>
 

Kotisivu
Historia

Rotumääritelmä

Jalostusohjesääntö
Koiramme
Koiristamme
Pennut
Saavutukset
Kuvia
 

Auf Deutsh

På svenska

 

Jalostusohjesääntö

Appenzellinpaimenkoiran jalostuksen tavoiteohjelma

 

 Yhteenveto

 

 Taustatiedot

 

Appenzellinpaimenkoiran käyttötarkoitus on ollut toimia paimen- ja vahtikoirana, jossa toimessa rotu on vielä tänäkin päivänä. Appenzellinpaimenkoira luokiteltiin omaksi rodukseen jo vuonna 1898. Ensimmäisen rotumääritelmän laati postimestari Max Siber, ja oma rotuyhdistys perustettiin 1906.

 

Karjan paimennustyö on vähentynyt muuttuneen maatalouden myötä, samoin koirien työ paimenina. Monipuolisena käyttökoirana on appenzellille löytynyt paljon uusia käyttötarkoituksia.

 

Nykyinen käyttö

 

Appenzelli on siirtynyt navetasta olohuoneeseen ja kehittynyt harrastekoiramaiseen suuntaan.

 

Suomessa appenzelli sai 1995 kilpailuoikeudet palveluskoirakokeisiin sekä oikeuden saavuttaa käyttövalion arvon. Koiria käytetään paljon myös agility- ja tokokilpailuissa. Myös raunioilla, jälkikokeessa ja henkilöhaussa niitä näkee mukana. Suomessa on kymmenkunta koiraa paimennustyössä osa-aikaisesti. Seurakoiran vaativa tehtävä on nykyään appenzellin ylivoimaisesti suurin käyttötarkoitus. Luonnekin on muokkautunut enemmän seurakoiralle sopivaksi.

 

Kanta muissa maissa

 

Appenzelli on harvinainen kaikkialla: se ja entlebuchinpaimenkoira luokitellaan Sveitsissä uhanalaisiin rotuihin. Eniten appenzellejä on Keski-Euroopassa, mutta on niitä jokunen jopa Etelä-Afrikassakin, siellä toimii yksi kasvattajakin. Yhdysvalloissa on 30-60 yksilöä, Ruotsissa muutamia kymmeniä ja Tanskassa satakunta. Sveitsissä syntyy pentuja vähän yli sata, kaikkiaan pentuja syntyy vuosittain alle viisisataa.

 

Kanta Suomessa

 

Ensimmäiset appenzellit tulivat Skandinaviassa Suomeen vuonna 1965. Sen jälkeen on tuotu 18 koira, ja viisi narttua on käyty astuttamassa ulkomailla. Suomesta on myös viety kaksi urosta Sveitsiin, yksi Slovakiaan ja yksi narttu Saksaan. Suomessa on rekisteröity vuosina 1965–2004 kaikkiaan 364 yksilöä.

 

Suomen kanta on eurooppalaisittain erittäin korkeatasoinen ja hyväluonteinen. Koiriamme on systemaattisesti sosiaalistettu, ja jalostuksessa on kiinnitetty paljon huomiota luonteeseen.

 

Tällä hetkellä aktiivisia kasvattajia on viisi, joista vanhin, kennel Alpenhirts, on toiminut jo 40 vuotta.

 

Rekisteröityjä pentuja

  2003 2002 2001 2000 1999
Sveitsi 131 138 88 109 109
Saksa 64 105 79 66 57
Ruotsi 5 - 9 11 -
Suomi 24 6 16 5 9

Rotuyhdistys

Suomen Sveitsinpaimenkoirat ry perustettiin 2.9.1965 Kauniaisissa. Perustamiskokouksessa oli läsnä 24 henkilöä. 6.5.1972 yhdistys saavutti rotujärjestön statuksen. Yhdistyksen tarkoitus on herättää kiinnostusta kaikkiin neljään sennenkoirarotuun, kehittää niitä sekä ulkomuodollisesti että käyttötarkoitusta vastaavaksi, ohjata sennenkoirien omistajia ja antaa neuvoja jalostustoiminnassa.

 

Jalostustoimikunta

 

Nykyään jalostustoimikuntaan kuuluu kolme jäsentä, jotka valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

 

Vuodesta 1966 vuoteen 1996 jalostustoimikunnassa oli mukana Vuokko Eräjää, ja hänet valittiin uudelleen vuonna 2003. Muut jäsenet ovat olleet yleensä kasvattajia, jotka ovat rodusta kiinnostuneita ja haluavat viedä sitä eteenpäin.

 

Jalostustoimikunnalle lähetetään mieluiten kirjallinen kysely ajoissa, jotta sille jää riittävästi aikaa selvittää sopivia uroksia ja laskea sukusiitoskerroin harkitulle yhdistelmälle.

 

Jalostustoimikunta kerää tietoa appenzelleistä ja pitää yhteyttä muiden maiden vastaaviin toimikuntiin. Myös Suomesta annetaan tietoa muihin maihin, ja pyrimme yhdessä kartoittamaan kannan tämänhetkisen tilanteen.

 

Saksassa on juuri saatu valmiiksi lista, jolla on tiedot Euroopan eri maiden uroksista, joita voi käyttää jalostuksessa. Mikäli omistaja on toimittanut jalostustarkastuslausunnon, luonnetestituloksen, sukutaulun ja kuvan koirastaan, kaikki nämä tiedot ovat saatavilla osoitteessa www.appenzeller-pedigrees.info. Sieltä on helppo käydä katsomassa sopivaa urosta omalle nartulleen. Suomalaisten koirien tietoja on toimitettu useaan tiedostoon, joita voidaan käyttää jalostustarkoituksessa. Näin pienessä rodussa täytyy tehdä rajoja ylittävää yhteistyötä, jotta saamme koko tehollisen populaation käyttöön. Tästä kansainvälisestä listasta saa paljon tietoa ulkomaalaisista uroksista, ja se helpottaa jalostusneuvojien työtä.

 

Kansainvälisen yhteistyön edistäminen

 

Appenzellien omistajat ja kasvattajat ovat perustaneen vuosittain kokoontuvan kansainvälisen symposiumin, jossa käsitellään rotuamme ja kaikkea rotuumme liittyvää. Ensimmäinen kokous oli 16.8.2003 Hohenrodassa ja seuraava 23.5 2004, ja tänä vuonna kokous pidetään 25-26.11.2005 Salzburgissa.

 

Ensimmäisessä kokouksessa listattiin appenzelleillä todettuja sairauksia, joita oli onneksi vähän. Silmäsairauksia ei ole toistaiseksi löytynyt lainkaan. Joillekin vanhoille koirille tulee harmaakaihi iän mukana. Jotkut koirat myös kuuroutuvat 12-16 ikäisinä. Kitalakihalkiota, virtsatiehyeiden (Enuresis or Ectopic Ureters) ja ruokatorven ympärille kiertyvää aorttaa (Persistent Right Aortic Channe), joka ahtauttaa ruokatorven, on raportoitu. Viimeaikoina on myös kiinnitetty huomioita hammas- ja purenta ongelmiin. Alapurentaa on alkanut ilmestyä, samoin hammaspuutteita. Koukkuhäntiä on aina esiintynyt jonkun verran. Lonkkavikaa on paljon, olkapään dysplasiaa sen sijaan vähän, ja polvilumpion paikaltaan menoa (Patella Luxatio) on todettu muutama tapaus. Polvilumpion paikaltaan meno on usein hyvin suorakulmaisten koirien ongelma. Jalostuksessa on huomioitu, että koirilla tulee olla riittävät kulmaukset. Koira, jolla on suorat kulmaukset, tulisi jättää jalostuksen ulkopuolelle. Itse koiralle ei koukkuhäntä, hammaspuute eikä ylä- tai alapurenta merkitse mitään, ainoastaan omistajalle, kun ulkomuototuomari huomauttaa asiasta näyttelyssä. Se voikin olla ensimmäinen kerta kun omistaja saa tietää asiasta.            

 

Suomessa ei ole tavattu lainkaan virtsatiehyen vikaa, ja on todettu vain yksi aortan kiertyminen ruokatorven ympärille. Ala- tai yläpurentaa ei myöskään ole tavattu toistaiseksi yhtään. Kaksi hammaspuutetta on löytynyt, samoin alakulmahampaiden kääntymistä sisäänpäin. Lonkkadysplasiaa, ED:tä ja polvilumpion paikaltaan menoa esiintyy.

 

Nykyään saamme jo paljon terveyteen liittyvää tietoa Euroopasta, ja toimitamme myös omien koiriemme tiedot sinne. Edellä mainitussa uroslistassa on mainittu, mikäli omistaja on ne toimittanut, kaikki ED-, HD- ja patellatulokset, samoin jalostustarkastuslausunto ja luonnetestin arvostelu ovat mukana.

 

Suomalaiset appenzellit ovat kilpailleet ahkerasti Euroopan kilpakentillä ja saavuttaneet erinomaista menestystä. Jopa Sveitsissä ovat suomalaiset appenzellit saavuttaneet rotunsa paras titteleitä, samoin Ranskassa, Espanjassa, Portugalissa ja Gibraltarilla.

 

Vuokko Eräjää oli 1970 luvun alussa useaan kertaan Sveitsissä opiskelemassa uutta tietoa appenzelleistä ja kuuden viikon ajan hän kiersi silloisen jalostustarkastajan herra Leumannin kanssa suorittamassa pentuetarkastuksia ja hyväksymässä aikuisia koiria siitokseen.

 

Luonne ja käyttöominaisuudet

 

Rotumääritelmässä sanotaan luonteesta: eloisa, temperamenttinen, itsevarma, peloton, hieman epäluuloinen vieraita kohtaan, lahjomaton vahti, iloinen ja oppivainen. Virheitä luonteessa ovat epävarma käytös, temperamentin puute tai lievä aggressiivisuus. Hylkääviä virheitä ovat arkuus, aggressiivisuus ja vihaisuus.

 

Tällä hetkellä tyypillinen luonne on avoin ja ystävällisesti vieraisiin suhtautuva. Monet nuoret koirat voivat näyttelyissä kokemattomuuttaan arastella. Lähes kaikilla nuorilla yksilöillä tulee ”mörkökausi” vuoden ja kahden vuoden välillä. Toisilla se kestää joitain viikkoja ja toisilla kuukausia, mutta menee ohi sitä nopeammin mitä enemmän koiraa totutetaan. Vihaisia yksilöitä ei Suomessa enää nykyään tapaa, arkoja tai paremminkin vaillinaisesti sosiaalistettuja kylläkin.

 

Temperamentin puute voi tulla jossain vaiheessa eteen, samoin puolustushalun väheneminen. Pieni puolustushalu on tietysti taajamassa asuvalla appenzellillä parempi kuin suuri puolustushalu, joka voi laueta joskus väärässä paikassa.

 

Appenzellien luonnetta on jalostettu Suomessa jo 40 vuotta sosiaalisemmaksi, ja siinä on onnistuttu. Nykyään hyvin harva yksilö toimii enää alkuperäisessä käyttötarkoituksessa paimentaen yksin karjaa vuoristossa tai vartioiden maataloa, kun omistajat ovat muualla. Yksin paimentaessaan/vartioidessaan koiran täytyi tehdä itse päätökset ja toimia täysin omatoimisesti, sille ei annettu käskyjä. Korkea puolustushalu ja terävyys olivat tarpeellisia,

samoin epäluulo vieraita kohtaan.

 

Tämän päivän appenzellilla on useimmiten reviirinä pieni omakotitalon tontti tai kerrostalon asunto taajamassa, jossa ympärillä liikkuu jatkuvasti koiralle vieraita ihmisiä, ja ne täytyy kaikki sietää. Aikoinaan maalla paimenena appenzelilla oli hehtaarien reviiri, ja harvoin sen alueelle eksyi vieraita ihmisiä ja jos joku tuli, niin silloin oli syytäkin haukkua. Muutos on ollut suuri, ja siihen täytyy koirankin sopeutua aivan kuten omistajansakin.

 

Appenzellin on täytynyt sopeutua taajamaelämään ja ottaa uusi paikka lemmikkinä ja harrastuskoirana. Samalla luonteen on täytynyt muuttua sosiaalisemmaksi ja ärsytyskynnyksen täytynyt nousta, jotta koira ei stressaa kaikesta ympärillä tapahtuvasta.

 

Appenzellit ovat yleensä hyvin sosiaalisia toisiaan kohtaan ja viihtyvät hyvin laumassa. Jopa uroksia voi pitää samassa perheessä useita ilman ristiriitoja, kunhan omistaja on lauman kiistaton johtaja. Nartut hakevat toistensa seuraa ja hoitavat myös pentuja yhdessä.

 

Pehmeämpi ja sosiaalisempi luonne on edellytys lemmikkinä olemiselle. Harrastuskoiralle toimintakyky, hermorakenne ja luoksepäästävyys ovat tärkeitä ominaisuuksia. Näitä olemme pyrkineet kehittämään ja vähentämään puolustushalua, kovuutta ja terävyyttä. Näissä pyrkimyksissä olemme onnistuneet.

 

Appenzellejä on luonnetestattu jo 1970 luvulla, ja nyt on testattu kolmen Alpenhirts-pentueen kaikista pennuista lähes puolet ja pentueiden emät. Kaiken kaikkiaan 16 koiraa on testattu viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Se on 24 % samaan aikaan testausiässä olevista koirayksilöistä.

 

Alkuperäisessä käytössä, lehmäpaimenena, on koiria enää erittäin vähän, mutta vartiointityössä niitä on, esim. Italiassa autokorjaamon aidatulla alueella. Koirat päästetään yöksi irti isolle korjaamoalueelle, ja päivät ne viettävät tarhassa ja omistajan kotona. Paimentyössä on Suomessakin useita koiria aina Rovaniemeä myöten. Moni koira on myös koulutettu rauniotyöskentelyyn, ja ovat ne siinä kilpailleetkin. Agility on suosiossa appenzellien omistajien keskuudessa, koska koirat ovat erittäin innokkaita esteille ja näkee, kun koirat nauttivat kisailemisesta. Seurakoirien tottelevaisuuskoulutus on aina ollut appenzellien vahva laji, onhan Suomen ensimmäinen tottelevaisuusvaliokin appenzelli Lotta v. Dreibünden, ohjaaja Vuokko Eräjää. Palveluskoirien käyttäytymiskokeenkin (BH-koe) on jo suorittanut jokunen yksilö ja kestävyyskokeen (AD-koe) toistaiseksi yksi.

Reki ja kärryt ovat yhä käytössä appenzelleillä, ja lasten vedoissa appenzellit ovat suuressa suosiossa kovan vauhtinsa ansioista. Myös polttopuut ja muut tavarat liikkuvat ripeästi, samoin kuin eräretkillä selkärepussa kulkevat koiran omat muonat ja vähän muutakin. Appenzellit ovat kestäviä seuralaisia vaelluksilla ja tiheä karva suojaa niitä pahimmilta naarmuilta ja hyönteisten pistoilta.

 

Innokkaina uimareina myös vesipelastus voisi olla hyvä laji, mutta ilmeisesti kukaan ei ole vielä siinä kilpaillut.

 

Opas- ja avustajakoirana appenzelli on suoriutunut erittäin hyvin, koska se innokas ja palvelualtis. Huumekoirana se pärjää hyvin samoin kuin jälkityössä ja esineen/ihmisen hakemisessa, koska se käyttää nenäänsä mielellään. Laviini-/rauniokoiriksi appenzellejä on koulutettu Sveitsissä useita.  

