Miksi käyttäisit pankkinasi Nordeaa. Sen Suomestakin saamasta voitosta verot menevät Ruotsiin, koska pääkonttori on Tukholmassa.
Telian - Soneran hallituksen puheenjohtaja Tapio Hintikka sanoo Aamulehdessä 30.6.02: Telian ja Soneran fuusio saattaa lykkääntyä vuoteen 2004. Uuden yhtiön pääkonttori sijoitetaan Tukholmaan.
Miksi käyttäisit puhelinvälittäjänäsi Soneraa. Sen Suomestakin saamasta voitosta verot menevät Ruotsiin, koska pääkonttori on Tukholmassa.
Jokainen asiasi näissä yhtiöissä siirtää rahaa veroina Suomesta Ruotsiin. On vastaavia suomalaisia yhtiöitä, joiden verot jäävät Suomeen.
Miksi käyttäisit pankkinasi Aktiaa. Sen Suomestakin saamasta voitosta verot menevät Maarianhaminaan, koska sen omistuksesta yli 80 prosenttia on Ahvenanmaalla.
47. Kansanedustajille, erityisesti lakivaliokuntien jäsenille
58. Ei käännösvirhe vaan herruus uskon tilalla. (HS 19.5.03)
Kirje 9.
Pohjalainen 7.11.01: "Se on keskeinen osa kulttuuriperintöämme" sanoi Ville Itälä pakkoruotsista ruotsalaisuuden päivän juhlassa Vaasassa 6.11.01.
Itälän kulttuuriperintö historian näkökulmasta 1:
Ruotsin marski Tyrgils Knuutinpojan raportti 1293: "Yhteisen katolisen opin levittämiseksi ja pakanallisten karjalaisten julmuuden lopettamiseksi olemme me kääntäneet heidät kristinuskoon, sitten kun he Jumalan armosta ovat tulleet voitetuksi."
Kommentti: Pakanallisten karjalaisten julmuuden lopettaminen kesti satoja vuosia. Vielä 400 vuotta myöhemmin se riehui täysivoimaisena, kuten selviää Kimmo Katajalan väitöksestä Joensuun yliopistossa. "Pohjois-Karjalan talonpojat aloittivat 1696 laajan kapinan ruotsalaista miehittäjää vastaan. Tämänkin kansannousun ruotsalaiset tukahduttivat verisesti. Loppuselvityksessä Käkisalmen käräjillä tuomittiin vielä 40 talonpoikaa kuolemaan." (Kimmo Katajala: Nälkäkapina, Verovuokraus ja vastarinta Karjalassa 1683-1687. Väitös Joensuun yliopistossa 9.9.94.)
V. 1605 tuomittiin katolisuudesta syytetty Pohjanmaalta kotoisin ollut Pietari Eerikinpoika Petrosa kuolemaan. Totuuden esiin saamiseksi oikeudenkäynnissä käytettiin kidutusta: Pietari tunnusti katolisuutensa. Tuomion täytäntöönpano tehtiin tuskallisesti teilaamalla. Tuomitun (elävän) jäsenet ruhjottiin teilirattaassa vähitellen. (Historiateos Oma maa.)
Turkuun saatiin ensimmäisenä Suomessa kehruuhuone 1739, kun verkakauppias Esaijas Wechter perusti tehtaan samaiseen kaupunkiin. Hän hankki tiukkaotteisen voudin laitokseensa, asetti naisparkojen poispääsyn ja jopa päivittäisen ruoka-annoksen suuruudenkin riippuvaiseksi kehrättyjen vyyhtien määrästä, mistä sitten seurasi, että todistettavasti vähintään kuusi naista kuoli yksinkertaisesti nälkään. (Heikki Ylikangas: Käännekohdat Suomen historiassa,)
Tämä on keskeinen osa kulttuuriperintöämme, sanoo Ville Itälä. Sen säilyttämiseksi hallitus on antanut uuden kielilain, josta lakikomitean jäsen, opetushallituksen pääjohtaja Jukka Sarjala sanoo: "Uusi kielilainsäädäntö lisää väistämättä toisen kotimaisen kielen ja etenkin ruotsin opiskelun merkitystä koulussa. (Helsingin Sanomat Tiistaina 14. marraskuuta 2000.)
Syvällisempääkin Itälän kulttuuriperintö olisi voinut olla. osoittaa seuraava lehtikirjoitus, (Ruotsinsuomalainen 22.11.2001, Osmo Vatanen):
Härmäläisessä kulttuurissa ei tunnettu ruotsalaista tapaa ja käsitettä "ättestupan". Sanakirjassa sanalle ei löydy suomalaista vastinetta, vaan se selitetään "kallioksi, josta vanhukset syöstiin kuolemaan". Pitäen yhdessä kiinni tangosta sukulaiset työnsivät vanhuksen jyrkänteeltä rotkoon. Murha oli yhteinen ja kaikki olivat syyllisiä. Näin ruotsalaiset pääsivät eroon vanhuksista, jotka eivät kyenneet enää tuottamaan tarpeeksi.
Ville Itälän "keskeistä kulttuuriperintöämme" ovat muun muassa käsitteet: teiliratas, polttorovio, mestauskirves, hirsipuu.
Asia 2.
Lisäys edelliseen kirjeeseen (8. Itälän "kulttuuriperinnön" ilmentymiä.)Suomen taloudellisissa skandaaleissa on ruotsikielinen kulttuuri vahvasti mukana: Pankkikriisi, Wärtsilä, Sonera. Pääroolissa aina ruotsikielinen henkilö. Se on keskeinen osa kulttuuriperintöämme, todistaa Ville Itälä.
Lisätään:
Työväen Säästöpankki, Ulf Sundqvist.Ulf Sundqvist tuomittiin yli 10 miljoonan markan korvauksiin rötöksistä Työväen Säästöpankin johtajana.
Uudet skandaalit on viritetty valtion yhtiöissä Sampo ja Fortum. (Siimes ja Mönkäre osaavat korruption siinä kun mieskollegatkin.)
(Aamulehti 25.10.02.)
Suomenkieliset lukiolaiset arvelevat selviävänsä muiden pohjoismaalaisten kanssa paremmin englannin kuin ruotsin kielellä. Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan alle kymmenesosa puhuisi pohjoismaalaisten kanssa pelkkää ruotsia. Noin joka kolmas käyttäisi pelkkää englantia.
Pohjoismaiden Suomen instituutin Nifinin kyselyyn vastasi viime keväänä noin 1500 suomenkielistä ja noin 150 ruotsinkielistä lukiolaista.
Pohjalainen 7.11.01: "Se on keskeinen osa kulttuuriperintöämme" sanoi Ville Itälä pakkoruotsista ruotsalaisuuden päivän juhlassa Vaasassa 6.11.01.
Itälän kulttuuriperintö historian näkökulmasta 2:
Otteita Kimmo Katajalan teoksesta "Suomalainen kapina. Talonpoikaislevottomuudet ja poliittinen kulttuuri Suomessa Ruotsin ajalla (n.1050 - 1800.)" Historiallisia tutkimuksia. (Vammala 2002 Vammalan kirjapaino.)
..........
Vuonna 1340 Sääksmäen talonpoikia uhattiin kirkonkirouksella, koska eivät olleet vieläkään maksaneet kirkolle kymmenyksiä. Upsalan arkkipiispa Petrus kovisteli jälleen vuonna 1360 Ylä-Satakunnan ja Hämeen talonpoika samasta asiasta. Piispa kuvasi talonpoikien käytöstä seuraavasti:
"velvollisuuksienne täyttämisen sijasta te olette niskat kyyryssä luvanneet sielujenne paimenille vain menetyksiä kymmenysten sijasta ja iskuja palkaksi kehotuksen sanoista ja isällisestä huolenpidosta, ja tämän te olette tehneet uhkauksia syytäen ja pitäen äänekästä meteliä."
.........
1500-luvun puolimaissa sota vaikutti myös siellä, missä varsinaisia taisteluita ei lainkaan käyty. Suomen alue valjastettiin sotakoneiston ylläpitoon. Suomesta kerättiin noin 25 - 30 % valtakunnan kaikista veroista., vuosisadan lopun sotakaudella tämä osuus saattoi kohota jopa 60 %:iin.
........
Klaus Fleming lähetti talonpoikia vastaan vahvan joukon sotaväkeä. Kaksi johtajaa saatiin vangittua. Heidät tuomittiin pikaisesti kuolemaan ja mestattiin. Rangaistus ei kuitenkaan ollut vielä tässä. Sotaväki mellasti Rautalammilla miten tahtoi. Talonpoikien omaisuus ryöstettiin. Miehiä, naisia ja lapsia pahoinpideltiin henkihieveriin ja jopa hengiltä. Kaksi sotilaiden joukolla toimeenpanemaa raiskausta päätyi myöhemmin käräjille. Mellastanutta ratsumiesten joukkoa ei rangaistu teoistaan millään lailla. Ennemminkin näyttää siltä, että he saivat toimistaan myöhemmin vielä palkkioita.
Lisäksi tiedetään, että tammikuun 1593 lopulla suljettiin Hämeenlinnan vankilaan viisi Rautalammin talonpoikaa, jotka Suomen käskynhaltija Klaus Fleming määräsi mestattavaksi.
.........
Kytäjän historiasta: "Vuonna 1707 Lopen nimismies Samuel Dubbe oli hakenut Hirvelän Hunsasta Kalle Yrjönpojan, joka oli kirjoitettu nihdiksi. Poika oli viety köysissä Viipuriin ja sieltä laivalla Liivinmaalle."
Yli 350 vuotta Suomesta vietiin asekuntoiset miehet sotiin, joita Ruotsi kävi ympäri Eurooppaa vain sotimisen vuoksi.
Tämä on keskeinen osa kulttuuriperintöämme, sanoo Ville Itälä. Sen säilyttämiseksi hallitus on antanut uuden kielilain, josta lakikomitean jäsen, opetushallituksen pääjohtaja Jukka Sarjala sanoo: "Uusi kielilainsäädäntö lisää väistämättä toisen kotimaisen kielen ja etenkin ruotsin opiskelun merkitystä koulussa. (Helsingin Sanomat Tiistaina 14. marraskuuta 2000.)
Pohjalainen 7.11.01: "Se on keskeinen osa kulttuuriperintöämme" sanoi Ville Itälä pakkoruotsista ruotsalaisuuden päivän juhlassa Vaasassa 6.11.01.
Itälän kulttuuriperintö historian näkökulmasta 3:
Ruotsalainen Samuel Gröll kuvaa 1600-luvun puolivälissä ruotsalaisten hallintoa Käkisalmen läänissä: "Veronkantajan väärämielisyys ja vilpillisyys sekä väkivaltaisuus on niin suuri, että vaikka veronkantajana olisi ollut turkkilaisia, tataareja tai pakanoita, eivät hekään olisi voineet kohdella rahvasta niin epäinhimillisesti kuin täällä on menetelty." (HS 11.9.92.)
Gröll kirjoittaa näin siitä huolimatta, että Kustaa II Aadolfin ohjeen mukaan ruotsalaisten historioitsijoiden "tuli osoittaa, että esi-isämme eivät olleet barbaareja, joiksi ulkomaalaiset meitä tahtovat nimittää". Sama Kustaa muun muassa sääti kuolemanrangaistuksen katolisen opin levittämisestä. (HS 6.5.88.) (Minkähän tähden ne ulkomaalaiset nimittelivät.)
On huomattava, että kuningas ei kehottanut virkamiehiä luopumaan barbaarisista menetelmistä, vaan antoi historioitsijoille ohjeen vääristellä historiaa.
Täsmälleen Kustaa II Aadolfin ohjeen mukaan ruotsalainen valloittaja-miehittäjä on kirjoittanut suomalaisten historian, jota meillä on kritiikittömästi kopioitu, ja josta suomenruotsalaiset eivät halua luopua vieläkään. Tähän perustuu myös Ville Itälän tietämys ruotsalaisesta kulttuuriperinnöstä.
- Historian kirjoittaa aina voittaja. Näin entisen kulttuurin tuhoajat on palkittu maailman sivu, sanoo professori Martti Sarmela tästä asiasta.
Professori Heikki Kirkinen (HS 26.4.92):"Ruotsi valloitti 1600-luvun alussa Inkerinmaan ja Laatokan Karjalan pohjoisine osineen ja sai ne Stolbovan rauhassa 1617. Ruotsin asettama raskas verotus ja uskonnollinen painostus sai aikaan pitkällisen pakolaisliikkeen Venäjälle, muodostui Tverin karjalaiset."
Tämä on keskeinen osa kulttuuriperintöämme, sanoo Ville Itälä. Sen säilyttämiseksi hallitus on antanut uuden kielilain. Kielilain uudistuskomitean puheenjohtaja Pekka Hallberg sanoo (HS 14.11.2000), että uudessa kielilaissa suomalaisista tulee "kahden tasaveroisen kielen kansa". Siis tasaveroisuutta, jossa yksi ruotsinkielinen vastaa yhdeksäätoista suomalaista.
Komitean jäsen, opetushallituksen pääjohtaja Jukka Sarjala sanoo (samassa haastattelussa), että "uusi kielilainsäädäntö väistämättä lisää ruotsin opiskelun merkitystä koulussa. Vain siten voidaan turvata palvelujen kaksikielisyys kautta maan". Näin uhrataan pienelle kielelle, jolla ei ole mitään käyttöarvoa Euroopassa, lisää koulutunteja, jotka välttämättä tarvittaisiin tärkeiden aineiden ja suurten kielten täydellisempään opettamiseen.
Tämä on keskeinen osa kulttuuriperintöämme, sanoo Ville Itälä. Sen säilyttämiseksi hallitus on antanut uuden kielilain, josta lakikomitean jäsen, opetushallituksen pääjohtaja Jukka Sarjala sanoo: "Uusi kielilainsäädäntö lisää väistämättä toisen kotimaisen kielen ja etenkin ruotsin opiskelun merkitystä koulussa. (HS 14.11.2000) Kielilain uudistuskomitean puheenjohtaja Pekka Hallberg sanoo (samassa haastattelussa), että uudessa kielilaissa suomalaisista tulee "kahden tasaveroisen kielen kansa". Siis tasaveroisuutta, jossa yksi ruotsinkielinen vastaa yhdeksäätoista suomalaista.
Näin uhrataan lisää tunteja pienelle kielelle, jolla ei ole mitään käyttöarvoa Euroopassa. Ne tunnit tarvittaisiin välttämättä tärkeiden aineiden ja suurten kielten täydellisempään opettamiseen.
Pohjalainen 7.11.01: "Kokoomuksen puheenjohtaja Itälä otti tiukan kannan kummankin kotimaisen kielen opetukseen: pakollisuus täytyy säilyttää osana perusopetusta. Se on keskeinen osa. kulttuuriamme ja identiteettiämme”, sanoi Ville Itälä ruotsalaisuuden päivän juhlassa Vaasassa 6.11.01.
Ruotsalaisuuden päivän, jonka nykyisin järjestää Folktinget, ensimmäinen juhlapuhuja Axel Olof Frudenthal ilmaisi 1800-luvun jälkipuoliskolla Itälän ajatuksen suomalaisista näin: "Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole mitään erikoisia luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen uralla.". (L A Puntilan väitöskirja "Ruotsalaisuus Suomessa", Otava 1944.)
Itälän kulttuuriperinnön kehitysvaiheita.
Kun Suomi pääsi eroon Ruotsin tukahduttavasta vaikutuksesta (v.1809) alkoi meillä vireä kulttuurinen kehitys. Sanomalehdistö lisääntyi, Kalevala julkaistiin v. 1835, perustettiin kansakoululaitos, suomen kielen asemaa parannettiin lakisääteisesti ja viranomaisten toimesta , mm. kielimanifesti 1863.
Itälän ruotsalaisuusaatteen soveltamista käytännössä.
Esimerkki 1: Vuonna 1908 maanviljelijä C G Avellan teetti Espoon Luukkaan yksityisen suomenkielisen kansakoulun ympärille korkean piikkilanka-aidan estämään lasten pääsyä kouluun. Aita saatiin poistetuksi kouluylihallituksen ja kuvernöörin päätösten avulla.
Salme Setälä kertoo asiasta kirjassaan "Polusteekin koulussa". (Otava 1970.) "Eteläsuomalainen osakunta, joka nykyisin on paisunut valtavan monipäiseksi, oli minun siihen kirjoittautuessani nuori pieni osakunta. Se oli irtautunut uusmaalaisesta, perin ruotsalaisesta osakunnasta. Kieliristiriidat olivat ilmeisesti vaikeuttaneet yhteistyötä ruotsinkielisten kanssa. Nykyaikana tuntuu uskomattomalta se suoranainen sorto, jota suomenkielisiä kohtaan harjoitettiin. Yksityisten omilla varoilla perustettuja suomenkielisiä kansakouluja aidattiin piikkilangalla ja lapsia koitettiin estää menemästä opinahjoon.”
Viime vuonna (2002) julkaistu kansainvälinen PISA- tutkimus. (OECD-maiden vertailututkimus: 15-vuotiaiden nuorten lukutaito sekä matematiikan ja luonnontieteiden osaaminen kansainvälisessä vertailussa.) Alla tulokset tutkituilla alueilla, sijoitus ja pistemäärä Suomen ja Ruotsin, sekä Suomen ruotsinkielisten koulujen osalta.
Lukutaidon suorituspistemäärä: 1) Suomi 546 p, 9) Ruotsi 507
p.
Tiedonhaun suorituspistemäärä: 1) Suomi 556 p, 9) Ruotsi 516 p.
