| FASISMIN HELMIÄ. |
Jokaisessa maapallon maassa on
hienot lait, joiden pitäisi turvata ns. tavallisen ihmisen
oikeuksia.
Ns. demokratioissa tilanne on parempi, mutta
viranomaistoiminnassa on vakavia puutteita.
Lait ovat siis hienoja, mutta julkinen sektori tulkitsee niitä
miten sattuu.
Näin eduskunnan ja demokratian valta katoaa ja todellinen valta
siirtyy erottamattomille "fasisteille".
Poliisitoiminnassa mielivalta alkaa jo esitutkinnassa.
Tutkimattajättämispäätöksiä tehdään vuodessa 20 000.
Sosiaalityöntekijöiden päätökset edustavat fasismin koko
kirjoa ja päätökset salaisia.
Lähes kaikista
allaolevista dokumentit sivuillani.
Etsi ja löydä .
Erityisiä
mielivallan uhreja ovat rasismilainsäädännön uhrit.

* YK:n ihmisoikeuksien
julistus: Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen;
tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä
sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja
levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.
Toisinajattelevia suomalaisia pidätetty "epäiltynä
rasismista", nettisivuja ennakkosensuroitu, sakkoja ja
vankeutta piirroksista ja kirjoituksista. Suomen laki siis
määrää erikseen sanavapauden käytöstä.
*Useat suuret yhtiöt ja valtion laitokset länsimaissa
ilmoittavat avoimesti harjoittavansa syrjintää ihmisten
mielipiteiden takia. He erottavat ja eivät ota töihin mustien
ja 6 mrd:n "vähemmistöjen" ylivaltaa vastustavia
ihmisiä.
Näin he rikkovat virallisesti em. julistusta.
* YK:n ihmisoikeuksien julistus:Jokaisella vainon kohteeksi
joutuneella on oikeus hakea ja nauttia turvapaikkaa muissa maissa.
Tähän oikeuteen ei voida vedota, kun on kysymys tosi
epäpoliittisista rikoksista johtuvista syytteistä tai teoista,
jotka ovat vastoin Yhdistyneiden Kansakuntien periaatteita ja
päämääriä.
Etnobisnes jyllää. Ihmissalakuljetuksessa liikkuva rahamäärä
ylittää huumekaupan tuoton. Valtio budjetoi vuosittain 100 000
000 turvapaikanhakijoihin. Käytännössä kaikki
vainolaiset saavat jäädä Suomeen. Uusia henkilöllisyyksiä
jaetaan ja rikollisia ei palauteta.

* Homomielinen esittää sivuillaan
suomalaisten tuhoamismallia. Siinä maahan otettaisiin miljoonia
kunniakansalaisia, maa miehitettäisiin vierailla joukoilla,
valta siirrettäisiin EU:n ja YK:n politrukeille ,
harjoitettaisiin varsinkin suomalaiseen mieheen positiivista
syrjintää, sikiöiden murhaamista ja kansallismielisyyden
kriminalisointia rasismina ja terrorismina.
Hän saa valtiolta tukea.
* Kansallismielinen esittää sivuillaan suomalaisten
eloonjäämismallia. Ei pakolaisia ja siirtolaiset pysyköön
lapsettomina. Ei vieraita joukkoja, valta pysyköön Suomessa,
harjoitettaisiin naisiin ja vierasperäisiin kohdistuvaa
positiivista syrjintää, Suomi elinvoimaiseksi, abortista tuomio,
suomalaisuuden tuhoaminen rasismia ja terrorismia.
Sivu sensuroidaan, poliisi takavarikoi koneet ja tuomari antaa
tasa-arvotuomion.
*Amerikassa mailoin aseistautunut etnojengi riehuu valkoisten
asuma-alueella. Poliisipäivystäjät suuttuvat kun vihainen
soittaja nimittelee jengiläisiä ja poliiseja. Kostoksi poliisi
saapuu vasta tunnin päästä ja jengi ehtii tappaa yhden
valkoisen. Ei syytteitä.

* Ekofasistit yllyttävät lopettamaan
turkistarhauksen Euroopassa. Turkiksien kanssa työskenteleviä
häiritään kaikin keinoin. Eräissä maissa tarhaus
kielletään . Ekofasistien häirintää ei kielletä. Tarhaajia
nimitellään murhaajiksi.
