18.02.2006

Perheemme oli saanut rintamamiespalstan Järvenpäästä, ja me saavuimme Keski-Suomesta sinne syksyllä 1946, isän tullessa Lapista. Olin edellisen talven vielä haluttomana siirto-oppilaana Lappeenrannan lyseosta yrittänyt käydä Jyväskylän lyseota. Koulupäivä alkoi varttia yli viiden herätyksellä ja hiihto/kävelymatkalla asemalle alkoi varttia vaille kuusi. Juna Jyväskylään lähti sieltä seitsemän hujakoilla ollen varttia vaille kahdeksan Jyväskylässä. Muistan kuinka Jyväskylän koulukatu kopisi pakkasessa, kun me puupohjakengillämme riensimme mäkeä ylöspäin.
Juna takaisin lähti joskus viiden maissa, niin että muistan tulleeni kotiin siinä seitsemän aikoihin. Sitten vain karbidilampun valossa läksyjä lukemaan ja nukkumaan. Läksyjä en muista kovinkaan paljon jaksaneeni lukea, paitsi historiaa ja maantiedettä, joista olin kiinnostunut. Viikonloput ja vapaapäivät kiertelin yksin ympäristön metsiä. Siinähän kävi sitten odotetusti: jäin luokalleni ja päätin samalla lopettaa koko oppikoulunkäyntini.

Järvenpäässä asuimme muutamien perheiden kanssa yhteismajoituksen tapaisesti vanhassa kartanon päärakennuksessa odottaen seuraavan kesän talonrakennusaikaa. Minä olin jonkin aikaa talvella rakennustöissä Teräsbetonin tehdessä Suomessa uudella liukuvalumenetelmällä Järvenpään myllyn rakennuksia, asuinkin jonkin aikana rakennuksen yövartijan kämpässä käyden vain viikonloppuna kotona. Siellä ulkona pakkasessa töitä tehdessä alkoi viisitoistavuotiaan pojan päässä pyöriä unelmat paremmista ja helpommista työhommista.

Kevättalvella -47 sahattiin talvella kaadetut tukit kenttäsirkkelillä laudoiksi ja taaplattiin talon paikan viereen kuivumaan. Kesällä -47 aloimme isän kanssa rakentaa mökkiä jonkin kirvesmiehen ollessa kehikon rakentamisen aikana mestarina.

Syksyllä -47 menin Helsinkiin työtä etsimään ja Uuden Suomen ikkunassa olleen ilmoituksen perusteella pyrin Kuvateollisuus Oy:n palvelukseen kemigrafiasentajaksi, koska nimike tuntui niin hienolta.Vastaus saapuikin kohta.

Ensimmäiset parisen vuotta kävin työssä Haarajoelta (työaika oli tehty minua varten klo 8.30 alkavana ja muistaakseni viideltä päättyvänä - ne soveltuivat joillekin junille) lähtien aamuisin vartin yli kuuden maissa linja-autolle, jolla pääsi vähän seitsemän jälkeen lähteneelle junalle. Sunnuntaiaamuisin sai nukkua pitkään, mutta maanantai- ja torstaiaamut olivat tosi kovia viimeisen junan tultua vasta kahden jälkeen Järvenpäähän ja minun ehdittyä nukkumaan vasta puoli viiden maissa. Helsingissä näet vietettiin lauantai- , sunnuntai- ja keskiviikkoillat!

Kuvateollisuudessa olin pian alkanut kemigrafivalokuvaajan opissa ja siirtynyt jossakin vaiheessa myös vuorotyöhön. Iltavuoroviikot ja ylityöt ottivat matkojen tähden lujille. Siihen aikaan joutui tekemään paljon ylitöitä, parikymmentuntinen työpäivä ei ollut mitään ihmeellistä. Pisimmän yhtäjaksoisen työrupeaman muistan olleen 37 tuntia.