Luetun ymmärtämisen ja tulkinnan suorituspistemäärä: 1) Suomi 555
p, 7) Ruotsi 522p.
Luetun pohdinnan ja arvioinnin suorituspistemäärä: 3) Suomi 533
p, 10) Ruotsi 510 p.
Lukutaito: Suomen ruotsinkieliset koulut (edelliset yhdistetty)
513p.
Matematiikan suorituspistemäärä: 4) Suomi 536 p. 9)
Ruotsinkieliset koulut 527 p, 16) Ruotsi 510 p.
Luonnontieteiden suorituspistemäärä: 3) Suomi 538 p, 10) Ruotsi
512 p,12) ruotsinkieliset koulut 502 p.
Tämän tutkimuksen tuloksesta kertoo Johanna Westman Huvudstadsbladetissa 27.2.2002: ”On ikävää, että suomenruotsalainen oppilasaines alentaa 15-vuotiaiden suomalaisten tietojen ja taitojen keskiarvoa. Suomen ruotsinkielisten koulujen oppilaiden tulokset ovat kauttaaltaan huonompia kuin samanikäisten suomenkielisten nuorten. Suomenruotsalaiset vanhemmat eivät keskimäärin tue lastensa koulunkäyntiä vähemmän kuin suomenkieliset vanhemmat; on merkkejä siitä, että asia on pikemminkin päin vastoin. Mistä siis kansainvälisen PISA-tutkimuksen suomenruotsalaisten kannalta huolestuttavat tulokset johtuvat? Ehkä osa niistä voidaan panna kaksi- tai pikemminkin puolikielisyyden tilille.”
Ville Itälän ruotsalainen kulttuuriperintö ja identiteetti on suomalaisilta jonnekin haihtunut. Se ei olekaan tarttunut suomalaisiin, vaan suomalaiset ovat pysyneet oman perimänsä edellyttämässä kehityksessä.
Me suomalaiset tiedämme, että Suomen kansa on tämän päivän moderni yhteisö siitä huolimatta, että Ruotsin miehitysaika tukahdutti meidän kulttuurisen kehityksemme viideksi vuosisadaksi.
Suomalainen näkökulma Eiry http://www.sci.fi/~eiry 21.1.03
Kansanedustajille, puolueaktiiveille, tiedoksi toimittajille.
Paavo Lipponen - huono mies sekä sisäpolitiikassa että ulkopolitiikassa.
Ulkopolitiikassa:
EU:n pohjoinen ulottuvuus; EU:n elintarvikevirasto Suomeen:
Lipposen tyhjää puhetta. Näyttelemistä.
Sisäpolitiikassa:
HS 14.8.02: Oravaisissa heinäkuussa puhunut Paavo Lipponen: ”Katson,
että molempien kotimaisten kielten pitää säilyä pakollisena vastakin.”
Lipposen hallitus on antanut eduskunnalle esityksen kielilain uudistamisesta. Eduskunnassa arveltiin, että uudistus lisää kustannuksia esim. tulkkauspalvelujen järjestämisen muodossa. Kustannukset siis lisääntyvät, vaikka kaksikielisyyden aiheuttamia mielettömän suuria kustannuksia pitäisi kaikin tavoin vähentää.
Yksi pieni ryhmä aikaansaa tämän suuruusluokan kustannuksia asiassa, joka muutenkin vahingoittaa kokonaisuutta muun muassa siten, että ruotsin kielen opettamiseen tuhlattu aika tarvittaisiin kipeästi hyödyllisten aineiden opettamiseen.
Kielilakikomitean jäsen, opetushallituksen pääjohtaja Jukka Sarjala arveli Joensuussa, että uusi kielilainsäädäntö lisää väistämättä toisen kotimaisen kielen ja etenkin ruotsin opiskelun merkitystä koulussa. Vain siten voidaan turvata palvelujen kaksikielisyys kautta maan.
Rkp:n puoluehallitus julisti Helsingissä 7.12.98 tavoitteensa uudessa hallituksessa, mm. seuraavat viisi kohtaa. Jokaisessa niissä vaaditaan lisää etuoikeuksia ruotsinkielisille:
- Vain Rkp oli asiallinen neuvottelija, sanoi Paavo Lipponen hallitusneuvotteluista.
Leila Mustanoja: Suomessakin esiintyy korruptiota. (HS 8.1.03.)
Lisävihje:
Pääministerin puoliso on antanut lehtihaastattelun. (Aamulehti 28.12.02.)
Kommentti: Päivi Herzen on Paavo Lipposen siipikarjaongelma.
8.1.03
Uusi kielilaki.
Tavallinen kansalainen ihmettelee sitä, että ruotsin kielen asemaa vahvistetaan lainsäädännöllä, vaikka käytännössä kehitys näyttää, että sen merkitys vähenee. Vuodenvaihteen tilastoista selviää, että ruotsinkielinen väestö vähene, ruotsinkieliset kunnat vähenevät. Mutta ennen kaikkea ihmetyttää mielettömät kustannukset, joita kaksikielisyys aiheuttaa jo nykyisellään. Uusi laki on niitä vielä lisäämässä, kun järjen mukaan niitä pitäisi vähentää. Onko kansanedustajille selvitetty, minkälaisen potin kaksikielisyys valtiolta vie, verrattuna esimerkiksi niihin sosiaalikustannusten eriin, joista budjettiriihessä aina riidellään. Talonpoikaisjärjen mukaan lain käsittelyn perusedellytys on, että valiokunnille ja eduskunnalle selvitetään sen kustannusvaikutukset verrattuna siihen vaihtoehtoon, että käytännön kehitystä seuraten noita kustannuksia voitaisiin entisestään vähentää. (Hbl:n levikki on vuodesta -91 vuoteen -01 pudonnut 67000:sta 50000:een, Aamulehti 7.1) Kysymyksessä on jatkuva, joka vuosi käytettävä erä.
Mutta kai valiokunnille on selvitetty nämä lain käsittelyn pohjaksi tarvittavat perusedellytykset.
Lain muita epämielekkäitä vaikutuksia selvittää alla olevat kieliasiaan perehtyneiden henkilöiden lausunnot.
Paraisten lukion rehtori Jukka O Mattila kirjoittaa HS:ssa 26.5.97:
"Joka kevät joudun ihmettelemään, kuinka Suomella voi olla varaa maksaa pakollisesta ruotsistaan sellainen hinta, mikä siitä oppilaiden valintojen rajoittamisen muodossa koko valtakunnassa koituu. Otan kansainvälisen vertailuesimerkin tarkastelemalla englantilaisia, ruotsalaisia ja suomalaisia koululaisia.
Englannissa opiskeleva John käyttää maailmanlaajuisesti tunnettuun äidinkieleensä oppitunneistaan 10 % (todellisuudessa enemmän, mutta se on tässä suuruusluokkatarkastelussa epäolennaista). Loput 90 % hän voi käyttää muihin aineisiin kuten matematiikkaan, luonnontieteisiin, yhteiskunnallisiin, tai taideaineisiin tai muihin kieliin.
Ruotsissa asuva Henrik käyttää 10 % omaan äidinkieleensä. Sen lisäksi hänen on opiskeltava vielä toiset 10 % ensimmäistä suurta maailmankieltä, mikä se sitten kohdallaan onkin. Valinnan varaa muihin aineisiin jää 80 %.
Suomalainen Erkki käyttää 10 % omaan harvinaiseen äidinkieleensä, toisen 10 % toiseen kotimaiseen ja kolmannen 10 % johonkin suureen maailmankieleen. Muille opinnoille jää enää 70 %."
Kielilain uudistuskomitean puheenjohtaja Pekka Hallberg sanoo (HS 14.11.2000), että uudessa kielilaissa suomalaisista tulee ”kahden tasaveroisen kielen kansa”. Siis tasaveroisuutta, jossa yksi ruotsinkielinen vastaa yhdeksäätoista suomalaista.
Komitean jäsen, opetushallituksen pääjohtaja Jukka Sarjala sanoo (sama haastattelu), että ”uusi kielilainsäädäntö väistämättä lisää ruotsin opiskelun merkitystä koulussa. Vain siten voidaan turvata palvelujen kaksikielisyys kautta maan”. Näin uhrataan pienelle kielelle, jolla ei ole mitään käyttöarvoa Euroopassa, lisää koulutunteja, jotka välttämättä tarvittaisiin tärkeiden aineiden ja suurten kielten täydellisempään opettamiseen.
On eräs tekijä, johonka kansanedustajat eivät ehkä kiinnitä huomiota. Kaksi virallista järjestöä, jotka toimivat valtion tuella: Rkp ja Folktinget, on se tekijä. Molempien ensisijaisena tarkoituksena on ruotsinkielisen väestön etujen ajaminen. Niiden vastapainona ei ole mitään elintä, joka kritisoisi niiden kohtuuttomia vaatimuksia. Siksi se kritiikki pitäisi tapahtua eduskunnassa. Miksi se ei siellä tule esille, vaan aivan mielettömätkin vaatimukset menevät läpi, kuten nyt kielilaki.
Kalevi Alajoki
kalevi.alajoki@sci.fi
(HS 19.1.03.)
”Päätöksenteosta ei näytä tulevan mitään, vaan erilaiset kokeilut jatkuvat vuositolkulla ja uusia mietintöjä teetetään.”
Joulun alla tuli kaksi jobinpostia niille, joita kiinnostaa Suomen koulutusjärjestelmän kehittäminen.
Ensiksi opetusministeri Maija Rask ilmoitti, että kauan valmisteltu ja hartaasti odoteltu ylioppilastutkinnon reaalikokeen uudistus ns. ainereaaliksi pannaan jäihin. Muuta syytä ei ilmoitettu kuin että hanketta vastustetaan.
Sehän oli tiedossa, sillä mikä tahansa tutkinnon muutoshanke yritetään aina torpedoida.
Nyt asialla ovat kokoomus ja Rkp. Hufudstadsbladet jopa syyllistyi harhaanjohtavaan otsikointiin - ”inget stöd för Rask studiereform” - koska mm. lukiolaisten liitto ja sekä lukioiden ja yliopistojen rehtorit ovat ilmaisseet uudistukselle vahvan tukensa.
Ainereaalin mahdolliset haitat jäävät kirkkaasti sen tuomien etujen varjoon, kuten asiaa valmistelleen toimikunnan mietinnössä on osoitettu. Yleisin vastaväite on, että erilliset kokeet reaaliaineissa tuhoavat paitsi lukion yleissivistävän tehtävän niin myös pienet, etenkin ruotsinkieliset lukiot.
Miten niin tuhoavat? Reaalikokeessa voi saada laudatuurin vastaamalla vain yhden aineen kysymyksiin. Kun puolessa tusinassa ”pieniä” kieliä voi suorittaa erillisen arvosanan, niin miksei reaaliaineissa, joiden osuus opinnoissa ja merkitys jatkossa on vähintään yhtä suuri.
Yleissivistys riippuu lukion opinto-ohjelman kokonaisuudesta. Päättötodistus on parempi yleissivistyksen mitta kuin ylioppilaskoe. Pienillä lukioilla, myös suomenkielisillä, on jo nyt ongelma reaaliaineiden tarjonnassa, eikä ainereaali sitä merkittävästi pahenna.
Toinen huono uutinen oli kansainvälisen arviointiryhmän päätelmä, että ns. Luma-talkoot eivät ole johtaneet toivottuihin tuloksiin (HS pääkirjoitus 22.12.).
Talkookutsu löytyy Lipposen ensimmäisen hallituksen ohjelmasta, joka asetti tavoitteekseen nostaa suomalaisten luonnontieteiden ja matematiikan osaamistasoa.
Vuosina 1996 - 2001 hanke panosti mm. opettajien täydennyskoulutukseen ja opetusmenetelmien kehittämiseen mutta pilottikouluja lukuun ottamatta arviointi ei löytänyt laajempia vaikutuksia.
Tavoitteet ylioppilastutkinnon pitkän matematiikan sekä fysiikan ja kemian tuloksista eivät toteutuneet määrän eivätkä laadun osalta. Myöskään tyttöjä ei saatu innostumaan Luma-aineista.
Entinen Luma - projektipäällikkö Reino Seppälä ehdottikin (HS 23.12.), että projektia pitäisi jatkaa, palkata kuntiin ja kouluihin koordinaattoreita ja konsulentteja, antaa rahaa opetustiloihin ja - välineisiin ja vielä kirjata nämä hyvät aloitteet seuraavaan hallituksen ohjelmaan.
Miksi veronmaksajien niukkoja rahoja pitäisi kaataa vielä lisää hankkeeseen, jonka kansainvälinen arviointi on osoittanut epäkelvoksi? Maailmassa on koordinaattoreita ja konsultteja jo liikaa, enkä usko sellaisten pystyvän usuttamaan peruskoululaisia ja lukiolaisia matemaattisten aineiden opiskeluun.
Sen sijaan kaikki opettajat ja oppilaat tietävät, että ylioppilastutkinnolla on erittäin vahva ohjausvaikutus lukio-opintoihin.
Luma - aineiden opiskelun tehostamiseksi löytyykin yksinkertainen ja tehokas keino: pakollinen matematiikka ylioppilastutkintoon!
Kuulen jo korvissani närkästyneitä vastalauseita. Eihän matematiikka voi olla pakollinen, kun se on niin vaikeaa, eikä kaikilla ole siihen taipumuksia.
Voihan se olla vaikeaa vallankin jos ei viitsi eikä tarvitse edes yrittää. Totta kai oppilaiden taipumukset ovat erilaiset myös esimerkiksi kielten oppimisen suhteen.
Silti kaikkien on kirjoitettava ainakin yksi vieras kieli, koska pienelle kansalle on katsottu elintärkeäksi kyetä seurustelemaan laajemmin kuin viisimiljoonaisen yhteisön kanssa. Jos myös matemaattisluonnontieteelliset aineet todella katsotaan elintärkeiksi, miksei edellytetä näyttöä niiden osaamisen tasosta?
Ylisoppilastutkinto on eriskummallinen kansallinen instituutio, jonka asema ja tarkoitus koulutusjärjestelmässämme on hämärtynyt mutta merkitys mielikuvatasolla tullut lähes myyttiseksi. Sen kehittämisessä puoluepoliittiset ja eri opettajaryhmien edunvalvonta näkökohdat ajavat koulutuspoliittisten intressien ylitse.
Päätöksenteosta ei näytä tulevan mitään., vaan erilaiset kokeilut jatkuvat vuositolkulla ja uusia mietintöjä teetetään. Lukiolaisille tärkeintä tuntuu olevan läpipääsy ja mahdollisimman hyvä yleisarvosana, jota varten tehdään taktiset suunnitelmat, vaikka edes kuudella ällällä ei nykyisin työmarkkinoilla pääse edes alkumetreille.
Kun tutkinto sijoittuu lukion ja korkea-asteen koulutuksen saumakohtaan, sen tulisi palvella molempien intressejä. Yliopistojen näkökulmasta näin ei tapahdu, mikä on osasyy erittäin kirjaviin, aikaa vieviin, kalliisiin ja osin epäoikeudenmukaisiin valintakokeisiin.
Kun yliopistot pyrkivät lyhentämään noin kolmen vuoden viivettä lukion päättämisen ja varsinaisten opintojen alkamisen välillä niin pieni vetoapu ylioppilastutkintouudistuksen muodossa ei olisi pahitteeksi.
Pakolliset äidinkieli, yksi vieras kieli, pitkä tai lyhyt matematiikka ja ainereaalin yksi osio riittäisivät ylioppilastutkinnon ytimeksi. Yleisen korkeakoulukelpoisuuden voisi myöntää, vaikka joku kolmesta viimeksi mainitusta menisi pieleen.
Näiden lisäksi kukin saisi kirjoittaa niin monta kieltä ja reaaliainetta kuin sielu ja ruumis sietävät.
Yliopistot voisivat hyödyntää tämän tyyppistä tutkintoa opiskelijavalinnoissaan paljon nykyistä mielekkäämmin. Samalla uudet Luma - talkoot kävisivät tarpeettomaksi.
Toisella kotimaisella kielellä on enemmän poliittista kuin koulutuksellista merkitystä., joten se jääköön poliitikkojen päänsäryksi. On kuitenkin selvää, että jos Rkp tekee myös ainereaalista kielipoliittisen kysymyksen se vaarantaa koulutuspoliittisen uskottavuutensa.
Kari Raivio
Helsingin yliopiston rehtori
Kommentti: Ei vain kokoomuksen Ville Itälä ole hurahtanut ruotsalaisuuden asiamieheksi, vaan koko puolueesta on tullut Rkp:n apupuolue.
Kansanedustaja Henrik Lax määritteli suomalaisuutta Helsingin Sanomissa itsenäisyyspäivänä 6.12.1995. Sen mukaan ruotsin kieli kuuluu jokaisen suomalaisen yleissivistykseen ja identiteettiin.
”Se on keskeinen osa kulttuuriperintöämme ja suomalaista identiteettiä”, sanoi Ville Itälä pakkoruotsista ruotsalaisuuden päivän juhlassa Vaasassa 6.11.01.
Mitä historia tietää tuon kulttuuriperinnön syntymisestä.
Ensimmäinen historian tuntema suomalainen maanpuolustaja, itsenäisyystaistelija, oli Lalli. Hän tappoi maahan tunkeutuvan valloittajan päällikön, piispa Henrikin 1200-luvun puolivälissä.
