Tällä sivulla voit kertoa kokemuksiasi, ottaa kantaa asioihin,
kertoa
muuta kiinnostavaa...
Kerro
oma kokemuksesi
4.1020.3.2000KERTOMUS YKSINÄISYYDESTÄ JA IHMISISTÄ: MITEN KAIKKI ALKOI ...
Pyhalla Hengella oli yksinaista. Han liiteli ympari ja ympari vesipalloa, joka oli
avaruudessa. Han liiti lahelta vetta ja ajatteli ja surkutteli tuota yksinaisyyttaan. Han
katsoi vetta ja uneksi ja toivoi elamaa. Sitten hanen lentonsa yhtakkia pysahtyi ja hymy
levisi hanen kasvoilleen. -Han oli keksinyt jotain!Jeesuksella oli yksinaista. Enkelitkaan eivat saaneet hanta ilostumaan. Han ajatteli ja
toivoi. Han toivoi elamaa.
Sitten, hanen ajatuksesna pysahtyivat, han kuuli enkelin laulun:
"Jumalan on valta yli taivaan ja maan. Jumalalle on kaikkihan on mahdollista.." Jeesus
pomppasi ylos ja kiljaisi innoissaan. Han oli keksinyt jotain.Jumalalla oli yksinaista.
Enkelitkaan eivat pystyneet Jumalaa lohduttamaan.
Han katseli avaruutta, joka oli tyhja lukuunottamatta pienta palloa.
Sitten han keksi vahdatessaan tuota vesipalloa.
-Mina voisin luoda elamaa. Jotain, josta saisin olla ylpea ja joka rakastaisi minua. Minun
ovan kuvani, kuin lapsen itselleni -ihmisen.
Ja sitten han kutsui kolme olentoa paikalle. Pyhan Hengen, Jeesuksen -ja Luciferin.Ja jännitys tihenee ... lue koko tähänastinen tarina tästä
Ja jatkoa tarinalle voitte lukea raamatusta. Ja RAAMATTUUN jatkoa saatte -omasta
elamastanne.
email-osoite: iiris_palomaki@hotmail.com
22.12.2000
Olen entinen saatananpalvoja, sita ennen ateisti... en edes muista saatananpalvoja
ajoista mitaan. siskoni kertoivat teoistani ja sanomisistani minulle. jossain vaiheessa
olin huutanut perheelleni etta "saatana kostaa teille kaiken" etc... ja kadun erittain
paljon etta olin noin kiittamaton. edelleenkaan en tieda uskoako jumalaan silla kaikki
uskonasiat ovat viela mulle sen verran arka paikka. ja joka paiva pelottaa etta ajaudun
viela pimealle puolelle...
no siis paasin saatanasta eroon rukoilemalla. ajattelin etten meneta mitaan. jokainen paiva
oli ahdistava ja kiduttava mut selvisin siita ja olen onnellinen. vihdoinkin.
mutta enaa en tieda mihin uskoa mutta hiljaa hyvaa tulee. olen lapsesta asti uskonut
enkeleihin ja uskon edelleen silla tunnen joka paiva etta minun enkelini ohjaa mua ja
suojelee mua. kiitos siita. rakkautta kaikille.
17.9
Vahingossa loysin nama sivut, en edes etsinyt mitaan hengellista. Voi, miten taynna virtaa ja uskoa sita ollaan.Muistan, kuinka vahva oli uhmakas uskoni murkkuikaisena. Sitten sen murkkuian, en ole seurakunnassa kaynyt, kuin muutaman kerran, sitakin antoisamman.Ja miten ihmeellisissa paikoissa tormannyt sisariin ja kaynyt kokouksissa, lataamassa. Suhde Jumalaani on kestanyt vaihtelevin taisteluin nyt 17-vuotta. Valilla on laheisemmat valit, valilla olemme "omissa ajatuksissamme".Olen ns.levoton sielu, joka vaihtaa kaupunkia ja maata tyokseen, tormaan moniin kulttuureihin ja niin moniin tapoihin palvella Jumalaa. Olen tuhannet kerrat kyseenalaistanut, muuttanut ja vahvistanut kasitysta Jumalasta. Olen hankala lapsi hanelle ollut!
Mutta nytkin, kun hiekassa ovat vain hanen jalkensa, enka sita huomaa, minun taytyy sanoa, kuinka paljon han on minua rakastanut ja kuinka voimallisesti ollut mukana.
Kuinka monesti olen itseni hankkinut ongelmiin aarettoman seikkailunhaluni ja jannityksen etsimiseni kanssa, vieraassa maassa, vieraiden tapojen keskella, mutta kuinka suuriin ihmeisiin olen tormannyt.
Sen mina sanon, ihmiset, Jumala ei ole mikaan "eilisen teeren poika", vaan todella voimallinen. Ja; kylla tuo osaa satinkutiakin antaa, sen olen myos huomannut.
"malliuskovaiseksi" minua ei voi sanoa, en sovi niihin kaavoihin, mita ihmiset asettaisivat. Mutta enpas ihmisten mielipiteilla mitaan teekaan, Isukki on mun tuomari.
Kumpa vain yli tamankin se minua viela jaksaisi kantaa. Nimittain rakastuin rajusti, vasten kaikkia tahtojani mieheen, joka on......islamin uskon kannattaja. Miksi? Nyt on taas vaihdettava maata, unohtaakseni taman koskaan tapahtuneen. Halauksia kaikille, elamaniloa ja terveytta, rakkautta keskuuteenne ja suvaitsevaisuutta, rauhaa!
