Painiessaan toisen koiran kanssa Nopan kulmahammas jäi metallisen pannan taakse ja
napsahti poikki. Tapaus oli vahinko, mutta olisi voitu välttää helposti ottamalla panta pois.
Koirien leikkiessä keskenään, ne ottavat helposti toisiaan kiinni juuri pannan kohdalta.
|
Jos oman koirasi hammas katkeaa, vie koira välittömästi lääkäriin. Lääkärillä on
useampi vaihtoehto hoidon suhteen jos koira viedään pikaisesti lääkäriin. Muutama tunti
ei haittaa, mutta jo seuraavana päivänä toimenpidevaihtoehdot ovat vähäisemmät. Hammas
kannattaa korjauttaa (tai jossain tapauksessa vedättää kokonaan pois), vaikka hammas ei
vaikuttaisi olevan kipeä. Katkenneen hampaan kautta pääsee pöpöjä leviämään koiran
elimistöön, taikka jos hammas kipeytyykin myöhemmin, koira ei osaa sanoa mikä on hätänä.
|
Mitä vaihtoehtoja on?
1) Pulpa-amputaatio
Tehdään jos koiran hammas ei ole nuorella koiralla vielä kehittynyt kokonaan. Voidaan tehdä
vain jos katkeamisesta ei ole kulunut paljoa aikaa.
2) Juurihoito
Kuten ihmisenkin juurihoito. Varsinkin alakulmahampaalle suositeltavampaa kuin hampaan poisto.
Koira tarvitsee kulmahampaita kantamiseen, leukaluu pysyy vahvempana ja kieli pysyy paremmin
suussa. Eikä näyttelykoiralle tarvitse tehdä paperisotaa kennelliittoon, koska hampaan tynkä
näkyy edelleen suussa.
3) Hampaan poisto
Viimeinen vaihtoehto jos muuta ei voida tehdä.
|
|
Klikkaa kuvat isommaksi:
|
|
Ehjä kulmahammas.
|
Katkennut hammas.
|
Tästä näkyy kuinka paljon murtui pois.
|
Juurihoidettu hammas.
|
Toinenkin kuva korjausta hampaasta.
|
|

|

|

|

|
|
Röntgenkuvat:
|
|
Kuva ennen hoitoja.
|
Eri työvaiheet.
|
Lopullinen paikkaus valmiina.
|
|
|

|

|

|
|
|
Nukutuksesta aiheutunut krapula oli hirmuinen
|

|