Suomalainen näkökulma Eiry

Kustaa Aadolfin päivänä (6.11.1996) järjestivät suomenruotsalaiset vaikuttajat vuosittaisen Svenska Dagen Annorlunda –juhlan Jyväskylässä.

- Juhla on tarkoitettu nimenomaan suomalaisille. Tarkoituksemme on rakentaa siltaa Suomen ruotsinkielisten ja suomenkielisten välille, selitti juhlassa esiintynyt teatteriohjaaja Vivica Bandler (Aamulehti 7.11.1996). Näin Vivica Bandler uudisti suomalaisille rakkaudentunnustuksensa, jonka hän esitti jo HS:n haastattelussa 1.4.1990. Siinä hän erikoisesti korosti kansainvälisessä seminaarissa esitettyä väitettä, kuinka Suomi tuo aina samoja vanhoja myyttejä ja venäläistä kulttuuria. "Suomalainen istuu puussa ja vaanii vihollista. Ei suomalainen hevin katso toista ihmistä silmiin", hän lisäsi omana kommenttinaan.

Kun tämä toinen tunnustus on tehty Kustaa Aadolfin päivänä, on paikallaan tarkastella Kustaa Aadolfin ansioita, jotka myötävaikuttavat vastarakkauden syntymiseen. Niistä kertoo mm fil.lis. Mikko Huhtamies saman päivän HS:ssa 6.11.1996: Ratsumiesten (hakkapeliittojen) lisäksi sotaan vietiin kymmeniätuhansia jalkaväkimiehiä. Jalkaväkeä täydennettiin väenotoksi kutsutulla pakko-otolla. Siinä oli samaa sattumanvaraista julmuutta kuin muinaisen Rooman armeijan kurinpidossa, jossa niskurointi rangaistiin teloittamalla yksi mies kymmenestä. Väenotto oli rekrytointitapa, eikä rangaistus, mutta se merkitsi lähes varmaa kuolemaa, jonka syynä oli usein kulkutauti. Väestö joutui maksamaan suurvalta- Ruotsille ihmisveroa. Sen turvin Ruotsi kykeni osallistumaan kolmikymmenvuotiseen sotaan ja jatkamaan suurvaltapolitiikkaa, kirjoittaa Mikko Huhtamies.

Vuonna (1997) Vivica Bandler sai tilaisuuden kertoa rakkaudestaan suomalaisiin Oulussa. Ruotsinkieliset viettivät siellä vuotuista Svenska Dagen juhlaa 6. marraskuuta.

Tuona ruotsinkielisten juhlapäivänä, marraskuun 6. päivänä v. 1631 säädettiin ankara rangaistus niille, jotka uskalsivat luonaan pitää tai kätkeä Kustaa II Aadolfin armeijasta karanneita, sinne pakko-otolla otettuja suomalaisia sotilaita. Sama marraskuun 6. päivä on tuon säädöksen antajan, "sankarikuningas" Kustaa II Aadolfin kuoleman vuosipäivä. Tämä suuruudenhullu despootti, joka sääti mm. kuolemanrangaistuksen katolisen opin levittämisestä, menetti sinä päivänä henkensä sotaretkellä Saksassa.

Kustaa Aadolfin päivä, ruotsalaisuuden päivä, suomen ruotsinkielisten kansallispäivä, on siis kahdessakin merkityksessä juhlapäivä Suomen ruotsinkielisille: Korostaahan tuo karkureita koskeva säädös pakko-otolla sotaan vietyjen suomalaisten orjuutta, alempirotuisuutta. Toiseksi: Suuruudenhulluus vei Kustaa Aadolfin kolmikymmenvuotiseen sotaan. Sama hybris hallitsee nykyisten suomenruotsalaisten ajattelua: Ruotsin kieli kuuluu suomalaisten kansalliseen identiteettiin, eli suomalaisten kansallinen identiteetti määräytyy viisiprosenttisen ruotsinkielisen vähemmistön kautta, he kuuluttavat. (Mm. Henrik Lax Helsingin Sanomissa 6.12.1995.)

HS:n haastattelussa 4.3.94 Elisabeth Rehn kertoo saaneensa kirjeitä, joissa häntä sanotaan hurriksi ja muukalaiseksi. "Olen miettinyt, että pitäisi antaa kirjeet jonkin tutkijan käyttöön, koska ne heijastavat Suomen kansan henkistä tilaa", hän sanoo.

Olimme siis vaarassa saada presidentin, jonka mielestä kansaa vaivaa kollektiivinen psyykkinen häiriö.

Tapaus Rehn nostaa esiin kysymyksen, pitäisikö pyrkijöiden älyllinen tila tutkia, ennen kuin heidät hyväksytään ehdokkaiksi presidentinvaalissa. On järkyttävä tilanne, kun valtionpäämies epäilee, että vika on kansan psyykessä. Historia tuntee samantapaisia esimerkkejä.

Kansainvälisiin tehtäviin vedoten Elisabeth Rehn aluksi kieltäytyi EU- parlamenttiehdokkuudesta. Mutta 22.8.1996 hän ilmoitti Hbl:ssa halukkuutensa ehdokkaaksi, ja kertoi, että olisi alunperinkin lähtenyt ehdokkaaksi, jos Rkp olisi tarmokkaammin taivutellut. Mutta sitten hän ilmoitti jo saman päivän iltana, ettei sittenkään lähde ehdokkaaksi. "Rehn näyttää menettäneen kokonaan arvostelukykynsä", tuomitsi Rkp:n puoluehallituksen jäsen Rolf Norrman. (HS 24.8.1996) Suomalaisten onni on, ettemme valinneet presidentiksi tällaista ailahtelijaa.

Ekonomitutkinnon suorittaneet suomalaiset ovat ekonomeja. Mutta saman tutkinnon suorittaneet "lahjakkaaseen ihmisrotuun kuuluvat" ruotsinkieliset ovat diplomiekonomeja, mm. Elisabeth Rehn. (Vertaa ylioppilaslakin suurempi lyyra.) Rkp:n ehdokasta ei ole aiemmin valittu presidentiksi, eikä valittu Elisabeth Rehniäkään. Se on vahinko. Olisimme saaneet ensimmäisen diplomipresidentin.

"Suomalaiset eivät ole kulttuurimaan tasolla", kuulutti Elisabeth Rehn Siuntiossa 5.1.91. (Aamulehti 6.1.91.)

Ruotsalaisuuden liike myöntää Axel Olof Freudenthal–mitalia henkilöille, jotka ovat ansiokkaasti levittäneet oppia alempirotuisista suomalaisista. Elisabeth Rehn sai mitalin v. 1994 (presidenttiehdokkaana). Edellä mainittu lausunto osoittaa , että hän on tuon opin aidosti sisäistänyt, ja on mitalinsa ansainnut.

Rehn ilmoitti 19.7.99 TV:n iltauutisissa, että yksi YK:n alajärjestö on pyytänyt häntä Balkanin lähettilääkseen. Tästä tehtävästä hän neuvottelee lähemmin samalla kun käy YK:ssa (22.7.) antamassa selostuksen toiminnastaan Bosniassa.

”Tässä on jännää se, että tehtävän voi hoitaa täältä kotoa käsin”, kaavaili Rehn, ja lupasi kertoa tehtävästä lähemmin sitten kun on neuvotellut asiasta.

Tätä kirjoitettaessa kyseisestä neuvottelupäivästä on kulunut yli kaksi kuukautta, mutta Rehn on unohtanut kertoa, mikä tuo tarjottu tehtävä oli. Vaikuttaa siltä, että YK:ssa kukaan ei tiennyt tuosta Balkanin-lähettilään tehtävästä mitään, se eli vain Rehnin kuvitelmissa. Kukaan siellä ei innostunut hänen kaavailemastaan haamulähettilään tehtävästä, eikä ymmärtänyt, kuinka "jännää se on". Rehn luotti liikaa kaunopuheisuuteensa, joka kotimaassa on tehonnut, kuten kansanedustaja Marja Tiuran (kok) selitys osoittaa. Sauli Niinistön kieltäydyttyä presidenttiehdokkuudesta, Tiuralta kysyttiin tv-uutisissa, kuka on hänen ehdokkaansa.

- Elisabeth Rehn, hänellä on kansainvälistä kokemusta, vastasi Tiura. Hän tarkoitti YK:n tehtävää Bosniassa.

Bosnian raportissaan Rehn ilmoitti YK:lle, että sotarikolliset on saatava kiinni ja korruptio poistettava. Hänet oli lähetetty Bosniaan juuri sitä varten, että selvittäisi, miten nuo toimenpiteet Bosniassa toteutetaan. Tiura on oikeassa. Kokemusta Rehnillä on. Näytöt sen sijaan puutuvat.

YK-visiitti ei noudattanut muutenkaan hänen sävellystään. Bosnia- raporttinsa jälkeen hän oli järjestänyt suurten mittojen tiedotustilaisuuden. Toimittajat eivät sen suurta media-arvoa ymmärtäneet, ja jäivät tulematta paikalle.

- Matematiikkakin on pakollinen, vastasi Rehn, kun häneltä kysyttiin, miksi ruotsin kieli on pakollinen aine Suomen kouluissa. Hänen ymmärryksensä ei riittänyt oivaltamaan, että matematiikka on pakollinen kaikkien maiden kouluissa, mutta ruotsi oman maan ulkopuolella vain Suomessa.

- En ole tyhmä, vaikka niin väitetään, ilmoittaa Elisabeth Rehn. (Aamulehti 8.10.92.)

Elisabeth Rehn vaatii Suomea luopumaan jalkaväkimiinoista (Aamulehti12.9.1996). "Euroopassa ei ymmärretä Suomen asennoitumista jalkaväkimiinoihin", hän sanoo. Eräs Rehnin tehtävä, kuten kaikkien edustajiemme ulkomailla, on nimenomaan saada muut ymmärtämään Suomen asennoituminen. Mutta hän käsittääkin tehtävänsä väärinpäin. "Suomen on turha jääräpäisesti toistaa, että sen on mahdoton luopua miinoista", hän alkaa sättiä suomalaisia, ikään kuin Euroopassa tiedettäisiin paremmin kuin Suomessa, mitä maamme puolustaminen vaatii.

Entinen puolustusministeri ei enää muista, mikä on Suomen puolustusvoimien tehtävä. Ei se ole puolustuskykymme heikentäminen saavuttaaksemme "Euroopan ymmärryksen". Sodan sattuessa pikkuvaltiolla ei ole varaa luopua yhdestäkään käyttökelpoisesta aseesta, joka sen puolustusbudjettiin hyvin sopii. Talvisodan polttopullot miljoona-armeijan panssareita vastaan oli parempi ratkaisu kuin ei mitään.

Elisabeth Rehnin edeltäjiä Frudenthalin opin julistajina oli muun muassa ruotsinkielinen kirjailija, rakennushallituksen yliarkkitehti Jacob Ahrenberg (1847-1914). Hän julisti selvää eroavuutta ruotsalaisen ja suomalaisen kansanosan välillä. Suomalainen rotu oli perinteetön ja sivistymätön, ruotsalainen se, joka siirsi kulttuuria ja traditiota eteenpäin.

Historian tutkija Markku Markkulan väitöskirja ”Kansamme parhaaksi. Rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilisointilakiin saakka.” (Tampereen yliopisto 9.10.99.). Vuosisadan alkukymmeninä rotuhygienia-ajattelu puhutteli vahvasti maan ruotsinkielistä asiantuntijakuntaa, korostuu tutkimuksessa.

Yksi alan eturivin tutkijoista, Harry Federley, suunnitteli myös alaan (rotuhygieniaan) erikoistuneen tutkimuslaitoksen perustamista maahamme.

Hankkeeseen haettiin rahoitusta Rokkefeller-instituutista, mutta kun rahoja ei tullut, hanke raukesi. Raha-anomuksessa todettiin, ettei varoja pitäisi kanavoida missään tapauksessa "puhtaasti suomalais-nationalistisen Suomalaisen Tiedeakatemian tai hallituksen kautta", vaan ne pitäisi ohjata uudelle tutkimuslaitokselle ja ruotsinkieliselle Finska Vetenskapssocosietetille.

Lisävarojen saaminen huumeiden vastaiseen taisteluun kuuluu Rkp:n kunnallisvaaliteemoihin Helsingissä. Mutta Rkp ei aijo ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin, vakuuttavat Puolueen puheenjohtaja Jan- Erik Enestam ja europarlamentaarikko Astrd Thorsin. Vaikka Helsingin käräjäoikeus päätti 3.10. vangita Rkp:n helsinkiläisen kunnallisvaaliehdokkaan Hans Dunckerin todennäköisin syin epäiltynä törkeästä huumerikoksesta. (HS 6.10.2000.)

Hans Duncker on myös Rkp:n Helsingin piirijärjestön hallituksen jäsen. Hänellä on lisäksi merkittävä asema hyväntekeväisyysjärjestö Odd Fellowsissa, jossa hän on kohonnut suljetun veljeskunnan helsinkiläisen Sveaborg-loosin ylimestariksi.

HS 18.10.2000. Helsingin käräjäoikeus jatkoi tiistaina Ruotsalaisen kansanpuolueen kunnallisvaaliehdokkaan Hans Dunckerin vangitsemista. Duncker vangittiin kaksi viikkoa sitten todennäköisin syin epäiltynä törkeästä huumeainerikoksesta.

