
|
Sääennusteet lupaisivat rankkasateita ja
ukkosta perjantaille 13.7.2007. Ilovaarirockin säätaika toimi kuitenkin jälleen
melkoisen hyvin. Hienoinen sade alkoi kyllä iltapäivällä Ken Hensleyn
soundtsekin lopulla, mutta sade lopahti ensimmäisten esitysten aikana. Pieni sade
ei kuitenkaan säikyttänyt yleisöä ja kahdeksaan mennessä Ilosaari olikin tupaten
täynnä väkeä. Ken Hensley kirjoittaa kotisivujensa keikkaraportissa paikalla
olleen lähes 7000 henkeä. Ihan niin paljoa ei yleisöä tainnut kuitenkaan olla.
Ihan riittävästi kuitenkin. |
![]() |
| Ken Hensley ja Live Fire
vastasivat illan parhaasta musiikillisesta annista |
| Päälavalla piipahti illan
aikana peräti 10 bändiä. Suurin osa tosiaan vain piipahti, sillä
esiintyminen rajoittui 3-4 biisiin. Ken Hensley bändeineen soitti encoren
kanssa 95 minuuttia ja Danny joukkoineen hiukan vähemmän. Soundtsekkien
venyminen viivästytti hiukan ohjelman alkua, mutta Ken Hensleyn vuoroon
mennessä viive oli kurottu aiempien bändien kustannuksella umpeen. Tässä kuvasatoa tapahtumasta. Hensleyn lehdistötilaisuuden jälkeen kävin kotona syömässä vaimon laittamaa herkullista kasvispitsaa. Tällä välin oli kaksi ensimmäistä bändiä ennättänyt jo soittaa. Kuvasin sitten päälavan esiintyjät Midnight Guitarseista eteenpäin. Pariin otteeseen kävin myös laguunilavalla. Sinne kulku tungoksessa oli melko hidasta, joten loput esitykset jäivät väliin. Kunkin bändin kuvat on omilla sivuillaan, alla linkit niille. Saat kuvat esille suurempana klikkaamalla kuvaa hiirellä. |
|
Ken Hensley & Live Fire (in english) Danny |
Midnight Guitars Pate & Band Monopoli |
Skanes Tsugu Ways |
Santtu Karhu ja Talvisovat Cane |
![]() Jyrki Hämäläinen ja Danny levyn julkistamistilasuudessa Carlsonilla |
![]() Dannyn keikkabussikin oli nähtävyys |
||
![]() Vaikka kalja ja muut juomat näyttivät käyvän hyvin kaupaksi, säilyi selviämisasema tyhjänä. |
![]() Sisääntulon vieressä olleeseen viinanarikkaan ei kertynyt kovin suurta roviota. |
Katso myös kuvia vuoden vuosien 2005 ja 2006 Ilovaarirockista
Valokuvaus ja kuvien jälkikäsittely Raimo
Öystilä. Kuvia ei saa lainata ilman kuvaajan lupaa.
Lisää kuvia löydät Ilovaarirockin virallisilta sivuilta.
© 2007 Raimo Öystilä