|
Suomen
Pianonvirittäjät ry:n jäsen TOIMINTANI Toimin pääasiassa pääkaupunkiseudulla, mutta tarpeen vaatiessa lähden kyllä loitommaskin. Yksityiskotien ja laitosten lisäksi teen virityksiä mm. konsertteja ja levytyksiä varten. Viritän tarvittaessa myös cembaloja ja fortepianoja. Tämän lisäksi teen pianon ja flyygelin huoltoja, korjauksia ja arviointeja. Suuremmissa peruskorjauksissa koko soitin on paras viedä luotettavaan korjaamoon, ja tässäkin olen mielelläni apuna. Mikäli asut Tampereen/Pirkanmaan alueella, voin suositella lämpimästi kollegaani Harri Mikkolaa
Suomen Pianonvirittäjät ry:ssä on noin 90 jäsentä ympäri Suomea. Yhdistys jäsenineen kuuluu eurooppalaiseen alan järjestöön, Europianoon, ja pohjoismaiseen NPTA:han (Nordic Piano Technicians Association). Yhdistys pyrkii pitämään yllä korkeaa ammattitaitoa ja kouluttamaan jäsenistöään. Olen ollut yhdistyksen jäsen v:sta 1988, ja toiminut vuoteen 1998 johtokunnan jäsenenä ja yhdistyksen sihteerinä ja toimittanut yhdistyksen lehteä Kaikupohjaa. Vuonna 2003 minut valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi, missä tehtävässä toimin maaliskuuhun 2011 asti. Opiskelin pianonvirittäjäksi Arlainstituutissa, ja kolmevuotisen koulutuksen päätyttyä vuonna 1988 suoritin yhdistyksen työnäytteen hyväksytysti. Olen ollut oppilaana konserttivirittäjä Matti Kyllösellä ja Klavierbaumeister Bernhard Farenholtzilla Berliinissä. Olen myös opiskellut ulkomailla, Bechsteinin tehtaalla Berliinissä (1992) ja Yamaha Piano Technical Academyssä Japanissa (Grand Piano Basic Course 1993 ja Grand Piano Master Course 1999). Olen myös osallistunut yhdistyksen kesäkursseille useina vuosina ja Europiano-kongresseissa annettuun koulutukseen. (Parhaiten minut tavoittaa sähköpostilla) gsm 0400
444132 E-mail: kirsi.lassi@saunalahti.fi |