kilpirauhasfoorumi
Kerro oma tarinasi!
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy.
Foorumin käyttöohjeet.



Tänään on 29.11.2003, 22:46
kilpirauhasfoorumi :: Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi :: Ajatuksia liikakiloista...
minttu



Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 20

Tila: Offline

Ajatuksia liikakiloista...(21.11.2003, 15:51)
Niistä liikakiloista;
ajattelin kertoa vihjeitä teille toisille, kuinka itse olen taistellut kilojeni kanssa.
Itselläni on ollut ylipainoa ainakin noin 25 kiloa, jolloin lääkäri sanoi, että nyt on aika tehdä jotain kiloille; joko lääkityksen kautta tai "omalla koneella". Sanoin siihen heti, että näin on; mutta käytän mieluiten "omaa konetta" koska olen itse kerännyt painonikin.
-Keskustelin terveydenhoitajan kanssa, kuinka tehdä; käytiin läpi kirjoittamani päiväkirja kolmen vuorokauden syömisistä; ja hän "veti punaisen viivan turhien syömisieni" yli, ja sitten mietittiin miten ruokailut tulisi paremmaksi.
Suurin vika (kilpparia lukuunottamatta) oli, että söin vika aikaan vika ruokaa!
Olemme muuttanut koko perheen ruokailutottumukset aivan udeksi: kunnon aamiainen, välipala, lounas, välipala, illallinen ja iltapala. Välipalaksi syömme hedelmiä, porkkanoita, lanttua, kaalia ym mitä sattuu olemaan kotona. Olemme myös vaihtaneet "kerman, juuston ja voin" kevyempiin vaihtoehtoihin = kevyttuotteisiin. Ainakin puolentunnin reipas kävelylenkki päivää kohti(on hyvä jos sattuu olemaan koira; on pakko mennä ulos eikä näytä kummalta, kun keski-ikäinen akka puolijuoksee koiran perässä!)
Itse olen pudottanut painoa ensimmäisen vuoden kuluessa 16 kiloa, sitten paino pysähtyi, varmaan kilppariarvojen vuoksi, ja nousi noin neljä kiloa takaisin, mutta nyt on menossa taas alaspäin.
Tämä kaikki vaatii suurta päättäväisyyttä ja suomalaista sisua; mutta ajattele, että jokainen pudotettu kilo on yhtä paljon kuin maitolitra, voit aina silloin tällöin ottaa kaapista esim kaksi maitolitraa, ja miettiä jos haluat todella kantaa niitä mukana vuorokauden ympäri(tuskin haluatte!) Itse teen näin, kun oikein kyllästyttää ja tekisi mieli mennä jääkaapille kaivelemaan. ....itse olen pudottanut pois täyden vesiämpärillisen, en sitä kyllä hevillä ota takaisin... Lykkyä matkaan!!
Mutta ennenkaikkea, täytyy olla "normaalit" kilppariarvot, on mahdottomuus edes jaksaa ajatella painon pudotusta, jos itse voi huonosti ja arvot on päin helvettiä. Unohdin vallan mainita, että pitää juoda paljon vettä(ei pilsneriä); joka aterialle ja mielellään myös välipaloille, itse teen niin!




IP: Tallennettu
anne
Full Member


Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 144

Tila: Offline

RE:Ajatuksia liikakiloista...(23.11.2003, 16:45)
Minäkin olen saanut kiloja putoamaan syömällä säännöllisesti. Aikaisemmin en muka syönyt paljoa mitään, mutta todellisuudessa mutustelin lähes koko ajan. Parhaiten minua auttoi se, että rupesin syömään kunnon lounaan sensijaan, että söin "vain jotain pientä". Syön loukaaksi tosin aina jotain kevyttä, mutta pääasia on, että syön mahani täyteen.Ilmeisesti kun on laiska aineenvaihdunta on erityisen tärkeää pitää tietyt ruoka-ajat.

Tsemppiä!




