Päivitetty 6.6.2010


Kotikuntalakiesitys ei mahdollista YK:n vammaissopimuksen ratifiointia

Vammaisjärjestöt pitävät kotikuntalakiesitystä ristiriitaisena Suomen ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. Vammaisten Ihmisoikeuskeskus VIKE ja Valtakunnallinen vammaisneuvosto VANE ovat pettyneitä uudistuksen sisältöön ja muotoon. 

Lakia ollaan muuttamassa siten, että pitkäaikaisessa hoitosuhteessa kotikuntansa ulkopuolella asuvalla henkilöllä olisi kotikunnan valintaoikeus. Oikeus koskisi henkilöä, joka on kunnan päätöksellä sijoitettu perhehoitoon, laitoshoitoon tai asumaan asumispalvelujen avulla. Ns. laitosrajoituksen estämättä henkilö voisi valita uudeksi kotikunnakseen sen, jonka alueella olevassa toimintayksikössä tai asunnossa hän asuu.

VIKE:n mukaan muutosesityksessä ei ole otettu lainkaan huomioon vammaisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista YK:n vammaissopimuksen asettamien velvoitteiden näkökulmasta. Valmistelun suurimpana puutteena pidetään sitä, ettei siinä ole edes viitattu Suomen allekirjoittamaan ja hyväksymään YK:n vammaissopimukseen. Yleissopimuksen mukaan vammaisten tulisi olla mukana kaikessa päätöksenteossa, joka koskee heitä itseään – kotikuntalakiesityksen valmisteluun vammaisjärjestöjä ei ole kuitenkaan otettu virallisesti osallisiksi.

Kuten VIKE tiedotteessaan toteaa, Eduskunnan perustuslakivaliokunta (PeVL 1/2010 vp) ja sosiaali- ja terveysvaliokunta (StVL 3/2007 ja 22/2009) ovat pitäneet tärkeänä YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ratifioimisen mahdollistavien kotimaisten täytäntöönpanotoimien viivytyksetöntä toteuttamista. Ratifioimisen esteenä on pidetty etenkin niitä säännöksiä, jotka rajoittavat vammaisten henkilöiden kotikunnan ja asuinpaikan vaihtoa. Kotikuntalakiuudistuksen hyväksyminen ehdotetussa muodossa estäisi siten ratifioinnin myös tulevaisuudessa.

Vammaisneuvoston mukaan on hämmästyttävää, ettei sopimusta ole huomioitu, vaikka se on yksi keskeinen syy lain uudistustarpeille. VANE kritisoi esitystä lisäksi siitä, että luvattu oikeus on tosiasiassa vain suppea, asuinpaikkaan ja maksajatahoon sidottu teoreettinen mahdollisuus. Se ei myöskään hyväksy kotikunnan vaihtoon liittyvää perusteluvelvoitetta.

Lähde: Edilex-lakiportaali.


--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


OIKEUS HENKILÖKOHTAISEEN APUUN KOSKEE MYÖS KEHITYSVAMMAISIA


Vammaispalvelulain uudistus astui voimaan 1.9.2009. Vammaispalvelulakia muutettiin,

jotta vaikeavammaiset ihmiset voivat määrätä itse enemmän omasta elämästään.

Laki antaa vaikeavammaisille ihmisille oikeuden saada henkilökohtaista apua. Laki koskee myös kehitysvammaisia henkilöitä.


Henkilökohtainen apu tarkoittaa vaikeavammaisen henkilön välttämätöntä avustamista kotona ja kodin ulkopuolella. Esimerkiksi kehitysvammainen henkilö voi saada apua päivittäisiin toimiin, kuten asiointiin. Hän tarvitsee avustajan, joka mahdollistaa sen, että hän voi päättää itse elämästään. Päivittäisten toimien lisäksi apua voi hakea myös työhön, opiskeluun, harrastuksiin, sosiaalisten suhteiden ylläpitoon ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen.

Henkilökohtaisen avun saaminen ei riipu diagnoosista. On myös muistettava, että henkilökohtaista apua voi saada, vaikka hakijan vanhempi toimii omaishoitajana. Omaishoidon tuki ja henkilökohtainen apu täydentävät toisiaan.


Kunnan on järjestettävä henkilökohtaista apua yksilöllisen tarpeen mukaan kaikille lain myöntämisedellytykset täyttäville vaikeavammaisille henkilöille. Kyseessä on subjektiivinen oikeus eli kunnan on järjestettävä palvelu määrärahoista riippumatta.