Kesällä 1951, pari kuukautta ennen armeijaan menoa, olin lopettanut väliaikaisesti Kuvateollisuudessa ja kaverini kanssa matkustanut Tukholmaan, jossa ”har-ni-arbete-kierroksen” kautta saimmekin mukavasti työtä ja kruunuja. Palattuamme takaisin olin muutaman viikon Hurmerinnan kuvalaattalaitoksessa valokuvaajana kunnes juna vei alokkaaksi ilmavoimiin.
Kauhavalta sain vajaan parin kuukauden oleskelun jälkeen komennuksen ilmavalokuvauskursseille Luonetjärvelle, jossa ilmakuvakeskuksessa olin valokuvausmiehenä. Työtä oli aivan minimaalisesti, kaikki laitteet olivat käytössäni ja esimiehiltä lupa niiden käyttämiseen. Kasarmin vintille rakensin ”valokuvausateljeen”, jossa asiakkaita riitti komppanian vääpelistä (josta lahjomismielessä tein monet potretit) ruotukavereihin.

Olin Kuvateollisuudessa luvannut, lähtiessäni ennen armeijaa edellä kertomalleni seikkailukierrokselle, että palaan takaisin ja olen käytettävissä Helsingin Olympialaisten aikana. Näin tapahtuikin. Helsinki alkoi "kansainvälistyä", ensimmäinen erä Coca Colaa tuli myyntiin, puistoissa oli myyntitelttoja ja ihmisiä riitti kaikkiin tapahtumiin. Elämä meni mukavasti. Minulla oli erikoistyöaika Kuvateollisuudessa klo 9-16.30, koska kävin lukemassa ruotsia ja englantia iltaisin.

Syksyllä 1953 lähdin uudestaan Tukholmaan mielessä pyrkiä siellä harjoittamaan omaa ammattiani. Ruotsin kirjatyöntekijäin liitto tenäsi kuitenkin vastaan, eikä halunnut myöntää minulle jostain syystä työlupaa. Jouduin taas etsimään työtä ja sainkin pestin erääseen keskikaupungin nimekkääseen ravintolaan. Keittiömestari oli tykkääntynyt ahkeruuteeni jo patatiskiläisenä ja halusi kouluttaa minusta kokin. Ehdin olla siellä vakituisessa työssä vajaat puoli vuotta, (kinastellen aina välillä kemigrafin hommasta), kunnes minulle hankittiin harjoittelijan paikka työnantajaliiton toimesta Åhlen & Åkerlund'n syväpainossa. Tein nyt viikot vuorotyötä painokoneella ja viikonloput taas kokkihommia vanhassa työpaikassani (josta aina lähtiessäni sain kylmäköiltä pienen eväspaketin viikon varalle!).

Koska en Ruotsissa tuntunut pääsevän omaa työtäni tekemään, alkoi talvella 1954 pyöriä mielessäni yhä enemmän Saksa, Sveitsi ja Englanti. Oikeastaan juuri siinä järjestyksessä. Tässä mielessä olin veljeni avulla laatinut työnhakukirjeen, jonka osoitin ensin Saksan kirjapainotyöntekijäin liitolle, ja sieltä saadun kohteliaan vastauksen, ”Hyvä kollega, emme välitä työpaikkoja, etsikää niitä ammattilehtien ilmoituksista” jälkeen, graafiselle työnantajaliitolle. Kirje oli ilmeisesti varsin vaikuttava (käsin Tukholmassa raaputettu), koska itse liiton varapuheenjohtaja kirjoitti ja tarjosi minulle työpaikan Dortmundissa olevassa kirjapainossaan. Ei muuta kuin ilmoittamaan liittoon, että lähden Saksaan ja haluan siirtomerkinnän. (Tässä vaiheessa olisin saanut myös vastaavaa työtä Åhlen & Åkerlund'lla, jossa olin päässyt hyviin kirjoihin). Kartalta katselin, kuinka sinne Dortmundiin oikein matkustetaan.

Saksa oli tuolloin vielä pahasti raunioina. Silmät pystyssä tarkastelin junan ikkunasta ohi lipuvia maisemia. Oli viikonloppu ja maanantaiaamuna aloittaisin "in der Klischeeanstalt der Westfalendruck", Dortmund. Samassa osoitteessa oli minulle varattu sunnuntaista lähtien vierashuone käyttööni, kunnes löytäisin asunnon itselleni. Työ alkoi ja työtoverit alkoivat tehdä tuttavuutta. Minun saapumisestani tuli sellainen tapaus, että ensimmäiset ajat koko porukka lähti lauantaisin töiden jälkeen kaljalle "Zur Schlafenden Wirtin", jossa sitten pari tuntia istuskeltiin, turistiin ja opetettiin minulle saksaa. Työssä meni hyvin, palkka oli varsin mukava ja opin paljon uutta.