IP: Tallennettu
minttu



Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 20

Tila: Offline

RE:Ajatuksia liikakiloista...(24.11.2003, 10:31)
Ruoka-ajat on tärkeitä pitää!
Lääkärini kertoi minulle, että jos kroppa tottuu näihin "satunnaisiin" syömisiin, niin tuloksena on, että ruumis varastoi energiaa, "kun ei taas tiedä koska tulee ruokalisäystä seuraavan kerran".
Jos syö säännöllisesti, niin kroppa tottuu siihen, että ei hätää, poltetaanpa tämä annos pois, sieltä tulee taas lisää muutaman tunnin kuluttua!
Kertoi myös, että tässä painonpudottamisessa on "kynnyksiä", kroppa muistaa nämä painot, jotka henkilö on aikaisemmin "hallinnut" pidemmän ajan; juuri näistä kynnyksistä on vaikeampi ponnahtaa taas jatkamaan alaspäin!





IP: Tallennettu
Irma




Viestejä: 28

Tila: Offline

RE:Ajatuksia liikakiloista...(24.11.2003, 14:58)
Hei

Olen saanut kyllä huomata, että laihdutus ei onnistu ollenkaan kun kilppariarvot on sekaisin.

Alkupeäisen viestin kirjoittajan mukaisesti ruokavalioni on laadullisesti ja määrällisesti ollut oikea.
Liikuntaa olen harrastanut laihdutuksen tukena koko ajan enemmän ja enemmän.

Tällä menetelmällä olen saanut painon pysymään samassa, mutta en laihtumaan.
Nyt kun TSH on 18, olen lyhyessä ajassa lihonut 2 kiloa (3 viikkoa)ja samaan aikaan flunssan takia en ole päässyt lenkkeilemään.

Laihdutus ja elämäntaparemonttia varten paras osoite on www.kutri.net ja www.keho.net.

Viestiketjussa mainitut säästöliekit ja painoportaat asetan kyseenalaiseksi, koska tieteellistä näyttöä ei ole. Mutta jokainen menettelee oman totuutensa kanssa. Niistä on turha ruveta kiistelemään.

Kutri sivustollaan laihduttaa varsin pienellä kalorivajeella ja terveellisesti liikuntaa lisäämällä.
Keho.net-sivustolta saa apua ja neuvoja liikunnasta ja urheilijan varusteista, ravinnosta ja muusta.
Kumpikaan ei sisällä ns. hömppää mielestäni.





IP: Tallennettu
yllapito
Administrator


Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 96

Tila: Offline

RE:Ajatuksia liikakiloista...(24.11.2003, 19:53)
Kutri tuomitsee sivuillaan Montignacin dieetin väittäen sitä ihmedieetiksi, joka perustuu kalorivajeeseen. Itselläni ei ainakaan Montignacin avulla laihtuminen ole perustunut kalorivajeeseen, niin paljon olen kasvisten kanssa juustoa ja varsinkin oliiviöljyä (herkkuani) hölvännyt ja silti laihtunut (ja ilman liikuntaa, olen aikamoinen sohvaperuna). Sokerista ja valkoisista vehnäjauhoista kannattaa itsensä vieroittaa, niistä ei saa mitään tarpeellista eli keksit, kakut, pullat ym. makeat pois ja tilalle hedelmiä, marjoja, pähkinöitä, maustamatonta jogurttia, rahkaa.

Meillähän oli tästä samasta asiasta keskustelua toukokuussa täällä foorumilla, löytyy viestiketjusta koti.mbnet.fi/thyroid/kilppari/post.php?cat=1&fid=1&pid=28

Tuuli Matinsalon "Terveellisten ruokailutottumusten kultaisia sääntöjä" löytyy osoitteesta
www.itsehoito.net/Ruokavaliosta.htm
Nuo sopivat oikein hyvin kaikille, laihdutat sitten tai et.




Päivi
Kylmäkallen kaveri
IP: Tallennettu
kylmakalle
Senior Member


Kaikki on mahdollista miehelle, jonka ei tarvitse tehdä sitä itse.
Viestejä: 361

Tila: Offline

RE:Ajatuksia liikakiloista...(24.11.2003, 20:04)
Moi Minttu

Huomioni kiinnittyi kohtaan jossa sanoit välipaloiksi syöväsi " hedelmiä, porkkanoita, lanttua, kaalia ym mitä sattuu olemaan kotona"

Goitrogeenisiä kasveja ei tulisi syödä kypsentämättöminä, kaikki ristikukkaisten heimoon kuuluvat kasvikset sisältävät goitrogeenejä. Nämä kasvit hidastavat kilpparin toimintaa ja samalla aiheuttavat kilpirauhassolun kasvua.


