UT (alkuteksti) puhuu aivan erityisestä Paavalin evankeliumista Gal. 2:7, joka eroaa monessa suhteessa ns. yleisestä evankeliumista - molempien ytimenä on kuitenkin Jeesus Kristus.
Esimerkiksi Pietarilla oli vaikeuksia Paavalin sanoman ymmärtämisessä 2. Piet. 3:16. Paavalin evankeliumissa oli kuitenkin aivan mullistava - ennen kuulumaton - ilmoitus ja hänellä oli täysi työ pitää se puhtaana erilaisilta lisäopeilta (esim. Galatalaiskirje). Hänen evankeliuminsa kohderyhmänä ovat nyt - ensimmäistä kertaa koko raamatunhistoriassa - kansat (eikä Israelilla ole siinä mitään erityisasemaa). Vain hänen evankeliumissaan esiintyy vanhurskautus (syyttömäksi julistaminen) pelkän uskon perusteella! Vain hänen evankeliumissaan tuodaan sovitus koko laajuudessaan esiin! Mitä sitten uskonpuhdistuksessa aikoinaan tapahtui? Ei mitään muuta kuin että Luther löysi tuon Paavalin evankeliumin ja toi sen sisältöä rohkeasti esille! Kalevi Lehtinenkin toteaa asian kirjassaan Jumala sinun puolellasi ss. 54-55.
Paavali sai ylösnousseelta Kristukselta nimityksen ja toimeksiannon Apt. 26:16 .
Hänet erotettiin (eriytettiin) juutalaisten apostolien joukosta kansoja varten Room. 1:1 .
Hänelle uskottiin erityinen sanoma Gal. 2:7; 1 Tess, 2:4; 1 Tim. 1:11; Tiit. 1:3 .
Miten ja miksi tämä evankeliumi sitten julkaistiin?
Paavalin sanoma eroaa olennaisesti sisältönsä, vastaanottajakuntansa ja lupaustensa puolesta siitä evankeliumista, joita kaksitoista apostolia julisti juutalaisille. Jälkimmäisillä oli tehtävä Herralta nimenomaan Israelille. He julistivat profeettojen ja Herran Jeesuksen lupaamaa maanpäällistä valtakuntaa (alkuk. kuningaskuntaa) ja sen toteutumista Apt. 1:3; Jaak. 2:5; 2 Piet. 1:11; Ilm. 1:9, 11;5 .
Tämä kuningaskunta ja sen periaatteet olivat heidän sanomansa elementtejä Mark. 1:4; Matt. 3:2, 4:17, 28:19; Apt. 2:38, 3:19 .
Hän, joka tämän uskossa vastaanotti, sai syntien anteeksiannon ja lupauksen tulevan kuningaskunnan (eli tuhatvuotisen, maanpäällisen valtakunnan) kuninkaallisista ja papillisista arvoista 1 Piet. 2:9-10; Ilm. 1:6, 5:10 .
Ei-israelilaiset - kansat - oli suljettu näiden lupausten ulkopuolelle. He saattoivat, kun he Jumalaan ja Kristukseen uskoivat, odottaa vaatimattomampaa siunausosuutta kuningaskunnan vieraina ja asukaina.
Myös Paavali julisti lyhyen aikaa evankeliumia kuningaskunnasta maanmiehilleen ulkomailla samalla kun myös kansoja kutsuttiin uskomaan Kristukseen Apt. 17:30-31 . Mutta kun juutalaiset niin kotimaassaan kuin ulkomaillakin - joitakin poikkeuksia lukuunottamatta - hylkäsivät kuningaskunnan evankeliumin , niin samalla he hylkäsivät myös Messiaansa tulemisen Apt. 13:45-47, 28:25-28 .
Tämän (eräänlaisen ylimenokauden) päättyessä juutalaiset tuomittiin paatumuksentilaan ja - jo VT:ssa moneen kertaan heille luvattu - kuningaskunnan toteutuminen tuli siirretyksi tuntemattoman pitkään tulevaisuuteen Room. 11:25 . Samoin 12. apostolin evankeliumia juutalaisille lakattiin julistamasta. Kuitenkin on voimassa 2 Tim. 3:16 .
Nyt astui Paavalin erityinen evankeliumi voimaan! Tämän ilosanoman olemassaolo ja sisältö oli ollut tähän asti vaiettu salaisuus Room. 16:25; Ef. 3:3, 6:9; Kol. 1:27 .
