04.11.2007

Mitä kemigrafia on ja mistä sana juontaa alkunsa.
”Kemigrafia on menetelmä, jossa metallipinta muuttuu valokuvauksen ja syövytyksen tuloksena painokelpoiseksi kohotasoksi, jolloin sitä voidaan käyttää painolaattana kirjapainossa yhdessä kirjasinten kanssa.” (William Gamble)

Sana ”Chemigraphie” juontaa alkunsa vuoden 1880 Wienistä, jossa Carl Angerer´in (1938 – 1915) sanotaan sen keksineen. (Angerer kehitti 1870 Wienin laitoksessaan parannetun syövytysmenetelmän, ns. ”kuivaetsauksen” eli wieniläisen syövytystekniikan)

Tarkkaan ottaen on ”Chemigraphie” väärä määritelmä, sillä sen kuuluessa kohopainomenetelmään, olisi oikeampi sana ”Chemitype”. Sanaa käytettiinkin alussa varsin paljon, mutta sen ei kuitenkaan onnistunut ”lyödä itseään läpi”.

Sanan ”Chemigraphie” tilalla käytettiin aikaisemmin myös sanoja ”Zinkographie” ja ”Zinkotypie”, jotka molemmat kuvasivat (ennen autotypian keksimistä) vanhaa viivapiirrosten syövytysmenetelmää. Ensimmäisiä monivärisyövytyksiä kutsuttiin nimellä ”Chromotypie”. Aivan ensimmäiset viivapiirrossyövytykset olivat ”Gillotagen”-menetelmän keksijän Fermin Gillot´n (1820 – 1872).

”Chemigraphie” ei sanana ole levinnyt moneen kieleen. Suomeksi siitä tuli, saksalaisten ammattimiesten tänne tuomana, kemigrafia, mutta esim. Ranskassa, Belgiassa ja ranskakielisessä Sveitsissä se on ”Photogavure”, Englantilaiset kemigraafit kutsuvat itseään yleensä nimellä ”Process-Engravers” ja amerikkalaiset nimellä ”Photo-Engravers”. Etelä-Amerikassa ja Espanjassa kemigrafia on ”Fotograbado”, Italiassa taas ”Fotozincografia”.

Edellä esitetty on lyhennelmä artikkelista ”Was heisst Chemigraphie”, A.F.Gyax´n 1957 kirjoittamasta erinomaisesta teoksesta ”Moderne Chemigraphie in Theorie und Praxis”, josta myös monet seuraavat kuvat ovat. Kuvia on myös kirjoista ”Einführung in die Reproduktionsphotographie” / Heinz Kraus 1954 ja „Kuvanvalmistuksen tekniikka“ / Eero Hämäläinen 1978.

1891 - n. ± 1955

1852 kehittää Firmin Gillot (1820-1872, FR) syövytysmenetelmän.
Samoihin aikoihin kehittää Gillotin oppilas Carl Angerer (1838-1915) omaa menetelmäänsä, mutta ei julkista sitä.
1891 Suomen ensimmäinen kemigrafiaosasto (F.Tilgmann´s Bok- & Stentryckeri samt Kemigrafi) perustetaan 7. heinäkuuta.
Ajatus perustamisesta oli Kasselista kotoisin olleen litografin, F.F.C. Tilgmannin, joka värväsi tätä varten Baijerista alan ammattimiehet: kemigrafivalokuvaajaksi Michael Wagner´n (1869 - 1927, "Suomen kemigrafian isä"), kemigrafikopistiksi ja -syövyttäjäksi J.Schmiedbauer´n ja painajaksi Horn-nimisen henkilön.
Tukholmaan on perustettu 1884 viivapiirroksia tekevä kemigraafinen laitos ja 1887 varsinainen kemigraafinen laitos. Molemmat perusti Pariisissa kemigrafin opin käynyt Justus Cederquist.