Moi Irma

Kalorivajeella laihdutus ei ole hyväksi kilpparisairauksissa, koska monet kärsivät tietämättään monista vitamiini- ja hivenainepuutoksista. Ja yleensäkin kaloreiden laskeminen ei ole se oikea tapa, koska kalori jostakin esim. viineristä ei ole sama verrattuna oikeaan saman kalorimäärän sisältävään ruokaan, parasta olisi jättää turhat "kalorit" pois esim. sokerit (36 kg/henkeä kohti vuodessa
.100g päivässä) ja valita tuotteita joissa ei ole piilosokereita mukana.

Jo yksistään jättämällä se 36 kg sokeria kauppaan voidaan tilalle ottaa parempia ja terveellisempiä aineksia.

100g:n sokeriannos (reilu desilitra) päivässä sisältää 387kcl, jolla saisi syödä lähes 700g mustikoita(56kcl/100g) tai samalla sokerin kalorimäärällä saa 200g puna-ahventa(218kcl), lisukkeeksi 100g paprikaa(30kcl), 100g papuja(35kcl), tomaattia 200g (40kcl), kurkkua 200g (24kcl) yhteensä 347kcl, tilaa jää vielä 50g "kastikkeelle" joka voisi olla maustamaton jogurtti (31.5kcl) yhdellä valkosipulinkynnellä maustettuna. Loppu mitä jää jäljelle, olkoon paistamiseen käytetylle rasvalle(voi nokare) tai kalan maustamiseen sitruunalla.

Kummankohan valitsisin?





Tsemppiä!!

Terv. Kylmäkalle
IP: Tallennettu
minttu



Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 20

Tila: Offline

RE:Ajatuksia liikakiloista...(24.11.2003, 23:33)
Kylmäkalle;
Kaikki kunnioitus näille eri painonlaskutavoille; luin tämän ruokatarvikelistan, ja ajattelin, että kylläpä menee muonat pieniksi; mielestäni jäi syötäväksi appelsiineja ja porkkanoita....
Tietenkin on hyvä varoa ruoka-aineita, mitkä ei ole hyödyllisiä näille meidän oireille!

On paljon menetelmiä mitkä toimii, vaikka ei ole tieteellisesti todistettukaan, (=kuten mehiläisen lento, ei tieteen mukaan pitäisi onnistua, mutta lentävät...) usein on hyvä käyttää vain maalaisjärkeä, sille on hyvä rakentaa muita ajatuksia sitten ruuasta ja muista asioista.

Painonvartijoihin en aio mennä siksi, että voin "pitää paljon hauskempaa" niillä rahoilla, ja myös mennä alas painossa (periaatejuttu), samoin myös nämä erikoisdietit.

Dieteistä vielä; sokeritautisten ruokavalio sopii kaikille ja on taatusti terveellistä, ja auttaa painon pudotukseen - mutta ne kilppisarvot pitäisi olla kohdallaan ensin!!
terveisin Minttu




IP: Tallennettu
Irma




Viestejä: 28

Tila: Offline

RE:Ajatuksia liikakiloista...(25.11.2003, 10:14)
Kylmäkalle

Yritin laihduttaa kalorivajeella, mutta ruokavalio on terveellinen. Sokeri, vaaleat jauhot ja epäterveellinen rasva pois. Jäljellä kasvikset, kokojyvätuotteet, hedelmät, marjat, rasvattomat maitotaloustuotteet, rasvaton liha, kala, kana, pähkinöitä, rypsiöljyä.

Lisäksi erilaista liikuntaa vaihtelevalla kestolla ja sykkeellä.

Ainoa keino laihtua olisi vähentää ruokamäärää ja lisätä liikuntamäärää vielä entisestään.
Liikuntamäärää ja tehoa en oikein enää pysty paljoa lisäämään tai ainakin se on tehtävä hitaasti, koska uhkana on rasitusvammat. Noin 5 tuntia viikossa.

