KILTTIÄ JA TUHMAA

BDSM- ja fetissiyhteisön jäsenille kirjoitettu, pikkutuhma blogi

Kaikki palaute luetaan osoitteessa gustofpurple@hotmail.com

Edellinen päivitys: Osa 76, 12.5.2019

 

OSAT 1-20 (12.7.-14.11.2016)

OSAT 21-40 (21.11.2016.-4.4.2017)

OSAT 41-60 (10.4.2017-26.3.2018)

OSAT 61-76 alla

 

 

Osa 61: Kirjevuoren guru

7.5.2018

 

Minulla on nykyään kumppani. Hänet löytääkseni käytin nettideittailuun kaksi vuotta, kävin treffeillä kolmenkymmenenviiden ehdokkaan kanssa, arkistoin yli viisisataa tärkeintä käymääni keskustelua ja vaihdoin ajatuksia kahdentuhannen netinkävijän kanssa. Se on hämmentävä määrä ihmisiä ja sanoja, joten minulta on kysytty, olenko moisen kirjevuoren päälle kiivettyäni kykeneväinen kertomaan jotain viisautta kaiken kansan kuulla.

 

Ehkä olenkin.

 

Nettideittailun tärkein sana on "ei". Se kannattaa sanoa heti, kun siltä tuntuu, eikä siihen kannata antaa mitään perustelua. Se myös kannattaa ottaa mukisematta vastaan ja siirtyä välittömästi eteenpäin. On ihan turha jäädä mutkuttelemaan ja pahoittamaan toisen mieltä ja omaa mieltä. Ihmisillä on niin paljon parinmuodostukseen liittyviä tiedostettuja ja tiedostamattomia antenneja, ettei jossitteluun kannata haaskata aikaa. Ei on ei.

 

Nettideittaajia syytetään usein nirsoudesta. Kuulin huhuja ihmisryhmästä, joille ei mikään muu kelpaa kuin partneri, jonka kanssa kaikki toiveet toteutuvat, ja elämään ilmestyy mammonaa, mainetta, kauneutta ja sateenkaaria kakkivia yksisarvisia. En löytänyt tuon huhutun ihmisryhmän jäseniä. Sen sijaan löysin lukuisia, jotka levittivät tuota huhua, koska heillä oli itsetunto lytyssä sanasta "ei".

 

Itse pidin lopulta vain kahta ihmisryhmää parisuhdekelvottomana. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat parisuhdetta vääristä syistä etsivät, joilta irtosi kommentteja tyyliin "Tätä yhteiskunta/suku/äiti multa kuitenkin odottaa" ja "En mä lapsia halua, mutta pakkohan niitä on hankkia". Toiseen ryhmään työnsin itseensä rakastuneet ihmiset, jotka saattoivat lohkaista esimerkiksi, että "Olen yksi Suomen kymmenestä älykkäimmästä ihmisestä ja on vaikea löytää ansaisemaani seuraa" tai "Kaikki vastaantulevat nettideittaajat ovat olleet minua huonolaatuisempia". Parisuhde ei sovi kaikille, eikä sen tarvitsekaan sopia.

 

Introverttinä en etsi elämääni ihmisiä, joiden kanssa taivas täyttyisi ilotulituksista, vaan ihmisiä, joita en pidä sietämättöminä. Kun joku toinen etsii ihmistä, jonka kanssa on hyvä olla, minulle on ihanteellinen sellainen kumppani, jonka kanssa minulla ei ole paha olla. Moisen löytäminen ei ole helppoa, mutta ainakin sain kerätyksi kirjevuoren, jonka päällä guruttaa.

 

Mitä tuo kirjevuori kertoo BDSM-sivustojen parinhakijoista? Ei juuri mitään, sillä BDSM-sivustot pursuavat elämysmatkailijoita, ja minä etsin elämysten sijaan parisuhdetta. Eniten viisastuin, kun eräänä päivänä kysäisin vastaantulijalta, että "Mikä sinut sai etsimään seuraa BDSM-sivustolta?" ja tämä vastasi "No kun mä tykkään BDSM:mästä". Tuskinpa mikään määrä nerouttani ja nokkeluuttani voisi asiaa tuon tyhjentävämmin ilmaista, mutta ainakin nerouteni ja nokkeluuteni estivät minua jatkossa esittämästä yhtä tyhmiä kysymyksiä.

 

Kaikesta nettideittailutouhusta päällimmäisenä jäi mieleen surumielisyys. Netissä on käsittämätön massa ihmisiä, jotka nilkuttavat ympäriinsä kuvitellen, etteivät he ole tarpeeksi hyviä paria löytääkseen. Jokaista naista kohti, joka sanoi, että "En mä kuitenkaan ketään löydä, kun oon niin lihava", oli kymmenittäin hakuja, joissa etsitään pehmeitä ja muodokkaita naisia. Useampikin mies totesi, että he eivät voi löytää vaimoa, koska heillä ei seiso tai heillä on hyvin pieni, vaikka on olemassa paljon naisia, jotka eivät yhdyntöjä kaipaa. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Epävarmuus on turhaa, sillä vaikka sata ihmistä pitäisi jotain piirrettä vikana, aina löytyy niitäkin, joiden kanssa tuo sama piirre on etu.

 

Kannattaako nettideittailu? Toiset ovat onnekkaita ja toiset sinnikkäitä. Minulle ruljanssi oli epämiellyttävän suuri, mutta kumppanilleni olin hänen nettideittailukierroksensa ensimmäinen treffikaveri ja hänellä tärppäsi heti. Uskon edelleen vakaasti, että jokaiselle meille on olemassa lukuisia hyviä kumppaneita, jos vain jaksamme heidät etsiä. Hekin etsivät meitä.

 

Mitä epätäydellisempi uskot olevasi, sitä epätoivoisemmin sinua etsii se ihminen, jolle olet täydellinen.

 

 

 

 

Osa 62: Muuttopinon helmiä

21.5.2018

 

Muuttoni kumppanini Sattuman luokse tapahtui vuodenvaihteessa niin vauhdilla, että blogiani varten muistiin kirjoittamani kommellukset ovat löytyneet lippulappu kerrallaan muiden tavaroiden välistä. Ensimmäisenä vastaan uiskenteli paperi, johon oli kirjoittanut nettideittaajien reaktioita kuviini. Voi sitä itsetunnon hivelyä, kun lappunen muistutti minua esimerkiksi kommenteista "Miksi sä lähetit kuvasi ennen kuin pyysin sitä? Olisin halunnut vielä unelmoida siitä, että olet kaunis." ja "Lähetitkö tahallasi jonkun rumemman kuvia testataksesi pinnallisuuttani?"

 

Jep, netissä ihmiset voivat sanoa toisilleen mitä tahansa, kuten tämäkin kirjaamani keskustelu todistaa:

Minä: "Ajattelin tervehtiä, vaikka profiilisi onkin vähän hämmentävä."

Mies: "Miten tökerö avauslaini."

Minä: "Häh?"

Mies: "Haukuit mua hämmentäväksi. En mä jaksaisi olla yhtä epämiellyttävä."

Minä: "Öö, me ei ilmeisesti olla tulossa toimeen toistemme kanssa?"

Mies: "Ans kun arvaan, sä oot oikeesti hoikka, pitkä ja isotissinen nainen ja mun ois kannattanut olla sua kohtaan mukavampi?"

Minä: "..."

Mies: "En mä kyllä silloinkaan osaisi olla tapahtuneesta pahoillani."

Minä: "......"

 

Talvella yritin ratkaista ristikontapaista ja kävin tämän keskustelun ystäväni Bluejoyn kanssa:

Minä: "Millä on ristikkäiset ääniraot..."

Bluejoy: "No millä on?"

Minä: "Olen vähän pettynyt, kun vastaus on "kulkunen". Yritin saada tähän mahtumaan "lesbokuoro".

Bluejoy: "Lol".

 

Bluejoy nauraa joka toiselle sanomalleni asialle, mutta huumorintajuni ei uppoa kaikkiin, kuten tämä nettikeskustelu paljasti:

Vierailija profiilissani: "Moi."

Minä: "Heisulivei! Kiihotuitko?"

Vierailija: "Mistä?"

Minä: "No kun olen valinnut profiilisivuni asetuksista, että Visitors are turned on."

Vierailija: "..."

Vierailija has left your profile.

 

Melua ja väkimassoja karttavana ihmisenä en ole käynyt kinkybileissä, mutta Bluejoy kertoo niistä minulle vuolaasti.

Bluejoy: "...ja muutenkin bileissä oli tosi kivaa! Pikkuisten kisassa voittajat saivat tikkarit! Loppuillasta meni aika villiksi anaalitappeineen!"

Minä: "Tikkareita käytettiin anaalitappeina?"

Bluejoy: "Ei! Ne oli siihen liian isoja!"

Minä: "Te hankitte niin isot tikkarit, ettei niitä voinut pistää peppuun?"

Bluejoy: "Iso tikkari näyttää kivalta!"

Minä: "Minusta tikkari pepussa näyttää kivalta."

Bluejoy: "Kaikkea säkin sanot, höhlä." :)

 

Olenhan minä kaikenlaista sanonut, mutta pisimpään huomasin pyöritteleväni käsissäni muuttopinosta löytynyttä muistiinpanoa herra Numerosarjan sanomisista.

420-260-869: "Kuva näytti sidominutissa oikein selkeältä ja blogisi on jälleen kerran oikein hyvä."

Minä: "Olet ihan uskomaton yes-mies, mutta kiitos."

420-260-869: "Pidän jotenkin hupaisana sitä että samalla kun tässä töissä luen kuinka kerrot blogissasi minun mieltymyksestä rintsikoihin ja pikkupöksyihin (ja pidän lukemastani ja siitä että sen pääsee lukemaan kuka tahansa), pälyilen ympärilleni varmistaakseni ettei kukaan pääse yllättämään ja näkemään mitä luen."

 

Pisti ajattelemaan. Minun on välillä vaikea muistaa, että fetissit eivät ole ihan tavallisin ja nuivin harrastus muiden joukossa, sillä häveliäisyydessäni on sokea piste juuri siinä kohdassa, joka saa muut turvautumaan itsesensuuriin. Kyseinen piste olisi varmaankin tehnyt minusta aika lupsakan partnerin jollekin tirkistelypaljasteluspesialistille, mutta sellaisen puutteessa se sentään tarjoaa hupia blogini lukijoille. Juuh, sanon auliisti kaikkea höhlää ja jaan kernaasti kaikkien muidenkin sanoman höhlän. Tästä maailmasta ei höhlä lopu.

 

Mitäköhän kilttiä ja tuhmaa kerron ensi kerralla?

 

 

 

 

Osa 63: Sattuman sanelema juttu

18.6.2018

 

Jos olisin joskus suunnitellut kirjoittavani blogikirjoitukseksi yhden ainoan lauseen, valinta olisi osunut tähän: "Minulle ja kumppanilleni Sattumalle tuli puoli vuotta yhteiseloa täyteen äitini syntymäpäivänä, joten juhlistimme tilaisuutta menemällä kolmistaan sänkyyn katsomaan Fifty Shades of Grey-elokuvaa".

 

Jep, kaikkien aikojen oudoin äiti-tytär-tyttären puoliso-suhdehan se siinä, tosin joudun vesittämään sen herkullisuutta toteamalla, että äitini synttäreillä katsottiin tietysti hänen lempileffaansa, ja ettei minun ja Sattuman vuokrayksiössä ole tilaa sohvan tai keittiönpöydän tapaisille seurustelutiloille, joten televisiotakin katsellaan sängyssä istuen. Valitettavasti en ole aina niin pervo kuin miltä onnistun kuulostamaan.