* Abortinvastustajat yllyttävät lopettamaan abortit U.S.A:ssa.
Aborttien kanssa tekemisissä olevia häiritään kaikin tavoin.
Lopulta tehdään laki joka kieltää aborttien tekijöiden
häirinnän. Murhaaminen jatkuu laillisena.
* Ulkomaalaisvastaiset ainekset yllyttävät lopettamaan
siirtolaisuuden. Heitä häiritään kaikin tavoin viranomaisten
taholta. Syrjintää pidetään laillisena ja heitä
nimitellään rasisteiksi.
* "Hullu" potee itsetuhoa ja haluaa sairaalaan. Hän
menee lääkärinlähetteen kanssa "sairaalaan" mutta
ei pääse sisään koska on täyttä.
* Omasta mielestään mieleltään terve haetaan väkisin hoitoon.
Lääkäri toteaa kipeäksi. "Sairaalan" ovet avautuvat
takuuvarmasti.
* Suomalainen saa hylkäävän eläkepäätöksen. Hän kuoli
sairauteensa odotusaikana.
* "Hamppi" ilmoittaa "hullujenhuoneella"
että ei lähde ennen kun saa eläkepaperit. Mies pääsee
eläkkeelle.
* 1970-luvulla julkisella sektorilla 300 000 ihmista. Autojen
keski-ikä 6 vuotta.
* 2000-luvulla julkisella sektorilla 800 000 ihmistä. Autojen
keski-ikä 10 vuotta.
* Suomalainen lapsi syntyy. Valtio maksaa kivusta ja särystä
100 euron äitiyspakkauksen.
* Lapsi adoptoidaan Kolumbiasta. Valtio tukee "vanhempia"
4 500 eurolla.

* Seitsemää suomalaista Turussa kadulla
puukottanut irakilainen sai 200 tuntia yhdyskuntapalvelua.
* Turkistarhaaja ampuu kaukaa kotipiirissään haulikolla
tarhaiskua yrittäneitä ekoterroristeja. Pari saa hauleja
nahkaansa. 2 vuotta ehdonalaista.
* Suomalaisia pidätetty Joensuussa "rasismista epäiltynä".
* Yksinäisen vierasperäisen uhkaamisesta (paluulippuneuvoista)
syytetty miesjoukko kaksi viikkoa putkassa Joensuussa. Kaksi
vangitaan. Laittomasta uhkauksesta saa korkeintaan 6
päiväsakkoa.
* Pomarkussa kirkon mainoksen päälle natsijulisteen
kiinnittäneet nuoret otettiin tutkintaan "uskonrauhan
häpäisystä".
* Ikkunasta sisään tunkeutuneet, paikkoja tonkineet ja vanhan
naisen kaataneet tummat eivät syytteeseen. Ei todistajia.
* Valepakolainen julisteesta 1 kk ehdonalaista Joensuussa.
* Somalijoukko tappoi kaksi suomalaista Helsingissä. Medioissa
ei mainintaa asiasta.
* Kaksi vierasperäistä hukutti suomalaisen Aurajokeen Turussa.
Medioissa ei mainintaa asiasta.
* Poliisit rikkoivat hulluksi epäillyn suomalaisen naisen oven.
Lääkäri totesi terveeksi. Ei syytteitä.
* Poliisi laittoi raivoavan ja itseään avaimilla viiltelevän
turkkilaisen autoilijan rautoihin ja vei pariksi tunniksi
laitokselle. Poliisille tuomio käräjäoikeudessa.
* Suomalainen mies kieltäytyi poliisin virtsakokeesta. Silloin
tämä sidottiin kiinni ja virtsa otettiin väkisin katetrilla.
Poliisille ei syytteitä oikeudessa.
* Useille suomalaisille sakkoja ja korvauksia mustien
nimittelystä neekeriksi.
* Seppo Kanervaa lehdessä julkisesti lurjukseksi nimitelleet
oikeudessa tuomiotta.
* Simo Rantalainen oli Hyvät, Pahat ja Rumat ohjelmassa
vihjaillut Kike Elomaan ja Seura-lehden päätoimittajan Jouni
Flinkkilän mahdollisesta suhteesta. Hovioikeus piti voimassa
herjaustuomion ja Rantalainen, tuottaja sekä MTV3 joutuivat
maksamaan yhteensä lähes 100 000 mk korvauksia henkisistä
kärsimyksistä.
