| Siirry: | Sisällysluetteloon | Seuraavaan osaan |
|---|
Tässä tutkielmassa jätetään suomalaisten harkittavaksi, onko jossakin mennyt pieleen. Pitäisikö jotakin muuttaa.Pakkoruotsi kaikkia kansalaisia koskevana on uusi ilmiö. Se tuli peruskoulun mukana 1970-luvulla. Maamme pahimpana korruptiokautena.
Pakkoruotsin ajaminen Suomen kouluihin 70-luvulla oli poliittista kauppaa. Johannes Virolainen vieläpä palkittiin teostaan. Hänet kutsuttiin Tukholmaan, missä hänelle myönnettiin kunniamerkki.Miksi pakkoruotsin puolustajat eivät hyväksy, että ne, jotka haluavat, voivat koulussa lukea ruotsin asemesta jotakin suurta kieltä, kun se oikeus ei loukkaa vähimmässäkään määrässä niiden oikeutta, jotka haluavat lukea ruotsia.
Tämän tarkastelun lähtökohdaksi on otettu suomenruotsalaisen kirjailijan Benedict Zilliacuksen kirjoitus "Nuo vääristelyt". (US 1.2.1989) Tässä kommentoidaan myös myöhempiä asiaan liittyviä muiden henkilöiden lausuntoja. Siitä johtuu, että joskus sanotaan jo sanottu asia uudelleen.
(Tutkielman on koonnut muutaman henkilön ryhmä. Huomaa sen tietolähteet. Halutessasi voit tarkistaa tiedot.)
Ruotsin kieli on osa kansallista identiteettiä, kommentoi opetusministeri Olli-Pekka Heinonen (kok) kansanedustaja Mikko Elon (sd) lakialoitetta koulujemme pakkoruotsin poistamiseksi. (HS 2.11) Kansallinen identiteetti on käsite, jota kielessämme ei aikaisemmin paljonkaan ole näkynyt. Vakiintuneita kansallisuutta korostavia käsitteitä ovat muun muassa: kansallinen kulttuuri, kansallinen ylpeys, kansallinen omaleimaisuus ja ennen kaikkea kielelliseen omaperäisyyteen perustuva kansallinen itsetunto. Heinosen ilmaisun molempien sanojen vakiintunut merkitys sulkee totaalisesti pois sen mahdollisuuden, että sen piiriin sisältyisi maamme suomenkielinen ja ruotsinkielinen väestö.Kumpikaan osapuoli ei tunne olevansa eikä tunnusta olevansa toistensa kanssa henkisesti yhtäläisiä, kuten identiteetti edellyttäisi, puhumattakaan, että heillä olisi kielelliseen omaperäisyyteen perustuva yhteinen kansallinen itsetunto.
Juuri erilaisuuttaan korostaakseen ruotsinkieliset pitävät tiukasti kiinni omasta kielestään. Selkeästi he tiedostavat muunkin erilaisuutensa. Alempirotuiset suomalaiset, julisti ruotsalaisuuden liike Snellmanin aikoihin. Eikä se tietous ole kuollut vieläkään. "Ymmärtämättömät, kielitaidottomat suomalaiset on opetettava kansainvälisyyteen", julisti Pehr Stenbäck TV- uutisissa 16.9.1987. "Suomalaiset eivät ole kulttuurimaan tasolla", vahvisti Elisabeth Rehn Siuntiossa 5.1.1991. Onhan heidän ylioppilaslakkinsa kultainen lyyrakin suurempi kuin alempirotuisilla suomalaisilla.
Meidän suomalaisten kansallinen itsetunto ei puolestaan sisällytä piiriinsä ihmisiä, jotka puhuvat meille vierasta kieltä.
Identiteetti ja kansallinen itsetunto, molemmat erikseen; sulkevat pois vieraan kielen ja vieraan kansallisuuden.
Jos Heinosen käsitteelle etsitään tosiasiallista sisältöä sen asiayhteyden perusteella, jossa hän sitä käyttää, ilmenisi siitä muun muassa, että: Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa enemmistön lapset pakotetaan opettelemaan vähemmistön kieltä; ruotsinkieliseen lukioon pääsee kaksi numeroa huonommalla peruskoulun keskimääräisellä keskiarvolla kuin suomenkieliseen; oikeustieteelliseen tiedekuntaan ruotsinkielinen pyrkijä syrjäyttää suomenkielisen, joka on saanut kuusi pistettä paremman tuloksen; kasvatustieteellisissä koulutusohjelmissa ruotsinkielisten kiintiö on 32 % (väestöosuus 5 %), ruotsinkielisistä hakijoista 62 % pääsi sisään (kiintiön perusteella), suomenkielisistä 18 % (v. 1990).
