Kehitysvammahuollon tietopankki  *  Webmailer Kari Viitapohja    kup(at)saunalahti.fi
hoitajapiirros

Ihmiset kehitysvammahuollon palveluissa

Kehitysvammaisia ihmisiä on arvioitu olevan 32.000. Vajaat kaksi kolmannesta heistä saa kehitysvammahuollon palveluja.

Google-haku tietopankista
Google-haku maailmalta

Sähköisestä palveluoppaasta tietopankiksi

Kehitysvammahuollon tietopankki on uusmaalaisten vanhempien toteuttama palvelu. Se tarjoaa tietoa asiasta kiinnostuneille ja ottaa vastaan kirjoituksia ja päivityksiä aiheesta. Varsinkin oireyhtymät ovat olleet lukijoiden suosiossa. Tietopankin taustaorganisaatio on Kehitysvammaisten Uudenmaan tukipiiri ry, vuonna 1990 perustettu Kehitysvammaisten Tukiliiton jäsenjärjestö.

Tietopankki aloitti toimintansa vuonna 1992 elektronisena palveluoppaana (Kehitysvammahuollon BBS), josta se vuosien mittaan on laajentunut kehitysvamma-alan monipuoliseksi tietolähteeksi.

Vammaisilta puuttuu valtaa päättää arkisistakin asioista

tyhjä aski
Vammaisilta aikuisilta puuttuu valta päättää monista arkisista asioista. Asia käy ilmi Susan Erikssonin tutkimuksesta "Erot, erilaisuus ja elinolot - vammaisten arkielämä ja itsemäärääminen". Tutkimuksen mukaan vammaisten taloudellinen tilanne osoittautui heikoksi ja heidän tulonsa koostuivat yleensä sosiaalietuuksista. Naimisiin meno ja perheen perustaminen oli harvinaista. Tutkimus on julkaistu sarjassa Kehitysvammaliiton tutkimuksia 3/2008.

Linkkejä

Kehitysvamma-alaa sivuavien järjestöjen ja palvelujen tuottajien linkkisivu. Linkki kehitysvammaisuus-artikkeliin löytyy tästä ja keskustelusivulinkit täältä.

Kehitysvamma-alan kirjallisuutta

Kirjoja - Books - Böcker

Selkokieli ja -kirjallisuus

Selkokieli
Selkokirjallisuutta - lättläst böcker
   

Kehitysvammahuollon näkijät ja tekijät

Tiesitkö, että Itävallan keisarin sekä Unkarin ja Bohemian kuninkaan, Ferdinand I Karl Leopold Joseph Franz Marchlinin (1793-1875) kerrotaan sanoneen, että hallitseminen on helppoa, mutta nimen kirjoittaminen on vaikeaa? Keisarilla oli suuri ja litteä kallo, epilepsia sekä vesipää, ja hän oli henkisesti jälkeenjäänyt. Hänen kasvonsa olivat epämuodostuneet ja hänellä oli Habsburg-suvun kuuluisa lerppuhuuli ja iso nenä.

Kehitysvammahuollon historiaa vie lukijan alan merkkitapahtumien äärelle. Kehitysvammahuollon vaikuttajia on katsaus historiaan sekin.

Information på svenska

FDUV - Förbundet De Utvecklingsstördas Väl
Socialstyrelsens kunskapsdatabas om ovanliga diagnoser, Sverige
SmågruppsCentrum, Sverige

Information in english

About this website
Mental retardation in Finland


raylogo