V festival flamenco de helsinki

Helsingin V flamencofestivaali 13.-17.2002

Helmikuussa 2002 Helsingin flamencofestivaali järjestettiin jo viidennen kerran. Talkoovoimin tälläkin kertaa järjestetty festivaali on jo vakiinnuttanut paikkansa suomalaisen flamencoyleisön talvisena tapahtumana ja korkeatasoisten esiintyjien estradina, kuin myös suomalaisten flamencoproduktioiden esittelyareenana. Festivaalin pääkonsertti pidettiin sunnuntaina 17. helmikuuta Savoy-teatterissa. Konsertti jatkoi festivaalin linjaa nuoren polven flamecotähtien esittelijänä: tällä kertaa vuorossa oli laulaja Esperanza Fernández, jonka esikoissoololevy oli juuri ilmestynyt. Esperanza oli esiintynyt Suomessa aikaisemminkin: hänen konserttinsa Tampereen flamencoviikolla vuonna 1997 oli suurmenestys. Lauantaina 16. helmikuuta Savoyssa järjestettiin espanjalais-suomalainen konsertti: silloin esiintyivät tanssija Rafaela Carrasco ryhmineen yhdessä Grupo Ramón Maronierin kanssa, minkä lisäksi näimme Hannele Tuomipuun soolokoreografian sekä Belén Mayan kolmelle suomalaiselle flamencon ammattilaiselle tekemän flamencoteoksen "A Flor de Piel". Rafaela Carrasco piti myös tanssikurssit alan harrastajille ja ammattilaisille. Festivaaliohjelmaan kuuluivat myös avajaisjuhlat, suomalaisen flamencon ilta de corazón... sekä cajón-alkeiskurssi.

Esperanza Fernández – flamencolaulun kameleontti Festivaalin pääkonsertissa esiintynyt Esperanza Fernández Vargas syntyi vuonna 1966 Sevillan Trianassa. Hän on imenyt flamencon suorastaan kirjaimellisesti äidinmaidosta – kuuluuhan hän sekä isän että äidin puolelta merkittävään flamencosukuun. Alunperin Esperanza alkoi opiskella tanssia Manolo Marínin johdolla, mutta vaihtoi isänsä, laulaja Curro Fernándezin innoittamana lauluun. Jo 25 vuotta sitten hän perusti sisarustensa kanssa La Pandilla Gitana -ryhmän, jossa hän tanssi ja lauloi. 16 vuotiaana hän debytoi ensilaulajana Mario Mayan "Amargossa". Jo perhetaustasta johtuen perinteinen flamenco on tälle monipuoliselle laulajalle hyvin tuttua, mutta ennen kaikkea hänet on opittu tuntemaan uuden flamencon nimenä. Parhaimpien nykyflamencojen tapaan hän tekee paljon crossoveria ja fuusiota sekä työskentelee hyvin erilaisten kokoonpanojen kanssa aina pianosta ja jazzbändistä sinfoniaorkesteriin. Huolimatta kiinnostuksestaan kaikenlaisiin musiikillisiin eksperimentteihin, lähimpänä hänen sydäntään ovat kuitenkin flamencopaloista syvimmät, soleá ja siguiriya.

Oppinsa laulajana Esperanza on saanut kuuntelemalla muita laulajia. Hänen äänensä on erittäin muuntautumiskykyinen; hän on mielikuvituksekas, persoonallinen ja vaistonvarainen laulaja, jonka lähes rajaton äänirekisteri taipuu millaiseen musiikkiin tahansa. Hyvällä syyllä tätä luonnonlahjakkuutta voi kutsua flamencolaulun kameleontiksi. Esimerkiksi nykysäveltäjä Mauricio Sotelo ihastui Esperanzan ääneen siinä määrin, että sävelsi teoksensa "Epitafio" ja "Nadie" varta vasten hänelle; nämä saivat ensiesityksensä Segovian festivaaleilla 1997.