Oikeassa muodossa Heinosen ilmaisu kuuluisikin: epäkansallinen epäidentiteetti.
Kansanedustaja Mikko Elo on tehnyt aloitteen ruotsin kielen pakollisen opiskelun poistamiseksi Suomen koulujärjestelmästä. Toinen kansanedustaja Henrik Lax on määritellyt suomalaisuutta Helsingin Sanomissa maamme itsenäisyyspäivänä 6.12.1995. Sen mukaan ruotsin kieli kuuluu jokaisen suomalaisen yleissivistykseen ja identiteettiin. Nyt siis tiedämme, että emme ole sivistyneitä. Kukaan allekirjoittaneista ei osaa ruotsia.
Mutta raskaammin koskee tieto siitä, että emme ole suomalaisia, koska suomalaiseen identiteettiin kuuluvaa ruotsin kieltä me emme ymmärrä emmekä osaa puhua.
Meille sotaveteraaneille on arvokasta tietää, pitääkö nykyinen valtiovalta meitä suomalaisina.
Euroopan Unionin myötä suurten kielten taito korostuu. Siksi pidämme tärkeänä, että nuoremme voisivat tuntea olevansa suomalaisia siitä huolimatta, että he käyttäisivät jonkun suuren kielen oppimiseen sen ajan, joka nyt menee ruotsin oppimiseen. Valtiovallan tulisi harkita, eikö sivistyksen mitaksi riittäisi, jos äidinkielen lisäksi osaisi esimerkiksi ranskaa, saksaa ja englantia.
Ulkomaalaisen näkökulmasta Laxin oppi suomalaisesta sivistyksestä ja suomalaisesta identiteetistä on oikea sillä perusteella, että tietomme mukaan Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa valtiovalta pakottaa enemmistön lapset oppimaan vähemmistön kielen.
Suomalaisten nuorten arvostusta Euroopassa heikentää myös se, että ruotsin kielen oppimiseen käytetyn ajan takia heillä ei ole ollut mahdollisuutta oppia suuria kieliä kuten muilla. He joutuvat turvautumaan ruotsalaiseen tulkkiin. Emme ymmärrä, mitä mieltä on tällaisessa suomalaisten nuorten itsetajunnan nöyryyttämisessä. Pidämme välttämättömänä, että koulujemme kielten opetuksessa ruotsin kieli tehdään valinnaiseksi muiden kielten rinnalla.
Tampereella, joulukuun 18. päivänä 1995
Maamme ruotsinkielinen vähemmistö on peräisin kahdesta juuresta:
Länsirannikolle 1200-luvulla muuttaneet ruotsalaiset, sekä ruotsalaistuneet, oman kansallisuutensa hyljänneet suomalaiset, joista E G Ehrström kirjoitti Åbo Morgonbladissa v. 1821.
- Jokainen, joka pyrkii talonpoikaisjoukkoa ylemmäksi, ottaa ruotsalaisen sukunimen, muukin vierasperäinen kelpaa: suomalainen vain ei tule kysymykseen. Kun nämä herrat ja herrasnaiset joutuvat puhumaan omaa äidinkieltään, he ruotsalaistuttavat suomalaisen ääntämisen hienojen korvien siedettäväksi. Tällaiset naiset ja herrat eivät mielellään tunnusta olevansa suomalaisia.
He seurasivat jo aikaisemmin näin käyttäytyneiden ylempien virkamiesten esimerkkiä, jolloin Karpalaisista tuli Carpelaneja, Renkosista Finckejä, Särkilahdista Stiernkorseja. Vielä 1800- luvun jälkipuoliskolla ruotsalaisuuden liike julisti (mm. lehdet Vikingen ja Det unga Finland/L.A. Puntilan väitöskirja "Ruotsalaisuus Suomessa"): Ruotsia puhuva sivistyneistö kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näinollen on ollut ja on edelleen valtiaskansa.
Ja:- Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu toiseen, lahjakkaaseen ihmisrotuun, suomalaiset ovat vastaisuudessakin kykenemättömiä luovaan henkiseen toimintaan. - Ruotsinkielisillä oli tuolloin tahraantumaton identiteetti. Puhdas se oli vielä Lapväärtin kouluerottelun vuosina 1974-75. Gösta Ågren totesi silloin mm: "Suomalaiset ja ruotsalaiset ovat eri kansaa eivätkä mahdu samalle koulutontille". (HS Eeva Palmu.) Parikymmentä vuotta myöhemmin (1989) Ågrenin marxilainen runous palkittiin Finlandia-palkinnolla.