 

Täyteen on tullut myös puoli vuotta siitä, kun ensimmäistä kertaa mainitsin Sattuman blogissani. Jotain hyvin olennaista fetissiyhteisöstä kertoo se, etten ole saanut lukijoilta yhtään kommenttia tai kirjettä, jossa olisi udeltu, onko Sattuma mies vai nainen. Olen panseksuaali, joten minulle on ihan sama, minkä mallinen Sattuman sielun tomumaja on, mutta Sattumalle itselleen mallivalinta on tuottanut harmia.

 

Omien sanojensa mukaan Sattuma syntyi "naisoletetuksi henkilöksi". Naiseudesta ei ehkä olisi ollut hänelle itselleen ongelmaa, jos siitä ei olisi tehty hänelle ongelmaa. Ei ole herkkua joutua todistelemaan bussikuskeille olevansa nainen tai vakuutella vaalivirkailijoille olevansa passissa näkyvä henkilö tai rauhoitella uimahallin pukuhuoneessa kirkuvia naiseläviä, jotka käskevät painua miesten puolelle. Ympäristö ja yhteiskunta ovat päättäneet, että tietynlaiset kampaukset, vaatteet, ulkonäölliset piirteet ja käyttäytymistavat kuuluvat miehille ja toisenlaiset naisille, ja noita muotteja uhmaava kuulee siitä jatkuvasti. Kieltämättä, kun katselin läpi Sattuman valokuvia, näin niissä pienen tytön tismalleen niin kauan kuin Sattuman äiti oli päättänyt kampauksista ja vaatteista. Koulutielle lähtevän viikarin kuvassa oli jo täysimittainen poika, jokaista vaatetuksen ja asennon yksityiskohtaa myöten. Ei ihme, että Sattumalle on kerrottu koko hänen elämänsä ajan, että "Et kelpaa tytöksi".

 

Ei liene yllätys, että eräänä päivänä Sattuma käveli transpolille. Hän oli kuullut, miten rankkoja testejä sukupuoltaan kyseenalaistaville tehdään, miten nöyryyttäviä ja stereotypioihin survovaa keskustelua jouduttaisiin käymään... ja sitten hän ei kokenut mitään sellaista. Hän istahti transpolin tuoliin ja häntä pidettiin niin selvänä tapauksena, ettei kukaan ensi hetkestä lähtien kyseenalaistanut hänen sukupuoltaan tai hakeutumistaan sukupuolenkorjausprosessiin. Sattuma itse ei pitänyt itseään niin selvänä tapauksena, mutta ajatteli, että jos kerran ympäristö kuitenkin katsoo hänet mieheksi, hänen on helpompaa olla virallisestikin mies.

 

Oma näkökulmani on, että jokainen päättää itse, mitä sukupuolta edustaa tai ei edusta. Ajattelutapani on yleinen näillä fetissisivustoilla ja olen ylpeä asuessani suvaitsevaisessa hyvinvointivaltiossa, joka maksaa sukupuolenkorjauksesta aiheutuvat kulut ja auttaa transihmiset prosessista läpi. Muuten suvaitsevaisuutta saakin sitten etsiä. Lukemalla satoja sateenkaariartikkeleita läpi huomaa, että jos joku menee arvostelemaan homoja homoartikkelin kommenttiosuuteen, hän tulee välittömästi suuren yleisön teilaamaksi, mutta transkansasta saa huoletta ja järjestelmällisesti puhua oikuttelevina tuuliviireinä, jotka pitäisi terapioida hyväksymään heille määrätyt sukupuolet. Sateenkaariväellä on vielä rutkasti töitä tehtävänä, jotta heidän kaikkia jäseniään kohdeltaisiin yhtä hyvin.

 

Valistuksen puutteet huomaa siinäkin, etten ennen tätä parisuhdetta tiennyt transmiehen ja -naisen eroa, tai ymmärtänyt, että sana "transu" on halventava. Sattuma on kärsivällisesti oikonut minua uudestaan ja uudestaan, kun puhun sukupuolen vaihtamisesta, vaikka oikea termi on sukupuolen korjaaminen. Unohdan myös säännöllisesti, onko kumppaniani korjattu miehestä naiseksi vai naisesta mieheksi, ja sekoilen säännöllisesti sen kanssa, olenko lesbosuhteessa vai heterosuhteessa vai jossain muussa suhteessa. Onneksi Sattuma pitää sitä lähinnä huvittavana.


Viime viikolla Sattuma sai käteensä paperit, joiden mukaan hän on nyt pitkän prosessin jälkeen ihan aikuisten oikean virallisen pörheästi mies. Vaikka kumppanini sukupuolella, sukupuolettomuudella tai monisukupuolisuudella ei olekaan minulle merkitystä, näen jotain himputin tyylikästä siinä, että olen mennyt sänkyyn naisen kanssa, mutta herännyt miehen vierestä. Voihan juridiset jupinat sentään.

 

Jää nähtäväksi, tuleeko Sattuman elämästä uuden miehekkyyden ansiosta helpompaa vaiko ei, sillä lokeroidaanpa ihmisiä millä tavalla hyvänsä, osa jää aina lokeroiden ulkopuolelle. Toivottavasti jonain päivänä sukupuolisuuden kirjosta tulee yhtä itsestäänselvää ja hyväksyttyä kuin seksuaalisuuden kirjostakin. Näenpä Sattumassa päivästä ja tuulesta ja korjausprosessinvaiheesta riippuen enemmän tai vähemmän miestä tai naista, hän ei ole millään hetkellä ollut vähemmän ihminen.

 

 

 

 

Osa 64: Pihtaamisen pitkät perinteet

16.7.2018

 

Eräs tuntemani ihminen kertoi seksin parisuhteessaan vähentyneen kiusallisesti. Olin lähettää sähköpostia ja kysyä häneltä lupaa mainita asiasta blogissani, kun keksin, että lupakyselyhän pitäisi massapostittaa puolelle tutuistani. Kaikissa parisuhteissa on halukkaampi osapuoli ja haluttomampi osapuoli.

 

Evoluutisbiologishistoriallisesti näyttäisi siltä, että miehille on ollut hyödyllistä työntää vehkeet koloihin ja naisille on ollut hyödyllistä säännöstellä miesten mahiksia työntää vehkeet koloihin. Mikäpä voisikaan lämmittää seksin puutteesta riutuvaa miestä enemmän kuin naisen ilmoitus, että tänäkin iltana jalat ristitään, koska esivanhempamme ovat noudattaneet tätä juhlallista perinnettä jo apinallisista ajoista alkaen?

 

No, kun totta puhutaan, pihtaaminen ei ole naisten bravuuri, sillä molemmat sukupuolet pihtaavat niin valtakeinona kuin muistakin syistä. Syiksi naiset tyypillisesti kertovat ongelmat ehkäisyn kanssa, kivut, sairastelun, masennuksen, väsymyksen ja miesten piittaamattomuuden heidän toiveitaan kohtaan. Miehet taas kertovat pihtaamisensa yleensä johtuvan siitä, että he mieluummin kännäävät, naksuttelevat pelejä ja tuijottavat urheilua. Ilmeisesti tästä pitäisi siis päätellä, että naiset eivät halua seksiä, koska seksi on kurjaa ja elämä on kurjaa, kun taas miesten elämä on niin helkatin upeaa ja mahtavaa ja täynnä virikkeitä, ettei seksi vain mahdu enää mukaan.

 

Vaikka olenkin nainen, osun halukkuuden taulukoissa miehille tyypillisiin sarakkeisiin. Moneksi on haukuttu, mutta pihtariksi ei ole kukaan moittinut. Olen ollut kaikkia suhdetovereitani halukkaampi, ja tottunut parisuhteessakin pitämään omin käsin huolta valtaosasta seksuaalisuuttani. Myös minut saa parhaiten unohtamaan seksin, kun työntää nenäni eteen villisti kilkuttavan tietokonepelin, vaikka samaistunkin Super Mariota helpommin siihen vastaanottavaiseen putkeen, johon hän reissuillaan tunkeutuu.

 

Me mukavuuksiin tottuneet ihmiset tässä yltäkylläisyyden maassa tuskin olemme tekemässä mitään, mikä ei meitä kiinnosta. Jos toivoo parisuhdeseksiltä jatkuvuutta, pitäisi valita kumppani, jonka mieltymykset seksin suhteen ovat yhteensopivat omien mieltymysten kanssa. Kaiken lisäksi noiden mieltymysten pitäisi vielä vuosien varrella muuttua samoihin suuntiin samassa tahdissa. Hieno homma, parinmuodostus ei ollutkaan vielä tarpeeksi haasteellista.

 

Kumppanini Sattuma muodosti parin mielellään kinkyklubiin kuuluvan naisen kanssa, koska hän toivoi minun kykenevän ylläpitämään kipinää sängyssä. Kieltämättä kaltaisiini BDSM- ja fetissisivustoilla pyöriviin naisiin suhtaudutaan hämmentävän usein jonkinlaisina seksihurjastelijoina. Anteeksi, että olen ilonpilaaja, mutta väljähtäneitä parisuhteita löytyy roppakaupalla tältäkin puolen kiltteyksien ja tuhmuuksien aitaa. BDSM ei edes ole synonyymi villille seksille, sillä monet harrastajat etsivät psyykkisiä eivätkä fyysisiä kiksejä. Minunkin tärkein kiinnostuksenkohteeni on valtarakenne parisuhteessa, jonka tarjoamalla henkisellä huumeella ei tarvitse olla mitään tekemistä seksuaalisen kiihottumisen kanssa.

 

Kivasti vinoutunut fetissiharrastaja saattaa olla petipuolella keskivertoa innokkaampi, mutta kolikolla on toinenkin puolensa. En tiennyt pakahtuako ylpeydestä vai punastuako nolostuksesta, kun Sattuma suureen ääneen ilmoitti, että "Enhän mä voi viedä sua mökille, kun sä oot sellanen nymfo, jonka tarvii saada koko ajan, ja siellä on ihan paperia seinät, ja mun vanhemmatkin on siellä, ja ne kuulis!" Täällä tuhmissivuston reunassa oikea reaktio lienee hihitys ja pieni virnistys.

 

Seksuaalinen innokkuus, jota ei saa käännetyksi pois päältä silloin, kun vanhemmat ovat kuuntelemassa, on vain yksi niistä ongelmista, joihin pervopartnerista haaveileva törmää. Moni keksii liian myöhään, että sänkykumppani, joka tuntee omat mieltymyksensä, osaa myös vaatia niiden toteuttamista. Astetta tuhmempi suhdetoveri on haastava kumppani eikä mikään automaattinen ovi loputtoman hässimisen ihmemaailmaan. Sattuma-parkakin on joutunut huomaamaan, ettei hän pärjää vinoutumilleni mitenkään. Hänen onnekseen soveltuisin vaniljasuhteeseenkin, mutta järjestelymme menee suunnilleen niin, että Sattuma kieltää minua puhumasta suhteestamme vaniljasuhteena, ja koska saan moisen käskyn noudattamisesta kiksejä, suhteemme ei ole vaniljasuhde. Parempi kuin ei mitään.