 

Appenzelli on erittäin monipuolinen harraste- ja työkoira. Se ei tiedä mitään parempaa kuin päästä omistajansa kanssa tekemään työtä, olipa se mitä tahansa. Luonneominaisuudet ovat olleet Suomessa tärkein päämäärä jalostusvalintoja tehtäessä, koska huonoa luonnetta ei voi hyvälläkään koulutuksella kokonaan peittää.

 

Terveyden tila

 

Appenzellit ovat yleisesti ottaen terveitä ja pitkäikäisiä, 12-14 -vuotiaiksi eläviä. Koirilla ei ole tavattu paljoakaan, esim. berniin verrattuna, erilaisia syöpiä, allergioita tai muita sairauksia. Toki yksittäisiä syöpiä on löytynyt esim. pernassa tai anaalirauhasissa,. Kuitenkin yleisin kuolinsyy on vanhuus. HD tai ED ei ole aiheuttanut yhtään lopetusta.  Tällä hetkellä ei kannassamme ole yhtään E-lonkkatuloksen saanutta yksilöä. Mitään fataalia perinnöllistä sairautta ei appenzelleillä ole tavattu, toistaiseksi.

 

Jalostuksen tavoitteet

 

Jalostuksessa koiran luonteelle tulee laittaa suurin paino. Lonkkavikainen koira pärjää hyvin, mutta omistajalle tulee nopeasti vaikeuksia luonnevikaisen koiran kanssa. Koiria pyritään käyttämään mahdollisimman paljon luonnetesteissä. Laskemalla pisteet  ”appenzellien  taulukon” mukaan saamme harrastekoiraksi sopivan pistetuloksen. Alkuperäinen pisteytys on liian palveluskoirapainotteinen. Luoksepäästävyyteen ja hermorakenteeseen tulee kiinnittää huomiota. Koiria täytyy sosiaalistaa ja kouluttaa jo pentuina, ja aikuisena niille täytyy antaa tarpeeksi aivotyötä/aktivointia, jotta ne eivät pitkästy. Täytyy muistaa, että appenzelli on aktiivinen koira.

 

Terveystarkastuksia eli lonkka-, olkapää- ja polvitutkimuksia täytyy tehdä, jotta saamme mahdollisimman paljon tietoa koiristamme. Raja-arvot jalostusyksilöille on määritelty ja niitä on aina noudatettu vapaaehtoisesti. HD:n E tulosta, ED:n 3-astetta ja patellan 3- ja 4-asteita ei käytetä lainkaan jalostuksessa. D-tulosta HD:ssä, 1-ja 2-tulosta ED:ssä sekä patellan 1- ja 2-asteita jalostuskäytössä rajoitetaan: toisen osapuolen toivotaan olevan terve. Ulkomuodollisesti ja luonteen puolesta ” raja-arvoyksilön” täytyy olla keskivertoa parempi.

 

Ulkomuoto on suhteellisen hyvä. Siinä tulee kiinnittää huomiota pitkään runkoon, lähinnä lanteeseen. Takaraajojen kinnerkulmaukset saisivat olla paremmat. Silmät saisivat olla hieman tummemmat ja niiden muoto enemmän manteli. Osalla koirista on liian pyöreät silmät. Häntä saisi olla tiiviimmällä kippuralla.

 

Tavoitteiden toteutus

 

Suomen Sveitsinpaimenkoirat ry lähettää appenzellin jalostuksesta vastaavan kaikkiin kokouksiin, joita järjestetään appenzellinpaimenkoirarodun edistämiseksi. Jalostustoimikunta osallistuu aktiivisesti rotuyhdistyksen toimintaan. Rotuyhdistys järjestää luonnetestejä, jalostustarkastuksia ja erikoisnäyttelyitä, joihin kutsutaan appenzellien erikoistuomareita arvostelemaan. Koirien omistajat yritetään saada mukaan rotuyhdistyksen toimintaan ja kouluttamaan koiransa, samoin kuin aktivoidaan omistajia kaikenlaiseen yhteistoimintaan koiransa kanssa.

 

Paraisilla 10.2.2005

 

Appenzellinpaimenkoirien jalostustoimikunnan puolesta Vuokko Eräjää

 

 

  

Taustatiedot

 

Rodun synty

Appenzellin käyttötarkoitus on ollut paimentaa lehmiä ja vartioida. Vuonna 1853 kirjassa

”Das Thierleben der Alpenwelt” Friedrich von Tschudion mainitsee kirkkaasti haukkuvasta, monivärisestä, lyhytkarvaisesta paimenkoirasta, joka työskenteli paimenen kanssa. Koirat kuljettivat karjaa markkinoille ja laitumille. Ne veivät karjan vuoristolaitumille ja jäivät sinne pitämään laumasta huolta. Paimen löysi eläimensä aina saman paikan lähistöltä, jonne ne olivat jääneet edellisellä kerralla. Appenzelli työskenteli yksin ollessaan täysin oman harkintansa mukaan. Samoin pihalla ollessaan ja vahtiessaan se käyttää omaa päättelykykyään.

 

Vuonna 1906 perustettiin appenzellinpaimenkoiralle oma rotuyhdistys, mutta omaksi rodukseen se luokiteltiin jo 1898. Ensimmäisen rotumääritelmän laati postimestari Max Siber. Rotuun otettiin aluksi kahdeksan jalostukseen sopivaa yksilöä, jotka esiteltiin Winterthurin kansainvälisessä näyttelyssä, ja näistä koirista rotu on muodostunut. Uusia yksilöitä otettiin kantakirjaan vielä viisikymmentä vuotta myöhemminkin, koska rotu oli ja on vieläkin erittäin harvinainen ja luokiteltu uhanalaiseksi.

 

Nykyinen käyttötarkoitus

 

Suurin osa nykyään elävistä yksilöistä on seura- ja harrastuskoirina. Monia yksilöitä käytetään yhä karjan paimentamiseen ja vahteina. Paimennusvaisto on hyvin tallella, ja vartioimista ei yleensä tarvitse opettaa vaan se tulee esille, kunhan koira pääsee toteuttamaan itseään. Monet appenzellit on koulutettu laviini- ja rauniotyöskentelyyn, samoin niitä on poliisikoirina helpon koulutettavuutensa ja korkean suojelutahdon johdosta.

 

Aikaisemmin appenzelleille oli suotavaa suorittaa suojelukoe, ja niiden suojeluhalua moni tuomari kokeili myös näyttelyssä. Vieläkin Saksassa ja Sveitsissä suojelukoe mainitaan jalostuskriteerinä.

 

Sveitsissä Appenzellissä ei tällä hetkellä ole yhtään appenzellikasvattajaa, joka käyttäisi koiriaan paimennustyössä eikä siellä toimi rekisteröityjä appenzellejä paimenena, kaikki työkoirat ovat rekisteröimättömiä ja useimmat myös sekarotuisia. 

 

Kanta muissa maissa

 

Appenzelli on erittäin harvinainen kaikkialla, USA:ssa arvellaan olevan 30-60 yksilöä, lähinnä sinne muuttaneiden ihmisten mukana tulleita. Espanjassa ja Portugalissa appenzellejä ei ole lainkaan, ja Italiaan on tullut toimiva kanta vasta 1990 luvulla. Keski-Euroopassa niitä on monen kasvattajan toimesta viety eteenpäin ja Itä-Euroopassa, Puolassa ja Slovakiassa, on useita kasvattajia. Pohjoismaista Suomi sai ensimmäisenä oman siitoskantansa vuonna 1965. Suomesta on viety pentuja Ruotsiin, ja sieltä on käyty Suomessa astuttamassa narttuja. Ensimmäinen appenzelli tuli Ruotsiin 1969. Ruotsissa vasta 1990 luvun puolenvälin jälkeen eräs bernikasvattaja aloitti appenzellien kasvattisen. Norjaan on viety myös Suomesta pentu, mutta se ei ole jatkanut siellä sukuaan. Tanskaan tuli 1970 luvulla joitain yksilöitä, ja nykyään siellä on useita aktiivisia kasvattajia. Useimmat koirat ovat sukua toisilleen, suppeasta alusta johtuen, mutta vuosikymmenten saatossa on saatu luotua eri linjoja, joissa on eroja.

 

Rekisteröityjä pentuja 

  2003 2002 2001 2000 1999
Sveitsi 131 138 88 109 109
Saksa 64 105 79 66 57
Ruotsi 5 - 9 11 -
Suomi 24 6 16 5 9

 

Suomen kanta

Suomeen tuli ensimmäiset kaksi appenzelliä vuonna 1965. Sen jälkeen on tuotu 9 urosta ja 9 narttua. 5 narttua on käyty astuttamassa ulkomailla, ja näistä yhdistelmistä on syntynyt 34 pentua. Tällä hetkellä olettavasti yksilöitä on n. 150 kappaletta. Kaiken kaikkiaan on appenzellejä rekisteröity vuosina 1965-2004  346 yksilöä

 

 

Vuosi

tuonnit

rekiste-

käytetyt

käytetyt

astutettu

 

 

 

röinnit

urokset

nartut

muualla

 

65-70                                                                         

 

5

1

     1

 

 

71-75

2

17

1

     1

 

 

76

 

 

 

 

 

 

77

1

 

 

 

 

 

78

 

23

2

4

 

 

79

 

16

2

2

 

 

80

 

18

2

2

 

 

81

 

3

1

1

 

 

82

 

5

1

1

 

 

83

2

 

 

 

 

 

84

 

2

1

1

 

 

85

 

10

2

2

 

 

86

 

8

1

1

 

 

87

 

8

1

1

 

 

88

 

6

1

1

 

 

89

 

15

 

2

    2

 

90

 

10

2

2

    1

 

91

1

11

2

2

 

 

92

1

14

2

2

 

 

93

 

17

2

2

 

 

94

 

6

1

2

 

 

95

 

28

3

3

 

 

96

 

10

1

2

 

 

97

 

20

3

3

 

 

98

1

9

2

2

 

 

99

 

10

1

1

 

 

2000

2

5

1

1

 

 

2001

 

16

 

2

   2

 

2002

 

6

2

3

 

 

2003

 

23

3

3

 

 

2004

 

11

1

1

 

                       

 

Rotuyhdistys ja sen historia

 

Rotuyhdistys

 

Suomen Sveitsinpaimenkoirat ry perustettiin 2.9.1965 Kauniaisissa. Virallista perustamiskokousta edelsi epävirallinen kokoontuminen, jossa sovittiin valmiiksi toimihenkilöt. Virallisessa kokouksessa toimihenkilöt valittiin tehtäviinsä, ja nimeksi tuli Suomen Sveitsinpaimenkoirayhdistys, jolla nimellä se rekisteröitiin 19.8.1968, ja Suomen Kennelliitto ry hyväksyi sen rotua harrastavaksi yhdistykseksi.  6.5.1972 yhdistys saavutti rotujärjestön statuksen. Yhdistyksen nimi on muutettu myöhemmin Suomen Sveitsinpaimenkoirat – Finlands Sennenhundar ry:ksi.

 

Yhdistyksen tarkoitus on herättää kiinnostusta kaikkiin neljään sennenkoirarotuun, kehittää niitä sekä ulkomuodollisesti että käyttötarkoitusta vastaaviksi, ohjata sennenkoirien omistajia ja antaa neuvoja jalostustoiminnassa. Hallituksessa pitäisi olla kaikkien rotujen edustajia, mutta tämä tavoite ei ole täyttynyt johtuen usein siitä, että vaalikokouksessa ei ole paikalla muiden rotujen kuin bernien edustajia useita kymmeniä.

 

Yhdistyksessä on jäseniä on n. 1050 ja se julkaisee jäsenlehteä Sennenkoira-Sennenhunden neljä kertaa vuodessa ja tilastonumeron. Aluetoiminta kattaa jo koko maan ja on vilkasta.

 

Jalostustoimikunta

 

Nykyään jalostustoimikuntaan kuuluu kolme jäsentä, jotka valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Vuodesta 1966 vuoteen 1996 jalostustoimikunnassa oli mukana Vuokko Eräjää, ja hänet valittiin taas uudelleen vuonna 2003. Muut jäsenet ovat olleet yleensä kasvattajia, jotka ovat rodusta kiinnostuneita ja haluavat viedä sitä eteenpäin.

 

Vuokko Eräjää on järjestänyt omalla kustannuksellaan jalostustarkastuksia ja luonnetestejä jo 1970 luvun alusta lähtien. Tästä syystä appenzelleistä on ensimmäisistä yksilöistä lähtien dokumentoitua tietoa. Jalostustarkastukset suoritti J A U Yrjölä ja luonnetestit Stig Wahlroos Porvoosta. Halusimme saman henkilön suorittavan nämä, jotta tulokset olisivat paremmin vertailukelpoisia.

 

Vuokko Eräjää oli 1970 luvun alussa useaan kertaan Sveitsissä opiskelemassa uutta tietoa appenzelleistä, ja kuuden viikon ajan hän kiersi silloisen jalostustarkastajan herra Leumannin kanssa suorittamassa pentuetarkastuksia ja hyväksymässä aikuisia koiria siitokseen. Astutuslupa heltisi Sveitsissä vasta kun jalostustarkastaja sen myönsi.

 

Jalostustoimikunnalla oli aluksi hyvin vähän työtä, koska pentuja syntyi ensimmäisen kymmenen vuoden aikana vain muutama. Karanteenin poistuttua ja tuonnin vapautumisen jälkeen jalostustoimikuntaa työllistää tutustuminen Euroopassa asuviin mahdollisiin siitosyksilöihin. Nyt ei tarvitse tyytyä jo Suomeen tuotuihin koiriin, vaan narttunsa voi käydä astuttamassa haluamallaan uroksella. Tähän taas liittyy uusia riskejä, kuten koirien herpesvirus. Ennen valinnan tekoa täytyy tutustua potentiaalisiin mahdollisuuksiin mieluiten itse, jotta saa itselleen kuvan, vastaako mahdollinen uros niitä vaatimuksia, joita itse on siitosyksilölle asettanut. Oman narttunsa tausta tulee tuntea hyvin.

 

Jalostustoimikunnalle lähetetään mieluiten kirjallinen kysely ajoissa, jotta sille jää riittävästi aikaa selvittää sopivia uroksia ja laskea sukusiitoskerroin harkitulle yhdistelmälle. Jalostustoimikunta kerää tietoa appenzelleistä ja pitää yhteyttä muiden maiden vastaaviin toimikuntiin. Myös Suomesta annetaan tietoa muihin maihin, ja pyrimme yhdessä kartoittamaan kannan tämän hetkisen tilanteen.

 

Nykytilanne

 

Populaation koko ja rakenne

 

Populaation koolla tarkoitetaan kaikkia maassamme syntyneitä ja tänne tuotuja yksilöitä. Suomessa on syntynyt kaikkiaan 330 pentua vuosien 1965-2004 välisenä aikana, ja samaan aikaan on maahamme tuotu 16 yksilöä, joista kaikkia ei ole käytetty siitoksessa. Ulkomailla on käyty astuttamassa suomalaisia narttuja, tällä tavalla on saatu lisää geenipohjaa meidän kantaamme.