20.8
heiba vaan!
ma tahtoisin kertoa sellasen tarkean jutun, minka olen itse joutunut opettelemaan kantapaan kautta ja monien vaikeuksien kautta... sen, etta mitkaan voimat ja vallat, eivatka ihmisten teot ja sanat, voi muuttaa sita mika on lahtenyt Jumalan Kaikkivaltiaan suusta! Eli me ihmiset ei voida sotkea Jumalan Totuutta! Omassa elamassani olen 2 vuotta joutunut kipuilemaan vaikean asian kanssa, mutta Jumalassa onkin voimani, ja meidan kaikkien! Olen nahnyt etta nama nakyvaiset eivat valttamatta ole todellisia, totuuden mukaisia. Esim. tama oma asiani; mun rakkaani. Han on uskossa, mutta on ollut tosi vaikee valilla, muakin kohtaan. Me ei olla (viela!) yhdessa, mutta Jumala on puhunut etta han on mun tuleva mieheni, ja uskon sen! Valilla on siis todella tuntunut silta etta onkohan toi noin miten Jumala sanoo, kun silmat nakevat vain ne huonot jutut ja loukkaukset. Mutta tosiasia on se, etta Jumala on suurempi! Halleluja! Eli kehoitan teita kaikkia luottamaan siihen mita Jumala on sanonut/luvannut!
Han tayttaa aivan varmasti lupauksensa!!! Alkaa antako kenenkaan ihmisen, asian tai edes omien ajatustenne tai paatelmienne horjuttaa uskoanne Jeesukseen!! Ei mulla muuta... :) toivottavasti taa auttoi edes yhta! mulle saa toki mailata jos ajatuksia tulee...email-osoite: murmelina@artic.net
29.3
Tere vaan kaikille uskonveljille ja sisarille! Ma olen itse vaeltanut talla tiella, Herran armosta, kohta kaksi vuotta. Ja kylla taytyy sanoa, etta on se Jumala vaan koko ajan kasvattanu, vaikkei sita ois aina osannu noteeratakaan. Kerron tassa nyt yhen jutun, jonka kanssa ma olen painiskellu: Herra on antanu mun elamaan sen ihmisen, jonka mina tarvitsen, eli siis suomeksi olen saanut loytaa elamankumppanini! Kiitos Jumala! Han on ollu myoskin uskossa jo jonkin aikaa. Jumala on ilmoittanu meille, etta me olemme osa Hanen tahtoaan. Ja niimpa sitten, siulun vihollinen naki taman onnenmme ja siunauksemme, paatti hyokata sen kimppuun. Paholainen kayttaa mua, tai pikemminkin mun herkkia kohtiani ja yrittaa nain erottaa meidat. Joskus ennen uskoontuloaan tama rakkaimpani teki jotain todella tyhmaa ja jatkoi sita tietoisesti jonkin aikaa. Se mita tapahtui silloin oli jotain sellaista, mita en ennen pelastumistanikaan pitanyt oikeana. Se on/oli mielestani yksi niista saastaisimmista teoista, joita ihminen voi tehda Jumalaa ja toisen perhetta kohtaan! Se ei ole reilua, eika oikein... Tama kaikki on kuitenkin unohdettu ja anteeksiannettu ja minun(meidan) on vain uskottava siihen, etta kylla Jumala kantaa. Valilla vain tuntuu todella heikolta. Nakee aina valilla kun laittaa silmat kiinni, niin tuota syntia tehtaman. Ja se sattuu niin tolkuttoman paljon. Ihminen, joka on Herran armosta, kuin Taivaan enkeli, ei ole voinut teha jotain sellasta. Se on nyt takanapain ja rukoilen Herralta, etta osaisin antaa tuonkin taakan Hanen harteilleen. Pyytaisin, etta tekin rukoilisitte hieman puolestani, puolestamme. Kiitos Jumalalle kaikista teista... Amen.
20.3.2000halleluja, jatkakaa samaan malliin!!!
18.3.2000Ma loysin ihan sattumalta taman sivun ja olen siita todella iloinen, silla te nuoret olette aivan ihania, kun te rakastatte Jeesusta koko sydamestanne! Ma olen entinen narkomaani ja kaytin suonensisaisia aineita ja olen saanut tulla Jeesuksen luo jo 1v4kk sitten. Elama on ollut ihanaa ja Jumalan rakkaus on jotain sellaista, jota ei voi mistaan paihteista KOSKAAN saada!! Kokemuksen syvalla rintaaanella voin vakuuttaa teita pikkusiskot ja pikkuveljet Herrassa! Jumala paransi mut B- ja C- hepatiitista(ruiskunarkomaanien sairaudet)ILMAN LAAKKEITA!! Laaketieteellisesti sen olisi pitanyt olla mahdotonta, mut meillapa on sellainen voimamies Isana, jolle ei mikaan ole mahdotonta, Halleluja!
Olen saanut sellaisen rauhan sydameeni ja sellaisen rakkauden osakseni, jota en anna enaa koskaan pois. Mun kujanjuoksu on vihdoin paattynyt ja haluan kilvoitella loppuun asti Jeesuksen rakkauden voimalla. Ma siunaan teita jokaista oikein sydameni pohjasta ja todella rukoilen Jumalaa, jotta Han antaisi teille vakevan voitelun toteuttaa valtakuntansa tahtoa. Jeesuksen hellaa huolenpitoa kaikille!
