3. AIEMPI TUTKIMUS JA TEOREETTINEN TAUSTA

3.1. Aiempi tutkimus

Suomessa ei tietääkseni ole aiemmin tutkittu pääkaupunkiseudun tai Etelä-Suomen saamelaisia. Ruotsissa on Inga Britt Blindh tehnyt selvityksen Tukholman saamelaisista ja heidän kulttuurisista tarpeistaan. Hänen tutkimuksensa osoittaa, että valtaosa Tukholman saamelaisista kokee olevansa saamelaisia. Tukholman saamelaiset haluavat Tukholmaan saamelaista kulttuuritoimintaa, kuten saamen kielen kursseja ja saamelaisia TV- ja radiolähetyksiä. He tarvitsevat myös saamelaisen kulttuuritalon tai muun paikan, jossa he voivat tavata toisiaan.

3.2. Etninen ryhmä

Etnisiä ryhmiä on tutkittu paljon, etenkin 1970- ja 1980-luvuilla. Etnisyyttä koskevan tutkimuksen isänä voidaan pitää Fredrik Barthia, jonka pääteesi on, että ryhmiä ei tee etnisiksi niiden kulttuurisisältö, vaan ryhmien väliset rajat. Barthin mukaan etniset ryhmät ovat ensisijassa tulosta jäsenten itse-identifikaatiosta. Niitä siis syntyy silloin kun ihmiset luokittelevat itseään ja muita etnisen samastumisen pohjalta.

Erik Allardt ja Christian Starck määrittelevät etniseen ryhmään kuulumiselle neljä ehtoa. Nämä ehdot ovat: 1) itse tehty luokittelu eli halu kuulua johonkin ryhmään; 2) sukujuuret; 3) erityiset kulttuuripiirteet, esimerkiksi kyky puhua tiettyä kieltä; 4) sosiaalinen organisaatio sekä ryhmän jäsenten keskinäistä että ulkopuolisten kanssa tapahtuvaa vuorovaikutusta varten. Allardt ja Starck toteavat, että samaan etniseen ryhmään voidaan kuulua eri perustein ja että ryhmään kuulumisessa esiintyy aste-eroja. Kuitenkin, jotta voidaan puhua etnisestä ryhmästä, on osan ryhmästä täytettävä yllä mainitut ehdot. Lisäksi ryhmän jokaisen jäsenen tulee täyttää ainakin yksi ehdoista.

Elina Helander korostaa saamelaisten identiteetin tutkimisessa syntyperän, itseidentifikaation, kulttuurin erityispiirteiden ja järjestöelämän merkitystä. Hänen Pohjois-Ruotsin saamelaisten kielivalintaa käsittelevän tutkimuksensa kohteena olleet saamelaiset määrittelevät itsensä saamelaisiksi etupäässä sukujuurten ja toiseksi kulttuuripiirteiden perusteella. Lisäksi poronhoitajasaamelaiset ja keski-ikäiset pitivät tärkeänä kriteerinä myös poronhoitoa.

Manning Nashin mukaan etniset ryhmät konstruoivat identiteettiään käyttämällä etnisyyden "rakennuspalikoita". Näitä rakennuspalikoita ovat biologiset tekijät, kieli, yhteinen historia ja alkuperä, uskonto ja kansallisuus, mikä tarkoittaa esimerkiksi oikeutta alueeseen ja tasa-arvoon. Se, minkälaisia yhdistelmiä näistä etnisyyden palikoista rakennetaan ja mihin ryhmien rajat vedetään, riippuu kulloisestakin historiallisesta tilanteesta.

Allardt ja Starck puhuvat etnisyyden elpymisestä viime vuosikymmeninä ja ihmisten lisääntyneestä vapaudesta päättää, mihin etniseen ryhmään he kuuluvat. Ulkoisten kriteerien, kuten yhteisen uskonnon, kulttuurin ja kielen, sijaan tärkeäksi on tullut samastuminen.

