Sulka
Henkilötiedot
Julkaisut
      Teokset
      Näytelmät
      Artikkelit
Kirjoituksia
      Ajankohtaista
      Esitelmiä / Puheita
      Kannanottoja
Palaute
Pääsivulle

Päiväkirja

Maanantai 3.8.09
Kesän ainoa pieni matka takana. Tutustuimme Keski-Suomeen.
     Martin Kievarissa Saarijärven tien varrella toimii Eurooppa 4, innokas kesäteatteri. Oli katseltava Waltarin komedia Omena putoaa, jälleen kerran. Melko kuinka sanoisi irrotteleva versio. Ensin en tunnistanut koko näytelmää, sitten tuli tuttuakin aineistoa. Olisihan Kuikkaniemi voinut laittaa itsensä reilusti sovittajaksi, niin paljon tekstiä oli muuteltu, karsittu ja toisaalla lisätty.
     Ennen muuta oli koottu kamaa Ritva Oksaselle, joka kasvatettiin Anderssonskan sivuroolista päätähdeksi lauluin ja Filosofin repliikein. Tämä Tarmo Mannin taannoinen rooli oli poistettu kokonaan. Ja tehty muitakin hilpeitä omavaltaisuuksia. Mutta olihan siellä hauskatkin hetkensä, joista vastasivat lähinnä sirkeä Sipriina Kauranen Ilonana, hämmästyttävä Esko Salmis -klooni Erkki Teittinen Perämies-Jaskana ja Jussi Rekonen Murto-Kallena. Olisihan jälkipuoliskolla vähempikin kohellus riittänyt, mutta hyvä edes, että Waltarista taas pyyhittiin ronskilla kädellä pölyjä. Näytelmät kyllä senkin kestävät.
     Huvittavaa, että mikään näytelmä ei enää elä ilman väliin ympättyjä lauluja, ja että yleisöä naurattaa edelleen eniten supisuomalainen viinahuumori.
     Tämä oli torstaita, jolloin kova ralli oli päällä Jyväskylän maastossa. Niinpä viikkoja sitten varaamamme majoitus Kievarista oli kadonnut kirjoista ralliautojen pölyyn ja saimme etsiä toisen majan äänekoskelta Hotelli Hirvestä. Varmaan oli parempikin vaihtoehto. Kun vielä löysimme viime minuuteilla pizzeriasta iltapalaa ja hotellista pullon viiniä, olikin loppuilta uhkaavasta tilanteesta huolimatta pelastettu.

x x x

Äänekoskelta löytyi muuten seuraavana aamuna Mikon raitti ja Mikko Niskasen muistokivi hänen syntymäkotinsa paikalta. Näin kunnon elokuvamiestä sentään kotipaikalla muistetaan.
     Jatkoimme Karstulaan, minne Jaska Tahkolahti ja Pirjo ovat muuttaneet pohjoisen majansa. Siellä koivukujan päässä herrastelevat pappilan mailla urheilukentän laidalla laajahkon Mustalammen rannalla kuin herran kukkarossa. Eloisalta paikkaseudulta vaikutti Karstula, kun sitä ympäriinsä katsastimme. Nätti-Jussi on seudun suuruuksia, nimeään kantavassa kapakassa kumosimme oluet. Kalahousut ostin paikallisesta vaatekaapista. Ja iltasella tarjottiin Pirjon ja Jaskan kyökistä aitokreikkalainen ateria kaikkine tykötarpeineen, musiikkia myöten. Mölkkyäkin pelattiin pihamaalla. Joten Karstula näytti parhaat puolensa, olkoon että aamulla jo satoi kun jatkoimme matkaa.

