Tanja Säily
Referaatti, YY11
Englannin kielen laitos
Helsingin yliopisto
26.09.1999
Novellin varhaisimpana muotona voitaneen pitää suullista perinnettä, kuten muinaisten heimojen kertomia luomismyyttejä. Vuoden 600 eKr. paikkeilla tulivat opettavaiset eläinsadut eli faabelit. Seuraava vaihe novellin kehityksessä olivat uskonnolliset vertaukset, vaikka niitä ei alun perin kaunokirjallisuutena pidettykään.
Eurooppalaisten kirjailijoiden innoituksen lähteinä toimivat pitkään lähinnä ajanlaskun ensimmäisten vuosisatojen kreikkalainen, roomalainen ja itämainen kirjallisuus. Keskiajan lyhyt kaunokirjallisuus koostui sankarillisista tai koomisista kertomuksista, jotka oli kirjoitettu runo- ja myöhemmin myös proosamuotoon. Vaikka tarinat olivatkin aikaisempaa maallisempia, niissä oli aina jokin opetus. Pelkästään viihdyttäviä kertomuksia väheksyttiin aina renessanssin lopulle asti.
1700-luvulla asenteet muuttuivat ja proosa sai vihdoin kehittyä vapaasti. Tämä tuotti monia uusia suuntauksia, kuten romantiikan. Vasta muodostuneesta keskiluokasta tuli aikakauslehdissä julkaistujen kekseliäiden ja epätavallisten tarinoiden suurkuluttaja. Nämä lehdet olivat tärkeässä asemassa novellin kehityksessä.
Novelli muotoutui nykyiseen muotoonsa vasta 1800-luvulla. Saksalaiset, amerikkalaiset ja englantilaiset kirjailijat loivat tiiviin, yhtenäisen kertomuksen, jonka jokaisella kohdalla oli täsmällinen merkitys. Lehdissä julkaistut romanttiset tarinat kuvasivat ihmiset stereotyyppeinä, kun taas vakavammissa novelleissa henkilöhahmot olivat todenmukaisempia.
Realismi alkoi vallata alaa 1800-luvun puolivälissä. Realistisen novellin henkilöiden sielunelämää kuvasivat sekä heidän tekemisensä että heidän yhteiskunnallinen asemansa. Amerikan sisällissodan aikana sikäläiset kirjailijat kehittivät paikallisväritteisen novellin; 1800-luvun loppuun mennessä oli ilmaantunut koko joukko muitakin novellityyppejä. Euroopassa muokattiin novellia enemmän nykyhetkeen keskittyväksi, pois ideologisista suuntauksista.
Tällä vuosisadalla novellien kirjoittajat ympäri maailmaa ovat kokeilleet erilaisia tekniikoita, kuten juonta, joka huipentuu toiminnan sijasta sisäiseen valaistumiseen. Jotkut kirjoittavat perinteisiä tarinoita, joissa on selkeä juoni ja loppuhuipennus; toiset taas suosivat modernia novellia, jossa ei ole varmaa loppuratkaisua. Sanotaan, että mukautuvainen novelli heijastelee ihmiselämää paremmin kuin mikään muu kirjallisuudenlaji.
Charters, Ann. The Story and Its Writers. 3. painos. Boston: Bedford Books, 1991. Liite 1: "A Brief History of the Short Story". 1545-1553.