Olen vastikään päättänyt peruskoulun osaamatta ruotsia paria lausetta enempää. Syy tähän on pakkoruotsi. Kun luokassa on 30 oppilasta, joista alle kymmentä kiinnostaa oppia uutta kieltä, Jää opetus kovin vähäiseksi. Opettajan aika kuluu pyydellessä: "Olkaas nyt vähän hiljempaa." Ne, joita ei kiinnosta oppia, tekevät oppimisen mahdottomaksi muillekin. Jos ruotsi olisi valinnainen kieli, sen tunneilla ei opettajan tarvitsisi toimia järjestysmiehenä. Ketä hyödyttää nykyinen järjestelmä, joka pakolla opettaa kaikille kaksi lausetta, sen sijaan, että kiinnostuneet saisivat kaipaamaansa opetusta.
"Vaikeuksissa ruotsin kanssa"
Repo äidinkieli, A. Gottfried ruotsi, A. Tiensuu venäjä, E. Laukkanen saksa, T. Rastas ranska, J. Niskanen englanti:
"Suomen kulttuurielämälle on tärkeää työnjako ja monipuolinen osaaminen niin kuin se on tärkeää talouselämässäkin. Onko meillä varaa tieten tahtoen typistää osaamistamme. Pakoista ei tietenkään pääse: meidän on pakko vapauttaa lastemme kielivalinnat, jotta heillä olisi vapaus ja mahdollisuus liikkua Euroopassa ja maailmalla samoin ehdoin kuin muiden kansojen nuorilla." (HS 30.11.1990)
"Mitä tulee pohjoismaiseen yhteistyöhön yleisesti, niin eiköhän perustelu ole jälkijättöinen. Sen vuoksi ei toki jokaisen tarvitse lukea ruotsia. Jo nykyisin käydään yhteistyö pitkälti englanniksi, kuten tapahtuu yliopistojen välillä. - Ja miksi muuten yhteistyön tulisi toimia aina yksipuolisesti: ruotsalaisten ehdoilla. Voisivathan ruotsalaiset yhtä hyvin opetella suomea." (Al 19.11.1990)
"Puhuin 18-vuotiaana ruotsia lähes päivittäin, koska eräät ystäväni olivat ruotsinkielisiä. Sittemmin tämä taito on hävinnyt, koska en ole enää tarvinnut sitä. Euroopassa (ja sen ulkopuolella) on riittänyt englannin, saksan ja ranskan puhetaito. Näin on ollut myös Skandinaviassa. Käydessäni Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa olen pitänyt esitelmäni englanniksi ja hoitanut myös käytännön asiat samalla kielellä. - Väite, että skandinaavit kommunikoivat keskenään ruotsiksi tai skandinaaviskaksi, ei ole totta. Ne skandinaavit, jotka minä olen tavannut, kommunikoivat keskenään englanniksi (tai joskus saksaksi). - Ei ole mitään järkeä siinä, että suomalaisten pitäisi 'mennä Eurooppaan' Skandinavian kautta, kun muut skandinaavit voivat mennä sinne suoraan. Tiedän tämän omasta kokemuksesta. Mitään tieteellisiä perusteluja ei myöskään ole sille joskus esitetylle väitteelle, että vieraita kieliä oppiakseen suomalainen tarvitsisi ruotsia ikäänkuin apuneuvokseen." (HS 9.12.1990)
"Aamulehden haastattelussa (1.4.) ruotsin kielen opettaja Raija Alenius rinnastaa koulujemme pakkoruotsin fysiikkaan. Aikaisemmin pakkoruotsin puolustajat ovat rinnastaneet sen matematiikkaan ja historiaan. Heidän on erinomaisen vaikea ymmärtää, että näillä aineilla ja ruotsilla ei ole keskinäistä vertailupohjaa. Viimeksi mainitut aineet ovat yleisiä ja pakollisia kaikkien maiden kouluissa. Mutta ruotsin kieli on Ruotsin ulkopuolella pakollinen vain Suomessa. Hänen tulisi kysyä esim. englannin, saksan ja ranskan opettajilta, mitä merkitsisi käyttökelpoisen kielitaidon saavuttamisessa se, että ruotsiin tuhlatut tunnit saataisiin käyttää näiden suurten kielten opettamiseen. - Tuhlatut on oikea ilmaisu, koska meillä on 5 %:n ruotsinkielinen vähemmistö, joka kykenee mainiosti hoitamaan yhteydet Ruotsiin niiltä osin, joissa ei käytetä englantia. - Suomentaja Ulla Ropponen kirjoittaa HS:n mielipidesivulla (2.4.) - Suomea muihin kieliin tulkkaavista on puutetta (EU:ssa) varsinkin portugalin ja kreikan kohdalla. Siksi näitä kieliä joudutaan tulkkaamaan välikielen (esim. englannin) kautta. Tällöin tulkkaus viivästyy ja sanoma voi latistua." (Al 11.4.1995)
Ei tuhlata aikaa tykkäämiskeskusteluun. Näin remelletään pakkoruotsin puolesta. Aamulehdessä 11.2.99. (Marketta Vesisenaho, Poliisikoulun ruotsin opettaja.)
Hymyilevä ruotsinopettaja, laissa säädetty oikeus, pohjoismainen kielisopimus, pohjoismainen kokouskieli, kielivaatimus työpaikkailmoituksissa, identiteettiin kuuluva oikeus jne, esitetään pakkoruotsin puolustukseksi Suomen kouluissa. Aikaisemmassa keskustelussa nämä perustelut on, ensimmäistä ja viimeistä lukuun ottamatta, jo useasti esitetty ja yhtä useasti osoitettu kuvitteluksi. Mutta tarkastellaan niitä taas kertaalleen.
"Suomen kansalaisella on oikeus käyttää äidinkieltään asioidessaan viranomaisten kanssa", valistetaan kirjoituksessa. Perustuslaissa tämä oikeus säädetään (Hallitusmuodon 14 )
"Suomen kansalaisen oikeus käyttää oikeudessa ja hallintoviranomaisen luona omassa asiassaan äidinkieltään, suomea tai ruotsia, sekä tällä kielellä saada toimituskirjansa on turvattava lailla."
Valtion virastot ja kaksikielisten kuntien virastot ovat kyseisiä "hallintoviranomaisia".
Näissä virastoissa, esim. poliisilaitoksella, pitää siis saada virka-aikana palvelua molemmilla kielillä. Vaatimuksen täyttää suomen / ruotsin kielen taitoinen kanslisti. Esim. poliisi järjestystehtävissä ja terveydenhoito eivät ole hallintoviranomaisia.
Kielilaissa ei ole säädöstä, joka rajoittaisi ruotsinkielisiä palveluja, jos ruotsinkielisiä on vähän, on kirjoituksen eräs valheellinen väite. Laissa on nimenomaan säädös siitä, että jos kaksikielisessä kunnassa vähemmistön määrä laskee alle säädetyn rajan, kunnan virastoissa ei enää tarvitse antaa palveluja vähemmistön kielellä.
Pohjoismaisen kielisopimuksen perusteella apulaisoikeusasiamies on puuttunut sopimuksen rikkomiseen ajokorttiasiassa. Jos näin on tapahtunut, se osoittaa, että hän ei ole pätevä virkaansa. "Lakien noudattaminen viranomaisten toiminnassa" kuuluu hänen toimialaansa. Kansainvälisten sopimusten kanssa hänellä ei ole mitään tekemistä.