 

Populaation rakenne

 

Pienestä koiramäärästä johtuen samoja uroksia on jouduttu käyttämään useammin, mutta yhtään urosta ei ole toistaiseksi käytetty neljää kertaa enempää, joskin käyttö uroksen elinaikana nousee yli 20 % samana aikana syntyneistä pennuista. Kaikkiaan 32 narttua ja 28 urosta on käytetty siitoksessa. 13 urosta on käytetty useammin kuin kerran ja tuontiuroksia on kaikkiaan 14, jotka edustavat kaikki eri linjoja. 8 tuontinarttua on käytetty, ja 5 narttua on käyty astuttamassa ulkomaisilla uroksilla. 11 narttua on käytetty useammin kuin kerran siitoksessa. Tuontikoirien sukulinjat ovat olleet kaikki erilaisia, jotta pystyisimme pitämään kantamme mahdollisimman monipuolisena.

 

Nykyiseen kantaamme on vaikuttanut paljon ensimmäinen tuotu koira, Zoro v.d. Gartegg. Sen linja vaikuttaa vielä nykyisissäkin koirissa, poikansa Alpenhirts Teodorin ja sen tyttären Alpenhirts Nicolen kautta. Nicolen tytär Alpenhirts Cilla on emänä Alpenhirts Zorrolle, joka on jättänyt kolmetoista pentua, joista osa on havannan ruskeita. Sveitsistä tuotu uros Urban v. Steinboden vaikutta tyttärensä Alpenhirts Bellan ja sen tyttären Alpenhirts Yrsan kautta. Tanskasta tuodut Silas on jättänyt kolmetoista pentua ja  Svante peräti kaksikymmentäkolme pentua, joista Alpenhirts Donny vaikuttaa tyttärensä tyttären Alpenhirts Z- pentueen kautta vielä nykyään. Viimeisimpänä tuontiuroksena, jota on käytetty siitokseen jo useamman kerran, kannattaa mainita Harlequin From Balihara Ranch. Samasta kennelistä on tuotu neljä puolisiskosta kahdesta eri pentueesta.

 

Suomesta on viety Eijatuun-kennelistä kaksi urosta Sveitsiin, yksi Slovakiaan ja yksi narttu Saksaan.

 

Pentueita on syntynyt kaikkiaan 52. Pentueiden keskikoko on 6.34 koko ajalta, ja viimeisen kymmenen vuoden aikana on pentueiden keskikoko kasvanut 6.57:ään. Kuusi kasvattajaa on kasvattanut useamman kuin yhden pentueen, ja 11 kasvattajaa on tuottanut yhden pentueen tähän mennessä. Aktiivisia kasvattajia on tällä hetkellä viisi.

 

 Appenzellinpaimenkoiraurosten jälkeläiset Suomessa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

uros

 

 

 

jälkeläisiä

jälkeläisiä

jälkeläisiä

osuus

pentueita

 

 

 

 

00-04

ennen 00

yhteensä

 

yhteensä

Alpenhirts Yoyo

21420/01

 

11

 

11

 

1

Harlequin From Balihara Ranch  17162/00

15

 

15

 

2

Alpenhirts Zorro

21410/01

 

13

 

13

 

3

Alpenhirts dick

Dick

17134/93

 

1

 

1

 

1

Dik ca del Corsi  LOI GB056222

 

7

 

7

 

1

O'Roi Soleil du Tallis du Houx LOI 0024133

9

 

9

 

1

Artturi  15941/90

 

 

5

1

6

 

2

Alpenhirts Donny  17133/93

 

 

26

26

 

3

Silas  41970/95

 

 

 

13

13

 

2

Urban v. Steinboden  35679/94

 

 

20

20

 

3

Svante    DK 01073/92

 

 

23

23

 

3

Alpenhirts Edi  17409/92

 

 

9

9

 

1

Alpenhirts Lord  119800/85

 

 

8

8

 

1

Alpenhirts Gerry  11437/89

 

 

14

14

 

2

Alpenhirts Hero  11442/89

 

 

10

10

 

1

Alpenhirts Jesse  04788/87

 

 

1

1

 

1

Raskiv.t. Wachtersheim 29M/84

 

 

27

27

 

4

Lord v. Holbach

 

 

 

3

3

 

1

Asterix NHSB 1318815A

 

 

6

6

 

1

Innerhodens Ferdinand

 

 

9

9

 

1

Alpenhirts Rudi  5201M/78

 

 

8

8

 

1

Figaro du Romanel 8636A/84

 

 

6

6

 

3

Alpenhirts Teodor  8157/75

57k/75

 

 

17

17

 

3

Alpenhirts Tornado  8158L/75

 

 

8

8

 

1

Tambo

 

 

 

 

8

8

 

1

Damor 7419D/77 S5813/76

 

 

19

19

 

2

Alpenhirts Sitter 52110/78

 

 

9

9

 

1

Zoro v.d. Gartegg 6656/65

 

 

22

22

 

3

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tehollinen populaatio

 

Teholliseen populaation peruslaskentakaava on seuraava: 4xNuxNn/(Nu+Nn).

Nu on siitoksessa käytetyt urokset ja Nn ovat vastaavasti käytetyt nartut. Tämä kaava on tehty ideaalipopulaatiolle ja antaa koirien kohdalla yliarvion populaation koosta.                                  

  

Seuraava taulukko on laskettu oheisella kaavalla.

 

vuosi

pentuja

pentueita

tuonteja

kasvattajia

    isät

  emät

tehollinen populaatio

1999

9

1

 

1

1

1

2

 

2000

5

1

2

1

1

1

2

 

2001

16

2

 

1

2

2

4

 

2002

6

3

 

3

2

3

4,8

 

2003

15

2

 

2

2

       2

4

 

2004

20

2

 

2

2

2

4

 

 

Tehollisen populaation laskeminen on eräs tapa arvioida rodussa esiintyvää jalostuksellista vaihtelua. Tehollisen populaation tulisi olla vähintään 200 koirasukupolvessa, jotta voitaisiin taata populaation riittävä monimuotoisuus. Tällä tavalla pystyttäisiin myös takaamaan, että geenihävikkiä ei pääsisi tapahtumaan. Suomessa appenzellien kohdalla tällainen määrä on nykyoloissa mahdotonta eikä vastaa tarkoitusta.

 

Populaation kokoa voidaan pyrkiä suurentamaan seuraavilla tavoilla: mahdollisimman monia jalostuskriteerit täyttäviä eri yksilöitä käytetään tasaisesti siitoksessa, ei toisteta jo kertaalleen tehtyjä yhdistelmiä, sisaruksille pyritään löytämään eri sukuisia siitoskumppaneita, käytetään ulkomaisia uroksia omille nartuille ja tuodaan harkitusti meidän olemassa olevaan kantaamme sopivia siitosyksilöitä. 

 

Tällä hetkellä pentutuotanto vastaa melko hyvin kysyntää, eikä ole mitään tarvetta sitä lisätä. Jalostusohjesäännön tehollinen populaatio ei ole riittävä syy pentutuotannon lisäämiseksi. Mieluummin vähän ja hyviä kuin paljon ja keskinkertaisia/huonoja.

 

Tehollinen populaatio muissa maissa

 

Appenzellinpaimenkoira on rotuna niin vähälukuinen, että sen tarkasteleminen täytyy tehdä koko maailman laajuisesti. Rotu on levinnyt lähinnä Euroopassa, joten vain siellä voidaan laskea olevan monimuotoinen populaatio. Rotu on Sveitsissä uhanalaisen rotujen listalla.

 

Sveitsissä on syntynyt ja rekisteröity neljän vuoden aikana 444 pentua, Saksassa 314 ja Ruotsissa 27. Suomessa on syntynyt 56 pentua neljässä vuodessa.

 

Useita eri linjoja löytyy eri maista, ja siitoskoiria voi valita, joskin valinnassa täytyy olla tarkkana, jotta monimuotoisuus säilyisi. Ainakaan toistaiseksi ei ole ollut vaarana etteikö sukusiitos kerroin 0 olisi ollut mahdollinen, kun lasketaan seitsemän polvea mukaan. Mutta kun lasketaan 7-15 polvea, on jo sukulaisia, ovathan appenzellit alkaneet kahdeksasta koirasta.

 

Tällä hetkellä sveitsiläiset hakevat siitoskoiria, jotka eivät olisi liian läheistä sukua heidän omille käytössä oleville siitosyksilöilleen.

 

Ensimmäiset appenzellit ovat tulleet Sveitsistä ja vasta kahdenkymmenen vuoden päästä v. 1984 tulivat ensimmäiset koirat Hollannista. Siellä kiinnitettiin jo silloin enemmän huomioita luonteeseen. Seuraavakin geenilisäys tuli Hollannista, kun kaksi narttua astutettiin Hollannissa. Suomeen ei ole tuotu Sveitsistä siitoskoiria enää vuoden 1976 jälkeen, joten siinä syy, miksi he tuntevat kiinnostusta suomalaisiin koiriin.

 

Missään yksittäisessä maassa ei päästä satojen pentujen lukumäärään vuodessa, mutta kun kaikki Euroopan maat lasketaan yhteen, niin saadaan riittävä populaatio tässäkin rodussa.

 

Saksassa on juuri saatu valmiiksi lista, jolla on tiedot Euroopan eri maiden uroksista, joita voi käyttää jalostuksessa. Mikäli omistaja on toimittanut jalostustarkastuslausunnon, luonnetestituloksen, sukutaulun ja kuvan koirastaan, kaikki nämä tiedot ovat saatavilla osoitteessa www.appenzeller-pedigrees.info. Sieltä on helppo käydä katsomassa sopivaa urosta omalle nartulleen. Suomalaisten koirien tietoja on toimitettu useaan tiedostoon, joita voidaan käyttää jalostustarkoituksessa. Näin pienessä rodussa täytyy tehdä rajoja ylittävää yhteistyötä, jotta saamme koko tehollisen populaation käyttöön.

 

Luonne ja käyttöominaisuudet

 

Rotumääritelmässä sanotaan luonteesta seuraavaa: eloisa, temperamenttinen, itsevarma,  peloton, hieman epäluuloinen vieraita kohtaan, lahjomaton vahti, iloinen ja oppivainen. Virheitä luonteessa ovat epävarma käytös, temperamentin puute tai lievä aggressiivisuus. Hylkääviä virheitä ovat arkuus, aggressiivisuus ja vihaisuus.

 

Tällä hetkellä tyypillinen luonne on avoin ja ystävällisesti vieraisiin suhtautuva. Monet nuoret koirat voivat näyttelyissä kokemattomuuttaan arastella. Lähes kaikilla nuorilla yksilöillä tulee ”mörkökausi” vuoden ja kahden vuoden välillä. Toisilla se kestää joitain viikkoja ja toisilla kuukausia, mutta menee ohi sitä nopeammin mitä enemmän koiraa totutetaan. Vihaisia yksilöitä ei Suomessa enää nykyään tapaa, arkoja, tai paremminkin vaillinaisesti sosiaalistettuja kylläkin.

 

Temperamentin puute voi tulla jossain vaiheessa eteen samoin puolustushalun väheneminen. Pieni puolustushalu on tietysti taajamassa asuvalla appenzellillä parempi kuin suuri puolustushalu, joka voi laueta joskus väärässä paikassa.

 

Appenzellien luonnetta on jalostettu Suomessa jo 40 vuotta sosiaalisemmaksi, ja siinä on onnistettu. Nykyään hyvin harva yksilö toimii enää alkuperäisessä käyttötarkoituksessa paimentaen yksin karjaa vuoristossa tai vartioiden maataloa, kun omistajat ovat muualla.

Yksin paimentaessaan/vartioidessaan koiran täytyi tehdä itse päätökset ja toimia täysin omatoimisesti, sille ei annettu käskyjä. Korkea puolustushalu ja terävyys olivat tarpeellisia,

samoin epäluulo vieraita kohtaan.

 

Tämän päivän appenzellilla on useimmiten reviirinä pieni omakotitalon tontti tai kerrostalon asunto taajamassa, jossa ympärillä liikkuu jatkuvasti koiralle vieraita ihmisiä ja ne täytyy kaikki sietää. Aikoinaan maalla paimenena appenzellilla oli hehtaarien reviiri ja harvoin sen alueelle eksyi vieraita ihmisiä, ja jos joku tuli, niin silloin oli syytäkin haukkua. Muutos on ollut suuri, ja siihen täytyy koirankin sopeutua aivan kuten omistajansakin.

 

Appenzellin on täytynyt sopeutua taajamaelämään ja ottaa uusi paikka lemmikkinä ja harrastuskoirana. Samalla luonteen on täytynyt muuttua sosiaalisemmaksi ja ärsytyskynnyksen täytynyt nousta, jotta koira ei stressaa kaikesta ympärillä tapahtuvasta.

Appenzellit ovat yleensä hyvin sosiaalisia toisiaan kohtaan ja viihtyvät hyvin laumassa. Jopa uroksia voi pitää samassa perheessä useita ilman ristiriitoja, kunhan omistaja on lauman kiistaton johtaja. Nartut hakevat toistensa seuraa ja hoitavat myös pentuja yhdessä.

 

Pehmeämpi ja sosiaalisempi luonne on edellytys lemmikkinä olemiselle. Harrastuskoiralle toimintakyky, hermorakenne ja luoksepäästävyys ovat tärkeitä ominaisuuksia. Näitä olemme pyrkineet kehittämään ja vähentämään puolustushalua, kovuutta ja terävyyttä.

Näissä pyrkimyksissä olemme onnistuneet.

 

Appenzellejä on luonnetestattu jo 1970 luvulla, ja nyt on testattu kolmesta Alpenhirts-pentueen kaikista pennuista lähes puolet ja pentueiden emät. Kaiken kaikkiaan 16 koiraa on testattu viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Se on 24 % samaan aikaan testausiässä olevista koirayksilöistä.

 

Narttu C:n  pennut, jotka olivat kaikki samaa pentuetta, olivat erittäin tasaisia. Loppupisteet vaihtelivat 158 ja 169 välillä, emällä pisteet ovat 188.

 

Narttu B:n kahdesta eri uroksesta olevia pentuja oli mukana. Toisen pentueen, jotka olivat testin aikaan juuri täyttäneet kaksi vuotta, pisteet vaihtelivat narttupennun hylkäyksestä (laukaisualtis) urospennun 231 pisteeseen. Toisessa pentueessa pisteet olivat tasaisemmat, 93 –169 . Emällä pisteet ovat 123.

 

Yhtä urosta lukuun ottamatta kaikki testatut koirat olivat hyväntahtoisia, avoimia ja luoksepäästäviä. Se yksi uros oli luoksepäästävä, hieman pidättyväinen eli juuri rotumääritelmän mukainen.

 

Terävyys on kaikilla joko pieni tai kohtuullinen, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua.

 

Puolustushalu oli kahta urosta lukuun ottamatta joko pieni tai haluton. Kovuus on joko hieman pehmeä tai kohtuullisen kova. Ilmeisesti olemme onnistuneet tavoitteessamme vähentää puolustushalua, kovuutta ja terävyyttä.

