SCATG ~ 13.11.06- 9.1.10

Älkää suotta itkekö, arvoisat kävijät. Sly Cooper and the Gang:in oli lopulta tultava tiensä päähän, kuten jokaiselle sivustolle käy ennemmin tai myöhemmin. SCATG aloitti toimintansa 13. marraskuuta 2006 ja pysyi aktiivisena vuoden 2009 huhtikuuhun saakka, jolloin sivusto vetäytyi hiatukselle. Valitettavasti tämä tauko ei koskaan loppunut. Syynä ylläpitäjän, eli minun vähäinen jaksamiseni jatkaa Sly-aiheen parissa (vaikka siitä edelleen pidänkin) ja myöskin siksi, että sivustoa ja sen materiaalia tulisi muokata ja parannella niiiiiiin paljon, että minä jaksaisin ylläpitoa jatkaa.

Sen sijaan, että siivoaisin ja korjailisin jättisivusto SCATG:n totaalisesti, olen päättänyt avata uudet fanisivut uudelle aiheelle.

Koska avaat nämä uudet sivusi ja miten löydän niille?
En osaa enkä uskalla vielä luvata tarkkaa päivämäärää uusien sivujen avauspäiväksi, joten parempi kun pidän suuni kiinni. Haluaisin kuitenkin (ja pyrinkin) kovasti avaamaan ne vielä tämän tammikuun aikana, mutta siinä tapauksessa sivusto on vielä materiaalisesti todella keskeneräinen. Varautukaa siis siihen.

Päivittelen kuitenkin aina sitten sitä mukaan kun aikaa on ja saan kaikenlaista tehtyä - älkää huoliko. :)

Tälle sivulle tulee kyllä mainosbanneri (ja ajan myötä tämäkin SCATG:n lopun ilmoitus poistuu, jotta saan index-sivun uusien sivujen käyttöön), joten pitäkäähän tätä sivua tiuhaan silmällä!

***

Tämän pidemmittä puheitta välttäen kiitän kaikkia kävijöitä ja sivuston kannattajia kuluneesta kolmesta vuodesta! Toivottavasti näen teitä myös uuden sivustoni vieraskirjassa ja mukana muissa mahdollisissa aktiviteeteissa! :)

- Kiia Cooper


Ilmainen www-laskuri






 

 

TeamThief LiveJournalissa | Varas Verkko -foorumi {vielä toistaiseksi}