Nyt kun ruokavalio on terveellinen, voin vain vähentää määriä. Siinäkään ei voi enää paljoa voi tehdä, nälässä ei ole kiva olla eikä silloin saa tarpeellisia ravintoaineita tarpeeksi.

Eli laihdutus ei nyt onnistu, ennekuin vajaatoiminta helpottaa.





IP: Tallennettu
yllapito
Administrator


Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 96

Tila: Offline

RE:Ajatuksia liikakiloista...(25.11.2003, 20:42)
Vielä yksi linkki ja ajattelimisen aihetta eli Timo Ahjon Kaloriteorian virheellisyys
www.svision.net/zone/kalorit.htm

Olen itse laihduttanut kaloreita laskien useita kertoja,ensimmäisen kerran jo vuonna 73, jolloin 12-vuotiaana laihduin 61-kiloisesta 55-kiloiseksi (pituutta 169 cm). Pysyin tuossa lukemassa 18-vuotiaaksi, jolloin lihoin vähän päälle 60-kiloiseksi.

25-vuotiaana painoin lähes 70 kiloa ja laihdutin silloin spirulinan avulla 64 kiloiseksi. Painoni vaihteli 64 ja 68 kilon välillä ja kolmekymppisenä vuonna 91 laihduin Martin Katahnin T-dieettiä mukaillen 4 kuukaudessa 7 kiloa 63-kiloiseksi. Nälkää ei tarvinut nähdä, söin kaikkea hiilihydraattipitoista aivan estottomasti, mutta rasva oli rajoitettu 20 grammaan päivässä (piilorasvat mukaan lukien), ruokavalioni pysyi tuon laihtumisen jälkeenkin vähärasvaisena, mutta paino vain alkoi pikkuhiljaa nousta. En suosittele noin vähärasvaista dieettiä kenellekään, tärkeät rasvahapot jäävät liian vähiin.

Nyt painan enemmän kuin koskaan (75 kg) ja taas olisi saatava viitisen kiloa pois, mutta tähän pimeään vuodenaikaan se on tosi vaikeaa, koska minua ainakin vaivaa hiilihydraattipitoisten ruokien himo (pasta, leipä ym. ja vielä yhdistettynä oliiviöljyyn ja juustoihin), joita valoisaan vuodenaikaan on helppo olla syömättä.

Viime kesänä laihduin herkutellen nälkää näkemättä nelisen kiloa (tosin siihen meni kolme kuukautta) Montignacin periaatteella eli en yhdistänyt runsashiilihydraattisia rasvan kanssa. Söin todella isoja annoksia vihanneksia(kesäkurpitsaa, sipulia, munakoisoa, paprikaa, tomaattia) runsaan oliiviöljyn ja juustokuorrutusten kera, feta-oliivisalaatteja, jäätelöä, mustikoita, sieniä, jogurttia jne. Juustoja en yhdistänyt ruisleipään (hiilihydraatteja) vaan söin aamupalaksi noin 100 grammaa leipää päällä valkosipulilla maustettua luonnonjogurttia, kurkkua, tomaattia, salaattia, paprikaa.

Ruokavalioni on vuosien mittaan muuttunut kokoa ajan terveellisemmäksi, olen mm. lopettanut makeiden keksien, kakkujen ja pullien syönnin jo vuosia sitten ihan vaan koska ne eivät minulle enää maistu ja silti olen monien laihduttamisien jälkeen lihavampi kuin koskaan! Alle 30-vuotiaana oli vielä melko helppoa laihtua, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeammaksi muuttuu. Kiloni kerääntyvät mahaan ja vyötärölle, reisien ja takapuolen kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia.

Laihduttaminen alentaa aineenvaihduntaa ja näin ollen on joka laihdutuskuurin jälkeen entistä helpompaa ja nopeampaa lihoa takaisin ja usein vielä pari kiloa lihavammaksi kuin ennen laihduttamista.

Liikuntaa en ole koskaan käyttänyt laihduttamisen apuna, koska en ole koskaan pitänyt mistään muusta liikunnasta kuin uimisesta. Joitain voimisteluliikkeitä olen aina silloin tällöin jonkin aikaa harrastanut, mutta aina into lopahtaa kesken.