Hämäläiset puolustautuivat Birger Jaarlin ristiretkeläisiä vastaan Hakoisten linnanmäellä v. 1239 [tai 1249] . Kaksi viikkoa yritettyään ruotsalaiset pääsivät varustukseen veristen taistelujen jälkeen. Vähitellen ruotsalaisten ylivoima sai voiton. Suomalaisilla heimoilla oli kaikkea enemmän kuin naapureilla germaaneilla. Kulttuuri rikkaampaa, vauraus suurempaa. Heillä oli mitä kadehtia ja hävittää, mitä himoita ja ryöstää, kaikkea mikä vandaalien vaistoja kiihottaa.
Tutkija Eero Muurimäki 1988:
"Suomalaisten asuma-alueilta löydetyt kivikauden ja pronssikauden esineet osoittavat, että suomalaisilla on noina aikoina ollut kehittyneempi kulttuuri kuin germaaneilla Skandinaviassa."
Ruotsalaiset naamioivat raa'at ryöstöretkensä kristinuskon tuomiseksi, vaikka kristinusko oli tuotu Suomeen jo 300 vuotta ennen piispa Henrikiä.
Vuonna 835, Ludvig Hurskaan aikana, hallitsija sai paavi Gregorius IV:n kirjeessä mieluisan uutisen: suomalaisille oli avattu uskon ovi. (Johannes Messenius: Suomen, Liivinmaan ja Kuurinmaan vaiheita, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1988.)
Suomalaisten pyhät lehdot hakattiin maahan. (Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo: Puiden Kansa, Kustannus Pohjoinen ja Hiilinielu Tuotanto, Oulu 1998.)
Vuonna 1438 alkoi Ylä-Satakunnassa ns. Davidin kapina. Se päättyi seuraavana vuonna Pirkkalan, Kangasalan, Lempäälän, Kyrön ja Sastamalan talonpoikien täydelliseen alistamiseen, sanotaan Turun tuomiokirkon Mustassa kirjassa.
Laaja Nuijasota käytiin 1596-97. Talonpoikien pääjoukon ruotsalaiset löivät Nokialla ja Pohjanmaalla Santavuoren taistelussa. Hämeen nuijamiehet houkuteltiin Padasjoen Nyystölän kylässä sovintoneuvotteluja varten kylän ulkopuolelle. Sitten heidät tapettiin. Savon nuijamiehet houkuteltiin antautumaan sovintoneuvotteluja varten Mikkelin pappilassa. Myös heidät tapettiin kaikki. Tässä sodassa ruotsalaiset teurastivat 3000 talonpoikaa.
Rimbert (k.888), Hampurin-Bremenin arkkipiispa, Pyhän Anskariuksen elämäkerran kirjoittaja, kertoo 800-luvun puolivälissä itämerensuomalaisten kaupungeista, maakuntahallinnosta ja aarteista: "Venäläisille he lähettivät rahaa, kultaa ja muita lahjoja, saadakseen näistä liittolaisia saksalaisia vastaan."
Yli 300 vuoden aikana suomalaiset piispat Maunu I:stä (k. 1308) Eerik Sorolaiseen (1545 - 1625) välittivät läntisen kulttuurivaikutuksen Suomeen suoraan Etelä- ja Keski-Euroopasta. Kulttuurin kieli oli latina, ei ruotsi. Ruotsin kieli oli voutien ja noitarovioiden kieli. Ruotsalaiset toivat Suomeen noidanpolttokulttuurin.
Näin historian mukaan. Mutta Ville Itälän mielestä ruotsin kieli on kulttuurin kieli, joka kuuluu suomalaiseen kulttuuriperintöön. Näin Henrik Lax on hänelle sanonut.
Åke Lindman, Benedict Zilliacus, Jan Klenberg, Stefan Forss ja Jyrki Hägglund ovat eri tiedotusvälineissä ilmoittaneet (vv. 2002-03) valmistelevansa elokuvaa , jonka aiheena on ”Suomalaisten legendaariset torjuntavoitot Puna-armeijan suurhyökkäystä vastaan kesällä 1944” ja ”Tali - Ihantalassa vaikuttanut 17. Divisioona ja sen Jalkaväkirykmentti 61, joista elokuvat kertovat, olivat kootut ruotsinkielisestä väestöstä." Elokuvan rahoittamisesta Jyrki Hägglund sanoo: Nyt me käymme läpi suomalaista elinkeinoelämää ja suomalaisia säätiöitä. (Iltasanomat 7.2.2003)
Kun virallisen tiedon perusteella (Suomen sota 1941 - 1945. Toimittanut Sotahistoriallisen tutkimuslaitoksen sotahistoriallinen toimisto.) on hämmästyttävää, että juuri ruotsinkieliset joukot on otettu esimerkiksi ”suomalaisten legendaaristen torjuntavoittojen” kuvauksessa, tarkastelen tässä mitä em. Sotahistoria sanoo ruotsinkielisten yksiköiden käyttäytymisestä Kannaksen suurhyökkäyksen torjunnassa kesällä 1944. Tämän historian perusteella on oikeus todeta, että ruotsinkieliset olivat mukana ja nuo voitot saavutettiin ruotsinkielisten aiheuttamista harmeista ja vaikeuksista huolimatta.
Ruotsinkieliseen 17. Divisioonaan kuuluivat perääntymisvaiheessa kesällä 1944 varsinaiset taisteluyksiköt Jr 13, Jr 61 ja Er.P 27. Ruotsinkielinen JR 24 oli mukana hyökkäysvaiheessa eri divisioonassa.
Muutama esimerkki sotahistoriasta. Mukaan on otettu vain sellaiset tapaukset, jotka olivat ominaisia nimenomaan ruotsinkielisille joukoille ja joita suomalaisilla joukoilla ei esiinny kertaakaan, vaikka niitä oli rintamalla (liikuntasodassa) 20-kertainen määrä.; eli tapaukset ovat ruotsinkielisten ”legendaarisia torjuntavoittoja”, joiden perusteella juuri niistä tehdään sankarielokuvaa.
Tapaus yksi (hyökkäysvaihe kesä 1941): 28/29.8. ja 30.8.41 (Em. historia, osa 3, ss. 282 - 284 ja 294). Ruotsinkielinen JR 24 harhautti ylempää johtoa ilmoittamalla, että vihollisen perääntymistie oli annetun tehtävän mukaisesti katkaistu. Todellisuudessa tie oli avoin ja vihollisen käytössä.
Historia: ”Eversti Winellillä (ruotsinkielisen JR/ 24:n komentaja) oli siis käsitys, että Ylä-Sommeen tienristeysmaasto olisi ollut edelleenkin omassa hallussa...”, vaikka todellisuudessa sinne edennyt ruotsinkielinen komppania oli työnnetty pois, ja pataljoona (ruotsinkielinen I/JR 24), joka oli määrätty ottamaan tämä kohde haltuunsa, ei sinne päässyt. ”ja Porlammin maasto pysyi edelleenkin avoinna vihollisjoukkojen valumiselle etelään”. Sivu 294: ”sillä eversti Winell oli yhä edelleen IV AK:n johdolle vakuuttanut Yläsommeen tienristeyksen olevan suomalaisten hallussa.”
Valehteleminen oman joukon suorituksesta. Ei yhtään tapausta suomalaisilla joukoilla. Ei edes siksi, että luulee oman joukkonsa tehneen jotakin.
Tapaus kaksi (perääntymisvaihe kesä1944): 25.6.44 (osa 7, s. 333). Saimaan kanavalla sillanpääaseman puolustus oli määrätty ruotsinkielisen osaston tehtäväksi.
Historia: ”Kun lopulta suurin osa osaston miehistä oli häipynyt kanavan länsipuolelle, kapteeni Krogerus tyhjensi saamastaan käskystä sillanpään” (s.333). ”3.Pr. (suomalainen) ryhmittyi kiireisesti puolustukseen Ventelän kannakselle Isoniityn pohjoispään tasalla ja miehitti Lavolan sillanpään kukistumisen takia siellä myös 17.D:lle (ruotsinkieliselle) kuuluvan lohkon” (s.334), Puolustusryhmityksen käskyssä oli määrätty (s.298): 17. D:n tuli asettua puolustukseen luja sillanpääasema Lavolassa. Perin harvoin ruotsinkielinen joukko ymmärsi, mitä oli käsketty tehdä. Tässä tapauksessa se ei yrittänytkään tehdä mitä oli käsketty. Legendaarinen torjuntavoitto. Suomalainen joukko joutui miehittämään sille määrätyt asemat, ”kun lopulta suurin osa osaston miehistä oli häipynyt”.
Tapaus kolme: 25.6.44 (osa 7, s. 342). Ruotsinkielinen (III/JR 13) komppania jätti luvattomasti asemansa.
Historia: "Tämän linjan eteläsiipeä puolustanut III/Jr 13:n komppania oli nähtävästi pelännyt saarrostusuhkaa ja poistunut klo 13.30 seudussa taakse, jatkanut Ventelänselän yli matkaa 3.Pr:n alueelle, sekä kulkenut hajautuneen III/JR 13:n kokoamispaikalle Särkijärvelle."
Näin divisioonan puolustuslohkolla yhden komppanian asemat oli jätetty tyhjäksi asiasta kenellekään mitään ilmoittamatta. Komppania siirtyi ovelasti naapuriprikaatin alueelle, jossa kukaan ei tiennyt mikä sen tehtävä oli, minkälaisen käskyn mukaan se toimi, ja niin se sai kenenkään estämättä marssia selustaan 15 kilometriä rintamasta. Legendaarinen torjuntavoitto, jonkalaista suomalaisilla ei ole ainoatakaan, vaikka ne olivat olleet suurhyökkäyksen torjunnassa jo 10 vuorokatta ennen kuin ruotsinkieliset ehtivät rintamalle.
Tapaus neljä: 25.6.44 (osa 7, ss.353-354). II/Jr 13 ei noudattanut divisioonan komentajan antamaa hyökkäyskäskyä.
Historia: "Pataljoonien yhteisenä ensi tehtävänä oli Talinmyllyn valtaaminen ja siitä tehdyn suunnitelman mukaisesti Er.P 14 aloittikin illalla kahdella komppanialla etenemisen, mutta II/JR 13 pysyi edessä olevan vihollisen takia paikallaan." Tästä syystä divisioonan komentaja antoi sille uuden käskyn liittyä sen toisella siivellä etenevän III/JR 48:n hyökkäykseen. Kriittisen tilanteen takia pataljoonat oli otettu divisioonan komentajan välittömään johtoon. Jälleen ainutlaatuinen tapaus. Kysymyksessä on petos, josta vihollinen hyötyi ja omille oli vahinkoa. Yhteisen suunnitelman pettäminen, naapuripataljoonien pettäminen. ”Legendaarinen torjuntavoitto”, jonka filmaamisen rahoittamista HS suosittelee pääkirjoituksessaan.
Tapaus viisi: 27.6.44 (osa 7, s. 366) ”Aamusta lähtien ilmeni pataljoonan (III/JR 13) riveissä myös hajautumista ja sen osien vetäytymistä taakse. Monet pataljoonan upseerit ja aliupseerit kaatuivat tai haavoittuivat, joukossa pataljoonan komentaja, kapteeni Alfthan, jonka tilalle määrättiin kapteeni B. Fougstedt. Pataljoona joutui hajaantumistilaan, niin että siitä oli päivällä rintamassa jäljellä enää vain toistakymmentä miestä . Eversti Forsberg antoi kello 10.20 käskyn, että II JR 48:n komentajan tuli ottaa rintamavastuu myös III JR 13:n lohkolla ja levittää sinne voimiaan”.
Pataljoonan hajaantumista ja sen osien vetäytymistä taakse. Tällaista esiintyi vain ruotsinkielisillä joukoilla.
Tapaus kuusi: 28.6.44 (osa 7, s. 378). II/JR 13 lähti metsiä myöten pakoon ja jätti raskaat aseensa, vaikka ei ollut edes kosketuksessa viholliseen.
Historia: ”Puolen päivän aikaan alkoi myös kapteeni Laxen suunnitella Talinmyllyn tien varrella olevan, heikoksi kutistuneen II/JR 13:kin siirtämistä taemmas. Kello 13.15 pataljoona irroittautui ja vetäytyi häiriöittä uusiin asemiin Lapinhoikan suon pohjoisreunaan. Silloin todettiin, että vihollinen oli jo lähellä selustassa pisteen 44 maastossa ja löi pohjoiseen yrittäneen luutnantti Hård af Segerstadin ruotsinmaalaisen osaston tappioita tuottaen takaisin. Tämän johdosta pataljoona lähti sadan miehen vahvuiseksi kutistuneena kello viisitoista vetäytymään metsiä myöten itään päin ja jätti jälkeensä konekiväärinsä ja kranaatinheittimensä Kun everstiluutnantti Saarelainen sai tietää II/JR 13:n jättäneen asemat pataljoonansa (ErP. 14) oikealla sivustalla, hän antoi käskyn miehittää myös II/JR 13:n lohkon, mutta vihollinen oli jo ehtinyt ottaa tämän lohkomaaston haltuunsa.”
Aseet pöheikköön ja pakoon, vaikka rinnakkaispataljoona Er.P 14 oli jo levittäytynyt pakenevan porukan ja vihollisen väliin. Yhtä hyvin vihollinen, jonka pakenijat tapasivat, oli Er.P 14:n selän takana, mutta tämä piti asemansa annetun tehtävän mukaisesti iltaan saakka, vieläpä varmistaen livohkaan lähteneen ruotsinkielisen porukan jättämän aukon.
Jälleen suomalainen joukko joutui ottamaan vastuun pakoon lähteneen ruotsinkielisen joukon tehtävästä, joka ei edes naapurilleen ilmoittanut lähdöstään. Eräs ruotsinkielisten legendaarinen torjuntavoitto, josta on tehtävä sankarielokuva. Suomalaissa joukoissa ei siinny vastaavaa käyttäytymistä.
Havaintoja ruotsinkielisten yksiköiden käyttäytymisestä.
Ruotsinkielisten yksiköiden ”pieneksi kutistuminen” ei johtunut taistelutappioista, vaan selustaan poistuneista miehistä. Vasta viisi päivää rintamalla olleet tuoreet pataljoonat olivat kutistuneet noin sataan mieheen ja noin kymmeneen mieheen. (Sitä ennen ne olivat olleet selustan varustelutöissä Syvärillä ja matkalla sieltä Kannakselle.) Miksi suomalaiset Er.P 14 ja ja II JR 48 eivät olleet kutistuneet, vaikka ne olivat olleet taisteluissa jo yhtä mittaa 18 vuorokautta. Huomattakoon, että Er.p 14 ja ”kutistunut” ruotsinkielinen II JR 13 olivat olleet rinnakkain samoissa taisteluissa jo 4 vuorokautta. Tänä aikana Er.P 14 teki muun muassa hyökkäyksen, johon II/JR 13 ei käskystä huolimatta osallistunut.
Aina kun ruotsinkielinen joukko jätti asemansa, suomalainen joukko joutui ottamaan vastuun senkin tehtävästä. Päinvastaista tapausta ei ole ainoatakaan.. Tämä havainto ilmeisesti selittää sen, että ruotsinkieliselle rykmentille ei annettu itsenäistä tehtävää vaativassa liikuntasodassa: Vitjasta oli helppo lähteä koska vaan, kun rintamavastuu oli suomalaisella joukolla.
Ratkaiseva erilaisuus näiden joukkojen välillä oli se, että kun suomalaiset pakenivat, se tapahtui näkyvän todellisen uhan edessä (panssarit, pommitus, rynnäkkö). Ruotsinkieliset pakenivat kuviteltua uhkaa, joka tilanteen kehittyessä saattoi muodostua. (Edellä kohdat kaksi, kolme, viisi ja kuusi.)
Nuo sotahistorian tiedot vahvistavat sen toteamuksen, että kesän 1944 torjuntavoitto Kannaksella saavutettiin ruotsinkielisten aiheuttamista vaikeuksista huolimatta.
JR 61:n komentaja Alpo Marttinen ylennettiin everstiksi ja myöhemmin hänelle myönnettiin Mannerheim-risti, joka perusteluissa Kivisillansalmen taistelu oli tärkeässä osassa, sanovat elokuvan suunnittelijat.
JR 61 tuotiin puolustukseen Viipuriin Kivisillansalmelle 22.6.44. Vihollinen yritti täällä hyökkäystä kahtena päivänä, mutta tykistö torjui sen hyökkäykset heti alkuunsa (s. 300 ja 310 - 311). Tästä eteenpäin sodan loppuun saakka JR 61:n lohkolla vihollisen hyökkäystoiminta pysyi taantuneena ja tykistötuli jatkui ”vähäisenä häirintänä", toteaa sotahistoria (s. 493).
Suomalaiset rykmentit olivat osoittaneet liikuntasodassa tuota sankaruutta jo 12 päivää ennen kun JR 61 sai ensimmäisen kosketuksen viholliseen. Se ei joutunut yhteenkään liikuntasodan taisteluun. Se hankki sankaruutensa asemasodassa, varustetuissa asemissa.
Sotahistorian tieto JR 61:n ”ankarista torjuntataisteluista” on perin vaatimaton. Se sanoo esim. tästä ”juhannussodan” tykistövalmistelusta: Venäläiset aloittivat kello 7 tykistötoiminnan, joka pian kehittyi täydeksi rumputuleksi. Tunnin kestäneen, kaikin asein suoritetun valmistelun jälkeen, johon lopulta liittyivät myös raketinheittimet, tykistötuli siirtyi suomalaisten selustaan (s. 310).