sarita_74@hotmail.com
16.3.2000JEE!!! Tuli nii ihana olo ku luki noita kaikkien kirjottamii juttui ja Jumalan ylistamista et oli pakko heittaa iteki jotain....mul on ollu vahan vaikeeta aikaa ja silleen nyt...naas ku ei tiia et ollako yhen likan kaa vai eiko ja kaikkee tallasta...mut joo..ma puhuin siita yhen kaverin kaa ja se tosiaan rohkas mua...ku ma olin saanu samanlaisen tekstin profetiana aikasemmin!! "Rukoile nii se sulle annetaan.." tai jotain tonne pain...ma oon kyl rukoillu itteni "puhki" tan asian kaa...ja ma aatelin et taalla varmaan kay ainenki 1 toinen ihminen/nuori joka on samas tilanteessa...nii ma aattelin vaan sanoo sulle et vaikka se tilanne tuntuu aivan tajuttoman vaikeelta ja kaikki nayttaa menevan pain mita lie...nii muista et ylakerrassa katellaan ja seurataan...ei se oo sua unohtanu...eika tuu koskaan unohtaan....meil on Jumala joka on meiat luonu ja rakastaa meita yli kaiken!! Ma en tiia mita tahan nyt laittais mut jos joku tykkaa kertoo tai kysyy tai jotain nii laittakaa joko tanne Gospelnettiin tekstii (on muuten hyva paikka...autto muaki =) ) tai sit mulleki voi jos haluu nii tonne tjm84@hotmail.com ...juu mut siunausta ja Jumalan Yhteytta....5 Moos. 31:8 JEESUS ELAA JA RAKASTAA!!!!...mut muistakaa et teita katotaan toiseltaki puolelta... RUKOUS AUTTAA!!!! :~) WWJD...WWYD
3.1.2000Ma aattelin kommentoida tuota kielillapuhumista...ittellani on ollu kielet jo yli vuoden,paitsi,et ma en tajunnu sita ennenku vajaa vuos sitte yhel leiril.sia oli simmonen illanvietto ja lopux ne ruxas porukoitten pualest ja maki sit lahin sinne eteen. kesti ihan sairaan kauan ennenku ne tuli mun luo!!!no joo anyway ne sit kysy puhunxma kielil tai oonxma tayttyny PH:lla ja ma vastasin et en...no sit me alettiin ruxaan ja ruxattiinki ihan tuhottaman pitkaan...sit yhtakkii se toinen tyyppi vaan sano,et kuule must tuntuu et sa oot jo tayttyny pyhal hengel,et senkus vaan alat puhuun mita "mieleen tulee"...no en ma siina jotenki sit kehdannu via mitaan hopista,mut myohemmin ma sit yxin "kokeilin" puhuu ja sillon ma olin varma et mullon kielet...lopulliseti ma uskalsin oikeestaan puhuu vast kesalla ja oikeestaan sen leirin jalkeen se silleen vaha unohtu (damn...) mut joo...sekavaa taitaa olla...=)mut kummiski jos on saanu kielet ni sita ei kande epailla vaan kayttaa lahjaansa taysilla, koska se on tosi upee juttu!!ja mein isa on tosi iso heppu!!!jos taa mitaan aatoksii heratti tai muutenvaan haluutte uusii ystavii ni alle ilmaantuu mailiosotteeni...taistelkaa!!!
krisse@in2jesus.com
29.12.1999Kuulin ystavaltani, etta savonlinnassa oli ollut 31.12 noitien konferenssi jossa lahiseudun uskovia oli kirottu.Taman seurauksena monilla on ollut kummallisia olotiloja ja masennusta jne.Nyt on myos heratys ihan "pinnassa", viime viikolla kaksi poikaa tuli uskoon paikkakunnallani ja viime kuukausien aikana on tullut monia ihmista uskoon!!!Saatana hyokkaa uskovien kimppuun ja koettaa estaa Jumalan tyon etenemisen kaikin tavoin.Meilla on kuitenkin toivo Jumalassa ja saatana on jo havinnyt taistelun!!!!!Alkaa antako saatanalle periksi!!!Herra antaa voiman!Kulkekaa rukoillen ja valvokaa!!!Jeesuksen tulo on jo lahella, eika han haluaisi kenenkaan joutuvan kadotukseen.Siunausta teille kaikille:)!
22.12Kerran eraassa tilaisuudessa aivan mulle outo mies tuli sanoon etta se sai profetian jonka mukaan mulle on tehtava nuorten parissa. Mika tehtava? -sita en tieda. Ja missa? En vaan tosiaankaan voi ymmartaa miten minusta olis mihinkaan tehtavaan. Minusta, jolla on taysi tyo itsessakin etta sais pidettya edes toisen jalan oikealla polulla.Minusta, jonka koko elama on ollu pelkkaa kompuroimista, hapuilua ja "paa edella seinaan" juoksemista...Siihen tarvittas kylla ihme etta tama profetia toteutuis.
Oddman2@myrealbox.com
20.12kokemus: HERRA ON MAHTAVA! KIITTÄKÄÄMME JA YLISTÄKÄÄMME HÄNTÄ!!!
Vaikka ois kuinka vaikeeta ja tuntuis että maailma kaatuu niskaan, niin muistakaa että Isä on luvannut pitää meistä huolta!!! Hän ei milloinkaan katoa läheltämme pois!!! Hän pysyy ja kestää, ja Hänen rakkautensa on ylitsevuotavaista! Annetaan koko elämämme Herralle!!! Kuljetaan Hänen johdatuksessaan ja kerrotaan ihmisille ihanasta vapahtajastamme, Jeesuksesta Kristuksesta!!!!
joojee@hotmail.com
16.12kokemus: sulle "puhdas" oon aivan taysin samaa mielta kanssasi! Jarkyttavaa ajatella etta uskovat erityisesti tytot, eivat malta odottaa ja elaa uskoaan taysilla. Meilla on niin mahtava Jumala etta me ei tartteta mitaan korvikkeita sille. Eletaan taysilla Jumalaan luottaen ja annetaan Hanen vallita meidan elamamme taysin!!! Kukkula@hotmail.com
04.12kokemus: Ma haluasin sanoa kaikille teille ihanille Gospelnetin kayttajille etta kristittyjen yhdistyminen on AVANSANA Heratykselle tassa pohjoisessa maassa jossa asuu isokokoisia ihmisia siis kristityt hyvaksytaan toisemme mutta ei hyvaksyta syntia ja kaikille nuorille erityisesti tytoille ma haluun sanoe ettei ei ajatella niita avio ja seurusteluasioita niin paljon eletaan tayspainon sinkkuelama ja keskitytaan Jeesukseen kylla Herra antaa parasta meian elamaan luotetaan siihen
Kiitos puheenvuorosta puhdas@yahoo.com
30.11Tekis mieli kirjottaa melkein koko elämä paperille... ja tsiigata sitä oikeen kunnolla...
mutta sitä on jo tässä todella miettinyt viime aikoina että entäs jos sitä kaikkee paskaa mun elämassä ei ois tapahtunukkaan, eikä niitä ihania uskovaisia ois tullu mun "tielleni"... mä en varmaankaan ois uskossa...