Nykyisen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat harjoittaneet maanviljelyä tuhat vuotta aikaisemmin kuin Skandinavian asukkaat. Käyttöesineiden koristelu on täällä ollut kivikaudesta alkaen taidokkaampaa ja kulttuuri yleensäkin kehittyneempää. Suomalaiset asuivat täällä jo silloin, kun Skandinavian peitti vielä paksu maajää. (Mm. arkeologi Jarl Fast HS 28.6.90, Fm Leevi Fagerström HS 10.7.90, tutkija Eero Muurimäki HS 20.3.88, ylijohtaja Veikko Lappalainen HS 17.4.93 ja 20.9.93, tutkija Matti Huurre AL 15.1.95, arkeologi Milton Nunez HS 15.1.95, professorit Pekka Sammallahti ja Kalevi Wiik HS 13.8.95).
Sanomalehtien ja kirjojen määrällä arvioidussa tiedon leviämisessä Suomi on nykyisin korkeammalla tasolla kuin muut Pohjoismaat. (Unesco v. 1992.) Kansainvälisessä lukutaitotutkimuksessa suomalaiset nuoret olivat parhaita lukijoita kertomusten, eli kaunokirjallisten tekstien tulkitsijoina ja erityisesti kaavioiden, ohjeiden ja taulukoiden käyttäjinä. (Dos. Pirjo Linnankylä Al 15.8.92.) "Lasten kansainvälisessä lukutaitovertailussa pienokaisemme olivat ylivoimaisia, ja sain parhaan kykyni mukaan selitellä asianlaitaa poikani koulutovereiden hämmästyneille äideille". (Alankomaissa asunut Laura Kolbe HS 22.2.94)
Näin on syntynyt tilanne, joka houkuttelee "valtiaskansaa", "lahjakkaaseen ihmisrotuun kuuluvia" ruotsinkielisiä rakentamaan identiteettiä, johonka he sopisivat "luovaan henkiseen toimintaan kykenemättömien" suomalaisten kanssa. - On tragedia, jos ruotsalainen osa suomalaisesta identiteetistä kielletään, sanoo STT:n päätoimittaja Per-Erik Lönnfors AL:n haastattelussa 5.8.95.
- Toinen kotimainen kieli on osa suomalaista identiteettiä, kertoi puolestaan kansanedustaja Henrik Lax (r) HS:ssa 4.10.93.
Kieli on identiteetin ehdoton indikaattori, se on yksilön minäkuvan perusta ryhmän jäsenenä. Meidän suomalaisten identiteettiin kuuluu vain kieli, jota me ymmärrämme, suomen kieli. Suomalainen identiteetti on terve. Siinä ei ole ruotsinkielistä kasvainta.
Kun ruotsinkieliset rukkaavat identiteettiään, ei heillä ole minkäänlaista edellytystä kutsua tulosta suomalaisten identiteetiksi. Suomenruotsalaisten identiteetti siitä rakennelmasta voi syntyä, mutta suomalaisille se on pakkoidentiteetti.
Tampereen ruotsinkielisen koulun 100-vuotisjuhlan jälkeen Aamulehti selosti kansanedustaja Henrik Laxin siellä pitämää puhetta. "Yhden kansalliskielen suomea kaihoavat intoilijat", Lax aloittaa tuon puheensa tulkitsemisen HS:n vieraskynäpalstalla 6.12.
Todellisuudessa kukaan ei ole vaatinut yhden kansalliskielen Suomea. Sensijaan on ehdotettu koulujemme pakkoruotsin muuttamista valinnaiseksi aineeksi.
Yhtä hyllyvälle pohjalle rakentuu kirjoituksessa kaavailtu suomalaisten identiteetti, johonka Lax yrittää saada sopimaan sekä suomenkieliset että ruotsinkieliset.
Suomalaisten ja ruotsalaisten yhteinen historia on eräs teema, jolla hän perustelee yhteistä identiteettiä. Tuo yhteinen historia on myytti, jolla ei ole nimeksikään todellisuuspohjaa. Näiden kansojen historia piispa Henrikistä Haminan rauhaan on niin erilainen ja jyrkällä rajalla toisistaan erottuva, kuin se eri kansallisuuksien välillä suinkin voi olla. Ruotsalaiset olivat valloittajia, miehittäjiä, alistajia. Suomalaiset taipuivat "niin kuin taipuu se, joka ei muuta voi; nöyristellen, totellen, alistuen", sanoo Suomen historian professori Heikki Ylikangas kirjassaan Käännekohdat Suomen historiassa.