Siellä, missä venäläiset todella pyrkivät eteenpäin, nuo tykistövalmistelut kestivät tavallisesti noin puolitoista tuntia. Tositarkoituksella tehdystä hyökkäyksestä historia kertoo: Repolan lohkolla venäläiset aloittivat 22.6. aamulla kello kuuden seudulla JR 48:n asemia vastaan entistä voimakkaamman tykistö- ja kranaatinheitintulen, joka lopulta kello 9 yltyi murhaavaksi rumputuleksi. Tähän tulitoimintaan liittyivät samaan aikaan useiden kymmenien koneiden lentolaivueet, jotka ulottivat viiteen kertaan uusitut pommituksensa ja matalahyökkäyksensä etulinjasta kauas selustaan aina Portinhoikkaan ja Saimaan kanavan tienoille saakka. Lähes kuusi tuntia lakkaamatta kestäneen tulivalmistelun jälkeen venäläiset ryhtyivät kello 11.45 hyökkäämään Mannikkalan tien maastossa 27 panssarin tukemana (ss. 304-305).
Täällä ruotsinkielisten sankariunelmien toteutumiselle olisi ollut mahdollisuus, mutta he eivät olleet täällä. Kivisillansalmella maasto (salmi) oli yksi este unelmien toteuttamiselle. Lisäksi tykistö pilasi vähätkin mahdillisuudet.
Jälkiviisas historian tarkastelija voi perustellusti väittää: Jokainen Kannaksen suurhyökkäyksen torjuntaan osallistunut suomalaisen jv-yksikön komentaja oli ansioituneempi Mannerheim-ristiin kuin Alpo Marttinen.
Historian kertomat tosiasiat ja edellä tehdyt vertailut eivät todellakaan anna aineksia siihen, että juuri ruotsinkielisistä tehdään sankaritarinaa.
Kalevi Alajoki
Sotaveteraani
Parantolankatu 11 A 20
33500 Tampere
Tampere 10.3.03
Lisätietoa ruotsinkielisten sodasta.
Åke Lindman ja muutamat muut ruotsinkieliset henkilöt ovat ilmoittaneet valmistelevansa elokuvaa, jonka aiheena on ”Suomalaisten legendaariset torjuntavoitot Puna-armeijan suurhyökkäystä vastaan kesällä 1944” ja ”Tali - Ihantalassa vaikuttanut 17. Divisioona ja sen Jalkaväkirykmentti 61, joista elokuvat kertovat, olivat kootut ruotsinkielisestä väestöstä."
Tuon elokuvahankkeen johdosta tarkastelin edellisessä kirjeessä (Mitä historia tietää ruotsinkielisten sodasta) ruotsinkielisten yksiköiden käyttäytymistä kesän 1944 suurhyökkäyksen torjunnassa Kannaksella. Tässä kirjeessä tarkastelen muiden dokumenttien tietoja ruotsinkielisten sotaan liittyvissä asioissa.
Käpykaartilaisista kertoo Matts Andersenin kirja Flykten västerut. (Sahlgren Förlag 1987.): "Kesällä 1944 karkureista 62 % oli ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Närpiöstä katosi Ruotsiin ja metsän kätköihin 292 asukasta ja Korsnäsistä 184, eli 4,8 % asukkaista. Joistakin kylistä lähtivät kaikki asekuntoiset miehet." (62 % karkureita, kun väestöosuus oli 10 %.)
Närpiö ja Korsnäs kuuluvat niihin Vaasan ympäristön ruotsinkielisiin kuntiin, joista Jalkaväkirykmentti 61:n (elokuvan sankarirykmentti) miehet oli koottu.
Kirjaansa Isänmaan puolesta (Gummerus 2002) Tarmo Metsälä on koonnut viime sotiemme kaatuneiden määrät maamme kaikista kunnista ja laskenut ne prosentteina silloisesta miespuolisten asukkaiden määrästä. Tämän tilaston kärkeen nousee Pirkanmaalta Längelmäki 9,82 %. Maan keskimääräinen arvo on 4,73 %. Mainituista Vaasan ympäristön kunnista korkein luku on Mustasaaren 2,67 %, joka on siis vain vähän yli puolet maan keskimääräisestä arvosta. Tämän alueen muiden kuntien arvot sijoittuvat Kruunupyyn 1,35 ja Mustasaaren väliin. Keskimäärin kaatuneita näissä kunnissa oli vain yksi neljäsosa koko maan keskimääräisestä arvosta. Perin alhaisella hinnalla on saavutettu ruotsinkielisen sankarirykmentin maine.
Aamulehti 14.5.97: "Vaasan sotilasläänin alueella riittää pohdittavaa asevelvollisista jo ennestäänkin, sillä siellä on väestöpohjaan suhteutettuna erittäin korkeat asevelvollisuuden asepalveluksesta kieltäytyvien määrät erityisesti ruotsinkielisten keskuudessa." "Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan MTS:n pääsihteerin, tohtori Silvo Hietasen mukaan Vaasan läänin luvut ovat korkeat verrattuna vaikkapa Hämeen tai Turun ja Porin läänin väestöpohjaan." Ruotsinkielisten asenne (käpykaartilaisuus) maapuolustukseen siis jatkuu perinteisenä.
Alla muutama virke haastattelusta `Valmiiksi pehmustetut elämät`. (Aamulehti 11.6.2000.)
”Eläkkeellä oleva historian opettaja Tapani Hannonen Toijalasta toimi vuosikymmeninen ajan opettajana ruotsinkielisessä koulussa Kokkolassa. Hän pääsi tutustumaan sisältä päin ruotsinkieliseen elämänmenoon ja on tutkinut myös suomenruotsalaisten lähihistoriaa. Hannonen hakee taustoja historiasta.”
”Hannonen on katsellut paljon ympärilleen suomalaisten pitäjien hautausmailla. Ruotsinkielisellä Pohjamaalla on sankariristejä kovasti paljon vähemmän kuin suomalais-pitäjissä. Selitys oli yksinkertaisesti halu säästää mahdollisimman paljon suomenruotsalaisia miehiä jatkamaan sukua. Mannerheimin luona kävi oikein ruotsinkielinen lähetystö vaatimassa tällaista suojelua.”
Virallisen sotahistorian (Suomen sota 1941 - 1945. Toimittanut Sotahistoriallisen tutkimuslaitoksen sotahistoriallinen toimisto.) tiedot ovat olleet ongelma ruotsinkielisille alusta lähtien ja he ovat monella tavalla pyrkineet niitä korjailemaan. Näin siitä huolimatta, että historian kirjoittajakin on kiemurrellut etsiessään sellaisia ilmaisuja, joissa ruotsinkielisten käyttäytyminen ei välittyisi niin rumana, mitä se todellisuudessa oli.
Ruotsinkielisten häpeällinen ja rikollinenkin käyttäytyminen sodassa on ollut heille myöhemmin kipeä asia. He ovat yrittäneet paikata mainettaan kirjoituksilla ja julkaisuilla ja jopa historian väärentämisellä.
"Puskasta ampuvan jv - miehen valhe", väitti Benedict Zilliacus Uudessa Suomessa 1.2.88, kun jv-mies oli kertonut, mitä sotahistoria sanoo ruotsinkielisten sodasta. Tapani Hannosta hän sätti Aamulehdessä em. kirjoituksen johdosta ja vaati häntä tunnustamaan "ruotsalaisten joukkojemme aivan ratkaisevia sotaponnistuksia".
Nyt hän on käsikirjoittaja valmisteilla olevassa elokuvassa.
Ruotsinkieliset perustivat aikanaan mm. työryhmän, joka määritteli tehtäväkseen osoittaa, että suomenruotsalaiset ovat sotineet "vähintään yhtä uhrautuvin mielin, kuin kaikki muutkin". (Sotaveteraani-lehti 28.9.93.) Työryhmän toimesta ilmestyi sittemmin Antti Juutilaisen kirja Rinta rinnan. "Eräät joukot, kuten artikkelissa mainittu everstiluutnantti Alpo Marttisen komentama jalkaväkirykmentti 61 "sextiettan" joutuivat ratkaisupaikoille”. sekä ”Talin tiikereinä tunnettu jalkaväkirykmentti 13:n II pataljoona ja sen veljespataljoona III P samasta rykmentistä", sanotaan mm. tässä ruotsinkielisten ikiomassa sotahistoriassa.. Vaasan ruotsinkieliset kirjoittivat Reserviläinen-lehdessä (joulukuu -97), että "Suomenruotsalaiset ovat äskettäin toimittaneet ja julkaisseet omista sotateoistaan oman historian".
Ministeri kirjoituttaa sotahistorian uudelleen, kirjoitti HS, kun Ole Norrback oli puolustusministerinä. Ministerin toimeksiannosta ilmestyi sitten Jatkosodan historia (WSOY 1988 - 94). Siinä kerrotaan tapahtumat yleensä samoin kuin alkuperäisessäkin historiassa. Mutta ruotsinkielisten käyttäytymistä siinä on sievistelty. Sievisteltyjen kohtien jättäminen kokonaan pois olisi ollut liian helposti paljastuvaa historian väärentämistä, joten Norrbackin tahto ei ole aidosti toteutunut.
Esimerkkinä erilaisesta kertomisesta alkuperäisessä historiassa ja Norrbackin historiassa tapaus, jossa ruotsinkielinen pataljoona ei noudattanut hyökkäyskäskyä. Alkuperäinen historia. (Osa 7, s.353.): II/JR 13 (ruotsinkielinen) ja Er.P 14 olivat asemissa tien molemmin puolin. ”Pataljoonien yhteisenä ensi tehtävänä oli Talinmyllyn valtaaminen ja siitä tehdyn suunnitelman mukaisesti Er.P 14 aloittikin illalla kahdella komppanialla etenemisen, mutta II JR 13 pysyi edessä olevan vihollisen takia paikallaan.”
Norrbackin historia. (Osa 5, s.166): II/JR 13 ja Er.P 14 olivat asemissa tien molemmin puolin. ”Pataljoonien yhteisenä tehtävänä oli Talinmyllyn valtaaminen. Illalla Er.P 14 aloitti kahdella komppanialla etenemisen ja löi osan vihollisesta, mutta ratkaisua ei saavutettu.” (”Mutta II/JR 13 pysyi asemissa”, jätetty pois.)
Oliko ruotsinkielisten pelkurimaisen käyttäytymisen taustatekijänä Hannosen mainitsema lähetystö Mannerheimin luona.
Suomalaisissa joukoissa linjasta häipyminen yleisenä tapana ei tullut kysymykseen. Yksittäisiä hiippailemisia kuitenkin perääntymisvaiheen aikana sattui. Mutta yleensä sellaiset aikeet loppuivat lyhyeen. Noina päivinä sain poterooni divisioonan kirjallisen käskyn, jossa ilmoitettiin, että kenttäoikeus oli tuominnut neljä divisioonan miestä karkureina kuolemaan ja tuomion toimeenpanopäivä. Tapaus käskettiin saattamaan jokaisen miehen tiedoksi.
Kalevi Alajoki, sotaveteraani, Parantolankatu 11 A 20, 33500 Tampere
Suomalainen näkökulma Eiry http://www.sci.fi/~eiry 24.3.03
Kansanedustajille ja puolueaktiiveille. Tiedoksi toimittajille.
”Se on keskeinen osa kulttuuriperintöämme ja suomalaista identiteettiä”, sanoi Ville Itälä pakkoruotsista ruotsalaisuuden päivän juhlassa Vaasassa 6.11.01.
Historian välähdyksiä Itälän kulttuuriperinnön synnystä.
Suomessa toimeenpantiin Tukholman mallin mukaan Turun verilöyly 1599. Silloin Kaarle herttua mestautti 14 suomalaista aatelismiestä. Kaksi vuotta aikaisemmin Klaus Fleming teurastutti 3000 talonpoikaa ja jätti naiset ja lapset huovien raiskattavaksi. (Nuijasota.)
Tämä on sitä kulttuuria, mitä germaaniset "kulttuurikansat" levittivät Suomeen ja Viroon vv. 1100 - 1700. Toinen merkittävä kulttuurianti oli ruotsalaisten noitavainot.
"Emämaassa hallitus lähetti noitakomissioita puhdistamaan maaseutua, erityisesti Taalainmaata, jota noituus ankarimmin rasitti." (Heikki Ylikangas: Käännekohdat Suomen historiassa.)
"Suomen noitaoikeudenkäynnit raskauttivat 1500-luvulla Ahvenanmaata, Ala-Satakuntaa ja Varsinais-Suomea. Vainojen jatkumista edisti kidutus, lapsitodistajien käyttö, sekä usko noitasabattiin; paholaisen ja naisnoitien seksuaalisiin orgioihin. Kidutuksin pakotettiin syytetty ilmaisemaan juhlien muut osanottajat." (Ylikangas)
Pietarsaaren museonhoitaja: "Pietarsaarelaiset tuntevat Teilimäkensä paremmin Galgbackenina. Mäellä on hirtetty, teilattu ja poltettu. Papit olivat saaneet Ruotsissa koulutuksensa parhaimpaan noitakuumeen aikaan: he toivat tullessaan modernit rankaisumenetelmät."
Yli 200 vuotta 1500--1700-luvuilla ruotsalaiset yrittivät istuttaa noidanpolttokulttuuria suomalaisiin, mutta humanistiseen kalevalaiseen mielenlaatuun se ei istunut. (Marko Nenonen: Suomen historiallinen seura 1992.) Lähinnä se pääsi kukoistamaan ruotsinkielisellä rannikolla ja Ahvenanmaalla, jossa erityisesti naisnoitien ja paholaisen liittoon hyvin perehtynyt tuomari Nils Psilander toimitti tuomittavaksi kymmeniä naisia. (Heikki Ylikangas.)
JK
Rkp:n ja Kokoomuksen kielirintaman menetykset eduskuntavaaleissa 16.3.03: Kokoomus menetti 6 paikkaa eli 13 % paikoista, Rkp menetti 3 paikkaa, eli 25 % paikoista (neljänneksen).
Folktinget järjestää taas ensi syksynä ruotsalaisuuden päivän juhlan. Ville Itälän (kulttuuriperillinen) tulisi ensi tilassa sopia Henrik Laxin kanssa esiintymisestään puhujana tuossa tilaisuudessa. On nimittäin sellainen vaara, että Rkp suuren vaalitappion takia hylkää apupuolueensa Kokoomuksen ja alkaa katsella uutta apupuoluetta.
Jäätteenmäki valitsi hallitukseensa 2 ministeriä puolueesta, joka menetti eduskuntavaaleissa neljänneksen edustajistaan. Sdp oli saatu hallitusneuvotteluihin sillä edellytyksellä, että Rkp:lle tulisi yksi hallituspaikka. Mutta Rkp:n kanssa Jäätteenmäki oli sopinut, että neuvotteluja sopivasti veivaten, he kyllä saavat kaksi paikkaa. Ja niin sitten kävikin. Iltalypsykierroksella ministeripaikat kierrätettiin Rkp:lle kuten luvattu oli. Edellisen kerran Jäätteenmäki oli ruotsalaisuuden asialla oikeusministerinä yhdeksän vuotta sitten. Hän lupasi (v.94) Folktingetin lähetystölle (pj. kansanedustaja Henrik Lax) laajentaa ruotsinkieliset palvelut niin, että velvoitus antaa palveluja molemmilla kotimaisilla kielillä, joka perustuslaissa on säädetty valtion ja kaksikielisten kuntien virastoille, tulee koskemaan myös valtion yhtiöitä ja liikelaitoksia. Tätä koskevan esityksen hän ilmoitti antavansa hallitukselle kahden kuukauden kuluessa.
Tämän lupauksen seurauksena annettiin: "Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kielilain muuttamisesta." (HE 233 / 1994 )
"Esitys on valmisteltu Suomenruotsalaisten kansankäräjien aloitteesta virkatyönä oikeusministeriössä", sanotaan esityksen yleisperusteluissa.
Jäätteenmäen laki tuli voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1995. Lakiehdotuksen perusteluissa sanotaan: "Säännöksen mukaan valtion edellä mainitut liikelaitokset olisivat velvolliset palvelemaan yleisöä ja tiedottamaan yleisölle suomeksi ja ruotsiksi."
Muun muassa posti ja rautatiet ovat Jäätteenmäen laissa tarkoitettuja laitoksia. Kuinka kauaksi siinä on eksytty perustuslain tarkoituksesta. Perustuslain tarkoitus on hyvin ymmärrettävä. Sen kielisäädös, Jäätteenmäen aikana hallitusmuodon 14 §, kuuluu lukuun "Kansalaisen yleiset oikeudet ja oikeusturva." Jos kansalainen ei voisi asioida oikeudessa ja hallintoviranomaisten kanssa omalla kielellään, saattaisi oikeusturva olla kyseenalainen. Täsmälleen sama on kielilain tarkoitus ja henki: "Suomen kansalaisen oikeus käyttää äidinkieltään oikeudessa ja hallintoviranomaisen luona."
"Henkilökunnan ottamisessa valtion liikelaitosten ja edellä mainittujen yhteisöjen palvelukseen on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota siihen kielitaitoon, joka tarvitaan lain vaatimusten täyttämiseksi", sanotaan Jäätteenmäen laissa. Siinä ei ole kysymys oikeusturvasta, vaan on säädetty, että postinkantajan Kainuussa ja rautatievaunun siivoojan Joensuussa tulee osata ruotsia.
Kun ajattelee ehkä miljardin euron luokkaa olevia vuosikustannuksia, jotka kaksikielisyys aiheuttaa ja toisaalta sadan miljoonan luokkaa olevia sosiaali- ja opetusmenoja, joista budjetin yhteydessä riidellään, täytyy ihmetellä, miksi suomalainen poliitikko käyttäytyy kuten Jäätteenmäki.