Yksi asia, mikä minua suututtaa on se, että miksi aina vieraille tarjotaan kakkua, pullaa, keksejä ym. makeaa ja rasvaista. Olisi paljon kivempaa, kun opittaisiin tarjoamaan ruis- tai kokojyväleipää, kurkkua, tomaattia, salaattia, juustoja ym. vähän ruokaisampaa ja terveellisempää.

Itselleni vaikein asia on lopettaa syöminen ajoissa, koska ruoka on niin hyvää (olen innokas kokki) ja tulee helposti syötyä liikaa kerralla.




Päivi
Kylmäkallen kaveri
IP: Tallennettu
minttu



Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 20

Tila: Offline

RE:Ajatuksia liikakiloista...(25.11.2003, 22:34)
Hei taas kaikki, jotka olette kirjoittaneet ajatuksianne!

Tässä nyt on jonkinverran vaihtoehtoja, millä voi laskea painoa, kun ensin on kokeillut kaikki "muotikirjat=dietit", samoin kokeillut aikakausilehtien ohjeet läpåi; kuten sanottu, tästä voi sitten jatkaa....

Meillä jotka ollaan jo 50+, on aika tosiaan ajatella painoa, vaan siksi, että vanhat ja kuluneet polvi- ja lonkkanivelet on aika "ehkä" uusia, että jaksaa elämän loppuun asti liikkua. Mutta ongelmana on, että nämä nivelet liikarasittuu ajan kanssa, erikoisesti kun on liikaa kiloja...ja "remontti" on väistämätön juttu. Hyvä ystäväni ortopedi, joka nikkaroi juuri nivelten ja raajojen kanssa, kertoi, ettei hän edes ajattele leikkausta, jos on ylipainoinen. Syyksi hän sanoi, että "jo normaali paino" rasittaa vastaremontoitua niveltä, saatika sitten, jos on vielä ylipainoa! Hän kertoi sanovansa potilaille, että he "ovat tervetulleita xx kilon laihdutuksen" jälkeen, tämä välttääkseen epäonnistumisia sitten leikkauksien jälkihoidossa.

Niinkuin sanottu, on tosi tärkeä ainakin meille "vanhoille" pitää paino kurissa; kuinkas ne "tytöt" sitten jaksaa hoitaa meitä vanhainkodissa, kun ei enää "oma koneisto" toimi, ja liikunta on avustajien varassa! --Kulutetaan yksi sukupolvi kerrallaan, kuten sanovat täällä!





IP: Tallennettu
Minna



Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 7

Tila: Offline

RE:Ajatuksia liikakiloista...(27.11.2003, 13:46)
Muutama hajainen ajatus tästä ja parista muustakin threadista.

GI-arvoa ei pidä tuijottaa sokeasti. Ne kertovat, kuinka paljon 50 grammaa hiilihydraattia siitä ruoka-aineesta nostaa veren glukoosia. 50 grammaa hiilihydraattia saadaan 100 grammasta ranskanleipää ja lähes 1000 g:sta (siis kilosta) porkkanaa. 100 grammaa leipää on noin kolme palaa, ja kilo porkkanoita on kaksi isoa pussia. Nuo leivät syö helpommin kuin tuon porkkanamäärän. Ennemminkin kannattaisi katsoa kunkin ruoka-aineen glykeemistä taakkaa (glycemic load), joka taas kertoo ruoka-aineen annoksen vaikutuksesta. Ja vielä, suurin osa tutkimuksista on amerikkalaisia, siellä on käytössä eri lajikkeet. Suomalainen porkkana ei ole sama kuin amerikkalainen.

Myös proteiinin syönti nostaa veren insuliinitasoa. Se ei siis ole pelkästään hiilihydraattien 'erikoisoikeus'. http://venus.nildram.co.uk/veganmc/insulin.htm -Myös lihaskudos tarvitsee insuliinia

Dieetit, joissa rajoitetaan tiettyjen ruoka-aineiden syömistä, loppupelissä rajoittavat myös kalorimäärää. Tuuli Matinsalon ohjeet ja 'Method Kutri' ovat hyvin samankaltaiset. Kutrin oma dieetti sisältää hiilihydraatteja keskinkertaisesti, kuten Montignac tai Zone, muttei sisällä samanlaisia rajotteita ruokien yhdistämisessä.