 

Monet parisuhteet kuolevat seksi edellä, joten aina seksin vähenemiselle ei voi mitään. Elinvoimaisten parisuhteiden sankareille voin antaa tämän huippulaadukkaan vinkin, jolla estää partneria pihtaamasta: Seksistä ei kieltäydytä, jos seksi on hyvää. Se, mikä seksistä taas tekee hyvää, ei taas ole yhdenkään bloginpitäjän tai neuvontapalstalaisen kerrottavissa. Me ihmeelliset ihmiset kiihotumme mitä erilaisemmista ja omituisimmista syistä, eikä mikään yksittäinen niksi toimi meihin kaikkiin. Ei edes kymmenen niksiä tai sata niksiä. Kumppanin haukkuminen pihtariksi on kuitenkin varmin tapa vähentää hänen seksihalujaan. On meidän halukkaampien osapuolten tehtävä pitää huolta siitä, että saamme tarpeeksi, koska sänkyleikit kanssamme ovat vastustamattomia.

 

 

 

 

Osa 65: Täysin pornoa

23.7.2018

 

Muuttaessani yhteen Sattuman kanssa etsin uteliaana asunnosta pornolle omistettua huonetta, komeroa tai edes perintöpiironkia, koska minua kiinnosti tietää, miten nykyiseni pärjää pornonkulutuksessa eksilleni. Pornovuoren sijasta löysin muutaman hassun porno-DVD:n.

 

Minä: "Tässäkö kaikki?"

Sattuma: "Omistanko mä tollasia?"

Minä: "Oi, ei sinun tarvitse pornoasi hävetä! On amerikkalaisten elokuvien ja sarjojen keksimää hapatusta, että miehen muka pitäisi naisen kanssa yhteen muuttaessaan heittää pornokokoelmansa roskiin, koska jatkossa kaiken seksin tulee olla iltayhdyntää vaimon kanssa!"

Sattuma: "En mä noita häpeä. Mä en OIKEESTI muistanut, että meillä on tommosia. Mun yks tuttu varmaan toi ne."

Minä: "Ovatko ne laadukkaita?"

Sattuma: "En mä niitä oo katsonut."

Minä: "Katsotaanko?"

Sattuma: "Vain jos sua kiinnostaa."

Minä: "Ei pienimmässäkään määrin. Ajattelin, että jos sinua kiinnostaisi."

Sattuma: "Vielä vähemmässä määrin."

 

Kummallinen pornonkuluttamattomuuteni ei olekaan ainutlaatuista. Voi jumpe ja himpulanvimpula, mutta onhan se totta, etteivät kaikki kiihotu pornosta. Ei se ole mikään koko ihmiskunnan tuhoamassa oleva tragedia, ei edes kenenkään henkilökohtainen tragedia. Se on vain huvittava keskustelunaihe.

 

Tutuntuttu: "Luin sun jonkun tosi vanhan blogikirjoituksen "Melko pornoa" ja sä et ollut kiinnostunut pornosta."

Minä: "Tilanne ei ole puolessatoista vuodessa muuttunut."

Tutuntuttu: "Mä tossa ajattelin, että jos pervouden määrä lasketaan sillä, kuinka paljon omat seksuaaliset mieltymykset poikkeavat valtavirrasta, eikä sen enempää voi poiketa kuin sillä ettei kato pornoa, niin sun täytyy olla kieroista kieroin ja vinoutuneista vinoutunein suurpervo."

Minä: "Vau. Mitä hautakirjoitusmatskua."

Tutuntuttu: "Ole hyvä vaan."

 

Luonnollisesti puolet lähipiiristäni on yrittänyt saada minua innostumaan pornosta. Esimerkiksi eräs eksistäni päätti aikanaan herätellä pornoinnostustani piirtämällä sarjakuvan, jonka hän uskoi räätälöineensä juuri minun makuuni. Luin hahmotelmaa vaivaantuneesti samalla, kun eksäni istui vieressä tutkimassa jokaista ilmettäni, ja päästyäni sarjiksen loppuun oloni oli tukala kaikista vääristä syistä.

 

Eksä: "Olix jees?"

Minä: "Se on ihan hyvin sommiteltu."

Eksä: "Niin, mutta oliko se SILLEEN jees?"

Minä: "Sarjiksen naiskuva on vaivaannuttava. Minulle jäi esimerkiksi epäselväksi, tuliko sarjiksen nainen."

Eksä: "Eikö voi olettaa, että se tuli myös?"

Minä: "Mies junttaa naisen aukkokolmikkoa kymmenisen sivua ja tulee komeassa kaaressa. Missä on naisen nautinto?"

Eksä: "En tullut edes ajatelleeksi sitä."

*vaivaantunut hiljaisuus*

 

Ennen kuin eksäni piirsi sarjiksen puhtaaksi, hän lisäsi siihen yhden ruudun, jossa oli lähikuva huutavasta naisesta, mutta hämmästyttävästi en edelleenkään pitänyt sarjista kiihottavana. En edes kivana. Niinpä voikin katsoa, että ystäväni Bluejoy onnistui paremmin, kun hän yritti kutkuttaa pornohermoani nörttihuumorin kautta.

 

Bluejoy: "Rillit huurussa-sarjasta on tehty pornoparodia."

Minä: "Juu."

Bluejoy: "Tallensin sen sinulle."

Minä: "Tiedän. Katsoin sen jo."

Bluejoy: "Hienoa! Mitä pidit siitä?"

Minä: "Se oli ihan kiva."

Bluejoy: "JES! Mistä pidit eniten?"

Minä: "Juoni oli ihan hyvä, kun vain kelasi kaiken pornon yli."

Bluejoy: "......"

 

 

 

 

Osa 66: Taas transsissa

6.8.2018

 

Blogimateriaalikasaani alkoi kertyä tietynlaisia keskusteluja sen jälkeen, kun elämääni ilmestyi transihminen.

 

Minä: "Keksin tuossa, että ensimmäinen leffa, mikä me katsottiin yhdessä, oli Hotel Transylvania."

Sattuma: "Joo niin tais olla."

Minä: "Valitsitko sinä sen tarkoituksella, koska olet TRANSmies?"

Sattuma: "Ai kato, en ole tullut edes ajatelleeksi tota."

Minä: "Ahaa, eli valitsit sen siis, koska olet muumio! Tiesin sen!"

Sattuma: "Sä oot höhlä."

Minä: "Ei kun oon vampyyri!"

Sattuma: "Miten niin vampyyri?"

Minä: "Etkö muka tykkää, kun imen sua?"

Sattuma: "Voi vee sun kanssas."

 

Sattuma on ollut välillä helisemässä kuuluisan kaksimielisyyteni kanssa.

 

Sattuma: "Olen nyt lähdössä porukoilta..."

Minä: "Haluatko, että tulen vastaan ja käymme kaupassa?"

Sattuma: "Mulla on noi kaks kassia ni en jaksa niiden kanssa kauppaan."

Minä: "Kaksi kassia. Selvä. Tuo toki ne ensin kotiin tyhjennettäväksi, niin ehkä sitten pystyt taas kävelemään."

Sattuma: "Siis reppu ja laukku jos ollaan tarkkoja mut kuitenkin."

Minä: "Ahaa. Aiheellinen tarkennus."

Sattuma: "Olen munaton mies ja mun tarvii tarkentaa?"

Minä: "Kela lähetti tänne lomasi aikana lapun, jonka mukaan sinulla on todettu vaikea ja pitkäaikainen kivesten vajaatoiminta. Joten ajattelin, että ehkä olet matkallasi kasvattanut kassit...?"

Sattuma: "Se nyt on vaan se virallinen termi, että saa korvaukset hormonihoitoon---äh, hitto kun sä saat kaiken kuulostamaan niin pervolta.. :D "

 

Transihmisten termistö aiheuttaa kieltämättä aika vänkiä keskusteluja.

 

Minä: "Minulla on kysymys... no, naisellisesta vehkeestäsi. Miksi sitä saa kutsua? Vaginaksi?"

Sattuma: "Jumalauta, ei!"

Minä: "Alapääaukoksi?"

Sattuma: "Tuohon kuvaukseen nyt kaikilta löytyy aukko."

Minä: "Trans-portti?"

Sattuma: "Onko mun väärät vehkeeni sulle jonkinlainen vitsi?"

Minä: "On tosi hankalaa, kun sinulla on osia, joille en tiedä kohteliaita nimityksiä!"
Sattuma: "No en tiedä minäkään."

Minä: "Kävisikö Melko-vittumainen-kolo?"

Sattuma: "No voi nyt... ... ... no okei, käy. Kai sitä on joksikin kutsuttava."

Minä: "Hieno homma! Mahtavaa!"

Sattuma: "Oletko nyt tyytyväinen?"

Minä: "Toki! Tästä eteenpäin, aina kun sukulaiseni ja kaverini kysyvät, että onko sinulla transmiehenä mitkä vehkeet, tiedän vastata, että sinulla on yhä Melko-vittumainen-kolo!"

Sattuma: ".....ja nyt otamme keskustelun uudestaan alusta."

 

Onneksi minulla on sukulainen, jonka kanssa kaikki termit käyvät.

 

Äiti: "Onko Sattuma aloittanut transprosessin jo kauan sitten?"

Minä: "Ei kun jotain kaksi tai kolme vuotta sitten. Sillä on yhä Melko-vittumainen-kolokin."

Äiti: "Ok. Olen kellaria siivotessamme hämmästellyt sitä, kun Sattuma ei ole yhtään naisen mallinen tai näköinen!"
Minä: "Eihän se olekaan."

Äiti: "Siis joka kerta kun se kääntyy, tuijotan sen takapuolta ja ajattelen, että miten hyvä perse! Ihan miehen perse!"

Minä: "Sanoitko juuri, että aina kun minun mieheni kääntää sinulle selkänsä, sinä kuolaat hänen pyllyään?"

Äiti: "Taisin sanoa. Eikö niin saa sanoa?"

Minä: "Vaistoan, että jollain normaali-ihmisten tasolla ei saisi. Mutta me emme ole normaaleja, joten sano vaan. Pikemminkin olisin loukkaantunut, jos ET olisi huomannut, että miehelläni on ensiluokkainen pylly."

Äiti: "Usko pois, on huomattu. VAUH-VAUH!"

 

 

 

 

Osa 67: Apua, minulle puhutaan!

3.9.2018

 

Olen tuttujen keskellä puhelias, sanavalmis ja nokkela. Vieraiden keskellä olen pökkelö, joka istuu tunnin sanomatta mitään ja lopulta suunsa aukaistessaan sanoo jotain poikkeuksellisen epäsopivaa ja vaivaannuttavaa. Jep, olen tyypillinen introvertti, ja yllättävät sosiaaliset tilanteet saavat aivoni puuroutumaan vihannesasteelle, jossa vaivoin ymmärrän kuulemaani tai osaan arvioida itse sanomani järkevyyttä.

 

Muistuupa mieleeni eräskin kerta, kun tuijotin vierasta miestä täysin tyhmänä. Esille työnnetty liha oli kieltämättä massiivinen paketti, mutta yläasteikäiset aivoni käänsivät miehen kysymyksen iloisesti muotoon "Pihviä vai nussia?" Siirsin silmäni lihapakettiin ja päättelin, että ilmeisesti minun pitäisi tulkita tuoteseloste. Kerroin miehelle, että "Lehmä ja sika", mikä sai hänet häkeltymään täysin. Ulkomaantollo jäi kyselemään jokaiselta vastaantulijalta, millaisia mutanttihirviöitä Suomessa oikein survotaan jauhelihapakettiin, ja kotimaantollo vetäytyi kotiinsa tutkimaan sanakirjaa. Miksei koulussa ollut viitsitty opettaa, että beef tarkoittaa pihvin lisäksi nautaa ja pork nussimisen lisäksi possua?