* Turkistuottajia murhaajiksi nimitelleet anarkistit tuomiotta.
* Poliisia rasistiksi nimitellyt vierasperäinen sai sakkoja.
* Poliisi ei ota esitutkintaan jos suomalaisia nimitellään
rasisteiksi.
* Poliisi ei ota esitutkintaan jos suomalainen epäilee häneen
kohdistuvan rasismia.
* Poliisi ja viranomaiset kohtelevat suomalaisia huonommin kuin
vierasperäisiä.
* Poliisi epäilee suomalaisia rasisteiksi vierasperäisiin
kohdistuneissa rikoksissa
* Poliisi jättää herkemmin vierasperäiset syyttämättä ja
oikeusistuimet tuomitsematta.
* Saksassa vierasperäinen puukottaa skiniä ja juoksee
kuolemaansa lasioven läpi. Skinit saavat 2-3 vuotta vankeutta
taposta ja ehdonalaisia.
* Ruotsissa etnojengi puukottaa ja pahoinpitelee kuoliaaksi
yksinäisen ja aseettoman skinin. Tuomiona yhdyskuntapalvelua ja
erilaisia "hoitoja". Media vaikenee asiasta.

* Le Pen sanoo julkisesti juutalaisvainojen
olleen vain pikkuasia toisessa maailmansodassa ja saa
miljoonasakot.
* Tunnetut politiikot yllyttävät ja kiihottavat Euroopan ja
Suomen tuhoamiseen. Heille taputetaan yhä vähemmän.
* U.S.A:ssa valkoiset ylopistonuoret polttavat campuksella ristin
vastalauseena mustien väkivallalle. Tuomio 10 vuotta vankeutta.
* U.S.A:ssa Musta urheilutähti Simpson pakenee poliiseja
autollaan läpi kaupungin. Hän pitää kameroiden edessä asetta
ohimollaan. Veriset hansikkaat löytyvät takaluukusta. Musta
valamiehistö vapauttaa hänet entisen valkoisen vaimonsa ja
tämän valkoisen miesystävän murhasta. Siviilikanteessa
Simpson todetaan syylliseksi ja hän joutuu maksamaan
miljoonakorvaukset omaisille.
* Saksassa tunnettu toimittaja epäilee julkisesti "6
miljoonan pyhän" määrää. Hän saa 2 vuotta vankeutta.
Venäläisillä ja saksalaisilla keskitysleireillä kuolevuus oli
90%. Suomalaisilla vain 20%. Saksassa on 2 000 poliittista (natsi)
vankia.
* Lastaan ruumiillisesti kurittaneet suomalaiset vanhemmat saavat
ehdonalaisen tuomion. Pahoinpitelyn jälkiä ei löydy.
* Muslimivanhempien poikalapsi silvotaan (ympärileikataan)
kotioloissa. Seurauksena kipua ja särkyä, elinikäinen vamma,
vakava tulehdus ja sairaalahoito. Ei syytteitä.
* Viranomaiset suhtautuvat myönteisesti poikien mutta
kielteisesti tyttöjen sukuelinten silvontaan. Nuorten
muslimityttöjen silpomisesta ei kuitenkaan nosteta syytteitä
vaikka sitä tapahtuu.
* U.S.A:ssa silvotaan 57% syntyvien poikalasten sukuelimistä.
* Suomalainen pikkurikollinen huitaisee poliisia kassilla ja
pakenee. Poliisi ampuu vaarallisesti selkään. Alioikeudet
toteavat poliisin liioitelleen mutta korkein vapauttaa koska
katsoo että "poliisi ei voinut malttaa mieltänsä.."
* Suomalaisen varakkaan naisen suuri nelivetoinen auto suistuu
Tampereella liukkaalla kelillä jalkakäytävälle ja kaksi
"hamppia" kuolee. Kaikki oikeusasteet vapauttavat
naisen syytteistä. Kuolleen lapset eivät saa korvausta
vakuutusyhtiöltä.
* Suomalainen kalakauppias saa sakkoja koska myy eläviä kaloja.