 

 

Käyttöominaisuudet

 

Alkuperäisessä käytössä, lehmäpaimenena, on koiria enää erittäin vähän, mutta vartiointityössä niitä on, esim. Italiassa autokorjaamon aidatulla alueella. Koirat päästetään yöksi irti isolle korjaamoalueelle, ja päivät ne viettävät tarhassa ja omistajan kotona. Paimentyössä on Suomessakin useita koiria aina Rovaniemeä myöten. Moni koira on myös koulutettu rauniotyöskentelyyn, ja ovat ne siinä kilpailleekin. Agility on suosiossa appenzellien omistajien keskuudessa, koska koirat ovat erittäin innokkaita esteille ja näkee, kun koirat nauttivat kisailemisesta. Seurakoirien tottelevaisuuskoulutus on aina ollut appenzellien vahva laji, onhan Suomen ensimmäinen tottelevaisuusvaliokin appenzelli Lotta v. Dreibünden, ohjaaja Vuokko Eräjää. Palveluskoirien käyttäytymiskokeenkin (BH-koe) on jo suorittanut jokunen yksilö ja kestävyyskokeen (AD-koe) toistaiseksi yksi.

 

Reki ja kärryt ovat yhä käytössä appenzelleillä, ja lasten vedoissa appenzellit ovat suuressa suosiossa kovan vauhtinsa ansioista. Myös polttopuut ja muut tavarat liikkuvat ripeästi samoin kuin eräretkillä selkärepussa kulkevat koiran omat muonat ja vähän muutakin. Appenzellit ovat kestäviä seuralaisia vaelluksilla ja tiheä karva suojaa niitä pahimmilta naarmuilta ja hyönteisten pistoilta.

 

Innokkaina uimareina myös vesipelastus voisi olla hyvä laji, mutta ilmeisesti kukaan ei ole vielä siinä kilpaillut.

 

Opas- ja avustajakoirana appenzelli on suoriutunut erittäin hyvin, koska se innokas ja palvelualtis. Huumekoirana samoin kuin jälkityössä ja esineen/ihmisen hakemisessa se pärjää hyvin, koska se käyttää nenäänsä mielellään. Laviini-/rauniokoiriksi niitä on koulutettu Sveitsissä useita.

 

Appenzelli on erittäin monipuolinen harraste- ja työkoira. Se ei tiedä mitään parempaa kuin päästä omistajansa kanssa tekemään työtä, olipa se mitä tahansa.

 

Vuokko Eräjää teetti jalostustarkastukset ja luonnetestit kaikille tuomilleen koirille ja lähes kaikille kasvateilleen vuosina 1965-78. Nyt, kun jalostustarkastukset on päästy aloittamaan uudelleen, joskin ainoastaan ulkomaalaisten tarkastajien täällä käynnin yhteydessä, niin useimmat jalostukseen käytetyt koirat ovat tarkastuksen läpikäyneitä ja siinä hyväksyttyjä. Tuloksissa on kaikilla ollut hyvä luonne, yhtään arkaa, pelokasta, varautunutta tai aggressiivista koiraa ei tavattu. Kokonaiskuva oli erittäin hyvä tai erinomainen, paitsi kahdella yksilöllä, joilla oli yksi hammaspuutos molemmilla: niillä oli kokonaiskuva hyvä. Kaikkiaan tähän mennessä 2000-luvulla on tarkastettu yhdeksän koiraa.

 

Näyttelyissä käy ainakin jonkun kerran yli puolet rekisteröidyistä koirista.

 

           näyttelyssä                      rekisteröityjä    ko. vuonna rekisteröidyistä koirista    

           käyneet                      koiria                   ei ole toistaiseksi käynyt näyttelyssä

v.1998           31                      10                                            5

v.1999           22                        9                                            4

v.2000           26                        7                                            4

v.2001           24                      16                                           4

v.2002           21                        7                                            1

v.2003           24                      16                                         

 

  

Kasvattajan olisi hyvä ohjata kasvattejaan mukaan Sennenkoirayhdistyksen toimintaan ja erilaisiin koulutusharjoituksiin. Suurin osa kasvattajista järjestää pentutapaamisia ja siellä ohjaa pentujen omistajia kouluttamaan ja sosiaalistamaan pentujaan.

 

Kaikille pentujen ostajille tulee antaa omat hoito- ja ruokinta ohjeet sekä kannustaa pentujen omistajia viemään pentunsa mahdollisimman monipuoliseen ympäristöön totuttelemaan uusiin ihmisiin ja koiriin. Pennusta täytyy kasvattaa yhteiskuntakelpoinen koira. Tasapuolisuuden nimissä täytyy todeta, että yleensä on omistajassa vika, jos koira on häirikkö. Harvoin syntyy luonnevikaisia yksilöitä. Ihmiset pilaavat koiriaan huonolla hoidolla tai laiminlyömällä niiden koulutusta ja aktivointia. Koirat saavat liian vähän virikkeitä ja pitkästyvät yksin olleessaan, ja sitten seuraa häiriökäytöstä. Tästä ei voida syyttää koiraa!

Joskin monesti koira saa maksaa hengellään omistajansa laiminlyönnit.

Appenzelliä ei saa jättää juoksunaruun tai tarhaan pihan perälle. Sen paikka on kotipihalla, vahtimassa portailla, joilta se näkee kaiken mitä sen reviirillä tapahtuu. Kerrostalossa se oppii nopeasti milloin saa hälyttää ja milloin on oltava hiljaa. Samoin matkoilla, esim. hotellissa, se ei hauku muita hotellivieraita, jotka liikkuvat käytävässä. Autoa ja venettä se kyllä vahtii tehokkaasti, eikä jätä niitä, vaikka olisi kytkemättä.

 

Appenzelliltä poistetaan takajaloista kannukset ja monet poistattavat myös ne etujaloista.

 

 

Terveys

 

PEVISA-ohjelma

 

Appenzelleillä ei ole Pevisa-ohjelmaa. Olemme kannattaneet mieluummin vapaaehtoista kuin pakollista tarkastusta niin lonkkavian kuin luonteenkin osalta. Kaikki jalostukseen käytetyt koirat on kuvattu Suomessa.

 

 

Yleisesti ottaen appenzelli on erittäin terve ja pitkäikäinen rotu. Keskimääräinen elinikä on 12-14 vuotta, joskin 15- ja 16-vuotiaaksi eläneitä on useita.

 

Sairaudet

 

Silmäsairauksia ei ole toistaiseksi löytynyt lainkaan. Joillekin vanhoille koirille tulee harmaakaihi iän mukana. Jotkut koirat myös kuuroutuvat 12-16 vuoden ikäisinä.

 

Kitalakihalkiota, virtsatiehyiden (Enuresis or Ectopic Ureters) ja ruokatorven ympärille kiertyvää aorttaa (Persistent Right Aortic Channe), joka ahtauttaa ruokatorven, on raportoitu. Viimeaikoina on myös kiinnitetty huomioita hammas- ja purenta ongelmiin. Alapurentaa on alkanut ilmestyä, samoin hammaspuutteita. Koukkuhäntiä on aina esiintynyt jonkun verran.

 

Lonkkavikaa on paljon, olkapään dysplasiaa sen sijaan vähän ja polvilumpion paikaltaan menoa (Patella Luxatio) on todettu muutama tapaus. Polvilumpion paikaltaan meno on usein hyvin suorakulmaisten koirien ongelma. Jalostuksessa on huomioitu, että koirilla tulee olla riittävät kulmaukset. Koira, jolla on suorat kulmaukset, tulisi jättää jalostuksen ulkopuolelle.

 

Itse koiralle ei koukkuhäntä, hammaspuute eikä ylä- tai alapurenta merkitse mitään, ainoastaan omistajalle, kun ulkomuototuomari huomauttaa asiasta näyttelyssä. Se voikin olla ensimmäinen kerta kun omistaja saa tietää asiasta.            

 

Lonkkanivelen kasvuhäiriö HD

 

Lonkkanivelen kasvuhäiriö (dysplasia), josta käytetään lyhennettä HD, tarkoittaa epänormaalisti muodostunutta lonkkaniveltä. Tätä kasvuhäiriötä arvioidaan nykyään viisiportaisella liukuvalla asteikolla. Kuvausten alkuvaiheessa ensimmäinen arvostelu oli terve + tai sairas, ei merkintää. Sitten seurasi asteikko terve, 1, 2 tai 3, jossa 3 oli sairain aste. Nykyään asteikko on A, B ,C, D, ja E, jossa E on sairain aste. Perinnöllisyyden osuus vaihtelee eri tutkimuksissa 20 - 60 %:n välillä, joten muiden tekijöiden osuus on siis 40-80 %. Periytymisaste on populaatiokohtainen.

 

Muita tekijöitä ovat esim. liika ruokinta varsinkin kasvuiässä, nopea kasvu, muut sairaudet esim. pitkään jatkuva ripuli, imeytymishäiriöt. Rasittaminen ja ympäristötekijät, kuten liukkaat lattiat tai jäällä liikkuminen altistavat koiran lonkkanivelen kasvuhäiriölle.

 

HD:tä tutkitaan röntgenkuvaamalla koira nukutuksessa, jolloin saadaan selville koiran ilmiasu, eli fenotyyppi, mutta se ei selvitä koiran perimää, eli genotyyppiä. Ympäristötekijät voivat estää genotyyppiä paljastumasta, erityisesti jos koiralla on lonkkanivelen kasvuhäiriölle altistavia geenejä. Jos tällainen ”geneettisesti lonkkavikainen ” koira kasvaa suotuisissa olosuhteissa, voi sen lonkkakuvauksen tulos olla terve. Jos se taas kasvaa hyvin epäsuotuisissa olosuhteissa, voi lonkkakuvaustulos olla todella huono. Yleinen mielipide on, että geneettisesti erittäin hyvä koira kestää epäsuotuisempaakin ympäristöä, ja sen lonkkakuvaustulos on silti hyvä.

 

Lonkkanivelen kasvuhäiriötä pidetään yhtenä vikana muiden joukossa. Se aiheuttaa tuskin koskaan appenzellille vaikeuksia, koska koira on sen verran kevyt. Lonkkavian vastustamista on nyt harjoitettu yli 40 vuotta, ja siitä on suhteellisen huonot tulokset verrattuna siihen sijoitettuun panostukseen. Lonkkavika on saanut suhteettoman suuren osuuden koirien jalostuksesta, ja se vaikuttaa liikaa jalostusvalintoihin. Tehollinen geenipopulaatio supistuu ja kun on tärkeämpiäkin jalostuskriteereitä (esim. luonne) kuin lonkkavika, joka ei usein vaivaa koiraa lainkaan. Moni koira on lopetettu ”huonon” luonteen takia, mutta en ole kuullut yhdestäkään appenzellistä, joka olisi lopetettu lonkkavian takia. Toki koirat kuvautetaan ja jalostuksessa pyritään löytämään vastapuoli, jolla on hyvät lonkat mikäli toisella puolella on huonot. Mutta lonkkavika ei saa olla ratkaiseva tekijä. Jos lonkkavikainen koira elää kymmenvuotiaaksi ilman lonkista johtuvia vaikeuksia, niin se on hyvin, kun vertaa arkaan ja joka asiasta stressaavaan koiraan, tai vihaiseen koiraan, jonka pitäminen on omistajalle todella raskasta.

 

Koiran jalostuksessa on yleensä vaikeata mitata tuloksia yksiselitteisesti. Lonkkadysplasiaan on saatu selkeä asteikko eli sitä on helppo arvioida, joten se on ollut hyvä kohde tarkkaan arviointiin. Alkuaikoina asteikko ei ollut sama kaikissa maissa ja silloin tiedettiin tarkasti, missä se oli löysempi. Nykyään asteikko taitaa olla lähempänä toisiaan eri maissa.

 

Kyynärnivelen dysplasia on koiralle kivuliaampi, kuin lonkkavika, koska koiran painosta on eturaajoilla n. 70 % tai yli. Koira ei voi siirtää painoa takajaloille samalla lailla kuin etujaloille. Kyynärnivel on myös erittäin altis kasvuhäiriöille, ja kyynärnivelen kasvuhäiriön periytymisaste on monissa tutkimuksissa noin 20 - 40 %.

 

Tilanne Suomessa

 

Kitalakihalkioita on tietoon tullut toistaiseksi vain yksi tapaus vuonna 1997. Ruokatorven/aortan kehityshäiriötä on ollut toistaiseksi vain yksi tapaus vuonna 1974. Virtsatiehyiden kehityshäiriötä ei ole ollut lainkaan, koska jo vuonna 1974 tiedettiin uros, joka sitä jätti, ja tämä otettiin huomioon tuotaessa siitosyksilöitä Suomeen ja Ruotsiin. Häntämutkallisia pentuja on syntynyt aina silloin tällöin, oletettavasti alle seitsemän kaiken kaikkiaan. Häntämutkalla ei liene mitään tekemistä selkärangan mutkien kanssa (vrt. bostoninterrieri, jolla on häntämutkia).

Yhtään alapurentaista yksilöä ei ole toistaiseksi Suomessa, mutta ylimääräisiä hampaita hammasrivin sisäpuolella ja puuttuvia hampaita esiintyy. Myös joistain kulmahampaiden sisään kääntymisistä on ulkomuotoarvosteluissa huomautettu. Samoin tasapurennoista, mutta se on sallittua rotumääritelmän mukaan.

 

Synnytysvaikeuksia on erittäin harvoin. Yleensä syynä on iso pentue, yli kymmenen pentua, jolloin nartun poltot laimentuvat ja loppuvat, jolloin viimeiset pennut joudutaan saattamaan maailmaan keisarinleikkauksella, jotta niitä ei menettäisi. Joskus myös jos nartulla on vain muutama iso pentu sisällä, pennut eivät mahdu ulos, vaan täytyy turvautua leikkaukseen.

 

Uroksilla ei ole tavattu yksikiveksisyyttä ja ne astuvat normaalisti. Yksi tuontiuros on osoittautunut steriiliksi. Napatyriä on ollut joillakin pennuilla, mutta ne ovat umpeutuneet itsekseen.

 

Polvilumpion liikkuvuutta eläinlääkäri tutkii koiran seistessä. Tuloksena on terve tai polvilumpion sijoiltaan meno, joka jaetaan neljään asteeseen. Ensimmäinen eli lievin aste on lähes normaali ja vaikein aste on, kun polvilumpio on pysyvästi sijoiltaan, eikä se pysy telaurassaan.

 

Virallisten tutkimusten tuloksena on

 

1/0                  1/1                      2/2                  3/3

3 kpl              3 kpl                 1 kpl                 1 kpl                      yht. 8 koiraa 

 

4,9 % samaan aikaan rekisteröidyistä 164 koirasta ja 21 % tutkituista 38 yksilöistä.

 

Polvilumpion sijoiltaan meno kuuluu ehdottomasti seurattaviin kohteisiin, mutta nyt ainakin näyttää, että se ei ole kovinkaan perinnöllistä. Ainoastaan yhdessä tapauksessa on sekä isällä 1/1, että yhdellä sen jälkeläisellä 3/3. Muut ovat kaikki ”hajatapauksia”.

Polvilumpion sijoiltaan meno  liittyy usein rakenteeseen. Suorat takakulmaukset ja väärät raaja-asennot (länki- tai pihtikinttuisuus) altistavat polvilumpion sijoiltaan menolle.

 

Kyynärnivelen röntgentutkimus tehdään koiran ollessa rauhoitettu ja yleensä samaan aikaan kuin lonkkaröntgenkuvauskin. Siinä on arvosteluasteikkona: 0 ei muutoksia, 1 lieviä muutoksia, 2 kohtalaisia muutoksia ja 3 voimakkaita muutoksia.