x x x

Mennään lauantaissa, jolloin määränpäänä Konginkangas ja Caritan muistorikas mökki Keiteleen rannalla. Sininen tie on kaunis kulkea, Juhani Ahon Huopanankoski kiintoisa tutkia.
     Täällä oli matkan pääkohteena Riihilahden kyläyhdistyksen kyläjuhla illalla, ja siellä oli pidettävänä pieni muistelo Mikko Niskasesta ja vaiheistani hänen käsikirjoittajanaan varhain 70-luvun alkuvuosina. Väkeä tulvi lähes parisataa henkeä Kautan pihanurmelle pystytettyyn telttaan ja sen äärille, pelimannit soittelivat ja tarjottavaa piisasi.
     Hauska oli tavata Mikon vanhempaa veljeä Sakari Niskasta vielä virkeissä voimissa. Muistan kuinka Sakarin taloon poikettiin tukea saamaan kun Tulipunakukkaa suunniteltiin ja filmattiin kiihkeänä kesänä 1971. Asuin Käpykolossa ja taoin käsikirjoitusta Mikon hyvin suuripiirteisten ohjeiden mukaisesti. Eihän siitä mestariteosta tullut, mutta tulipahan ikimuistoinen filmikesä. Mikon poika Jorma esitteli valokuvia ja isänsä ohjaajanlätsää, jota ilman Mikko ei osannut ohjata.
     Loppuaika oljenneltiin Caritan saunassa ja mustikkamailla. Innostuin lukemaan taas vähän Hamsunia, Haaveilijaa, Matin tänne siirtelemästä mökkikirjastosta. Hyvin rentouttavaa oli levätä aitassa ja katsella Keiteleen kirkasta pintaa, muistella ja mutustella. Kaikesta alkaa olla niin pitkä aika, ensimmäisestä Konginkankaan kesästäkin 38 vuotta!
     Niinpä oli lähtiessä pakko käydä vielä kerran Käpykolossa ja naapurissa Käpylinnassa, joka näytti siirtyneen yksityiseen omistukseen. Alkuperäisen Käpykolon rakennukset kyyhöttävät rempallaan omassa rauhassaan, mutta saattoihan siellä vielä muistutella mieliin, kuinka Mikko asui Niskavillaa, minä vanhaa savuntuoksuista riihtä, Mikon vaihtuvat tyttöystävät Karakoloa, ja illaksi lämpesi savusauna. Kun sauna kerran syttyi tuleen, Mikolle tärkeintä ei ollut ryhtyä sammutustöihin vaan saada kamera heti käyntiin! Näin toimii täysiverinen elokuvamies.

x x x

Vaan paras hetki oli taas kotiinpaluun hetki sunnuntai-iltana. Wallanderin vaiheitakin vilkaisimme ja viikonlopun lehtiä selasimme. Nurmi kaipaa leikkaamista. Tytöt ovat vallanneet Taatan pirtin, vadelmat mehevän kypsiä ja kaikki kohdallaan.
     Kun ns. Panun paperia Myllykolun kunnostuksesta on kyselty, pantakoon se vielä tuohon liitteeksi. Toimikoon ainakin keskustelun pohjana.

Tiistai 4.8.09
Knut Hamsunin syntymästä 150 vuotta. Eipä näy suurta juhlintaa ainakaan Suomessa. Norjassakin vähän ristiriitaiset tunnelmat, vieläkin: natsisympatiat painavat. Mutta Hamsun on loistava, luen junassa Syystähden alla, kerrannut myös Haaveilijoita. Oikullinen, herkkä, hullun hauska kertoja.
     Juna vie Helsinkiin, missä tapaan Vesan vanhassa kunnon Kosmoksessa. Nautimme paistettua ahventa ja kantarellikastiketta ja palaveroimme Jylhä-kirjasta, joka alkaa olla koossa. Vesa on päässyt kunniakkaasti maaliin. Kansikuva näyttää iskevältä. Nyt vain toimittaja kehään.
     Palaan samana päivänä Tampereelle, Marja on vastassa ja istahdamme Pakkahuoneelle katsomaan latvialaista teatteria. Alvis Hermanisin ohjaama Sinivaaran Martta on vähän hämmentävä kokemus, istuvaa lukuteatteria, jossa kerrotaan ihmeparantajan teoista sekä ihannoivasti että piilokriittisesti. Mihin uskoa? Olisiko luonnonihmeistä apua lamaan ja valtion konkurssiin? Esitys jättää jälkeensä rivin kysymysmerkkejä. Sitä paitsi Pakkahuoneen tuoleilla on koettelevaa istua puolitoista tuntia yhteen menoon.
     Virolaisen Teater Endlan esityksessä on toimintaa senkin edestä. Mart Kivastikin Sankari (Kangelane) kertoo vähän tunnetusta aiheesta, Soome poissien vaiheista meidän sodissamme. Virolaisten vapaaehtoisten kokemukset kiinnostivat, varsin selkokielisesti ne esitettiin. Virolaisten on varmaankin hyvä nähdä, kuinka koviin paikkoihin heidän poikansa sentään sodassa joutuivat. Meillehän tämä on aika tuttua, mutta sympaattisesti esitettyä. Kalju Komissarovin ohjaus ei keikaile modernismeilla, mennään suoraan asiaan. Tämä on osa historiallista arvonpalautusta. Esitys päättyi Suomen poikien kunniamarssiin, ihan tosissaan. Harvahko yleisö palkitsi aidon paatoksen.
     Jotenkin tuli ajatus, että näin suora ja rehdin realistinen esitys tekee sittenkin yleisölle suuremman palveluksen kuin vaikkapa puhkikalutun Tuntemattoman uusin pesukoneversio. Monelle Sankari avaa uuden näkymän elettyyn historiaan.
     Rattoisaa viettää pitkästä aikaa iltaa Teatterikesässä, paljon näkyy edelleen tuttuja ja entisiä oppilaita, draamatyön tuiskinassa.