Rkp:n johdon suhtautuminen (puolue ei aijo ryhtyä mihinkään toimenpiteisiin) viittaa siihen, että puolue hyötyy Hans Dunckerin liiketoimista. Käytetäänkö huumebisneksen tuottamia varoja puolueen toiminnan rahoittamiseen. Palkitaanko näillä rahoilla Olli-Pekka Heinonen ja muut ulkopuoliset henkilöt, jotka ovat tehneet puolueelle merkittäviä palveluja.

Ruotsinkielinen Carl Hugo Öhman, professori, tohtori, ritari, majuri Finlandia-talon ja Tampere-talon johtaja. Kirjailija August Strindbergin kirjeitä, joita Öhman käytti dokumentteina lisensiaattityössään, ei ruotsalaisen asiantuntijan mukaan ole olemassa. Kerran Öhman jo löysi ne Barbie-nuken patjan alta. Mutta asiaa selvittelevälle elimelle hän ei ole niitä esittänyt. (Kadonneet Strindberg-lähteet ovat edelleen hukassa, HS 4.1.96.).

Haastattelussa, jonka Öhman antoi tultuaan Tampere-talon johtajaksi, hän kertoi olevansa sotilasarvoltaan majuri. Mutta ylennyspäiväkäskyjä, viisi ylennystä kokelaasta majuriksi, ei ole löytynyt edes Barbie-nuken patjan alta. Suomen puolustusvoimain upseeriluetteloissa tämä Carl Hugo ei ole, eikä ole koskaan ollut, ei minkään arvoisena upseerina.

HS 5.7.1996: Professori Carl Öhmanin lisensiaattityötä August Strindberg och teatern (1959) tutkinut tutkimuseettinen asiantuntijaryhmä toteaa torstaina Helsingin yliopistossa julkistetussa loppuraportissaan, että "tieteellisen epärehellisyyden epäily on perusteltua... Öhman mainitsee ja siteeraa lukuisia asiakirjoja, joita ilmeisestikään ei ole olemassa. Näiden asiakirjojen runsaus ja ulkoasu osoittavat, että epärehellisyys on järjestelmällistä. Keksittyjen lähteiden esiintymistiheys vie lisäksi pohjan työn keskeiseltä tieteelliseltä argumentaatiolta".

Kalle Achteen kirjoitus HS:ssa 18.6.97 on tuttua ruotsinkielisyyttä. Neljännessivun kirjoituksessa hän esittää 27 kielteistä ominaisuutta suomalaisten "kansallisina erityispiirteinä". Niitä ovat muun muassa: Kateus, estymät, lukihäiriöt, heikko itsetunto, aggressiivisuus, depressio. - Kenellekään ei pidä jäädä epäselväksi, etteivätkö suomalaiset olisi alempirotuisia

Mutta rasismi tuosta luettelosta puuttuu. Sen on huomannut Åbo Akademin oikeustieteen professori Martin Scheinin. Yliopistonsa Meddelanden-lehdessä hän syyttä suomalaista yhteiskuntaa rakenteellisesta rasismista, "joka näkyy viranomaisten suhtautumisessa ulkomaalaisiin kohdistuviin rikoksiin esimerkiksi niin, että poliisi ei lähde tutkimaan niitä kovin hanakasti. Eikä syyttäjä nostamaan syytettä."

Kommentti: Mistä johtuu ruotsinkielisten vimma todistaa suomalaiset alempirotuisiksi ja rasisteiksi.

2. Ruotsinkielisten älyllinen taso.

HS 23.6.89: "Ruotsinkielisille esitetään omaa sisäänottoa Helsingin yliopiston tähtitieteelliseen, maa- ja metsätaloustieteelliseen ja oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Ruotsinkielisille nykyisin varatut kiintiöt eivät ole täyttyneet, koska hakijat eivät ole yltäneet vaadittuun pisterajaan."

Helsingin yliopiston prosessioikeuden professori Erkki Havansi: ”Laki ei salli kansalaisen äidinkieleen perustuvaa syrjintää, eli valintakokeessa kiistattomasti ansaitun opiskelupaikan riistämistä huonommin menestyneen - ehkä jopa kuusi pistettä huonommin menestyneen - ruotsinkielisen hyväksi."

HS 20.5.92) :. Oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestö Pykälä ry kanteli ruotsinkielisten opiskelijoiden kiintiön kasvattamisesta oikeuskanslerille. Oikeuskansleri Jorma S Aallon mielestä päätöstä voidaan arvostella: "Hallitusmuodon yhdenvertaisuusperiaatteen valossa voidaan arvioida, että pääsykokeen erillinen kiintiö, joka perustuu vain kielitaitoon sellaisenaan, loukkaa kiintiöön kuulumattoman oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun", Aalto toteaa.

Ruotsinkielisten kiintiöt (alemmat pääsyvaatimukset) yliopistoihin. Näin on virallisesti vahvistettu ruotsinkielisten alempi ymmärtämisen taso, se, että heidän älyllinen kykynsä ei yllä samalle suoritustasolle suomalaisten kanssa.

Erik Elfström kirjoittaa (HS 22.11.93.): ”Jos mongolit eivät olisi sitoneet venäläisten voimia 1200-- 1500 -luvuilla, venäläiset olisivat miehittäneet Suomen”, ja "Jos Novgorod ja Moskova olisivat saaneet rauhassa valloittaa Suomen”. Sitten hän vakuuttaa, että ruotsalaisten miehitysvalta oli pienempi paha.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, että jos- historialla ja jos- jos - päättelyllä etäännytään kauaksi todellisuudesta. Karjalaiset tunsivat hyvin venäläiset tuhansien vuosien naapuruudella. Paetessaan ruotsalaisten sortoa 1600-luvulla he valitsivat entistä läheisemmän naapuruuden venäläisten kanssa. Muodostui Tverin karjalaiset. (Prof. Heikki Kirkinen HS 26.4.92.) Todellisuus on siis aivan päinvastainen kuin Elfströmin kuvitelma. Jotta pääsisi ruotsalaisen miehittäjä-alistajan kirjoittaman historian visioon, Elfström käyttää moninkertaista jos - sattumaa. Ruotsinkielisten ymmärrystasolla saattaa syntyä peräti tutkittuakin jos - historiaa.

Jos on historian oven takana koputtaja, jolle ei koskaan avata. Siihen tukeutuvatkin vain Suomen ruotsinkieliset. Sekin on yksi älykkyystason indikaattori.

Kansanedustaja Henrik Lax (Rkp) syyttää Suomalaisuuden liiton puheenjohtajaa professori Erkki Pihkalaa "pääkellokasta", kuten hän sanoo, inttämisestä ja turvautuu sitten henkilökohtaiseen nälvimiseen. (HS 4.10.93) "En voi muuta kuin ihmetellä, minkä tasoista opetusta taloushistorian oppituolin arvon haltija työnsä puolesta jakaa oppilailleen." Tällaisella sättimisellä ei ole mitään asiayhteyttä kielikysymykseen, josta Pihkala puhuu.

Suomenruotsalaisten älyllinen panos ei riitä oman näkökulman asialliseen puolustamiseen. Tässä paljastuu suomenruotsalaisten henkisen rakenteen erilaisuus suomalaisiin verrattuna. Heikompi henkinen lahjakkuustaso. Kun älyllistä kykyä ei riitä oman näkemyksen perusteluun, otetaan käyttöön tyhjänpäiväinen haukkuminen. Siinä lienee myös selitys Elisabeth Rehnin älylliselle pintaliidolle, jota presidenttiehdokkaan vaalikampanjassa nähtiin. Ihan vaan keinohymyllä.

TV 1:n N.Y.T. -ohjelmassa 18.2.1997 Henrik Lax väitti, että ruotsin kieli kuuluu suomalaisten kansalliseen identiteettiin. Siis kieli, jota ihmiset eivät ymmärrä eivätkä osaa puhua, kuuluu heidän kansalliseen identiteettiinsä. Tätä väitettään Lax ei osannut millään tavoin perustella.

HS 29.8.1996: Entinen pääministeri Kalevi Sorsa (sd) vetäytyy Itämeren alueen yhteistyöhön kaavaillun komission vetäjän tehtävästä. Sorsan komissioon lupautunut ruotsalainen jäsen on muutama viikko sitten ilmoittanut jättäytyvänsä siitä pois, koska pääministeri Persson kokoaa omaa komissiota. Suomen edustajaksi Persson on pyytänyt komissioonsa ruotsinkielisen ex-ministeri Christoffer Taxellin.

Ennen kuin pääministeri Persson perusti tuon HS:n uutisessa mainitun komission, hän kävi vierailulla Yhdysvalloissa, ja kertoi sieltä palattuaan, että presidentti Clinton kehotti häntä ryhtymään Itämeren alueen yhteistyön vetäjäksi. Ruotsin televisio kutsui neuvotteluja presidentti Clintonin kanssa "Clintonin-Perssonin Itämerisuunnitelmaksi".

Tieto "Clintonin-Perssonin Itämerisuunnitelmasta", jonka vetäjänä olisi Persson, on perusteeton, selviää USA:n Suomen suurlähettilään kirjeestä 22.10.1996, jossa hän vastaa asiaa koskevaan tiedusteluun.

"Perssonin menettely oli täysi yllätys. Hankkeen menestymiselle olisi ollut välttämätöntä Suomen ja Ruotsin läheinen yhteistyö. Jollei sitä ole, hanke ei voi menestyä", sanoo Sorsa.

USA:n suurlähettiläs sanoo jo mainitussa kirjeessään: "Minun hallitukseni tehtävänä ei ole "valtuuttaa" tai "määrätä" mitään maata omaksumaan tietty rooli Baltian alueella. Meidän tarkoituksemme ei ole valita mitään maata, Ruotsi mukaan lukien, Itämeren yhteistyön johtoon."

HS 7.11.1996: "Pohjoismailla voisi olla tärkeä kansainvälinen rooli Itämeren alueella, mutta se edellyttää, että Ruotsi lopettaa sooloilun. Baltian maiden tukemisesta ei saa tulla maaottelua." Näin varoittavat Suomen Eurooppaministeri Olle Norrback ja Pohjoismaiden neuvoston tanskalainen puheenjohtaja Knud Enggaard Politik i Norden –lehdessä. Vaikka Perssonin Itämerikomissio on näin selkeästi muiden osapuolten taholta tuomittu, ja on selvinnyt, että presidentti Clintonin osalta se perustuu Perssonin sepittämään valheeseen, Christoffer Taxell ei ole ymmärtänyt vetäytyä siitä pois. Oivallinen näyttö ruotsinkielisten älykkyystasosta.

Pitkin alkuvuotta 1997 Ruotsin lehdet kertoivat, että presidentti Clinton vierailee kesän 1997 aikana Ruotsissa, Tukholmassa. Näin ne ylläpitävät kuvitelmaa "Clintonin-Perssonin Itämerisuunnitelmasta", jonka ne yhdessä Ruotsin TV:n kanssa olivat pääministeri Perssonin lausuntoon perustuen rakentaneet Perssonin Yhdysvaltain matkan perusteella (elokuussa 1996). Sittemmin USA:n Helsingin suurlähetystö on kertonut, että mitään "Clintonin-Perssonin Itämerisuunnitelmaa" ei ole olemassa.

Euroopan matkallaan heinäkuussa 1997 Clinton vieraili Oslossa ja Kööpenhaminassa, mutta Tukholmaan hän ei poikennut. Helsingissä hän oli vieraillut jo aikaisemmin samana vuonna. Näinkään selkeästä julkisesta viestistä huolimatta Christoffer Taxell ei ole älynnyt, että mitään "Clintonin-Perssonin Itämerisuunnitelmaa" ei ole olemassa, vaan istuu uskollisesti Perssonin Itämeri-komissiossa, johonka Persson hänet kutsui jäseneksi toteuttamaan tuota suunnitelmaa, joka on olemassa vain Perssonin sepittämässä sadussa.

Mielipidekirjoituksessa (Al 15.1.1996) ruotsinkielinen Henrik Immonen moittii niitä, jotka ovat arvostelleet Ahvenanmaalaisten etuoikeuksia. Hän sanoo, että nämä arvostelijat vaativat samanlaista sortokautta Ahvenanmaalle, kuin oli venäjänvallan aikainen sortokausi Suomessa.

Tässä on jälleen yksi näyttö ruotsinkielisten älyllisestä tasosta. Sillä: a) Venäjä oli valloittaja, alistaja, joka oli voimakeinoin tullut pitämään valtaa Suomessa. Eli sortovuodet Suomen historiassa tarkoittaa alistajan toimenpiteitä valloitetun maan asukkaita kohtaan. b) Jos suomalaiset kohdistaisivat samanlaisia toimia ahvenanmaalaisiin, kyseessä ei olisi valloittajan toimet alistettuja kohtaan. Ei Suomi ole valloittanut ruotsalaisten asuttamaa Ahvenanmaata. Päinvastoin ruotsalaiset ovat tunkeutuneet valloittajina suomalaisten asuttamalle Ahvenanmaalle.Museoviraston tutkija Matti Huurre: Rautakaudella ja historiallisellakin ajalla on maahan yhä tullut siirtolaisia, mutta vain Ahvenanmaan ruotsalaistuminen 800-luvulla jKr. ja rannikon ruotsalaisasutuksen synty 1200-luvulla ovat olleet väestöllisesti merkittäviä. (HS 29.11.94.) Kommentti: Jokainen suomenkielinen peruskoulun oppilas jo ymmärtää näiden tapausten jyrkän erilaisuuden, mutta ruotsinkielinen diplomi-insinööri Henrik Immonen ei sitä oivalla.