Laihdutus pienentää lihasmassaa, varsinkin jos liikunta ei kuulu osaksi sitä. Rasvakudos ei osallistu kovinkaan aktiivisesti aineenvaihduntaan, joten vähentynyt lihaskudos pienentää myös aineenvaihduntaa ja sitä kautta vaikeuttaa laihtumista jatkossa. Mutta sellaista, että laihtuminen itsessään vaikeuttaisi uudestaan laihtumista, ei tapahdu. Säästöliekki-ilmiö tulee vastaan aina, kun syödään vähemmän kuin kulutetaan. Ei ole mitään raja-arvoa, jonka jälkeen se napsahtaa päälle. Keho.net:ssä on hyvää tietoa ravinnosta ja laihduttamisesta. Patrik Borgin kirjoituksia kannattaa lukea ajatuksen kanssa.

Terveelliset elämäntavat kannattavat aina. Laihduttaessa ja muutenkin elämässään kannattaa panostaa sellaiseen ruokavalioon, jota voi noudattaa päivästä toiseen.

Ugh, olen asiani vuodattanut.




IP: Tallennettu
yllapito
Administrator


Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 96

Tila: Offline

RE:Ajatuksia liikakiloista...(27.11.2003, 21:44)
"Suomalainen porkkana ei ole sama kuin amerikkalainen." Olen kuullut myös sanottavan, että suomalainen peruna ei ole sama kuin amerikkalainen. Olisin kiinnostunut tietämään, miten ne voivat niin kamalasti toisistaan erota, onko lajikkeet aivan erilaisia, tärkkelyspitoisuus kovin erilainen? Onhan meilläkin monenlaista perunaa, jauhoisempaa ja kiinteämpää. Amerikassahan syödään paljon ns. sweet potatoa, mutta se on suomeksi bataatti, eli ei kai ole sotkettu tähän.

Montignacin ruokavaliomallissa ei kielletä syömästä mitään terveellistä, ideana on runsashiilihydraattisten ruoka-aineiden syöminen erillään rasvasta. Sokerin ja valkoisten jauhojen syönnin lopettaminen ei varmasti ole kenenkään terveydelle haitaksi.

Itse noudatin melko löysästi tuota mallia, lähinnä jätin pastan ja riisin (perunaa en ole syönyt vuosiin kuin satunnaisesti ja porkkanalle olen allerginen) pois
juuston ja öljyn yhteydestä ja ruisleivän söin ilman juustoa ja/tai voita/tuorejuustoa. Kuten olen jo kertonutkin keksejä, kakkuja, pullia, suklaata, makeisia ei meiltä löydy kuin poikkeustapauksissa pari kertaa vuodessa. Jäätelö (itse poimittujen mustikoiden kera) on melkein ainoa sokeripitoinen herkkumme. Joskus aikoinaan olin todellinen herkkusuu
makean suhteen, mutta saatuani kromitasapainon kohdalleen ei makea yksinkertaisesti maistu kuin satunnaisesti.

Ihmiset ovat erilaisia ja se mikä saa toisen laihtumaan ei välttämättä sovi toiselle. On hyvä, että on vaihtoehtoja. Minulle Montignacin tyylinen dieetti sopii mainiosti, sillä olen suorastaan riippuvainen kasviksista ja juuston ja oliiviöljyn kera valmistettuna tai valkosipulijogurtin kanssa ne ovat todella herkullisia ja kaloreita ei tarvitse laskea, syödä saa niin paljon kuin haluaa ja oliiviöljyn kanssa ei tarvitse pihistellä ja kyllä sitä meillä kuluukin eli varmasti ei kalorinsaantini vähentynyt ja silti laihduin. Olen aikoinani 15 vuoden ajan laskenut kaloreita ja osannut melkein kaikkien ruoka-aineiden kaloripitoisuudet ulkoa, joten tiedän kyllä miten paljon mistäkin kaloreita saa.

