10.02.2006

Painaminen puulaatoilla oli tunnettua jo aikoja ennen Gutenbergin keksintöä. Idän kansoista kiinalaiset, japanilaiset ja korealaiset tämän taidon ja sitä myös suuresti harrastivat. Heidän taidokkaasti leikatut laattansa, jotka paperia vastaan puristamalla jäljennettiin, väritettiin toisinaan pienillä siveltimillä monivärisiksi ja ne vielä nykyäänkin valmistettuina huomionarvoisia painotuotteita. Mutta ennen kaikkea heidän monivärilaatoilla suoritetut työnsä, jotka värien kuulakkuudella kuin myös laattojen huolellisella tekotavalla antavat, antavat kuvan siitä, mitenkä korkealla taiteellisella tasolla tämä työ jo varhaisina aikoina oli.

Kiinalaiset, jotka ennen ajanlaskumme alkua tunsivat paperin valmistuksen, käsittelivät myös silkkikangasta siten että kankaalle tuli painokelpoinen pinta. Myös ohut, sitkeä silkkipaperi, samantapainen jota taiteilijat toisinaan vielä nykyäänkin käyttävät puupiirrosten ja etsausten monistuksissa, oli heillä jo silloin suosittu kuvien jäljennöspaperi. Tällöin suoritettiin vedoksien otto siten, että ohut silkkipaperi asetettiin väritettyä kuvalaattaa vastaan ja paperia kevyesti kädellä painaen tai sitä hankaamalla, saatiin toivottu jäljennös.

Levisikö kiinalaisilta Eurooppaan taito puulaatoilla painaa ei ole varmuudella todettavissa - mutta näin voidaan otaksua. Länsimaiden suurten kauppahuoneiden edustajat tai omistajat seurasivat usein Kaukoitään kulkevia kauppakaravaaneja, käyden idästä noutamassa heidän Euroopassa hyvin haluttuja ja harvinaisia tuotteita. Ehkä heidän välityksellään alkeellinen painamismenetelmä tuli meidänkin maanosassamme tunnetuksi, mutta mitään yhteyttä Gutenbergin keksinnölle ei sillä tietenkään ole ollut.

Milloin Euroopassa alettiin puulaatoilla painaminen ei voida täsmälleen sanoa, mutta 14. vuosisadalla tiedetään laattapainatusta jo suuressa mitassa harjoitetun. Varhaisimmat eurooppalaiset painotuotteet olivat pelikortit ja pyhimysten kuvat, joihin viimeksi mainittuihin myöhemmin alkoi ilmaantua kuviin sisältyvää tekstiä tai sopivia raamatunlauseita.

Gutenbergin taidon tultua tunnetuksi ja sen levitessä Euroopassa, ei se mitenkään tyrehdyttänyt puupiirräntää. Gutenbergin ansiosta sai painettu sana yhä laajemman levikin ja kuvituksen käyttö yleistyi. Lukutaito, joka näinä aikoina oli kovin heikko, koetettiin kuvituksen avulla saada lisääntymään. Eräänä tekijänä puupiirränän nopeen leviämiseen, etenkin Gutenbergin keksinnön varhaivaiheessa, voidaan pitää sitä että länsimaissa näinä aikoina oli jo taitavia puuleikkaajia. heillä oli ollut runsaasti työtä kirkkojen, hallitsijoiden ja aatelisten linnojen koristelussa. Niinpä 14. vuosisadan loppupuolella eräs tunnettu puupiirtäjä, Albrecht Dürer oli alkuaan puunveistäjä, joka Baselissa työskenteli eräässä puusepäntyöhuoneessa puunleikkaajan tehtävissä. Kuvaavaa on, että eräs hänen ensimmäisitä painolaatoistaan oli signeerattu kääntöpuolella olevalla nimimerkinnällä.

Suomen saatua 16-sataluvun puolivälissä ensimmäisen kirjapainonsa, ei maassamme tietenkään ollut puupiirräntään päteviä henkilöitä. Käytettävissä olevat kuvakkeet olivat vaatimattomia joko Saksasta tai Ruotsista peräisin olevia, jotka olivat kulkeutuneet Turkuun joko tänne tulleiden kirjapainokisällien mukana tai olivat ne sitten oston kautta hankittuja. Senpä tähden tapaammekin maamme varhaisimmissa painotuotteissa kuvakkeita, joitten sopivuus siihen työhön johon niitä käytettiin, oli kyseenalaista.

Eräs varhaisimmista puupiirtäjistä, joka maassamme on jättänyt nimensä historiaan, oli Turun Akatemian kirjapainossa työskennellyt ”kuvienleikkaaja” , Daniel Medelplan. Hänen ”suurten vainojen” aikana v. 1719 Pälkäneellä puuhun leikkaama ja itse painama aapinen ”Lasten paras Tawara, elli ABC-kirja” oli eräs niistä harvinaisuuksista, jonka ainoa jäljellä ollut kappale joutui tulen saaliiksi Turun suuressa tulipalossa v. 1827. Medelplan, joka työskenteli mm. faktorina piispa Bångin kirjapainossa Viipurissa, oli monitaitoinen kirjapainomies. Turussa ollessaan hän valoi mm. Akatemian kirjapainolle kirjasimia.