Oikeus tulla kohdelluksi kielellisesti tasa- arvoisesti "edustamallani ammattialalla useinkin todella vakavissa asioissa", kirjoittaja (ruotsinopettaja poliisikoulussa) vetoaa pakkoruotsin puolesta. Siis 95 prosenttisen enemmistön on opeteltava 5 prosenttisen vähemmistön kieli, jotta tämä selviäisi "todella vakavista asioista". Ruotsinopettajan logiikka kompastelee. Yleisen ajattelutavan mukaan tuon vähemmistön tulisi opetella enemmistön kieli välttääkseen ongelmat "todella vakavissa asioissa". Ongelma ei ole tykkäämisen puute enemmistöllä, vaan ymmärryksen puute vähemmistöllä.
Neljännes ulkomaisista kokousmatkoista suuntautuu Pohjoismaihin, ja kaikki siellä eivät puhu englantia, on eräs pätemätön väite. Yhteispohjoismaisissa kokouksissa kieli on englanti, koska tanskalaiset eivät edes osaa "nordiskaa", ja norjalaiset puhuvat mieluummin englantia. HS 26.9.90
"Suomen työnantajain keskusliitossa STK:ssa pidetään tärkeänä, että kaikissa koulumuodoissa on tarjolla useita kielivaihtoehtoja. Liitossa ei kuitenkaan pelätä ruotsintaitoisten ihmisten vähenemistä, vaikka kielestä tulisi vapaavalintainen. Kielivaatimus työpaikkailmoituksissa.STK:n lausunto osoittaa, että kirjoituksen tämäkin perustelu on tuulesta temmattu.
Pohjoismaiseen kielisopimukseen vedoten kirjoittaja myös perustelee näkemystään ruotsinkielisestä palvelusta. Kuten pakkoruotsin puolustajat aina, hän käsittää tällaiset sopimukset vain suomalaisia velvoittavaksi ja unohtaa, että Ruotsissa asuu yhtä paljon suomalaisia kuin Suomessa asuu itäruotsalaisia (ruotsinkielisiä), mutta he eivät saa mitään palveluja suomeksi.
Kielen opetuksen tutkijat ja käytännön taitajat ovat yksimielisiä siitä, että tykkääminen (motivaatio), jonka kirjoittaja haluaa koululaisilta kieltää, on kielen oppimisen peruslähtökohta. Kielen opettajalla tämä tieto kuuluu yleensä ammattipätevyyteen. Onko tässä nyt kysymyksessä tarkoituksellinen tietämättömyys, vaiko puute ammattipätevyydessä.
Kirjoittaja ei ole oivaltanut, että ruotsin opettajana hän esiintyy todistajana omassa asiassaan. Hänen tarkastelunsa kapea näkökulma kyllä aisan paljastaa. Verrataan sitä toisiin alan ammattilaisiin., jolla virkansa perustella on laajempi näkökulma.
Paraisten lukion rehtori Jukka O Mattila kirjoitti HS:ssa 26.5.97:
"Joka kevät joudun ihmettelemään, kuinka Suomella voi olla varaa maksaa pakollisesta ruotsistaan sellainen hinta, mikä siitä oppilaiden valintojen rajoittamisen muodossa koko valtakunnassa koituu. Otan kansainvälisen vertailuesimerkin tarkastelemalla englantilaisia, ruotsalaisia ja suomalaisia koululaisia.
"Englannissa opiskeleva John käyttää maailmanlaajuisesti tunnettuun äidinkieleensä oppitunneistaan 10 % (todellisuudessa enemmän, mutta se on tässä suuruusluokkatarkastelussa epäolennaista). Loput 90 % hän voi käyttää muihin aineisiin kuten matematiikkaan, luonnontieteisiin, yhteiskunnallisiin, tai taideaineisiin tai muihin kieliin.
Ruotsissa asuva Henrik käyttää 10 % omaan äidinkieleensä. Sen lisäksi hänen on opiskeltava vielä toiset 10 % ensimmäistä suurta maailmankieltä, mikä se sitten kohdallaan onkin. Valinnan varaa muihin aineisiin jää 80 %.
Suomalainen Erkki käyttää 10 % omaan harvinaiseen äidinkieleensä, toisen 10 % toiseen kotimaiseen ja kolmannen 10 % johonkin suureen maailmankieleen. Muille opinnoille jää enää 70 %."
Koulutuntien tuhlaaminen tulee esille myös Tapani Kuusalon (matematiikan professori Jyväskylä) kirjoituksessa. (HS 13.2.99):
Viime vuosina esimerkiksi matematiikan ylioppilaskokeessa jo 12- 15 prosentin osaamistaso on riittänyt hyväksyttyyn suoritukseen, vaikka vastaavasti yliopistolla alimpaankin hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan vähimmillään 50 prosentin osaamistaso, ts. että edes puolet kurssista hallittaisiin."
Näiden ammattilaisten mielestä ruotsin kieli ei ole oikea kohde sille ajalle, joka säästyy tykkäämiskeskustelusta. Koulutuksen tarkoitus on tuottaa kansainvälisesti kilpailukykyisiä taitajia. Ruotsin kieli joutaa väistymään tärkeämpien aineiden tieltä.
Varsinainen kukkanen kirjoituksen perusteluissa on ylösalaisin käännetty identiteetti.
"Identiteettiin kuuluva oikeus tulla kohdelluksi kielellisesti tasa-arvoisena." Ikään kuin identiteetti ei sietäisi vieraskielistä yhteisöä. Todellisuudessa identiteettiä vahvistaa havainto siitä, että on erilainen kuin muut, että ei voi kommunikoida omalla kielellä vieraskielisten kanssa.
Tämä tarkastelun tulos panee epäilemään, että "jokaista ammatilliseen koulutukseen saapuvaa vastassa" oleva ruotsinopettajan hymykin on vinoa hymyä.
Eiry
Puhuminen pakkoruotsista on varmin keino tappaa nuoren ihmisen opiskelumotivaatio, kirjoittaa torniolaisen lyseon rehtori. (HS 9.6.99) Hän puolustaa ruotsin kielen oppimisen tärkeyttä sillä, että ruotsin kielen merkitys on kasvamassa yritysmaailman fuusioiden vuoksi.
Yleisen ajattelun mukaan tuo peruste on nurinkurinen, koska on epämielekästä auttaa oman maan yritysten kanssa kilpailevia naapurin yrityksiä kouluttamalla niille kielitaitoista työvoimaa. Markkinatalouden lakien mukaan ne kyllä hoitavat itse kieliongelmansa. Ruotsalaisille se lisäksi on Suomessa helpompaa kuin yleensä kansainvälisessä yritystoiminnassa, koska meillä 5 % väestöstä puhuu äidinkielenään ruotsia.
Tässä mielessä ei ole siis vähäistäkään tarvetta opettaa kouluissamme pakkoruotsia. Kuinka epämielekästä se on muutenkin, osoittaa se, että Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa enemmistön lapset pakotetaan oppimaan vähemmistön kieli. Maallikko ajattelee näin. Samaan suuntaan ajattelevat alan ammatti-ihmiset Tornion ulkopuolella, sekä alan järjestöt, kuten seuraavat HS:ssa julkaistut lausunnot osoittavat. Motivaatiosta sanoo Pohjois-Karjalan lääninhallituksen kouluosaston päällikkö Esa Rättyä : Mikä tärkeää, valinnaisuuden jälkeen ruotsia opiskelevat ne, jotka sitä tarvitsevat ja joilla siitä syystä olisi hyvä motivaatio. Ja vaikka täällä itärajalla ruotsin opiskelu ehkä vähenisi, potti ei menisi yksin venäjälle, vaan myös saksan ja ranskan hyväksi."