Tämän tutkielman johdannossa mainitussa kirjoituksessa Benedict Zilliacus sanoo mm: "En koskaan kuule ruotsinkielistä valitusta pakkosuomen tuhoisuudesta." Zilliacus ihmettelee sitä, että 5 %:n vähemmistö ei valita, kun joutuu opettelemaan 95 %:sen enemmistön kielen. Jokainen suomenkielinen peruskoulun ala-asteen oppilas ymmärtää, että tilanne, jota Zilliacus ihmettelee, on luonnollinen. Vaan ruotsinkielinen maisteri, kirjailija, lehtimies (Huvudstadsbladet) ei sitä ymmärrä. Mitä onkaan sanottava BZ:n älyllisestä tasosta.

”Ei muuten liioin kuulu itkua pakkohistorian takia”, vertaa Benedict Zilliacus pakkoruotsia historian opetukseen. (Edellä mainittu kirjoitus, Uusi Suomi 1.2.89.) BZ:n älykkyys ei riitä oivaltamaan, että historia on pakollinen aine kaikkien maiden kouluissa, mutta ruotsin kieli Ruotsin ulkopuolella vain Suomessa.

Alin peruskoulun päästötodistuksen keskiarvo, jolla pääkaupunkiseudulla pääsi lukioon 1998, oli suomalaiseen lukioon 7,40, ruotsinkieliseen lukioon 6,90. Pyrkijöiden määrään suhteutettuna se oli Helsingissä suomalaisilla 8,15, ruotsalaisilla 7,63, sekä Espoon ja Kauniaisten lukioissa suomalaisilla 8,32, ruotsalaisilla 6,90. Siis sekä yksityisen koulun kohdalla, että kokonaisuuden osalta ruotsinkieliset olivat Helsingissä ymmärtämisen asteeltaan puoli numeroa suomalaisia huonompia. Espoon - Kauniaisten kohdalla tuo ero oli peräti 1,42 numeroa.

Jos pakkoruotsi kouluista poistetaan, "näivettyy perustuslakiin pohjautuva kaksikielisyys", väitetään muistiossa, jonka kansanedustaja Henrik Lax (r) ja Folktingetin pääsihteeri Christian Brandt luovuttivat opetusministerille 3.3.98.

Kielisäädös on hallitusmuodon 14 §:ssä, joka kuuluu osana lukuun "Suomen kansalaisen yleiset oikeudet ja oikeusturva". Siinä on siis säädetty oikeuksia. Esimerkiksi, että kansalaisen tulee voida asioida hallintoviranomaisten kanssa (valtio, kaksikieliset kunnat) omalla äidinkielellään (suomi, ruotsi) tarvitsematta luottaa tulkkiin tai opetella toista kieltä. Säädös tarkoittaa nimenomaan sitä, että tullakseen kohdelluksi tasavertaisena kansalaisena suomalaisessa yhteiskunnassa kansalaisen ei tarvitse opetella toista kieltä.

Vaikka perustuslain säädökset on kirjoitettu myös ruotsiksi, Rkp:ssa ja Folktingetissä ei ole oivallettu, että kielisäädös takaa kansalaiselle oikeuksia, mutta ei velvoita häntä mihinkään, ei esim. kieliopintoihin. Tässäkin suomenruotsalaisten ymmärryksellinen aste poikkeaa yleisestä tasosta.

Aamulehdessä (21.10.98) joku puolusti pakkoruotsia sillä, että puuttuvan kielitaidon takia potilas ja lääkäri eivät ymmärrä toisiaan. Jos näin tapahtuu ruotsinkielisen potilaan kohdalla, on syy yksinomaan potilaan. Kyllä hänen pitää ymmärtää, että maassa vakituisesti asuvan kansalaisen, joka kuuluu viisiprosenttiseen kielivähemmistöön, on oman etunsa takia opeteltava enemmistön kieli. Tämä on selkeä tietämys kaikilla vähemmistöillä. Vain Suomen ruotsinkielisillä tällainen yleisten asioiden ymmärtämisen heikko taso aiheuttaa heille kielivaikeuksia Suomessa.

Jutta Zikkiacus ei tiedä, mitä eroa on Carl Gustaf Mannerheimilla ja Elisabeth Rehnillä. Hän kirjoittaa Hufvudstadsbladetissa: "Kuinka ihmisestä, jonka äidinkieli on ruotsi, voi tulla Suomen presidentti, oli kysymys, jonka vakavalta vaikuttava tv-journalisti asetti Helmi 2000:n kampanjajohtajalle. - Jos eräästä Mannerheimista saattoi tulla, niin miksi ei eräästä Elisabeth Rehnistä", kyselee Jutta. (Aamulehti 22.10.99.)

HS 21.10.99: Helsingin yliopiston tieteellinen neuvosto on vahvistanut laitosten tutkimustoiminnan kansainvälisen arvioinnin tulokset. Huonoimmiksi jäivät kasvatustieteellinen, maatalous- metsätieteellinen oikeustieteellinen ja eläinlääketieteellinen tiedekunta.

Huomautus: Näissä tiedekunnissa ruotsinkielisillä on yliedustus, koska he, viimeistä lukuun ottamatta, pääsevät niihin kiintiön perusteella.

Ohjaaja Ralf Långbacka puolustaa pakkoruotsia (Aamulehti 10.6.2000) sillä perusteella, että hän itse on joutunut lukemaan koulussa mm. pakkomatematiikkaa ja pakkohistoriaa. Långbackan äly ei riitä oivaltamaan, että nämä aineet ovat pakollisia kaikkien maiden kouluissa, mutta ruotsin kieli Ruotsin ulkopuolella vain Suomessa.

Aamulehti 10.6.2000: ”Björklund pelkää, että kaksikielisyys alkaa murentua, jos ruotsi muuttuu yo-kokeessa vapaaehtoiseksi.

”Miten me voimme jatkossa vaatia, että tietyissä julkishallinnon viroissa on osattava molempia kotimaisia kieliä, jos ne eivät ole osa yo-tutkintoa.”

Björklundin äly ei riitä oivaltamaan, että hänen ajatuksensa kiertää noidankehää, joka ei selitä mitään. Hänen älynsä ei oivalla sitäkään, että vain muutama prosentti suomalaisista hakeutuu ”tiettyihin” julkishallinnon virkoihin. Ei siihen vaadita kaikkien ylioppilaiden ruotsin taitoa.

Jan-erik Enestam HS:ssa 16.6.2000: ”Yo-tutkintoa pidetään kypsyyskokeena. Ja kypsyys on todistettava. Liiallinen valinnaisuus ei palvele yleissivistykseen tähtäävää päämäärää.” Näin Enestam puolustaa yo-kirjoitusten pakkoruotsia.

Ilmaisu yleissivistys sulkee piiriinsä niin laajan tietämyksen alueen, että sen piirissä ”liiallista valinnaisuutta” ei koskaan tavoiteta. Ruotsinkielinen Jan-Erk Enestamkin käsittänee asian, jos ajattelee sen vastakohtaa rajattua sivistystä. Yo-kokeessa kuuden aineen kirjoittaja todistaa kypsyytensä laajempaan yleissivistykseen kuin neljän aineen kirjoittaja.

Ruotsinkielisten kiintiöt (alemmat pääsyvaatimukset) yliopistoihin on virallinen vahvistus siihen, että heidän kykynsä omaksua sivistystä on heikompi kuin suomalaisilla. He kykenevät omaksumaan vain rajatun sivistyksen. Siksi Rkp:n puheenjohtaja tuomitsee ”liiallisen valinnaisuuden”; sitä saa olla vain ruotsinkielisten ymmärtämisen tasoon typistetyssä mittakaavassa. Enestamin ymmärryksen mukaan suomalaisten älylliset tavoitteet on rajattava sille tasolle, mihinkä ruotsinkielisetkin yltävät.

3. Ruotsinkielisten keinot

”Sotarikoksista syytetyt" ei tarkoita presidenttiä ja ministereitä, selitti valvontakomission ministeri Orlov sodan päätyttyä. Se oli karvas pettymys Rkp:n kaunaisille edustajille. Sen johdosta Rkp:n Nils Meinander ja Atos Wirtanen, Skp:n Hertta Kuusinen ja Maalaisliiton Urho Kekkonen suunnittelivat taktiikan presidentin ja ministerien saamiseksi syytettyjen penkille. Näin kertoo Meinander muistelmissaan "Insyn och efterglokhet. Politiska minnen 1940--1962". (Söderström & Co 1977.)

Muistelmista selviää, että sodan loppuvaiheessa Meinander toimitti vihollisen tiedustelupalvelulle virkamiehenä saamiaan salaisia tietoja. Maanpetoksella hän alkoi pohjustaa itselleen ja Rkp:lle poliittista asemaa sodan loppumista ajatellen.

Unto Hämäläinen (" Lännettymisen lyhyt historia.", WSOY 1998.): ”Neuvostoliiton tavoitteena oli tehdä Suomesta yksi neuvostotasavalta. Taktiikkaan kuului mm. yhteistoimintaan taipuvaisten suomalaisten poliitikkojen hyväksikäyttö. Nl:n tuli tukea sellaisia suomalaisia ei- kommunistisia poliitikkoja, jotka vallanhimossaan olivat valmiit yhteistyössä kommunistien kanssa vaarantamaan maansa itsenäisyyden.”

Meinanderin, Wirtasen, Kuusisen ja Kekkosen taktiikkaan kuului mm., että hallitukselle jätettiin 23.1.45 kysely sotasyyllisyysasiassa. Sen kuudesta allekirjoittajasta kolme oli ruotsinkielisiä. Samasta asiasta tehtiin välikysymys 29.6.45. Kommunistien lisäksi kyselijöitä oli Rkp:stä 10, Sdp:stä 7 ja Maalaisliitosta 2 edustajaa. Rkp oli SKDL:kin innokkaampi, 10 edustajaa 14:tä. Kaikkiaan 26:sta allekirjoittajasta 14 oli ruotsinkielisiä. (Eduskunnan pöytäkirjat.)

Korruptiokautena, joka tästä alkoi, Rkp oli säännöllisesti mukana toisiaan seuraavissa hallituksissa. Meinander kolmesti rahaministerinä.

Tästä yhteistyöstä syntyi meinander-kekkosbrezneviläinen poliittinen kulttuuri, jonka valta- akselin muodostivat ruotsinkieliset, Kekkosen k-linja ja kommunistit. Sen vaikutuksesta Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaa säädeltiin Moskovasta. Neuvostoliiton mielistely, ruskeakielisyys, oli sen peruslinja. Toki sen kannattajat ymmärsivät, että Moskova määrää johtajat tulevan Neuvosto-Suomen hallintopaikoille.

"Suomi, se on meidän hyvä provinssimme", totesi Brezhnev Kremlissä 1977 hänen ja Kekkosen tapaamista odoteltaessa. ”Suomesta yksi neuvostotasavlta”- tavoitteen toteuttamisessa oli edistytty hyvin.

Nils Meinander kuului sodan aikana virallista politiikkaa vastustavaan ”rauhanoppositioon”. Hän muun muassa toimitti viholliselle Suomen sotaponnisteluja vahingoittavia salaisia tietoja, joita virkansa perusteella sai, selviää Meinanderin muistelmista. Rauhanoppositio oli ruotsinkielisten poliitikkojen ja vaikuttajien liike, joka ensisijaisesti tiedotustoiminnalla pyrki vaikeuttamaan suomalaisten sodankäyntiä. Se toimi vihollisen hyväksi rinnakkain kommunististen rintamakarkureitten (käpykaartilaisten) kanssa, jotka mm. tuhosivat tarvikevarastoja, suistivat junia ja yrittivät kaikin tavoin aiheuttaa aineellista vahinkoa vaikeuttaakseen suomalaisten sodankäyntiä, tarkoituksena auttaa vihollista "ideologisista" syistä. Näin ruotsinkieliset ja kommunistit löysivät yhteisen tavoitteen, joka sitten sodan päätyttyä jatkui kiinteänä meinander-kekkosbrezhneviläisenä kulttuurina.

Rauhanopposition propakanda oli henkistä sabotaasia. Se oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että valtaosa rintamakarkureista oli ruotsinkielisiä, 62 prosenttia, kertoo Matts Andersenin kirja ”Flykten västerut”, (Sahlgren Förlag 1987.) ja että ruotsinkieliset joukot rintamalla toimivat häpeällisen pelkurimaisesti. (Tästä lähemmin alla kohdassa Ruotsinkielisten sota.) Väkilukuun suhteutettuna ruotsinkielisiä rintamakarkureita oli kymmenkertainen määrä suomalaisiin verrattuna. Henkisessä sabotaasissa ruotsinkielinen rauhanoppositio kunnostautui siinä, missä ruotsinkieliset rintamakarkurit käpykaartilaisina.

"Uusi suunta", oli sodan jälkeisen politiikan iskukäsite ruotsinkielisillä. Se tarkoitti myönteistä suhtautumista Neuvostoliiton pyrkimyksiin Suomessa. Se oli jatkoa sodan aikaisen rauhanopposition toiminnalle.

Nya Pressenissä Nils Meinander nimimerkillä "Grukman" julisti jatkuvaa "uuden suunnan" propakandaa sodanaikaisten johtajien rankaisemiseksi. Tukholman radiossa hän kävi pitämässä esitelmän (22.1.46.), jossa hyökkäsi "sotasyyllisiä" vastaan ja vaati heille rangaistuksia. Erityisesti hän hyökkäsi Väinö Tanneria vastaan.