* Juutalaiset ja muslimit saavat oikeuden suorittaa
rituaaliteurastuksia joissa eläimiltä leikataan kurkku auki tai
ne tukehdutetaan.
* Tampereella varataan uimahallissa yksi ilta viikossa
musliminaisille joiden kulttuuri ei hyväksy uimista miesten tai
uskottomien kanssa.
* Turussa Olavi Mäenpää asettaa kieltotauluja somalien
valloittamalle pallokentälle. Hän ja monet muut alueen asukkaat
eivät halua olla samaan aikaan kentällä somalimiesten ja
muslimien kanssa. Mäenpää saa sakkoja.
* Sosiaalitantat kieltäytyvät maksamasta varattoman
suomalaismiehen vuokraa. Hänen asunnossaan ei ole kunnon
sänkyä joten hän ei tanttojen tulkinnan mukaan asu ko.
paikassa. Sänkyyn ei myönnetä toimeentulotukea ja mies
häädetään asunnosta maksamattomien vuokrien takia.
* Varaton vierasperäinen saa kaupungin asunnon. Hän rikkoo
suutuspäissään kaikki kalusteet. Sosiaalitantat hankkivat
hänelle uudet.
* Sosiaalitantta kieltäytyy maksamasta suomalaiselle miehelle
korvausta, koska Merikarvia ei ole Porin naapurikunta.
Todellisuudessa Merikarvia on kuitenkin Porin naapurikunta, mutta
sosiaalityössä realismilla ei ole niin väliä.
* Sosiaalitantta maksaa vierasperäiselle miehelle ja hänen
perheelleen tukea vaikka he eivät ole edes Suomen kansalaisia.
* Kaksi vierasperäistä raiskaa suomalaisen naisen.
Sosiaalitantat keräävät varoja uhrille maksettaviin
korvauksiin.
* Suomalainen mies lyö vierasperäistä. Poliisi tutkii rikosta
rasistisena. Sosiaalitantat kieltäytyvät maksamasta sakkoja ja
korvauksia.
* Suomalainen perhe joutuu toimeentuloturvan varaan. Perheen 4
lasta tulisi elättää tantan mukaan käytännössä
lapsilisillä. Perhe hajoaa ja lapset otetaan huostaan. Tästä
aiheutuu kunnalle 10 000 menoja kuukaudessa.
* Somalialainen perhe tulee ulkomailta toimeentuloturvan varaan.
8 henkinen perhe saa erityistukea lasten kasvattamiseen, menoihin
ja kodin hankintoihin. Kodinhoitaja käy siivoamassa kerran
viikossa. Somalit syyttelevät suomalaisia rasisteiksi.
* Porissa poliisi pysäyttää nuorten mopon jossa on kaksi
päällä. Takana istunut saa sakkoja. Kuski puhaltaa promillen
mittariin. Hän ei saa mitään rangaistusta koska syyttäjä ei
vie asiaa oikeuteen.
* Joukko tullimiehiä jää kiinni takavarikoidun tupakan ja
alkoholin näpistyksistä. Oikeus katsoo rikokset vähäisiksi.
Mitään tuomiota ei tule ja kaikki saavat jatkaa virassaan.
* Eläkeläinen saa sakkoja näpistyksestä.
Hän oli unohtanut nostaa kermapurkin hihnalle.
* Televisio näyttää miten musta mies
jää kiinni näpistyksestä helsinkiläisessä tavaratalossa.
Mies joudutaan vapauttamaan koska poliisi ei ehdi paikalle. Mies
palaa takaisin ja jää taas kiinni. Nyt poliisi saapuu paikalle.
* Nainen ei saa pientä valtion
työttömyyskorvausta koska hänen miehensä tienaa liikaa.
Paljon suurempaa liiton päivärahaa hän saisi.
* Amerikoissa valkoinen nainen kieltäytyy myymästä kampaamoaan
mustalle naiselle. Hän myy sen valkoiselle. Musta nainen nostaa
syytteen syrjinnästä ja valkoinen nainen joutuu maksamaan
kampaamon hinnan verran korvauksia mustalle naiselle.
*U.S.A:ssa joukko valkoisia polttaa ristin Campuksella
vastalauseena mustien väkivallalle.
Tuomio 10 vuotta vankeutta.