Ja Valinnan vapaudesta sanovat Rovaniemen lukion lehtorit A. Repo äidinkieli, A. Gottfried ruotsi, A. Tiensuu venäjä, E. Laukkanen saksa, T. Rastas ranska, J. Niskanen englanti:
"Suomen kulttuurielämälle on tärkeää työnjako ja monipuolinen osaaminen niin kuin se on tärkeää talouselämässäkin. Onko meillä varaa tieten tahtoen typistää osaamistamme. Pakoista ei tietenkään pääse: meidän on pakko vapauttaa lastemme kielivalinnat, jotta heillä olisi vapaus ja mahdollisuus liikkua Euroopassa ja maailmalla samoin ehdoin kuin muiden kansojen nuorilla." (HS 30.11.1990)
Paraisten lukion rehtori kirjoittaa pakkoruotsin epämielekkyydestä :"Rehtorina suunnittelen parhaillaan oppilailleni ensi lukuvuoden kurssien toteuttamista. Joka kevät joudun ihmettelemään, kuinka Suomella voi olla varaa maksaa pakollisesta ruotsistaan sellainen hinta, mikä siitä oppilaiden valintojen rajoittamisen muodossa koko valtakunnassa koituu "
Lisäksi hän toteaa, että pakollisten kielten lisäksi oppilaille jää aikaa muihin aineisiin Englannissa 90, Ruotsissa 80 % ja Suomessa 70 % ja kysyy:
Onko ruotsin kielen vaatiminen jokaiselta koululaiselta niin tärkeää, että oppilaan painotusmahdollisuus muihin aineisiin on meillä pysyvästi huomattavasti heikompi kuin muissa maissa. (HS 26.5.97)
Kuopion Pohjola-Nordenin puheenjohtaja moittii suomalaisia siitä, että he eivät puhu ruotsia. (HS 12.8.)
Mutta käytännön tilanne, jota hän kuvaa (ruotsalaispariskunta joutui hirvikolariin Kuopion lähellä) antaa päinvastoin myönteisen kuvan suomalaisten kielitaidosta: Ulkomaista turistia hoiti omakielinen lääkäri, ja löytyi myös tulkki, vaikka oli yöaika.. Missä muualla, esim. Keski- Euroopassa, tämä olisi toteutunut. "Ruotsin kielen osaaminen olisi tässä tilanteessa ollut ainut mahdollisuus auttaa hädässä olevaa ihmistä", vakuuttaa kirjoittaja. Väite on yleisesti käsitettynä mieletön ja tilannekohtaisena valheellinen. Yleisesti ajatellen on mieletöntä kuvitella, että turisti saa ulkomailla omakieliset sairaala- tai muut yhteiskunnalliset palvelut. Ei ruotsalainen saa sellaisia Saksassa, Kreikassa, Ranskassa, eikä suomalainen edes Pohjoismaissa.
Tilannekohtainen ratkaisu olisi ollut englannin kieli. Tutkimusten mukaan suomalaiset osaavat sitä nykyisin huomattavasti paremmin kuin ruotsia. Miksi ruotsalainen ei käyttänyt tätä yleismaailmallista turistikieltä. Varmasti hän osaa sitä, koska ruotsalaiset käyttävät suurten kielten opiskeluun nekin tunnit, jotka suomalaiset tuhlaavat pakkoruotsiin.
Suomen Pohjola-Norden edistäisi pohjoismaista yhteistyötä parhaiten selvittämällä ruotsalaisille, että vain osa suomalaisista puhuu ruotsia, mutta englannilla täällä pärjää. Jo norjalaiset ja tanskalaiset ajattelevat kansainvälisemmin. He selviävät Suomessa yhtä hyvin kuin muuallakin ulkomailla.
Kalevi Alajoki, Tampere
Taas ollaan huolissaan ruotsin kielen puutteellisista taidoista. Osataanko ruotsia riittävän hyvin työpaikoilla, jotta kaikissa tilanteissa voitaisiin antaa riittävän hyvää palvelua ruotsinkieliselle asiakkaalle? Ovatko opetussuunnitelman laatijat syyllistyneet välinpitämättömyyteen tämän asian suhteen, kuten Eeva- Liisa Jäntti (HS 14.8.) arvelee.
Mielestäni kyse ei ole opetussuunnitelman laatijoiden välinpitämättömyydestä tai ajatteluvirheestä. Kyse on siitä, kuinka paljon perustellusti arvioidaan olevan mielekästä sijoittaa ruotsin kieleen. Kuinka suuri osa koulutukseen käytettävästä ajasta tulisi olla ruotsin osuus. Entä muiden kielten. Entä muiden aiheiden. Entä kuinka paljon koululaiset ja opiskelijat ovat ylipäätään motivoituneita oppimaan ruotsia.
Anna Lisa Paasosen kirjoitus (HS 12.8.) oli koskettava ja järkyttävä esimerkki siitä, millainen tilanne voi syntyä, jos sairaalapalveluja tarvitseva ei saa palveluita omalla kielellään. Tässä tapauksessa tarvittiin avuksi tulkki, jonka löytäminen siis oli pääongelma. Pakkoruotsin hyödyllisyyttä tai tarvetta lisätä ruotsinkielen opetusta kouluissa ei mielestäni tällä valitettavalla tapauksella voi perustella.
SE joka ei suhtaudu myönteisesti pakkoruotsiin saatetaan leimata kohtuuttomasti jopa kielirasistiksi. Ainakin hän on laiska. Tästä ei suinkaan tarvitse olla kyse, vaan ihminen voi kannattaa muutoinkin ajatusta siitä, että yksilöllä tulee olla vapaus valita, mitä vieraita kieliä hän haluaa oppia. Motivaatio on oppimisen lähtökohta. Miksei anneta ihmisen opiskella ruotsia siinä määrin kun siihen löytyy kiinnostusta? Ruotsi voisi olla valinnainen kieli siinä missä muutkin vieraat kielet. Opetuskin tehostuisi, kun ryhmässä olisi motivoituneempia oppilaita. Tällöin myös vaatimustasoa voitaisiin sopivasti nostaa.
Mitä suomenkielinen psykologi tekee, jos hänen vastaanotolleen tulee ruotsia puhuva asiakas? Hän toimii viisaasti ja eettisesti oikein suosittamalla asiakkaalleen ruotsinkielistä kollegaansa. Monet ammatilliset tehtävät edellyttävät täydellistä tai lähes täydellistä kielitaitoa, jota ei takaa sen enempää peruskoulun pakkoruotsi kuin yliopiston tutkintovaatimuksiin kuuluva ns. virkamiesruotsin kurssi. Ruotsin kielen vaatimustason väkinäinen ylläpitäminen tai nostaminen veisi koululaisten tai opiskelijoiden resursseja aivan turhaan.
Ruotsinkielisten oikeus saada palveluja omalla äidinkielellään täytyisi toki taata pakottamatta kaikkia suomalaisia opettelemaan ruotsin kieltä. Olen samaa mieltä Anna Lisa Paasosen kanssa siitä, että ruotsia pitäisi osata paremmin. - Mutta niin pitäisi osata venäjää, saksaa, ranskaa, englantia ja espanjaa. Ja kaikenlaisia muitakin elämässä tarvittavia taitoja pitäisi tietenkin osata paremmin. Kuka päättää. mikä on tärkeintä.
Santtu Merjanaho, Psykologian opiskelija, Vantaa
Koulukiusaamiskeskustelussa on jäänyt koululaisten keskinäisten kiusaamistapausten varjoon niitä merkittävästi vakavampi, itse koulun organisoidusti tekemä kiusaaminen, pakkoruotsi. Lasten tultua reilun kymmenen vuoden ikään he eivät enää hyväksy mitä tahansa perusteluja kysymyksiinsä heille annettujen tehtävien tarpeellisuudesta. Jolleivät he koe tehtävää mielekkääksi, he joko suorastaan kieltäytyvät tai tekevät sen pakotettuina tai houkuttimilla lahjottuina perin vastenmielisesti.
