VI festival flamenco de helsinki

Helsingin VI flamencofestivaali 22.2.-2.3.2003


Helsingin flamencofestivaali järjestettiin ensimmäistä kertaa 1997. Festivaali on vakiintunut jokavuotiseksi talvitapahtumaksi, joka tuo korkeatasoista flamencoa helmikuiseen Helsinkiin. Flamencofestivaalin ohjelmaan kuuluu pääkonsertti espanjalaisine huippuesiintyjineen sekä suomalaisia flamencoesityksiä. Lisäksi paikalliset flamencoharrastajat saavat nauttia huippuopetuksesta espanjalaisen opettajan pitämällä tanssikurssilla.

Pääkonsertti: Concierto flamenco

Festivaalin pääkonsertissa Savoy-teatterissa 1.3.2003 esiintyvät madridilaiset flamencotaiteilijat. Tanssijat Ángel Rojas ja Carlos Rodríguez ovat monelle tuttuja Nuevo Ballet Españolista, jossa he toimivat taiteellisina johtajina, koreografeina ja soolotanssijoina. Heidän tyylinsä voisi määritellä moderniksi flamencoksi - omien sanojensa mukaan he edustavat 2000-luvun flamencoa.

Ángel Rojasista (s. 1974) tuli ammattitanssija jo 16-vuotiaana. Hän tanssi mm. Rafael Aguilarin ryhmässä ja Madridin espanjalaisessa baletissa, ennen kuin hänet kiinnitettiin Antonio Canalesin ryhmään 1992. 18-vuotias Rojas teki Torero-teoksessa härän roolin - rooli, jonka vahva tulkinta teki nuorukaisen yhä kuuluisammaksi. Myös Carlos Rodríguez (s. 1974) aloitti tanssiuransa hyvin nuorena. Rodríguez tanssi mm. Rafael Aguilarin ja José Graneron ryhmissä, sekä vuodesta 1993 soolotanssijana José Antonion espanjalaisessa baletissa.

Yhteinen ura lähti nousuun vuonna 1994, jolloin Rojas ja Rodríguez voittivat yhdessä parhaan tanssijan palkinnon Madridin koreografiakilpailussa. Samana vuonna miehet perustivat oman tanssiryhmänsä, joka siitä lähtien on kiertänyt maailmaa menestyksekkäästi. Nuevo Ballet Español on vieraillut Suomessa kaksi kertaa. Tampereen Flamencoviikolla 1999 esitettiin "Flamenco Directo" ja Kuopio tanssii ja soi -festivaalilla 2001 teos "Furia". Tällä kertaa Rojas ja Rodríguez tuovat Suomeen pienemmän konserttikokonaisuuden suurten tanssispektaakkelien vastapainoksi. Nuevo Ballet Españolin teoksissa nähdään suuria näyttäviä ryhmänumeroita - tässä esityksessä keskitytään ytimeen, eli Rojasin ja Rodríguezin persoonalliseen tyyliin. Musiikista vastaavat muusikot, joiden kanssa yhteistyö on kestänyt jo vuosia ja jotka edustavat samantyyppistä flamenconäkemystä kuin Rojas ja Rodríguez - flamencoa modernissa muotissa.

La Kalevala

Kalevalan päivänä perjantaina 28.2. nähdään jännittävä kantaesitys - Compañia Kaari Martinin teos "La Kalevala". Kahden suuren kansanperinteen kohtaaminen synnyttää modernin tulkinnan Kalevalasta flamencon keinoin. Flamencomusiikin ja -tanssin avulla tuodaan esiin samoja tunteita, jotka ovat perustana suomalaiselle kansanmusiikki- ja kansantanssiperinteelle. Tarinan päähenkilöinä ovat Kalevalan naiset. Heitä tarkastellaan toisenlaisesta näkökulmasta kuin Lönnrotin alkuperäisessä eepoksessa: La Kalevalassa naishahmot on nostettu sankarimiesten varjosta ja he tulevat esiin voimakkaammin omina persoonina. Musiikin teokseen on säveltänyt flamencokitaristi Rauli Rantanen ja laulusta vastaa espanjalainen flamencolaulaja Miguel Poveda, maailmanluokan tähti flamencomaailmassa. "La Kalevalan" musiikki on yhdistelmä flamencoa ja suomalaista kansanmusiikkia. Musiikki tulee nauhalta, ja Povedan laulun lisäksi kuullaan mm. flamencokitaraa, kanteletta, viulua, huilua, sähköbassoa ja perkussiosoittimia.

Compañía Kaari Martin on vapaa flamencoryhmä, jonka yhteistyö alkoi kolme vuotta sitten esityksellä Flamencotanssijattaren muotokuva ja jatkui tanssiteatteriteoksella "Bernarda Alban talo". Taiteellisen johtajan Kaari Martinin liikekieli on nykyflamencoa, jossa yhdistyvät flamencotanssin tekniikka ja alkukantainen ilmaisuvoima, sekä moderni liikekieli. Koreografian "La Kalevalaan" ovat tehneet Kaari Martin ja Tove Djupsjöbacka.