Tietynlaista naivia vilpillisyyttä heidän käyttäytymisensä osoittaa. Siitä kertoo sekin, että eräänlainen nolo mahalasku näille ruotsalaisuuden asiamiehille on tapahtunut.
”Pohjoismainen yhteistyö on niin tärkeää, ettei sitä voi sysätä yksinomaan suomenruotsalaisten hoidettavaksi”, puolusti Martti Ahtisaari koulujemme pakkoruotsia Aamulehdessä 13.4.94. Suomalaisista 99 prosenttia ei koskaan osallistu millään tavalla tuohon yhteistyöhön, mutta presidentti väittää lapsellisesti, että kaikkien on sitä varten opeteltava ruotsin kieli. Ahtisaaren arvostuksessa x-presidenttinä ei ole hurraamista.
”Ruotsin kieli on osa kansallista identiteettiä”, kommentoi opetusministeri Olli-Pekka Heinonen. (HS 2.11.95) Heinoselle kävi miten kävi.
”Se on keskeinen osa kulttuuriperintöämme ja identiteettiämme, osa sitä, jota sanomme yleissivistykseksi”, sanoi Ville Itälä pakkoruotsista ruotsalaisuuden päivän juhlassa Vaasassa 6.11.01. (Pohjalainen 7.11.01.) Itälän naiiviudesta puolue on jo kärsinyt menetyksiä.
”Kimmo Sasi painottaa, että kaksikielisessä maassa täytyy olla keskustietotoimisto, joka palvelee myös ruotsinkielistä lehdistöä”, kirjoitti Aamulehti 5.7.02. Sasin Sonerat ja mellastelu valtionyhtiöiden hallinnossa toimitusminiterinä ovat kunnon mahalasku.
HS 14.8.02: Oravaisissa heinäkuussa puhunut Paavo Lipponen: ”Katson, että molempien kotimaisten kielten pitää säilyä pakollisena vastakin.”
Mahalasku, vähemmän tyylikäs sellainen, tuli Paavo Lipposellekin. Vaalikeskustelussa, jossa oli esillä Irakin sotaa koskeva Lipposen lausunto USA-vierilulla, Jäätteenmäki ei puhunut siitä, mitä Lipponen on USA:n presidentille sanonut, vaan hän puhui siitä, mitä USA:n tiedotus ilmoitti Lipposen sanoneen. Mutta Lipponen vaan jankutti, ettei hän ole siten sanonut. Peruskoulun ala-asteen tasoista inttämistä.
Kansanedustajat. Kuinka moni teistä tietä, kuinka suuret ovat kaksikielisyyden kustannukset vuositasolla. Edellisen hallituskauden lopulla hyväksyttiin uusi kielilaki, joka lisää näitä kustannuksia. Niistä ei eduskunnalle annettu pyynnöstäkään tietoa, vaikka ohjeet sitä kiistattomasti edellyttävät. Miksi kaksikielisyyden kustannuksia salataan kansanedustajiltakin.
Helsingin Sanomat on aloittanut kirjoitussarjan, jossa Jörn Donner pohtii ja selvittää Suomen ruotsinkielisen väestön erityispirteitä. Donner kirjoitti tekstissään (HS 13.4.)
”Niin kauan kun Suomen perustuslaki puhuu kahdesta kansallisesta kielestä, on tuskin mielekästä lopettaa ruotsin opetusta, vaikka suomi on hallitseva kieli. Jos opetus lopetetaan,, kaksikieliset suomenruotsalaiset olisivat paremmassa asemassa kilpailtaessa viroista ja työpaikoista, jotka vaativat molempien kielten taitoa.”
Olen täysin suomenkielisestä perheestä, mutta olen silti opiskellut Åbo Akademissa, ruotsiksi, siitä siis kiitos ”pakkoruotsille”. Minulla on sekä kaksikielisiä että ruotsinkielisiä ystäviä, joiden kanssa puhun kumpaakin kotimaista kieltä aiheesta ja ajankohdasta riippuen.
Olen kuitenkin työssäni englannin ja ruotsin opettajana joutunut vastakkain sen ongelman kanssa, että hyvin monelle peruskoulumme oppilaista lisäkielen opiskelu juuri yläasteelle siirryttäessä tuo mukanaan todella suuria vaikeuksia, olkoonkin, että kieltä toiseksi kotimaiseksi kutsutaan.
Päättäjistämme suurin osa lienee korkeasti koulutettuja ja henkilöitä, joilla ei ole ollut suuriakaan vaikeuksia selviytyä oppikoulusta/peruskoulusta eikä ylioppilaskirjoituksistakaan. Tämän hetken peruskoukussa kuitenkin opiskelee suuri joukko oppilaita, joille jo pelkkä peruskoulun oppimäärä tuottaa vaikeuksia ja selviäminen siitä on työn ja tuskan takana. Heille jo yhden vieraan kielen opiskelu on rankkaa ja työlästä saati sitten vielä yhden lisäkielen opiskelu yläasteella.
Eivät nämä oppilaat aikuisena ole kilpailemassa mistään viroista ruotsinkielisten kanssa. Päinvastoin heille olisi eduksi, jos heidän ei tarvitsisi vähiä resurssejaan hajottaa vielä yhden ylimääräisen ja heille tarpeettoman kielen opiskeluun.
Ja kuinkahan moni täysin ruotsinkielinen hakee virkoja tai työpaikkaa ummikkosuomalaisista kunnista vain siksi, että kielitaitoisena saisi viran tai työpaikan paremmin? Olen aivan varma, että vapaaehtoispohjalta ruotsia opiskelisi aivan riittävä määrä oppilaita ja se joukko, joka sitä lukisi, olisi paitsi motivoitunutta niin myös lisäkielen opiskeluun kykenevää. Kielikylpyopetus kasvattaa lisäksi liki kaksikielisiä oppilaita, joiden kielitaito taatusti riittää virkojen tai työpaikkojen hakuun. Ruotsin kielen opetuksen lopettamista minäkään en missään nimessä aja, mutta sen opetuksen kohdentamista siihen kykeneviin kylläkin.
Olen Donnerin kanssa samaa mieltä siitä, että on rikkautta kun pystyy vaihtamaan kieltä ja tulemaan toimeen usealla kielellä, mutta on myös kohtuutonta vaatia kaikkia kykenemään samaan.
Piritta Karunen, Espoo
Åke Lindmanin - Benedickt Zilliacuksen elokuvahankkeen johdosta (sankarielokuva ruotsinkielisestä 17.D:sta) olen aikaisemmin kirjoittanut ”Mitä historia tietää ruotsinkielisten sodasta”, ja ”Lisätietoa ruotsinkielisten sodasta”.
Ruotsinkielinen 17.D kummittelee muutenkin kuin sankarielokuvalla, osoittaa uutinen Reserviläinen-lehdessä (maaliskuu 2003). Siinä ilmoitetaan Mannerheim-ristin ritari Lauri Kokon sodanaikaiseksi yksiköksi Sissiosasto 17.D. Ruotsinkielisessä 17.D:ssa Lauri Kokko ei palvellut päivääkään. Mannerheim-risti on myönnetty Jääkäripataljoona 6:n komentajan majuri Suden esityksestä. Esitys on lähetetty päämajaan jääkäriprikaatin komentajan puoltamana 27.9.41. Sissiosastoa 17.D:lla ei ollut. Sen toiminta-alue olisi ollut Hankoniemi, koska 17.D oli 3.9.saakka Hangon rintamalla, eli ne taistelut, jotka esitysperusteluissa mainitaan, olisi käyty Hankoniemellä. Outoa tietoa.
Kun otetaan huomioon ruotsinkielisten toimeliaisuus perusteettoman sankarielokuvan aikaansaamiseksi ruotsinkielisistä joukoista ja niiden ruman käyttäytymisen peittämisyritykset, jopa historian väärentämisellä, herää ajatus, että tuokin väärä tieto on tarkoituksella ujutettu mukaan. Näin siitäkin huolimatta, että se esiintyy myös teoksessa ”Suomen puolesta Mannerheim-ristin ritarit 1941-1945”.
Kalevi Alajoki, sotaveteraani
Parantolankatu 11 A 20, 33500 Tampere
Itsekkyyden maksaa Suomen koululaitos (Metro 28.4.2003)
RKP ja sitä äänestävät suomenruotsalaiset taistelevat sen puolesta, että ihminen voi elää ja kuolla Suomessa ruotsiksi. Näin kirjoittaa Jörn Donner Helsingin Sanomien kolumnissaan.
Tästä itsekkäästä vaatimuksesta kärsiikin sitten koko Suomen koululaitos. Ja kalliisti kärsiikin. Pieni, marginaalinen vähemmistö ja puolue (jonka olisi pitänyt jäädä oppositioon) vaatii häikäilemättömästi Suomen kaikkien koululaisten ruotsittamista.
Jotta tämä vieras kieli tuntuisi jotenkin lähemmältä kutsutaan sitä harhauttavasti toiseksi kotimaiseksi.
Totuus ei siitä silti muutu. Ruotsi on suomensuomalaisille täysin vieras kieli. Kielen opiskelu on täyttä ulkolukua ja pakkoruotsi rohmuaa liikaa aikaa, energiaa ja keskittymistä muilta kouluaineilta. Pakko ei motivoi päinvastoin.
Suomi on jatkuvasti kielipuolipotilas, pakkoruotsista kärsii muiden suurkielten opiskelu. Pakkoruotsi on yhteiskunnalle kalliiksi käyvä rasite. On aika antaa raikkaitten tuulten puhaltaa ja vapaus valita opiskelukieli.
Lukiolainen, Tuusula
Ruotsin silloinen pääkaupunki, Sigtua, koki tuhon ja hävityksen 12. elokuuta vuonna 1187, kun karjalaiset tulivat meren yli viikinkiretkelle Ruotsiin, polttaen pääkaupungin ja tappaen arkkipiispan.
Vanha ruotsalainen ”Riimikronikka” kuvaa asian näin: ”Ruotsil´ oli vastus suur, karjalaisist waia juur. He meren yli tulit Mälariin, Tyynel ja myrskyl liikuit niin. He Ruotsin saaristoon pujahdit, sotajoukoll uljaall` useinkin ..... Kerran juontui heille mielehen, ett he Sigtunan kaupungin polttaisitt. Ja he poltti sen niin täydellisest, ei nouse se koskaan totisest. Juhana arkkipiispa tapettiin siell`. Siit moni pakana on hyvällä miell`.”
Päinvastoin kun HS kirjoitti 14.5., tiedot hyökkääjistä eivät vaihtele eri lähteissä. Ainoa kirjallinen lähde on Riimi-kronikka, ja se nimeää siis karjalaiset voittoisiksi viikingeiksi, jotka valloittivat Ruotsin pääkaupungin.
Tutkijat ovat eri tavoin arvioineet kronikan tietoa, ja moni osoittaa Viroon, Saarenmaalle tai Kuurinmaalle, jotka myös olivat aktiivisten meriretkien tukialueita siihen aikaan. Se että tämä episodi pyritään unohtamaan ja kätkemään juuri suomalaiselta yleissivistykseltä, ei yllätä ketään. Toki vanhat kronikat täytyy alistaa kriittiselle tarkastelulle, mitä ne eivät aina kestä. Tästä hyvänä esimerkkinä perättömäksi osoittautunut 1300-luvulla sepitetty satu ”1.ristiretkestä” Suomeen, jota olisi johtanut ”Erik Pyhä”, joka ei edes väitettynä ajankohtana ollut Ruotsin kuningas.
Jos etsimme syytä huonoon itsetuntoon tai vedon loppumiseen jääkiekkopeleissä, ehkäpä eräs syy siihen on tämä valikoiva historian tuputus, joka häivyttää näkyvistä kaiken missä suomalaiset ovat olleet aloitteellisia ja menestyviä, ja toistaa svekomaanisia satuja?
Keskiajan ruotsalaiset eivät osanneet huomioida myöhempien pankkifuusioiden ym. tonttipolitiikan tarpeita, vaan antoivat kronikoissaan kuvan suomalais-karjalaisista, jotka halunsa mukaan riekkuivat sotaretkillään viikinki-Ruotsin keskeisimmällä alueella, Mälarilla. Jostain kumman syystä meidän omat yleissivistäjämme ovat vallan toisella asialla?
Pekka Kemppainen, reservin tykkimies, Espoo
Kiitokset Taru Kolehmaiselle tiedosta, että kirkkoherra löytyy jo keskiajalta ja ettei vastaava suomalainen nimitys ole käännösvirhe. Virhe onkin ratkaisevasti vakavampi. Se edustaa evankeliumin eli ilosanoman vastaanottamisen kohtalokasta vääristymisperinnettä.
Sellainen toteutui ensin tulkintanaan vallaksi miekkana (keisari Konstatinus 300-luvulla), miekkalähetyksen hirmuperinteen lähtölaukaisijana. Vähitellen miekkavalta muuntui sitten tietämysvallaksi, perusteoksenaan Tuomas Akviniolaisen ”Koko Teologian Summa”, 1272.
Tietovalta uskon eli perusluottamuksen tulkintana merkitsi kirkon samaistamista palvelun laitokseensa. Sen johtaja, paavi käytti jumalallista valtaa. Hyvä ja paha tiedettiin totaalisesti. Pahuuden välittömin edustus nähtiin naisen aistillisuudessa. 1486 dominikaanimunkkien teos siitä, Noitavasara, sai Paavalin bullalla ehdottoman auktoriteettiaseman kaikissa oikeusistuimissa. Tulos: kaksisataatuhatta naista poltettiin elävältä, viimeiset heistä 1789 Sveitsissä.
Kirkkokäsitettä eivät raamatun tekstit tunne, mutta seurakunnasta on Uuden testamentin kirjoituksissa, esim. Paavalin kirjeissä selkeätä tekstiä kolossalaisille. Kysymys ei ole mistään ihmisjohtoisesta vallasta, ei ylipäätään tekemisestä, vaan olemisesta.
500 vuotta Ruotsi-suurvallan nimettömänä osana ja päämääriensä välineenä oleminen antoi erityiset edellytykset samastua kirkon herraisuuteen, vaikka sitten talonpoika Lallissa vastustimme miekkalähetystä. Siten äännepohjaista suomentamistakin tapahtui, kuten svartsjuka = musta-sukkaisuus ja kyrkoherde = kirkko-herra. Ratkaisevaa vain on kirkkona - seurakuntana olemisen herruusharha ja siitä tietenkin olemme kokonaan itse vastuussa.
Entisen arkkipiispaan, John Vikströmiin otin vuosia sitten yhteyttä. Havaitsimme olevamme yhtä mieltä herruuden harhasta. Hän kertoi esittäneensä kirkolliskokoukselle kirkkoherra-nimityksen käytön poistamista, mutta ei saaneensa vastakaikua.
Martti Siirala, psykiatrian dosentti, Helsinki
Aikaisemmassa kirjeessäni ”Lisätietoa ruotsinkielisten sodasta” kerroin, että puolustusministeri Ole Norrback kirjoitutti viime sotiemme sotahistorian uudelleen. Vertasin silloin yhtä Norrbackin historian (Jatkosodan historia 1941 - 1945) kohtaa alkuperäisen historian (Suomen sota 1941 - 1945) vastaavaan kohtaan.
Tässä kirjeessä vertailen kaikkia niitä kuutta kohtaa ruotsinkielisten joukkojen käyttäytymisestä, jotka aikaisemmassa kirjeessäni ”Mitä historia tietää ruotsinkielisten sodasta”, olen maininnut. (Ruotsinkielisiä joukkoja tässä ovat: 17.D, JR 13, JR 61 ja ErP 27.)
Tapaus yksi (hyökkäysvaihe kesä 1941): 28/29.8. ja 30.8.41 (Suomen sota 1941 - 1945, osa 3, ss. 282 - 284 ja 294). Ruotsinkielinen JR 24 harhautti ylempää johtoa ilmoittamalla, että vihollisen perääntymistie oli annetun tehtävän mukaisesti katkaistu. Todellisuudessa tie oli avoin ja vihollisen käytössä.
Alkuperäinen historia (s. 283): ”Eversti Winellillä (JR 24:n komentaja), jonka komentopaikka oli toistaiseksi Viipurinlahden länsipuolella Kiiskilässä, oli siis käsitys, että Ylä-Sommeen tienristeysmaasto olisi ollut edelleenkin omassa hallussa...”, vaikka todellisuudessa sinne edennyt ruotsinkielinen komppania oli työnnetty pois, ja pataljoona (ruotsinkielinen I/JR 24), joka oli määrätty ottamaan tämä kohde haltuunsa, ei sinne päässyt. ”ja Porlammen maasto pysyi edelleenkin avoinna vihollisjoukkojen valumiselle etelään”. Sivu 294: ”sillä eversti Winell oli yhä edelleen IV AK:n johdolle vakuuttanut Yläsommeen tienristeyksen olevan suomalaisten hallussa.”
Norrbackin historia (Jatkosodan historia osa 2 ss.224-225) sanoo tästä tilanteesta: ”Eversti Winellin komentopaikka oli toistaiseksi Kiiskilässä Viipurinlahden länsirannalla ja tämä osittain vaikeutti ajan hermolla pysymistä. Kuten annetusta käskystä on pääteltävissä, 8. DE:ssa katsottiin, että Yläsommeen tienhaara oli vielä omilla ja että vain vähäisiä vihollisosastoja oli suuntautunut Porlammelle.”