Kun ruotsin pakollisuuden lapsille ja nuorillekin vaikeasti ymmärrettävää todellista syytä ei ole voitu kovin laajasti korostaa julkisuudessa, ovat perustelut jääneet heiveröisinä niin keksityn makuisiksi, ettei niillä on onnistuttu motivoimaan edes nuorimpiakaan koululaisia. Toveripiirin ja rehellisyyttä arvostavien vanhempien vahvistaessa nuorten epäilyt koko oppiaineen mielekkyydestä ovat viimeisetkin ruotsin kielen oppimishalut kadonneet, Syntynyt kielteinen oppimisasenne ei ole rajoittunut tähän syntipukkiaineeseen, vaan se on heijastunut koko koulunkäyntiin kaikkinaisena paheksuttavana toimintana, josta myös muut alistuneet oppilaat ovat kärsineet.
Koulujärjestelmämme peruskoulua edeltäneen rakenteen aikana loppui lukemattomien lahjakkaitten nuorten koulutie ruotsin kielen miinakenttään. Se muutti heidän elämänkulkunsa täysin erilaiseksi, mitä se olisi ilman tätä mielettömyyttä ollut. Peruskoulu ei tuonut juurikaan korjausta tähän ongelmaan. Ruotsin kielen tarpeen olemattomuuden ymmärtävät saavat tosin roikkua mukana koulun loppuun mutta surkeilla arvosanoilla heillä ei ole pääsyä lukion kautta korkeimpiin opintoihin. Kuitenkin elinkeinoelämämme tarvitsisi juuri heidän kaltaisiaan luovia, päätöksentekokykyisiä, yksilöllisiä nuoria. Virkamiesmäisten, annettujen määräysten mukaan työskentelevien pilkunfiilaajien tarve on ohi.
Eivät päättäjämme toki niin typeriä ole olleet, etteivätkö he olisi poistaneet jo vuosikymmeniä sitten tarpeetonta pikkukieltä koulun pakollisista aineista, ellei maamme turvallisuuspoliittinen asema herkkyydessään olisi vaatinut korostamista kuulumisesta pohjoismaiseen, ruotsinkieliseen yhteisöön. Venäjän imperiumin romahtaminen poisti tämän tarpeen. Pakkoruotsi on asteittain, mutta nopeassa aikataulussa poistettava aloittamalla järkeistämistoimi vielä tänä syksynä käsittelyyn tulevalla yo-kirjoitusten pakollisia aineita koskevalla uudistuksella.
Pertti Tolppanen
( --- ) Yksinomaan ruotsinkielisiä kuntia on itsehallinnollista Ahvenanmaata lukuun ottamatta vain muutama. Tämän väestönosan kielelliset oikeudet voidaan varmaan järjestä ilman, että kaikkia suomenkielisiä koululaisia piinattaisiin pakollisella ruotsin opiskelulla.
Toinen usein kuultu ruotsin pakollisuuden perustelu on, ettei pitäisi puhuakaan pakkoruotsista, koska ruotsi on yleissivistystä, kuten esimerkiksi matematiikka ja maantieto, joten yhtä lailla voitaisiin puhua pakkomatematiikasta ja -maantiedosta. Perustelu on huvittava. Ruotsin kieli on yksi monista maailman kielistä, eikä edes valtakieli. Matematiikka on samaa kaikkialla, kuten monet muutkin yleissivistävät aineet.
Kun suomalaiset koululaiset haluavat opiskella esimerkiksi kahta EU:n valtakieltä, he joutuvat aina kuitenkin lukemaan myös ruotsia. Siitä tulee kolmas vieras kieli, minkä vuoksi oppilaan kieliohjelma paisuu kohtuuttoman raskaaksi. Vain kaksi valinnaista vierasta kieltä jättäisi tilaa luonnontieteille ja äidinkielelle, joiden tuntimäärät eivät vastaa sivistysmaiden tasoa. Eikä ruotsin opiskelu kouluissa loppuisi, jos sen saisi tehdä vapaaehtoisestikin.
Yleissivistystä on osata maailmankieliä. Kulttuuriset siteemme esimerkiksi Saksaan ovat olleet vahvat, mutta Saksan osaajia on nykyisin vähän. Ranskan, espanjan ja italian kielen taitajia tarvitaan yhä enemmän. Eikö vihdoinkin pitäisi ruveta opiskelemaan myös venäjää, emme tässäkään voi maantieteelle mitään. Ja onko olemassa yleissivistävämpää kieltä kuin latina. ( ---- )
Juhani Hiltunen, lukion äidinkielen lehtori, Lappeenranta.
Hannu Laaksola
Yo-kokeeseen valinnaisuutta
Yliopilastutkinnon uudistus on ollut esillä jo pitkään. Vaikka kirjoitukset ovat jo viime vuosina muuttuneet huomattavasti, varsinainen suuri uudistus on edelleen toteutumatta. Tähän asti suurin muutos on kirjoitusten hajauttaminen. Sillä on ollut monia myönteisiä, mutta myös kielteisiä vaikutuksia.
Opetusministeriö esitti viime vuonna, että tutkintoa kehitettäisiin lisäämällä valinnaisuutta. Ehdotus olisi toteutuessaan merkinnyt sitä, että kirjoituksissa olisi vain yksi pakollinen aine, äidinkieli. Kolme muuta ainetta kokelas olisi voinut valita toisesta kotimaisesta kielestä, vieraasta kielestä, reaalista ja matematiikasta. Ministeriön esittämä malli kaatui, koska etenkin RKP katsoi sen heikentävän ruotsin kielen asemaa maassamme. Tilanteen laukaisemiseksi perustettiin poliittisesti koottu työryhmä, jonka on määrä saada työnsä valmiiksi toukokuun lopussa.
Tuskin kenellekään on yllätys, että työryhmä on aloittanut työnsä ristiriitaisissa tunnelmissa. Ehdotuksia pakollisten aineiden määräksi on ehditty esittää yhdestä viiteen. Kun asiantuntijaministeriön ehdotus kumottiin poliittisin perustein, lienee selvää, ettei poliittinen ryhmä pääse asiassa puusta pitkään, ainakaan helpolla ja ainakaan yksimielisesti. Parasta olisi ollut, että ongelmaa olisi selvittänyt asiantuntijatyöryhmä, mutta tämä mahdollisuus on nyt myöhässä.
Kirjoitusten ongelmat eivät rajoitu vain kieliin. Helsingin yliopiston rehtori Kari Raivio on ehtinyt esittää, että reaali pitäisi jakaa useaan osaan. Hän perustelee esitystään sillä, että kieliä voi kirjoittaa vaikka viisi, mutta reaaliaineet ovat yhtenä möykkynä. Esimerkiksi fysiikan, kemian ja biologian osaajat pitäisi voida hänen mielestään haravoida paremmin esille.
Ylioppilaskirjoitukset kaipaavat uudistusta. Se lienee melko laajasti tunnustettu tosiasia. Valinnaisuutta pitää lisätä ja siihen opetusministeriön esittämä malli oli perusteltu. Toisenlaisista näkemyksistä huolimatta se ei johtaisi ruotsin kielen aseman heikkenemiseen, jos ja kun lukiosta ei ruotsin kieltä poistettaisi.
Raivion esille nostama reaaliaineitten ongelma on myös todellinen. Reaalissa pitää vastata enintään kahdeksaan kysymykseen, jotka valitaan uskonnosta, elämänkatsomustiedosta, psykologiasta, filosofiasta, historiasta, yhteiskuntaopista, fysiikasta, kemiasta, biologiasta ja maatiedosta. Nykykoe ei mittaa kokelaan reaaliaineiden tietämystä riittävästi, koska kokeen selvittää vastaamalla vain yhden aineen kysymyksiin, vaikkapa fysiikkaan.