Kommunistit olivat puolueena innokkaita "uuden suunnan" vaatijoita. Heidän halukkuutensa yhteistyöhön tiedettiin entuudestaan. Muista puolueista "uuden suunnan" kannattajiksi kiirehti Ruotsalainen kansanpuolue. Sotasyyllisten rankaiseminen oli Rkp:n lähtölaukaus "uudelle suunnalle". Se olikin ainoa puolue, joka kommunistien lisäksi puolueena ilmoittautui Neuvostoliiton palvelukseen. Kekkosen uutterasta yrittämisestä huolimatta Maalaisliittoakaan ei puolueena saatu tälle linjalle. Vielä vuoden 1966 puoluekokouksessa K-linja (Kekkonen-Korsimo-Karjalainen) täytyi pelottelulla painostaa puoluetta ”uudelle suunnalle” ilmoittamalla, että rajan taakse on keskitetty kymmeniä puna-armeijan divisioonia, jotka marssivat Suomeen, jos K- linjan ehdotuksia ei hyväksytä.

Nils Meinander ja Atos Wirtanen olivat jo sodan aikana ”rauhanoppositiossa” osoittaneet sopivuutensa ”uuden suunan” toimijoiksi. Kuten jo mainittu, sodan päätyttyä he Urho Kekkosen ja Hertta Kuusisen kanssa suunnittelivat keinon, miten sodan aikaiset johtajat saadaan syytteeseen sotasyyllisinä. Siinä heillä oli kaksi tarkoitusta: Syrjäytettiin syytetyt oman uran tieltä ja viestitettiin Neuvostoliitolle, me olemme käyttökelpoisia yhteistyökumppaneita. Se oli tuon ”uuden suunnan” edellyttämän yhteistyön likaisin ja kansakunnan moraalin kannalta vaarallisin teko. Se oli ruotsinkielisille luonteenomaista toimintaa, johon he ovat turvautuneet aina tilaisuuden tullen sitä ennen ja sen jälkeen, oman edun tavoittelua kansakunnan itsenäisyyden vaarantamisenkin uhalla.

Maamme lehdissä oli 24.1.46 ”uudesta suunnasta” julkilausuma, jota kommunistinen "Työkansan Sanomat" tulkitsi Suomen sivistyneistön kannaksi. Siinä sanottiin mm.: "Allekirjoittaneet ovat omaksuneet vakaumuksen, että se rauhaa rakentava ulko- ja sisäpoliittinen suunta, -----, on ollut oikea, ja sitä on jatkettava, ja kansanvaltaisten yhteiskuntapiiriemme keskinäinen lähentyminen ovat kauniita lupauksia siitä, että nykyinen suunta, jos se saa rauhassa jatkua, takaa kansamme onnellisen tulevaisuuden".

Näin "uuden suunnan" kannattajat painostivat viranomaisia sodanaikaisten johtajien rankaisemiseen. Tunnettujen kommunistien, muun muassa kommunistisen "Vapaan Sanan" koko johto, lisäksi allekirjoittajat olivat ruotsinkielisiä. Mukana Nils Meinander ja J. F. Lundqvist. Julkilausuman "kansanvaltaisten yhteiskuntapiiriemme keskinäinen lähentyminen" viittasi Ruotsalaisen kansanpuolueen (Rkp) ja kommunistien (SKDL) yhteistyöhön. Ne olivatkin ainoat, jotka puolueena ajoivat "uuden suunnan" toteuttamista.

J. F. Lundqvist, ruotsinkielinen kenraaliluutnantti, oli "uuden suunnan" kannattajana nimitetty puolustusvoimien komentajaksi. "Uuden suunnan" hengessä Lundqvist muun muassa kehotti kenraalimajuri Aaro Pajaria, joka oli kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari, eroamaan virastaan. Pajari kieltäytyi noudattamasta laitonta kehotusta. Lundqvistille koitui asiasta julkinen arvovaltatappio, ja hän joutui itse eroamaan.

Karl Otto Brusiin. Ryhmän Meinander-Wirtanen-Kuusinen-Kekkonen työrukkanen oli sodanjälkeinen punainen Valpo, jonka johtajana toimi ruotsinkielinen Karl Otto Brusiin (ex-maaherra Kaarina Suonion isä). Sen tehtävänä oli puhdistaa kommunismin vastaiset ainekset, valmistella Neuvosto- Suomen tuloa. (Mm. Jukka Rantalan lisensiaattityö, HS 24.5.94.) Sen johtamat käpykaartilaiset (rintamakarkurit) laativat innoissaan tappolistoja niistä, ensimmäisessä puhdistusaallossa teloitettavista suomalaisista, jotka sodassa olivat puolustaneet Suomea. Mm. 18.1.47 päivätty Valpon Tampereen osaston luettelo Valpon pääosastolle sisältää silloin 2600 asukkaan Suodenniemeltä 107 tällaista henkilöä. (Valpo KD No 635/28-47. Saap. 22.1.47.)

3.4.1 Punaisen Valpon toimintaa tutkineen komitean raportissa sanotaan mm.: Tohtori Brusiinin tultua VP:n päälliköksi, ruvettiin VP:n henkilökuntaa radikaalisesti uusimaan. Paitsi sitä, että useita laittomuuksia on menettelytavoissa todettu tapahtuneen, herättää melkoista ihmetystä se, että uusien toimenhaltijoiden joukossa on varsin usein kriminaalirikoksista tuomittuja henkilöitä. (HS 18.8.48.)

Aamulehti kertoo ruotsinkielisten keinoista 18.8.48: Valpon suorittama kotitarkastus kokoomuspuolueen uudenmaan piirin huoneistossa ylioppilasoikeiston lakkauttamisen vuoksi oli lainvastainen. Sotaan syyllistyneiden sellien tarkastukseen Helsingin keskusvankilassa ei Valpolla ollut asiallista aihetta. Asekätköjutun johdosta pidätetyt ovat joutuneet olemaan usein viikkoja, jopa kuukausiakin, pidätettynä, ilman että heitä olisi sanottavastikaan kuulusteltu. Valpo on kohdellut pidätettyjä siten, että eduskunnan oikeusasiamies on kehottanut kanneviskaalia nostamaan syytteen tri Brusiinia ja varatuomari Karhusta vastaan. (Al 18.8.48.)

3.4.2 Ruotsinkielisen opetusministeri Ole Norrbackin painostuksesta ruotsinkielisten oikeustieteen opiskelijoiden kiintiötä lisättiin vuonna 1991 Helsingin yliopistossa 50 prosenttia. HS 1.3.91: Kun Helsingin yliopistossa tehtiin silloisen opetusministeri Ole Norrbackin vaatimuksesta 14.2.1991 päätös, joka suosii oikeustieteelliseen tiedekuntaan pyrkiviä ruotsinkielisiä, yliopiston prosessioikeuden professori Erkki Havansi ilmoitti eroavansa valintakoelautakunnan puheenjohtajan tehtävästä. Perustelussaan hän toteaa: "Päätös rikkoo suomenkielisten opiskelijoiden perustuslaillista oikeutta tasa-arvoiseen kansalaiskohteluun. Laki ei salli kansalaisen äidinkieleen perustuvaa syrjintää, eli valintakokeessa kiistattomasti ansaitun opiskelupaikan riistämistä huonommin menestyneen - ehkä jopa kuusi pistettä huonommin menestyneen - ruotsinkielisen hyväksi."

HS 20.5.92: Helsingin yliopiston kanslerin päätöksellä ruotsinkielisten opiskelijoiden kiintiötä nostettiin 50 5.415384e+128li 20:stä 30:een. Oikeustieteen opiskelijoiden ainejärjestö Pykälä ry kanteli kiintiön kasvattamisesta oikeuskanslerille. Yhdistyksen mielestä ei ole oikein, että ruotsinkielinen pyrkijä voi päästä oikeustieteelliseen tiedekuntaan jopa kuusi pistettä heikommalla pistemäärällä kuin suomenkielinen. Lukuisilta suomenkielisiltä evätään siten heille kuuluva opiskelupaikka, Pykälä ry totesi. Pykälä ry korosti, että jo ennen kiintiön kasvattamista noin kymmenen suomenkielistä pyrkijää menetti joka vuosi opiskelupaikkansa ruotsinkielisille. Lisäksi lähes 200 karsiutunutta suomenkielistä pyrkijää sai enemmän pisteitä kuin heikoin opiskelupaikan saanut ruotsinkielinen.

Oikeuskansleri Jorma S Aallon mielestä päätöstä voidaan arvostella: "Hallitusmuodon yhdenvertaisuusperiaatteen valossa voidaan arvioida, että pääsykokeen erillinen kiintiö, joka perustuu vain kielitaitoon sellaisenaan, loukkaa kiintiöön kuulumattoman oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun", Aalto toteaa.

Hovioikeuden auskultantti Jori Taipale (HS 14.2.1995): ”Räikein esimerkki kielikiintiöiden kohtuuttomuudesta on opetusministeri Ole Norrbackin kotivaalipiiriinsä Vaasaan viime eduskuntavaalien alla 1991 junailema 50 prosentin kiintiö sikäläisessä juristikoulutuksessa."

3.4.3 Elisabeth Rehn järjesti syksyllä -92 lakia rikkoen somaliperheen siirron Tallinnasta Suomeen, tietäen ulkoministeriön ja sisäministeriön kielteisen ratkaisun asiassa (ihmissalakuljetus). HS 21.1.94. Olimme siis vaarassa saada presidentiksi henkilön, joka jo ministerinä kuvittelee, että lain säädökset eivät koske häntä, ei edes toisen ministeriön alaisuuteen koskevissa asioissa. Tyypillistä ruotsinkielisten ajattelua: Lait o säädetty alempirotuisia suomalaisia varten. Minkälaiseen lentoon kuvitelmat olisivatkaan lähteneet presidenttinä.

3.4.4 Carl Hugo Öhman. Väärennetyillä papereilla omatekoiseksi tohtoriksi. Sekin on eräs ruotsinkielisten keino. Carl Hugo Öhman, professori, tohtori, ritari, majuri. Vertaa edellä kohta Ruotsinkielisiä.

3.4.5 Ruotsinkielisten keinoista kertoo Aamulehti 11.6.2000: Valmiiksi pehmustetut elämät. (Lyhennelmä.)

Seuraava tarina eräästä pienestä suomalaisesta ruotsinkielisestä rannikkokaupungista on totta. Muualta tullut opettaja antoi takavuosina ruotsinkielisille oppilailleen todistukseen nelosia ja viitosia. Omasta mielestään ihan oikeudenmukaisesti. Asianomaiseen opettajaan otettiin yhteyttä lääninhallituksesta ja käskettiin korjata numerot paremmiksi, muuten seuraisi varmoja hankaluuksia. Kun opettaja ei enää kirjoittanut seiskaa huonompaa numeroa, hänet jätettiin rauhaan.

Eläkkeellä oleva historian opettaja Tapani Hannonen Toijalasta toimi vuosikymmeninen ajan opettajana ruotsinkielisessä koulussa Kokkolassa. Hän pääsi tutustumaan sisältä päin ruotsinkieliseen elämänmenoon ja on tutkinut myös suomenruotsalaisten lähihistoriaa. Alussa kerrottu esimerkki ei kuitenkaan ole Kokkolasta.

Suomalaiset ovat rasistisia, suomalaiset ovat kateellisia, suomalaisilla on heikko itsetunto, suomalaiset eivät ole sivistysmaan tasolla. Tällaiset ilmaisut ovat nykyisten ruotsinkielisten piilorasismia. Omaa viattomuuttaan he pyrkivät osoittamaan käyttäytymisellään, kuten muun muassa hakeutumalla Rasisminvastaisen valtuuskunnan jäseniksi.

Henkilöt ja yhteisöt, jotka ovat tehneet tai joilta odotetaan merkittäviä palveluja ruotsinkielisten etuoikeuksien edistämisessä, palkitaan muun muassa erilaisilla kunniamerkeillä. Varsinaisesti tätä tarkoitusta varten on kaksi kunniamerkkiä: Axel Olof Freudenthal- mitali ja Finlands Svenska Folktingetin mitali. Näiden lisäksi Ruotsin valtiovalta osallistuu palkitsemiseen. Siihen on käytetty muun muassa Ruotsin toiseksi arvokkaimman ritarikunnan, Pohjantähden ritarikunnan suurristiä. Tämän kunnianosituksen sai aikanaan Johannes Virolainen, kun hän opetusministerinä junaili ruotsinkielen pakolliseksi aineeksi Suomen peruskoulussa, vastoin asianomaisen lakikomitean ehdotusta.

Hufvudstadsbladet kertoo 29.5.99, että Korkeimman hallinto- oikeuden presidentti Pekka Hallbergille on Ruotsin lähetystössä luovutettu Ruotsin Pohjantähden Ritarikunnan suurristi. Näin Ruotsin hallitus on varmistanut sen, että kielilain uudistuskomitean puheenjohtaja tehtävässään toimii ruotsinkielisten etuoikeuksien edistäjänä.

Toiseksi arvokkain tässä palkitsemisjärjestelmässä on Axel Olof Freudenthal-mitali. Henkilöt ja yhteisöt, jotka ansiokkaasti ovat edistäneet Freudenthalin aatetta, palkitaan Axel Olof Freudenthal mitalilla. Vuodesta 1937 alkaen vuoteen 1996 mennessä niitä on annettu 41 kappaletta. Saajina muun muassa Johannes Virolainen 1984, Elisabeth Rehn 1994, ja Jutta Zilliacus 1996. Rehn on ainoa, joka on saanut sen kultaisena ja Virolainen ainoa suomalainen nimi saajien joukossa. Yhteisöistä mitalin on saanut esimerkiksi Åbo Akademi, joka muiden mitalin saajien kanssa on erityisesti ansioitunut sen tiedon edistämisessä, että "älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vedä vertoja muille kansoille", kuten Freudenthal julisti. Siitä he ovat mitalinsa ansainneet. (Tämän mitalin saajat ja mitalista tarkemmin kohdassa 6. ”Alempirotuiset suomalaiset”.)