Tapaus kaksi (perääntymisvaihe kesä 1944): 25.6.44 (Suomen sota 1941 - 1945, osa 7, s. 333). Saimaan kanavalla sillanpääaseman puolustus oli määrätty ruotsinkielisen osaston tehtäväksi. Suomen sota 1941 - 1945: ”Kun lopulta suurin osa osaston miehistä oli häipynyt kanavan länsipuolelle, kapteeni Krogerus tyhjensi saamastaan käskystä sillanpään”. Norrbackin historia (osa 5 s. 155): ”Sillanpään miehitys jäi vähitellen vain heikkojen voimien varaan sillä Er.P 27:n (ruotsinkielinen) ja osasto Krogeruksenkin eräät osat olivat edestä vetäytyneiden joukkojen mukana poistuneet Saimaan kanavan taakse.”
Armeijakunnan puolustusryhmityksen käskyssä oli määrätty (Suomen sota 1941 - 1945 s.298): ”17. D:n tuli asettua puolustukseen luja sillanpääasema Lavolassa.” Tässä tapauksessa ruotsinkielinen joukko ei yrittänytkään tehdä mitä oli käsketty, vaan ”suurin osa miehistä oli häipynyt”. Norrbackin historia kaunistelee: ”Sillanpään miehitys jäi vähitellen vain heikkojen voimien varaan.” Näin toimi ruotsinkielisten ”vahva sillanpää”.
Tapaus kolme: 25.6.44 (Suomen sota, osa 7, s. 342). Ruotsinkielinen (III/JR 13) komppania jätti luvattomasti asemansa. Suomen sota 1941 - 1945: "Tämän linjan eteläsiipeä puolustanut III/Jr 13:n komppania oli nähtävästi pelännyt saarrostusuhkaa ja poistunut klo 13.30 seudussa taakse, jatkanut Ventelänselän yli matkaa 3.Pr:n alueelle, sekä kulkenut hajautuneen III/JR 13:n kokoamispaikalle Särkijärvelle."
Norrbackin historia (osa 5 s. 160): ”Siellä ei ollut varsinaista miehitystä, sillä sanatoriolta pohjoiseen vedetyn puolustuslinjan eteläsiipeä puolustanut III/JR 13:n komppania oli vetäytynyt noin kello 13.30.”
”Oli nähtävästi pelännyt saarrostusuhkaa ja poistunut”, jätetty pois. ”Poistunut” muutettu ilmaisuksi ”vetäytynyt”. Tällä ilmaisun muutoksella pyritään peittämään teon todellista luonnetta. ”Vetäytynyt” ei oikein sovi, koska komppania poistui asemista olematta taistelutilanteessa ja siirtyi ovelasti naapuriprikaatin alueelle, jossa kukaan ei tiennyt mikä sen tehtävä oli, minkälaisen käskyn mukaan se toimi, ja niin se sai kenenkään estämättä marssia selustaan 15 kilometriä rintamasta.
Tapaus neljä: 25.6.44 (osa 7, ss.353-354). Ruotsinkielinen II/Jr 13 ei noudattanut divisioonan komentajan antamaa hyökkäyskäskyä. Suomen sota 1941 - 1945: "Pataljoonien yhteisenä ensi tehtävänä oli Talinmyllyn valtaaminen ja siitä tehdyn suunnitelman mukaisesti Er.P 14 aloittikin illalla kahdella komppanialla etenemisen, mutta II/JR 13 pysyi edessä olevan vihollisen takia paikallaan." Norrbackin historia (osa 5 s. 166): ”Pataljoonien yhteisenä tehtävänä oli Talinmyllyn valtaaminen. Illalla Er.P 14 aloitti kahdella komppanialla etenemisen ja löi osan vihollisesta, mutta ratkaisua ei saavutettu.” ”Mutta II/JR 13 pysyi edessä olevan vihollisen takia paikallaan", jätetty pois. Tässä ruotsinkielinen pataljoona pudotti heti lähtökuopissa pohjan yhteiseltä suunnitelmalta. Kysymyksessä on petos, joka hyödytti vihollista.
Tapaus viisi: 27.6.44 (Suomen sota 1941 - 1945, osa 7, s. 366) ”Aamusta lähtien ilmeni pataljoonan (III/JR 13) riveissä myös hajautumista ja sen osien vetäytymistä taakse. Monet pataljoonan upseerit ja aliupseerit kaatuivat tai haavoittuivat, joukossa pataljoonan komentaja, kapteeni Alfthan, jonka tilalle määrättiin kapteeni B. Fougstedt. Pataljoona joutui hajaantumistilaan, niin että siitä oli päivällä rintamassa jäljellä enää vain toistakymmentä miestä . Eversti Forsberg antoi kello 10.20 käskyn, että II JR 48:n komentajan tuli ottaa rintamavastuu myös III JR 13:n lohkolla ja levittää sinne voimiaan”.
Norrbackin historia (osa 5 s. 174): ”III/JR 13:n voimat kärsivät lisäksi tuhoisia tappioita vihollisen kranaattitulesta. Paljon päällystöä kaatui tai haavoittui, joukossa pataljoonan komentaja kapteeni Alftan, jonka tilalle määrättiin kapteeni B. Fougstedt. Pataljoona hajosi, niin että siitä oli päivällä rintamassa jäljellä enää vain toistakymmentä miestä.”
”Aamusta lähtien ilmeni pataljoonan riveissä myös hajautumista ja sen osien vetäytymistä taakse” jätetty pois.
Tapaus kuusi: 28.6.44 (Suomen sota 1941 - 1945, osa 7, s. 378). II/JR 13 lähti metsiä myöten pakoon ja jätti raskaat aseensa, vaikka ei ollut edes kosketuksessa viholliseen. Historia: ”Puolen päivän aikaan alkoi myös kapteeni Laxen suunnitella Talinmyllyn tien varrella olevan, heikoksi kutistuneen II/JR 13:kin siirtämistä taemmas. Kello 13.15 pataljoona irroittautui ja vetäytyi häiriöittä uusiin asemiin Lapinhoikan suon pohjoisreunaan. Silloin todettiin, että vihollinen oli jo lähellä selustassa pisteen 44 maastossa ja löi pohjoiseen yrittäneen luutnantti Hård af Segerstadin ruotsinmaalaisen osaston tappioita tuottaen takaisin. Tämän johdosta pataljoona lähti sadan miehen vahvuiseksi kutistuneena kello viisitoista vetäytymään metsiä myöten itään päin ja jätti jälkeensä konekiväärinsä ja kranaatinheittimensä.”
Norrbackin historia (osa 5 s. 180): Tämän tapauksen Norrbackin historia kertoo samoin kuin alkuperäinenkin historia.
Ensiksi: Ilmoittamatta esimiehelleen, jolla oli rintamavastuu lohkon puolustuksesta, ruotsinkielinen pataljoona oli, vihollisen mahdollista hyökkäystä peläten, jättänyt ne asemat, joita se oli määrätty puolustamaan. Toiseksi: Se pysähtyi taempaan asemaan, mutta lähti sieltäkin sitten metsiä myöten pakoon, vaikka sillä ei ollut edes kosketusta viholliseen.
Kirjeessäni ”Lisätietoa ruotsinkielisten sodasta” kerroin heidän yrityksistään peitellä rumaa käyttäytymistään sodassa. On paikallaan vähän täydentää noita tietoja.
”Projektiryhmään", joka määritteli tehtäväkseen osoittaa, että suomenruotsalaiset ovat sotineet "vähintään yhtä uhrautuvin mielin, kuin kaikki muutkin". kuuluivat Lars Stenström, Carl-Fredrik Meinander, Bror-Erik Sahlstedt, Göran Stjernschantz ja Nils Nykvist. (Sotaveteraani 28.9.93.)
Esinäytteen tulevasta ”yhtä uhrautuvasta mielestä” antoi Stjernschantz kirjassaan Bilagor till ett bokslut. (Söderström & Co. 1993.) Mieshukka oli suurempi kuin minkään muun kurssin, hän sanoo RUK:n kurssista 43, jolla hän oli. Tämän kurssin suorittaneista kaatui 78 (21 %), kurssit 42 ja 41 suorittaneista kaatui 106 (25 %) ja 109 (24 %). (Reserviupseerikoulun Oppilaskunnan Kannatusyhdistys ry: RUK 1920--1960, Matrikkeli ss. 57--61, Weilin & Göös 1960.)
Tämän ryhmän toimeksiannosta Antti Juutilainen kirjoitti ruotsinkielisille heidän mieleisensä sotahistorian ”Rinta rinnan”.
Vaasalaiset Brage Forssten, Holger Strandberg ja Anders Knip kirjoittavat tästä suomenruotsalaisten ikiomasta sotahistoriasta Reserviläinen-lehdessä (joulukuu -97) Kenttäpostia palstalla, että "Suomenruotsalaiset ovat äskettäin toimittaneet ja julkaisseet omista sotateoistaan oman historian".
Miksi heille on tärkeää kirjoituttaa oma sotahistoria. Miksi virallinen ei kelpaa. Miksi on tarpeellista jälkikäteen, 50-60 vuotta myöhemmin, rakentaa myyttejä "sankarirykmentistä" ja "Talin tiikereistä". Ja kirjoituttaa oma historia näiden myyttien tueksi.
Kalevi Alajoki, sotaveteraani, Tampere
4. Lisätietoa käpykaartilaisista
Palautteena ruotsinkielisten sotaa koskeviin kirjeisiini olen saanut viestin, jonka ydinkohdat alla.
---------------------------------------------------------
Hyvä veli !
Koska en ole sotahistorioitsija enkä veteraani, niin mielenkiintoni aste näitä juttuja kohtaan on varsin olematon. Reserviläistoiminnan tavoitteet eivät edes hipaise ajamaasi asiaa.
NN
Reserviläisliitto
-------------------------------------------------------------------------------------
Vastaus edelliseen.
Historia, jota kirjeeni käsittelevät, ei edes hipaise maanpuolustushenkeä, on väitteesi ydinkohta.
Maanpuolustustyötä ilman historiaa. Ajatus on mahdoton. Väitän, että ilman historiaa ei ole maanpuolustushenkeä. Historia on maanpuolustushengen kivijalka. Maanpuolustustyö, joka ei siedä historian tarkastelua, ei ole maanpuolustustyötä.
Matts Andersenin (ruotsinkielisen kansalaisopiston rehtori) tutkielmasta (Flykten västerut, Sahlgren Förlag 1987), jota jo aikaisemmin olen siteerannut (Lisätietoa ruotsinkelisten sodasta), selviää, kuinka vakava ongelma ruotsinkieliset käpykaartilaiset olivat Suomelle silloisessa vaaratilanteessa. Muun muassa maan hallitus lähetti yhden jäsenensä (Väinö Tanner) taivuttelemaan käpykaartilaisia palaamaan kotimaahan. Mutta käpykaartilaisten maanpuolustushenki oli niin kiihkeää, että Tannerin turvallisuus oli vaarassa, selviää Andersenin tutkielmasta.
Vaikka tällainen maanpuolustushenki onkin nykyisin Suomelle vähemmän vaarallista kuin silloin, koska ruotsinkielisten väestöosuus on pudonnut silloisesta noin 10 prosentista nykyiseen noin 5 prosenttiin, on se edelleenkin maanpuolustustyössä vakavasti otettava seikka. Tällaiset ”maanpuolustajat” tulisi jo suunnitelmissa sijoittaa sellaisiin tehtäviin, joissa he eivät olisi häiriöksi taisteleville joukoille. Ruotsinkielinen puolustusministeri on ilmeisesti ajatellut ruotsinkielisten maapuolustustahtoa, tehdessään esityksen, josta alla kerrotaan..
Aamulehti 29.4.01: Puolustusministeri Jan-Erik Enestam ( r ) esittää harkittavaksi, että varusmiespalvelus jaettaisiin tulevaisuudessa kahteen koulutusputkeen. Ministerin kaavailujen mukaan varusmiehillä olisi yhteinen neljän kuukauden peruskoulutusjakso. Sen jälkeen asevelvollinen voisi valita normaalin varusmieskoulutuksen tai siviilikriisinhallintakoulutuksen. Siviilikriisinhallintakoulutuksessa voisi olla erilaisia linjoja kuten sairaanhoito-, pelastuspalvelu- ja poliisikoulutusta, Enestam esittää.
Kalevi Alajoki
Sotaveteraani
kalevi.alajoki@sci.fi
HS 27.4.03: Paavo Lipposelle on myönnetty Folktingetin kultainen ansiomitali. Lipponen on ollut kielilakiuudistuksen takuumies, painotti Henrik Lax ja luovutti Lipposelle Foktingetin kultaisen ansiomitalin kansankäräjien täysistunnossa Loviisassa.
Siitä tuli jäykälle ajatuksen kululle ongelma: Miten arvomerkin tuomaa auktoriteettia on hyödynnettävä. Vihdoin peruskoulun ala-asteella sytytti: Toimittajat ulos eduskunnasta.
HS 17.6.03: Lipponen rajoitti toimittajien kulkua eduskunnassa. Työskentely puhemiehen käytävällä kiellettiin äkkinäisellä käskyllä. Käytävällä ei saa tästedes haastatella edes valtioneuvoston jäseniä, mikä on ollut hyvin yleinen tapa viime vuosina. Eduskunnan kahvila on ollut tähän saakka melko vapaata aluetta toimittajille ja kuvaajille. Maanantaina Lipponen ärsyyntyi Yleisradion tv-uutisten kuvaajalle. Lipponen kävi ojentamassa toimittajaa siitä, että kameralla osoittelu eduskunnan kahvilassa on hyvien tapojen vastaista.
Uusinta Eiryn aikaisemmasta viestistä.
Leila Mustanoja: Suomessakin esiintyy korruptiota. (HS 8.1.03.)
Lisävihje:
Pääministerin puoliso on antanut lehtihaastattelun. (Aamulehti 28.12.02.)
Kommentti: Päivi Herzen on Paavo Lipposen siipikarjaongelma.
eiry@sci.fi
Ajankohtaista
HS 27.4.03: Paavo Lipposelle on myönnetty Folktingetin kultainen ansiomitali. Lipponen on ollut kielilakiuudistuksen takuumies, painotti Henrik Lax ja luovutti Lipposelle Foktingetin kultaisen ansiomitalin kansankäräjien täysistunnossa Loviisassa.
Aamulehti 19.7.023: ”Karuun suomalaiseen ilmaisuun tottuneilta saattoi mennä espresso väärään kurkkuun kuullessaan, miten EU-komission puheenjohtaja Romano Prodi ylisti Paavo Lipposen henkistä ja älyllistä kykyä. Suomessa Lipposen älyä ei epäillä tämän hitaasta puhetyylistä huolimatta, mutta Lipposen henkistä kykyä komission puheenjohtajaksi on vaikea arvioida. Hänestä on julkisuudessa muodostunut ajoittain yrmeän ja pitkävihaisen miehen kuva, joka ei välttämättä lähentäisi muutenkin etäiseltä tuntuvaa EU:ta tavallisiin kansalaisiin. Eurooppalainen intohimo on sitten taas jo selvempi juttu. Ei tarvitse kuin seurata Lipposen viimeaikaisia puheita, kun käy ilmi, että hänellä kyllä piisaa intohimoa järjestellä EU-asioita, vaikka ne eivät kuulukaan hänen nykyiseen työreviiriinsä.”
Aamulehti 21.7.03: ”Nyt Irak-vuotoa tutkitaan, mutta itse pääasia, salaisten sopimusten sisältö, on jäänyt huomioimatta. Paavo Lipposen (sd) omavaltainen päätös Itävalta-boikotissa antaa aiheen huoleen myös tässä tapauksessa. ... Lipposeen en luota, eikä Suomi tarvitse kaikessa määräilevää nöyristelyä vaativaa ylijohtajaa. Sellainen ei sovi länsimaiseen demokratiaan.” (Nimimerkki ”Ei minkään puolueen jäsen”.)
Helsingin Sanomat 19.7.03: Presidentti Mauno Koivisto pohtii, paljastettiinko alkukesän Irak-jupakassa jokin suuri valtiosalaisuus. ”Jos tämän proseduurisotkun ohella kysytään tätä itse aisaa, niin minulle on jäänyt epäselväksi, paljastettiinko joku valtiosalaisuus, jota ei olisi saanut paljastaa. Se on selvää, että meillä kovin mielellään merkitään papereita salaiseksi siinä toivossa että niitä luettaisiin.”
Toimittajat ovat arvelleet, että salaiseksi leimaamisen motiivina on Paavo Lipposen henkilökohtaiset tarpeet: On salaista tietoa maailman tapahtumista, jonka vain pääministeri Lipponen ja maailman johtavan suurvallan presidentti tietävät. Tällainen asetelma on lyömätön vaalivaltti eduskuntavaaleissa (pääministerivaaleissa). Kuka selittäisi Paavo Lipposelle, että savolainen kierous on näennäisnokkeluutta, ei se tuota tulosta diplomatiassa.
Leila Mustanoja: Suomessakin esiintyy korruptiota. (HS 8.1.03.) Lisävihje: Pääministerin puoliso on antanut lehtihaastattelun. (Aamulehti 28.12.02.) Kommentti: Päivi Herzen on Paavo Lipposen siipikarjaongelma.
Suomessa on perinteisesti noudatettu hyvin autoritaarista kielipolitiikkaa.