Työryhmän tehtävä ei ole helppo. Nykyinen kielipainotteinen tutkinto pitäisi saada vastaamaan laaja-alaisemmin myös yhteiskunnan muita tarpeita ja vaatimuksia. Pakollisuutta pitää vähentää, reaaliaineille on saatava enemmän painoarvoa ja matematiikkaakin pitää korostaa. Pahin virhe, jonka ryhmä voisi tehdä, on päätyä lopputulokseen, että jatketaan vanhaan tapaan tai että syntyy jonkinlainen nahkapäätös.
Professori h.c. Gunnar Rosen (HS 3.3.) on tuohtunut suomenkielisten haluttomuudesta opiskella ruotsin kieltä. Motivaation nostamiseksi hän esittää esimerkin siitä, kuinka Vänrikki-Stoolin tarinat ja Maamme-laulukin esitettiin ensin ruotsin kielellä. Rosen ei kuitenkaan kerro, miksi ne kirjoitettiin ruotsin kielellä. Kun esimerkiksi Maamme-laulu ensimmäistä kertaa esitettiin vuonna 1848, ei maassamme ollut suomenkielistä virkakuntaa eikä koululaitosta väestön ylivoimaisesta suomenkielisyydestä huolimatta. Eihän maan oma kieli ollut tuolloin edes suuriruhtinaskunnan virallinen kieli.
Gunnar Rosen unohtaa myös, että maamme historian perusteellinen tutkiminen vaatisi myös venäjän, saksan, ranskan - ja kulttuurimme syvällinen tunteminen - latinan, ehkäpä myös kreikan ja jopa arabian kielten taitoa. Tärkeydestään huolimatta ei yhdenkään edellä mainitun kielen opiskelu Suomen kouluissa ole pakollista. He, jotka valitsevat alan tutkijan uran, hankkivat tarvitsemansa kielitaidon omatoimisesti.
Maamme historian tunteminen toki auttaa ymmärtämään syitä muun muassa suomen ja ruotsin kielisuhteissa edelleen vallitsevaan epäsymmetrisyyteen. Pakkosuomihan ei edes pohjoismaisen "yhteistyön" ja maidemme monta sataa vuotta kestäneen yhteisen historian nimessä kuulu vieläkään Ruotsin peruskoulujen opetusohjelmaan, vaikka maassa on aina ollut suomenkielinen vähemmistö.
Suomalaisten oletetaan kuitenkin tuon samaisen historian nimissä osaavan ruotsia ikään kuin suomen kieli ei sinänsä olisi pohjoismainen kieli ja osa Ruotsin historiaa ja ruotsalaisuutta. Tähänkin epäkohtaan suomalainen "rahvas" saanee tukea omalle kielelleen maan rajojen ulkopuolelta, tällä kertaa Brysselistä, niin kuin se 1800-luvulla sai tukea Pietarista. Helsingissä kun ollaan liian näköalattomia, pelokkaita ja toimintakyvyttömiä.
Pekka Kajava, fil.maist. Oulu
Ruotsinkielinen lehdistö Suomessa on taas vauhdissa kirjoittaessaan presidenttiehdokkaiden ruotsin kielen osaamisesta. Kuten ruotsinkieliset ystäväni tietävät, minulla ei ole ruotsin kieltä vastaan mitään ja myös "tykkään" puhua sitä.
On kuitenkin aivan eri asia, että koko maa pakotetaan olemaan kaksikielinen pienen 5,5 prosentin vähemmistön takia. Tällaista esimerkkiä ei löydy muualta Euroopasta ja hyvä niin, koska tämä on demokratian irvikuva. (---)
Suomen ruotsinkielisten politiikkaa voidaan tietysti katsoa häikäilemättömäksi siksi, että liian usein ja itse asiassa koko ajan on korostettu sitä, että suomenkielisille ruotsin kielen taito on rikkaus, kun taas suomenkielisten ja suomen kielen tulo saaristoon on katsottu uhkaksi. Kuulostaa todella fantastiselta, että suomen kieli on uhka Suomenmaassa. Pääsyylliset tähän tilanteeseen löytyvät kuitenkin eduskunnasta ja nimenomaan suomenkielisten joukosta. He ovat siellä suurpiirteisesti aina puoltaneet ruotsin kieltä ja ruotsinkielisten asioita.
Katsotaan kuinka käy kielilakikomiteassa. Onko ruotsinkielisillä yliedustus siinä? Kyllä vain. On totta, että moni suomenkielinen ei edes tajua, mitä hänelle sorvataan taas tässä kieliasiassa. (--- )Saksassa on monessa koulussa englannin opetusta viisi kertaa viikossa.. Yes, me vaan luetaan ruotsia - ja täytyy kysyä, minkä tähden?
Herbert Lechner, Espoo.
Herbert Lechner kirjoitti (HS 4.2.) että suomen kieli tuntuu olevan uhka Suomessa, ruotsinkielisillä alueilla. Täällä tarvitaan todella kahta kieltä, nimittäin englantia ja suomea, tässä järjestyksessä. Ilman englannin tason radikaalia kohottamista Suomen uusvienti kohtaa voittamattomia esteitä, kun enää eivät riitä kansainvälisesti kasvatetut huiput meitä edustamaan, vaan siihen joudumme sinä ja minä.
Toimin lähes kokonaan konsulttina ja kouluttajana Suomen ulkopuolella. Olen lukuisia kertoja huomannut, miten kansainvälisissä tietotekniikan seminaareissa nyt areenalle astuva ikäluokkamme ei kykenekään asiakeskusteluun, väittelyyn ja tiimityöskentelyyn skandinaavien, saksalaisten ja varsinkaan brittien kanssa.
Näissä porukoissa kieli on aina englanti. Niinpä englannin opetuksen määrä on tuplattava. Sitä on sovellettava kouluissa myös kaikkien aineiden opetuksessa 50-prosenttisesti. Tarvitsemme englanninkielisen laatusanomalehden joka aamu. Ruotsi on täysin tarpeeton ja haitallinen aikasyöppö laajalti opetettavaksi. (...)
Lasse Laaksonen, Helsinki.
Kansanedustaja Henrik Lax totesi tällä palstalla, että ruotsinkielentaitoisia lakimiehiä tarvitaan (HS 13.4.). Toteamus sisältää vain osatotuuden. Oikeampi lähtökohta lienee, että Suomi tarvitsee lakimiehiä, joilla on laaja juridinen tietämys ja joilla on monipuolinen kielitaito. Enää pelkkä ruotsin kielen taito ei riitä.
Suomen koulutusjärjestelmässä niin peruskoulussa kuin yliopistoissakin, tuleekin nähdä, että erilaisten "pakkokielien" aika on ohi ja että vapaaehtoinen kielten opiskelu tuo parhaan tuloksen. Suomi tarvitsee mm. englannin-, saksan-, ranskan-, espanjan-, ruotsin-, ja ehkä jopa japaninkielentaitoisia lakimiehiä. Tällä tavalla turvataan myös parhaiten Suomen perustuslain edellyttämät suomen- ja ruotsinkielisen väestön tasapuoliset sivistykselliset olot.
Mielestäni nyt, kun kielilakikomitea on asetettu ja kielilakia uudistetaan, on myös myönnettävä, että eri kieliryhmien yleiset oikeudet turvataan parhaiten tulkkauksen avulla. On epärealistista kuvitella, että esimerkiksi koventamalla virkamiesten kielitaitovaatimuksia, eri kieliryhmien asema parantuisi.
Ihmisten halukkuus oppia ruotsia ja suomea on aina joltain osin rajallinen. Laxin toteamus siitä, että kielellinen tasavertaisuus edellyttäisi nykyistä enemmän ruotsinkielentaitoisia virkamiehiä on siten sekin vain osatotuus: tasavertaisuus voidaan järjestää tulkkauksen avulla. Oikeusministeriön asettama ruotsin kielen asemaa tuomioistuimissa selvittänyt työryhmä (Tuomioistuimet ja ruotsin kieli) päätyi loppuraportissaan joulukuussa 1999 myös sille kannalle, että tulkkauksen lisääminen ja tehostaminen on käytännössä paras tapa lisätä oikeusturvallisuutta.