Finlands Svenska Folktingetin mitali on kunnianosoituksena alempitasoinen kuin edelliset. Presidentti Martti Ahtisaari oli vuonna 1998 kunniavieraana ruotsalaisuuden päivän 90- vuotisjuhlassa ja sai SFS:n kultaisen mitalin, ainoa kultainen mitalin historiassa.

Martti Ahtisaari syrjäytti läänin asukkaiden toivomukset ja nimitti RKP:n toivomuksesta Hämeenläänin maaherraksi ruotsinkielisen Kaarina Suonion, Vastoin hallituksen harkintaa Ahtisaari nimitti 24.3.1995 ruotsinkielisen Jörn Donnerin Suomen pääkonsuliksi Los Angelesiin. Ministeriön laskelman mukaan se aiheuttaa 1,5 milj. markan ylimääräisen, turhan kustannuksen. Hallitus ei pitänyt sopivana kyseistä lahjussummaa aikana, jolloin työttömien päivärahasta on leikattava.

”Uutinen”. Entinen Sdp:n kansanedustaja kavalsi kymmeniätuhansia markkoja Lapuan patruunatehtaan uhrien omaisille tarkoitetuista varoista, kertoi ruotsinkielinen ylen Vaasan tv-toimitus 15.12.98 uutisena tapauksesta, joka oli tapahtunut jo edellisenä keväänä. (Ylen tv-uutiset 15.12.98, Al 16.12.98, HS 17.12.98) Miksi ruotsinkielinen toimitus kaivoi uutiseksi 8 kk vanhan tapauksen, joka oli jo selvitetty ja korvattu.

Vaalit ja uusi hallitus olivat edessä. Kepulta oli siinä tilanteessa helpompi kiristää hallituskumppanina etuoikeuksia ruotsinkielisille. Oli siis pyrittävä heikentämään Sdp:n vaalimenetystä, että se joutuisi oppositioon.

Sdp:n tukeen he aina voivat luottaa, kuten ruotsinkielisten demarien puheenjohtajan Ilkka-Christian Björklundin käytös osoittaa. Opetusministeriön työryhmä esitti ylioppilaskoetta muutettavaksi siten, että vain äidinkieli olisi pakollinen ja toinen kotimainen olisi vapaaehtoinen. Tämän johdosta Björklund kiirehti julistamaan, että esitys heijastaa huolestuttavaa kehitystä: ruotsinkielen asemaa koverretaan. Rkp:n Henrik Laxin hän sai säestäjäkseen. (HS 11.2.98)

Rasismi ja piilorasismi ovat ruotsinkielisten voimakkaimpia keinoja omien etuoikeuksien ylläpitämisessä ja lisäämisessä. Avoimesta rasismista on kerrottu kohdassa 15. Rasismi ja monikulttuurinen yhteiskunta.

3.7.1 Finlands Svenska Folktingetin puheejohtaja Henrik Lax on kuuluttanut useammassakin yhteydessä: ”Ruotsinkieli kuuluu suomalaisten kansalliseen identiteettiin", (esim. HS 6.12.1995). Tämä on mallinäyte ruotsinkielisten piilorasismista: Suomalaisten kansallinen identiteetti määräytyy viisiprosenttisen ruotsinkielisen vähemmistön kautta, suomalaiset ovat alempirotuisia.

3.7.2 Finlands svenska folktingetin pääsihteeri Christian Brandt sanoo: ”Kaksikielisyys on maamme historian keskeisiä elementtejä” (HS 27.10.97.), Ylläpidettäessä ajatusta alempirotuisista suomalaisista on historiaa usein käytetty rasismin piilotuspaikkana. "Luulisi olevan luonnollista, että maa, jonka enemmistö laulaa kansallislaulunsa käännöksenä", kuvaa Brandt suomalaisia. Viittaamalla historiaan nykyiset ruotsinkieliset tuovat piilorasistisesti esille ajatuksen alempirotuisista suomalaisista. Suomalaisten alempirotuisuus on juurtunut ruotsinkielisten tajuntaan niin, että se purkautuu tiedostamattomina piilorasistisina ilmaisuina.

3.7.3 Ruotsinkielinen Leif Nysten sanoo (HS 7.10.98): "Suomalaiset ovat tämän päivän moderneja ihmisiä paljolti siitä syystä, että Ruotsin vaikutus Suomessa on olut niin voimakas", Näin hän esittää ruotsalaisten näkemyksen Ruotsin miehitysajan vaikutuksesta meidän kulttuuriimme. Tästä asiasta historian professori Aira Kemiläinen toteaa kirjassaan "Suomalaiset outo Pohjolan kansa" (1993): "Riikinruotsalaiset nationalistit ja heidän suomenruotsalaiset eli itäruotsalaiset hengenheimolaisensa leimasivat suomalaiset alemmaksi roduksi, joka oli kykenemätön luomaan omaa kulttuuri- tai ylipäätään järjestäytynyttä yhteiskuntaa."

Professori Lauri Honko toteaa (HS 21.8.94): Iitissä kesällä 1994 järjestetyssä kansainvälisessä seminaarissa suomenruotsalainen historioitsija selvitti, että suomalais-ugrilainen kielisukulaisuus ei ole uskottava. "Tieteellisen tosiasian kieltäminen ei sinänsä ole tavatonta, mutta kun se tulee kansakunnan sisältä, se vaatii selitystä. Ilmeisesti suomalais-ugrilaisuus voi olla joskus hankala sovittaa suomenruotsalaiseen Suomi-kuvaan."

Kirjoituksessa "Heikko itsetunto on kansallinen ongelma" ruotsinkielinen psykiatrian emeritiusprofessori Kalle Achte käsittelee "suomalaisten kansallisia erityispiirteitä". (HS 18.6.97, Vieraskynä). Sellaisia kirjoituksessa ovat: sosiaaliset pelot, vieraantuminen, kateus, syyllisyyden tunne, häpeän tunne, estymät, alkoholismi, lasten kurittaminen, lukihäiriöt, heikko itsetunto, kyräily, murjottaminen, elämäntahdon heikkous, itsetuho, ahdistus, umpikuja, ristiriidat, etääntyminen, haavoittuu helposti, aggressiivisuus, itsensä torjutut puolet, depressio, sosiaalisen maaperän happamuus, tulevaisuuden uskon puute, pahoinvointi.

Achte luettelee 27 erilaista kielteistä ominaisuutta, jotka hän selittää erityisesti suomalaisten ominaisuuksiksi. Neljännessivun kirjoituksessa ne esiintyvät yhteensä 44 kertaa, muun muassa kateus kuusi kertaa. Kenellekään ei pidä jäädä epäselväksi, etteivätkö suomalaiset olisi alempirotuisia.

Tämä on psykiatrian professorilta ansiokas luettelo suomalaisten kielteisistä "erityisominaisuuksista". Kateus (suomalainen kateus) toistuu kirjoituksessa kuusi kertaa. Hän antaa ymmärtää, että se on erikoisesti suomalaisten ominaisuus. Hän ei kuitenkaan voi esittää väitteensä tueksi minkäänlaista tutkimusta, puhumattakaan, että väitteen tueksi löytyisi eri kansallisuuksia vertaileva tieteellinen tutkimus.

"Vieraantuminen niveltyy toiseen kansalliseen erityispiirteeseemme. On pelottavaa erottua muista", Achte jatkaa väitteitään, joiden tueksi hänellä ei ole miltään osin esittää mitään tutkimusta. Historialliset tapahtumat sen sijaan antavan mahdollisuuden vertailla kansallisia erityispiirteitämme. Kateus-väitteitä valaisee elävästi noitavainojen aika. Professori Heikki Ylikankaan (Käännekohdat Suomen historiassa) mukaan noitavainot rasittivat emämaassa erikoisesti Taalainmata, Suomessa Ahvenanmaata ja Suomen ruotsinkielistä rannikkoa. Noitavainojen lähtökohtana oli kateus. Kun joku menestyi muita paremmin elinkeinossaan tai muissa toimissaan, naapurit antoivat hänet ilmi noituudesta. Suomalaisten keskuudessa kateus ei ollut yhtä voimakasta kuin ruotsalaisilla ja noitavainot jäivät vähäisiksi.

Suomalaisilla on heikko itsetunto, tietää Kalle Achte. Suomalaisten itsetunnosta antaa näytön toinen maailmansota. Talvisodan edellä Euroopan pienet valtiot taipuivat Saksan ja Neuvostoliiton vaatimuksiin ja menettivät itsenäisyytensä. Vain suomalaiset nousivat aseelliseen vastarintaan ja saavuttivat tavoitteensa, itsenäisyys säilyi. Jatkosodassa vihollisemme julisti meille uhkauksia ja houkutuksia. Puolueettomat valtiot jakelivat ohjeita ja neuvoja. Suomi ei niistä välittänyt, vaan noudatti horjumatta olosuhteisiin mukautettua linjaansa. Kahdestakymmenestäkahdesta sotaan joutuneesta Manner-Euroopan valtiosta Suomi oli ainoa, jonka alueita ei sotatoimilla miehitetty, joka ei joutunut sotanäyttämöksi. Psykiatrian professori Kalle Achte väittää, että suomalaisten "on pelottavaa erottua muista" ja että se osoittaa heikkoa itsetuntoa.

Sota osoitti mitä selvimmin, että suomalaiset eivät pelkää erottua muista. Mutta Achteelle todellisuus ei merkitse mitään. Pääasia hänelle on päästä julkisuudessa väittämään, että suomalaisilla on heikko itsetunto ja että suomalaiset ovat kateellisia. Suomalaiset ovat alempirotuisia.

Väite suomalaisten heikosta itsetunnosta on piilorasismia, josta psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen kirjoittaa Yliopistolehdessä (9/1996): "Suomalaiset on saatu uskomaan, että meillä on heikko itsetunto; jopa niin, ettei sitä enää aseteta edes kyseenalaiseksi, vaan pohditaan, mitä kaikkea onnettomuutta siitä seuraa. Heikon itsetunnon olemassaoloa ei ole kuitenkaan missään tutkimuksissa osoitettu, eikä väite ole edes uskottava. Jos ajatellaan itsetunnon määritelmää, on meillä itseään arvostavan ja itseensä luottavan kansakunnan historia." "Kulttuurimme kohteliaisuuskäsitykseen sen sijaan kuuluu vaatimattomuus; ihminen ei tuo itseään esille eikä kehu itse itseään, vaan jättää sen toisten huoleksi. Se on hyvää käytöstä; oman itsen esille tuominen ja avoin itsevarmuus taas öykkärimäisyyttä ja sivistymättömyyttä. Tällä ei ole mitään tekemistä itsetunnon ja itseluottamuksen kanssa."

3.7.5 Ruotsinkielinen professori Martin Scheinin on huomannut, että rasismi puuttuu Kalle Achten luettelosta. Hän kirjoittaa yliopistonsa Åbo Akademin Meddelanden-lehdessä: "Yhteiskunnan rakenteellinen rasismi näkyy viranomaisten suhtautumisessa ulkomaalaisiin kohdistuviin rikoksiin esimerkiksi niin, että poliisi ei lähde tutkimaan niitä kovin hanakasti. Eikä syyttäjä nostamaan syytettä". (Aamulehti 6.12.98)

Radiojournalisten Jan-Erik Wiik har polisanmält en hemsida på Internet som han anser är hets mot folkgrupp, riktad mot finlandssvenskar. Han har översatt delar av texterna där det påstås att finlandssvenskarna tyr sig till personliga smädelser av finnarna. Bland annat så här står det på hemsidan: Svenskarnas filosofiska grund är exakt den samma som Hitler använde vid judeförföljelsen. Svenskarna har inte förmått avstå från sin mera högtstående ariska rastillhörighet. Den intellektuella insatsen räcker inte att föra fram de egna synpunkterna på ett sakligt sätt. I detta avslöjas finlandssvenskarnas avvikande andliga struktur, den lägre intellektuella begåvningen, såsom det har konstaterats i denna studie. Den första brottsanmälan gav inget resultat och nästa vecka gör han ett genmäle. - Jag vill inte begränsa yttrandefriheten, men jag vill veta vem eller vilka som ligger bakom det här och vem som bär ansvar, säger Jan-Erik Wiik. På hemsidan finns över 100 textsidor där finlandssvenskar förtalas och påstås vara rasister. Jan-Erik Wiik säger att han har två avsikter med sitt genmäle; han vill veta vem som skrivit texterna för att kunna diskutera med dem och han vill veta vilket ansvar den har som upprätthåller servern.

Han är beredd att gå vidare till åklagarmyndigheter om det behövs. Också Folktinget vill utreda frågan. Vem eller vilka som står bakom hemsidan är okänt. Gruppen kallar sig för Suomalainen Näkökulma EIRY med webbadress www.saunalahti.fi/eiry/index.html

4. Ruotsinkielisten sota.

4.1 Ruotsinkielisten sota 1.
"Puskasta ampuvan jv-miehen valhe", kirjoittaa ruotsinkielinen upseeri Benedict Zilliacus johdannossa mainitussa kirjoituksessa. Hän käyttää tyypillistä ruotsinkielisten keinoa ja yrittää väittää valheeksi sen, mitä virallinen sotahistoria kertoo.