Valokuvaamo
Kamerat olivat horisontaalimalleja, aluksi puurakenteisia mutta muuttuen 1900-luvun toisella vuosikymmenellä hitaasti metallirakenteisiksi. Jäljennöskuvaus suurilla reprokameroilla tapahtui lyhykäisyydessään seuraavasti:
Märkälevy tehdään kaatamalla hyvin puhdistetulle, kuivalle lasilevylle jodi-kollodiumseosta. Jodioitu kollodium kaadetaan lasilevylle ja tasoitetaan levyä kallistellen. Ylijäämä valutetaan sen jälkeen pois. Levyä liikutellaan vielä vinossa asennossa jonkin aikaa, jotta kalvon pinta ehtii liuottimen haihtumisen johdosta jähmettyä. Levy on varustettu joko liimareunoin tai kokonaan pohjakäsitelty gelatiini-kromialuna -liuoksella.
Kun levylle levitetty jodi-kollodiumliuos on jähmettynyt, asetetaan levy hopenitraattikylpyyn, jossa kalvo herkistyy valolle. (Kalvo tehdään valonherkäksi tislatun veden ja hopeanitraatin seoksessa (n. 10 %), jolloin siihen muodostuu jodihopeaa ja se tulee maitomaiseksi). Kullakin kuvaajalla oli oma "hopeabaadinsa", so. käytetyille levyko'oille riittävän suuri allas hopeanitraattiliuoksineen, jota varjeltiin tarkoin.

Kollodium kaadetaan levylle

"Hopeabaadi"

Levyn herkistäminen

Valokuvaamo

Valottaminen tapahtui levyn ollessa vielä märkä (siksi nimitys märkälevytekniikka!) Kalvo oli herkistynyt vain siniselle ja violetille, joten se soveltui ainoastaan m/v-kuville ja värierottelussa keltaiselle osavärille.
Valotusaikojen määrittely, lasirasterin etäisyys märkälevystä, pisterakennetta tukeva, valkoisella paperilla tapahtunut ”apuvalotus” olivat paljolti yksilöllisiä, kokemusperäisiä ”sormituntuman” taitoja, jotka vasta kauden loppupuolella alkoivat saada laskennallisia, yleisesti käytettyjä menetelmiä.
Kehitetty ja kiinnitetty kuvaustulos työstettiin vielä käyttökelpoiseksi heikenteiden ja vahvistinkemikaalien avulla. Tämän jälkeen levyt siirtyivät kääntäjä-kopistille, joka irrotti kuvat levyiltä ja yhdisteli niitä ohjeiden mukaisesti kopiovalmiiksi levyiksi.

Kasetilla varustettu metallinen päivänvalokamera varmaan viisikymmentäluvulta. Rasteroituja kuvia uudestaan rasteroidessa syntyy ns. moiré-ilmiö,se voidaan poistaa, mutta on kahteen kuvista jätetty malliksi

Puurakenteinen päivänvalokamera pyöreä lasirasteri käyttöasennossa Kasetti varmaan pimiössä

Valotus tapahtui "sormituntumalla" rannekellon avulla, tai muuten vain aika arvioiden

"Opettaja tarkastelee ja antaa ohjeita"

Kääntäjät ja kopistit
Kääntäjät olivat yleensä myös kopisteja, mutta suorittivat vaikeampia kuvakalvon liittämistehtäviä muodostaen haluttuja kuvaliitoksia tai työn kulun kannalta järkeviä kuvakokonaisuuksia.
Levyt kopioitiin sinkkilevylle (tavallisesti 2 mm), joka puhdistettiin ensin huolellisesti. Levy oli tehty valonherkäksi kalaliiman, ammoniumbikromaatin, jne. kemikaalien avulla.
Kopioinnin jälkeen se jäähdytettiin ja kehitettiin sen jälkeen kylmällä vedellä. Lopuksi levy huuhdottiin hyvin ja värjättiin aniliiniväri-kylvyssä. Väriaine oli useimmiten metyyliviolettia.

Sinkkilevyn koneellinen puhdistaminen

Kääntäjä-kopisti viisikymmentäluvulla

Monikehikkoinen kopiointiyksikkö

Seuraava työvaihe on levyn karkaisu, jossa se asetetaan pariksi minuutiksi karkaisukylpyyn. Tämän työvaiheen jälkeen huuhdotaan levy ja annetaan sen kuivua itsekseen tai kuivataan pienellä lämmöllä.
Lopuksi levy ”poltetaan sisään”, eli kuumennetaan, kunnes sininen väri muuttuu keltaisen kautta ruskeaksi, ja nyt levy on valmis luovutettavaksi syövyttäjälle eli etsarille