Kieli on kansallisen identiteetin peruskriteeri. Se on ehdoton raja samaistumisessa. Ilman omaa kieltä ei ole omaa kansaa. Yhteinen kieli synnyttää tietouden erilaisuudesta muunkielisiin verrattuna. Suomalaisen itsetajunnan ehdoton tunnusmerkki on suomen kieli. Kieli, jota me osaamme puhua ja jota me ymmärrämme.
"Suomalaiset ja ruotsalaiset ovat eri kansaa eivätkä mahdu samalla koulutontille", sanoi nykyisin ruotsinkielisenä runoilijana tunnettu Gösta Ågren Lapväärtin kouluerottelun johdosta 1974-75, Siinä on selkeästi ilmaistu ruotsinkielisten käsitys identiteetistä.
Me suomalaiset olemme suomalaisia mieleltämme ja kieleltämme. Meillä ei ole identiteetti-ongelmaa.
Suomalaisten ja ruotsalaisten yhteinen historia on pääperuste niillä, jotka puolustavat pakollista ruotsin opetusta Suomen kouluissa.
He unohtavat, että yhteinen historia on yhteinen myös ruotsalaisille, eli jos sillä perustellaan pakkoruotsia Suomen kouluissa, silloin myös suomen kielen pitäisi olla pakollinen aine Ruotsin kouluissa samassa laajuudessa kuin ruotsi on Suomen kouluissa. Muuten historia on yhteinen vain suomalaisille, mutta ei ruotsalaisille.
Kuten edellä kohdassa 3, Ruotsinkielisten identiteettiongelmia/2, on selvitetty, ei näiden kansallisuuksien historiassa ole mitään yhteistä. "Yhteisyyttä" ilmentää osuvasti ote Lopen kirkonkirjasta. Se on viimeinen tieto Hirvelän Hunsan Kalle Yrjönpojasta. Niiden, jotka muuta väittävät, kannattaa lukea professori Heikki Ylikankaan teos: Käännekohdat Suomen Historiassa.
Suomi on ainoa maa maailmassa, jonka kouluissa enemmistön lapset pakotetaan lukemaan vähemmistön kieltä. Viisiprosenttisen vähemmistön kieltä. Pienen naapurimaan kieltä, jolla ei ole mitään käyttöarvoa Euroopassa. Sitä ei tarvita edes Ruotsissa, koska suomalainen kommunikoi siellä englannilla, kuten muutkin ulkomaalaiset.
Sillä ajalla, kun suomalaiset koululaiset pänttäävät ruotsia, muiden maiden koululaiset, Ruotsi mukaan luettuna, lukevat jotakin suurta kieltä, englantia, saksaa, ranskaa jne.
Kun suomalainen nuori Euroopassa osallistuu kansainväliseen tapahtumaan, hänen täytyy pyytää joku ruotsalainen tulkikseen. Tähän tähtää kielten opetus Suomen kouluissa. Näin ruotsalaiset ovat sen suunnitelleet. Me suomalaiset kumarramme ja tottelemme. Näin meitä nöyryytetään. Itsenäinen kansa emme vieläkään ole. Henkisesti olemme Ruotsin alamaisia.
Nöyryytys alkaa jo koulusta. Siitä muutamia lukuja.
Syksyllä 1989 Helsingissä ruotsinkieliseen lukioon pääsi 5,28 keskiarvolla ja kaikki pyrkijät otettiin sisään. Mutta suomenkieliseen lukioon vaadittiin 7,40 keskiarvo ja yli 400 pyrkijää jäi ilman paikkaa. Samana syksynä Vaasassa keskiarvot olivat 5,8 ja 7,6. Seitsemän ruotsinkielistä paikkaa jäi siellä täyttämättä, kun suomenkielisistä jäi ilman lukiopaikkaa 40 pyrkijää.
Syksyllä 1995 pääkaupunkiseudun ruotsinkielisiin lukioihin pääsi keskimäärin 1,5 numeroa huonommalla keskiarvolla kuin suomenkielisiin lukioihin.
Jatko-opinnoissa sama vielä korostuu.
"Ruotsinkielisille esitetään omaa sisäänottoa Helsingin yliopiston tähtitieteelliseen, maa- ja metsätaloustieteelliseen ja oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Ruotsinkielisille nykyisin varatut kiintiöt eivät ole täyttyneet, koska hakijat eivät ole yltäneet vaadittuun pisterajaan." (HS 23.6.89)
Mitä tällainen ajattelu käytännössä merkitsee, selviää muun muassa Helsingin yliopiston asiakirjoista.