4.1.1. Talvisota

Virallisen sotahistorian "Talvisodan historia" kertomaa.

Talvisodassa joulukuun 23. päivän hyökkäyksessä Kannaksen ainoa ruotsikielinen yksikkö (pataljoona) kääntyi annetusta suunnasta 90 astetta ja joutui taisteluun rinnalla etenevän suomalaisen joukon kanssa. Oman selityksensä mukaan se joutui ylivoimaisen vihollisen sivustahyökkäyksen kohteeksi ja palasi takaisin vajaan tunnin kuluttua. (Sotatieteen laitos Sotahistorian toimisto: Talvisodan historia, osa 2, s. 74. WSOY 1991.)

Suomalaiset joukot jatkoivat hyökkäystä 8 tuntia ja alkoivat vetäytyä vasta ylemmän johdon käskystä. Tämän jälkeen suomenruotsalaisille ei enää hyökkäystehtävää annettu.

Summassa Lähteen lohkolla suomalainen pataljoona oli pitänyt asemansa tammikuun alusta lähtien. Vastaiskuilla se oli karkottanut asemiin murtautuneen vihollisen. Yöllä 8.--9. helmikuuta pataljoonan rippeet luovutti asemat tuoreelle ruotsinkieliselle pataljoonalle, joka seuraavana päivänä pakeni asemista ja jätti ne viholliselle. Näin murtui pääpuolustuslinja. (Talvisodan historia, osa 2. s. 138.)

Kulunut suomalainen pataljoona naapurilohkolla joutui samanlaisen painostuksen kohteeksi, mutta piti asemansa vielä neljä vuorokautta torjuen ruotsalaisten pakenemisesta johtuneen sivustauhankin. Se jätti asemansa vasta ylemmän johdon käskystä.

Ruotsinkielisille ei enää tämän jälkeen voitu antaa vastuullista puolustustehtävääkään, selviää talvisodan historiasta.

4.1.2 Jatkosota

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Kannaksen ainoa suomenruotsalainen joukko JR 24 osallistui Länsi-Kannaksen taisteluihin. Kertaakaan se ei suorittanut annettua tehtävää loppuun saakka selviää jatkosodan historiasta.

Porlammin -Yläsommeen taisteluissa se jopa harhautti ylempää sodanjohtoa. Se ilmoitti katkaisseensa vihollisen perääntymistien, kuten annettu tehtävä edellytti. Todellisuudessa tie oli avoin ja vihollisen käytössä. Ylempi johto suunnitteli jatkotoimet tämän väärän tilanneilmoituksen perusteella. Kului neljä vuorokautta ennen kuin se sai tietää asian oikean laidan.

Hallbäck, Heinricks, Winell olivat tämän suomenruotsalaisen joukon suomenruotsalaiset johtajat pataljoonasta divisioonaan. (Sotatieteen laitos, Suomen sota 1941-1945, osa 3. ss. 282 - 284 ja 294.).

17. D:n ruotsinkieliset rykmentit JR 13 ja JR 61 tuotiin etulinjaan 3.9.41. Ne saivat tehtäväkseen vallata Säntämän kannaksen, mutta niiden eteneminen pysähtyi aina "vihollisen kiivaaseen tuleen". Ne olivat erilaisia kuin suomalaiset joukot. (Suomen sota 1941--45, osa 2.)

Perääntymisvaiheessa JR 61 tuotiin puolustukseen Kivisillansalmelle 22.6.44. Vihollinen yritti täällä hyökkäystä kahtena päivänä, mutta tykistö torjui sen hyökkäykset heti alkuunsa. Sen jälkeen sota jatkui täällä rauhallisena asemasotana. (Suomen sota 1941--45, osa 7, s. 319 ja 493.)

Rykmentin tappiot koko sodan aikana olivat vain 1/10 suomalaisten rykmenttien tappioista.

Syväriltä samaan aikaan tuotu JR 13 joutui liikuntasotaan suomalaisten joukkojen mukana. Jokaisesta puolustusasemasta nämä ruotsinkieliset poistuivat ilman lupaa, ainoatakaan hyökkäyskäskyä ne eivät noudattaneet, selviää jo mainitusta sodan historiasta.

Muutama esimerkki JR 13:n toiminnasta:

25.6. sen komppania poistui taakse ilman taistelukosketusta, luvattomasti, varmuuden vuoksi. (Osa 7, s. 342.)

26.6. JR 13:n II pataljoona ei noudattanut käskyä lähteä hyökkäykseen suomalaisten pataljoonien kanssa, vaan pysyi asemissaan. Tästä syystä suomalaistenkin eteneminen valui hukkaan. (Osa 7, ss. 353--354.)

27.6. JR 13:n III pataljoona hajosi ilman taistelua ja häipyi taakse. Suomalaiset määrättiin hoitamaan sen tehtäviä oman hommansa ohella. (Osa 7, s. 366)

28.6. JR 13:n II pataljoona lähti metsiä myöten pakoon ja jätti raskaat aseensa vaikka ei ollut edes kosketuksessa viholliseen. Jälleen ilman lupaa. (osa 7, s. 378.)

Näitä tietoja Benedict Zilliacus väittää kirjoituksessaan "jv-miehen valheeksi".

Perääntymisvaiheessa lyötiin hajalle suomalaisiakin joukkoja, mutta aiheettomasti ja ilman lupaa ne eivät asemiaan jättäneet. Hyökkäykseen ne lähtivät aina käskyn mukaisesti.

Tällainen on kertomus niistä ruotsinkielisistä, jotka eivät lähteneet käpykaartiin. Käpykaartilaisista kertoo Matts Andersenin kirja Flykten västerut. (Sahlgren Förlag 1987.)

"Kesällä 1944 karkureista 62 % oli ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Närpiöstä katosi Ruotsiin ja metsän kätköihin 292 asukasta ja Korsnäsistä 184, eli 4,8 % asukkaista. Joistakin kylistä lähtivät kaikki asekuntoiset miehet."

Suurten sotilasvaltioiden tutkimuksissa on selvinnyt, että kyky voittaa pelkonsa sodassa ja hoitaa tehtävänsä, on suoraan verrannollinen yksilön ja joukon yksilöiden älykkyyteen. (Vertaa ruotsinkielisten alemmat pääsyvaatimukset lukioihin ja akateemisiin opintoihin.)

Ruotsinkieliset eivät yleensäkään hyväksy virallisen sotahistorian tietoja, vaan yhtyvät Benedict Zilliacukseen ja ovat perustaneet "projektiryhmän" kirjoittamaan mieleisensä selvityksen ruotsinkielisten joukkojen toiminnasta sodissamme. Ryhmä määrittelee tehtäväkseen osoittaa, että suomenruotsalaiset ovat sotineet "vähintään yhtä uhrautuvin mielin, kuin kaikki muutkin". (Sotaveteraani 28.9.93.) He haluavat kirjoittaa historiaa Kustaa II Aadolfin ohjeen mukaisesti.

Ryhmään kuuluvat Lars Stenström, Carl-Fredrik Meinander, Bror-Erik Sahlstedt, Göran Stjernschantz ja Nils Nykvist.

Epäilemättä siitä tulee selvitys, jonka mukaan ruotsinkieliset ovat olleet vähintään yhtä hyviä kuin alempirotuiset suomalaiset.

Esinäytteen tulevasta tarjoaa Stjernschantz kirjassaan Bilagor till ett bokslut. (Söderström & Co. 1993.) Mieshukka oli suurempi kuin minkään muun kurssin, hän sanoo RUK:n kurssista 43, jolla hän oli. Tämän kurssin suorittaneista kaatui 78 (21 %), kurssit 42 ja 41 suorittaneista kaatui 106 (25 %) ja 109 (24 %). (Reserviupseerikoulun Oppilaskunnan Kannatusyhdistys ry: RUK 1920--1960, Matrikkeli ss. 57--61, Weilin & Göös 1960.)

4.2 Ruotsinkielisten sota 2.

Sodan aikana tuomittiin kuolemaan kaksi upseeria. Molemmat olivat ruotsinkielisiä. Sotaylioikeus tuomitsi majuri Maximilian von Hellensin sotapetoksesta kuolemaan, ja KKO vahvisti tuomion tammikuussa 1943. Presidentti muutti tuomion elinkautiseksi. (KKO:n pöytäkirja.) Kesän 1944 taistelujen aikana ruotsinkielinen vänrikki Mustasaaresta (Vaasan naapurikunta) tavattiin pakomatkalla. Kenttäoikeus tuomitsi hänet rintamakarkurina kuolemaan. Tuomio toimeenpantiin ampumalla. (17.D:n arkisto.)

4.3 Ruotsinkielisten sota 3.

Al 14.5.97: Ruotsinkieliset kieltäytyvät usein varusmiespalveluksesta Vaasan läänissä. "Vaasan sotilasläänin alueella riittää pohdittavaa asevelvollisista jo ennestäänkin, sillä siellä on väestöpohjaan suhteutettuna erittäin korkeat asevelvollisuudesta asepalveluksesta kieltäytyvien määrät erityisesti ruotsinkielisten keskuudessa." "Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan MTS:n pääsihteerin, tohtori Silvo Hietasen mukaan Vaasan läänin luvut ovat korkeat verrattuna vaikkapa Hämeen tai Turun ja Porin läänin väestöpohjaan." Perinne elää, kesällä 1944 rintamakarkureista 62 % oli ruotsinkielisiä, kuten jo aikaisemmin on kerrottu.

Käyttäytymisestään sodassa ruotsinkieliset yrittävät tarmokkaasti rakentaa itsestään totuudesta poikkeavaa kuvaa.

Siinä tarkoituksessa on työskennellyt jo aijemmin mainittu "projektiryhmä". Myöhemmin samaa asiaa on ajanut mm. ruotsinkielinen akateemikko Erik Allardt. Hän kirjoittaa HS:ssa 22.7.97: "Ja sotahistoriasta tiedetään, miten kunniakkaasti ruotsinkieliset viime sodassa taistelivat suomenkielisten aseveljiensä rinnalla."

Virallisen historian mukaan ruotsinkieliset käyttäytyivät sodassa häpeällisesti. Suomalaisten ja ruotsinkielisten erilaisuutta sodassa selventää jo esitetyn lisäksi myös niiden perusteiden tarkastelu, joilla ruotsinkieliselle sotilaalle ehdotettiin Mannerheim-ristiä. Perustelut liittyvät ruotsinkielisen JR 61:n, jossa kyseinen alikersantti palveli, sotatoimiin syyskuussa 1941. Perusteluissa mainitaan erikseen syyskuun 3. päivä, syykuun 7. päivä ja 25. päivä.

Rykmentti sai 3. päivänä syyskuuta tehtäväkseen vallata Säntämän kannaksen, kuten edellä on kerrottu. Rykmentin kaikki kolme pataljoonaa osallistuivat hyökkäykseen. (Historiateos Suomen sota 1941-1945, osa 2. ss 300-301, Kustannusosakeyhtiö Kivi 1952.) II P pääsi helposti ylittämään Säntämäjoen, mutta edettyään jonkin matkaa se kohtasi oikealla sivustallaan ankaraa vastarintaa. I P:n osat yritti yhteistoiminnassa II P:n kanssa hyökätä Säntämän kannakselle, mutta pari sataa metriä edettyään niiden oli pysähdyttävä vihollisen voimakkaaseen vastarintaan. Noin kello 15 sai II P luvan vetäytyä takaisin Säntämäjoen linjalle. III P:n hyökkäys alkoi iltapäivällä. Kello 17 se sai luvan vetäytyä takaisin asemiin Kokajoen taakse. Mitään ei saatu tänä päivänä aikaan.

Syyskuun 4. päivä. (Ss. 313-314) Kello 13.40 venäläiset vastarintapesäkkeet "ryhtyivät heti tulittamaan hyökkäyksen aloittaneita suomalaisia, joiden oli vetäydyttävä takaisin lähtöasemiinsa." Noin kello 17 suoritettiin hyökkäys rintamasuunnassa. Sekin "tyrehtyi vihollisen tuleen". Tuntia myöhemmin yritettiin uudelleen, "mutta ei sekään johtanut tulokseen." Kello 19.30 "joukot pääsivät aluksi jonkin verran etenemään", mutta sitten ne pysähtyivät. Illalla ne vedettiin takaisin lähtöasemiinsa. Päivän tulos plus miinus nolla.

Syyskuun 5. päivä. (S. 324) "Hyökkäysryhmä valtasi ensimmäiset taisteluasemat, mutta sen oli kohta sen jälkeen pysähdyttävä." Toinen hyökkäysryhmä menestyi aluksi hyvin, "mutta eteneminen sitten pysähtyi." Näiden kolmen vuorokauden aikana siis jokainen yritys pysähtyi juuri silloin, kun varsinainen tehtävä oli vasta edessä.

Syyskuun 6. Päivä. Rykmentin tiedusteluelimet havaitsivat iltapäivällä venäläisten irrottavan joukkojaan kannakselta ja lähettävän niitä Nurmoilaa kohti. Illan kuluessa aloitettiin vetäytyvän vihollisen takaa-ajo. Kahtena viimeisenä päivänä mukana oli myös ruotsinkielisen JR 13 osia. Neljä vuorokautta ne yrittivät, mutta eivät kyenneet hoitamaan tehtävää, joka oli annettu suomalaisrykmentin suorituskyvyn mukaan mitoitettuna yhden päivän hommaksi. Ruotsinkieliset olivat erilaisia.