Sipuli, paprika, tomaatti, kesäkurpitsa kuuluvat muutenkin jokapäiväiseen ruokavaliooni. Syön myös paljon kukkakaalia, parsakaalia, papuja ja linssejä, sieniä, munakoisoa, kurkkua, oliiveja jne. Ruokavalio ei todellakaan tule yksipuoliseksi siitä, että jättää esim. perunan pois. Myönnän kyllä, että
ruokailutapani eivät ole kovin suomalaiset, vaan aika lailla välimeren ruokavalion tyyliset.

Kutri muuten liikkuu todella paljon (melkein liikaakin), minä taas en saa itsestäni irti varsinkaan talvisin lähteä tuonne pimeyteen ja kylmyyteen talsimaan, eikä täällä korvessa palvelujen ulottumattomissa ole uima- ja kuntohalleja tai aerobic-kursseja, joilla käydä. Kesällä pääsee järveen uimaan ja marjaan ja sieneen. Minusta hyötyliikunta on paljon kivempaa kuin jossain saleilla huhkiminen, vaikka ei se vedenkanto kaivosta ja puilla lämmittäminenkään kovin paljon päivässä kaloreja kuluta (kokemusta on yli 20 vuoden ajalta).

Kuutisen vuotta sitten vähän alle nelikymppisenä innostuin vajaaksi vuodeksi voimaharjoittelusta ja se kiinteytti kivasti (nopeampi ja tehokkaampi tapa kuin lenkkeily), vaikka paino ei paria kiloa enempää laskenutkaan, mutta rasva paloi ja lihaksia tuli tilalle, olin tuolloin elämäni kunnossa, mutta sitten tuli tosi kuuma kesä ja allerginen nuha alkoi vaivata, joten en jaksanut kuumuudessa rehkiä, kun ei henki kulkenut kunnolla, enkä enää syksyllä saanut itsestäni irti jatkaa tuota. Täytyisi oikeastaan taas aloittaa.

Nyt vähän yli nelikymppisenä on kyllä huomattavasti vaikeampaa pitää painoaan kurissa kuin aikaisemmin. Alle kolmekymppisenä jos jätti aterian tai kaksi väliin näytti vaaka heti seuraavana päivänä kiloa tai kahta vähemmän, nyt saa kilon laihtuakseen olla kuukauden tarkkana. Olen huomannut, että kunnon suuttuminen tai muu mielenliikutus laihduttavat minua parhaiten, koska vievät ruokahalun ja saavat muuten kehon kiihtyneeseen tilaan. Ovatko sitten kiukkuiset ihmiset laihempia kuin muut? Ruoka maistuu silloin, kun on hyvä olla.

Ei tuomita toistemme tapoja laihduttaa, kukin taaplaa tyylillään ja uusia tutkimustuloksia tulee jatkuvasti. Jostain kuulin (olikohan tv:ssä, suomalainen ohjelma)jokin aika sitten että, laihtuakseen liikunnan avulla tarvitsisi liikkua tehokkaasti 3 tuntia joka päivä eli alkavat jo tunnustaa, että liikunta ei ole avainasemassa laihduttamisessa vaan se mitä syö ja miten.





Päivi
Kylmäkallen kaveri
IP: Tallennettu
anne
Full Member


Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 144

Tila: Offline

RE:Ajatuksia liikakiloista...(28.11.2003, 09:02)
Hei kaikki!

Minulla on taas näin pimeänä vuodenaikana ikäänkuin oikein lihotuskuuri meneillään elimistössä! KOKO ajan tekisi mieli syödä. Pahinta on, että nimemomaan kaikki epäterveellinen maistuisi erityisen hyvin. Se liittyy jotenkin siihen, että mieli on ihan maassa; sitä ikäänkuin tankkaa itseään alakuloa vastaan. Ja tulos on tietty päinvastainen.. Tämä on joka talvinen ilmiö minun kohdallani. Olisiko kenelläkään vinkkejä miten tästä "pimeäsyömisestä" pääsisi eroon? Tänä vuonna koen tämän jatkuvan taistelun syömishaluja vastaan erityisen rasittavaksi, koska pystyin syömään niin terveellisesti koko kesän ja syksyn. Toistaiseksi olen syönyt lähinnä jäätelöä ja pakastemarjoja ja vaniljakastiketta makean himooni, mutta rajansa niidenkin syömisellä!

Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Siis, että tähän kaamosaikaan ruokahalu kasvaa?

Tsemppiä kaikille kilojen kanssa taisteleville!




IP: Tallennettu
Minna



Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 7

Tila: Offline

RE:Ajatuksia liikakiloista...(28.11.2003, 10:00)
Tämä on aika kattava lista eri ruoka-aineiden ja -lajien GI- ja GL-arvoista. Perunoita siellä on melkoisen montaa eri lajia. Sieltä myös näkee, että porkkanoissa on eroja ;-) http://diabetes.about.com/library/mendosagi
gilists.htm

Olen sitä mieltä, että dieetti (tai ruokavalio), jota pystyy noudattamaan ilman että kokee elämänsä jotenkin turhan rajoitetuksi, on sopiva. Se, mikä sopii itse kullekin, vaihtelee. Olen Montignacini -ja ties kuinka monta muuta erilaista dieettikirjaa- lukenut.

Itse pidän liikunnasta, liikuntamääräni ovat lähes samaa luokkaa kuin Kutrilla. Harrastan erilaisia lajeja monipuolisesti, onneksi siihen on mahdollisuus.

Kaamos näkyy ainakin mulla hiilihydraattinälkänä. Kirkasvalolamppu onneksi hillitsee sitä.




IP: Tallennettu
Minna



Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 7

Tila: Offline

RE:Ajatuksia liikakiloista...(28.11.2003, 10:51)
Jostain syystä tuo mainitsemani linkki katkesi:
http://diabetes.about.com/library/mendosagi
gilists.htm

Kattavia GI- ja GL-listoja on muitakin. Google on hyvä apuväline näitä etsiessä.

Helposti tulee aterialla syötyä aivan liikaa hiilihydraattia (perunaa, pastaa, riisiä), lautasmallissa pitäisi muistaa salaatin ja kasvisten osuus sillä samalla lautasella.

Ruoka-annoksen GI-arvoon voi vaikuttaa myös muuten: lisäämällä etikkaa tai sitruunamehua tai syömällä tuoreita kasviksia tai hedelmiä. http://www.thefactsaboutfitness.com/research/combine.htm





IP: Tallennettu
yllapito
Administrator


Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 96

Tila: Offline

RE:Ajatuksia liikakiloista...(28.11.2003, 18:42)
Hei anne!

Mulla on just toi sama ilmiö syksyisin kuin sinulla. Joka syksy tulevat kesän aikana pois saamani 3-4 kiloa hujauksessa takaisin ja suututtaa joka kevät ja kesä laihdutella niitä samoja kiloja, joista parin viime vuoden aikana on vielä tupannut 1-2 jäämään eli vuosi vuodelta paino yrittää hiipiä ylöspäin, tietysti ikäkin (42 v) alkaa aineenvaihduntaa hidastuttamaan.. Jos olisi aina kevät ja kesäaika, ei minulle varmaan liikakiloja kertyisikään.

Pimeään vuodenaikaan todella iskee hiilihydraattipitoisten ruokien himo. Toisaalta tämähän on vain luonnon keino varmistaa selviytyminen kylmän vuodenajan ylitse, nykyaikana vain emme tätä ominaisuutta enää tarvitsi.

Itse en jaksa noita glykeemisiä indeksejä käydä laskemaan ateriakohtaisesti, minulle riittää, kun tiedän, mitkä ovat vältettäviä ruoka-aineita ja mitä saa syödä vapaasti (melkein kaikki hedelmät ja kasvikset).

Porkkananystäville muuten tiedoksi, että raa'an porkkanan GI on paljon pienempi kuin keitetyn. Minä olin jo ihan pienenä vauvana neuvolan tätien mielestä ylipainoinen (äiti oli syöttänyt minua yllätys, yllätys keitetyillä porkkanoilla ja perunasoseella, joihin oli sekoittanut kananmunaa mukaan) eli ensimmäinen dieettini oli jo silloin.






Päivi
Kylmäkallen kaveri
IP: Tallennettu

Pitkä URL lyhyemmäksi:

powerboards
Copyright © 2001-2002 PB Dev Team