Harrastuksiamme




Noppa:
Harrastuksiini kuuluu yleisen häsläämisen lisäksi TOKO (tottelevaisuuskoulutus) ja agility. Nuorempana kävin myös koiranäyttelyissä, mutta niistä olen jo luopunut, koska tuomarit antoivat minulle melkein aina sinisen nauhan, vaikka lempivärini on punainen!. Agilityssä kivoimpia esteitä ovat kontaktit, erityisesti A ja keinu. Radalla harrastan reipasta omatoimisuutta, eli jos ohjaajalta ei käskyjä kuulu, niin sitten mennään tekemään joku kiva este omin päin :) Kilpailtua on tullut parien möllikisojen verran, ja kesällä oltiin AgiRodussa. Joukkueeseeni kuului minun lisäksi Anne ja Gusti, Tiia ja Anki sekä Tanja ja Demi. Sijoituksemme maksimölleissä taisi olla 17., eli harjoitusta vielä tarvitaan! Talvella olen vetänyt valjailla pulkkaa omaksi ja tuttujen muksujen iloksi, mutta sitä ei voi tehdä kovin kovalla pakkasella, koska minua alkaa paleltamaan niin helposti.
Hertta:
Minä en harrasta vielä kauheasti muuta kuin riehumista, syömistä ja nukkumista. Äiskä on opettanut minulle joitain tottelevaisuusjuttuja, ja olen päässyt Nopan kanssa myös agilityradalle! Sain tehdä kolmea erilaista pentuestettä. Se oli niin kivaa, etten olisi halunnut radalta pois ollenkaan. Kun minusta tulee tarpeeksi iso, pääsen omaan agilityryhmään, ja minut viedään näyttelyynkin. Kaikkein kivoin harrastus on kuitenkin metsässä vapaana kirmailu toisten koirakavereiden kanssa.