 

Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin jouduin kaupassa samaan tilanteeseen uudelleen, mutta vahingosta viisastuneena osasin hoitaa homman kotiin. Toki paniikissa kiljuvat aivoni yhä käänsivät englantia lennossa päin hevon hanuria, mutta en antanut sen häiritä viestintää.

Rouva: "Anteeksi minua... nussia?"

Minä: "Kyllä, nussia. Tämä on ei nussia."

Rouva: "Kiittää sinä niin paljon."

Minä: "Sinä olet tervetullut."

 

On turha kuvitella, ettenkö olisi suomen kielellä ihan yhtä kömpelö. Esimerkiksi kerran, kun kävelin kumppanini kanssa torin poikki, meidät yritti pysäyttää vakavailmeinen tyttö.

 

Tyttö: "Mitä olette viime aikoina tehnyt edistääksenne ihmisoikeuksia?"

PANIIKKI TÄYSI PANIIKKI MIKSI SE PUHUU MULLE PANIIKKI PANIIKKI SANO NYT JOTAIN

Minä: "Öööh... Olen ajatellut niitä?"

Onnistuinpa vielä hymyilemään ja näyttämään peukkua ylöspäinkin. Mitä sulavuutta!

Jatkoimme matkaa ja kumppanini pudisteli päätään välikohtaukselle.

Minä: "Se taisi olla vähän kömpelösti sanottu."

Sattuma: "Joo no, mä en olisi edes sanonut mitään, joten..."

Minä: "Onneksi sentään sanoin päähäni pälkähtäneistä vaihtoehdoista sen paremman."

Sattuma: "Mikä se toinen oli?"

Minä: "Tytön kansion kannessa luki FGM, jonka tiedän olevan lyhenne sanoista Female Genital Mutilation---"

Sattuma: "Uskallanko edes kuulla tätä?"

Minä: "---joten vastaukseni siihen, mitä olen viime aikoina tehnyt edistääkseni ihmisoikeuksia olisi ollut "Ainakaan en ole silponut kenenkään sukupuolielimiä."

Sattuma: "Ai oikein kykenit olemaan sanomatta tuota keskellä Tampereen keskustoria?"

Minä: "No joo, kun minulla on tuhmishistoriaa ja jäin epäröiden miettimään, että olenko nyt ihan varma, etten ole vahingoittanut kenenkään sukupuolielimiä."

Sattuma: "Voi jööses sua."

 

Äitini sosiaalinen sulavuus toimii tismalleen toisin päin. Hän hoitaa vieraiden ihmisten kanssa jokaisen tilanteen käsittämättömän aurinkoisesti ja sujuvasti. Mitä möllimpi mörkö kadulla tulee vastaan tai viirusilmäisempi virkailija nököttää tiskillä, sitä nauravammin ja reippaammin äitini kurvailee keskustelun umpikujien ohitse loistokkaaseen menestykseen.

 

Mutta, sitten kun ollaan tuttujen parissa, äitini yhtäkkiä pullauttaa kaikki hämmentävimmät ja suorasukaisimmat helmensä.

 

Minä: "Bluejoy ja 420-260-869 ostivat tuttimaisen anaalitapin. Lähettivät kuvankin, haluatko nähdä?

Äiti: "Tietysti mä haluan!"

Äiti tutki kuvaa ja hänen pupillinsa laajenivat.

Äiti: "Liian iso! Persehän tosta repee! Ei tommosia! Sulkijalihas menee ja vanhana paska lentää aina, kun siltä tuntuu!"

Minä: "..."

 

Alan epäillä, että jos voisin kävellä aamusta iltaan äidin perässä kirjoittaen muistiin kaikki hänen pullauttamansa käsittämättömyydet, voisin pitää blogia ihan vain hänen sanomisistaan.

 

 

 

 

Osa 68: Sen pituinen se

8.10.2018

 

Vuosien saatossa satojen ihmisten kanssa ovat tulleet puheeksi penikset, joko omat tai toisten omat. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että naiset ja miehet puhuvat elinten pituudesta eri tavalla.

 

Veijarin koko: Alle 7 cm

Naisten kommentit kumppaninsa veijarista: Sopiva suuhunpantava, helppo käsitellä, tekniikkaa vaativa.

Miesten kommentit omasta veijaristaan: Anteeksi että olen olemassa, voisin elää erakkona, ei seksi mua oikeastaan edes kiinnosta.

 

7-10cm

Naiset: Pieni mutta pippurinen, saa miehen tekemään hommia, ei oikeastaan vaadi esileikkiä.

Miehet: On se olemassa, minulla on muita avuja, vain tosi mies myöntää vaatimattoman kokonsa.

 

11-12 cm

Naiset: Ihan hyvä, ei sen tarvitse olla pidempi, sen kanssa voi tehdä hurjiakin juttuja.

Miehet: Tosi pieni, tällä mennään, tän mittaisen kanssa naisilta saa helposti peppua.

 

13 cm

Naiset: Just hyvä, kätevä, kivan mittainen.

Miehet: Pieni, ei ole kukaan vielä säikähtänyt, on tämä mulle riittänyt.

 

14 cm

Naiset: Keskimittainen, aivan mahtava, tuntuu just sopivalta.

Miehet: Melko pieni, en ole niin ajatellut sen kokoa, ympärysmitta ratkaisee.

 

15cm

Naiset: Keskipituuden ylärajalta, miehekkäissä mitoissa, sen kanssa voi tehdä melkein mitä vain.

Miehet: Ihan ok koko, ei tätä hävetä tarvitse, esittelen mielelläni.

 

16 cm

Naiset: Isohan se, kunnollisen kokoinen, vaatii työstöä.

Miehet: Riittävä, naiset on tykänneet, haluatko nähdä kuvan.

 

17 cm

Naiset: Iso, kyllä se vielä menee, joskus ois kiva jos se olisi pienempi.

Miehet: Onhan se ihan hyvä, ei tarvi hävetä, olen pistänyt siitä kuvia ympäri nettiä.

 

18 cm

Naiset: Kookas, haloo ei tosiaan pistetä sitä pyllyyn, missä meidän liukkarit on.

Miehet: Keskipituinen, täydellinen, tunnen itseni mieheksi.

 

19 cm

Naiset: Kyllä sen kestää, vaikea työstettävä, en kehtaa valittaa mutta ehkä pitäisi vaihtaa poikakaveria.

Miehet: Oikein hyvän mittainen, mulla on sen takia myös iso ego, on joku nainen joskus vähän valittanut.

 

20 cm

Naiset: Oho auts, kai senkin kanssa voi jotain tehdä, kaikki kaupan liukkarit ja tunnin esileikki.

Miehet: Mielestäni iso, oon tästä ylpeä, näytän tän ihan kaikille.

 

Yli 20 cm

Naiset: Mihin sen on tarkoitus mahtua, miten pornotähdet kestää tommoset, juu ei.

Miehet: Iso, herättää kunnioitusta miesten kesken, hei miksi kaikki naiset juoksevat karkuun.

 

Mitä tästä melkein tieteellisestä datasta voisi päätellä? Ainakin sen, että monilla miehillä olisi parempi mieli peniksestään, jos he kuuntelisivat enemmän naisia ja vähemmän toisiaan. Tämän neuvon voisi laajentaa koskemaan kaikkia muitakin elämän osa-alueita. Mitä tekee katu-uskottavuudella jätkäporukassa, jos sen voi vaihtaa naisten ihailuun? Joten ei kun kaikki miehet kasvattamaan valtava leijonanharja, ajamaan naamakarvat, kirjoittamaan runoja, huokailemaan rakkauden ihanuudesta ja räpsyttelemään silmiä aistikkaasti!

 

 

 

 

Osa 69: Pan niin kuin Panee kaikkea

15.10.2018

 

Kirjoitus nro Kuusysi, öhö-öhö, öhö-öhö. Vitsi olisi vielä hauskempi, jos 69 ei johtaisi "huonoimmat kokeilemani seksiasennot"-tilastoa, kiilaten jopa niiden asentojen ohitse, jotka johtivat jonkun pyörtymiseen tai sairauslomaan. Yritä siinä nyt sitten keskittyä antamaan toiselle täydellistä suuseksiä, kun kaverilla on suu täynnä omaa alapäätäni. Jööses.

 

Sitten asiaan.

 

Monella sivustolla pitää olla profiili ja profiilissa pitäisi olla itseä kuvaavia sanoja. Omistani löytyy sellaisia sanoja kuin tyttö, taiteilija, nörtti, agnostikko, demiseksuaali ja panseksuaali. Merkittävää kaikissa noissa sanoissa on se, etten ole keksinyt niitä itse. Arvostan vastaantulijoiden näkemystä itsestäni ja uskon, että jos tarpeeksi moni käyttää minusta samaa termiä, sen täytyy olla kuvaava. Vielä kun en tarvitsisi sanakirjaa tietääkseni, mitä minusta sanotaan.

 

Synnyin nelisenkymmentä vuotta sitten järisyttävän heteroon maailmaan. Suvussani, taloalueellani, kirjoissa ja sarjoissa esiintyi heteroita ja vain heteroita. Ikäni oli kaksinumeroisia lukuja ennen kuin keksin, että joskus pojat tykkäävät pojista ja tytöt tytöistä. Itseäni pidin heterona, mutta tilaisuuden tullen kokeilin naisellistakin lihaa, koska miksi ei?

 

Niin, miksipä ei? Minulta meni autuaan ohi se, että oman sukupuolen edustajaan retkahtamisessa voisi olla mitään väärää. Ei ole mistään tai keneltäkään pois, jos osa pojista haluaa hiplata toistensa pippeleitä ja osa tytöistä toistensa pimpsoja. Luokittelin sateenkaareilun saatanallisuudesta saarnaavat kohtaan "jotkin hihhulit siellä taas vain nostavat yhteisöllisyydentunnettaan kääntymällä jotain toista ihmisryhmää vastaan" ja unohdin heidät sinne. Pidin mielenkiintoisena sitä, että jotkut ihmiset olivat yleisellä tasolla homomyönteisiä, mutta henkilökohtaisella tasolla homokammoisia. Huomasin käsitykseni sukupuolista olevan väljä sellaiseen sokeuteen asti, että jouduin toisinaan kysymään, kumpaan suuntaan tapaamieni transihmisten sukupuolia on korjattu.

 

Jossain vaiheessa aloin parinhaussa valita olevani bi. Luulin sen pitävän vaihtoehdot auki, mutta pian huomasin sen pikemminkin sulkevan niitä. Ensinnäkin, naisia etsiviä naisia on järjettömän vähän. Jos minua pariksi harkinneiden ihmisten listaa tutkii, siellä on jokaista tuhatta miestä kohden yksi nainen. Yksi! Sen sijaan biseksuaalisuuden väärin käsittäviä on paljon. Sain viestejä tyyliin "Sä kiinnostat mua, mutta en mä tiedä, kun sun tarvii saada sekä jätkiä että muijia". Ei, ei tarvitse. Ei biseksuaalisuus sitä tarkoita, että on pakko saada näprätä kaikenlaisten sukupuolielinten kanssa. Se tarkoittaa, ettei minulle ole hitonkaan merkitystä, mitä sukupuolta tai sukupuolettomuutta tai lonkerohirviöyttä kumppanini edustaa, jos tunnen kiinnostusta hänen sydäntään ja sieluaan kohtaan---

 

---ja suunnilleen tässä vaiheessa joku ohikulkija valisti, että olen panseksuaali enkä biseksuaali. Hain netistä panseksuaalisuuden määritelmän ja päädyin olemaan samaa mieltä.