Tietopaketti henkilökohtaisesta avusta löytyy tästä.



Vammaispalvelulaki uudistuu - mikä muuttuu? Lue Tukiliiton kysymys- ja vastausosio tästä 

ASSISTENTTI INFO:n Uudistuva vammaispalvelulaki,Oikeus henkilökohtaiseen apuun vahvistuu löytyy tästä

Lue oikeustieteen lisensiaatti Tapio Kuosman MUISTIO Virkatoiminnan lainalaisuudesta ja virkamiehen vastuusta virkatoimiensa lainmukaisuudesta tästä ja MUISTIO Henkilökohtainen apu -toimintaohjeesta ja laintulkintaongelmien ratkaisemisesta hallintotuomioistuimissa tästä.

Klikkaa tärkeisiin lakilinkkeihin tästä.



OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET MUUTTUIVAT

Omaishoidon toimintaohje on muuttunut 1.9.2009 lähtien Espoossa. Muutokset yhtenäistävät omaishoidon tuen myöntämistä Espoossa ja muissa pääkaupunkiseudun kaupungeissa. Kaikille omaishoidon asiakkaille lähetetään kirje, jossa on uusi toimintaohje, omaishoidon tuen arviointilomake ja tapaamisaika palveluiden suunnittelua varten. Asiakastapaamisessa arvioidaan omaishoidon tuen tarve ja/tai mahdolliset muut palvelutarpeet. Puhelinneuvontaa asiasta saa: vammaispalveluiden neuvontanumerosta 816 45285 (ma, ti, ke ja pe kello 9.00–11.00 ja to 12.00–14.00) tai johtavilta sosiaalityöntekijöiltä Ulla Ahlgrenilta (p. 816 45944) ja Elina Lindströmiltä (p. 816 45924).

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN Perhe- ja sosiaalipalvelut, Vanhusten palvelut: OMAISHOIDON TUEN TOIMINTAOHJE 1.9.2009 löytyy tästä

OIKAISUVAATIMUS OMAISHOIDON TUKIPÄÄTÖKSESTÄ: malli löytyy tästä.



KOULUASIAA: Lapsi tavallisella luokalla – tietoa löytyy tästä. Espoo säästää opetusmenoissaan ja tämä näkyy myös vammaisten lasten opetusjärjestelyissä jo tänä syksynä. Muutama vinkki huoltajille syksyn HOJKS-palavereihin (HOJKS=henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma) löytyy tästä.  Vammaisen lapsen huoltajien kannattaa nyt seurata, että lapsi todella saa oman HOJKSinsa mukaiset tukitoimet.



Kelan valituslomakkeen löydät (pdf) tästä

FINLEX:in sivujen kautta löytyy Kehitysvammalaki ja Vammaispalvelulaki

 YKSILÖLLISEEN ELÄMÄÄN Seminaari kehitysvammaisten ihmisten asumisesta ja tuetusta elämästä esitys materiaali löytyy Palvelusäätiön sivuilta tämän kautta
Kehitysvammaisten tukiliiton Etelä-Suomen edunvalvonta-päivien materiaalin löydät tästä (PPT)

 Tärkeä sähköpostiosoite lentomatkustajille. Nyt lentomatkustajat voivat antaa palautetta tämän osoitteen kautta, jos lentoterminaalissa ilmenee epäkohtia.

Linkki Espoon Järjestöjen Yhteisö ry - sivuille tästä.  

Vammaisten lakinetti on avattu! Ajankohtaista tietoa, tukea ja turvaa.....,lisää täältä.  

Vammaissosiaalityön neuvontapuhelin on avattu! Neuvonnasta voi kysyä vammaispalvelulain alaisista asioista, kuten esim. henkilökohtaisesta avustuspalvelusta tai kuljetuspalveluista. Puhelinneuvonta vastaa asiakkaiden kysymyksiin ma-ke ja pe kello 9-11 sekä to kello 12-14, puh. (09) 8164 5285. Järjestäjä: Espoon kaupunki, Kamreerintie 3 B, 11. krs, PL 2513, 02070 Espoon kaupunki, puhelinvaihde:(09)81 621.  

 

Tärkeää tietoa ja tukea SISARUUSOPPAASTA (PDF).

Lue ja imuroi tästä Kehitysvammaisten Tukiliiton uusi Down-opas.  

PDF-muotoisen dokumentin lukemiseen tarvitset Adobe Reader-ohjelman, joka löytyy tästä.  

 

Etusivulle