Työolosuhteet erosivat todella paljon siihen asti kokemastani erittäinkin puhtauden ja työtempon suhteen. Jodi-kollodium-märkälevyjen sijasta hopeakylpyineen oli täällä käytössä pelkästään emulsio, jota aikaisemmin olin tottunut käyttämään vain värierottelukuvauksissa, ja sen myötä vähemmän valmistuskemikaaleja. Käytettävät lasilevyt pesi ja pohjusti erikseen tätä varten palkattu apuhenkilö, oppilaat olivat myös apuna kasetteja kantamassa ja originaalilautaa siirtelemässä. Työrytmi oli nopea ja joskus sattunutta kelvotonta kuvausta lähes hävettiin ja peiteltiin äkkiä näkyvistä. Filmi ja kontaktirasterit olivat vielä tuntemattomia, dioista ja negatiiveistä tehtiin tosin värierottelut sävyfilmille.

Toukokuusta joulukuuhun olin ehtinyt olla jo työssä ja viihtynyt hyvin. Jouluksi olin päättänyt mennä Amsterdamiin koti-ikävää pakoon. Siellä se aika menikin äkkiä tutustuttuani jonkin Etelä-Amerikan maan lipun alla seilanneen virolaisen laivan miehistöön ja katseltuani kaupungin elämää. Virolaiset eivät olleet 1945 jälkeen käyneet kotimaassaan, kirosivat venäläisiä ja heltyivät lopulla vesissä silmin laulamaan "Mu isamaata". Minua kadehtivat, kun olin vapaa ja suomalainen.

Paluumatkalla junassa tutustuin hollantilaiseen perheeseen, tyttäreen vanhempineen Utrechtistä. Vanhemmat lupasivat minulle suoralta kädeltä asunnon heillä ja hyvät mahdollisuudet saada kemigrafivalokuvaajan paikka Utrechtissä. Minun tarvitsisi vain vahvistaa keskustelumme kortilla! Vähissä rahoin palasin töihin. Suunnittelemastani Uudenvuoden juhlinnasta Pariisissa ei tulisi mitään, siksi kalliiksi oli Amsterdam käynyt.

Kolme työkaveriani olivat päättäneet ottaa Uuden vuoden vastaan hiihdon merkeissä Sauerlandissa. Yksi heistä oli estynyt jostain syystä lähtemästä mukaan, joten he nyt tulivat värväämään minua sijalle. Maalaispaikkaan ja hiihtämään! Ajatus ei sytyttänyt ollenkaan. Paremman puutteessa suostuin kuitenkin, ja niin istuimme nuorta sakkia täynnä olevan bussin etupäässä. Takana laulettiin ja vitsailtiin, kaikki tuntuivat olevan hyvällä tuulella. Minua tympäisi koko joukko.Vielä jokunen viikko ja tämä poika lähtisi Hollantiin. Uusiin maisemiin!

Toisinhan siinä kävi! Jo ensimmäisenä iltana tutustuin vilkkaaseen tyttöön, jonka kanssa aika tuntui lentävän kuin siivillä. (Siitä on nyt jo yli viisikymmentä vuotta ja tuntuu vieläkin menevän mukavasti!) Hollanti ja kaikki muutkin maat jäivät mielestä. Työssä olin edistynyt mukavasti ja jouduinkin tekemään lähes pelkästään värierotteluja sekä kamerassa että pimiössä. Talvella 1956 olin viikon harjoittelemassa filmin käyttöä Gevaertin tehtailla Mortselissa, sekä myöhemmin kesällä kolme viikkoa erilaisten emulsioiden käyttöä Münchenissä, Freundorferin tehtaalla. Mielenkintoinen oli myös oli myös komennukseni ”lainaksi” erääseen pieneen kuvalaattalaitokseen, jossa tehtiin lähes pelkästään korkealaatuisia värierotteluja. Kuvauksessa käytettiin Perutzin kuivalevyjä, jotka sitten itse joutui kopioimaan sinkille.