 

Vaihdettuani termin profiileihini en ole saanut enää yhtään viestiä tyyliin "mut kun mun penis ei riitä sulle, kun sun tarvii saada tussuakin". Oudokin maineeni ei lisääntynyt millään merkittävällä tavalla. Olin termistä mielissäni ja pidin sen suvaitsevaisesta sävystä. Minä ja panseksuaalisuus sovimme toisillemme, vaikka pitkään tunsinkin itseni jonkinlaiseksi huijariksi, kun en ollut koskaan edes ihastunut naiseen. Aika ja runsaat tilaisuudet tutustua uusiin ihmisiin korjasivat tuon puutteen, mutta kysymykset eivät helpottuneet. Homoista, lesboista ja monesti heteroistakin kuvitellaan, että he ovat automaattisesti kiinnostuneita kaikista sopivan sukupuolen edustajista, joten totta kai minultakin alettiin kysyä, olenko "pan joka panee kaikkia". En, ja tässä suhteessa panseksuaalisuuteni kokee kovan kolauksen, sillä vaistonvarainen tapani tsekkailla painottuu ihmismiehiin.

 

Otetaan esimerkiksi toripäivä, jolloin voin istua keskustassa odottamassa linjuria, ja ohitseni kulkee kymmeniä ihmisiä, joista suunnilleen puolet on miehiä ja puolet naisia. Tsekkaan automaattisesti kaikki miehet ja arvioin sekuntikaupalla heidän seksuaalista ja romanttista viehättävyyttään. Jossain vaiheessa muistan, että naisetkin kelpaavat tsekattaviksi ja heitän silmäyksen alueen naisellisuuteen. Toisin kuin miehet, naiset tulevat tuomituksi sekunnin murto-osissa ja saatan tuntea jopa puistatusta siitä, että katsoin sillä silmällä ihmisiä, jotka tuntuvat sisarilta ja tädeiltä. Arvioin, että jopa 99% ihmisistä saa minut tuntemaan, että olen hetero... mutta jos jatkan sinnikkäästi ihmisjoukon silmäilyä, jossain vaiheessa se kaiken muuttava prosentti kävelee ohitse ja näen Suurenmoisen Naisen, jota voin vain tuijottaa. Mainittakoon, että aika suurella mahiksella juuri tuo sama prosenttiosuus naisista myös tajuaa minun tuijottavan, virnistää ja iskee silmää.

 

Lokeroni on elämäni aikana ollut siis ensin hetero, sitten bi ja nykyään pan. Ehkä jonain päivänä joku vastaantulija valistaa minun olevan lesbo, sillä joudun hieman hämilläni myöntämään, että nuo virnistelevät naiset ovat kolisseet ihan omalla tavallaan. Jos minuun lesboleima lyötäisiin, kohauttaisin hartioitani ja ehkä vaihtaisin sanan profiileihini. Ei sillä minulle ole merkitystä, millä nimellä seksuaalista suuntautumistani halutaan kutsua. Tomumajan mallilla ei ole väliä, kun siinä majaileva sielu lähettää järjen lomalle.

 

 

 

 

Osa 70: Miesvihaa tihkuva kirjoitus

22.10.2018

 

Ottaen huomioon, millaisella antaumuksella ihmiset räimivät toisiaan pitkin nettiä, blogini päälle sinkoavien kritiikin kurapisaroiden määrä on mykistävän pieni. Siihen en kuitenkaan voi olla kiinnittämättä huomiota, että kielteinen palaute tulee lähes poikkeuksetta samasta syystä: Olen kuulemma miehiä ymmärtämätön, äärifeministinen kiusaaja, jonka jokainen sana suorastaan tihkuu miesvihaa. Kiitos kritiikistä. Jos huumoriksi tarkoitetut pakinat kirvoittavat tuollaista palautetta, mitä sitten tapahtuu, kun oikeasti avaan sanaisen arkkuni?

 

"Minulla on älliä, mielipiteitä ja rohkeutta ne mielipiteet myös kertoa, joten jos haluat nöyryyttää hölmöä lutkaa hivelläksesi omaa surkeaa itsetuntoasi, luet aivan väärää ilmoitusta. Minulla ei ole perversiota polvistua kenen hyvänsä käskyjä rähisevän moukan eteen."

 

Aikanaan tuo kappale parinhakuilmoituksessani kirvoitti hymiöiden ja peukutusten lisäksi kymmeniä lyhyitä yksityisviestejä. Naiset ulvoivat naurusta, taputtivat ja hurrasivat sanoilleni: "Kerrankin joku uskaltaa sanoa paskoille mastermiehille, mitä kaikki me subinaiset ajatellaan!" Miehet piipahtivat kyräilemään ja tokaisemaan jotain vaivaantunutta: "Eihän sulle pärjäisi itse pirukaan." Minä tuijotin reaktioita silmät pyöreinä. Vaikka ilmoituksessani luki ensimmäisenä, että olen kiinnostunut kaikkien sukupuolten edustajista, sekä miehet että naiset olettivat minun osoittavan kipakat sanani miehille. Miten voin peräänkuuluttaa lukijan vastuuta, jos kaikki tulkitsevat tekstini samalla tavalla? En minä voi. Voin vain apeana todeta, että miehilleräksyttäjän leiman voi saada pelkästään olemalla nainen.

 

Ystävä: "Arvostan rehellisyyttä! Aina pitää olla rehellinen ja sanoa just se, mitä ajattelee! Paitsi että silloin  ei pidä, jos on mahis, että joku pahoittais siitä mielensä."

 

Ylivoimaisesti vihatuin blogikirjoitukseni on "Osa 49: Molon mysteeri", joka kirvoitti massiiviset kaksi kielteistä palautetta. Ei ollut yllätys, ettei kieli poskella kirjoitettu, hurtti huumori uponnut kaikkiin, mutta jälkimainingit olivat hämmentäviä. Sain nimittäin seuraavien kuukausien aikana toistakymmentä viestiä, joissa sanottiin liki sama asia: "Löysin sun blogin, kun kuulin, että joku hirvee miestenvihaaja parjaa täällä peniksiä. Mutta haha, täähän olikin metka ja mä tuun lukeen sun blogia jatkossakin." Kiitos palautteesta ja hyvä että kelpaa... mutta samalla viestit kertoivat maineeni miestenvihaajana levinneen, eikä jokainen huhun kuullut ole tulossa lukemaan kirjoituksiani ja muodostamaan omaa mielipidettään.

 

Paljon kirjoitellessa huomaa, ettei ihmiskunta ole keksinyt yhtään sanaa, josta joku ei pahoittaisi mieltään. Mitä enemmän sanon asioita julkisesti, sitä enemmän pahoitan ihmisten mieliä ja sitä suuremman maineen saan hirviönä. Se on väistämätöntä, mutta niin on onneksi ollut sekin, että maineeni miestenvihaajana ei pärjää maineelleni "Hauskana ja syvällisenä, tunteita ja ajatuksia herättävänä kirjoittajana". Kiitos, lukijani.

 

Bluejoy: "Kolmenkymmenen vuoden kokemuksella voin sanoa, että sä oot lähtökohtaisesti kaikkia ihmisiä kohtaan kunnioittava."

 

Käsi sydämellä joudun myöntämään, että miehillä on yksi iso keskustelunaihe, jonka parissa ymmärrykseni loppuu ja kunnioitukseni alkaa rakoilla. Kymmenet miehet ovat valistaneet minua siitä, että "Tärkeintä miehelle on päästä paneen". Kaksi miestuttuani on ilmoittanut, että "Oon rakastunut, koska löysin naisen, joka antaa mun panna ihan milloin vaan". Kolme muuta miestuttuani sanoi saman viikon aikana harrastavansa seksiä varattujen naisten kanssa, koska "Siinähän läiskäistään kaksi kärpästä samalla kertaa, kun naisparkojen ei tarvitse olla puutteessa ja mä pääsen paneen".

 

Miesten uskomaton rehellisyys on liikuttavaa, mutta se saa minut myös kysymään heiltä, miksi seksi on tärkeämpää kuin rakkaus, romantiikka, moraali ja kunniallisuus. Ensin kymmenet ja sitten sadat miehet ovat kiemurrelleet ja vastanneet: "Me ollaan mitä me ollaan, meihin on sisäänrakennettu tarve panna ja se yliajaa kaiken muun. Mikset sä voi vaan hyväksyä sitä etkä arvostella?"

 

Koska en halua hyväksyä sitä. Koska jos sisäistän tuon käsityksen miehistä, sittenhän ne naistuttuni ovat oikeassa, jotka sanovat, että "Kaikki miehet ovat pillun perässä juoksevia idiootteja". Koska sitten luottoystäväni olisi oikeassa sanoessaan, että "Sunkin ois vaan parempi tyytyä fantasiamiehiin, koska oikeista miehistä ei ole mihinkään. En tahdo jakaa noiden naisten mieskuvaa.

 

Sekö on miesvihaa, että yrittää epätoivoisesti saada miehistä paremman kuvan kuin mitä he itse itsestään antavat?

 

 

 

 

Osa 71: Laajennettua tavallista

11.11.2018

 

Minulla ja kumppanillani Sattumalla tuli vuosi yhteiseloa täyteen. Juhlistin tilaisuutta tarjoamalla Sattumalle päivällisen ruotsalaisen huonekaluliikkeen ravintolantapaisella ruokinta-alueella. Sattuma juhlisti tilaisuutta yrittämällä olla tikahtumatta pihin  romanttisen eleeni aiheuttamaan vaivaantuneisuuteen.

 

Minä: "Jostain syystä fetissi-illanviettolaiset ja blogini lukijat luulevat meidän elävän kinkysuhteessa."

Sattuma: "No, sä oot kinky ja mä oon kinky, joten---"

Minä: "Sinä et ole yhtään kinky."
Sattuma: "Säkö sen päätät?"

Minä: "Kyllä. Olen jumalallinen, kaikkitietävä mahtiauktoriteetti."

Sattuma: "Mun mielestä meidän seksielämä ei ole tavallinen, vaan... hmm... laajennettu tavallinen."

Minä: "Suhteessamme kinkyintä on se, ettet salli minun kutsua tätä vaniljasuhteeksi."

Sattuma: "Olenhan mä kiinnostunut... öö... hmmm... öhh... äääh... köysistä?"

Minä: "Sinä et sido mitään tai ketään. Olet kerran tämän vuoden aikana sallinut minun pistää köyttä reisiesi ympärille."

Sattuma: "Niin, mutta mä oon silti KIINNOSTUNUT köysistä."

Minä: "Sitä sentään arvostan, että sallit minun taas käydä BDSM-yhteisön illanvietoissa."

Sattuma: "No, ne näytti olevan sun juttu, joten..."

Minä: "Erään illanviettolaisen mielestä on sääli, ettet salli minun pitää illanvietoissa pupukorvia."

Sattuma: "Jaa no, jos nekin on sun juttu, niin kyllä sä voit niitä käyttää."

Minä: "Osa illanviettolaisista on ollut pahoillaan siitä, ettet salli minun enää halivan heitä."

Sattuma: "Mjaa niinkö? Voin mä senkin sallia ja sä voit sitten jatkossa halia oman harkintasi mukaan."