 

Kyynärniveliä on kuvattu 1990-luvulta eteenpäin kaikkiaan 53 koiralta. Näistä on löytynyt kolme toispuoleista 1 ( 0/1 tai 1/0 ), joten tätä ei pidetä ongelmana, joskin koiralle se on yleensä kivuliaampi kuin lonkkavika. Oireet ilmaantuvat usein melko nuorena, koira voi ontua jo ennen virallista kuvausikää.

 

Lonkkanivelen kasvuhäiriön arvosteluasteikko F.C.I.:n mukaan on nykyään seuraava:

A ei muutoksia,  B lähes normaali/rajatapaus, C lievä, D keskivaikea ja E vaikea. 1990 luvulta eteenpäin kuvattuja koiria on 68 yksilöä. Samaan aikaan rekisteröityjä on 164, eli kuvausprosentti on 41,5 % kaikista yksilöistä. Kaikki jalostukseen käytetyt koirat on kuvattu, vaikka se ei ole pakollista. Raja-arvona on yksimielisesti pidetty D-astetta. Koiraa, jolla on tätä huonompi tulos, ei käytetä jalostuksessa. D-lonkkaisen koiran täytyy olla erittäin hyvä muilta osin, jotta sitä käytettäisiin jalostukseen. Lonkkavika on vain yksi vika muiden joukossa, ja sitä on helppo seurata, tulokset ovat yhtenevät. Näyttelytulokset ovat paljon subjektiivisempia. Sama koira voi olla samana viikonloppuna eri tuomareiden mielestä hyvä tai cacibin arvoinen, mutta lonkkalausunnoissa ei enää ole näin paljon eriäviä mielipiteitä.

 

Viralliset kuvaustulokset ovat seuraavia:

 

A-tulos  B-tulos  C-tulos D-tulos  E-tulos
    17       10        24       17        0

                                                                                     

 

A-tulokseen on laskettu mukaan vain pelkät A:t, ja esim. A/B on laskettu B:ksi, samoin koira, jolla on tulos D/B on laskettu D:ksi.

 

Koirista on siis terveitä vain 25 %, ja jos A ja B lasketaan terveiksi, silloin 40 % on terveitä. Jos nyt jättäisimme jalostuksesta pois kaikki C- ja D-lonkkaiset, tehollinen populaatio olisi muutama koira. Jos sitten jätämme pois myös kaikki ne muut joilla on jokin virhe, niin meille ei jää yhtään jalostusparia, jotka sopisivat käytettäväksi keskenään. Yksi lonkkavian tapainen virhe ei voi olla niin tärkeä, että sen takia pitäisi karsia 2/3 koirista pois jalostuksesta. Luonnevika taas on sellainen syy, mikä ehdottomasti karsii koiran siitoksesta. Asiat pitäisi suhteuttaa oikein.

 

Miten edellä mainitut sairaudet/viat haittaavat appenzellien A) jokapäiväistä, normaalia elämää, B) rodun edustajien käyttöä käyttötarkoituksessa sekä C) rodun edustajien käyttöä rodun jalostuksessa.

 

Ruokatorven ympäri kiertynyt aortta ja virtsatiehyiden viat on operoitava, jotta koira voi elää normaalisti. Koiraa voidaan käyttää erilaisissa käyttötarkoituksissa, parannuttuaan operaatiosta koiralle ei jää mitään haittaa. EI SAA KÄYTTÄÄ SIITOKSESSA. 

 

Kitalakihalkio omaava pentu lopetetaan heti kun vika on havaittu. Yleensä tulee ilmi muutamassa päivässä, kun maito tulee nenästä ulos. Kokenut kasvattaja osaa tarkistaa kitalaen heti kun pennut syntyvät.

 

Häntämutkan huomaa heti pentujen synnyttyä. Häntämutka ei vaikuta koiran elämään eikä käyttöominaisuuksiin, mutta näyttelyssä se on hylkäävä virhe. Häntämutka on myyntihintaa alentava virhe. EI SAA KÄYTTÄÄ SIITOKSEEN.

 

Patella luxatio todetaan appenzelleillä yleensä eläinlääkärin rutiinitutkimuksessa, tai kun polvilumpio on luiskahtanut pois paikaltaan. 3- ja 4-aste vaikeuttaa koiran käyttöä rajoittavasti, koska polvilumpio voi siirtyä paikaltaan, eikä mene itsestään takasin. SIITOSKÄYTTÖÄ VOIDAAN RAJOITTAA (ASTEET 1 JA 2 ) TOISEN OSAPUOLEN TÄYTYY OLLA TERVE. EI SAA KÄYTTÄÄ SIITOKSEEN ( ASTEET 3 JA 4 ).

 

ED kyynärnivelen dysplasia tai luutumishäiriö ovat harvinainen appenzelleillä, mutta seurattavia ongelmia. Nämä toistaiseksi löytyneet tapaukset, kolme, 1/0 eli toispuoleista (yhtään molemmin puolista ei ole löytynyt) eivät ole haitanneet koiria millään lailla. Jos koiralla on paha kyynärnivelmuutos (2 tai 3), se todella haittaa koiran käyttöä ja jopa sen jokapäiväistä elämää. SIITOSKÄYTTÖÄ VOIDAAN RAJOITTAA (ASTEET 1 EHKÄ 2). EI SAA KÄYTTÄÄ SIITOKSEEN ( ASTE 3 ).

 

HD lonkkanivelen kasvuhäiriön asteet A, B ja C eivät häiritse koiran normaalia elämää tai työkäyttöä lainkaan. D voi vaivata joskus vanhaa, yli 10-vuotiasta koiraa, jolla on heikko lihaskunto varsinkin, jos koiraa käytetään korkeisiin hyppyihin. E voi myös vaivata vanhenevaa koiraa, mutta kokemuksesta voidaan sanoa, että 10-vuotiaana sellainen vielä juoksee syvässä hangessa hevosen perässä pari tuntia. Mutta koira täytyy pitää hyvässä kunnossa ja laihana. Agilityssä sitä ei välttämättä pidä kilpailuttaa vanhana, 10-vuotiaana ja siitä yli. A-,B- ja C-asteita voidaan käyttää vapaasti siitoksessa. D-ASTE, HARKITTAVA KÄYTTÖÄ JA TOISEN OSAPUOLEN PITÄISI OLLA A, B TAI C. E-ASTE, EI SAA KÄYTTÄÄ SIITOKSESSA

 

Näitä edellä luoteltuja suosituksia on jo noudatettu vapaaehtoisesti.

 

Muut Suomessa rodulla todetut merkittävät sairaudet

 

Koirilla ei ole merkittäviä sairauksia. Yksittäisiä syöpätapauksia, kivestulehduksia ja vieraiden esineiden aiheuttamia vatsalaukun avaamisia esiintyy. Mitään merkittävää edellä lueteltuihin lisättävää ei ole tullut esille muissakaan maissa.

 

Ulkomuoto 

 

Appenzelleillä ei esiinny mitään ulkomuoto-ominaisuuksia, joissa liioiteltaisiin rotumääritelmän vaatimuksia tai jotka voisivat altistaa rodun koirat terveydellisille ongelmille tai haitata niiden rotumääritelmän mukaista käyttöä. Appenzelli on hyvin peruskoira, ilman mitään liioittelua.

 

Rotumääritelmässä on tapahtunut joitain muutoksia, esim. värijakautuman ja perusvärin suhteen. 1974 vuoden rotumääritelmässä ei vielä hyväksytty havannan-ruskeaa pohjaväriä, vaan pohjaväri oli ainoastaan musta. Havannan-värisiä pentuja on aina syntynyt, mutta ne lopetettiin tai myytiin rekisteröimättöminä.

 

Valkoinen väri on supistunut vuosikymmenten saatossa. Aikoinaan oli toivottua, että koiralla oli valkoinen kaulus, nykyään sitä ei enää sallita. Ainoastaan kapea kokokaulus tai puolikaulus ovat enää sallittuja.

 

Häntä oli alunperin sirppimäinen, tiivis kippura oli epäpuhtaan veren merkki, mutta selittää sen miksi löysiä häntiä esiintyy yhä edelleen. Nykyään ainoastaan tiivis postitorven muotoinen häntä on toivottava.

 

Keskipitkä kaula oli rotumääritelmässä ihanteena vielä muutama vuosi sitten, nyt uudessa rotumääritelmässä on kaulasta sanottu, että sen tulee olla melko lyhyt. Tämän ymmärtää, kun on joutunut näkemään todellisia joutsenkauloja joillakin yksilöillä. Samoin pitkiä runkoja on  tullut lisää. Kun näyttelyissä yritetään esittää appenzelli taluttimesta ylös vetäen ja takajalat kauas taakse vedettyinä, tulee mieleen, että onko esittäjä koskaan lukenut rotumääritelmää.   

 

Suomessa ei nykyään enää tapaa moniakaan kapeapäisiä ja pitkäkuonoisia yksilöitä, ne on saatu jalostuksella häviämään. Samoin täysin suorat tai jopa kintereistä yli menevät kulmaukset ovat poistuneet, yhtä tuontiurosta lukuun ottamatta. Sen koiran isä jättää suoria takaraajoja erittäin voimakkaasti, ja onkin toivottavaa, ettei sellaisia yksilöitä patella luxation takia käytetä siitoksessa.

 

Ulkomuoto on neljässäkymmenessä vuodessa kehittynyt Suomessa erittäin suotuisasti, siitä kertovat suomalaisten koirien voitokkaat osallistumiset eurooppalaisiin näyttelyihin. Neljä Suomessa kasvatettua ja omistettua narttua voittivat Sveitsissä kaikki muut osallistujat ja sijoittuivat luokissaan voittajiksi ja yksi narttu oli rotunsa paras. Kahdeksassa eurooppalaisessa näyttelyssä olivat suomalaiset koirat ROP ja VSP, mukana olivat mm. Ranskan ja Euroopan voittajanäyttelyt.

 

Appenzellinpaimenkoiran rotumääritelmä kommentteineen

 

Yleisvaikutelma

 

”Yleisvaikutelmaltaan appenzellin tulee olla lähes neliömäinen, lihaksikas ja joka suhteessa sopusuhtainen, kolmivärinen ja keskikokoinen koira, jolla on nokkela ilme.” Se on erittäin liikkuvainen ja ketterä. Tyypillistä sille on korkeat hypyt. Appenzelleissä esiintyy aika paljon liian pitkärunkoisia yksilöitä, eli niiden mittasuhteet eivät ole rotumääritelmän mukaisia.

 

Tärkeitä mittasuhteita

 

”Säkäkorkeuden suhde rungon pituuteen on 9 :10. Koiran tulee olla mieluummin tanakka kuin liian pitkä. Kuonon ja kallo-osan suhde on 4:5” Liian kevyt ja pitkärunkoinen koira tulisi jättää pois siitoksesta. Tanakkuus tulee näkyä koko koirassa. Se ei saa näyttää liian hennolta. Narttujen paino tulisi olla yli 20 kiloa aikuisena ja urosten yli 25 kiloa. Normaalisti keskikokoinen, 52 cm korkea narttu, painaa 25 kiloa ja uros, joka on 55 cm painaa, 28-30 kiloa. Täyden massan koira saavuttaa noin neljän vuoden iässä.

 

Käyttäytyminen ja luonne

 

”Eloisa, temperamenttinen, itsevarma, peloton, hieman epäluuloinen vieraita kohtaan, lahjomaton vahti, iloinen ja oppivainen.”   

 

Euroopassa tuomarit ovat hämmästelleet koiriemme hyvää, rauhallista ja luoksepäästävää luonnetta, mikä ei siellä ole lainkaan normaalia. Useat Skandinavian ulkopuoleiset tuomarit eivät koske lainkaan appenzelleihin juuri niiden huonon luonteen takia. Syynä koirien käytökseen on riittämätön sosiaalistaminen, sekä koirissa esiintyvät arkuus ja osin aggressiivisuus. Näihin asioihin tulisi kiinnittää suurta huomiota jalostusvalintoja tehtäessä. Suojelukoe ei ole mikään jalostussuositus, kuten yhä joissain maissa on asianlaita. Koirien täytyy sopeutua/sopeuttaa taajamiin, joissa niistä suurin osa nykyään elää. Luonnetta täytyy pystyä sopeuttamaan muuttuneiden olosuhteiden mukaiseksi. Enää ei saisi olla ihanteena vieraisiin epäluuloisesti suhtautuva yksilö, vaan koiran täytyy hyväksyä vieraat ihmiset ja eläimet ja olla luoksepäästävä ja avoin. Vain sellaisella luonteella varustettu koira kelpaa nyky-yhteiskuntaan ja ansaitsee lemmikkikoiran nimikkeen.  Karjakoirat ovat ikävä kyllä häviävän pieni osa nykyään elävistä appenzelleistä, ja siksi ei luonnettakaan voi jalostaa ainoastaan siihen käyttötarkoitukseen.

 

Tietysti koiralla täytyy olla taisteluhalua, pieni puolustushalu, temperamenttia ja toimintakykyä, muuten siitä ei ole lainkaan uudistuviin käyttötarkoituksiin.

 

Paimennusvietti nousee koirasta esille, kun se pääsee sitä harjoittamaan, ja koira osaa toimia erinomaisesti, kunhan omistaja vain osaa kertoa mitä koiralta odotetaan. Yleensä törmätään appenzellien kohdalla liikaan innokkuuteen, se ajaa karjaa liian rajusti. Tähän saadaan parannus nopeasti, kun koiralle annetaan riittävä perustottelevaisuuskoulutus. Yleensä pitääkin aloittaa ensin tottelevaisuuskoulutuksesta ja sitten vasta päästää koira paimentamaan, jolloin se kuuntelee ohjaajan käskyjä ja myös noudattaa niitä.

 

Appenzelli on erittäin oppivainen ja helppo kouluttaa. Se nauttii suuresti touhuamisesta omistajan kanssa ja noudattaa käskyjä iloisesti. Se osallistuu aktiivisesti kaikkeen ympärillä tapahtuvaan ja on kova matkimaan toisia koiria. Sitä ei yleensä tarvitse aktivoida, koska se on luonnostaan innokas oppimaan. Mutta jos on tarvetta sitä palkita, niin ruoka on siihen oiva keino. Omistajan kiitos usein riittää saamaan koiran onnelliseksi. Sille on erittäin tärkeätä tietää, että omistaja on siihen tyytyväinen. Se myöskin huomioi tarkasti omistajan mielenlaadun ja pyrkii toimimaan sen mukaan.

 

Pää ja kallo-osa

 

”Pään tulee olla kooltaan sopusoinnussa runkoon nähden, hieman kiilamainen. Kallo-osa on melko tasainen, leveimmillään korvien välissä, kuono-osaa kohti tasaisesti kapeneva. Niskakyhmy on erittäin vähän erottuva ja otsauurre kohtalainen. Otsapenger on hieman erottuva.”

 

Kirsu

 

”Kirsu on mustilla koirilla musta ja havannan-ruskeilla mahdollisemman tummanruskea.”

 

Kuono

 

”Kuono on keskivoimakas, tasaisesti kapeneva, ei kuitenkaan suippo. Alaleuka on voimakas, ja kuononselkä on suora.”

 

Huulet

 

”Huulet ovat kuivat ja tiiviit. Suupielet eivät ole näkyvissä. Pigmentti on huulissa mustilla koirilla musta ja havannan-ruskeilla mahdollisimman tummanruskea. Posket ovat hyvin vähän korostuneet.”

