11.02.2009

Euroopan ensimmäinen tuotantokäyttöön otettu Pakorol-kehityskone, Pakorol G-17-1

Springer-yhtymän koelaboratoriossa oli samanlainen koekäytössä

"Teollisempaan" filminkehittämiseen pyrkiminen

Herttoniemen Syväpaino Oy:n (perustettu 1955) johdon kanssa oli muutaman kerran keskusteltu mahdollisuudesta nostaa tuotantonopeutta ja -varmuutta yrittämällä vakioida filmien kehitysprosessia, ja olin siinä yhteydessä ollut yhteydessä kahteen kehityskoneiden valmistajaan USA:ssa.
Agfa-Gevaert-yhtymän ottaessa toisen niistä edustukseen Euroopassa, loppui minulta tietenkin enempi pohtiminen (toisesta tuli aikanaan kova kilpailija!!).

Sattui niin onnellisesti, että syksyllä 1964 järjesti Ruotsin Graafinen Työnantajaliitto opintomatkan USA:han, ja täten tarjoitui tilaisuus tutustua myös Pakorol-kehityskoneisiin muutamassa painolaitoksessa.

Kaverit jäivät opintomatkan päätteeksi vielä viikoksi lomalle Miamiin...

Tutustumismatkalta saatujen kokemusten pohjalta tehtiin toinen matka talvella 64/65 Mortseliin, Belgiaan, missä Agfa-Gevaertin graafisella osastolla jatkettiin keskusteluja mekaanisen filminkehityksen tulevaisuuden näkymistä, joista Herttoniemen Syväpaino Oy halusi lisätietoja. Nämä keskustelut saivat Herttoniemen Syväpaino Oy:n vakuuttuneeksi laitteen eduista ja yhtiö tilasi Pakorol G-17-1 kehityskoneen, (sarjanumero 1852) joka asennettiin 29.4.1965.
Tuosta päivästä lähtien kone toimi 2-vuorotyössä kesään 1980, jolloin se siirrettiin yhtiön painotaloon Mikkeliin. Koneen telastot uusittiin kerran tuona aikana.
Ennen Mikkeliin siirtämistä koneella kehitettiin 3500 - 4000 neliömetriä filmiä vuodessa. Kehitteenä käytettiin joko Agfan G 5 c:tä tai G 7 c:tä.

Agfa-Gevaert ja Pako-yhtiö halusivat juhlistaa 25-vuotista Pakon edustusta Euroopassa vaihtamalla Euroopan ensimmäisen tuotantokäyttöön tilatun Pakorol-kehityskoneen uusimmaksi Pakon malliksi, G-24-ML.
Herttoniemen Syväpainosta oli sillä välin tullut Helprint ja sijoituspaikaksi Mikkeli.Liikkeen ylin johtokin oli vuosien mittaan muuttunut. (Tänään on HELPRINT OY osa CirclePrintersiä.)
Agfa-Gevaertin Suomen organisatio oli alkanut ottaa myös aktiivimman roolin emoyhtiön edustajana Suomessa.

Uuden kehityskoneen lahjoitustilaisuus Mikkelissä.

Takaisin aloitussivulle

Tarkkaavainen lukija, oletko huomannut virheitä tekstissä?
Ole ystävällinen ja lähetä korjaus alla olevalla sähköpostilähetteellä - tai kerro muuten mielipiteesi!
e-mail eero.hamalainen@dlc.fi