Esperanza oli aikoinaan mukana Camarónin legendaarisella albumilla "Potro de Rabia y Miel". Hän on tehnyt yhteistyötä sellaisten taiteilijoiden kuten Paco de Lucían, Rafael Riquenin ja Enrique Morenten kanssa. Vuosi 1994 merkitsi Esperanzan uralla käännekohtaa ja taiteellisen aseman vakiinnuttamisen aikaa: tällöin hän mm. esiintyi Enrique Morenten kanssa pääosassa eteläamerikkalaisten naisrunoilijoiden teksteihin perustuvassa "A oscuras" -teoksessa, joka oli Sevillan VII flamencobiennaalin suosituimpia esityksiä. Myös Cruce de Caminos -flamenco- jazz-konsertti Sevillan Bienalessa vuonna 2000 yhdessä kitaristi Gerardo Núñezin ja New York Flamenco Reunionin kanssa oli menestys. Vuodesta 1995 lähtien hän on tehnyt yhteistyötä Orquesta Joven de Andalucia -orkesterin kanssa: he ovat yhdessä esittäneet Manuel de Fallan "El Amor Brujoa" useita kertoja. "El Amor Brujoa" hän on esittänyt myös monien muiden sinfoniaorkestereiden kanssa. Kansaivälisesti tunnettuna artistina hän oli vuonna 1997 mukana Yehudi Menuhinin johtamissa "Voices of Peace" -konserteissa Miriam Makeban ym. artistien ohella.

Esikoisalbumi, lokakuussa 2001 julkaistu "Esperanza Fernández", tuo hyvin esiin laula jan flamencopersoonallisuuden eri puolet: mukana on laulua niin kitaran, pianon kuin harmonikankin säestyksellä, paloja siguiriyasta rumbaan. Esikoislevyä tehtiin pitkään ja hartaasti. Tämä pienen pojan äiti vertaakin levyntekoa synnyttämiseen; sooloalbumin aikaansaaminen onkin hänen elämänsä suurin ilo esikoisen syntymän jälkeen.
Helsinkiin tämä ulkomaisista yleisöistä pitävä laulaja toi itsensä lisäksi neljän hengen ryhmän.

Suomalais-espanjalaisia voimia liikkeellä

Lauantain suomalais-espanjalaisessa konsertissa esiintyi tanssija Rafaela Carrasco (ks. esittely alempana) ryhmineen, johon kuuluu kaksi laulajaa ja kitaristi. Ryhmä oli tällä kertaa suomalaisin voimin vahvistettu: se esiintyi yhdessä Grupo Ramón Maronierin kanssa. Ramón Maronier – Suomeen asettunut hollantilainen flamencokitaristi – on koonnut ympärilleen vahvan joukon suomalaisia ammattimuusikoita. Illan ohjelmassa nähtiin myös Hannele Tuomipuun koreografia hänen itsensä esittämänä sekä "A Flor de Piel" -flamencoteos, joka sai kantaesityksensä lokakuussa 2001 Oulun tanssikeskus JoJon järjestämässä Tanssin gaalassa. Koreografian teokseen on tehnyt Belén Maya, jonka omintakeinen ja naisellinen tyyli sekä esiintyjänä että opettajana on viime vuosina tullut tutuksi suomalaisille aficionadoille useiden vierailujen ansiosta. Teoksen tulkitsivat kolme suomalaista flamencotanssin ammattilaista: Erika Alajärvi, Anna Niinimäki ja Annatuuli Saine. Teoksen musiikki on Mayte Martínin levyltä "Querencia". Teos kuvaa kolmen naisen prosessia: kuinka kohdata toinen, kuinka kohdata oma itse, kuinka erillisyydessäkin säilyttää näkymätön yhteys toisiin ja löytää yhteinen rytmi. Teoksen nimi viittaakin ihmisen herkkyyteen aistia ihollaan, olla "ihon pinnassa".