Vaikka oonkin ollu puoltoistavuotta uskossa... niin yli vuosi mun uskonelämästä oli kuitenkin elämästä ns. pimeyden teillä... yhdessä vaiheessa retkahin takasin sinne mistä Jeesus oli mut nostanukkin, saatananpalvontaan.
Mita mä tarkotan tällä? Mun uskonelamään kuulu Jeesus, joskus kävin kokouksis, luin raamattua joskus, kuitenkin ryyppäsin, harrastin seksiä, kävin discoissa ym... mutta vasta kuukaus sitten tajusin... et mä haluan todella jotain muuta elämältäni... se tyhjyys sisälläni oli vaan kasvanu... sen takia että hain pullosta lohtua... ite sitä tiedostamattani... luulin etten koskaan juonut pahan olon takia... mutta juurin sen takiahan mä join, et oisin täyttany sen tyhjän paikan mun sisälläni... mita enemmän mä join, se tyhjyys lisäänty... Jumala ei enää ollukaan sydämessä... sitten suutuin välillä, käänsin selkäni Jumalalle kun se ei auttanu mua niinku mä oisin tahtonu... mä lähin taas ryyppäämääan ja sekoilemaan...
Välissä mä monesti ajattelin itsaria... mä en halunnut enää elää... mutta sitten kun mun omantunnon ääni alko hukkua ja mulla alko mennä "lujaa"... niin just sillon Herra alko puhua mun uskisystävän kautta... Hän sai mut ymmärtämään, että Hän haluaa rakastaa mua todella. Hän ei halua että mä pistän itteni palasiks tuolla maailman menoissa...
Hän sano että:"Mina haluan sinun elävän koko elämäsi minulle." Ja mä murruin...
se SUURI RAKKAUS mursi mut... se tyhjiö mun sydämessä.. se täytty, Jeesuksen rakkaudella!
ja sinä päiväna kun mä todella murruin... mä annoin koko elämani tosissaan Jumalalle. :)
Vielä oon ihan alussa tällä tiellä, mutta Jeesus näyttää tien ja vie eteenpäin!!!! Mistään ei tartte murehtia!!!
Mulla on kaks viimeisintä päivää ollu vähän vaikeeta... mä rakastuin... ja se on tuottanu myös pahaa oloo, vaikka on se iloakin tuonu oikeen superisti :)
on ollu semmonen olo että en osaa kuin epäillä, mutta kun kattoo suoraan Jeesukseen niin kylla se epäilys väistyy. Hän on luvannut pitääa huolta ja Hän myös pitää!!!! Kiitos Jeesukselle, hän ei ole kuollut turhaan!!!!!!!!!
Siunausta kaikille!!!! joojee@hotmail.com
21.10loysin naa sivut tanaan... etsin aikani Jumalaa, yllatyin etta voi uskoa (ei vain pitaa totena). Jeesustelin alussa kovastikin (v.80-)... tanaan usko Jeesukseen on sisaista voimaa, jonka arvoa ei aina ymmarra. En olisi voinutkaan kokea nain parikymmenta vuotta sitten. Tosin koskaan uskonelamaani ei juuri ole mahtunut suurehkoja tuntoja... sita kylmaa realistiikkaa.. yeah. Tuolloin alkuvuosina siunauksena eraalta iakkaalta sisarelta sain profetian Raamatun sanana (Joh.21): Ruoki/kaitse/ruoki... Eri srk:t kierreltyani olen 'jamahtanyt'. Mutta onneksi Jumala EI! Jumala on tosiaan uskollinen, kovasti olen kapinoinut... mutta kukaan ei ole voinut ottaa pois sita uskonlahjaa minka sydameeni sain parikymppisena. Nykyaan siis tahdon yha todemmin lahelle Jumalaa. Tiedan/muistan sen merkitsevan myos kipeaakin...
Etta hieno palsta... vaan tulikohan hetimiten liikaa avauduttua? Okie... voi ottaa yhteytta.... thanx...
dora_leen@hotmail.com
20.11Mullon yks juttu kielista,et mita kielta ne on....:
Meijan naapuris on kenialaisia ja ma oon opetellu vahan niitten kielta,kiswahilia. Kerran kun mun kaverit ja ma rukoiltiin (yhella mun kaverilla on kielet) ja ma en viela ollu saanu kielia,ni ma kuuntelin mun kaverin kielillapuhumista. Yhtakkii ma huomasin,et se alko puhuun kiswahilia,se toisteli sanaa assante=kiitos.Sit kun se lopetti,ni ma sanoi sen sille ja meilla oli hauskaa.Myohemmin illalla ma sain ite kielet.Onx muilla samantapasii kokemuksii???Mun mielipide:-Kielet on kaikkii "kuolleitten" kielien sekotusta + enkelien kielia,eli siis jumalan kielta. Siina on varmaan sita kielta mita Aadam ja Eeva puhu Jumalankaa paratiisis.Ottakaa kantaa!!Zsiukkista kaikille,toivoo:Jesus people.P.S:Jeesus elaa tanaan ja aina!!
