Ruotsin kieli on osa kansallista identiteettiä, kommentoi opetusministeri Olli-Pekka Heinonen (kok) kansanedustaja Mikko Elon (sd) lakialoitetta koulujemme pakkoruotsin poistamiseksi. (HS 2.11.95) Vakiintuneita kansallisuutta korostavia käsitteitä ovat muun muassa: kansallinen kulttuuri, kansallinen ylpeys, kansallinen omaleimaisuus ja ennen kaikkea kielelliseen omaperäisyyteen perustuva kansallinen itsetunto. Käsitteen "kansallinen" vakiintunut merkitys sulkee totaalisesti pois sen mahdollisuuden, että sen piiriin sisältyisi maamme suomenkielinen ja ruotsinkielinen väestö.
Kumpikaan osapuoli ei tunne olevansa eikä tunnusta olevansa toistensa kanssa kansalliselta ajatustavaltaan yhtäläisiä, kuten identiteetti edellyttäisi, puhumattakaan, että heillä olisi kielelliseen omaperäisyyteen perustuva yhteinen kansallinen itsetunto.
Juuri erilaisuuttaan korostaakseen ruotsinkieliset pitävät tiukasti kiinni omasta kielestään. Selkeästi he tiedostavat muunkin erilaisuutensa. Alempirotuiset suomalaiset, julisti ruotsalaisuuden liike Snellmanin aikoihin. Eikä se tietous ole kuollut vieläkään. "Ymmärtämättömät, kielitaidottomat suomalaiset on opetettava kansainvälisyyteen", julisti Pehr Stenbäck TV-uutisissa 16.9.1987. "Suomalaiset eivät ole kulttuurimaan tasolla", vahvisti Elisabeth Rehn Siuntiossa 5.1.1991. Onhan heidän ylioppilaslakkinsa kultainen lyyrakin suurempi kuin alempirotuisilla suomalaisilla.
Meidän suomalaisten kansallinen itsetunto ei puolestaan sisällytä piiriinsä ihmisiä, jotka puhuvat meille vierasta kieltä.
Identiteetti ja kansallinen itsetunto, molemmat erikseen; sulkevat pois vieraan kielen ja vieraan kansallisuuden.
Jos Heinosen käsitteelle etsitään tosiasiallista sisältöä sen asiayhteyden perusteella, jossa hän sitä käyttää, ilmenisi siitä muun muassa, että: Ruotsinkieliseen lukioon pääsee kaksi numeroa huonommalla peruskoulun keskimääräisellä keskiarvolla kuin suomenkieliseen. Ja jatko-opinnoissa ruotsinkielisten alempi ymmärtämisen taso on virallisesti vahvistettu heille asetetuilla alemmilla pääsyvaatimuksilla: Oikeustieteelliseen tiedekuntaan ruotsinkielinen pyrkijä syrjäyttää suomenkielisen, joka on saanut kuusi pistettä paremman tuloksen; kasvatustieteellisissä koulutusohjelmissa ruotsinkielisten kiintiö on 32 % (väestöosuus 5 %), ruotsinkielisistä hakijoista 62 % pääsi sisään (kiintiön perusteella), suomenkielisistä 18 % (v. 1990).
Oikeassa muodossa Heinosen ilmaisu kuuluisikin: epäkansallinen epäidentiteetti.