Erilaisia kopiokalvon levityslinkoja

"...sininen väri muuttuu ruskeaksi..." Kopioidun levyn "sisään polttaminen"

Syövyttämö
Sinkkilaattojen syövytys tapahtuu laimennetulla typpihapolla. Syövytysprosessissa muodostuu nitraatteja typpihapon tunkeutuessa metalliin hapon itsessään samalla laimentuen. Syövytyskohtaan on siten tuotava uutta happoa, jotta laimentuneen hapon muodostaman sinkkioksidin metallia suojaavan ja laimentuneen hapon yhteisvaikutuksena tapahtuva epätasainen ja hidas syöpyminen tulisi estetyksi.
Syövytysnesteen lämpötila vaikuttaa suuresti tapahtumaan: kylmä neste syövyttää hitaasti tai estää tapahtuman lähes kokonaan, lämmin neste taas nopeuttaa sitä.
Levyn muut kuin työstettävät kohteet suojataan happoa kestäviksi ja alkusyövytetään, ”anetsataan” erittäin laimealla happoliuoksella, jonka oikeaa laimennusastetta usein testattiin kielenkärjellä maistaen! Syövytysvaiheita peitoksineen tehtiin useita , kunnes haluttu sävyntoiston ja pistesyvyyden vaatima lopputulos on saavutettu.

Syövyttämö kaksikymmentäluvulla

Syövyttäjän työpöytä

Kuvalaattojen jälkikaiverrusta

Moderni syövyttämön happohuone

Pensseli on tarpeellinen ammesyövytyksessä

Laatan valssausta halutun pistesyvyyden saavuttamiseksi

Pistesyvyyden ja -profiilin tarkastelua

Pölytyskaappi

Puhdistusallas

Piirros ensimmäisistä syövytyskoneen konstruktioista

Moderni syövytyskone

Näitä käyttivät puukaivertajat jo 1500-luvulla

Syövyttäjän stikkeleitä

Erilais1a syövyttäjän kaiverrus-, puleeraus-, ym. työkaluja

Asennus ja vedostus
Syövyttäjältä levyt joutuivat asentajan eli monttöörin haltuun, joka sirkkelillä ja leikkurilla irrotti kuvalaatat erillisiksi, poisti pystyjyrsimellä eli freesillä viivapiirrosten kantokohdat ja muut kuvalaatan tarpeettomat kohdat. Autotypialaattojen sivuun tehtiin viisteet eli fasetit, tai ne höylättiin ilman fasetteja täysin suoriksi. Fasetteihin porattiin reikiä, jotta laatat voitiin naulata alustana käytetyille vanerilevyille, tai muille alusmateriaaleille. Laattojen alusvanerit jyrsittiin vielä suoriksi ja vain fasetin reunaan ulottuviksi
Viimeisenä kemigrafian työvaiheena otti koepainaja laatoista oikovedokset ennen niiden luovuttamista asiakkaille.

Aluslevyn sivujyrsin

Fasetointikone

Käsikäyttöinen fasetti- ja sivuhöylä

Pystyjyrsin, freesi

Pystyjyrsin, freesi

Oikovedosprässejä

± 1955…1995

Valokuvaamo
Filmi alkaa / on alkanut syrjäyttää märkälevyn n.1954 lähtien Suomessa ratkaisevasti, ja reprokuvauksessa alkoi uusi vaihe.
Kamerat alkavat muuttua 2-huone, tai pimiö-kameroiksi ja saada imukasetit. Kontaktirasterit saavat myös tämän myötä jalansijaa lasirastereiden kustannuksella. Paljon kuitenkin käytetään vielä vanhaa kalustoa siten, että märkälevyn sijasta kasetissa on arabikumilla käsitelty lasilevy ja siihen kiinnitettynä kuvausmateriaalina toimiva filmi.
Värierottelussa siirrytään paljon epäsuoraan, sävyfilmien kautta tapahtuvaan erotteluun. Kaikessa kuvaustyössä alkaa ”näppituntuma” olla ainoastaan kokemuspohjaista varmuutta antava lisätekijä laskennallisten ohjeiden ja ”valotusautomaattien” rinnalla, samalla yleistyy tietenkin densitometrien käyttö. Murros synnyttää väkevän ”uudenoppimisen” halun ja ammattiylpeyden; sävyntoistokäyristä keskustellaan ja väitellään tuntikausia. (Tähän kauteen perustettiin 17.5.68 myös nyt jo kuollut ja kuopattu Suomen Reprokilta!!)
Filmin myötä tulivat myös pinnakkaiskopiolaitteet. Pimiöiden rakenne muuttui, valokuvaamot siistiytyivät, erilaisia uusia apulaitteita tuli käyttöön.
Sanomalehtien rotaatioiden uudistuttua sodan jäljiltä rullaofseteiksi, muuttui myös monimuotoisen välivaiheen kautta niiden tarvitsema materiaali, tulivat paperilla tehdyt sivuasemoinnit, sivufilmit, paperiset kuvausmateriaalit, värivedostusmateriaalit.
Kaikki entinen muuttui, ja prosessi jatkui jatkumistaan.