Tämän tason suoritus, jonka ruotsinkielinen joukko aikaan sai, olisi suomalaisrykmentiltä ollut kuppaamista. Yhdelläkään suomalaisen rykmentin komentajalla ei olisi ollut kanttia ehdottaa tuollaisen suorituksen jälkeen Mannerheim-ristiä kenellekään miehistään.

Syyskuun 7. päivä (S. 345) Aamupäivällä JR 61:n pataljoonat etenivät annettuihin tavoitteisiin esteettömästi. Vain III P eteni tavoitteeseensa "vähäisiä taisteluja käyden". Iltapäivällä III P:n varmistusosasto havaitsi vahvoja vihollisvoimia Pyhäjärven - Kalajärven kannaksella. Vihollinen vetäytyi Pyhäjärven pohjoispuolitse itään. Rykmentti menetti kosketuksen viholliseen. "Partiokahakoita ja maastopuhdistusta lukuun ottamatta rykmentin taistelutoiminta päättyi tähän."

Muun muassa näillä syyskuun 7. päivän taisteluilla perusteltiin mainittua Mannerheim-ristin ehdotusta!

Syyskuun 25. päivä. Tämän päivän osalta ehdotuksen perusteluissa kerrotaan, että ritariehdokas partioi ryhmänsä kanssa vallatulla alueella Syvärin etelärannalla puhdistuksessa. Hän havaitsi vihollisen vastahyökkäysaikeen ja ilmoitti siitä komppanialle viime tingassa. Seuranneessa taistelussa vihollinen menetti kymmenittäin miehiään kaatuneina, ja ryhmä otti toistakymmentä vankia.

Tällaisissa kohtaamistilanteissa ei juuri ollut muuta mahdollisuutta kuin tuhota vihollinen, muuten olisi itse menettänyt henkensä. Vangiksi antautuvia vihollissotilaita taas oli hyökkäysvaiheessa liiankin kanssa. Vain ruotsinkielisessä joukossa tällainen tavallinen tapaus kelpasi perusteluksi Mannerheim-ristille.

Miten se nyt pelkistetysti nähtynä kävikään niiden kolmen päivän osalta, jotka kunniamerkin myöntämisperusteluissa mainitaan. Syyskuun 3. päivänä porukan tulos oli plus-miinus nolla. Mitään ei saatu aikaan. Syyskuun 7. päivänä erityiskäskystä huolimatta ei kyetty pitämään edes kosketusta perääntyvään viholliseen, vaikka jo ohjesääntö edellyttää kosketuksen säilyttämisen. Syyskuun 25. päivänä ritariehdokas ampui kohtaamiaan vihollisia, ja sai vielä ryhmänsäkin ampumaan.

Vähätkin mahdollisuudet on ruotsinkielisen joukon komentajan käytettävä, jos aikoo ylläpitää edes minkäänlaista toivoa omasta Mannerheim-rististä.

4.4 Ruotsinkielisten sota 4 .

4.4.1 Otsikolla Tippa viinaa, kuorolaulua ja lähimmäisenrakkautta Riitta Järventie kertoo Markku T Hyypän "tutkimuksesta", jonka mukaan "sosiaalinen pääoma" selittää Pohjanmaan rannikon ruotsinkielisten suomalaisia pidemmän keski-iän Aamulehti 8.5.2000.

"Tutkimuksen" mukaan sosiaalista pääomaa on suomalaisilla vähemmän, koska "on aika kamalaa, miten paljon suomalaiset ovat lapsena saaneet piiskaa varmaan ihan hyvää tarkoittavilta vanhemmilta".

"Tutkija" ei selitä, miten tämän "kamaluus" on mitattu ja verrattu ruotsinkielisiin. Sama puute vallitsee muidenkin kriteerien kohdalla, jotka "tutkijan" mukaan kuuluvat sosiaaliseen pääomaan. Näin koko "tutkimus" perustuu hypoteettisiin olettamuksiin.

Sen sijaan tekijät, joista on konkreettista tietoa, "tutkija" on kokonaan unohtanut.

Viime sotiemme 90.000 kaatunutta kuolivat 45 vuotta aikaisemmin kuin normaali keski-ikä olisi edellyttänyt. Samoin 188.000 haavoittunutta on kuollut keskimäärin 22 vuotta normaalia aikaisemmin. Sodan sukupolven väestöstä miehiä oli 1.780.000. Kaatuneissa ja haavoittuneissa menetetyt vuodet merkitsevät tälle miesmäärälle jaettuna keski-iän alenemista 4,6 vuotta.

Kun muistetaan ruotsinkielisten osuus sodassa, heidän keski-ikäänsä sota ei ole alentanut.

Matts Andersen kertoo kirjassaan Flykten västerut (Sahlgren Förlag 1987) viime sodan aikaisista käpykaartilaisista: "Kesällä 1944 karkureista 62 % oli ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Närpiöstä katosi Ruotsiin ja metsän kätköihin 292 asukasta ja Korsnäsistä 184, eli 4,8 % asukkaista. Joistakin kylistä lähtivät kaikki asekuntoiset miehet." (Juuri Hyypän tutkimia rannikon ruotsalaisia.) Niistä ruotsikielisistä, jotka eivät lähteneet käpykaartin, kertoo Sotatieteen laitoksen historiateokset Talvisodan historia, WSOY 1991 ja Suomen sota 1941 - 1945, Kustannus Oy Kivi.. Talvisodassa joulukuun 23. päivän hyökkäyksessä Kannaksella ainoa suomenruotsalainen joukko, yksi pataljoona, kääntyi annetusta suunnasta 90 astetta ja joutui taisteluun rinnalla etenevän suomalaisen joukon kanssa. Oman selityksensä mukaan se joutui ylivoimaisen vihollisen sivustahyökkäyksen kohteeksi ja palasi takaisin vajaan tunnin kuluttua. Suomalaiset joukot jatkoivat hyökkäystä 8 tuntia ja alkoivat vetäytyä vasta ylemmän johdon käskystä. (Osa 2. s. 74.)

Jatkosodassa 26.6.44 Ruotsinkielisen JR 13:n II pataljoona ei noudattanut käskyä lähteä hyökkäykseen suomalaisten pataljoonien kanssa, vaan pysyi asemissaan. Tästä syystä suomalaistenkin eteneminen valui hukkaan. (Osa 7, ss. 353--354.)

28.6. JR 13:n II pataljoona lähti metsiä myöten pakoon ja jätti raskaat aseensa vaikka ei ollut edes kosketuksessa viholliseen. Jälleen ilman lupaa. (Osa 7, s. 378.)

Nämä esimerkit osoittavat ruotsinkielisten käyttäytymisen yleislinjan koko sotien ajan.. Niinpä ruotsinkielisten suhteelliset miesmenetykset olivat 1/10 suomalaisten tappioista. Heidän keski-ikäänsä sota ei ole vaikuttanut. Tällaiset näytettävissä olevat tosiasiat eivät sovi dopinpullojournalismiin, siksi ne puuttuvat tohtori Hyypän "tutkimuksesta". Entä sitten psyykiset tekijät, kuorolaulu ja lähimmäisenrakkaus.

"Ruotsinkielisille esitetään omaa sisäänottoa Helsingin yliopiston tähtitieteelliseen, maa- ja metsätaloustieteelliseen ja oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Ruotsinkielisille nykyisin varatut kiintiöt eivät ole täyttyneet, koska hakijat eivät ole yltäneet vaadittuun pisterajaan." (HS 23.6.89.)

Helsingin yliopistossa vuonna 1995 pääsi opiskelemaan esim. historiaa seuraavilla pistemäärillä: Pääsykoe (maks. 10 p.), suomenkieliset 6,13 p, ruotsinkieliset 4,31 p. Pääsykoe + ylioppilastodistus (maks. 19 p.), suomenkieliset 14,50 p, ruotsinkieliset 11,91 p. Alemmat pääsyvaatimukset ja niistä kertovat luvut osoittavat, että ruotsinkielisten alempi ymmärtämisen taso on virallisestikin todettu. Tämän asteinen ymmärtämisen taso osoittaa psyyken yksinkertaisuutta, joka tekee elämän tasaisemmaksi, huolettomammaksi. Se pidentää ikää. Tämä päätelmä perustuu konkreettisiin lukuihin, joten se on kiistattomasti tieteellisempi selitys pidemmälle keski-iälle kuin Hyypän teoriat kuorolaulusta ja lähimmäisenrakkaudesta.

Päätelmä:

Me suomalaiset miehet elämme mieluummin 70 vuotta suomalaisena miehenä kuin 80 vuotta itäruotsalaisena käpykaartilaisena.

4.4.2 Ruotsinkielisten sota lehtikirjoittelussa.

Aamulehti 11.6.2000:

Valmiiksi pehmustetut elämät. (Lyhennelmä.)

"Suomenruotsalaiset eivät ole kokeneet sodan hävitystä, asuntopulaa eivätkä puutteellisia opiskelumahdollisuuksia."

Seuraava tarina eräästä pienestä suomalaisesta ruotsinkielisestä rannikkokaupungista on totta.

Muualta tullut opettaja antoi takavuosina ruotsinkielisille oppilailleen todistukseen nelosia ja viitosia. Omasta mielestään ihan oikeudenmukaisesti. Asianomaiseen opettajaan otettiin yhteyttä lääninhallituksesta ja käskettiin korjata numerot paremmiksi, muuten seuraisi varmoja hankaluuksia.

Kun opettaja ei enää kirjoittanut seiskaa huonompaa numeroa, hänet jätettiin rauhaan.

Hannosta on askarruttanut tuore tutkimus, joka perusteli suomenruotsalaisten pitempää elinikää ja parempaa terveyttä tämän väestönosan muhkealla sosiaalisella pääomalla.

Lääketieteen tohtori Markku T. Hyyppä väittää tutkimuksessa, että syy hyväkuntoisuuteen löytyy ruotsinkielisten runsaista ystävyyssuhteista ja siitä, että nämä luottavat lujemmin toisiin ihmisiin kuin suomenkieliset. (…..)

Hannonen hakee taustoja historiasta.

- Ruotsinkielinen väestö ei ole kokenut sodan hävitystä., ei asuntopulaa, ei muuttoliikettä, ei hankalia kotioloja, ei puutteellisia opiskelumahdollisuuksia. Ruotsinkielisten taloudellinen asema on aina ollut parempi ja ruotsinkielisten nuorten yhteiskuntakelpoisuus on varmalla tutulla pohjalla ollut hyvin turvattu, Hannonen kuvailee suomenruotsalaisten parempia lähtökohtia. (…..)

Siirtolaiskysymys on Hannosen mukaan hyvä esimerkki siitä, mitä etuoikeuksia suomenruotsalaisuus on tuonut mukanaan.

"Den svenska jorden i fara" eli "ruotsalainen maa vaarassa" otsikoi Göran von Bonsdorff kuvaavasti ruotsalaisen kansanpuolueen historiikkiin kirjoittamansa luvun, jossa puhutaan pika-asutuslain maanluovutuksesta.

Ruotsalaisten kartanoiden maita säästettiin siirtoväkeä asutettaessa sotien jälkeen hinnalla millä hyvänsä. Ruotsinkielisissä kunnissa maanomistajille annettiin oikeus ns. vastikemaan hankkimiseen suomenkielisistä kunnista. Ilmiö tunnettiin nimellä "den heliga jorden" so. "pyhä maa".

Suomenkielisen siirtoväen asuttaminen kaksikielisiin kuntiin piti asiakirjojen mukaan hoitaa niin, että "ruotsinkieliselle väestölle aiheutettaisiin mahdollisimman vähän haittaa".

Nämä seikat käyvät ilmi esimerkiksi Paasikiven päiväkirjoista.

"Toistaiseksi olemme niin riippuvaisia Ruotsista", Paasikivi perusteli. Asutustoiminta oli hoidettava niin, ettei se rasittanut suhteita Ruotsiin.

Hannonen on katsellut paljon ympärilleen suomalaisten pitäjien hautausmailla. Ruotsinkielisellä Pohjamaalla on sankariristejä kovasti paljon vähemmän kuin suomalais-pitäjissä. (….)

Selitys oli yksinkertaisesti halu säästää mahdollisimman paljon suomenruotsalaisia miehiä jatkamaan sukua. Mannerheimin luona kävi oikein ruotsinkielinen lähetystö vaatimassa tällaista suojelua. (….)

Hannonen muistuttaa, että yhteiskunta on tarjonnut suomenruotsalaisille erittäin turvatut olot hyvin monessa asiassa. Niistä vähäisin ei ole koulutus. (….)

Monet ruotsinkieliset kunnat ovat olleet ihmeen hanakoita ottamaan vastaan esimerkiksi Vietnamin pakolaisia, vaikka ne eivät mistään hinnasta halunneet suomalaissiirtolaisia alueelleen sodan jälkeen. (….)

4.4.3 Toimittajille muistutus 13.

"Sotahistorioitsija" Antti Juutilaisen dopingpullohistoriaa.(Aamulehti 1.7.2000, mielipidesivu.) Juutilaisen kirjoittelu ei ole toimittajan työtä, mutta kun kirjoittaja esittäytyy historioitsijaksi (sotahistorioitsija), jolta, kuten toimittajiltakin, edellytetään tietynlaista etiikkaa, ansaitsee se arvioinnin tässä sarjassa.

Juutilainen yhtyy Benedict Zilliacuksen kirjoitukseen Al:ssä 20.6. Siinä Zilliacus kaipaa Tapani Hannosen haastattelun (Al 11.6) johdosta Hannosta tunnustamaan "ruotsalaisten joukkojemme aivan ratkaisevia sotaponnistuksia". "Hannonen näyttää tosin arvostavan JR 61:n sankaruutta Tienhaaran taistelussa", hän jatkaa.