* Yhdysvalloissa mies varastaa lapsilta pizzan. Oikeus tuomitsee
määräämättömäksi ajaksi vankilaan ns. kolmen säännön
mukaan. Se oli miehen kolmas rikos.
* Julkisen Sanan Neuvosto antaa huomautuksen lehdelle joka kertoo
liian tarkasti rikoksista epäillyn (rodullisia) tuntomekkejä.
* JSN ei anna huomautusta lehtiartikkeleista joissa suomalaisia
parjataan rumiksi hyppyrinenäisiksi, sisäsiittoisiksi ja
sairaiksi.
* Olavi Mäenpäälle sakkoja pilakuvasta Turussa. Siinä muslimi
kuvataan rumana , kyömynenäisenä, sovinistina ja
työtävieroksuvana suomalaisvastaisena lellikkinä.
* Suomalaismies on kyllästynyt paikallislehden jatkuviin
blondivitseihin, joissa blondit esitetään tyhminä. Hän tekee
rikosilmoituksen. Poliisi ei ota asiaa tutkittavaksi.
* Saksassa satoja skinejä on kokoontunut yksityisalueelle
vanhaan linnaan harjoittamaan kulttuuriaan. Poliisi piirittää
linnan ja pidättää sekä pahoinpitelee skinejä. Linna
tyhjennetään.
* Moskeijaan on kokoontunut satoja muslimeja harjoittamaan
kulttuuriaan. Poliisi partioi alueella, jotta uskonrauhaa ei
häiritä.
* Ruotsissa kadulla joukko nuoria miehiä kohottelee oikeaa
kättä. Poliisi kerää vahvistuksia ja pidättää heidät.
Oikeus tuomitsee 2-3 kk vankeutta kansanryhmän syrjinnästä.
* Joukko mustia on kokoontunut yleisellä paikalla olevaan
tilaisuuteen ja siellä lauletaan kuorossa tappakaa valkoiset.
Poliisi saa ilmoituksen mutta ei tee mitään. Se on vain mustien
rap-kulttuuria
* Ruotsissa joukko vierasperäisiä panee jonossa juopunutta
ruotsalaista alaikäistä tyttöä. Oikeudessa syytteet menevät
nurin.
* Saksassa poliisi kuulee asunnosta Sieg Heil-huutoja. Poliisi
rikkoo oven ja pidättää kaikki.
* Raamatun mukaista miespappeutta kannattavia pappeja
kieltäydytään ottamasta kirkon virkoihin. Kaikki saaavat
seurata jumalanpalveluksia ikään, sukupuoleen tai uskontoon
katsomatta.
* Moskeijoissa miehet hallitsevat ja vallitsevat. Musliminaisilla,
vääräuskoisilla tai lapsilla ei ole oikeutta seurata
moskeijassa miesten rukoushetkiä. Asiaa pidetään luonnollisena
ja kirkko tukee muslimeja.
* Eduskunnan oikeusasiamies Lehtimaja antaa päätöksen, että
syytettyjen nimiä ei saa salata. Toimittajanainen oli turhaan
yrittänyt saada raiskaustapauksien julkisia oikeuden
pöytäkirjoja.
* Suomalaisasiamies valittaa myöhemmin samasta asiasta. Hän ei
saa oikeuden pöytäkirjoja vaikka hänellä on muutaman päivän
vanha sanomalehtileike josta ilmenee kaikki muu paitsi tuomitun
nimi ja diaarinumero. Suomalaisasiamies vetoaa Lehtimajan aiemmin
tekemään päätökseen ja siihen, että Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä pääsee selaamaan
suoraan netistä eri kriteereillä. Nyt Lehtimaja on taas sitä
mieltä, että julkisia pöytäkirjoja ei tarvitse luovuttaa jos
nimeä ei tiedä. Näin eduskunnan oikeusasiamiehen
päätöksillä ei ole mitään virkaa, koska edes hän itse ei
noudata niitä.
* Nuori suomalainen nainen menee apteekkiin ja ostaa
reseptivapaita aborttipillereitä . Raskaus ei nyt juuri sovi
kuvioihin.
* Vierasperäinen menee apteekkiin. Hänellä on kynsisieni ja
lääke vaatii reseptin. Vierasperäinen ihmettelee outoa
kulttuuria.