Jouni Lehtimäki, kansanedustaja (kok), kielilakikomitean jäsen, Pori
Aloitin opinnot oikeustieteellisessä tiedekunnassa Helsingissä 1995. Sisään pääsemiseen vaadittiin koepisteitä suomenkielisiltä 48 ja ruotsinkielisiltä 42.
Helsingissä valituksi tuli 208 opiskelijaa, joista 14 pääsi sisään ruotsinkielisille varatussa kiintiössä. Ilman kiintiötä sisään olisi päässyt vain kaksi ruotsinkielistä opiskelijaa. (…) Usea tutuistanikin jäi 1995 ilman opiskelupaikkaa, jonka hekin olisivat saaneet, jos äidinkieli olisi ollut ruotsi.
Vaasassa samana vuonna valittiin 21 opiskelijaa, joista yhdeksän ruotsinkielistä. Heidän tarvitsi saada pääsykokeessa vähintään 44 pistettä, suomenkielisiltä vaadittiin 50 pistettä. (…) Kielikiintiöitä puolletaan kestämättömin perustein, jotka eivät vastaa todellisuutta. Perustelujen mukaan kiintiöt ovat välttämättömiä, jotta Suomessa pystyttäisiin turvaamaan ruotsinkielisten palvelujen saatavuus. (…)
Myös suomenkielisten on opiskellessaan suoritettava ns. virkamiesruotsi, jotta he pystyisivät hoitamaan virkoja sekä suomen että ruotsin kielellä. Näin ollen tämä peruste kielikiintiöille on todellista tilannetta vastaamaton. Jotta perustelut olisivat hyväksyttäviä, pitäisi kielikiintiöissä pyrkivien sitoutua tietyksi ajaksi työskentelemään julkisella sektorilla. Oikeustieteellisen tiedekunnan valintakokeet ovat erilaiset ruotsin- ja suomenkielisille. Ideana on olut vaikeuttaa vertailua, sillä kielikiintiöt ovat opiskelijoiden kesken aiheuttaneet närää. (…)
Nea Helin, oik.yo, Helsinki
(…) Viime vuosina on kuitenkin kohdistettu kritiikkiä äidinkielen asemaan koulujemme opetussuunnitelmissa sekä koulutuksen tuloksiin. Esimerkiksi kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen 1998 julkaiseman kielipoliittisen ohjelman mukaan :"äidinkielen opetus on kaiken oppimisen perusta, ja sen määrää on lisättävä kaikissa Suomen kouluissa. Äidinkielen asema on Suomen kouluissa heikompi kuin useimmissa Euroopan maissa, joissa äidinkielen opetus lujittaa kansallista itsetuntoa." (…)
Tarvitaan tutkimuksiin ja arviointeihin perustuvaa koululainsäädännön ja opetussuunnitelmien kehittämistä turvaamaan jokaisen koululaisen oikeus määrälisesti ja laadullisesti riittävään äidinkielen oppimiseen. Suomenkielisillä tulisi olla oikeus valita pakkoruotsin asemasta tarvittaessa lisäopetusta äidinkielessä. (…) Suomen koululaisilla tulisi olla oikeus valita pakkoruotsin tilalle jatko-opintojen, työelämän ja kansainvälisen toiminnan kannalta välttämättömiä kieliä, esimerkiksi saksaa, ranskaa ja venäjää englannin lisäksi, kuten lehtori Juhani Hiltunen on (HS 25.2.) esittänyt.
Jaakko Linnankivi, opetusneuvos, emeritus, Espoo
(Taloussanomat 25.3.2000, Tapani Pitzen, kolumni.)
Eilisen Helsingin Sanomien yleisöosastossa oikeustieteen ylioppilas Helsingistä eitti kiinnostavan mielipiteen korkeakoulujen kielikiintiöistä. Muutamissa Suomen korkeakouluissa on yhä käytössä kielikiintiöt ruotsinkielisille ylioppilaille. (….)
Kielikiintiöillä on pitkä historia ja vanhat perusteet. Niiden luominen oli 1930-luvulla tärkeä kauppatavara, kun Helsingin yliopistoa suomalaistettiin. Muina keinoina keksittiin ruotsinkielisten oppituolien ja ruotsinkielisten rinnakkaiskorkeakoulujen perustaminen. (….)
Pulmia syntyy yliopistojen pääsykokeiden kiristyessä jatkuvasti. Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan on tunnetusti ollut aina vaikea päästä. Erityisen työlästä sisäänpääsy on ollut suomenkielisille. Ruotsinkielisten kiintiössä sisäänpääsyrajat ovat olleet aina hiukan helpommat ylittää. Syynä on yksinkertaisesti se, että paikkoja on ruotsinkielisellä puolella ollut hakijoiden määrään nähden enemmän tarjolla.
Oikeustajun kannalta tämä on väärin. Hakijan äidinkielen ei tulisi vaikuttaa hänen opiskelumahdollisuuksiinsa sitä eikä tätä. Kansalaiset – myös opiskelijat – ovat tässä suhteessa tasavertaisia. Asialla on laajempaakin koulutuspoliittista merkitystä. Jos yliopistojen pääsykokeet todella mittaavat ihmisten kyvykkyyttä ja lahjakkuutta – kuten on tarkoitus – olisi Suomen kaltaisessa pienessä maassa tärkeää, että jokainen todella lahjakas saa opiskelupaikan..
Eri pisterajat erikielisille opiskelijoille merkitsevät sitä, että ruotsinkielisistä opiskelemaan pääsee hiukan vähemmän lahjakkaita kuin suomenkielisistä. Tätä ei Suomen talouskasvu laajamittaisena kestäisi. Onneksi pulman kokoluokka on vähäinen. Ratkaisua kiintiöpulmaan on kuitenkin hankala löytää. Kansainvälistyvässä maailmassa tyylikkäintä olisi asettaa kaikki hakijat samalle viivalle. Se saattaisi hyvinkin onnistua. Voisi käydä ilmi, ettei kielikiintiöitä yksinkertaisesti enää tarvita. Koulutusjärjestelmän kokonaisuuden kannalta ne ovat joka tapauksessa tarpeetonta tuhlausta.
Kommentti:
Ylioppilaskuntien liitto ja Lukiolaisten liitto ovat tehneet ehdotuksen, että ruotsin kielen pakollisuus poistettaisiin ylioppilaskirjoituksista.
Olli Kivinen ilmaisi kolumnissaan (HS 8.6.) huolensa suomalaisten ruotsin kielen taidon heikkenemisestä. Kivinen näkee tilanteen ongelmana ja maalailee uhkakuvia tulevaisuuden suhteen.
Minä kuulun ikäluokkaan, jonka suhteen Kivinen on erikoisen huolestunut. Myönnän myös avoimesti, ettei maamme suomenkielisen väestön ruotsin taidon parantaminen ole nykymaailmassa mielestäni tavoiteltavaa, eikä sitä voida perustella järkisyillä. Kolumni edustaa ajattelumallia, jonka mukaan ruotsin kielen aseman voimistaminen Suomessa on itsestään tavoiteltava asia, riippumatta yhteiskuntamme todellisista rakenteista ja kansainvälisten yhteyksiemme perusteista.
Ruotsin kielen opetuksen perusteena Suomessa on se tosiseikka, että maassa elää suomenruotsalainen kielivähemmistö. Vähemmistön oikeutta äidinkieleensä voidaan pitää tavoiteltavana asiana, mutta on täysin epärealistista kuvitella, että 6 prosentin väestöosuudella kyettäisiin ylläpitämään aktiivista ruotsin taitoa maassamme.