Tämän evankeliumin mukaan Jumala on jo ennen maailman luomista (alkuk. kukistumista) - Ef. 1:4 - ja ennen "ikuisia" (alkuk. aionisia) aikoja ( 2 Tim. 1;9; Tiit. 1:2 ) valinnut kaikista kansoista tietyn määrän ihmisiä, jotka Hän on ennaltanähnyt rakkaan Poikansa "seurakuntaruumiin" jäseniksi 1. Kor. 1:9; Room. 8:29-30; Ef. 1:23; Kol. 1:18 .
Heidät on määrätty (yli)taivaallista tehtävää varten ja omistamaan (yli)taivaalliset siunaukset Ef. 1:3; 2:6-7 - kun taas Israelin odotus liittyy maanpäällisiin lupauksiin. Heidän pelastumisensa, sovituksensa, vanhurskautuksensa ja kirkastumisensa on yksin ylitsevuotavan ja ylivoimaisen armon hedelmää! Tämän Jumalan armon vaikutuksen ensimmäisenä malliesimerkkinä meillä on Paavali 1 Tim. 1:12-16 .
Miksi sitten tätä ilosanomaa ei nykyään julisteta?
Tänä päivänä - kun liki 2000 vuotta on kulunut tämän evankeliumin julkistamisesta - on maailma täynnä erilaisia, eri opillisin painotuksin suuntautuneita kristillisiä lahkoja, joista jokainen uskoo olevansa tulkinnoissaan oikeassa. Mikä tämän on voinut saada aikaan? Miksi ylösnousseen Herran meille kansoille Paavalin kautta antama evankeliumi ja sen voima on hiipunut? Eikö Paavali korostanut kirjeissään, että nimenomaan hänet on asetettu kansojen opettajaksi? Onko Jumala määrännyt meille kansoille sellaisen opettajan, jonka opetus on epäselvää, moninaisia tulkintoja vaativaa tai erilaisiin vertauksiin kätkettyä? Eikö hyvä opettaja tunne oppilaitaan ja muodostaa opetuksensa niin, että se on selkeää ja ymmärrettävää?
Tätä ei tarvitse ihmetellä, kun muistaa, miten jo muutaman vuoden kuluttua siitä, kun Paavali julisti evankeliuminsa Galatian seurakunnalle, oli seurakuntaan tullut uusia "mestareita", jotka opettivat, että tämä ei riitä! Paavalin julistamaan evankeliumiin pitää vielä lisätä jotakin! Ja näin - harmittomilta vaikuttaneet lisävaatimukset saivatkin aikaan sen, että ilo katosi uskovien elämästä! Galatalaiskirjeen 1. luvussa Paavali moneen kertaan ennustaa näiden opettajien ja oppien tulon ja julistaa, että "kun joku julistaa evankeliumia vastoin sitä, minkä te olette saaneet, olkoon kirottu"! Alkukielessä on suomennoksen vastoin takana kreikan sana para, joka tarkoittaa ohessa, rinnalla; Näin Paavalin mukaan hänen evankeliumiinsa rakennetut poikkeamat tuovat kirouksen (siunauksen vastakohdan) niin opettajilleen kuin niille jotka siitä ravinnon saavat: usko horjuu, ilo katoaa.
Kaiken tämän takana on tietenkin Jumalan luoma vastavoima, Vastustaja, jota Saatanaksikin kutsutaan. Tämä Vastustaja pyrkii, kaikin nerokkain juonin, väheksymään sen evankeliumin arvovaltaa, jonka takana Jumala tänä päivänä seisoo. Toiminnassaan hän - tämän maailman valtuutettu ruhtinas - käyttää hyväksi mm. ihmisen lihan heikkoutta ja erilaisia näkyviä merkkejä ja symboleita. Arvovaltaiseen papilliseen kaapuun verhotut opettajat saivat Galatiankin seurakunnan uskon hiipumaan, ilon katoamaan ja voimattomuuden ja epävarmuuden tunteen lisääntymään Ef. 4:14, 6:11; 2 Tim. 1:15 .
Paavali näki tämän "sekaevankeliumin" leviämisen uhkan ( ja koki sen toteutumisen jo elinaikanaan ) ja kirjoitti jälkisäädöksen 2. Tim. 2:2 .
Ajattelepa, että
- jos ylösnousseen Kristuksen Paavalille antama evankeliumi onkin se "ykkösjuttu" meille tänään ja
- jos siitä käsin arvioimme muita Kirjoituksia
Niin mitkä vaikutukset sillä voi uskonelämäämme olla?
|