 

Neljäkymmentä vuotta sitten meillä oli useita suippokuonoisia ja kapeakalloisia yksilöitä. Tähän ongelmaan haettiin apua, Hollannista ja saimmekin hyvän kuono-osan ja kallon, mutta samalla tuli liikaa poskia. Tällä hetkellä olemme saavuttaneet tasapainon pään ja kuonon osalta.

 

Hampaat ja purenta

 

”Purenta on voimakas, täydellinen ja säännöllinen leikkaava, tasapurenta sallitaan. Yhden P1:n (1. välihammas) ja molempien M3:iden (3. poskihammas) puuttuminen sallitaan, samoin yksi ylimääräinen P1-hammas.” Aivan viimeaikoina on tullut esille kulmahampaiden sisäänpäin kääntymistä, joka yleensä johtuu liian kapeasta alaleuasta tai leukojen eriaikaisesta kehityksestä. Myös kahdella ruskealla yksilöllä on todettu P2-puute. Tämänkaltaisia hammasvirheitä ei ole aikaisemmin ilmennyt lainkaan. Hampaiden nopea kuluminen koirien leikkiessä kivillä ja syödessä luita on myös noussut esiin. Hampaiden kokoon tulee myös kiinnittää huomiota.

 

Huulet

 

”Kuivat ja tiiviit. Pigmentti on mustilla koirilla musta ja havannan-ruskeilla ruskea (mahdollisimman tumman). Suupielet eivät ole näkyvissä.”

 

Silmät

 

”Silmät ovat melko pienet, mantelin muotoiset, eivät ulkonevat, kuonoon nähden hieman vinoasentoiset. Ilme on eloisa. Mustilla koirilla silmät ovat tummanruskeat tai ruskeat, havannan-ruskeilla vaaleamman ruskeat, kuitenkin mahdollisimman tummat. Silmäluomet ovat mahdollisimman tiiviit, mustilla koirilla mustapigmenttiset, havannan-ruskeilla ruskeapigmenttiset,(mahdollisemman tummat).” Silmien muoto, liian pyöreät, ja väri, liian vaaleat, on ollut ongelmana. Pyöreisiin silmien muotoihin kiinnitetään aivan liian vähän huomiota, pyöreäsilmäiseltä koiralta häviää sille tyypillinen nokkela ilme.

 

Korvat

 

”Korvat ovat melko ylös ja leveälle kiinnittyneet, riippuvat, lepoasennossa litteät ja posken myötäiset, kolmiomaiset ja kärjestään hieman pyöristyneet. Koiran ollessa tarkkaavainen korvat  nousevat tyvestä ja kääntyvät eteenpäin siten, että edestä ja ylhäältä katsottuna pää korvineen näyttää kolmiomaiselta.” Usein nähty virhe on korvien liian korkea asento tai liian korkealle kiinnittyminen, tämä on yleensä pienten korvien ongelma. Liian alas kiinnittyneitä korvia tapaa harvoin.

 

Kaula ja selkä

 

”Kaula on melko lyhyt, runko voimakas ja tiivis. Selkä on keskipitkä, kiinteä ja suora. Lanne on lyhyt ja lihaksikas, lantio on suhteellisen lyhyt, suoraan selkälinjan jatkeena sijaitseva.”

 

Rintakehä ja vatsalinja

 

”Rintakehä on leveä, syvä ja ulottuu kyynärpäiden tasolle. Eturinta on selvä. Rintalasta on riittävän pitkälle ulottuva, rintalastan poikkileikkaus on pyöristynyt soikio. Vatsalinja on vain hieman nouseva.” Selän ja lanteen pituus on monella koiralla ongelma, eli runko on liian pitkä. Vatsalinja nousee, samoin kuin rintakehä ei ulotu tarpeeksi alas, kyynärpäiden tasolle. Tämä täytyy huomioida siitospareja valittaessa siten, että molemmilla ei ole samaa ongelmaa.  Monella koiralla vatsalinja nousee aivan liian ylös, ne ovat vinttikoiran näköisiä.

Pitkä kaula on nykyään virhe, eikä sitä pidä ainakaan korostaa koiraa esitettäessä näyttelyssä nostamalla taluttimesta.

 

Häntä

 

”Häntä on ylös kiinnittynyt, voimakas ja keskipitkä. Hännän karvapeite on tiheää, alapuolella hieman pidempää kuin muualla. Koiran liikkuessa häntä on tiiviisti lantion päällä tai sen sivulle kiertynyt, levossa sallitaan riippuva häntä.” Häntä puhuttaa jatkuvasti, siinä on selvä ero appenzellin ja entlebuchin hännän välillä. Appenzellin hännän on mentävä täysi kierros, eli hännän pää koskettaa hännän tyveä, ympyrä sulkeutuu. Entlebuchilla näin ei saa käydä, sen hännän täytyy olla avoin. Appenzelli, jonka häntä roikkuu kuten suomen pystykorvalla, hännän pää alaspäin, kantaa häntäänsä virheellisesti. Jos koira ei nosta häntäänsä lainkaan kehässä, tulee siitä huomauttaa.  Häntä voi myös lähteä liian alhaalta, vaikka se on hyvin rullautunut, eli se ei ole tarpeeksi ylös kiinnittynyt.

 

Raajat

 

Eturaajat

”Eturaajojen yleisvaikutelma ovat lihaksikkaat, edestä katsottuna suorat ja yhdensuuntaiset raajat, jotka eivät ole liian lähellä toisiaan. Lapaluut ovat pitkät ja viistot. Olkavarret ovat yhtä pitkät tai vain hieman lyhyemmät kuin lapaluut. Kulma lapaluuhun ei ole liian tylppä. Kyynärpäät ovat rungon myötäiset. Kyynärvarret ovat suorat ja kuivat. Välikämmenet ovat edestä katsottuina kyynärvarren suorana jatkeena, sivusta katsottuina hieman viistot. Käpälät ovat lyhyet, varpaat ovat kaareutuneet ja tiiviisti yhdessä, päkiät vahvat.” Löysiä kyynärpäitä esiintyy tällä hetkellä samoin kuin periksi antavaa rannetta ja välikämmentä. Välikämmen on pehmeä eikä vain viisto.

 

Takaraajat

”Yleisvaikutelmaltaan takaraajat ovat lihaksikkaat, takaa katsottuna suorat ja yhdensuuntaiset, eivät liian lähellä toisiaan. Rotutyypillisten kulmausten vuoksi takaraajat vaikuttavat suhteellisen ”pystyiltä”. Reidet ovat kohtalaisen pitkät, ja ne muodostavat säären kanssa melko niukan kulman. Polvikulma on melko avoin. Sääret ovat suunnilleen yhtä pitkät tai vain hieman lyhyemmät kuin reidet. Ne ovat kuivat ja hyvin lihaksikkaat. Kintereet ovat suhteellisen korkealla. Välijalat ovat pystysuorat ja yhdensuuntaiset, hieman välikämmeniä pidemmät, eivät sisään- eivätkä ulospäin kääntyneet. Kannukset tulee poistaa, paitsi maissa, joissa kannusten poisto on lailla kielletty. Käpälät ovat lyhyet, varpaat ovat kaareutuneet ja tiiviisti yhdessä, päkiät ovat vahvat.” Appenzelleillä on suhteellisen suorat takaraajojen kulmaukset, mutta nekään eivät saa olla liioitellun suorat, vrt. englanninbulldoggi. Tällaisia liian suoria kulmauksia pitää varoa, koska ne ovat yleisiä rodussamme. Liian suorat kulmaukset voivat johtaa patella luxation lisääntymiseen. Olen toistaiseksi nähnyt ainoastaan yhden liian voimakkaasti kulmautuneen koiran Italiassa, mutta paljon liian niukasti kulmautuneita yksilöitä. Monet tuomarit eivät vielä tiedä miltä appenzellien suhteellisen ”pystyjen” takaraajojen pitäisi näyttää. Raajat eivät saa olla liioiteltuja kumpaankaan suuntaan, ei liikaa eikä liian vähän kulmautuneet.

 

Liikkeet

 

”Voimakas takaraajan työntö ja pitkä askel, ravissa raajojen liikkeet ovat suorat sekä edestä että takaa katsottuna. ”Liikkeessä tulee usein näkyviin löysät kyynärpäät, ja silloin monasti etuliikkeet eivät ole suorat. Arvosteluissa tuomarit ovat toivoneet lisää takajalkojen työntöä ja huomauttaneet ahtaista takaraajojen liikkeistä. Eturaajojen liikkeissä on joillakin yksilöillä liikaa löysyyttä.

 

Karvapeite

 

”Karvapeite on kaksinkertainen, tiivis ja pinnanmyötäinen. Peitinkarva on tiheää ja kiiltävää, aluskarva tiheää, mustaa, ruskeata tai harmaata. Aluskarvan näkyminen ei ole toivottavaa. Hieman laineikas karva sään päällä ja selässä on sallittua mutta ei toivottua.”

 

Väri

 

”Perusväri on musta tai havannan-ruskea, jossa on mahdollisimman symmetriset punaruskeat ja valkoiset merkit. Silmien yläpuolella on pienet punaruskeat täplät. Poskissa, rinnassa (vasemmalla ja oikealla puolella lapaluun ja olkavarren yhtymäkohdassa) sekä raajoissa tulee olla aina punaruskeat merkit mustan tai havannan-ruskean ja valkoisen välissä.”

 

Valkoiset merkit: Appenzellilla tulee olla: ”selvä, valkoinen läsi, joka alkaa päälaelta jatkuen yhtäjaksoisesti kuononselän yli ulottuen kokonaan tai osittain kuonon ympäri. Leuassa tulee olla valkoista jatkuen kurkun yli yhtäjaksoisesti rintaan asti. Valkoista tulee olla myös kaikissa neljässä käpälässä sekä hännän päässä. Valkoinen niskatäplä tai puolikaulus on sallittu. Yhtäjaksoinen ohut valkoinen kaulus on sallittu muttei toivottu.”

 

Värivirheellisiä koiria on hyvin vähän, ja värivirheenhän kasvattaja huomaa heti. Sellaisen pennun voi myydä rekisteröitynä, mutta halvemmalla, koska koiraa ei kannata käyttää näyttelyssä, mutta muihin kilpailuihin se voi hyvin osallistua.

 

Nokisuutta, eli mustien karvojen sekoittumista punaruskeaan, esiintyy. Mustia täpliä tassujen tai rinnan valkoiseen väriin sekoittuneena tavataan, ja se on ei-toivottua. Punaruskea väri saisi olla joillakin koirilla punaisempi. Havannan-ruskean värin täytyy olla tasainen, varsinkin karvanvaihdon yhteydessä havannan-ruskea väri voi olla hyvinkin epätasainen. Valkea väri rinnassa ei saa katketa, se on palkintosijaa alentava virhe.

 

Koko

 

”Säkäkorkeus on uroksilla 52-56 cm ja nartuilla 50-54 cm, sallittu vaihteluväli +- 2 cm”.

Aikaisemmin toivottiin suurempia koiria. Palveluskoirana toimiminen myös suosi suurempaa kokoa ja tästä syystä moni yksilö oli rotumääritelmän ylärajalla tai jopa sen yli. Nykyään esiintyy kokovaihtelua rotumääritelmän sallimissa puitteissa alarajalta ylös asti.  

Koirat olivat vielä neljäkymmentä vuotta sitten myös raskaampia, isokokoisten urosten paino oli 35-45 kiloa, kun nykyään ne ovat 27-37 kiloa.

 

1970-luvulla oli maailmanvoittajauroskin 60 cm korkea. Nykyään näkee harvemmin ylisuuria yksilöitä. Kokojen ääripäät ovat lähentyneet toisiaan, ja koirat ovat nykyään suurimaksi osaksi 48-58 cm:n välissä. Urosten keskikoko on n. 55 cm ja narttujen n. 52 cm.

 

Yhteenveto ulkomuodosta

 

Suomalaiset appenzellit ovat keskikokoisia, värin jakautuminen on oikea, karvan laatu, rungon ja pään muoto sekä luonne ovat rotumääritelmän mukaisia. Liikkeissä on toivomisen varaa, edessä löysyyttä ja takaliikkeisiin toivottaisiin lisää työntöä. Raajojen kulmautumisessa on puutteita. Koirilla esiintyy liian pitkiä runkoja, löysästi kiertyneitä häntiä, vaaleita silmiä ja punaruskean värin puutteellista voimakkuutta. Kivespuutteita ei tavattu lainkaan, toistaiseksi.

 

Rotumääritelmä on liitteenä.

 

 

Jalostuksen tavoitteet ja strategiat

 

Visio

 

Appenzelli on toiminut karjan paimenena ja kuljettanut karjaa markkinoille ja vuorilaitumille. Toinen työmuoto on ollut pihapiirin vartiointi. Näissä molemmissa töissä sitä käytetään vieläkin, mutta työt vähenevät niillä aloilla, koska yhteiskunta muuttuu koko Euroopassa. Maanviljely ja karjanhoito keskittyvät, ja pientilalliset joutuvat lopettamaan jatkajien puutteessa. Nuoriso hakeutuu asutuskeskuksiin, ja ne harvat, jotka jatkavat, suurentavat tilojaan ja muuttavat vanhoja tapoja pitää karjaa. Kaikki eivät välttämättä enää edes asu tilalla vaan taajamissa, ja koiran perinteinen työ loppuu. Onhan appenzelliä aina käytetty monipuolisesti: opas-, laviini- ja rauniokoirana, poliisin apuna ja monessa muussa työssä. Erilaisiin käyttötarkoituksiin soveltuvana monipuolisena käyttökoirana appenzellille on aina löytynyt tekemistä, eikä vähäisimpänä seura- ja harrastekoiran tehtävä.

 

Suomessa karjan osa-aikapaimenena toimii kymmenkunta koiraa. Näitä koiria pidetään myös seura- ja kilpailukoirina. Kuka kilpailee näyttelyissä, kuka jälkikoirana tai agilityssä. Puhtaita palveluskoiria ei liene yhtään Suomessa, mutta muualla kylläkin. Suurin osa koiristamme on seurakoiria. Jotkut osallistuvat agilityyn ja seurakoirien tottelevaisuus kilpailuun, ja näyttelyharrastus on saavuttanut suuren suosion. Yksittäisiä koiria on kilpaillut myös palveluskoirien kokeissa. Kaikki appenzellit osaavat vahtia. Ne hälyttävät heti, jos vieras saapuu pihaan tai ne kuulevat outoja ääniä. Yleensä ne sitten odottavat, että omistaja tulee tarkistamaan tilanteen. Rodulle tyypillistä on pihasidonnaisuus, ne pysyvät kotipihalla ja pitävät samalla silmällä, että lapset eivät lähde liian kauas.

 

Rodun käyttötarkoitus on jo muuttunut viimeisen 30 vuoden aikana. Entisestä paimenesta on tullut enemmän taajamassa asuva seura- ja harrastekoira. Tämä muutos on näkynyt ehkä eniten luonteen kehittymisessä sosiaalisemmaksi tai vaatimuksena sosiaalistaa koiraa. Sen täytyy sietää enemmän häiriöitä ympärillään (vrt. kerrostaloasuminen) kuin maaseudulla isolla pihalla. Ystävällinen appenzelli, jolta ei puutu vartiointiviettiä, on nykyään tavoite. Nykyajan appenzelli tarvitsee kohtuullisen toimintakyvyn, terävyyden   puolustushalun sekä taisteluhalun. Hermorakenteen tulisi olla rauhallinen sekä varma ja temperamentin vilkas. Kovuutta ei tarvitse olla liikaa, mutta luoksepäästävyys täytyy olla hyvä, eli koiran täytyy olla hyväntahtoinen, avoin ja luoksepäästävä.