Rafaelan opissa

Festivaalin flamencotanssikurssien opettajana toimi tällä kertaa Rafaela Carrasco. Sevillasta kotoisin oleva 29-vuotias Carrasco on kansainvälisesti tunnustettu ja arvostettu pedagogi. Hän on pitänyt lukemattomia kursseja niin Espanjassa kuin ulkomaillakin ja vuodesta 1996 hän on opettanut vakituisesti Madridin Amor de Dios -koulussa. Carrasco edustaa uudistavaa, mutta perinteitä kunnioittavaa flamencoa. Flamencon lisäksi hän on opiskellut espanjalaisia tansseja, balettia ja modernia tanssia. Hänen tärkeimpiä flamenco-opettajiaan ovat olleet La Toná, Manolo Marín, Manolete, El Guïto, Milagros Mengibar, Rafael el Negro ja El Mimbre. Carrasco on esiintynyt monen kuuluisuuden ryhmässä, kuten Mario Mayan Compañia Andaluza de Danza -ryhmässä sekä Belén Mayan Compañia Flamenco de Belén Maya -ryhmässä. Hän on tehnyt yhteistyötä myös useiden muiden koreografien kanssa: näitä ovat mm. Javier Barón ("El Pájaro Negro"), Adrian Galiá ("Pensando Flamenco"), Christina Hoys ("Nuevas Generaciones"), Rafael Amargo ("Amargo"), Rafael de Carmen ("Colores"), Ricardo Franco ("De Sol a Luna"), Israel Galván ja Rafael Campallo.

Festivaaliohjelmaan kuuluivat myös avajaisjuhlat, suomalaisen flamencon ilta de corazón... sekä cajón-alkeiskurssi, ks. tiedot alempana.

Teksti: Terhi Ketolainen

Ohjelma

Helsingin V flamencofestivaalin avajaisjuhlat
Ke 13.2.2002 klo 21.00 Peñalla (Pohjoisesplanadi 2)

Suomalaisen flamencon ilta
Pe 15.2.2002 klo 21.30, Balder-sali, Aleksanterinkatu 12.
de corazón... -esityksessä mm. Antonia de Cordoba, Raul Mannola, Maria Kause, Erika Alajärvi, Laura Vilhonen ja Marianna Verdecia.

Espanjalais-suomalainen konsertti
La 16.2.2002 klo 19.00 Savoy-teatterissa
- Tanssija Rafaela Carrasco ryhmineen & Grupo Ramón Maronier
- Tanssija Hannele Tuomipuun soolokoreografia
- "A Flor de Piel" -flamencoteos

Pääkonsertti – Esperanza Fernández
Su 17.2.2002 klo 19.00 Savoy-teatterissa
Esperanza Fernández, laulu
Miguel Angel Cortés, kitara
Miguel Vargas, tanssi
Curro Fernández, laulu ja palmas
Rosario Amador, laulu ja palmas

KURSSIT:

Cajón-alkeiskurssi 10.-12.2.2002
Opettaja: Karo Sampela
Paikka: Helsingin Flamencoyhdistyksen tila, Pohjoisesplanadi 2
Ajat: su 10.2. klo 19-20.30 iso sali, ma 11.2. klo 17.30-19 iso sali, ti 12.2. klo 19-20.30 pieni sali

Rafaela Carrascon flamencotanssikurssit 13.-17.2.2002
Kursseilla kaksi tasoa: keskitaso ja edistyneet.
Paikka: StepUp-tanssikoulun sali, Ruoholahdenkatu 10 B, Helsinki.
Ajat: Keskitaso ke–pe 17.30–19.00, la 10.00–11.30, su 11.00–12.30; Edistyneet ke–pe 19.15–20.45, la 11.45–13.15, su 12.45–14.15

 

Muiden Helsingin flamencofestivaalien esiintyjistä ja ohjelmasta:

Helsingin VI Festival Flamenco de Helsinki

Helsingin IV flamencofestivaali – IV Festival Flamenco de Helsinki

Helsingin III flamencofestivaali – III Festival Flamenco de Helsinki


Sivut päivitetty viimeksi 24.8.2003 © Helsingin Flamencoyhdistys, Riku Lumiaro