17.11JEESUKSEN RAKKAUS on ihanaa! Rakkaus on noyrtymista Jumalan eteen ... On ihanaaa rakastaa Jeesusta vaikkei osaakaan rakastaa hyvin!
1.11KYLLA JEESUS KRISTUS, NASARETILAINEN...
*Han pitaa huoli omista opetuslapsistaan, silla maanantaina 15-11, kun olen toissa sairaalassa. Niin loisteputki lamppu oli kaatumassa lattialle, niin kuulin sisaisen aanen (sydammessa) `varo lamppua`. No se koski tata lamppua, jonka olin laittanut suoraan, mutta etta se oli myoskin vahan vinossa pystyssa. Sain kiinni sen kadella, ettei se vain rajahtanyt lattialle kokonaan, mutta se rajahti silti, noin 20-30 cm kadesta. Jos se olis rajahtanyt kadessa, niin mukavat haavat olis kadessa, ja kun se valkoinen pulveri mika naissa lampuissa on, niin se vaikuttaa niin etta haavat ei mene umpeen ollenkaan. KYLLA KIITOS-SANAT VIERAHTI IHANASTI JEESUKSELLE...*Olen myoskin huomannut sen, ja kerron teillekin, rakkaat veljet ja sisaret Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, etta kannattee `rukoilla paljon hengessa ja totuudessa?, ja senkin olen huomannut etta voi keskustella Jeesuksen kanss? ihan kuin mekin keskustelemme toisellemme. Silla hankin vastaa takaisin, huomatkaa tama asia, Han puhuu sydammelle, eihan Han Sanassaan sanonut turhaan;"vaan ystaviksi mina kutsun teita"...
*Etta kannattee ?kilvoitella?, ja vie kaikki turhat huolet mitka sinua masentaa ja pysayttelee tietasi Jeesuksen kanssa, ja muista, Han on lahettanyt sinetiksi Pyhan Hengen meille kaikille lunastuksen paivaan saakka, anokaa Pyha henki teidan elamaanne, huomautus;" alkaa saattako murheelliseksi Jumalan Pyhaa Henkea, mika on annettu sinetiksi lunastuksen paivaan saakka"(Efesolaisille 4:30)...
*Vihmotkaa Jeesuksen verta kotinne ikkunan+oven pihtipuoliin, ja uppoutukaa itsennekin Jeesuksen veren alle.
JEESUKSEN VERI;
*Se on meidan syntiemme sovituksen perusta...
*Se on meidan voimamme...
*Se on meidan varjeluksemme...
*Se on meidan pyhityksemme perusta...
Ja ennen kaikkea, turvatkaamme Jumalan lupauksii. Yhden lupauksen minka tiedan, niin jaan teille, rakkaat veljet+sisaret Jeesuksessa;
"Kaikki minka Isa antaa minulle, tulee minun tykoni, ja sita joka minun tykoni tulee, mina en heita ulos" (Joh.evanke. 6:37)
Raamatussa on niin paljon lupauksia, etten uskalla edes kirjoittaa, mutta ainakin yli 2000 lupausta, jos ei enemmankin...RAUHAN TERVEHDYKSIN/ VELJENNE MARKO, HERRASSA JEESUKESSA KRISTUKSESSA...
P.S KILVOITELKAA, SILLA SAMALLA VIIVALLA KULJEMME, JA OLKAA ROHKEAT TUOMAAN ESILLE JEESUSTA, JA KANTAKAA VALOA ESILLE PIMEYDESSA OLEVILLE D.S
27.10Tota noin, porukka vaikuttaa olevan aika innoissaan armolajoista, erityisesti henkilahjoista. Mulla ois yks juttu teille: "Joku-viisas-mies" sano talla tavalla: Joka etsii Herraa saa uuden voiman, mutta se, joka etsii voimaa saa uuden herran. Miettikaa nyt vahan! Eihan Herra anna armolahjoja sen takii, et meidan elama ois siistimpaa, VAAN SEN TAKII, ET SE LAHENTAIS MEIDAN SUHDETTAMME JUMALAAN!!! Muistakaa tama! Jos joku haluu ottaa kantaa, nii pistakoot mailia: pussijuss84@artic.net
13.10heibat kaikille!
en oikein tieda etta miksi kirjottelen tanne mutta luin tossa vaan teidan kaikkien kirjoituksia ja ajattelin kertoa omia kokemuksiani, jos ne vaikka auttaisivat muita!? oon ollut uskossa runsaat 2 vuotta ja sina aikana Jumala on tosiaan koetellut, kasvattanut ja opettanut. joskus on tehnyt tosi kipeaa... tahtoisin vaan sanoa, etta jos Jumala antaa teille lupauksen jostakin asiasta, joka ehka tuntuu teista todella tarkealta (minulle antoi mahdollisesta tulevasta miehestani), niin jos teista aika nayttaa kuluvan eika mitaan tapahdu, niin alkaa luovuttako! uskon etta profetia tms on Jumalasta jos se tulee useamman kerran, eri ihmisten kautta. tai jos Jumala vahvistaa sen. mulle on kaynyt nain... kauan epailin etta olikohan se edes totta, mutta sitten kerran Jumala sanoi silleen isallisen toruvasti, etta mulla ei ole enaa mitaan syyta epailla. joudun kaymaan parhaillani kovaa koulua, joudun kuolettamaan tavallaan oman tahtoni ja tyytymaan siihen mita Jumala tahtoo tehda ja antaa. tietysti on vaikeaa kun nakee etta rakas on niin kaukana Jumalasta ja muuta... mutta minka Jumala on luvannut, sen Han pitaa! niin.. sossotan taas omiani.. mutta siis. jos Jumalan lupaus nayttaa viipyvan, niin odota silti! Jumala nakee kaiken, eli Han tietaa myos asiat kaikkien ihmisten kannalta. minulle Han sanoi askettain etta lupauksensa viipyy koska Hanen taytyy pitaa huolta myos niista muista ihmisista, kehen tama asiani vaikuttaa, ja etta Hanen taytyy jarjestella asioita...Jumala kasvattaa koettelemusten ja vaikeuksien kautta, sen olen oppinut. Kuitenkin on turvallista olla kun tietaa etta Jeesus pysyy vierella eika vaisty pahimpienkaan pettymysten ja ahdistuksien aikana. ja jos ei silla hetkella, kun on koettelemuksissa, tajua etta MIKSI!?!? niin Herra nayttaa sen myohemmin. olet juuri oppinut jotain mita tarvitset elamassasi.