Kymmenvuotisjuhla ja lasten flamencofestivaali

Torstaina 27.2. Kulttuuriareena Gloriassa vietetään Helsingin flamencoyhdistyksen 10-vuotisjuhlailtaa. Ohjelmassa on useita suomalaisten flamencotaiteilijoiden esityksiä, joista mainittakoon mm. flamencokitaristi Ramón Maronier. Hän on Helsinkiin kotiunut hollantilainen, pitkän uran tehnyt flamencotaiteilja. Kanssaan esiintymään hän on kutsunut flamencoystäviään muista pohjoismaista. Illan juontaa flamencotanssija Anna Niinimäki.

Tämän vuoden uutuus on lasten flamencofestivaali sunnuntaina 2.3. Kulttuurikeskus Caisan uusissa tiloissa klo 13. Konserttien lisäksi Angel Rojas opettaa suomalaisia flamencotanssijoita festivaaliviikon ajan, 22.-27.2.

Teksti: Tove Djupsjöbacka


Ohjelma

to 27.2.2003
Helsingin Flamencoyhdistyksen 10-vuotisjuhla
Esiintyjinä mm.:
- Ramón Maronier, Thierry Boisdon (dk), Fredrik Gille (swe), Ari Kala, Kai Olander, Anna Niinimäki, Juha Leino
- Vesa Jaakola, Marianna Verdecia, Sampsa Peltonen, Juha Leino, Aram Aflatuni
- Juho Koskimies, Juha Leino, Erika Alajärvi, Aram Aflatuni
- Katja Lundén, Tina Seidel, Laura Lahe, Tatiana Naranja, Maija Kansanaho, Anne Riikola, Maura Martin.
Tilaisuuden juontaa Anna Niinimäki.

Kulttuuriareena Gloria (Pieni Roobertinkatu 12-14) klo 20 alkaen
Liput 12 €

pe 28.2.2003
Compañia Kaari Martin:
La Kalevala (kantaesitys)
Taiteellinen johto: Kaari Martin; koreografia: Kaari Martin ja Tove Djupsjöbacka; musiikin sävellys: Rauli Rantanen; 10 tanssijaa
Savoy-teatteri (Kasarmikatu 46-48) klo 19.00
Liput 20 €

la 1.3.2003
Nuevo Ballet Español esittää:
Concierto Flamenco
Ángel Rojas ja Carlos Rodríguez - tanssi; Gaspar Rodríguez ja Antonio Rey - kitara; Juan Jose Fernandez - laulu; Jose Luis Lopez - sello; Elisa de la Torre, huilu; Diego Alvarez "El Negro", perkussiot.
Savoy-teatteri (Kasarmikatu 46-48) klo 19.00
Liput 30 ja 26 €

su 2.3.2003
Lasten flamencofestivaali
Kulttuurikeskus Caisa klo 13.00
Liput 10 €

Savoy-teatterissa pidettäviin konsertteihin voi ostaa lippuja ennakkoon Savoy-teatterin ja Lippupalvelun lisäksi Helsingin Flamencoyhdistykseltä (ks. yhteystiedot edempänä) sekä kulttuuriasiainkeskuksen lipunmyyntipisteistä (Lippurex, Stoa, Kanneltalo, Malmitalo). Yhdistyksen 10-vuotisjuhlaan (to 27.2.) sekä Lasten flamencofestivaaliin (su 2.3.) saa lippuja ovelta sekä ennakkoon flamencoyhdistykseltä. Jäsenhintaisia lippuja (2 euron alennus) kaikkiin tilaisuuksiin myyvät Auli Kaartinen, gsm 050-3057392, ja Eija-Liisa Linnapuomi-Kanerva, p. 09-482970, gsm 050-5148343.


KURSSIT

Tanssikurssit 22.2.-27.2.2003
Tanssikurssit keskitasolle ja edistyneille pitää Angel Rojas. Kurssi on kestoltaan 6 päivää, 12 h/taso. Kurssien ajankohta on la-to 22.2.-27.2.
Kurssin hinta on 170 euroa jäseniltä ja 200 euroa ei-jäseniltä. Ennakkomaksu 70 euroa on maksettava 16.12.2002 mennessä ja loppumaksu 100 euroa 31.01.2003 mennessä.
Ilmoittautuminen kursseille alkaa 2.12.2002 klo 9.00 yhdistyksen puhelimeen 040 716 3134.

Varmistunut kurssiaikataulu:

Keskitaso
la & su klo 12.00-14.15
ma & ti klo 17.00-19.00
ke klo 20.00-22.00
to klo 15.30-17.00

Kaikki keskitason tunnit pidetään tanssistudio Footlightin tiloissa, Salomonkatu 5 A.

Edistyneet
la & su klo 14.45-17.00
ma & ti klo 19.15-21.15
*ke klo 17.30-19.30
*to klo 17.30-19.00

Edistyneiden tunnit pidetään la-ti tanssistudio Footlightin tiloissa, Salomonkatu 5 A, *keskiviikon ja *torstain tunnit pidetään Helsingin Flamencoyhdistyksen tiloissa, Pohjoisesplanadi 2.


Aikaisempien festivaalien esiintyjistä ja ohjelmasta:

Helsingin V flamencofestivaali – V Festival Flamenco de Helsinki

Helsingin IV flamencofestivaali – IV Festival Flamenco de Helsinki

Helsingin III flamencofestivaali – III Festival Flamenco de Helsinki

 


Sivut päivitetty viimeksi 24.8.2003 © Helsingin Flamencoyhdistys, Riku Lumiaro