Kanava-lehdessä (2/03) vieraiden kielten yliopettaja Marjatta Huhta kritisoi Suomen virallisen kielipolitiikan ainutlaatuista näköalattomuutta tavattoman asiantuntevasti ja osuvasti. Tämän yksisilmäisen ja mahtikäskyin johdetun kielipolitiikkamme seurauksia kuvaa hyvin kirjoituksessa referoitu selvitys vuodelta 1988 (Pirkko Sartoneva). Sen mukaan pääkieliimme kuulumattomien kielten ”osaajista” osaa kyseessä olevaa kieltä hyvin tai erittäin hyvin vain todella pieni joukko: ranskaa 1 %, venäjää 1 %, espanjaa 3 %, saksaa 4 % ja italiaa 2 %. Ja kuitenkin kyseessä olevat kielet ovat italiaa lukuun ottamatta todella suuria kieliä.
Lukujen sanoma on tärkeä ja hätkähdyttävä. Työelämän tarpeethan edellyttävät pääsääntöisesti ainakin hyvää kielitaidon tasoa kyseessä olevassa kielessä. Vastaavat luvut englannin ja ruotsin kohdalla olivat 34 % ja 17 %. Olemme ajautuneet kielipolitiikassamme selvästikin vaaralliseen yksipuolisuuteen ja valitettavasti tämä ei ole ensimmäinen kerta maamme historiassa. Huhta suositteleekin asian korjaamiseksi ulkopuolista asiantuntijaa. Kannan otto kuvastaa hyvin tilanteemme absurdiutta. Ylimmillä päättäjillämme ei näytä olevan kykyä tai halua kielipolitiikkamme asianmukaiseen johtamiseen. Suomessa on perinteisesti noudatettu hyvin autoritaarista kielipolitiikkaa. Väestön ja asianosaisten mielipiteitä ei ole juurikaan kuunneltu. Päätösten perusteluja ei ole myöskään julkisesti perusteellisesti pohdittu. On paikallaan esittää kaksi yksinkertaista ja paljastavaa kysymystä: miten valtiovaltamme on tässä kielipolitiikassaan vuosikymmenien mittaan onnistunut, ja miksi Suomi poikkeaa tässä niin jyrkästi muiden demokraattisten maiden linjasta.
1900-luvun alussa suuntauduimme ymmärrettävästi Itämeren kulttuurin valtaamaan Saksan suuntaan, ja saksan kieli oli ruotsin rinnalla vahvassa asemassa kouluissamme vielä ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä vuosina. Valtiojohtomme ei kuitenkaan osannut lukea ajan merkkejä. Tähän kykenivät sen sijaan kuulu kulttuuripersoonamme Martti Haavio ja hänen puolisonsa, tunnettu tiedenainen Elsa Enäjärvi - Haavio, vaikka hekin olivat kasvaneet lähinnä saksalaisen kulttuuripiirin hengessä. Oleskeltuaan 20-luvulla Englannissa, he tulivat vakuuttuneiksi siitä, että englannin kieli ja angloamerikkalainen kulttuuri olivat nousemassa maailman ylivoimaiseen johtoon. He esittivätkin Suomalaisuuden liiton julkaisemassa pamfletissa jo vuonna 1929 vakuuttavin perustein, että englannin kieli oli ehdottomasti nostettava koulujen ykköskieleksi, ohi saksan ja ruotsin. Heidän todistelujaan ei kuunneltu. Meneteltiin aivan päinvastoin. Menetimme sen myötä loistavan tilaisuuden ja ajauduimme syvälle saksalaisuuden ja sen myötä lopuksi fasistisuuden suohon, josta selviydyimme viime tipassa ja kuin onnen kaupalla.
Hukkasimme samalla maineemme englantilaisten ja amerikkalaisten silmissä paljolti juuri puutteellisen kanssakäymiskykymme takia. Se oli vähällä koitua kohtalokkaaksi vielä kylmän sodankin aikana, kuten nyt tiedämme. Valtiovaltamme ymmärsi vasta 60-luvulla asettaa englannin kielen ykkösvaihtoehdoksi, yli 30 vuotta Haavioiden ehdotuksen jälkeen!
Historiamme on tarjonnut meille rankan ja raskaan oppitunnin, jonka yksinkertainen sanoma pitäisi viimeinkin hyväksyä: maan kielipolitiikkaa ei tule johtaa valtion mahtikäskyin vaan vapaasti keskustellen ja argumentoiden. Opiskeltavien kielten valinnan tulisi mahdollisimman pitkälle perustua opiskelijan ja hänen vanhempansa mielipiteeseen. Lopuksi asiaa hyvin kuvaava mikrohistoriallisen tason tapahtuma. Max Jakobson kertoi ainutlaatuisen loisteliaissa muistelmissaan oman perheensä menettelystä kielten opiskelussa. Hän opiskeli 1930-luvun alussa yhdessä veljensä kanssa Viipurin oppikulussa saksaa, kuten oli ajan tapa. Hitlerin päästyä valtaan Saksassa poikien isä hoiti molemmat poikansa välittömästi intensiiviseen englannin opiskeluun, joka olikin sitten heille molemmille todellinen onnenpotku.
Altti Kangas, lääk.lis. Espoo
Ajankohtaista, elokuu -03
HS 22.4.99: Paavo Lipponen yritti saada nykyiseen hallitukseen kaksi ministeripaikkaa Rkp:lle, joka sai 1 ½ paikkaa. HS 27.4.03: Paavo Lipposelle on myönnetty Folktingetin kultainen ansiomitali. ”Paavo Lipponen on ollut kielilakiuudistuksen takuumies”, sanoi Henrik Lax mitalin luovutuspuheessa. Leila Mustanoja: ”Suomessakin esiintyy korruptiota.” (HS 8.1.03.)
Miten ruotsinkieliset ovat uuden kielilain ja muut erioikeutensa ansainneet. Historialliset ansiot: Birger Jaarlin ristiretkeläisiä vastaan hämäläiset puolustautuivat Hakoisten linnanmäellä v. 1239. Kaksi viikkoa yritettyään ruotsalaiset pääsivät varustukseen veristen taistelujen jälkeen. Ruotsin marski Tyrgils Knuutinpoika 1293: "Yhteisen katolisen opin levittämiseksi ja pakanallisten karjalaisten julmuuden lopettamiseksi olemme me kääntäneet heidät kristinuskoon, sitten kun he Jumalan armosta ovat tulleet voitetuksi." Kimmo Katajala: Nälkäkapina, Verovuokraus ja vastarinta Karjalassa 1683-1687. (Väitös Joensuun yliopistossa 9.9.94.): ”Pohjois-Karjalan talonpojat aloittivat 1696 laajan kapinan ruotsalaista miehittäjää vastaan. Tämänkin kansannousun ruotsalaiset tukahduttivat verisesti. Loppuselvityksessä Käkisalmen käräjillä tuomittiin vielä 40 talonpoikaa kuolemaan.” Pakanallisten karjalaisten julmuuden lopettaminen kesti siis 400 vuotta.
Folktingetin ritarin (sota)historiallisia ongelmia. (Paavo Lipponen harrastaa sotahistoriaa, HS 25.4.03.) Tapaus 1. Jatkosodan hyökkäysvaihe (kesä 1941): Ruotsinkielinen pataljoona (I/JR 24) oli saanut käskyn ottaa haltuunsa Ylä-Sommeen tienristeysmaasto. Sen yksi komppania eteni tienristeysmaastoon, mutta työnnettiin sieltä pois. ”Ja Porlammen maasto pysyi edelleenkin avoinna vihollisjoukkojen valumiselle etelään”. (Virallinen sotahistoria Suomen sota 1941 - 1945, osa 3, ss. 282 - 284 ja 294, toimittanut Sotahistoriallisen tutkimuslaitoksen sotahistoriallinen toimisto.) Sivu 294: ”Sillä eversti Winell (JR 24:n komentaja) oli yhä edelleen IV AK:n johdolle vakuuttanut Ylä-Sommeen tienristeyksen olevan suomalaisten hallussa.” Ylempi johto suunnitteli jatkotoimet tähän valheelliseen ilmoitukseen perustuen. Historiasta ei löydy yhtäkään tapausta, jossa suomalaisen joukon komentaja olisi harhauttanut ylempää johtoa ilmoittamalla vastoin todellisuutta, että annettu tehtävä on suoritettu. Sellainen sopi vain ruotsinkielisille.
Sanomalehdet (muun muassa HS, Kansan Uutiset, Karjalainen, Etelä-Suomen Sanomat, Aamulehti, Savon Sanomat) arvioivat Paavo Lipposta 20.8.03. HS: ”Muiden loukkaamisen sijaan Lipposelta odotetaan nyt omia linjauksia. Ne ovat paljon kiinnostavampia kuin henkilökohtaiset purkaukset.”
Selvitykseni ruotsinkielisten sodasta käsittää neljän kirjeen sarjan: 1. Mitä historia tietää ruotsinkielisten sodasta, 2. Lisätietoa ruotsinkielisten sodasta ja 3. Ruotsinkielisten sota. 4. Lisätietoa käpykaartilaisista. Lisäksi 5. Lisätietoa Åke Lindmanin elokuvasta.
Aamulehti kirjoittaa Lindmanin elokuvasta jälleen 23.7.03: Se kertoo tarinan Alpo K Marttisen rykmentistä (JR 61). ”Elokuva huipentuu rykmentin ankaraan torjuntataisteluun Viipurin esikaupungissa Tienhaarassa”, sanotaan valmisteilla olevasta elokuvasta, Åke Lindman toistaa jo useasti aikaisemmin esittämänsä teeman: Elokuva on kunnianosoitus jatkosodan veteraaneille. Kuten aikaisemmissa kirjeissäni olen todennut, JR 61 joutui Kannaksen torjuntataisteluissa kesällä 1944 taistelutilanteeseen vain kaksi kertaa: Sen asemia vastaan hyökättiin juhannusaattona ja toisen kerran juhannuspäivänä. Molemmilla kerroilla suomalaisten tykistö lamautti hyökkäyksen jo alkuunsa. JR 61:n muusta toiminnasta virallinen sotahistoria toteaa (Suomen sota 1941 - 1945. Toimittanut Sotahistoriallisen tutkimuslaitoksen sotahistoriallinen toimisto.) ”Vihollisen hyökkäystoiminta pysyi täällä taantuneena ja tykistötuli jatkui vähäisenä häirintänä.” Näissä kolmessa kohdassa on kaikki, mitä sotahistoria tietää kyseisen rykmentin ”ankarista torjuntataisteluista”. Lindmanin ankarat torjuntataistelut saadaan oikeaan mittakaavaan, kun verrataan niitä esimerkiksi Pohjois - Hämeen sotilasläänistä kootun JR 48:n taisteluihin. Jokaisena päivänä se kuukauden kestäneen jakson aikana: puolusti, hyökkäsi, torjui, valtasi, vetäytyi, viivytti, eteni, irrottautui, teki vastaiskun. Kaksi kertaa se oli vaarassa joutua saarretuksi. Varsinaisia taistelutoimia (hyökkäsi, torjui, vastaisku) se suoritti tällä ajalla 28. Myös taistelujen ankaruudesta JR 48:n kokemukset poikkeavat Marttisen rykmentin kokemuksista: ”Repolan lohkolla venäläiset aloittivat 22.6. aamulla kello kuuden seudulla JR 48:n asemia vastaan entistä voimakkaamman tykistö- ja kranaatinheitintulen, joka lopulta kello 9 yltyi murhaavaksi rumputuleksi. Tähän tulitoimintaan liittyivät samaan aikaan useiden kymmenien koneiden lentolaivueet, jotka ulottivat viiteen kertaan uusitut pommituksensa ja matalahyökkäyksensä etulinjasta kauas selustaan aina Portinhoikkaan ja Saimaan kanavan tienoille saakka. Lähes kuusi tuntia lakkaamatta kestäneen tulivalmistelun jälkeen venäläiset ryhtyivät kello 11.45 hyökkäämään Mannikkalan tien maastossa 27 panssarin tukemana.” Vertailua: Tässä hyökkäyksessä tulivalmistelu kesti lähes kuusi tuntia, siihen liittyi kymmenien koneiden lentolaivueet pommituksin ja matalahyökkäyksin ja hyökkäys tehtiin 27 panssarin tukemana. Marttisen rykmentin kohdalla valmistelu kesti noin tunnin, lentokoneet eivät siihen osallistuneet. Vihollisen hyökkäysvaunua Marttisen rykmentti ei edes nähnyt koko kesänä.
Noin rintamalla. Ruotsinkieliseen Marttisen rykmenttiin liittyy muitakin, jo aikaisemmissa kirjeissäni mainittuja erikoispiirteitä. Aikaisemmin mainitussa Matts Andersenin tutkielmassa sanotaan muun muassa: "Kesällä 1944 karkureista 62 % oli ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Närpiöstä katosi Ruotsiin ja metsän kätköihin 292 asukasta ja Korsnäsistä 184, eli 4,8 % asukkaista. Joistakin kylistä lähtivät kaikki asekuntoiset miehet." (62 % karkureita ruotsinkielisiä, kun väestöosuus oli 10 %.) Närpiö ja Korsnäs kuuluvat niihin Vaasan ympäristön ruotsinkielisiin kuntiin, joista Jalkaväkirykmentti 61:n (elokuvan sankarirykmentti) miehet oli koottu, eli karkurit olivat Marttisen rykmentistä karanneita tai saapumatta jääneitä. Kirjaansa Isänmaan puolesta (Gummerus 2002) Tarmo Metsälä on koonnut viime sotiemme kaatuneiden määrät maamme kaikista kunnista ja laskenut ne prosentteina silloisesta miespuolisten asukkaiden määrästä. Tämän tilaston kärkeen nousee Pirkanmaalta Längelmäki 9,82 %. Maan keskimääräinen arvo on 4,73 %. Mainituista Vaasan ympäristön kunnista korkein luku on Mustasaaren 2,67 %, joka on siis vain vähän yli puolet maan keskimääräisestä arvosta. Tämän alueen muiden kuntien arvot sijoittuvat Kruunupyyn 1,35 % ja Mustasaaren väliin. Keskimäärin kaatuneita näissä kunnissa oli vain yksi neljäsosa koko maan keskimääräisestä arvosta. Perin alhaisella hinnalla on saavutettu ruotsinkielisen sankarirykmentin maine.
”Åke Lindmanin uusi elokuva on kunnianosoitus jatkosodan veteraaneille”, sanotaan Aamulehdessä. Sotahistorian vertailut tekevät ymmärrettäväksi sen, että suomalaisia veteraaneja ei ilahduta kunnianosoitus, jossa heidät näin yleistäen rinnastetaan Marttisen rykmentin rotsinkielisiin veteraaneihin. Tällainen rinnastus loukkaa suomalaisia veteraaneja. Se on suomalaisten joukkojen saavuttaman menestyksen karkeaa vähättelyä.
Mielenkiintoista on nähdä, minkälaisten panssarihyökkäysten kohteeksi Åke Lindman elokuvassaan panee Marttisen rykmentin, joka ei edes nähnyt vihollisen hyökkäysvaunua koko kesänä.
Kalevi Alajoki, sotaveteraani
Parantolankatu 11 A 20, 33500 Tampere
”Paavo Lipponen on ollut kielilakiuudistuksen takuumies”, sanoi Henrik Lax luovuttaessaan Paavo Lipposelle Folktingetin kultaisen ansiomitalin. (HS 27.4.03). Leila Mustanoja: ”Suomessakin esiintyy korruptiota.” (HS 8.1.03.) Paavo Lipposen mitaliansioita 2: Hallituksen ohjelmakeskustelussa 21.4.99, Lipponen mielisteli Rkp:tta kehumalla sitä "esimerkillisen asialliseksi" hallitusneuvotteluissa. (HS 22.4.99.)
Miten ruotsinkieliset ovat uuden kielilain ja muut erioikeutensa ansainneet. Historiallisia ansioita: "Kaivauksien avulla voidaan selvästi nähdä, että väestö on jostakin syystä siirtynyt voimakkaasti rannikolta jokivarteen. Syynä on ilmeisesti ollut Keski-Ruotsiin 500-luvulla perustettu valtio-organisaatio, jonka ryöstöretkiä väestö on paennut". (Turun yliopiston tutkimus rautakautisesta asutuksesta Kokemäenjoen varrella. Osaraportti 1989.)
Kalevalainen kulttuuri kohtasi siis ruotsalaiset täällä samalla käsikirjoituksella kuin roomalainen kulttuuri kohtasi samaan aikaan ruotsalaisten heimoveljet vandaalit, joista vandalismi on saanut nimensä. Rooman historiasta: "Vuonna 455 Geiseringin johtamat vandaalit hävittivät Roomaa 14 päivää. Vandaalien hyökkäyksen jälkeen väestö oli niin vähentynyt, että laajat alueet kaupunkia olivat autiona." Folktingetin ritarin sotahistoriallisia ongelmia 2. (Paavo Lipponen harrastaa sotahistoriaa, HS 25.4.03.): Jatkosodan perääntymisvaiheessa kesällä 1944 Armeijakunnan puolustusryhmityksen käskyssä oli määrätty ruotsinkielisen 17. D:n tehtäväksi asettaa puolustukseen luja sillanpääasema Saimaan kanavalla Lavolassa. Historia: ”Kun lopulta suurin osa osaston miehistä oli häipynyt kanavan länsipuolelle, kapteeni Krogerus tyhjensi saamastaan käskystä sillanpään”. (Suomen sota 1941 - 1945, osa 7, s.333.) Folktingetin ritarin ongelma: Ruotsinkielinen joukko ei yrittänytkään tehdä mitä oli käsketty, vaan ”suurin osa miehistä oli häipynyt”. Se oli karkuruutta, josta sotalaki säätää kuolemanrangaistuksen. Suomalaisia joukkoja hyökkäävä vihollinen löi pois asemista ja hajalle, mutta ei löydy ainoatakaan tapausta, jossa suomalainen joukko olisi ilman lupaa häipynyt puolustettavaksi määrätystä asemasta vihollista näkemättäkään.