tahan sekavaan loppuun eras Raamatun kohta: "Teidan vanhuuteenne asti Mina olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka Mina kannan; niin Mina olen tehnyt, ja vastedeskin Mina nostan kannan ja pelastan." (Jesaja 46:4)
jos tahdot niin voit kirjotella mulle; otan mielellani postia vastaan!:) os. maranata@ilovejesus.com
7.10.1999Moi sa, joka oot saanu kielet! oon tosi ilonen puolestasi. Ma sain kielet, vaikka koko ajan epailin, ettei Jumala mulle niita haluu antaakaan ja kun olin tayttyny Hengella, epailin taas, etta kielet oli mun omaa hopotysta..mut enaa en epaile. Rukoilin vaan, vaikka en ollu varma, ja pyysin et jos ne on mun omia sanoja, Jumala nayttas sen mulle. Mutta kielet pysy, ja vahitellen en enaa epaillyt. Tunsin vaan valtavaa riemua ja halua rukoilla. Kielillapuhuminen rakentaa sua. Raamattu sanoo et se on puhumista hengessa, salattuja asioita joita vaan Jumala ymmartaa. Kielilla voi puhua missa vaan ja kannattaa puhua usein. Makin puhun aina kun rukoilen! Kun sulla ei oo tarpeeks sanoja puhua suomeks, Jumalan Pyha Henki puhuu sun kautta, vaikket sa ite ymmarra sanoja. Joskus on tosi vapauttavaa kun voi puhua vaan kielilla, kun ei oikeen jaksas rukoilla ajatuksella. Kielten kautta Jumala voi antaa myos profetian jollekin, tai jonkun selityksen. Kannattaa rukoilla lisaa armolahjoja, Jumala haluu antaa lapsilleen niita paljon, jotta me rakennuttas uskossa ja yhteydessa. Meijan pitas vaan uskaltaa ottaa ne kayttoon.
Lue raamatusta kielillapuhumisesta ja armolahjoista mm. korinttolaiskirjeesta.
Siunausta sulle!
3.10.1999Jeesus tulee tosi pian munkinmielesta,oon saanu kokea sen. Kuulen sa tyyppi joka oot saanu kielet!!!Sulle mullaon asiaa: -Ma oon saanu kans hiljattain kielet ja aluksi mussa oli epaily, et onkstaa ees kielia,vai mun omaa hopotysta: Ei tunnu missaan, mutta ei uskonelama ole aina tuntemuksia,vaan rauhaa sisalla ja armolahajat seuraa toisiaan,eli...SAATAT SAADA PIAN JONKUN MUUNKIN ARMOLAHJAN!!! Onnea sulle! Omista kokemuksista: -Epauskoa on vahan viela,mutta kyllama Herran kanssa siita selvian. -Muita armolahjoja ei oikeen vie oo,mut kylla nekin tulee aikanaan. -Mulla ei oo nakya,mutta luultavasti saan sen pian unessa! Paljo siukkista sulle ja te muut, jokka haluu puhuu henkellisesti, nii mailakkaa os.Lord_is_king@hotmail.com -mia-
31.8.1999Miten voin uskoa todeksi sen, miten puhun kielilla. Eilen illalla sain (KAI) kielillapuhumisen Armolahjan Jumalalta. Ekaks ma aloin tayttya hengella, ma nauroin hirveesti pyhasta hengesta ja aloin heittelehtia ja ma aloin puhua kielilla. Ma puhuin, mut tanaan epausko nakertaa kuin kuiva pakkanen mua. Jees, oon kyl lukenut sen kysymyksen taalta sivuilta "Mista tietaa onko kielilla puhumisen armolahja" mut en millaan voi uskoa sita todeksi. Se kuulostaa niin typeralta ja oudolta hopotykselta. Jos se on totta, niin kuinka usein mun kannattaa rukoilla silla? Kuinka voin harjoittaa sita. Missa voin kayttaa sita? Ja kuinka. En tunne mitaan erityisia fiiliksia. Mita ma oikein puhun, kun en tajua mitaan. Mita kielta se on? Onks se jotain olemassa olevaa kielta. Ja miten se voi auttaa? Kuinka kerron mun yhelle hyvalle kaverille, ettei se suuttuis kun se sano et jos ma saisin pyhan hengen armolahjan niin se on kateellinen...Taa on ihmeellista.
24.8.1999Oon tullut varmemmaks vain siita, etta Jeesus tulee varmaan hyvinkin pian. Valilla mun omassa elamassa tapahtuu kaikkee mullistuksii, kuten nyt. Valil tuntuu et ei osaa olla kun pahalla tuulella, kuten tuntu tanaankin. Kovaa touhua. ystavat tuntuu kaikkoavan valil ja mikaan ei tunnu miltaan. Tuntuu et saatana kayttaa tilaisuuksia tosiaankin hyvaksi saadakseen mun huomiota pois Jeesuksesta. Tavalla tai toisella. Rukoilkaa mun puolestain...
