Mika Salo

Mika Salo
Mika Salo
Vehmaksentie 5 C 10
11910 RIIHIMÄKI
045 6772 771


Liikenteeseen sujuvuutta

Autoilun rajoittamista

Mielestäni myös autoilijoille pitäisi suoda liikkumisen vapaus. Nykyään rajoituksilla ja hidasteilla hankaloitetaan ihmisten välttämätöntä liikkumista kotoa töihin ja harrastuksiin. Autoilijoista on tullut syntipukkeja kaikkiin liikenteessä tapahtuviin onnettomuuksiin, vaikka usein syyt ovat muiden tiellä liikkujien varomattomuudesta ja liikennesääntöjen piittaamattomuudesta.

Ketkä rikkovat lakia

Kysynkin, kuinka moni on kävellyt päin punaisia liikennevaloja? Kuinka moni on ylittänyt kadun suojatien läheisyydessä muualta kuin suojatietä pitkin? Ei ole mikään ihme, etteivät autoilijat malta väistää suojatien käyttäjiä, kun on pitänyt ensin väistää useampia suojatietä käyttämättömiä tai punaisia päin kävelijöitä. Riihimäen keskustassa näkee kuinka ihmiset kävelevät pyörätiellä eivätkä edes katsele eteensä kulkiessaan. Pyörätietä pyöräilevät joutuvat väistelemään jalankulkijoita ja syytettyjen penkillä ovat oikeuksistaan kiinni pitävät pyöräilijät.

Valistusta ja karsintaa

Kaipaisin yleistä liikennevalistusta, muutakin kuin autoilijoita syyllistävää. Autoilijoiden osalta kysyisin, että kuinka moni 60- 70-luvuilla ajokorttinsa ajaneista pääsisivät läpi nykyisestä teoriakokeesta ja ajokokeesta? Olisiko tarpeellista tehdä suosituksia ajotaidon ylläpitämiseksi tai määräyksiä ajokortin uusimiseksi esimerkiksi kymmenen vuoden välein.

Rattijuopot

Poliisien tulisi mielestäni käyttää enemmän resursseja päihtyneenä ajavien kitkemiseen liikenteestä nopeusvalvonnan sijaan - tätä puolustavat myös tilastot. Joka neljännesä liikenneonnettomuudessa on tilastojen mukaan ollut päihtynyt kuljettaja.

Liisää liikenneaiheesta liikenne-osiossa.

  _