Myös Pirkko Sallinen-Gimpl toteaa subjektiivisen kokemuksen riittävän kulttuuri-identiteettitunteen pohjaksi. Tämän seurauksena identiteetti on muuttuva, yksilökehitykseen sitoutuva ja ajoittain esille nouseva identiteettikokemus. Sallinen-Gimpl toteaa, että karjalainen identiteetti Karjalassa ja Länsi-Suomessa asuvan siirtokarjalaisen identiteetti ja tämän jälkeläisten identiteetti ovat aivan eri asioita. Samoin voi olettaa, että Saamenmaalla elävän saamelaisen ja etelässä elävän saamelaisen ja tämän jälkeläisten saamelainen identiteetti ovat täysin erilaisia.

Omassa tutkimuksessani keskeistä on siis se, luokittelevatko tutkimuskohteenani olevat ihmiset itse itsensä saamelaisiksi. Kokevatko he olevansa etninen ryhmä? Tämän lisäksi tarkastelen Nashia mukaillen sitä, mitä kriteereitä urbaanisaamelaiset käyttävät määritellessään saamelaisuutta.

3.3. Vieraassa kulttuuriympäristössä eläminen

Pääkaupunkisaamelaiset voidaan mielestäni osittain rinnastaa siirtolaisiin, ovathan hekin jättäneet kotiseutunsa. Saksansuomalaisia tutkineen Outi Tuomi-Nikulan mukaan etninen tietoisuus ja sen ylläpito tapahtuu kielen avulla. Etelä-Suomessa saamelaisilla ei ole mahdollista kuulla saamen kieltä juuri missään, paitsi kontakteissa toisten saamentaitoisten kanssa, joten monilta heistä puuttuu täysin kosketus saamen kieleen.

Blindth toteaa, että saamelaisten ydinalueen ulkopuolella eläviltä saamelaisilta puuttuu luonnollinen kosketus kulttuuriinsa ja myös toisiinsa. Kuitenkin jotta kulttuuri voi säilyä tarvitaan luonnollisia kontakteja sen jäsenten kesken. Tällaisia kontakteja voivat tarjota esimerkiksi paikalliset saamelaisyhdistykset.

Toisaalta saamelaiskulttuurista erillään olo voi johtaa identiteetin vahvistumiseen ja saamelaisen tietoisuuden nousuun, kuten tapahtui niiden nuorten kohdalla, jotka etelässä opiskeltuaan "heräsivät" 1970-luvulla vaatimaan oikeuksia saamelaisille. Vieraassa kulttuuriympäristössä eläminen pakottaa ihmisen miettimään omaa identiteettiään aivan toisella tavalla kuin jos hän elää tukevasti kiinni juurissaan.

3.4. Vähemmistön puolustusmekanismit

Tuomi-Nikulan mukaan siirtolainen elää kahden kulttuurin välissä ja tarvitsee tällaisessa tilanteessa tukea oman kulttuuri-identiteettinsä ylläpitämiseksi. Tällaista tukea antavat identiteettikanavat, joita ovat Tuomi-Nikulan sanoin "sellaiset instituutiot, informaatiolähteet, fyysisen kulttuurin elementit ja henkilöt, jotka vahvistavat yksilön tietoisuutta omasta etnisestä identiteetistään. Tällaisina kanavina voivat toimia esimerkiksi siirtolaisten omat yhdistykset, omakieliset lehdet sekä muut saman ryhmän edustajat." Omassa tutkimuksessani olen kiinnostunut City-Sámit-yhdistyksestä urbaanisaamelaisten identiteettikanavana.

Tom Svenssonin mielestä vähemmistön täytyy tehdä itsensä näkyväksi sosiaalisessa maisemassa saadakseen kunnioitusta enemmistön taholta. Enemmistöllä ei ole samanlaista tarvetta identiteetin esittämiseen kuin vähemmistöllä, jonka täytyy aktiivisesti vastustaa assimilaatiopainetta. Esimerkkinä tällaisesta vähemmistön itsensä näkyväksi tekemisestä Svensson mainitsee saamenpuvun käytön saamelaiselokuvan ensi-illassa Oslossa. Myös City-Sámit-järjestön tapahtumat voidaan mielestäni nähdä tällaisena urbaanisaamelaisuuden (ja saamelaisuuden yleensäkin) näkyväksi tekemisenä.

4 AINEISTO