En tieda kuuluux taa tanne mutta... Ma nain tosi pelottavan unen: Kuolin,en muista miten mutta tiesin etta olin kuollut.Pystyin kylla ajattelemaan,puhumaan ja jokin mussa eli,kuten kuoleman jalkeen sielu jaa elamaan. Mua vietiin jonnekkin avaruuteen ja huomasin pelkaavani, etta mita jos ma joudunkin nyt helvettiin enka paasekkaan taivaaseen.Ajattelin etta:"Jeesus, pelasta mut!" Mutta tajusin etta se on myohaista nyt.Uni loppui siihen,herasin tai jotain. Voisko taa olla joku viesti Jumalalta etten ookkaan pelastunut vaikka luulen niin?? Olen ollut vuoden uskossa.Ainakin uskon olevani Jumalan lapsi ja pelastunut mutta joskus tuo pelastus-kysymys kalvaa mieltani.Mulla ei oo sita VARMUUTTA joka uskovaisilla kai yleensa kuuluis (?) olla.. Mulla ei oo juurikaan uskovia ystavia joten uskovien yhteys on jaanyt aika vahalle..Hei, Kyllä se uni varmaan jotenkin oli tarkoitettu herättelemään sua ja tarkistamaan, mihin suuntaan sitä ollaan menossa. Joku sanoi hyvän neuvon, jos tuntuu, että ei oo varma, onko uskossa: Rukoile Jeesusta ja sano: 'en tiedä, olenko ollut uskossa, mutta NYT mä haluan antaa elämäni sulle'. Raamatussa sanotaan 'sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.' (Joh 6:37). Ei Jeesus jätä, jos on väsähtänyt tai ei oo minkäänlaisia tunteita tms. Joskun varmuus uskosta horjuu saarnamiehilläkin. Sä tarvit uutta Jeesuksen kosketusta ja muitten uskovien yhteyttä ja tukea.
14.8.1999
Nää on tosi hienot sivut!!
8.8.1999
Tosi siistia, etta loytyy tallainen uskovien paikka internetista. Eksyin tanne hakusanalla seksi ja loysin vahan erilaista pohdittavaa..
5.8.1999
Olin yx ilta lukenu rukouksen ja aloin nukkumaan, mut yht'akkia mua alko itkettaa, tosta vaan. Itkin varmaan n. pari min. ihan "taysilla". Kyynelia valui niin paljon, etta kasvoja alkoi kirvelemaan. Kun itkeminen loppui, muistin, etta en ollu pitkaan aikaan itkeny. Sen jalkeen olo oli rauhallinen ja erikoisen turvallinen. Nukahdin sitten akkia.
28.7.1999
Ma oon yleensa aatellu et nayt/profetiat tulee vaan joilleki "hurskaille uskovaisille" nii ku jotkut pastorit yms. mut viime kevaana ma rukoilin kovasti et Jumala nayttais jotenki mun paikan et missa ma voisin vieda Sanomaa eteenpain ja ma kuuntelin (ja lauloin samalla) itekseni yhta biisii levylta ja siina meni kerto et "Herra ma lahden sanasi tahden, vaikka maailman
aariin vien tan kutsun rakkauden. Auta mua ymmartamaan minne tahdot mun lahtevan. Lupaan sen sulle minne vain ma meen." No ma lauloin sita kerran ja sit toisella kerralla mulla vaan yhtakkii nii ku tuli ihan mustaa (silmat oli kokoajan auki) ja siina vaan oli rummut sellasis valois (nii ku konserteissa on) ja sita kesti n.1-3sec. Ja sen jalkeen ma rupesin ihan tosissani rukoileen et nii ku onks se mun paikka. Ja muutaman viikon paasta siita nii ma soittelin kaverin kaa kirkon jalkeen rumpuja (se soitti bassoo) ja sit ku me lopetettiin nii se sano yhelle toiselle et "eiks ooki toi jatka hyva soittaan rumpuja et sen pitais paasta johonki bandiin soittaan" no toinen tietty myonti sen ja kolmaski joka oli kuunnellu sita keskusteluu nii sano et "joo joo et se on ihan huippu rumpali" (emma kyl tiia ihan huippu kuitenkaan ;) ) No ma tietty olin ihan punanen ja sanoin vaan et "joo joo niihan ne
kaikki sanoo". Mut sitten illalla ku ma rukoilin iltarukousta ja silleen nii ma yhtakkii nii ku hatkahin et "HEI siinahan se vastaus nyt on!!" Ja sen jalkeen ma...tai me ollaan jarkatty tanne bandii ja kohta paastaan soittaan! :) Et jos teilla jollain on sellasta mita haluutte ja se ei oo Jumalalle vastasta nii elkaa ihmeessa lopettako!!!!...mul ois viela 2 muuta mut en viitti niita kirjottaa tahan ku tulis nii sairaan pitka :) Mut jos joku haluu kuulla ne nii kirjottakaa mulle maili (subjektiks vaikka GospelNet) tminkkinen@hotmail.com nii voin sit sielta skriivata! jep jep! GOD BLESS YA ALL!!! Pray. Get Serious. Pray.
16.7.1999
Yhtena iltana ku ma olin pedis,nii ma jostain syysta pelkasin mielettomasti ja ma aloin rukoileen siina mun rukoilles ma jotenki rauhotuin ja sit yhta-akkia ma tunsin kadet olkapailla.Ma en ollu tuntenu ku ne laskeutu,vaa ma tunsin ne vaa yhta-akkia ku ne oli siina.Ma rauhotuin ja mulle tuli levollinen olo ja ma nukahin.