Esimerkiksi Belgiassa ja Sveitsissä koko kansa ei kykene kommunikoimaan edes enemmistön kielellä (hollanti ja saksa). Tosiasia on, että ruotsinkielisiä on Suomessa vain noin 2oo ooo, ja suurin osa edes maisterin tutkinnon suorittaneista suomenkielisistä on vain harvoin tekemisissä ruotsinkielisten ihmisten kanssa.
Itse asiassa Kivinen on huolestunut täysin luonnollisesta kehityskulusta, jota Suomessa on jarrutettu suojelemalla ruotsin kieltä varsin erityislaatuisin
toimenpitein. Ruotsin kielen erityisaseman ylläpitämiseksi Suomessa onkin olemassa maailman tehokkaimmat suojelujärjestelmät, joten pelot kaksikielisyyden katoamisesta ovat pitkälti liioiteltuja. Esimerkiksi Kivisen esiin tuoma ranskan kielen suojelu ei ole lähellekään yhtä teholasta.
On väärin perustella ruotsin kielen aseman "keinotekoista" voimistamista Suomessa pelkästään suhteilla pohjoismaihin. Englannin kieli on kansainvälisen kanssakäymisen ja entistä selkeämmin myös EU-yhteisön pääkieli, joten panostaminen sen oppimiseen on erityisen perusteltua. Suomen taloussuhteiden kannalta englanti ja jopa saksa ovat huomattavasti tärkeämpiä kieliä kuin pieni ruotsi.
Englannilla kyettäisiin sitä paitsi hoitamaan ongelmitta myös suhteet kaikkiin pohjoismaihin. Perinteisen diplomaattisen perinteen mukaisesti tulee pyrkiä välttämään nk. "asymmetrisen dominanssin" tilannetta, jossa kansainvälisissä neuvotteluissa käytetään epäoikeuden mukaisesti vain yhden osapuolen äidinkieltä. Kyse on nimittäin vallankäytöstä ja alistumisesta.
Sukupolveni elää toisenlaisessa maailmassa kuin isiemme, eikä meidän maailmamme ole välttämättä huonompi. Me elämme koko maailman kattavassa yhteistyöverkostossa emmekä jättäydy suosiolla pohjolan perukoille. Ennen saatettiin varmasti todeta, että sivistynyt suomalainen osaa ruotsia. Nyt voidaan kuitenkin perustellummin väittää, että sivistynyt eurooppalainen osaa ranskaa.
Peter Mujola, maisteri, Bryssel
Onko järjen käyttö kiellettyä koulujemme kielten opetuksen suunnittelussa.
Tällainen kysymys tunkeutuu mieleen lukiessa Helsingin Sanomia 26.6.2000. "Opetushallitus haluaisi moninkertaistaa venäjän opiskelijoiden määrän peruskoulussa", sanoo opetusneuvos Anna-Kaisa Mustaparta lehden Kotimaa - osastossa. "Työmarkkinat tarvitsevat venäjän osaajia eri aloilla", ja "Tarvittaisiin koulujen välistä yhteistyötä, sillä monen lapsen opinnot kaatuvat siihen, ettei omassa koulussa synny ryhmää", hän toteaa.
Vaikka kielten opetuksessa vallitsee yhtäällä tällainen tilanne, toisaalta kaikkien oppilaiden on luettava pakollisena aineena ruotsia, josta Heikki Waris sanoo saman lehden mielipidesivulla: Suomi on historiallisista syistä virallisesti määritelty kaksikieliseksi. Toista kotimaista kieltä tarvitaan rannikkoalueiden ulkopuolella lähinnä vain tuon valtiovallan asettaman velvoitteen täyttämiseksi. Jatko-opinnoissa ruotsia tarvitaan vain ns. virkamiesruotsin kokeessa. Jos ruotsiksi kirjoitettua tutkimusta ei käännetä englanniksi, se ei voi olla tieteellisesti riittävän merkittävä opetuksessa käytettäväksi. "Pakko kun on huono kannustin", hän sanoo pakkoruotsista.
Maamme väestöstä 5,5 prosenttia puhuu äidinkielenään ruotsia. Se merkitsee sitä, että vaikka kukaan suomalainen ei lukisi koulussa ruotsia, ruotsinkielisten tarve työmarkkinoilla olisi tyydytetty.
- Mitä me ruotsilla teemme, totesi joensuulainen peruskoulun yläasteen oppilas, kun hänen mielipidettään kysyttiin. Pakko pois ja valinnaisuus tilalle, niin Anna-Kaisa Mustaparran kaipaamia ryhmiä syntyy vaikeuksitta ja Opetushallituksen halu moninkertaistaa venäjän opiskelijoiden määrä peruskoulussa toteutuu.
Kalevi Alajoki
Helsingin Sanomain pääkirjoitus 30.5. käsitteli suomalaisten nuorten äidinkielen taitojen rapistumista.
Viime aikoina on muissakin tiedotusvälineissä kiinnitetty asiaan runsaasti huomiota. Oman lisänsä aiheeseen toi uutinen ylioppilaskirjoitusten äidinkielen kokeen tason laskusta. (…) Lukioitakin pahempi tilanne äidinkielen osaamisessa on toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Monet peruskoulutuksesta tulevat opiskelijat eivät osaa käyttää välimerkkejä ja isoa alkukirjainta edes virkkeen alussa, eivät erota yhdyssanoja sanapareista eivätkä erisnimiä yleisnimistä.
Kieliopin käsitteet ovat tuntemattomia, verbitaivutusta ja sijamuotoja ei hallita, puhumattakaan verbien nominaalimuotojen oikeasta käytöstä. Kun lauseopinkeskeiset käsitteet ovat tuntemattomia, on äidinkielen lisäksi myös vieraiden kielten opiskelu työlästä. Pahinta on se, että ajatusprosessi ei tuota tekstiä sen paremmin paperille kuin tietokoneen näytöllekään. Kielentaitojen puuttuessa loogisen ajattelun taito, tai ainakin ajattelun tulosten ilmaiseminen on kuihtunut. (…)
Toisen asteen äidin kielen tuntimäärä koko opiskeluaikana ammatillisissa oppilaitoksissa on yhteensä vain 120-160 tuntia, eikä näissä puitteissa pystytä suuresti korjaamaan olemassa olevia puutteita. Äidinkielen oppiainesisältö on toki laaja, mutta kun oppikirjat raapaisevat pintaa hieman sieltä täältä – käytöstavoista maailman kieliin, propakandasta oheisviestintään, mediailmaisusta kokoustaitoon, asiakirjoista mainontaan ja multimediaan – ollaan edellä mainitulla tuntimäärällä jo kaaoksen keskellä. (…)
Leena Kallio, opettaja, Karkku.
Olli Kivisen erinomainen kolumni "Verkko syö kaksikielisyyttä" (HS 8.6.) kertoo minne olemme menossa Suomen kielikysymyksessä. Maa on virallisesti kaksikielinen, mutta käytännön elämä on aivan muuta. Pieni vähemmistö yrittää epätoivoisesti pitää kiinni asemastaan, joka on jo pitkään ollut epätodellinen. On yritetty luoda kuvaa elävästä kaksikielisyydestä, vaikka todellisuudessa "ruotsin kielen puhuminen vaikeaa virkamiehille" ja kaikki ikäryhmät osaavat parhaiten englantia (myös HS 8.6.)