 

SKL-FKK luonnetestisääntöjen  ( hyväksytty valtuustossa 18.11.1995 ) osasuoritukset ovat seuraavat:

 

Toimintakyky on luonteenominaisuus, jonka avulla koira kykenee toimimaan oikealla tavalla ilman ulkoista pakkoa, todellisten vaaratilanteiden tai luuloteltujen vaaravaikutusten

keskellä joutumatta pelon valtaan, keskeyttämättä toimintaansa.

 

Terävyys on koiran taipumus reagoida vihamielisesti odottamattoman ärsykkeen sattuessa.

 

Puolustushalu on perinnöllinen ominaisuus asettua vaaratilanteessa puolustamaan omistajaansa ja itseään.

 

Taisteluhalu on perinnöllinen taipumus nauttia taistelemisesta itsestään, leukojen ja lihasten käytöstä, esim. vetoleikeistä.

 

Hermorakenteella tarkoitetaan koiran synnynnäistä vahva- tai heikkohermoisuutta, joka ilmenee kun koira syystä tai toisesta joutuu vaihtelevaan sisäiseen jännitystilaan.

Temperamentti on kykyä nopeasti reagoida ja järjestäytyneesti kohdata ympäristöärsykkeitä sekä kykyä nopeasti sopeutua muuttuneisiin tilanteisiin.

 

Koiran luonteen kovuudella tarkoitetaan sitä, miten koira antaa epämiellyttävien kokemusten vaikuttaa vastaiseen toimintaansa.

 

Luoksepäästävyys tarkoitta koiran suhtautumista ystävällisiin vieraisiin henkilöihin. Optimitilanteessa koiran tulisi suhtautua tuttavuutta tekevään ihmiseen ystävällisesti ja avoimesti, kuitenkin mielistelemättä.

 

Luonnetestin arvostelutaulukko

appenzellinpaimenkoirille:                      viralliset pisteet

 

Toimintakyky   kerroin 15   

 

+3  erittäin suuri        +3

+2  suuri                    +2

+1  kohtuullinen        +1

-1   pieni                     -1

-2   riittämätön           -2

-3   toimintakyvytön   -3

 

Terävyys    kerroin 1

 

+3  pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua              +1

+2   kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua  +3

+1   suuri ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua              +2

-1    pieni jäljelle jäävin hyökkäyshaluin                          -1

-2    kohtuullinen jäljelle jäävin hyökkäyshaluin               -2

-3    suuri jäljelle jäävin hyökkäyshaluin                           -3

 

Puolustushalu   kerroin 1

 

+3   kohtuullinen hillitty  +3

+2   pieni                        +1

+1   haluton                     -1

-1    suuri hillitty              +2

-2    erittäin suuri             -2

-3    hillitsemätön             -3

 

Taisteluhalu   kerroin 10

 

+3   suuri               +3

+2   kohtuullinen   +2

+1   pieni               -1

-1    erittäin suuri +1

-2    riittämätön    -2

-3    haluton          -3

  

Hermorakenne   kerroin 35

 

+3   rauhallinen ja varma         +3

+2   suhteellisen rauhallinen   +2

+1   hieman rauhaton             +1

-1    vähän hermostunut          -1

-2    hermostunut                     -2

-3    erittäin hermostunut        -3

 

Temperamentti   kerroin 15

 

+3   vilkas                       +3

+2   kohtuullisen vilkas +2

+1   erittäin vilkas        +1

-1    häiritsevän vilkas  -1

-2    välinpitämätön      -2

-3    apaattinen             -3

 

Kovuus   kerroin 8

 

+3   kohtuullisen kova       +3

+2   kova                            +2

+1   hieman pehmeä        +1

-1    pehmeä                      -2

-2    erittäin kova               -1

-3    erittäin pehmeä         -3

 

Luoksepäästävyys   kerroin 15

 

+3   hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin    +3

+2   luoksepäästävä, hieman pidättyväinen       +2

+1   mielistelevä                                                     +1

-1    selvästi pidättyväinen                                     -1

-2    hyökkäävä                                                        -2

-3    salakavala                                                        -3

 

Laukauspelottomuus

 

+   laukausvarma

+   laukauskokematon

+   paukkuärtyisä

 -   laukausaltis

-         laukausarka

 

Koira saavuttaa hyväksytyn tuloksen kun edellä mainitulla tavalla laskettu lopputulos on vähintään +75 ja koira on saanut vähintään arvosanan +1 terävyydestä, hermorakenteesta, luoksepäästävyydestä ja laukauspelottomuudesta, virallisen arvostelutaulukon mukaan.

 

Aikoinaan appenzellien normaali suhtautuminen vieraisiin oli lähinnä torjuva, ne murisivat ja haukkuivat. Nykyään Suomessa ne ottavat omistajan läsnäollessa vieraat vastaan omalla reviirillä haukkuen, mutta ystävällisesti, näyttelyssä ja reviirinsä ulkopuolella ne ovat ystävällisiä enemmän kuin varautuneita. Yksin autoa, venettä tai kotiaan vahtiessaan ne voivat jopa purra, mikäli tunkeutuja ei peräänny, vaan uhkaa jatkuvasti. 

 

Rotu on kehittynyt seurakoiramaiseen suuntaan. Se onkin ainoa mahdollisuus, koska vanhanajan käyttökoiraa ei enää tarvita niin paljon, mutta monet hyvät ominaisuudet tulevat käyttöön myös seura- ja harrastekoirana.

 

Siirtyminen paimenkoiran roolista harrastekoiraksi ei ole vaikuttanut ulkomuotoon mitenkään. Vaatimukset eivät poikkea muiden kuin luonteen osalta. Jalostuksessa tulee ottaa huomioon, että käytetyt yksilöt omaavat hyvän luonteen. Mieluiten se todetaan luonnetestissä, jonka pisteitä muutetaan paremmin harraste-/seurakoiralle sopiviksi.

 

Ulkomuoto on hivenen muuttunut vuosikymmenten saatossa, mutta johtuuko se sitten toimenkuvan muutoksesta vaiko ”muodin” muutoksesta, sitä on vaikea sanoa. Muutokset ovat olleet melko pieniä, koko on lähentynyt rotumääritelmän keskikokoa ja samalla paino on tietysti vähän laskenut. Vanhat ja nykyiset koirat mahtuvat saman rotumääritelmän sisälle, tuomarit vain palkitsevat nykyään hivenen kevyempiä koiria. Olisiko tähän syynä normaali aaltoliike: alussa koirat olivat kevyitä ja hyvin raskaita, sitten raskaat ja isot koirat pärjäsivät, ja nyt on taas hiven kevyempien ja pienempien vuoro. Koirat vastaavat nykyään koko populaation huomioon ottaen paremmin rotumääritelmää kuin esim. 40 vuotta sitten, silloin vaihtelu oli suurta ja tuomari sai käyttää koko arvosteluskaalaa. Nykyään huonoja tuloksia tulee paljon harvemmin. Tämä ei ole pelkästään ulkomuototuomareiden mielipide, vaan myös monet harrastajat ovat samaa mieltä.

 

Lonkkavikaa on aina ollut, ja sitä tulee aina olemaan, enemmän tai vähemmän. Seurakoiralla se ei vaikuta käyttöön, mutta harrastekoiralla E-lonkat voivat vanhoilla päivillä vaikuttaa koiran käyttöön, joten tältä pohjalta täytyy lonkkavikaan kiinnittää huomiota. Muuten appenzelleillä ei ole mitään suurempaa uhkaa terveyden puolelta. Elinikä on pitkä, keskimäärin 12-14 vuotta. Terveysaspekti tulee aina pitää mielessä ja sitä täytyy seurata tarkasti, jotta jos muutoksia alkaa ilmetä, niin niihin päästään puuttumaan hyvin varhaisessa vaiheessa.

 

Appenzellien kysyntä ja tarjonta ovat lähes tasapainossa, mutta uusia jalostusyksilöitä täytyy tarkan harkinnan perusteella tuoda, tai käydä astuttamassa narttuja ulkomailla. Tämäkään ei saa olla itsetarkoitus, vaan jokainen pentue täytyy olla tarkkaan mietitty. Miten yhdistelmä vie rotua eteenpäin, ja miten tulevia pentuja voi käyttää jo maassa olevien koirien kanssa jalostuksessa. Kasvattajalla täytyy olla selvä käsitys miksi jonkun yhdistelmän tekee, syyksi ei riitä, että haluaa teettää pennut! Appenzellejä on maassamme vähän ja ne ovat tasaisen hyviä, miksi ne pitäisi pilata harkitsemattomilla pentueilla. Eivätkä kaikki nartut ole jalostusyksilöitä. Jos koira saa monta arvosanaa ”hyvää” ja sitten rotua tuntemattomilta tuomareilta sattumalta pari kolme erinomaista ja ehkä myös sertit ollessaan yksin, se ei vielä tee koirasta jalostusyksilöä.

 

Yhteydet ulkomaille ovat elinehto, ja kansainvälinen tietojen vaihto on tärkeää. Appenzelleillä on jo kaksi vuotta toiminut oma symposiumi, jossa käsitellään kaikkea rotuun liittyvää, terveyttä, luonnetta ja ulkomuotoa.

Samojen urosten liikakäyttöä tulee harkita ja pyrkiä löytämään uusia yhdistelmiä. Toisaalta Suomessa on niin vähän appenzellejä, että usein ainoaksi mahdollisuudeksi jää lähteä ulkomaille tai tuoda uusi uros tänne. Normaalisti yksi uros jättää meillä 1-3 pentuetta elinaikanaan, joten kovin paljoa se ei ole, mutta kun se tapahtuu alle kymmenessä vuodessa niin tilastoissa se on paljon. 

 

Rotujärjestön tavoitteet

 

Jalostustavoitteena on kehittää luonnetta yhä paremmin seura- ja harrastekoiralle sopivaan suuntaan. Ulkonäköä tulee verrata aina voimassa olevaan rotumääritelmään ja pyrkiä sen mukaiseen lopputulokseen. Rotujärjestö järjestää jalostustarkastuksia ja luonnetestejä sekä kouluttaa kotimaisia jalostustarkastajia, jotta tarkastuksia voitaisiin pitää useammin kuin ehkä kerran vuodessa. Rotujärjestön tulisi kouluttaa omille roduilleen päteviä rotukohtaisia pentueneuvojia/-tarkastajia. Neuvojat kävisivät katsomassa pentueet ja antaisivat varsinkin aloitteleville kasvattajille neuvoja pentujen hoidosta ja luovutuksesta. Neuvojat kuvaisivat ja tutkisivat kaikki pentueet/pennut, ja mikäli tarpeen, myös pentueen emän ja hoitopaikan samaan tapaan kuin on suunniteltu kennelvalvojan työtä, mutta jos tästä työstä halutaan saada enemmän hyötyä ja apua kasvattajille sekä jalostusneuvojille, neuvojan tulisi olla mieluummin rodun tuntija. Kasvattajien tulisi osata suhtautua tähän tarkastukseen kuten tuttavan käyntiin: jutellaan molempia kiinnostavasta asiasta ja saadaan ehkä hyviä vinkkejä ja neuvoja samalla. Tätä onkin jo harrastettu usean pentueen kohdalla, yleensä niin, että kasvattaja on pyytänyt oman narttunsa kasvattajan käymään katsomassa pentuja.

 

Useimmat kasvattajat ovat järjestäneet pentutapaamisia, yhden tai useamman joka pentueelle. Tämä on oiva tilaisuus kasvattajalle nähdä mitä pennuista on siihen mennessä tullut ja samalla kasvattaja, mikäli taidot riittävät, voi opastaa pentujen omistajia oikeaan tapaan käsitellä pentujaan ja ohjata omistajia yhdistyksen koulutuksiin ja muihin harrastuksiin uusien pentujensa kanssa. Myös tällöin voi pentuja kuvata/filmata, jotta niistä jäisi jotain tietoa sekä kasvattajalle että jalostustoimikunnalle. Eihän yhdistys voi velvoittaa kasvattajaa tekemään näin, mutta onhan se kasvattajankin etu, jos muistaa millaisia pennut olivat tietyssä kehitysvaiheessa, ja siten pentueita on helpompi verrata keskenään.

 

Populaation kokonaistila ja rakenne

 

Appenzelli ei ole jokaisen koiraystävän lemmikki, koska se on vaativa. Populaatiota ei tarvitse lisätä kovinkaan paljon, koska muuten tulee paineita myydä pentuja sellaisille ihmisille, joille ne eivät sovi. Mieluummin niin, että kasvattaja voi valita sopivat perheet pennuilleen ja suositella muille sellaista koiraa, jonka uskoo paremmin sopivan ko. ostajalle. Tämähän on yksi osa kasvattajan vastuuta. Jalostuksellisesti populaatiota tietysti pitäisi laajentaa, mutta kun käytössä on kaikki Euroopan appenzelli urokset, niin kyllä sieltä löytyy sopiva yksilö jokaiselle suomalaiselle nartulle. En usko, että saamme ainakaan seuraavaan pariin kolmeenkymmeneen vuoteen Suomeen niin paljon appenzellejä, jotta voisimme olla omavaraisia jalostusyksilöitä harkittaessa, eikä se ole tarpeenkaan.

 

Luonne

 

Appenzelleillä on Suomessa kokonaisuudessaan erittäin hyvät luonteet verrattuna muihin maihin, mutta aina on siinäkin parantamisen varaa. Ennen kaikkea omistajien opastamiseen tulee kiinnittää paljon huomiota, jotta he oppivat käsittelemään oikein omia koiriaan ja ymmärtämään niitä. Luonnetestejä tulee laajentaa ja pyrkiä saamaan koko pentue testattua. 1970-luvulla Alpenhirts-appenzelleille tehtiin pentutapaamisien jatkona, kun koirat olivat täyttäneet jo kaksi vuotta, sekä jalostustarkastus että luonnetesti. Näihin tapaamisiin useimmat pentujen omistajat koirineen osallistuivat erittäin innokkaasti, ja heistä oli hauska nähdä miten oman koiran sisarukset pärjäsivät. Kilpailutilannetta eivät omistajat testissä kokeneet, vaan olivat kiinnostuneita oppimaan, miten koirat reagoivat mittatikkuun jalostustarkastuksessa ja ”rosvoon” luonnetestissä.

 

Perusluonne on nykyään lähes kaikilla appenzelleillä Suomessa hyvä. Usein miten syy koiran huonoon käytökseen on omistajan osaamattomuudessa, laiskuudessa tai välinpitämättömyydessä. Omistajat eivät halua/välitä tulla kasvattajan järjestämiin tapaamisiin tai mihinkään muuhunkaan koulutukseen. Koiralle ei osata tai viitsitä antaa tapakasvatusta, tai ollaan vapaan kasvatuksen kannattajia. Pentuna tämä ei vielä haittaa, mutta kun 25 kiloa koiraa tekee hyökkäyksen eteenpäin koko taluttimen pituudelta, niin sitten on taas tullut yksi ongelmakoira lisää. Näitä ongelmia ei saa millään jalostusneuvonnalla pois. Kasvattajien neuvonta ja opastus, jotta nämä osaisivat valita oikeita omistajia pennuilleen, on ainoa mahdollisuus vähentää ongelmakoiria. Tässä kokeneen kasvattajan neuvot voivat olla hyväksi.