Sanomalehdet (muun muassa HS, Kansan Uutiset, Karjalainen, Etelä-Suomen Sanomat, Aamulehti, Savon Sanomat) arvioivat Paavo Lipposta 20.8.03. HS: ”Muiden loukkaamisen sijaan Lipposelta odotetaan nyt omia linjauksia. Ne ovat paljon kiinnostavampia kuin henkilökohtaiset purkaukset.” Kansan uutiset: ”Kaikki Eu-tieto ja - visiot eivät sentään voi olla kasautuneet Suomessa yhteen mieheen, Lipposeen.”
HS 27.4.03: ”Kielilakiuudistuksen takuumies”, sanoi Henrik Lax Paavo Lipposesta, luovuttaessaan hänelle Folktingetin kultaisen ansiomitalin. ”Suomessakin esiintyy korruptiota”, sanoo Leila Mustanoja (HS 8.1.03)
Paavo Lipposen mitaliansioita 3: Pakollisen ruotsin poistaminen ylioppilaskirjoituksista ei ole ajankohtaista tälle hallitukselle, vastasi Paavo Lipponen Rkp:n Ulla-Maj Wideroosille. (Huhvudstadsbladet 31.3.01) Wideroos viittasi opetusministeri Maija Raskin kannanottoon, jossa Rask on ilmoittanut pyrkivänsä tuon pakollisuuden poistamiseen. Näin Lipponen, ruotsikielisiä miellyttääkseen, "käveli yli" hallituksensa opetusministerin, oman puolueensa ministerin. Vieläpä raskain askelin.
Opetusministerille mietintönsä jättänyt työryhmä oli esittänyt ylioppilastutkinnon uudistamista nykyistä valinnaisemmaksi. Työryhmän lukion rehtoreille tekemässä kyselyssä neljä viidestä rehtorista kannatti ylioppilastutkintoa, jossa ruotsin kieli on valinnainen aine. Kyselyyn vastasi 443 rehtoria noin 500:sta. Mutta Paavo Lipponen syyttää toimittajia siitä, että häntä pidetään vähän tärähtäneenä. Miten ruotsinkieliset ovat uuden kielilain ja muut erioikeutensa ansainneet.
Historiallisia ansioita: Ruotsalainen historioitsija Johannes Messenius (1579 - 1638) puhuu "sietämättömästä ikeestä" kuvatessaan ruotsalaisten herruutta Suomessa. Ruotsalaisten antama nimi Finland (Fienland), Vihollismaa, kuvaa suomalaisten raivokasta vastarintaa ruotsalaisten valloituspyrkimyksille, hän kirjoittaa.
Kirjassaan Käännekohdat Suomen historiassa, professori Heikki Ylikangas sanoo ruotsalaisten hallinnosta: "Suomen noitaoikeudenkäynnit raskauttivat 1500-luvulla Ahvenanmaata, Ala-Satakuntaa ja Varsinais-Suomea. Vainojen jatkumista edisti kidutus, lapsitodistajien käyttö, sekä usko noitasabattiin; paholaisen ja naisnoitien seksuaalisiin orgioihin. Kidutuksin pakotettiin syytetty ilmaisemaan juhlien muut osanottajat."
Tri K Tiainen-Anttila: "Orjuus-feodalismi-rasismi", tutkimus, Gaudeamus 1994: "Miehitysvaltana ruotsalaiset pitivät suomalaisia orjinaan. Ruotsi oli orjavaltio." Helsingin yliopiston professori Martti Sarmela: "Katsaus tulevaisuuteen", WSOY 1992: ”Saadakseen "oikeuden" suomalaisten väkivaltaiselle alistamiselle ja orjuuttamiselle, ruotsalaiset leimasivat suomalaiset pakanoiksi, jotka piti käännyttää.”
Messenius: ”Vuonna 835 keisari Ludvig IV sai paavin kirjeestä mieluisan uutisen: Finneille eli suomalaisille oli avattu uskon ovi.” Suomalaiset olivat siis olleet kristittyjä jo 400 vuotta ennen ruotsalaismiehityksen alkamista. Ruotsalaiset puolestaan toivat Suomeen noidanpolttokulttuurin.
Folktingetin ritarin sotahistoriallisia ongelmia 3. (HS 25.4.03: Paavo Lipponen harrastaa sotahistoriaa.): Ruotsinkielinen (III/JR 13) komppania jätti jatkosodan perääntymisvaiheessa 25.6.44 luvattomasti asemansa vaikka sillä ei ollut edes kosketusta viholliseen. Suomen sota 1941 - 1945 osa 7, s. 342: "Tämän linjan eteläsiipeä puolustanut III/Jr 13:n komppania oli nähtävästi pelännyt saarrostusuhkaa ja poistunut klo 13.30 seudussa taakse, jatkanut Ventelänselän yli matkaa 3.Pr:n alueelle, sekä kulkenut hajautuneen III/JR 13:n kokoamispaikalle Särkijärvelle."
Folktingetin ritarin ongelma: Kenellekään ilmoittamatta ruotsikielinen komppania poistui asemista ja siirtyi ovelasti naapuriprikaatin alueelle, jossa kukaan ei tiennyt, mikä sen tehtävä oli, minkälaisen käskyn mukaan se toimi, ja niin se sai kenenkään estämättä marssia selustaan 15 kilometriä rintamasta. Sotahistoriasta ei löydy ainoatakaan tämän tapaista käyttäytymistä minkään suomalaisen joukon kohdalla. Folktingetin ritarikin ymmärtää, että sotalakien mukaan näissä olosuhteissa (äärettömän kriittinen tilanne) suomalaisen komppanian päällystö, ainakin sen päällikkö, olisi joutunut kenttäoikeuden esteen ja ammuttavaksi. Mikään ”saarrostusuhka” ei olisi kelvannut selitykseksi. Olihan pataljoonalla, jonka alaisena komppania toimi, komentaja, jolla oli vastuu lohkon puolustamisesta. Hänelle olisi pitänyt ilmoittaa tilanteesta ja toimia sitten käskyn mukaisesti.
Ruotsinkielisten sotaa käsittelevien kirjeitteni (kirjeet 1. - 5.) johdosta minulle on esitetty kysymys:
”Eivätkö Suomessa asuvat ruotsinkieliset Teidän mielestänne ole suomalaisia? Kysymystä voidaan tarkastella
useammasta näkökulmasta.
- Kansalaisuudesta puhuttaessa vastaus on: he ovat suomalasisia.
- Pitemmässä jutussa, kuten kirjeeni ovat, on ilmaisun lyhentämiseksi käytännöllistä puhua suomalasisista ja
ruotsinkielisistä.
- Kysymyksessä on myös kärjistäminen.
- Minun sukupolveni on elänyt aikaa, jolloin ruotsinkieliset itse korostivat ruotsalaisuuttaan erottuakseen
suomalaisista ”moukista”. Vielä nykyisinkin monille ruotsinkielisille on vaikeaa tunnustautua suomalaisiksi.
Runoilija Gösta Åhgren julisti Lappvärdin kouluerottelun vuosina1974- 75: "Suomalaiset ja ruotsalaiset ovat eri
kansaa, eivätkä mahdu samalle koulutontille". "Suomenruotsalainen laulelma perustuu ruotsalaiseen laulelmaan, mutta
suomalainen laulelma on rillumareikulttuuria", selvitti Barbara Helsingius TV:n Yötä Kohti ohjelmassa 21.11.89.
"Suomalaiset ovat tyhmää kansaa", selitti Casimir Ehrnrooth yhtiönsä eroa Suomen paperiteollisuuden
markkinointiyhdistyksestä. (HS 7.4.90.)
Teatteriohjaaja Vivica Bandler: "Suomalainen istuu puussa ja vaanii vihollista. Ei suomalainen hevin katso toista
ihmistä silmiin", (HS 1.4.90.)
"Ymmärtämättömät, kielitaidottomat suomalaiset on opetettava kansainvälisyyteen", selitti Per Stenbäck TV-uutisissa
16.9.87.
"Suomalaiset eivät ole kulttuurimaan tasolla", kuulutti Elisabeth Rehn Siuntiossa 5.1.91. (Al 6.1.91.) "Olen
miettinyt, että pitäisi antaa kirjeet jonkin tutkijan käyttöön, koska ne heijastavat Suomen kansan henkistä tilaa",
hän sanoo HS:n haastattelussa 4.3.94, kun oli saanut äänestäjiltä kirjeitä, joissa häntä sanotaan hurriksi ja
muukalaiseksi.
Puhumattakaan vähän vanhemmasta ajasta. Niin myöhään kuin 1800-1900 lukujen vaihteessa Suomen ruotsalaisen
kansallisliikkeen (nykyisin Folktinget) alkuunpanija, professori Axel Olof Freudenthal (1878-1904) julisti:
- Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään
omintakeista kulttuuria.
- Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole mitään erikoisia
luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen uralla.
- Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vielä vetäneet vertoja muille kansoille.
- Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin
suomalainen ja ylipäänsä koko turaanilainen rotu. (L A Puntilan väitöskirja ”Ruotsalaisuus Suomessa”, Otava 1944.)
Sanomalehdet Vikingen ja Det unga Finland kirjoittivat:
- Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen oli ollut ja on
edelleenkin valtiaskansa. Freudenthalin julistusta jatkoi mm. ruotsinkielinen kirjailija, rakennushallituksen
yliarkkitehti Jacob Ahrenberg. (1847 - 1914)
- Suomalainen rotu oli perinteetön ja sivistyksetön, ruotsalainen se, joka siirsi kulttuuria ja traditiota
eteenpäin, hän julisti eroavuutta ruotsalaisen ja suomalaisen kansanosan välillä.
Kalevi Alajoki
Sotaveteraani
Parantolankatu 11 A 20
33500 Tampere
Ammatti-ihmisten lausuntoja pakkoruotsista. Kirjassaan Euroopan maiden koulutusjärjestelmistä, käytännön koulutuspoliitikko, filosofian tohtori Antti Lappalainen sanoo: "Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa väestön enemmistön lapset pakotetaan lukemaan vähemmistön kieltä. Pitkän ruotsin tankkaamisen tilalle oppilas voisi valita vaikka pitkän saksan, josta on jo kysyntää työmarkkinoilla." (HS 27.5.90.) "Skandinaavisuus, jolla pakkoruotsia perustellaan, on suomenkielisille kansainvälisyyden este. Siihen kytketty ruotsinpakko pohjoismaisessa kanssakäymisessä takaa ilmaisuylivoiman ja henkisen ylemmyyden niille, jotka saavat käyttää keskustelussa äidinkieltään. Kiihko, jolla siitä pidetään kiinni, osoittaa, että kysymys on vallasta, perinteisestä henkisestä ylivallasta, jonka nautinnosta ei haluta luopua." (Professori Kaarlo Kurki-Suonio, HS 29.12.92.)
Vieraitten kielten yliopettaja Marjatta Huhta: ”Kielitaidon tarvekartoitukset, kuten opetushallituksen Prolang, ovat kerta toisensa jälkeen todistaneet, että tarvitaan lisää englantia, ranskaa, saksaa, venäjää ja espanjaa. Ainoa kieli, jonka tarpeen on havaittu pysyvän samana, tai jopa vähenevän, on ruotsi .....Nykyisellään ylioppilastutkinto jarruttaa käytännön kielitaidon oppimista”. (Kanava 2/2003.) Paavo Lipponen Oravaisissa heinäkuussa -02(mitaliansioita 3.): ”Katson, että molempien kotimaisten kielten pitää säilyä pakollisena vastakin.” (HS 14.8.02.) Mutta Paavo Lipposen mielestä on toimittajien syy, että hänet arvioidaan vähän yksinkertaiseksi tyypiksi.
”Paavo Lipponen on ollut kielilakiuudistuksen takuumies”, sanoi Henrik Lax luovuttaessaan Paavo Lipposelle Folktingetin kultaisen ansiomitalin. (HS 27.4.03)
Leila Mustanoja: ”Suomessakin esiintyy korruptiota.” (HS 8.1.03.)
Miten ruotsinkieliset ovat uuden kielilain ja muut erioikeutensa ansainneet.
Historiallisia ansioita: Vuonna 1438 alkoi Ylä-Satakunnassa ns. Davidin kapina. Se päättyi seuraavana vuonna Pirkkalan, Kangasalan, Lempäälän, Vesilahden, Kyrön ja Sastamalan talonpoikien täydelliseen alistamiseen, sanotaan Turun tuomiokirkon Mustassa kirjassa.
Folktingetin ritarin sotahistoriallisia ongelmia 4.
(HS 25.4.03: Paavo Lipponen harrastaa sotahistoriaa.):
Jatkosodan perääntymisvaiheessa 25.6.44. ruotsikielinen II/Jr 13 ei noudattanut divisioonan komentajan antamaa
hyökkäyskäskyä. Kriittisen tilanteen takia pataljoonat oli otettu divisioonan komentajan välittömään johtoon.
Historiateos Suomen sota 1941 -1944 osa 7, ss.353-354: "Pataljoonien yhteisenä ensi tehtävänä oli Talinmyllyn valtaaminen ja siitä tehdyn suunnitelman mukaisesti. Er.P 14 aloittikin illalla kahdella komppanialla etenemisen, mutta II/JR 13 pysyi paikallaan." Folktingetin ritarin ongelma: Kysymyksessä on petos, josta vihollinen hyötyi ja omille oli vahinkoa. Yhteisen suunnitelman pettäminen, naapuripataljoonien pettäminen. Ainutlaatuinen tapaus, jollaiseen mikään suomalainen yksikkö ei syyllistynyt kertaakaan.
Paavo Lipponen Oravaisissa heinäkuussa -02 (mitaliansioita 3.): ”Katson, että molempien kotimaisten kielten pitää säilyä pakollisena vastakin.” (HS 14.8.02.)
1. Kouluneuvos Kirsti Mäkinen:
Koulun tabuja hämmentämään (Aamulehti 26.5.03)
( ....) Ruotsin kieli vapaaehtoiseksi.
Ruotsalainen kansanpuolue istuu hallituksessa vahtimassa ruotsin kielen kokeen säilymistä pakollisena ylioppilaskirjoitukissa. Monivuotisen rakennekokeilun tulokset ovat kuitenkin kiistattomat: opiskelijat ja rehtorit kannattavat mallia, jossa pakollisia aineita on vain yksi, äidinkieli.
Aiheesta kirjoitettiin Aamulehdessä moneen otteeseen ennen maaliskuun eduskuntavaaleja, kauanko saamme seurata
alle viiden prosentin vähemmistön hidastelutaktiikkaa?
Ruotsin kieli saisi olla vapaaehtoinen myös peruskoulussa. Oppilaat valitsevat nykyisin vähemmän kieliä ohjelmaansa
kuin vielä 1990-luvulla. Ilmiön syitä ei ole vielä pohdittu. Ruotsin kielen pakollisuus ei ainakaan lisää saksan,
ranskan tai venäjän suosiota.
Lähes viidesosa peruskoulun suorittaneista jää kauas äidinkielen vähimmäistavoitteista. He eivät ole pyrkimässä
lukioon, mutta ruotsia vain pitää heidänkin päntätä englannin ohessa. Poliitikoille ruotsin kielen asemasta
puhuminen on tabu tai keino kerätä irtopisteitä. Kevyesti vedotaan kansalliskielen asemaan ja traditioon. Harva
muistaa, että ruotsin kielen asema koko ikäluokan oppiaineena on häkellyttävän nuori, itse asiassa vain
kahdenkymmenen vuoden ikäinen.
Peruskoulun 7. luokan oppilaat aloittivat ruotsin kielen opintonsa Uudellamaalla ja pääkaupunki seudulla vasta
syksyllä 1983, viimeisinä koko maassa. Peruskouluun siirtyminen toteutettiin asteittain. Uudellamaalla se
aloitettiin syksyllä 1977. Ennen sitä suuri osa ikäluokkaa jäi kokonaan ruotsin kielen opetuksen ulkopuolelle.
(...)
2. Ruotsi haittaa maailmankielten opiskelua (Aamulehti 2.7.03)
Lääkäri Altti Kangas puuttuu Suomen ankeaan ja näköalattomaan kielipolitiikkaan, joka on johtanut kielitaidon kestämättömään yksipuolisuuteen (Al 17.7.) Valinnaisuuden tilalla on valtion sanelema pakko.
Kuten Kanavassa 2/03 julkaistussa yliopettaja Marjatta Hiedan laajassa analyysissä todetaan, tilanne ei muutu ellei puututa ruotsin käsittämättömän vahvaan asemaan koulutuksessamme. Kaikkien muiden maiden nuoret pääsevät suoraan opiskelemaan maailmankieliä. Suomalaisten mahdollisuuksia rajoittaa kaikkia koskeva pakko opetella pientä vähemmistökieltä. Ruotsin pitäisi olla vapaaehtoinen ylioppilaskirjoituksissa. Valtion virkoihin pitäisi vaatia ruotsin taito vain kaksikielisillä alueilla. Paljon riippuu siitä, miten uutta kielilakia tullaan soveltamaan. Joka tapauksessa tilanne vaatisi ulkopuolisen, puolueettoman tahon selvityksen (ilman että suomenruotsalaiset rahapiirit pääsevät kulissien takana vaikuttamaan sen kulkuun). Pro et contra
Mutta Paavo Lipposen mielestä on toimittajien syy, että hänen älykkyyttään pidetään kyseenalaisena.