4.7.1999
26.5.1999Jotkut uskoo ettei saatanaa ole olemassa,mutta ma on kokenu sen enka haluu et kukaan muu saa kestaa sita!!ma istuin monta paiva haulikko kadessa metassa ja mietn itsemurhaa...Ma oon kokenu saatanan lasnaolon ja ollu taysilla mukana siina touhussa.Meita oli pari muuta kaverii ja luettiin mustaa raamattua illat ja kokeiltiin loitsuja ja jotkut niista onnistuikin..ma aloin
seota millaan ei ollu merkitysta ja ma halusin pois..unohtaa kaiken paskan ja loytaa uutta tilalle.JUMALA autto mut selviytymaan se antoi mulle voimaa jatkamaan eteen pain.Nyt toi kaikki on taakse jaanytta elamaa ja ma on loytany tosissaan sen joka auttaa se ei oo saatana vaan Jumala.. Onko saman tyylisii tarinoita kirjottakaa!!?
Moikka vaan! Aattelin kirjottaa tänne, kun kerran eksyin tälle sivulle. Nii että... Meillä uskovaisillahan on jotain sellaista suurta ja mahtavaa mitä muilla ei ole! Meillä on TAIVAAN ISI !! Jotenkin on niin säälittävää kattoo kun suomen nuoret etii niitä fiiliksiä tuolta ojanpohjalta perjantai iltasin. Mites ois jos jokainen ottas tavotteeksi tänä kesänä voittaa yhen ystävän Jeesukselle! Pois tuolta helvetillisestä maailmasta. Itse asun jkl:ssä ja aina kun koulut loppuu niin sakki menee yhteen tiettyyn paikkaan ja siellä sitten useampi tuhatpäinen nuoriso konttaa ja yrjöö läpi yön. EIKS TÄÄ JÄRKYTÄ? ite olin siellä viimevuonna teetupabussissa ja sain rukoilla ihmisten kaa... Pyydän... uskovat herätään niistä "oman kivan uskovais porukan" huveista ja lähetään kertoon näille nuorille vaihtoehdosta joka me ollaan jo löyetty!!
SIUNAUSTA JA VOIMIA SEKÄ ENKELEITÄ TEILLENNE!!
Rakkaudella: ANNA
14.5
3.5.1999JUMALA TODELLA TOIMII! ette voi ikina arvata. makaan en olisi uskonut tata! ma olin eilen articin chatissa luuhaamassa. siella oli yks poika, joka oli ihan yksin. silla ei ollut kavereita, sen vanhemmmat oli eronneet, se asui isansa kanssa joka raiskasi sen saannollisen ajoin, pakotti kayttamaan huumeita ja kaikkea kamalaa! SE sanoi etta sen elamalla ei ollut enaa valia."ma olen saatanan, kukaan ei voi auttaa mua"se oli jo koittanutkin jo itsaria. se tiesi toki menevansa helvettiin, se sanoi etta sen elama jo maanpaalla oli jokapaivaista helvettia. silla oli siina vieressaan sen chattaillessa semmosia pillereita, ja se sanoi etta sen isa tulee taas kohta kotiin humalassa ja hakkaa sen. se sanoi etta se nyt chattailee tosissaan viimosen kerran ja se tekee
itsarin ennenkuin isa tulee kotiin. ma pyysin, ettei se tekis. ma rukoilin sen puolesta. silloin yhtakkia sen isa tuli arvaamatta kotiin. poika alkoi hataisesti rukoilla mun kanssa: "Isa meidan, joka olet taivaissa, pelasta mut . Isa, auta!"
Silla aikaa isa lahestyi poikaa vyo kadessaan. Se oli ihan kannissa. Poika pelkasi. MA rukoilin itkien Jeesusta ja poika teki samoin. Han oli epatoivoinen. "Nyt isa on jo huoneessani. Ala ihmettele jos kestaa..." poika naputteli mulle. " Ja nyt se isa huutaa saatanaa avukseen" poika sanoi. ma "sanoin" sille etta huuda sa sitten Jeesusta, huuda Jeesusta taysilla. Ja poika huusi : Jeesus, Auta mua! JEESUS! Sitten ei kuulunut ruudussa vahaan aikaan mitaan. ma oli jo varma et poika oli ruoskittu sairaalakuntoon. ma rukoilin jo itkien. "auta nyt niita, Jeesus!" yhtakkia tama poika naputteli ruutuun : "IHME!!!" ma valpastuin heti. etta mika ihme? olisiko Jeesus todella toiminut?? poika kirjoitti viimeisen repliikkinsa : " Ihme TAPAHTUI: taalla on jotaan outoa. isani ei lyonytkaan. se vain kysyi ihmeissaan: Jeesus?
Mita mun pitas nyt tehda. musta tuntui, etta ma tapaan sen pojan viela. Hei, rukoilkaa ihmeessä sen puolesta! se on eksynyt lammas..
Ma en tiia etta kuuluko taa tanne sivulle vai ei mutta haluun kumminkin kertoo. Eilen me mun kaverin kaa juteltiin kaikenlaista ja sitte myo alettiin puhuu "mahdottomista profetioista". Sitten mun kaveri sano etta se sai kerran profetian etta yks tulee uskoon ja sitte myo huomattiin sen kaa etta myo oltiin saatu "profetiat" yhta aikaa siita pojasta etta se tulee uskoon. Se ei oo viela tullu mut ma uskon etta taa ei ollu sattuma.
3.5.1999
Mua nyppii kun jotkut ihmiset syynii kauheesti sellaista juttuu kuin "Torontoilmio". Yllatys yllatys, ei se ole mikaan Toronton juttu, vaan globaali ilmio. Ottakaamme vastaan vapaasti Jumalalta...han tahtoo tayttaa meita hengellaan!!! Alkaa pelatko ja epailko! Haluan jutella aiheesta kenen kaa vaan, en vaitella!
jossuli@iobox.fi
|
|
Muuta mietittävää |
|