Minä: "Jööses. Onneksi sopeudun vaniljasuhteeseenkin, sillä sinusta ei kyllä truumasteria saisi tekemälläkään."

Sattuma: "Ovatko truumasterit "jumalallisten, kaikkitietävien mahtiauktoriteettien" ylä- vai alapuolella?"

 

Vuoden aikana huomasin etenkin, että minua arvostetaan enemmän sitoutuneena kuin sitoutumattomana, koska enhän voi olla täysin kökkö ihminen, jos joku toinen ihmisolento on huolinut minut parikseen. Parisuhteessa oleva pääsee parisuhdeihmisten salaiseen kerhoon, jossa nähtävästi pitäisi sääliä sinkkuja ja nostaa yhteishenkeä juoruilemalla kumppaneista. Sinkut taas kerääntyvät ympärilleni ihaillen, kadehtien ja pariutumisvinkkejä kysellen. Huvittavinta on se, että kun kritisoin parisuhdettani ääneen, sinkut paheksuvat kiittämättömyyttäni, mutta muut parisuhteissa olevat vain nyökyttelevät päätään ymmärtäväisesti ja toteavat, että jokainen parisuhde on yhtä kurja ja viallinen.

 

Minä: "Luulin, että päätyisin yhteen jonkun sellaisen kanssa, jolla olisi käyttöä sille, että olen tuhmis ja nörtti ja romantikko ja keskustelutaitoinen---"

Sattuma: "Olenhan mäkin nörtti."

Minä: "Nörteintä sinussa on se, että sinulla on Duke Nukem-juliste vaatekomerossa."

Sattuma: "Olen siis kaappinörtti? Eikö se ole hyvää jatkoa sille, että olen sun mielestä kaappisubi ja kaappiromantikko? Ja kuule, pitäisikö tätä keskustelua jatkaa komerossa, jotta olisin vielä kaappikeskustelutaitoinenkin?"

Minä: "Ei kiitos, en halua Duke Nukemin fallistista pyssyä korvaani vasten."

Sattuma: "Täytyyhän sen olla nörttiä, että mä pelaan pelejä!"

Minä: "Pelaat ihan liian vähän! Olet ensimmäinen mies, jolle olen joutunut sanomaan, että sinun pitäisi pelata enemmän, jotta pelitaitosi kehittyisivät. Tiedätkö, kuinka moni huutaisi hurraata, jos saisi seurustelukumppanin, joka kehottaa pelaamaan?"

Sattuma: "On se mustakin kivaa, ettet sä huomauttele siitä, että pelaan."

Minä: "Minähän juuri huomauttelen siitä, että pelaat VAIN kerran kuussa ja VAIN vartin."

Sattuma: "Ai niin."

 

Eräs treffikaverini totesi kerran, että sen, joka haluaa omakseen minut ja puoli valtakuntaa, pitää ensin onnistua kukistamaan Bestis-minibossi ja Mami-loppubossi. Tuohon kommenttiin nähden lähipiirini on ottanut Sattuman ihan riittävän kyräilemättömästi vastaan.

 

Minä: "Hmm, äitini ei lähettänyt sinulle terveisiä. Jos hän unohtaisi lähettää terveisiä minulle---"

Sattuma: "Niin no, mulla ei oo sellaista suhdetta sun äitiin kuin sulla."

Minä: "Sinulla ja äidilläni ei ole suhdetta? Hienoa!"

Sattuma: "Tarkoitin, etten mä tee sun äidin kanssa samoja juttuja kuin sun kanssa."

Minä: "Minäkin toivon hartaasti, että et tee."

Sattuma: "Höhlä! Sunko kanssa mun pitää yrittää saada toinenkin vuosi parisuhdetta täyteen?"

Minä: "Ainahan voit vaihtaa parisuhteen kaappihomosteluun Duke Nukemin ja hänen fallistisen pyssynsä kanssa."

Sattuma: "Jos vaihtaisin, mä olisin yhtä aikaa sekä nörtti että kinky, joten sä anelisit mua takaisin."

Minä: "...no voi himpula."

 

 

 

 

Osa 72: Iltaa viettämässä

4.1.2019

 

Noin kaksi vuotta sitten Tampereen miittikalenteri kertoi, että lisääkin mahtuisi. Postilaatikossani oli tusina ihmistä, jotka halusivat minun järjestävän fetissiyhteisölle aloittelijaystävällisiä ja aremmillekin ihmisille sopivia tapaamisia, joissa voisi puhua BDSM-aiheista. Naputtelin ruokapöytää ja totesin ääneen, että vaikka olen otettu minulle osoitetuista pyynnöistä, minusta ei harmi kyllä ole ottamaan vastuuta viikoittaisista tapahtumista. Viereiseltä tuolilta joku totesi, että hänestä on.

 

Tasan kaksi vuotta sitten ystäväni Bluejoy järjesti ensimmäisen keskiviikkoisen illanviettomme. Muistan, miten minä, Bluejoy ja hänen poikaystävänsä 420-260-869 astelimme kohti Mixei-baaria hyisessä pakkasessa julistaen, että jos kukaan muu tuhmis ei uskaltautuisi paikalle, kyllähän kolme henkeä on jo selvä illanvietto. Emme kuitenkaan joutuneet istumaan iltaa kolmistaan, vaan paikalle saapui parikymmentä uteliasta, ja siitä lähtien illanvietoissa on käynyt viikottain 20-30 BDSM-maailmasta kiinnostunutta ihmistä. 

 

Aloittelijaystävällisyys on ollut illanviettojen ehdoton avainsana ja yllätykseksemme lähes jokaisessa kokoontumisessa on käynyt uusia uteliaita pohtimassa, olisiko fetissimaailmalla heille jotain annettavaa. Kaikki viestilaatikkoon kolahtaneet valitukset ja toiveet on otettu tosissaan. Leikkisä läpsyttelykokeilu ahdisti? Selvä, pyydämme olemaan läpsyttelemättä. Joku oli paljastanut liikaa pintaa? Selvä, pyydämme pysymään pöksyissänne. Kisailu meni niin pitkälle, että veri lensi? Selvä, pyydämme väkeä mahdollisuuksien mukaan pitämään veren itsensä ja toistensa sisäpuolella.

 

Keskiviikkoinen illanvietto voi hurjempaa menoa etsivien mielestä olla tylsä mielensäpahoittajien miitti, mutta eihän sellaista tilaisuutta olekaan, joka kaikkia miellyttäisi. Bluejoy ja hänen suojeluviettinsä päättivät miellyttää herkkiksiä, ja me herkät ihmiset kiitämme, kumarramme ja kysymme, että köydet eivät ilmeisesti ahdista ketään? Jep, eivät ahdista, paitsi korkeintaan kivalla tavalla. Tapahtuma muistuttaakin toisinaan shibarifestaria, jossa aloittelevat sitojat haalivat kokeneemmilta turvallisuusohjeita ja muita neuvoja, ja kaikki köysien kiristystä ympärilleen toivovat pyritään panemaan pakettiin.

 

Köysirakastavaisten mekaksikin kutsuttu illanvietto on narujen paljoudesta huolimatta tarkoitettu kaikista BDSM- ja fetissiaiheista kiinnostuneille ihmisille. Kokoontumisia ei järjestetä vahingossa Suomen vanhimmassa gay-ravintolassa, sillä jo pelkän tapaamispaikan toivotaan toitottavan, että meillä suvaitaan kaikkea paitsi suvaitsemattomuutta. Mono tai poly? Homo tai hetero? Mies tai nainen tai muu tai monimuu? Jokaista lokerointia uhmaava, ihana persoona? Tännepäin ja tervetuloa, sillä keskellä lattiaa istuu matriarkka, joka pitää huolen siitä, ettei ketään kiusata. Bluejoy vahtii ja jos se ei jonain päivänä riitä, minä kutsun paikalle äitini. Pelätkää, kiusaajat, ihan vain pelätkää.

 

Tässä vastaukset yleisimpiin illanviettoihin liittyviin kysymyksiin: Kyllä, paikalle voi tulla ihan vain katsomaan, mitä siellä tapahtuu. Kyllä, paikalle voi tulla omana itsenään. Ei, ei tarvitse kuulua kulttuuriyhdistys Rsykkeeseen, eikä tarvitse koskaan tulla kuulumaan. Kyllä, paikalla on riiputuspisteitä korkeuksiin pyrkiville köysittäjille ja köysipupuille. Kyllä, olemme outoja, mutta lähtökohtaisesti harmittomia. Kyllä, meillä on hauskaa. Kyllä, tulkaa Manseemme mistä päin Suomea vain, lupaamme tervehtiä jopa turkulaisia. Kyllä, meiltä löytää seuraa.

 

Jep, seuraa. Kinkyhenkistä kumppania etsivien kannattaisi höristää korviaan, kun minä tai muut illanviettolaiset kutsuvat mukaan tapahtumiin. Olen nähnyt tai kuullut seuranhakijoiden tokaisevan kutsujille kymmeniä kertoja, että "Miitit ei ole mun juttuni" ja olen joka kerta surullinen. Lähelleen saa ihmisiä vain menemällä ihmisten lähelle, joten mikset tekisi kinkytapaamisista juttuasi edes siksi ajaksi, kun seuraa etsit? Kun sinut on nähty, olet olemassa. Kun sinusta on hyvää sanottavaa, puskaradio toimii. Etenkin kaltaisilleni alistuville ihmisille on aina riski lähestyä jalkapuihin ja rautoihin iskeviä herroja ja dommeja, joten me puhumme toisillemme. Suositukset, niin julkiset kuin salaa supistut, voivat olla se ratkaiseva avain kaivatun kumppanin löytämiseen.

 

Tuhmisten tapaamiset, niin Bluejoyn illanvietot kuin muutkin miitit, näkevät toivottavasti vielä monta kinkyntäytteistä hetkeä, viikkoa ja vuotta. Ihmiset haluavat kohdata ihmisiä, joten kohdataan. Myönnän, että mahti-introverttinä olen joskus joutunut vartin jälkeen pakenemaan illanvietosta haukkomaan nurkan taakse henkeä ja kiljumaan "AARGH, IHMISTEN TAPAAMISESSA OLI IHMISIÄ!", mutta palaan aina takaisin heiluttamaan pupukorviani. Paras saamani palaute kertoi, että "Heti kun mä näin, että paikalla häärää hyväksyttynä jäsenenä joku täti kaninkorvat päässä, mäkin tajusin tulevani hyväksytyksi omana itseni." Kiitos, se juuri on pupun tarkoitus. Näissä illanvietoissa ei ole normaalia olla normaali.

 

 

 

 

Osa 73: Kaunista ja rumaa

11.2.2019

 

Kävelin ystäväni kanssa kauppaan, kun kaksi säteilevästi hymyilevää miestä pysäytti meidät keskellä kävelytietä.

 

Toinen miehistä: "Hei kaunokaiset! Meillä olisi illalla bileet, tuletteko sinne?"

Me: "Ei tulla."

Toinen miehistä: "No ei me oltais teitä sinne haluttukaan. Rumia muijia!"

 

Uskoakseni tuosta kohtaamisesta on yli kymmenen vuotta, mutta se pyörii yhä päässäni. Pitikö mies meitä oikeasti kauniina vai rumina? Miksi välitän siitä, pitikö hän meitä oikeasti kauniina vai rumina? Miksi vitsi "Ylipaino on tärkein syy miesten potenssivaikeuksiin. Joten naiset, mars kuntolenkille!" on lähipiirini miesten mielestä hulvattoman hauska ja lähipiirini naisten mielestä ahdistavan kauhea?

