HELSINGIN
METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO R.Y.
- METALLI VITONEN
Metalli Vitonen on
suurin Helsingissä toimivista metallin osastoista. Ammattiosastossa on
jäseniä
noin 2000. Osaston jäseniä on noin 200 eri työpaikalla. Kun
työpaikkojen
lukumäärä on noin suuri jäsenmäärään verrattuna on selvää, että monilla
kymmenillä työpaikoilla on vain yksi tai pari jäsentämme. Osasto kokoaa
jäsenensä koko Helsingin alueelta pienistä ja keskisuurista
työpaikoista.
Metalli Vitosen lisäksi Helsingin alueella on myös toinen osasto, joka
myös
kokoaa jäseniä samantyyppisiltä, osin jopa samoilta työpaikoilta.
Yhteistyö
osastojen kesken on pääsääntöisesti asiallista, tosin joskus jotain
pieniä
erimielisyyksiäkin esiintyy.
Vitosen työpaikoista
suurimmat ovat Planmeca Oy ja GE Healthcare Finland Oy, joissa
molemmissa on
yli kaksi sataa työntekijää. Tyypillisempiä työpaikkojamme ovat
kuitenkin
muutaman kymmenen työntekijän yritykset, joita on runsaasti.
Osaston jäseniä on
hyvin monenlaisissa yrityksissä: Perinteisissä konepajoissa,
metallituotetehtaissa,
rautarakenneyrityksissä, erilaisissa elektroniikkayrityksissä,
kunnossapito- ja
huoltofirmoissa jne. Autokorjaamojen, peltialan, jalometallialan ja
tietoliikennealan työntekijät eivät yleensä ole Vitosen jäseniä, vaan
näillä
erityisaloilla on kullakin omia alakohtaisia ammattiosastoja.
MITEN OSASTO
TOIMII?
Osaston tärkeimmät
päätökset tehdään sääntömääräisessä syyskokouksessa ja
kevätkokouksessa.
Syyskokouksessa päätetään vuosittain osaston toimintasuunnitelma ja
talousarvio, mihin rahaa käytetään ja mihin työssä keskitytään.
Kevätkokouksessa käsitellään edellisenvuoden toiminta ja taloudenhoito.
Ammattiosaston toimikunta vastaa käytännön toiminnasta ja taloudesta
sääntömääräisten kokousten päätösten pohjalta. Toimikunta valitaan
vuosittain
syyskokouksessa, ja siihen kuuluu eri työpaikoilta nyt 17 jäsentä ja
17
varajäsentä. Ennen syyskokousta pidettävässä
ehdokkaidenasettelukokouksessa
päätetään toimikunnan koko ja asetetaan ehdokkaat eri tehtäviin
seuraavalle
vuodelle.
Osastolla on oma
toimisto
Hakaniemessä ja vakituisessa työsuhteessa toimitsija jäsenasioita,
tiedotusta,
työpaikkayhteydenpitoa, ym. käytännön toimintoja hoitamassa.
Tärkein työ tehdään
kuitenkin siellä missä ovat jäsenemme eli työpaikoilla, joissa kymmenet
luottamusmiehet, työsuojeluvaltuutetut ja muut aktiivit hoitavat
edunvalvontaa.
Edunvalvonta
työpaikoilla ja vaikuttaminen työehtosopimusten sisältöön ovat osaston
työn
tärkeimmät kohteet. Työehtojen parantamiseksi osasto on tiiviissä
yhteistoiminnassa eripuolilla Suomea toimivien metallin osastojen
kanssa, näin
olemme pyrkineet valtakunnantasolla tuomaan esille jäsenille tärkeitä
asioita,
ja vaikuttamaan laajemminkin yhteiskunnan päätöksentekoon.
Yhteydenpito jäseniin
työpaikoilla on tärkeä osa edunvalvontaa. Osaston toimitsijalle on
varattu yksi
päivä viikossa työpaikkakäyntejä varten. Siitä syystä toimisto on
suljettu
keskiviikkoisin.
Edunvalvontaan kuuluu
myös olennaisena osana luottamushenkilöille ja jäsenille järjestettävät
kokoukset ja koulutustilaisuudet.
Metalli Vitonen
julkaisee säännöllisesti jäsenlehteä, joka postitetaan kaikille
jäsenille
kotiin. Lehden kautta kaikilla jäsenillä on mahdollisuus seurata
osaston
toimintaa, saada tiedot tapahtumista ja tuoda mielipiteensä näkyville.
Edunvalvontatyön
lisäksi Vitonen tarjoaa jäsenilleen ja heidän perheilleen matkoja,
kurssitilaisuuksia ja virkistystoimintaa. Erityismaininnan varmasti
ansaitsee
veteraanien vilkas ja monipuolinen toiminta.
VÄHÄN HISTORIASTA
Ammattiosasto on
perustettu 1888. Tuolloin osaston nimi oli Konetehtaalaisten osasto.
Ammattiosaston vaikutus koko Metallityöväenliiton toiminnassa on suuri.
Konetehtaalaisten osasto oli aikanaan kutsumassa koolle
Metallityöväenliiton
perustavan kokouksen.
Osasto on ollut yksi
metallin aktiivisimmista osastoista koko toimintansa ajan, ja monet
jäsenemme
ovat omalla panoksellaan vaikuttaneet laajemminkin
ammattiyhdistystoiminnan
kehittymiseen.
Vitonen oli
Metallityöväen liiton suurin osasto vuoteen 1945. Sen jälkeen
poliittinen
hajotustoiminta, ja myöhemmin työpaikkojen siirtyminen Helsingistä ovat
kaventaneet jäsenmäärän nykyiselle tasolle. Ammattiosasto lakkautettiin
lapualaisterrorin aikana, jolloin myös silloinen keskusjärjestö
lakkautettiin
ja tuomittiin oikeudessa. Pian osasto kuitenkin perustettiin uudelleen,
ja on
siitä saakka kantanut numeroa 5. Metalli Vitosen jäsenmäärä oli
suurimmillaan
1960 ja -70 lukujen vaihteessa, jolloin osastoon kuului yli 6000
jäsentä. Sen
jälkeen metalliliiton järjestöpäätöksillä Helsingin piirin ulkopuolisia
työpaikkoja siirtyi muihin osastoihin, joka pienensi jäsenmäärää
parilla
tuhannella. Teollisuuden siirtyminen Helsingistä on ollut sen jälkeen
pääsyy
osaston jäsenmäärän vähentymiseen nykyiselle tasolle.
Kari Pekkarinen