Virallinen sotahistoria "Suomen sota 1941 - 1945" kertoo tästä sankaruudesta.

- "Puolustuksen otti vastaan Tienhaaran niemellä 22.6.kello 15 JR 61. Saman päivän iltana, jolloin JR 61 puolusti Kivisillan salmea, venäläiset uudistivat klo 23 seudulla tykistö- ja kranaatinheitin valmistelun ja hyökkäsivät kahteen kertaan siltojen seudulla ja Liitsaaren kohdalla Kivisillan salmen yli, mutta suomalaisten tykistö ja jalkaväen aseet torjuivat yrityksen."

"Juhannusaattona 23.6. aamulla joutuivat suomalaiset voimat Kivisillan salmella kovalle koetukselle. Taisteluun yhtyi alusta lähtien suomalainen tykistö parhaansa mukaan. Se suuntasi heti murhaavan tulipeitteen salmen seudun maastoon. Samoin yhtyivät taisteluun tykkikomppanioiden tykit kuten myös juuri paikalle saapuneet rynnäkkötykit. Vihollinen onnistui kuitenkin eräissä kohdin vähäisin voimin pureutua aluksi salmen rantaan JR 61:n puolustusasemien eteen, mutta rantamaasto puhdistettiin vastaiskuin kokonaan kello 11 mennessä. Sillan luona hyökkäys tyrehtyi alkuunsa tykistön ja panssarivaunujen tuleen."

"Päivällä klo 13 - 15 venäläiset uudistivat hyökkäyksensä Kivisalmella. Suomalainen tykistö torjui venäläisten hyökkäysyrityksen alkuunsa.

Tästä eteenpäin sodan loppuun saakka JR 61:n lohkolla vihollisen hyökkäystoiminta pysyi taantuneena ja tykistötuli jatkui vähäisenä häirintänä", toteaa sotahistoria.

JR 61:n asemiin kohdistui koko suurhyökkäyksen aikana siis nuo neljä kahden perättäisen päivän aikana tehtyä hyökkäystä Tykistö torjui ne heti alkuunsa. Näin virallinen sotahistoria kertoo JR 61:n sankaruudesta.

Suomalaiset rykmentit olivat osoittaneet tuota sankaruutta jo 12 päivää ennen kun JR 61 sai ensimmäisen kosketuksen viholliseen. Suomalainen rykmentti JR 48 teki tuona venäläisten 22 päivää kestäneen suurhyökkäyksen torjunnan aikana 7 hyökkäystä ja 8 vastaiskua, torjui 14 hyökkäyksiä, joista kaksi rynnäkköä ja oli kerran vaarassa joutua saarroksiin.

Kun verrataan tätä Zilliacuksen "sankarirykmentin" neljään hyökkäyksen torjuntaan, jotka tykistö hoiti ja joista yhden torjunnassa tehtiin vastaiskuja, huomataan, että virallinen sotahistoria kertoo perin niukasta noista sankariteoista. Hyökkäykset torjuttiin varustetuissa asemissa asemasodassa ja supistuivat kahden päivän ajalle. JR 48 toimi koko ajan liikuntasodassa, ja sen osalla tekojen jakso kesti 22 vuorokautta. Zilliacuksen "sankarirykmentti" oli taisteluissa mukana vain 7 päivää.

Ruotsinkielisen JR 13:n sankaruutta Z myös ylistää. "Koko rykmentin tappiot pitkälti toista tuhatta miestä", hän mm. sanoo.

"Sotahistorioitsija" Antti Juutilainen yhtyy Z:n kirjoitukseen: "Eräät joukot, kuten artikkelissa mainittu Everstiluutnantti Alpo Marttisen komentama jalkaväkirykmentti 61 "sextiettan" joutuivat ratkaisupaikoille. Mutta monia muitakin pahoihin paikkoihin joutuneita ruotsinkielisiä jalkaväkijoukkoja taisteli tuon rykmentin veroisesti. (…) Talin tiikereinä tunnettu jalkaväkirykmentti 13:n II pataljoona ja sen veljespataljoona III P samasta rykmentistä".

Tästä rykmentistä sotahistoriassa sanotaan mm. 25.6 tilanteesta: "Tämän linjan eteläsiipeä puolustanut III/Jr 13:n komppania oli nähtävästi pelännyt saarrostusuhkaa ja poistunut klo 13.30 seudussa taakse, jatkanut Ventelänselän yli matkaa 3.Pr:n alueelle, sekä kulkenut hajautuneen III/JR 13:n kokoamispaikalle Särkijärvelle."

Näin divisioonan puolustuslohkolta oli häipynyt yksi komppania kenellekään mitään puhumatta, tilanteessa, jossa sillä ei ollut edes kosketusta viholliseen. Se siirtyi ovelasti naapuriprikaatin alueelle, jossa kukaan ei tiennyt mikä sen tehtävä oli, minkälaisen käskyn mukaan se toimi, ja niin se sai kenenkään estämättä marssia selustaan 15 kilometriä rintamasta.

25.-26.6. tilanteesta sanotaan: "Pataljoonien yhteisenä ensi tehtävänä oli Talinmyllyn valtaaminen ja siitä tehdyn suunnitelman mukaisesti Er.P 14 aloittikin illalla kahdella komppanialla etenemisen, mutta II/JR 13 pysyi paikallaan."

Tästä syystä divisioonan komentaja antoi sille uuden käskyn liittyä sen toisella siivellä etenevän III/JR 48:n hyökkäykseen, mutta II/JR 13 ei noudattanut tätäkään käskyä. Ei siis vaikka divisioonan komentaja katsoi aiheelliseksi uudistaa sille annetun käskyn. Nämä kaksi tapausta on otettu esimerkiksi ruotsinkielisen JR 13:n yleisestä käyttäytymisestä.

"Talin tiikereinä tunnettu JR 13:n II pataljoona" kirjoittaa Juutilainen tästä pataljoonasta. Virallisen sotahistorian kertoma ei synnytä mielikuvaa "tiikereistä", vaan aivan päinvastaisen ajatuksen

"Tiikereinä tunnettu". Tällainen tunnettuus tulee esille vasta 50 vuotta sodan jälkeen ja silloinkin vain "sotahistorioitsija" Juutilaisen "historiassa".

Mistä Juutilaisen kiinnostus tähän kysymykseen on peräisin. Sotaveteraani-lehdestä selviää (28.9.93), että suomenruotsalaiset eivät hyväksy virallisen sotahistorian tietoja, vaan ovat perustaneet "projektiryhmän" kirjoituttamaan mieleisensä selvityksen ruotsinkielisten joukkojen toiminnasta sodissamme. Ryhmä määrittelee tehtäväkseen osoittaa, että "suomenruotsalaiset ovat sotineet vähintään yhtä uhrautuvin mielin, kuin kaikki muutkin". Ryhmään kuuluvat Lars Stenström, Carl-Fredrik Meinander, Bror-Erik Sahlstedt, Göran Stjernschantz ja Nils Nykvist. Tämän ryhmän toimeksiannosta Juutilainen kirjoitti ruotsinkielisille heidän mieleisensä sotahistorian, jonka sanomaa hän nyt puolustelee.

Vaasalaiset Brage Forssten, Holger Strandberg ja Anders Knip kirjoittavat tästä suomenruotsalaisten ikiomasta sotahistoriasta Reserviläinen-lehdessä (joulukuu -97) Kenttäpostia palstalla, että "Suomenruotsalaiset ovat äskettäin toimittaneet ja julkaisseet omista sotateoistaan oman historian". He selittävät, että sen tiedot eroavat huomattavasti niistä virallisen sotahistorian tiedoista, joita tämän kirjoituksen alussa on selvitetty.

Miksi heille on tärkeää kirjoituttaa oma sotahistoria. Miksi virallinen ei kelpaa. Miksi on tarpeellista jälkikäteen, 50 vuotta myöhemmin, rakentaa myyttejä "sankarirykmentistä" ja "Talin tiikereistä". Ja kirjoituttaa oma historia näiden myyttien tueksi. Eiry

Virallinen sotahistoria suositeltavin. (Aamulehti 22.7.2000.)

"Kalevi Alajoki kaipasi todellista tietoa..", väittää ruotsinkielisen 17. D:n lotta Maj-Lis. (Al 16.7.) ja kehottaa hakemaan 17.D:n historiikista "Tammidivisioona" sellaista tietoa.

Väite on tuulesta temmattu. En kaivannut tietoa, vaan neuvoin, mistä ruotsinkieliset kirjoittajat Benedict Zilliacus ja Martin Lilius saavat oikeaa tietoa kuvittelun tilalle. Tietolähde, jota suosittelin, on virallinen sotahistoria "Suomen sota 1941 - 1945". (Toimittanut Puolustusvoimien Pääesikunnan sotahistoriallinen toimisto.) Nyt suosittelen sitä myös 17 D:n lotalle.

Sotaveteraani - lehdessä (28.9.93) ja Reserviläinen - lehdessä (joulukuu - 97) ruotsinkieliset kertovat, että he ovat tyytymättömiä virallisen sotahistorian tietoihin ja ovat kirjoituttaneet oman sotahistorian. Kirjoittajana Aamulehdessä 1.7. tästä aisasta puheenvuoron käyttänyt "sotahistorioitsija" Antti Juutilainen. Tämä siis tuon Tammidivisioona-tarinan lisäksi. Sellaiset gloristiset ilmaisut kuin "Tammidivisioona", "sankarirykmentti" ja "Talin tiikerit", osoittavat mutkattomasti, että kauaksi on etäännytty todellisuudesta. Näin runsas jälkiselittely ruotsinkielisillä osoittaa, että todellisuuden vierastaminen on heillä poikkeuksellisen voimakasta.

Lotta kehottaa lukemaan Tammidivisioonan historiikista "sellaisia asioita". Kun virallinen sotahistoria on kiistattomasti luotettavampi tiedon lähde, en aijo lukea näitä omatekoisia sankaritarinoita tietoa saadakseni.

Kalevi Alajoki

Kommentti:

Antti Juutilainen kirjoitti ruotsinkielisten toimeksiannosta heille oman version sorahistoriasta. Nyt heillä on ikioma sotahistoria. Herää kysymys, miksi heille ei kelpaa alkuperäinen virallinen sotahistoria. Ikään kuin he eivät hyväksyisi todellisten tapahtumien mukaista kertomusta.

Miksi on hyvä olla. Miksi he elävät kauemmin.

Suomalalaisen tajunnassa on selkeä tieto, että maan itsenäisyyttä on puolustettava täällä, että hänen on huolehdittava pienen kansan itsenäisyyden säilymisestä täällä. Suomenruotsalaisen tajuntaa ei tällainen tieto rasita. Vaaran uhatessa hän lähtee Ruotsiin. Suomalaiset turvaavat hänen selustansa. Yksinään tämä jo selittää koko kysymyksen erilaisesta keski-iästä.

Jos ryyppääminen ja väkivaltaisuus, sikäli kun niitä millään pätevällä tutkimuksella on osoitettu, ovat edellytys pienen kansan itsenäisyyden säilymiselle, ne ovat myönteisiä ominaisuuksia, vaikka ne lyhentäisivätkin keski-ikää.

Näitä asioita tarkasteltaessa on paikallaan muistaa sekin, että 22:sta toiseen maailmansotaan joutuneesta manner - Euroopan valtiosta Suomi on ainoa, jonka alueita ei sotatoimilla miehitetty. Näin ruotsinkielisistä käpykaartilaisista huolimatta.

Antti Juutilaisen puhuu "Talin tiikereistä". Jos tapahtumien ajankohtana olisi puhuttu JR 13:n köyttäytymisestä Talin taisteluissa, olisi nimitys ollut "Talin pelkurit". Se olisi ollut täysin perusteltua tämän rykmentin yksiköiden käyttäytymisen perusteella, josta edellä kohdassa "Toimittajille. Muistutus 11" on pari esimerkkiä. Se on ollut harkittua ja ennakkoasenteen mukaista käyttäytymistä.

Juutilaisen kirjoitus on omituista tekstiä historioitsijalle. "Peukalointi saattaa johtaa aiheettomiin syyttelyihin", hän toppuuttelee dokumentoidun tiedon käsittelyä, vaikka juuri se on historioitsijan arvokkainta aineistoa. Ainoa sotaan liittyvä dokumentoitu tieto, jonka hän tekstissään antaa on, että "talvisodassa kaatuneista upseereista 14 prosenttia oli lähtöisin ruotsinkielisistä kodeista". Tämä kuvaa hyvin "historioitsijan" tavoitteellisuutta. Ennen talvisotaa oli tapana, että kaikki ylioppilaat pyrittiin kouluttamaan reserviupseereiksi. Arviolta kaksi kertaa tuo 14 prosenttia kaikista ylioppilaista oli ruotsinkielisiä, joten heidän prosentuaalinen määränsä upseereista oli paljon suurempi kuin tuo 14 prosenttia. Mutta tätäpä "historioitsija" ei kerro.

Lisätty 13.5.2001

12.Ruotsinkielisiä

1. Ruotsinkielisiä henkilöitä.

2. Ruotsinkielisten älyllinen taso.

3. Ruotsinkielisten keinot

4. Ruotsinkielisten sota.

4.2 Ruotsinkielisten sota 2.

4.3 Ruotsinkielisten sota 3.

4.4 Ruotsinkielisten sota 4 .