Toimin Tampereella Tesoman koulussa matematiikan ja tietotekniikan opettajana. Luokanvalvojana olen jo toiminut yhden luokan kanssa läpi yläkoulun kolme vuotta syksystä 2006 kevääseen 2009, toisen valvontaluokan kanssa olemme päässeet syksystä 2009 jo läpi kaksi yläkoulun yhteisestä kolmesta vuodesta.
Olen aiemmin työskennellyt myös tutkimustyön parissa Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) hypermedialaboratoriossa vuosien 2000-2005 välisenä aikana.
Tärkein harrastukseni on jalkapallo, olen pelannut vuodesta 1988 alkaen seurauskollisesti Hirsilän Pyrkivässä.
Kesän aikana minut on saattanut tavoittaa Pyrkivän toiminnan ohella rantalentopallon parista. Kesän suunnitelmissani on ollut myös pientä remontointia ja muita askareita.
Valmistuin kesällä 2005 Tampereen yliopistosta (TaY) filosofian maisteriksi pääaineenani matematiikka, jonka lisäksi opiskelin tietotekniikkaa, tilastotiedettä ja opettajan pedagogiset opinnot.
Tietoteknisiä taitojani pyrin pitämään yllä päivittäen työpaikkani kotisivuja ja loma-asuntoja Pärnusta vuokraavaa www.sakutuulik.com -sivustoa ja nostopalveluja tarjoavaa www.koivumäkinostot.com -sivustoa.
Kesällä 2009 kävin itsekin viettämässä mukavan loman ystävieni kanssa Pärnussa majoittuneina Sakutuulikin huoneistoihin Aurinko ja Kuu. Matkatkin sujuivat vaivattomasti Matka-Tavastia Oy:n kyydillä.
Viimeksi päivitetty 21.7.2011