 

Käyttöominaisuudet

 

Rotujärjestö järjestää sopivaa koulutusta kaikille edustamilleen roduille. Koulutusta, joka tukee koirien omistajia ja luo heille mahdollisuuden osallistua erilaisiin kokeisiin. Kasvattajat kannustavat pentujen ostajia osallistumaan koulutukseen ja neuvovat sopivia lajeja, joihin tietää koiransa sopivan. Rotujärjestön tulisi löytää henkilö, joka pystyisi ohjaamaan paimennustyöhön tähtäävän koiran omistajaa. Koirissa tulee kehittää käyttöominaisuuksia, ja antaa mahdollisimman monipuolista ohjausta eri lajeihin. Myös seurakoiraa täytyy kouluttaa ja antaa sille tekemistä, jossa koira joutuu käyttämään aivojaan.

 

Terveys

 

Appenzellit ovat erittäin terve rotu. Tiedossa ei ole perinnöllisiä sairauksia, jotka haittaavat koiraa tai ovat fataaleja sille. Lonkkavikaa esiintyy n. 40 %:lla tutkituista, mutta siitä on erittäin harvoin koiralle haittaa. Patella luxatiota on toistaiseksi löydetty kahdeksalta yksilöltä ja ED:tä toispuoleisena kolmelta. Appenzellien keski-ikä on n. 12-14 vuotta.

 

Rotu ei kuulu PEVISA-rotuihin, vaan appenzellejä on tähän mennessä kuvattu vapaaehtoisesti. Kaikki jalostuksessa käytetyt koirat on tutkittu ennen kuin niillä on teetetty pentuja. Tämä on toiminut jo neljäkymmentä vuotta, ja samalla systeemillä voitaneen jatkaa ainakin seuraavat viisi vuotta. Toistaiseksi meillä ei ole yhtään pentutehtailijaa rodussa. Kasvattajia, joilla voisi olla enemmän tietoa ennen kuin toimivat kasvattajina, toki löytyy.

  

Ulkomuoto

 

Ulkomuodossa tulee kiinnittää huomiota ensin sellaisiin kohtiin, joista voi tulla koiralle haittaa, kuten liian suoriin kulmauksiin. Pitkä runko, pehmeät välikämmenet, löysä häntä ja vaaleat silmät ovat muita huomionarvoisia seikkoja.

 

Yhteenveto tavoitteista

 

Kaikkein tärkein tavoite on saada kaikille appenzelleille oikea ja hyvä luonne. Seuraava tavoite on käyttää mahdollisimman monia koiria erilaisissa koulutuksissa. Omistajia siis pitää aktivoida kouluttamaan koiriaan ja harrastamaan niiden kanssa, jotta aktiiviset koirat eivät turhaudu. Terveyden vaaliminen ja erilaisten tutkimusten tekeminen ja niiden tulosten seuraaminen sekä tuloksista johtopäätösten tekeminen on seuraava tavoite. Ulkomuodon pitäminen vähintään nykyisellä tasolla ja tämänhetkisten puutteiden korjaaminen kuuluvat myös tavoitteisiin. Yksilöiden määrän suuri lisääminen ei kuulu tavoitteisiin, mutta monipuolistaminen kyllä.

 

Rotujärjestön strategiat

 

Keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi on luonnetestien järjestäminen ja niiden tulosten ottaminen huomioon jalostusarvioinnissa. Luonnetestin pisteet täyttyy huomioida appenzellien ”oman” seurakoiratyyppisen pisteytyksen mukaan. 

 

Käyttökokeisiin, agility ja tottelevaisuuskilpailuihin osallistumista täytyy korostaa ja kannustaa. Omistajia ohjataan kouluttamaan koiriaan.

 

Terveyden osalta rotuyhdistys ja appenzellien jalostustoimikunta toivovat saavansa nopeasti kaikki SKL:oon tulevat tulokset käyttöönsä.

 

Toistaiseksi appenzelleillä ei ole ollut mitään ehdottomia raja-arvoja, jotka estäisivät jalostuskäytön, mutta käytännössä seuraavia sääntöjä on noudatettu: Siitokseen ei ole käytetty lainkaan HD E:tä,  polvien asteita 3-4, ED 2-3:a, häntämutkaa, ruokatorven ja virtsatiehyiden vikoja, kitalakihalkiota, eikä luonnevikaisia tai huonosti rotumääritelmää vastaavia koiria.

 

Mikäli koiraa, jolla on HD D tai polvet 2/2 on käytetty siitoksessa (sen edellytetään olevan luonteeltaan ja ulkomuodoltaan erinomainen), on toinen osapuoli pyritty valitsemaan yksilöistä, joilla vastaavat tulokset ovat olleet terveet. Seuraavat viisi vuotta jatkamme jalostustoimintaa samojen vapaaehtoisten kriteereiden pohjalta. Mikäli tarvetta ilmenee, asiaan voitaneen palata.

 

Kasvattajaa koskevia ohjeita

 

Ennen kuin aloittaa kasvatustyön, on rotuun perehdyttävä kunnolla ja tehtävä selväksi itselleen, mitkä ovat tavoitteet, joihin pyrkii. Onko jo olemassa oleva koira sen arvoinen, että sitä kannattaa pennuttaa, ja vievätkö mahdolliset pennut jotenkin rotua eteenpäin. Uroksen omistajan täytyy miettiä sopiiko ko. narttu hänen urokselleen ja olla kriittinen.

 

Jalostukseen ei tule käyttää koiraa, joka on vihainen, arka, värivirheellinen, sinisilmäinen, ylä- tai alapurentainen, tai joka ei pysty itse astumaan tai synnyttämään ja hoitamaan pentujaan. Narttua ei saa pennuttaa liian usein, ja kahden pentueen välillä tulee olla vähintään 10 kuukautta. Liian nuorta (n. alle 20 kk) narttua ei pidä pennuttaa. Kaikki yksilöt eivät ole jalostuskoiria. Kasvattajan on hyvä muistaa, että hän on aina ja yksin vastuussa pennuistaan. Kasvattajan tulee antaa pennun ostajille kirjalliset ohjeet pennun hoidosta ja ruokinnasta. Kasvattajan tulee noudattaa Suomen Kennelliitto ry:n koiranomistajan perusohjeita ja mielellään allekirjoittaa kasvattajasitoumus, käydä kasvattajakursseilla ja perehtyä SKL-FKK:n koirarekisteriohjeeseen ja noudattaa Suomen Sveitsinpaimenkoirat ry:n voimassa olevia sääntöjä.

 

Pentujen luovutus

 

Kasvattajan täytyy perehtyä nartun ja synnytyksen hoitoon ajoissa, samoin pentueen ruokintaan ja hoitoon. Pennut saa luovuttaa aikaisintaan 7-viikkoisina, rekisterikirjan ja kauppasopimuksen kanssa. Ruokinta- ja hoito-ohjeet tulee antaa aikaisemmin, jotta ostaja pääsee niihin tutustumaan ennen kuin pentu tulee uuteen kotiinsa. Kannukset, ainakin takajaloista, tulee poistaa pennuilta, kun ne ovat parin vuorokauden ikäisiä.                                                                          

 

Uhat ja mahdollisuudet

 

Kun pentuja syntyy 0-4 pentuetta vuodessa, uhkana on, että yhden vuoden koko pentutuotanto voi olla huonoa. Samaa urosta voidaan käyttää 100 %:sti jonkun vuoden pentueisiin. Toisaalta meillä ei ole tarkoituskaan lisätä paljon pentutuotantoa, koska appenzelli ei sovi jokaiselle koiraystävälle. Nykyinen määrä vastaa kysyntää.

 

Luonteissa esiintyy arkuutta, varautuneisuutta ja jopa aggressiivisuutta. Viimeksi mainittuun syynä on yleensä omistajan laiminlyönti koiran sosiaalistamisessa. Suurin osa koirista on hyväluonteisia ja yhteiskuntakelpoisia.

 

Koirat ovat pääsääntöisesti terveitä ja pitkäikäisiä, mutta kasvattajan täytyy osata, tietää ja ottaa selvää mahdollisista uhista, joita voi liittyä uusiin tuonteihin, ulkomaisiin ja kotimaisiin jalostuskumppaneihin. Kansainvälinen avoin yhteistyö on toisaalta koko jalostuksen elinehto.

 

Terveys on koirillamme hyvä, ja suurin uhka on, että jalostuspohja kapenee liikaa, jos asetetaan liian tarkat ja joustamattomat kriteerit jalostusyksilöille HD:n, ED:n ja patella luxation kohdalla, kun nämä eivät ole lainkaan yhtä pahoja ongelmia kuin luonne on ollut. Huono luonne häiritsee omistajaa sekä koiraa ja estää koiran käytön monesti, mitä taas edellä mainitut viat eivät normaalisti estä. Koira voi olla hyvä seurakoira, vaikka sillä on huonot lonkat, mutta aggressiivisena siitä ei ole hyväksi seurakoiraksi.

 

Markkinapotentiaali (pentuja syntyy vähän, onneksi) on hyvä: kysyntä vastaa tarjontaa. Pitäisi pyrkiä siihen, että kasvattaja pystyy valikoimaan ostajat, jotta koirat tulisivat sopiviin koteihin. Monelle kasvattajalle on jäänyt pentuja yli luovutusiän. Uusi koti on löytynyt vasta, kun pentu on ollut useamman kuukauden ikäinen.

 

Varautuminen ongelmiin

 

Suurin uhka on tietämättömät kasvattajat, jotka teettävät pentuja sopimattomilla yksilöillä, eivätkä opasta ja seuraa kasvattiensa kehitystä. Yksikin sairas tai vihainen pentue pilaa rodun maineen pitkäksi aikaa, koska ko. pentue voi olla 100 % sen vuoden tuotannosta. Tässä suhteessa lukumäärän kasvu olisi hyväksi. Jos joka vuosi syntyisi 10-15 pentuetta, niin silloin yksi huono pentue ei merkitse niin paljoa. Mutta markkinat eivät vedä Suomessa niin paljon appenzellejä ja silloin väistämättä useat pennut joutuvat vääriin koteihin ja siitä seuraa ongelmia. Hollannissa eräs kiltti appenzellinarttu otettiin talteen sen jälkeen kun se oli vaeltanut päivien ajan kaupungin keskustassa yrittäen tehdä tuttavuutta useamman ihmisen kanssa.

 

Terveystilanteen seuraaminen koko Euroopan alueella on erittäin tärkeää, jotta saamme ajoissa tietoa, mikäli jokin uusi uhka on odotettavissa. Kasvattajille täytyy saada nopeasti tietoa, mikäli jotain uutta ilmenee. Kasvattajilta pyritään kerääminen mahdollisista paljon tietoa ongelmista.

 

Tuomarikoulutukseen kaivataan enemmän mukaan appenzelli-ihmisiä. Jalostustarkastajia tulisi kouluttaa. Kasvattajille pitäisi järjestää omia tapaamisia, joissa pääsee vaihtamaan mielipiteitä.

 

Toimintasuunnitelma JTO:n toteuttamiseksi

 

vuosi 1

Kerätään kattava tiedosto appenzelleistämme;

haastatellaan kasvattajia pentueisiin ja synnytykseen liittyvistä asioista;

opastetaan aloittelevia kasvattajia kriittisesti tutkimaan narttuaan ja urosta;

rotujärjestö lähettää kaikkiin kansainvälisiin appenzellejä koskeviin kokouksiin rotujärjestön appenzelliedustajan;

kaikki viralliset terveys-/näyttely-/koe-/testitulokset julkaistaan;

rotuyhdistys järjestää kaikkien rotujen kasvattajille tiedotustilaisuuden, jossa kerrataan kasvattajan vastuu, myös kuluttajasuojan ja vakuutusyhtiön kannalta.

 

 

vuosi 2

Tehdään kysely kasvattajille heidän kasvateistaan, liitetään nämä tiedot appenzellitiedostoon;

koirien eliniät ja kuolinsyyt pyritään kartoittamaan;

vaihdetaan tietoja muiden maiden yhdistysten kanssa;

jalostustarkastuksia järjestetään n. joka toinen vuosi.

 

vuosi 3

Rotuyhdistys järjestää luonnetestejä riittävän usein;

seurataan urosten/narttujen jättämiä jälkeläisiä;

terveydentilan seuranta, tiedot kasvattajilta/omistajilta.

 

vuosi 4

Järjestetään kasvajille tai kasvattajiksi aikoville yhteinen tilaisuus, ja käydään läpi siihen asti saadut tiedot ja katsotaan, onko muuten tiedostot ajan tasalla;

ulkomuototuomareiden koulutukseen panostetaan;

keskustellaan neuvojan asemasta, saako tällainen rodun oma neuvoja kannatusta kasvattajien keskuudessa ja mitä vaatimuksia neuvojalle asetetaan.

vuosi 5

Edellisen vuoden tilaisuuden pohjalta aloitetaan seuraavan viisivuotiskauden tavoitteiden suunnittelu;

mikäli neuvojatoiminta saa kannatusta, aloitetaan toimintaan johtava valmistelu;

tiedostot tarkistetaan ja katsotaan vastaavatko ne tarpeita, vai onko niitä syytä lisätä tai muuttaa.

Tavoiteohjelman toteutumisen seuranta

Valittu appenzellien jalostustoimikunta on yhteistyössä rotuyhdistyksen johtokunnan kanssa velvollinen huolehtimaan JTO:n toteutuksesta huolehtimalla tilastojen, terveystulosten, koe-, kilpailu- ja näyttelytulosten julkaisemisesta, koulutuksen, testien, kokeiden ja tarkastusten järjestämisestä. Rotujärjestön toimintasuunnitelmassa tulee olla mukana appenzellien JTO:sta johtuvat tapahtumat. Ulkomailta tulevat kutsut, tiedotteet, tms. on viivytyksettä saatava appenzellien jalostustoimikunnan tiedoksi. Johtokuntaan pitäisi saada aina myös appenzellien edustaja, kuten yhdistyksen säännöt edellyttävät.

Jalostustoimikunta seuraa tavoiteohjelman muutostarpeita ja tekee tarvittavat muutosehdotukset rotujärjestölle.

 

Lähteet:

Appenzellinpaimenkoiran rotumääritelmä SKL-FKK hyväksytty 13.3.2004

Luonnetestisäännöt, hyväksytty Suomen Kennelliiton valtuustossa 18.11.1995

Suomen Sveitsinpaimenkoirat tilastonumerot v.1990-2003 HD ED ja polvet

Protokoll des 1. Internationalen Rassetreffen der Appenzeller Sennenhund

Der Appenzeller Sennenhund 1974 Buchdruckerei Schläpfer&Co AG, 9043 Trogen

Kysely kasvattajille

 

Liitteet:

 

Liite 1 appenzellin rotumääritelmä

Liite 2 Ektopischer Urether

Liite 3 Persistierender rechter Aortenbogen PRAB

Liite 4 kasvattajat ja syntyneet pentueet

 

Etusivu Historia Rotumääritelmä Jalostussääntö Koiramme Koiristamme Pennut Saavutukset Kuvia

Auf Deutsch På svenska