Keväällä 1957 oli tarkoituksemme matkustaa Suomeen. Siviilivihkimisen jälkeen Marianne sai Suomen passin Kölnissä olleelta kaupalliselta edustajalta, ja kirkkohäiden (jota edeltäneen viikon olin Kodakin kursseilla Stuttgartissa tullen kotiin vasta kahden maissa häitä edeltävä yönä) matkustimme Suomeen, jonne saavuimme super-myrskyisen laivamatkan jälkeen toukokuun loppupuolella 1957. Heti saavuttuamme aloitin työt Kuvateollisuudessa, Mariannen saadessa myös viikon sisällä kirjeenvaihtajan paikan.

Suomessa (ainakin Kuvateollisuudessa) oli jo tapahtunut muutos märkälevyistä filmin käyttöön, mutta minun mielestäni entinen ”puolituntia-ja-kuva”-työnopeus ei juurikaan ollut muuttunut. Siinä oli vähän aikaa totuttelemista, kunnes sopivat keinot tuli keksittyä. Olin saanut käyttööni uudenuutukaisen Klimschin vertikaalikameran ja siihen liittyvän suurehkon pimiön, jonne saatoin rakentaa mieleni mukaisen työympäristön. Kuvaustulosta syntyi tietenkin tällä tavoin nopeasti ja paljon. Kun en halunnut erota vallitsevasta työrytmistä, kuivattelin filmit naruilla pimiössäni piilossa muiden katseilta ja luovutin ne aina seuraavana aamuna ”ylitöiden” tuloksina eteenpäin. (Menettelytavasta oli sovittu johdon kanssa). Tällä tavoin keräsin pientä ”pesämunaa” mielessäni kytevää opiskelua varten.

Syksyllä 1958 läpäisin kokeet ja aloitin opinnot Helsingin Teknillisen Koulun mittaus- ja säätöteknisellä linjalla. Aineet olivat minulle lähes täysin uusia, sähkötekniikkaa, elektroniikkaa, pneumatiikkaa, jne. mutta olin ajatellut automatiikan opinnoista olevan hyötyä reprotekniikassa. (Pienenä episodina tähän aikaan liittyi, että juuri ennen koulun alkamista sain kutsun senaikaisen Agfan maahantuojan luo, joka tarjosi minulle ”instruktöörin” paikkaa työalueena Suomi ja Ruotsi!)

Ensimmäisen koulutalven jälkeen olin työharjoittelijana Sähköliikkeiden Oy’ssä ja tein iltaisin paljon töitä Kuvateollisuudessa, hankkien näin lisätienestiä. Seuraavan kesän olin työharjoittelijana Siemensillä Karlsruhessa. Täällä sain vihjeitä, että voisin hyvinkin päästä sinne töihin, ja olinkin jo mielessäni kuvitellut palaavani Saksaan koulun päätyttyä ja jättäväni graafisen alan. Viimeisenä talvena sain kuitenkin soiton entiseltä työantajaltani, joka ehdotti, että pyrkisin Gevaertin graafisen filmin maahantuojan liikkeeseen filmiasiantuntijaksi. Ja näinhän sitten aloitinkin siellä koulun päätyttyä keväällä 1961, toimien eri tehtävissä aina liikkeen lopettamiseen 1988 asti. Perustimme tällöin parin työtoverini kanssa (sopivasti lamakauden alkuun!) uuden liikkeen, josta jäin eläkkeelle vuoden 1991 aikana.

Gevaert yhdistyi Agfaan ja syntyi Agfa-Gevaert
Asiakkaita ja reproasiantuntijoita Gevaert-Agfan tehtaalla Mortselissa

Takaisin alkusivulle

Oletko huomannut virheitä tekstissä?
Ole ystävällinen ja lähetä korjaus alla olevalla sähköpostilähetteellä!
e-mail eero.hamalainen@dlc.fi