Siellä vuonna 1995 pääsykokeeseen osallistuneita vastauksen jättäneitä pyrkijöitä pääsi opiskelemaan seuraavasti:
Historia suomenkielisistä 11 % ruotsinkielisistä 52 % Filosofia suomenkielisistä 9 % ruotsinkielisistä 52 % Biologia suomenkielisistä 13 % ruotsinkielisistä 23 % Kielellistä syrjintää, joka selittää noita lukuja, osoittaa alimmat pistemäärät, joilla kyseisenä vuonna pääsi opiskelemaan esimerkiksi historiaa.
Pääsykoe (maks. 10 p.), suomenkieliset 6,13 p, ruotsinkieliset 4,31 p.
Pääsykoe + ylioppilastodistus (maks. 19 p.), suomenkieliset 14,50 p, ruotsinkieliset 11,91 p.
Lääketieteessä, oikeustieteessä, maa- ja metsätaloudessa sekä kaupallisessa opiskelussa, joissa sisäänpääsy perustuu kiintiöihin, syrjintä näkyy noitakin lukuja selvemmin. Muun muassa oikeustieteessä ruotsinkielinen pyrkijä syrjäyttää suomenkielisen, joka on saanut 6 pistettä paremman tuloksen.
Vuonna 1990 kasvatustieteellisissä koulutusohjelmissa ruotsinkielisten kiintiö oli 32 %. Ruotsinkielisistä pyrkijöistä 62 % pääsi opiskelemaan, suomenkielisistä 18 %.
Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että vain 5,6 % ylioppilaista on ruotsinkielisiä.
Alla asiantuntijan sekä kielellisen syrjinnän kohteeksi joutuneen opiskelijan mielipiteet tästä asiasta.
Kun Helsingin yliopistossa tehtiin silloisen opetusministeri Ole Norrbackin vaatimuksesta 14.2.1991 päätös, joka suosii oikeustieteelliseen tiedekuntaan pyrkiviä ruotsinkielisiä, yliopiston prosessioikeuden professori Erkki Havansi ilmoitti eroavansa valintakoelautakunnan puheenjohtajan tehtävästä. Perustelussaan hän toteaa: "Päätös rikkoo suomenkielisten opiskelijoiden perustuslaillista oikeutta tasa-arvoiseen kansalaiskohteluun. Laki ei salli kansalaisen äidinkieleen perustuvaa syrjintää, eli valintakokeessa kiistattomasti ansaitun opiskelupaikan riistämistä huonommin menestyneen - ehkä jopa kuusi pistettä huonommin menestyneen - ruotsinkielisen hyväksi."
Kieleen perustuva syrjintä loukkaa (HS 23.11.94)
Suomenruotsalaisten valituksen huippua ruotsin kielen asemasta Suomessa edustaa Henrik Laxin vuodatus siitä, että hänen ruotsinkielisessä Tammisaaren saaristossa sijaitsevan kesähuvilansa läheisyydessä ollut kaapelitaulu oli suomeksi ja englanniksi, mutta ei ruotsiksi. Ruotsinkielisen ilmaisun puuttuminen loukkaa Laxia syvästi.
Minä en päässyt opiskelemaan oikeustiedettä Helsingin yliopistoon. Jos äidinkieli olisi ollut ruotsi olisin päässyt sisälle. Tällainen kieleen perustuva syrjintä loukkaa minua todella syvästi. Ruotsin kielen asema on Suomessa tarpeettoman hyvä. Ei ole esimerkiksi pelkkä vitsi se, että Hankenin preppauskurssin käynyt saa rahansa takaisin, ellei pääse sisälle.
Olisi hyvä, jos viranomaiset selvittäisivät, millaisia etuoikeuksia ruotsinkielisillä on koulutuspaikkojen suhteen. Vaikuttaa siltä, että niitä salataan eikä tietoa saa mistään.
Ruotsinkieliset kuvittelevat, että suomalaisten tulisi käyttää ruotsia siltanaan matkalla Eurooppaan. Se nyt on naurettavuuden huippu. Minä rakennan kaapelikyltistä siltaa Eurooppaan. Siinä on oikeita kielellisiä aineksia.
Suomalaisen on todella opeteltava kieliä pärjätäkseen EU:ssa. Ensimmäisten opittavien kielten joukossa ei suinkaan ole ruotsi vaan englanti, espanja, hollanti, italia, ranska, saksa ja venäjä aakkosjärjestyksessä mainittuna. Ruotsi on suomalaisille yhtä tärkeä kieli kuin suomi on ruotsalaisille.
Annika Virtanen Helsinki
| Siirry: | Sisällysluetteloon | Seuraavaan osaan |
|---|