Sähköllä toimiva pimiön ovi

Käytäväovi

Pyöröoven kaavio

Pimiön valaisin

2-huone vertikaalikamera

Moderni reprokamera

Edistyksen jalkoihin alkoi jäädä täysmetallinen kasettikamera

Xenon-valo alkoi syrjäyttää hiilikaarivalaisimet

Värierotteluautomaatti

Läpivalaisudensitometrri

Pinnakkaisdensitometri

Tuloksen tarkastelu

Pinnakkaiskopiolaite

Valotusautomaatti

Valotusautomaatti

Automaatin avulla työskennellen

Filmireiítin kohdistusnastoin

Pinnakkaiskopiointilaite kohdistusnastoin

Staattisen sähkön poistolaite

Pimiön kello

Filminkuivauskaappi

Filminkuivuri

Rullafilmin annostelulaite

Filminkehityskone

Asemointipöytiä

Filminkäsittelyaltaisto

Elektroninen kuvanvalmistus

Kääntäjät ja kopistit
Filmin käyttö toi kääntäjäkopisteille ns. filmistrippauksen, vaikka meillä ei strippingfilmin käyttö järin paljon yleistynytkään. Paperiasemointiin alkoi syntyä uusia työpaikkoja, kohopainorotaati-oiden muuttuessa offsetrotaatioiksi aivan toisenlaisine vaatimuksineen. Metalliladonnoista siirryttiin usein pitkiäkin aikoja barrytpaperivedoksista ja rasteroiduista paperikopioista tehtyjen sivuasemointien kuvaukseen ns. sivufilmeille, joiden menekki kasvoi räjähdysmäisesti.
Valoladonnan edistyessä tämän kiertotien käyttö alkoi nopeasti vähentyä. Kopiointimenetelmissä ei sellaisenaan tapahtunut mitään erikoisia muutoksia.

Syövyttämö, asennus ja vedostus
Pikasyövytyskone muutti ja nopeutti syövytysprosessin. Muutamissa liikkeissä myös valoladonnan ja paperiasemoinnin tuloksia piti vielä siirtää kuvalaattojen avulla kohopainorotaatioille, ja näin syntyivät ns. kokosivulaatat ja näiden suurikokoiset pikasyövytyskoneet.
Kuvalaatta-asentajan työt eivät periaatteessa muuttuneet; vedostus tarvitsi nopeampia ja monivärityöhön soveltuvia menetelmiä.

Pikasyövytyskone

Pikasyövytyskone

Värin levitys vedostettavalle laatalle

Moottoroitu vedostuskone

1995 Kehitys on mennyt huimasti eteenpäin.Märkälevyn jälkeen alkanut filmivaihe reprokuvauksessa on loppunut ja kamerat poistuneet reproista, joissa kuvat käsitellään digitaalisesti.
2001 Kaksituhatta-luvun alkuvuosina on levykopiointikin muuttunut digitaaliseksi

Esitys ei ole historiikki, vaan pyrkii antamaan kuvan kemigrafian ja sen laitteiden ja kehittymisestä maassamme.
Eero Hämäläinen 2007

Tarkkaavainen lukija, oletko huomannut virheitä tekstissä?
Ole ystävällinen ja lähetä korjaus alla olevalla sähköpostilähetteellä - tai kerro muuten mielipiteesi!

e-mail eero.hamalainen@dlc.fi

Takaisin alkusivulle