 

Tytöille opetetaan äärettömän varhain, että naisen tärkein ominaisuus on kauneus. Totta kai äiti voi sanoa, että on tärkeämpää olla kiltti ja hyvätapainen... tai opettaja voi sanoa, että on tärkeämpää olla älykäs ja nokkela... mutta kukapa haluaisi viettää loppuelämänsä äidin tai opettajan kanssa? Jos nainen haluaa olla viettää loppuelämänsä puolison kanssa, hänen täytyy olla kaunis. Piste. Huutomerkki. Absoluuttinen totuusmerkki.

 

Tunnen useita naisia, joiden päivän mielialan pystyy arvioimaan heidän sutaisemansa meikin määrästä. Mitä huonompi itsetunto, sitä vahvempi sotamaalaus. Usein sitä maalia sitten itketään viiruille murehtiessa sitä, etteivät muut ehkä hyväksy aitoa itseä, vaan vain meikatun itsen. Mitä laihempi, kauniimpi ja laitetumpi nainen, sitä enemmän hänellä on syytä pelätä sitä, että hänet valitsee pinnallinen kumppani, joka jättää hänet pinnan murentuessa.

 

Kauneuden vaatimus ei edes pääty puolisonhakuun. Ei ole mitenkään poikkeuksellista ainakin alitajuisesti mitata ihmisen arvoa sen perusteella, pitääkö häntä kiihottavana. Olen kuullut esimerkiksi, että "Mä oisin halunnut fanittaa yhtä loistavasti pelaavaa e-urheilijatyttöä, mutta sen profiilista näki, että se oli läski " tai että "Toi yks naispoliitikko paasaa asiaa, mutta eihän sitä voi silti ottaa vakavasti, kun se on niin ruma". Minullekin on kerrottu, että blogini olisi kiinnostavampi ja varteenotettavampi, jos olisin "superhimottava nörttipimu". Ahaa, eli naisen taidoilla ja teoilla on merkitystä vasta sen jälkeen, kun hänet on ensin katsottu kauniiksi? Selvä. Elämme hienossa maailmassa.

 

Tässä hienossa maailmassa kauneus on kuitenkin katsojan silmässä. Olen kerran jopa seurannut kahden miehen kiistaa siitä, olenko kaunis vai en: "Etkö sä nyt näe, että se on kaunis!", "Etkö sä nyt näe, ettei se oikein ole?"

Ainakin se sai minut ymmärtämään, miksi osa nettideittaajista oli onnesta mykkänä kuvani saatuaan ja osa jähmettyi kauhusta paikoilleen ja sopersi jotain tyyliin "Ei kannata kirjoitella enempää, sillä ei sun ulkonäkö riitä." Vaikka yleismaailmallisesta kauneudesta puhutaankin, on todennäköistä, että jokainen meistä on jonkun mielestä kaunis ja kiihottava.

 

Jep, kauneuden tarkoitus on kiihottaa. Joidenkin totuudentorvien mukaan kaikki miehet haluaisivat oikeasti hässiä panettavan kaksikymppisen seksipommin kanssa, mutta osa tyytyy vähempään. Panettavan? Sitäkö me naiset haluamme olla? Siksikö unelmoimme kauneudesta, höyläämme karvoja ja työnnämme mönjää huuliin? Jotta mahdollisimman moni pitäisi meitä panettavina? Sekö on naisen elämän tarkoitus? Panettaa miehiä? Siinäkö kaikki? Sekö oli kaikkien lukemieni satujen todellinen opetus? "Sinun pitää tehdä kaikkesi ollaksesi maailman kaunein prinsessa, jotta mahdollisimman moni mies kykenee saamaan sen ylös ja panemaan sinua!"

 

Vielä yläasteella kuuntelin tyypillisiä vaatimuksia ulkonäön suhteen. Peitin käsivarteni tai ajoin karvat pois, pistin vähän meikkiä sinne tänne. Heti peruskoulun loputtua kuitenkin katsoin peiliin, enkä pitänyt näkemästäni. Minusta oli viehättävää olla pörröinen. Minusta oli nättiä olla luonnollinen. Mitä enemmän säädin itseäni kohti kauneusihannetta, sitä vähemmän miellytin itseäni. Se oli hyvä aika kysyä itseltään, voiko olla kaunis, jos ei itse tunne olevansa kaunis... ja sitten heittää höylät ja meikit ja mönjät jorpakkoon. Ehkä itsensä veistäminen ja maalaaminen taideteokseksi sopii monille, mutta se ei sopinut minulle.

 

Olen säännöllisesti surullinen kuullessani tai nähdessäni jonkun naisen arvioivan itseään sen perusteella, kuinka moni pitää häntä kauniina ja pantavana. Ei kenenkään pidä laskea kuolaajia eikä vuositolkulla pohtia, olimmeko jonkun mielestä kauniita tai rumia. Mikään ei laske viehätysvoimaa enemmän kuin epäusko omaan viehätysvoimaan. Vain  parilla helpolla elämänvalinnalla minäkin onnistuin saamaan maailman tärkeimmän ja kriittisimmän nirpun pitämään minua kauniina ja kiihottavana: Itseni.

 

Minä panisin itseäni. Ja kun minä ajattelen noin, tarpeeksi moni muukin on ajatellut noin. Eipä sitä kukaan enempää tarvitse kuin tarpeeksi.

 

 

 

 

Osa 74: Lyhyitä lystikkyyksiä

18.3.2019

 

Minä: "Jalo on niin lihava, ettei mun jalat meinaa millään taipua sen ympäri. En saa hyvää asentoa!"

Tuttu: "Entäs Juppe sitten? Joka kerta, kun mä loikkaan sen luuviulun päälle, pelkään murtavani jotain!"

Minä: "Mun mielestä Juppe on söpö! Sille ei tarvitse kuin vähän näyttää raippaa, niin se tekee mitä hyvänsä!"

Tuttu: "Toisin kuin Mark! Mä raippasin sitä yhtenä päivänä ihan huolella, ja se tuntu vaan tykkäävän!"

Keskustelu käytiin ysärillä ja sen aiheena olivat ratsastuskoulun hepat. Kyllä se muutaman pään käänsi linjurissa.

 

* * *

 

Reilun kaksikymmentävuotta minua nuorempi pikkuveljeni kysyi jokin aika blogini osoitetta. Blogiani luettuaan hän meni kysymään äidiltämme, että "Äiti, et kai sinä oikeasti ole sellainen ja sano sellaisia kuin Nina blogissaan väittää?"

Pidän sympaattisena sitä, että hän murehtii äidin kielenkäyttöä, mutta sisaren täydellinen pervous on ok.

 

* * *

 

Kumppanini Sattuma kävi kerran illanvietossa minun ja ystävieni kanssa. Jäisellä tiellä Sattuma liukastui ja pysyi pystyssä vain pitämällä kiinni herra Numerosarjan laukunhihnoista. Kyllä äiti tuijotti meitä monttu auki, kun kerroimme hänelle, että "Kinky-illassa oli niin liukas meno, että Sattumakin tarrasi kiinni herra Numerosarjan kasseihin!"

 

* * *

 

Sattumalla oli univaikeuksia ja mami tekstaroi minulle runsaasti nukahtamisvinkkejä.

Minä: "Mitähän ihmettä äiti tarkoittaa tälläkin rentoutumisvinkillä... Katso nyt sinäkin. Mitä mami oikein tarkoittaa?"

Sattuma: "Kulta, mielestäni hän siinä kysyy, annatko sinä minulle tarpeeksi."

Minä: "Oi ei. Miten kehtaan kertoa blogiyleisölleni ja etenkin veljelleni, että en ymmärrä äitiäni, jos hän haksahtaa yrittämään siveää kielenkäyttöä?"

 

* * *

 

Äiti: "Nonni, tämä pitäisi pistää sun reikään. Missä sun reikä on?"

Minä: "Tossa noin. Takana on toinen, jos tarvitaan."

Herra Numerosarja: "Uskallanko kysyä, mitä te siellä olohuoneessa teette?"

Minä: "Äiti haluaa laittaa MP3-soittimensa latautumaan koneeni USB-porttiin."

Herra Numerosarja: "Niinpä tietenkin. Miten tuo vaihtoehto juolahtanutkaan ensimmäisenä mieleeni..."

 

* * *

 

Kun kirjoitin ehdottoman kinkylle kaverilleni, että "Itsenäisyyspäivä kului vessassa", jouduin muotoilemaan lauseen neljästi uudelleen ennen kuin hän ymmärsi, että lause tarkoitti jotain kurjaa eikä jotain kivaa. Fetisistit ovat parhaita.

 

* * *

 

Sattuma: "Lähden tästä yhdistyksen pikkujouluihin."

Minä: "Ok, älä mene takahuoneisiin sormettamaan parikymppisiä seksipommeja, vaikka se pikkujouluperinne onkin."

Sattuma: "Ei siellä ole sellaisia. Pikkuleipiä ja mehua. Ehkä lauletaan yhdessä jotain joululauluja."

Minä: "Muutin mieltäni. Jos joudun päättämään, haluanko sinun a) nolaavan itsesi laulamalla joululauluja julkisesti vai b) sormettavan parikymppistä seksipommia takahuoneessa, niin valitsen vaihtoehdon b."

Sattuma: "Hitto sun kanssas."

 

* * *

 

Kerran kävelylenkilläni huomasin eräässä pylväässä pahvikyltin, jossa oli teksti "S&M" ja nuoli oikealle. Käännyin oikealle ja sielläkin oli seuraavassa risteyksessä uusi S&M-kyltti. Seurasin kylttejä kieli pitkällä monta kadunkulmaa kaiken hyvän toivossa ja hamuilin jo laukustani esiin matkapupukorviani... mutta ei siellä ollutkaan oivia bileitä menossa, vaan joidenkin Sadun ja Mikaelin häät. Oi pettymystä.

 

Toisella kävelylenkilläni kävelin puodin ohi, jonka ikkunan kyltissä luki "Subs&Trans". Ajattelin, että tuonnehan voisin joskus viedä Sattuman, kun minä olen subi ja hän on trans. Sitten kävi ilmi, että kyseessä olikin vain filmipuoti, ja lyhenne sanoista "Subtexts & Translations". Siis oikeasti, tekevätkö ihmiset tällaisia jäyniä tahallaan?

 

 

 

 

Osa 75: Karvan verran puhetta erilaisuudesta

31.3.2019

 

Parikymmentä vuotta sitten makasin sohvalla hellepuserossa ja lyhyehkössä hameessa. Pikkuveljeni konttasi luokseni ja päättäväisesti keplotteli itsensä sohvaa vasten pystyasentoon. Kommentoin "Moi", sain vastaukseksi vauvanhymyn, ja sitten näin pikkuveljeni silmien laajentuvan. Hän hivuttautui paljaiden ja pörröisten säärieni luokse, otti ihastuneesti karvoja käsiinsä, paijasi, painoi poskeaan jalkaani vasten ja sanoi "Aaaaaaai". Hän tiesi, mistä hän piti, ja melkein nukahti pystyasentoon jalkojani vasten. Pörröisyys oli hänestä ihanaa, rauhoittavaa ja turvallista.

