kilpirauhasfoorumi
Kerro oma tarinasi!
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy.
Foorumin käyttöohjeet.



Tänään on 6.8.2003, 18:30
kilpirauhasfoorumi :: Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi :: Selkävaivat
Viivi Väsynyt



Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 35

Tila: Offline

Selkävaivat(12.7.2003, 09:22)
Huomenta kaikki,

ja Kylmäkallelle onnea matkaan uuden lääkityksen kanssa.

Näyttäisi siltä että oma olo on korjaantumassa Thyroxinin avulla ja olen suureksi hämmästyksekseni pistänyt merkille että itseäni vuosia vaivanneet selkävaivat ovat kadonneet! Tavallisen päivätyön ohella teen nimittäin aika paljon kirjoitushommia tietokoneella, jotka sitten ovat tuntuneet selässä. Selkää on kuvattu ties mistä kulmasta, eikä mitään varsinaista vikaa ole löytynyt vaikka välillä en ole edes pystynyt istumaan kunnolla. Selän takia aloitin aikoinaan tuon juoksemisenkin. Nyt lomalla olen pitänyt sadetta tän kakkosduunin ääressä ilman minkäänlaisia selkävaivoja vaikka olen tehnyt aika pitkiä päiviä. Onko teillä muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Voisikohan pistää selkäkivutkin vajaatoiminnan piikiin?
Vaudepaukku, on ihanaa kun jaksaa!
Voi kun te kaikki muutkin saisitte kokea tän!

Viivi, vähemmän Väsynyt




IP: Tallennettu
krisse
Junior Member


mikä ei tapa se vahvistaa
Viestejä: 82

Tila: Offline

RE:Selkävaivat(12.7.2003, 16:24)
kyllä ite pistän selkävaivat kilpparin piikkiin koska välillä kun arvot heittelee huomaan ensin selässä ja päänahassa
molemmat kertoo mulle että pitäis aavistus nostaa lääkitystä, siis tosi himpunverran yleensä




krisse
IP: Tallennettu
Viivi Väsynyt



Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 35

Tila: Offline

RE:Selkävaivat(12.7.2003, 16:51)
Krisse, mielenkiintoista!
Tarkoitatko sellaista kummallista kihelmöintiä ikäänkuin päänahan alla?

VV




IP: Tallennettu
kir si




Viestejä: 22

Tila: Offline

RE:Selkävaivat(14.7.2003, 10:46)
ONNEA!
Kuin kauan söit tota annostusta kun oireet hävis?
Voi kun munkin selkä ja lonkkakivut häveis! Mä en kans pysty istuun mut kävely sujuu ihan ok. ja pahimmillaan ei voi seisookkaan vaan pitäs olla liikkees koko ajan...
kirsi




IP: Tallennettu
krisse
Junior Member


mikä ei tapa se vahvistaa
Viestejä: 82

Tila: Offline

RE:Selkävaivat(14.7.2003, 14:52)
mä pyrin pitää noi tsh:t siinä 0,5-1 välissä niin on paras eikä makeenhimookaan juuri ole,

päänahassa oli just tollasta kihelmöintiä,kun kusiaisia olis päässä ja punottaa ja hiuksia lähtee.

mulla on onneks yksityislääkäri joka tuntee(hoitaa ) koko perheen kaikki allergiat ja muut jutut se sanoo mulle
jos ei jotain hallitse. ja kuuntelee mitä sanon.

eli oon saanu lottovoiton tätä palstaa seuratessa varmistunut entisestään




krisse
IP: Tallennettu
Kata
Junior Member


Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 69

Tila: Offline

RE:Selkävaivat(19.7.2003, 22:05)
Olen kärsinyt särkevästä alaselästä lapsesta saakka (lievä rakennevika tai jotain vastaavaa...) muutama vuosi sitten se oli jo pidemmän aikaa ok, mutta nyt samaan aikaan kun nämä kilpparivaivat tulivat, palasi selkäsärky ja pahempana kuin koskaan aiemmin. Pitääköhän nyt sitten ajatella, että SEKIN voisi johtua kilpparista..

Sitten on vielä 1 tosi omituinen vaiva... sitäkin on jatkunut jo jonnin aikaa, eli kasvojen ihon kosketusherkkyys. Esim. eilen se alkoi leukaperien ihosta, josta siirtyi poskipäille ja siellä se tuntuu vieläkin. Kasvojen rasvaus on tuskaisaa ja etenkin pyyhkeellä pyyhkiminen tai taputtelu. Ja ylipäätänsä kun ihoon koskee noilta alueilta. Arghhhhhhhhhh, mitäköhän sitä vielä eteen tulee vaikka kun 10 vuotta eteenpäin mennään?????!!!




IP: Tallennettu
yllapito
Junior Member


Onko tauti minussa vai minun ympärillä!
Viestejä: 80

Tila: Offline

RE:Selkävaivat(22.7.2003, 23:58)
Kata, kasvojen kosketusherkkyydestä:

Tuontyyppinen kipu on nimeltään allodynia eli heikon, normaalisti kivuttoman ärsykkeen aiheuttama kipu. Allodynia liittyy usein hermovaurioon. Mm. Diabetes, vyöruusu, herpes ja fibromyalgia voivat aiheuttaa allodyniaa. Allodynialajeja on kosketuksen ja esim. vaatteiden aiheuttama mekaaninen allodynia ja kuuman tai kylmän ilman esim. tuuli aiheuttama ns. thermal allodynia. Kipu voi olla polttavaa, pistävää, sähköiskunomaista. Hakusanoilla allodynia face tulee googlesta monta sivua tietoa.




Päivi
Kylmäkallen kaveri
IP: Tallennettu

Pitkä URL lyhyemmäksi:

powerboards
Copyright © 2001-2002 PB Dev Team