18-sataluvun loppupuolella, jolloin kirjojen kuvitus maassamme laajeni, oli puupiirräntä otettu jo oppiaineeksi Helsingin Teollisuuskouluun. Samoin olivat eräät puupiirtäjät olleet oppilaina maassamme toimineen saksalaisen F.O, Behrensin ”Xylografiatelierissa” Kemigrafian alkaessa työskennellä Suomessa, siirtyivät mm. puupiirtäjäoppilaat G. Werner ja U. Forsström harjoittelijoiksi uuteen ammattiin. Behrens koetti vielä, kemigrafian saadessa jo vakiintuneen jalansijan maassamme, jatkaa vanhaa ammattiaan mutta tuloksetta. Uusi aika uusine ja nopeampine menetelmineen lopetti vanhan kunniakkaan puupiirtäjän ammatin. Tämän kirjoittajalla oli vielä tämän vuosisadan alkupuolella tilaisuus ikkunan takaa salaa seurata, mitenkä vanha ”Ukko Behrens” eräässä pienessä huoneessa Helsingissä, Iso Robertinkadun alkupäässä luuppi silmässä tuherteli puupiirrostensa parissa.

Että puupiirrostyö oli vaivalloista ja aikaa vievää, osoitti se, että milloin laattoja samanaikaisesti tarvittiin useita, jouduttiin työ jakamaan useamman puupiirtäjän kesken. Tällöin voitiin selvästi havaita eri piirtimien jättämät jäljet laatoissa. Niinpä esim. v. 1886 painetussa ja laajalti levinneessä ”Turmiolan Tommin Elämänkänkerta” nimisessä kahdeksan kuvasivua käsittävässä vihkosessa voimme selvästi eroittaa, että puupiirrostyön olivat suorittaneet eri henkilöt erilaisine työvälineineen.

Näin oli puupiirräntä elänyt aikansa ja kemigrafia omine menetelmineen astunut tilalle. Maamme ensimmäinen kemigraafi oli saksalainen Michael Wagner, joka kutsuttiin suunnitellun F. Tilgmannin kemigrafisen laitoksen johtoon. Wagner oli tarmokas henkilö ja monipuolisesti perehtynyt ammattiinsa. Hänen suunnitelmien mukaan perustettii Tilgmannille maamme ensimmäinen ”kuparipaino”, missä hän työskenteli siihen asti kunnes - Saksan kansalainen kun oli - joutui ensimmäisen maailmansodan johdosta jättämään Suomen. Toimittuaan Italiassa syväpainon johtajana, palasi Wagner jälleen Suomeen ja työskenteli Werner Söderströmin syväpainon perustaja ja sen ensimmäisenä johtajana, kunnes kuolema v. 1927 katkaisi tarmokkaan ja etevän ammattimiehen elämän.

Wagnerin kasvattamat olivat maamme ensimmäiset ja monella tavoin kemigrafiamme historiaan nimensä piirtäneet henkilöt, joista eräät tulivat myöhemmin itsenäisiksi yrittäjiksi. Näistä mainittakoon mm. Väinö Puokka, Georg Werner,
Carl Asp, ym.

Olo ”Isä Wagnerin” komennossa oli kovaa, mutta kehittävää, mainitsi allekirjoittaneelle G. Werner kerran, kun tuli puhe hänen oppilasajoistaan. Mutta samanlaista oli oppilaiden elämä yleensä kaikissa ammateissa, mainitsi kertoja. Työssä oli tiukka tahti eikä ”lorvailua” missään muodossa sallittu. Ammatin salaisuuksia varjeltiin tiukasti. Niinpä Wagnerin maanmies, saksalaissyntyinen etsaaja J. Schmiedbauer henkilökohtaisesti sekoitteli kaikki syövyttämisessä tarvittavat hapot, keitti värit ja asfaltit ja tarkkaan varjeli, että seokset eivät tulleet sivullisten tietoon.

Mutta kehitys kulki eteenpäin, kuvalaattojen tarve lisääntyi ja samalla ammattikunta suureni. Ensimmäiset oppilaat kehittyivät päteviksi ammattimiehiksi, jotka ikään kuin urkkimalla olivat päässeet ammatin salaisuuksien perille. Suomalaiset olivat jälleen vallanneet itselleen uuden asemangraafisessa ammatissa – aseman, jonka he kunniakkaasti ovat pitäneet ja jota he kilpailukykyisinä pystyvät puolustamaan

V.J.
(Artikkelikäsikirjoitus viisi- kuusikymmenluvulta)

Takaisin alkusivulle

Tarkkaavainen lukija, oletko huomannut virheitä tekstissä?
Ole ystävällinen ja lähetä korjaus alla olevalla sähköpostilähetteellä - tai kerro muuten mielipiteesi!
e-mail eero.hamalainen@dlc.fi