*"Tasa-arvolakien" seurauksena naisten yliedustus
julkisella sektorilla kasvaa edelleen. Papeiksi valmistuvista
enemmistö on naisia ja opettajainkoulutuksen mieskiintiöt
poistettiin 80-luvun lopulla .
*Oikeus tuomitsee itäsuomalaisen kaupungin työntekijöiden
lomauttamisen naisia syrjivänä. Ketä sitten pitäisi lomauttaa
kun naisia on alalla suuri enemmistö ?
*Heteromies lyö homoa (lesboa. mustaa j.ne.), koska ei pidä
tämän käytöksestä. Asiaa pidetään raskauttavana.
*Musta (lesbo, homo j.n.e) lyö heteromiestä, koska ei pidä
tämän käytöksestä. Asiaa pidetään lieventävänä.
*Yleensä sananvapauteen vetoaminen on ollut suomalaisissa
oikeussaleissa turhaa puuhaa.
Kun syytettynä oli kuitenkin suuri monikulttuurilehti Helsingin
Sanomat, niin ihme nähtiin.
HO vapautti HS:n miljoonakorvauksista.
HS oli kertonut laveasti Nostokone Oy:n johdon epäillyistä
rikoksista.Asia ei kuitenkaan johtanut edes syytteiden
nostamiseen.
Vertailun vuoksi voi mainita päätöksiä, joissa sananvapauteen
vetoaminen oli turhaa.
Alibi-lehdelle tuomio moninkertaisen rikoksenuusijan ja tuomitun
nimen julkaisemisesta. Tuomioita neekerin sanomisesta neekeriksi
tai erilaisista julisteista sekä pilapiirroksista j.n.e.
*Korkein Oikeus muuttaa turkistarhaiskuihin syyllistyneiden
tuomiot sakoiksi.
Suuria taloudellisia vahinkoja aiheuttanut järjestäytynyt
rikollinen ja poliittinen toiminta on siis sen mielestä
vähäinen rikos.
Saman tuomion saa mulatin sanomisesta neekeriksi.
*Berliini. Saksalaisen yhtyeen keulahahmo on tuomittu pitkään
vankeustuomioon. Oikeuden mukaan rockyhtye Landserin solisti
kuului rikollisjärjestöön ja yllytti ihmisiä rotusyrjintään.
Michael Regener tuomittiin kolmeksi vuodeksi ja
neljäksi kuukaudeksi vankeuteen. Hän kirjoitti valtaosan
bändin lauluista. Regenerin katsottiin yllyttäneen
käyttämään väkivaltaa ulkomaalaisia, juutalaisia tai ketä
tahansa kohtaan, joka ei jaa hänen näkemyksiään.
Syyttäjien mukaan yhtye äänitti
levynsä ulkomailla välttääkseen Saksan lakeja ja kuljetti
äänitteet laittomasti kotimaahansa. Yhtyeen kaksi muuta
jäsentä saivat lievemmät tuomiot.
Saksassa on 2 000 poliittista vankia.
*Kolme Suomalaista tyttöä käveli muutama viikko sitten
Hakunilan katuja vastaan tuli 2 somali tyttöä,
Suomalaiset sylkäisivät somaleja, kului 4 minuuttia ja paikalle
saapui 3 poliisipartiota hälytysvalot
vilkkuen. Silloin ei ollut resurssipulaa. Suomalaistyttöjen
henkilötiedot otettiin ylös ja heille
ilmoitettiin, että heitä tullaan kuulustelemaan epäiltynä
pahoinpitelystä .
* Kaksi mulattia riitelee ja toinen nimittelee toista neekeriksi.
Tämä tekee rikosilmoituksen, mutta asia ei etene koska mustat
eivät voi olla rasisteja.
*Seppo Lehto saa 2 v 4 kk blogeista joissa hän pilkkaa
kansanedustajia, virkamiehiä ja muslimeja.
*YLE esittää elokuvan jossa Mannerheim esitetään
homoseksuaalina. Tekijä ei saa syytteitä vaan palkinnon.
*Oikeusoppineiden mielestä yli 50 vuotta sitten kuolleita saa
pilkata vapaasti.
*Muhammed kuoli yli 1 000 vuotta sitten mutta häntä ei saa
pilkata.