Samanaikaisesti on havahduttu huomaamaan, että suomenkielisten ylioppilaskokelaiden äidinkielen taito on romahtamassa. Tästä huolimatta Rkp pitää kynsin hampain kiinni pakkoruotsista peruskoulusta alkaen ylioppilastutkintoon asti. (…) Ruotsinkielisten suomalaisten väestöosuus on jatkuvasti piienentynyt, joten suomenkielisten ei ole tarvetta hallita ruotsia. Euroopassa on muitakin kaksi - tai useampikielisiä maita, mutta ei niissä ole pakko oppia muita kuin omaa äidinkieltään.
Ruotsinkielisten palvelut on turvattu erilaisin kiintiöin, jotka samalla sortavat lahjakkaampia suomenkielisiä. (…) Suomenkielisellä valtavalla enemmistöllä on oltava oikeus päättää, mitä kieltä se haluaa oppia. Pakko on huonoin mahdollinen kannustin oppimiseenkin. (…)
Vähemmistöjen tulevaisuuden kannalta onnellisinta olisi, ettei pakko-opetuksella ruokittaisi vastenmielisyyttä ei vaan kieltä, vaan myös vähemmistön edustajia kohtaan. Ruotsikielisillämme ei ole kieleensä tai kulttuuriinsa kohdistuvia uhkakuvia. Kymmenen viime vuoden aikana mielipidetiedustelut osoittavat, että 60 -75 prosenttia suomalaisista haluaa ruotsin kielen vapaaehtoiseksi oppiaineeksi.
Tärkeintä Suomessa on turvata suomalaisten oman äidinkielen osaaminen ja mahdollisimman hyvä englannin taito. Tämän lisäksi tarvitsemme laaja-alaisen valikoiman muita meille tärkeitä kieliä – venäjää, viroa, ruotsia, norjaa, tanskaa, saksa, ranskaa, espanjaa, italiaa, kinaa, japania jne. Ruotsi on melkein yhtä pieni kieli kuin suomi ja sen käyttöarvo yhtenevässä Euroopassa – maailmasta puhumattakaan – on varsin rajallinen. (…)
Heikki Tala, dosentti, Järvenpää
Dosentti Heikki Tala perustelee pakkoruotsin poistamista kirjoituksessaan (HS 1.7.) todeten suomalaisten tarvitsevan ensisijaisesti oman äidinkielen sekä kansainvälisesti tärkeiden kielten taitoa.
On muistettava, että peruskoulussa on pakkoruotsia ollut onneksi vain vähän aikaa.
Asiantuntijat eivät ehdottaneet peruskoulun opetussuunnitelmaan lainkaan pakollista ruotsin kieltä, mutta 1970-luvun puoluepoliitikot runnoivat tämän oppiaineen pakolliseksi peruskoulun säännöksiin. On aiheellista korjata lainsäädäntöä. Vertailun vuoksi on todettava, että ruotsinsuomalaisilla lapsilla ei ole vieläkään oikeutta saada Ruotsin kouluissa omanäidinkielen, suomen opetusta. On käsittämätöntä, etteivät suomalaiset poliitikot ole tämän epäkohdan korjaamiseksi tehneet mitään. Pakkosuomen opettamista ruotsalaislapsille tuskin kuitenkaan kukaan ehdottaa.
Jaakko Linnankivi, opetusneuvos, emeritus, Espoo
Emeritusopetusneuvos Jaakko Linnankivi perusteli hyvin (HS 26.4.) äidinkielen sekä saksan ja ranskan kielen opetuksen lisäämistä pakkoruotsin sijasta. Pakkoruotsi tuli 30 vuotta sitten peruskoulu- uudistuksessa. Vaikka peruskoulun opetussuunnitelmakomitea oli yksimielinen siitä, ettei ruotsia oteta pakolliseksi.
Ruotsalainen kansanpuolue politikoi sen läpi. Nyt EU-Suomi voisi purkaa päätöksen.
Moni voisi valita venäjän pakkoruotsin sijaan. Maamme suurimman naapurin kieltä osataan vähän, vaikka venäläisten määrä väestöstämme on kovassa kasvussa ja rajalla on vilkasta. Tilastokeskuksen mukaan 1999 ruotsinkielisiä oli 292 439 (5,66 prosenttia väestöstä, 1980 vielä 6,28 prosenttia) ja venäjänkielisiä taas 25 681 (050 prosenttia, 1980 vasta 0,03 prosenttia).
Esa Aallas, Loviisa
Suomalaiset ovat ylpeitä yhteisestä historiastaan osan Ruotsin kuningaskuntaa, sanoi päätoimittaja Janne Virkkunen kolumnissaan (HS 17.9.) Ovatko? Loistavassa historianteoksessaan Suuren sodan vuodet Peter Englund kertoo paljastavasti, kuinka sota köyhdytti ja tappoi kansaa, mutta rikastutti suunnattomasti harvoja sotaherroja.
Tappamista vastaan sadat kartanot Suomessa loivat sitä eriarvoisuutta, jota vastaan torpparit ja työläiset nousivat eteläisessä Suomessa 1918. Valitettavasti häviten.
Pian kansalaissodan jälkeen tehtiin perustuslaki ja kielilaki, joihin suomenruotsalainen eliitti sai ruotsin kielen viralliseksi kieleksi. Sama eliitti onnistui torjumaan Karjalan evakot "pyhältä ruotsalaismaalta" uudenmaan kartanoilta.
Pari vuotta sitten EU:n vähän käytettyjen kielten toimisto katsoi, että Suomessa on EU:n paras vähemmistökielen suoja. Ruotsi on pysynyt virallisena kielenä, vaikka sitä puhuu vain alle kuusi prosenttia väestöstä, EU ihmetteli. Miksi ruotsin kieltä pakotetaan kouluihin, suositaan verovaroin Ylessä ja ylläpidetään kielivähemmistön etuoikeuksia mm. opiskelussa? Saman aikaisesti päätoimittaja Virkkusenkin mukaan suomen kieltä sorretaan Ruotsissa. Mielestäni perustus- ja kielilakia tulisi muuttaa siten, että ruotsista tulisi vähemmistökieli, jota toki soisin monen taitavan yhteisen, synkän ja verisen historiamme takia.
Esa Aallas, evakon poika, Loviisa
Suomen kieli sai vasta nyt 1.4.2000 vähemmistökielen aseman Ruotsissa. Se ei merkitse, että ruotsinsuomalaisilla lapsilla olisi oikeus Ruotsin kouluissa oman äidinkielensä tai äidinkieliseen opetukseen. Suomenruotsalaisilla on jopa omakielinen koululaitoksensa. Suomessa on myös saamelaisilla, romaneilla ja maahanmuuttajilla oikeus sada oman äidinkielen opetusta.
Vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen kirjoittaa (HS 17.9.) "On tietenkin väärin verrata ruotsin kielen asemaa Suomessa suomen kielen asemaan Ruotsissa." Miksi ei saisi verrata? Vertailun avullahan voimme todeta, miten naapurimaat huolehtivat ihmisoikeuksista ja lasten oikeuksista omaan kieleen sekä kulttuuri- identiteettiin.
Päätoimittaja Virkkunen väittää: "Meillä on myös syytä olla kiitollisia siitä sivistyksestä, joka Suomeen syntyi Ruotsin vallan aikana."
Mitähän kirjoittaja tarkoittaa "sivistyksellään"? Meillä suomalaisilla on jo kauan ennen Ruotsin aikaa ollut oma historiamme, kielemme ja kulttuurimme. Suomen kielen asema, suomenkielinen kirjallisuus, kansallinen kulttuurimme, omakielinen koululaitoksemme ja sivistystoimintamme vahvistuivat 1800-luvulla Ruotsin vallan jälkeen. Minkähän takia meillä Suomessa jo 30 vuoden ajan on jokainen koululainen pakotettu koulussa opiskelemaan ruotsin kieltä?
Jaakko Linnankivi, opetusneuvos, emeritus, Espoo