 

Vain kolmisen vuotta myöhemmin pikkuveljeni tuijotti käsiäni ruokapöydässä ja rohkaistui lopulta nolona kysymään, eikö isosisko tiedä, että naisten pitää ajella käsivartensa. Kauhistuin sitä, miten varhain ihminen kuuleekaan muilta ihmisiltä, mitä pitää olla, mitä tehdä ja miten ajatella. Selitin, että en ajele karvoja käsivarsistani tai mistään muualtakaan, koska ihoni on herkkä, enkä ole kiusaamassa hipiääni muiden ihmisten mieliksi. Nykyään voisin lisätä, että minulla on pörröfetissi. Se on niinkin iso fetissi, että olisin tajunnut pitäväni myös naisista ainakin viisitoista vuotta aiemmin, jos yleinen mielipide ei suosisi nyljettyä eläintä muistuttavaa pimpsaa.

 

Yleinen mielipide on maailman säälimättömin domme. Kun mielipiteet taistelevat, ennemmin tai myöhemmin joku pönkittää omaa kantaansa sanomalla, että "Kyllähän nyt kaikki tietävät", "Jokainen älykäs ja fiksu ihminen on sitä mieltä" tai "On yleisesti tunnustettu tosiseikka". Ryhmäpaine on tyhmäpaine.

 

Kinkyt ovat siitä erikoinen ihmisryhmä, ettei kinkyjä välttämättä yhdistä mikään muu kuin kinkyys. Toisinaan illanvietoissa sattuukin rumia tilanteita, kun joku unohtaa tuhmisten kirjon ja arvostelee kovaan ääneen esimerkiksi nörttejä, homoja, muunsukupuolisia tai maahanmuuttajia. Katastrofit voi yrittää estää nostamalla ryhmähenkeä toteamuksilla tyyliin "Me ollaan kuitenkin kaikki pervoja". Jep, kinkyjen ryhmässä tietenkin naureskellaan vaniljoille, koska eiväthän ne rassukat tiedä mistään hyvästä mitään. Onko se kilttiä tai suvaitsevaista, onko muita mollaamalla ansaittu ryhmähenki hienoa... siitäkin voidaan olla montaa mieltä.

 

Tasapainottelemme elinikämme omien toiveidemme ja muiden esittämien toiveiden välillä. Kuuntelemme muiden mielipiteitä ja silti meidän pitäisi muodostaa omat mielipiteemme. Jokaista mielipidettä ei voi kunnioittaa, eikä kukaan pysty hyväksymään kaikkia ihmisiä sellaisenaan. Aina, kun joku ylistää itseään suvaitsevaiseksi, minulla on tapana kysyä häneltä, suvaitseeko hän suvaitsemattomuutta. Kysymyksestäni seuraa yleensä loputon saarna siitä, mitkä ovat oikeita ja sallittuja mielipiteitä ja mitkä eivät. Se siitä suvaitsevaisuudesta.

 

Jokainen meistä on vain pienen hetken vauva, joka voi siskon säärikarvat nähdessään päättää puhtaalta pöydältä, onko pörröisyys suloista vai ällöä. Sen jälkeen puhtaasta pöydästä voi vain unelmoida. Piiskausfetissi? Ei helvetissä---eikun hetki, se on tässä ryhmässä yleistä, minun täytyy vastasta, että se on okei. Oksennusfetissi? Voi armias, poikkeanko ryhmästä, jos en sano, että se on okei? Lapsienpanemisfetissi? Hetkinen, tiedän vastauksen tähän: On jokaisen älykkään ja fiksun ihmisen yleisesti tunnustama ja kaikkien tietämä tosiseikka, ettei lapsia saa panna. Vastasinko nyt oikein? Oliko tämä oikea vastaus tässä ryhmässä? Hyväksytäänkö minut nyt?

 

Olen ilman muuta vähemmistössä pörröfetissini kanssa. Olen vähemmistössä aika monissa asioissa. Olen peräti niin erilainen, että minulle ehdotettiin tälläkin viikolla taas kerran, että ainutlaatuisesta elämästäni pitäisi kirjoittaa kirja. Saan kehuja siitä, että uskallan olla erilainen, koska se rohkaisee muitakin olemaan erilaisia. Olen kulttuuriaarre, ainutlaatuinen ilmiö, kerran sadassa sukupolvessa ja ties mitä muuta! Aplodit ja ylistys, yksilöllisyyden huipentuma on olemassa ja hänen nimensä on Nina!! Ööö, omituisen tavallinen nimi, mutta olkoon se säännön vahvistava poikkeus!!!

 

Fanfaarien jälkeen kansa hiljenee ja odottaa minun kertovan, miten ylpeä olen erilaisuudestani. Miten sisukkaaksi se on minut tehnyt ja miten paljon se on minulle opettanut. Miten rankkaa se on ja miten se on silti kaiken arvoista. Miten kaikkien pitäisi seurata esimerkkiäni ja pyrkiä olemaan oma itsensä. Jälleen kerran, jopa tässä asiassa, minun odotetaan olevan jotain tiettyä mieltä. Paine sanoa tietyt sanat on valtava. Hyväksyvät nyökytykset voi kerätä vain yhdellä tavalla, aplodinsa ansaita vain oletetulla vastauksella.

 

Mietin yleistä mielipidettä. Otan harkintaan muut mielipiteet. Pohdin, haluanko uhmata yleistä mielipidettä ihan vain uhman takia. Pyyhin pöydän parhaani mukaan. Lopulta totean vaisusti, että kannattaa olla tarpeeksi ainutlaatuinen erottuakseen, mutta silti tarpeeksi samanlainen tullakseen hyväksytyksi. On mahdollista olla liian erilainen, ja tuntea sen vuoksi yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. En voi suositella elämääni kenellekään, mutta uteliaisuudesta haluan nähdä tämän tien loppuun asti. Ehkä minusta tulee liian erilaisuuden varoittava esimerkki.

 

Niin kuin kaikkien ristiriitaisia ajatuksia herättäneiden puheiden jälkeen, yleisö katselee toisiaan. Ollaanko taputtamassa? Kyllä? Ei? Miten noloa olisikaan taputtaa, jos muut eivät niin tee. Mitä mieltä tästä saa olla?

 

 

 

 

Osa 76: Polyttamassa polyyntyneita polykäsityksiä

12.5.2019

 

 

 

 

Eräänä päivänä minun kerrottiin harjoittaneen toisten ihmisten seksuaalisuuden haukkumista ja kyseenalaistaneen polyamorisen oikeuden elää omaa elämäänsä.

 

Otan kielteisen palautteen yleensä suhteellisen tyynesti, koska tiedän, että erilaiset huumorintajut ja ilmaisutavat aiheuttavat kitkaa. Tällä kertaa ymmärrykseni ei kuitenkaan riittänyt. Seurasi kierros, jonka aikana kävin esimerkiksi juttelemassa polyamoristen kanssa heidän omalla foorumillaan ja luin kannesta kanteen kirjan "Kahta kauniimmin - Opas eettiseen polyamoriaan". Ymmärrykseni tuohtumuksesta palautteen takana ei lisääntynyt, sillä samat kysymykset ja ajatukset eivät onnistuneet loukkaamaan ketään muuta. Ymmärrykseni polyamoriasta otti kuitenkin melkoisen harppauksen.

 

Franklin Veaux ja Eve Rickert ovat kirjoittaneet pätevän etiikkaoppaan, joka pohjautuu runsaaseen määrään yritystä ja erehdystä. En yleensä lue etiikkaoppaita, sillä käsitykseni niistä on se, että jos joku pystyisi elämään kirjojen "tee näin"-ohjeiden mukaisesti, etiikkaoppaille ei olisi mitään menekkiä. Siltikin oli hämmentävää keksiä, että tuttavapiiristäni löytyi esimerkki lähes jokaiseen varoittavaan "älä tee näin"-osioon. Huomasin pian vaihtavani heikon käsitykseni polyamoriasta ikävään käsitykseen valtaosasta polyamorisia tuttaviani. Auts. Miten tässä näin kävi?

 

On selvää, että polyamoria kärsii merkittävistä kasvukivuista. Tarkkaa määritelmää ei ole, selvää käytäntöä ei ole, ja polyamorian termien ja alalajien kirjosta on rutkasti mielipiteitä. Kuka hyvänsä voi kutsua itseään polyamoriseksi ja voi pojat, niin he myös tekevätkin. Miten polyamoriasta voi saada kauniin kuvan, kun samassa vesissä uivat niin eeppisen eettiset polyamorikot kuin kaiken moraalin alapuolelle jäävät, ihmisiä esineellistävät monisuhdekoheltajat? Ei siitä varmaan voikaan saada kaunista kuvaa ennen kuin kasvukivuista päästään yli. Tunnen myötätuntoa polyamorian PR-osastoa kohtaan.  

 

Polyamorian osittain huono maine ei ole polyamorian itsensä vika. Kaikkiin ihmissuhteisiin liittyvät omat ongelmansa, joista voidaan esittää kriittisiä kysymyksiä. Oletko monogaaminen, koska pelkäät tuntea mustasukkaisuutta? Oletko polyamorinen, koska haluat jatkuvasti narkkaroida uuden suhteen huumekoktailia? Oletko monogaaminen, koska luulet keinotekoisten rajojen tarkoittavan pysyvyyttä? Oletko polyamorinen, koska uskot monisuhteisuuden olevan kehittyneempi ja sivistyneempi suhdekuvio?

 

Niin monogamiaa kuin polyamoriaa voidaan käyttää omien pimeiden, kyseenalaisten ja epäeettisten ajatusmallien oikeuttamiseen. Voi olla lohdullista selittää sairaalloinen mustasukkaisuutensa monopiirteenä tai sitoutumiskyvyttömyytensä polypiirteenä, mutta kummastakaan selityksestä ei tule kasvamaan ihmisenä. Inhoan lauseita tyyliin "mun polyamoria on parempaa kuin sun polyamoria", mutta joudun ainakin tämän kerran allekirjoittamaan sen. Minulla ei ole mitään nokankoputtamista eettisessä polyamoriassa. Sen sijaan sikailu on sikailua, ihan sama millä muotitermillä tai vähemmistökortilla sitä yrittää puolustaa.

 

Kinkyjen foorumilla parinhaku näyttää sitä ymmärtämättömän silmissä pahalta jo lähtötilanteessa. "Haluan vaimon, jota saan hakata joka päivä" tai "Etsitään miestä puutteessa pidettäväksi, eläväksi dildoksi" varmaan tiputtavat purkan suusta monelta foorumituristilta. Jos tähän vielä lisätään polyamoriset elementit, tilanne näyttää käsittämättömältä: "Haluan orjan, mutta koska olen polyamorinen, haluan niitä itse asiassa 3-5 kpl. Teillä ei tule olemaan mitään oikeutta sanoa mitään mun muista suhdekuvioista, ja jos mua niin huvittaa, te naitte myös toisianne". Kun seuranhaku kuulostaa tuolta, pitäisi varautua vastaamaan monenlaisiin kysymyksiin. Valitettavasti yhäkin yleisin saamani vastaustyyppi on "En mä jaksa selittää, kun et sä kuitenkaan monona ymmärrä". Se on todella heikko vastaus.

 

Mitä monoisuuteeni tulee, se rajoittuu tismalleen siihen, etten tarkoituksella etsisi useampaa kuin yhtä puolisoa. Kaikki muut mahdollisuudet olen jättänyt auki. Jokainen meistä saattaa törmätä elämässään tilanteeseen, jossa useamman kuin kahden aikuisen ihmisen suhdekuvio on toimivampi vaihtoehto kuin kiveen hakattu kahden kauppa. Jos niin käy minun kohdallani, mikäpä siinä. Elämäähän se vain on.