Torstai 6.8.09
Onhan meiltäkin Madonnaan edustus, yksi Marjan ja yksi oma tytär seurueineen matkalla Jätkäsaareen jo neljän maissa iltapäivällä. Olisi toisaalta kiva olla Sepänkadulla ja kuunnella ikkunasta metakkaa saaren suunnasta. Kuullaan myöhemmin kuinka kaikki on megakonsertissa sujunut. Pohjoismaiden suurin yleisötapahtuma kautta aikojen?
     Helle jatkuu täällä maaseudun rauhassa. Teemme verkalleen pihatöitä, savustelen lahnoja. Iltapäivällä keikkailen Kyrösradion studiossa äänittämässä Elämään ja aurinkoon liittyvää luentaa ja esittelyä. Käynnistävät suorastaan Sillanpää-viikkoa, hämmästyttävää sinänsä.
     Kirsikka Siikalaan, jolla omakohtaisia kokemuksia itäisistä tarinoista, Latvian teatteri-istunto on tehnyt vaikutuksen Tampereella. Taustan tuntemus auttaa kriitikkoa, kiitos opastuksesta. Me monet olimme vähän ymmällämme Hermanisin tarinoiden äärellä.
     Täysikuu nousee uhkean punervana Mahnalan kuusikkoreunan ylle, kun uistelen kuhaa, saamatta. Ainoa tulos tämä luonnonelämys. Parvekkeelta kuuta vielä yötä myöten ihailemme, mutta valtaisaksi kasvanut vaahtera on tiellä. Puita pitäisi kaataa. Töitä olisi kaikkea vaikka kuinka, mutta otettava nyt vaan rauhallisesti kuten lääkäri määrää.

Perjantai 7.8.09
Virolaisten Kangelane näyttää nousevan Teatterikesän tärkeäksi esitykseksi. Baltian kolmikosta se oli puhuttelevin. Se voitaisiin hyvin saada suomeksi johonkin teatteriin, miksei Kansalliseen sopivana vastapainona. Kirsikka rinnasti Hesarissa Soome poissien vaiheet veltosti Smedsin Tuntemattomaan huomaamatta, että esitysten tavoitteet ovat suorastaan vastakkaiset. Komissarov pystyttää muistomerkin virolaisille vapaustaistelijoille kaikkine ristiriitaisuuksineenkin, patrioottinen tyyli mahdollisimman kaukana Smedsin räyhäköivästä ranttalimeiningistä. Vain sota-aihe yhdistää.
     Muistan yhä Nekrasovin Hamletin jostain kymmenen vuoden takaa: tulenlieskoja, murskattuja jääkimpaleita, sapeleita - mutta mikä yhteys kaikella oli Shakespearen draamaan? Silloin jo epäilin itsetarkoituksellista tempputeatteria. Nyt vaikutelma vahvistui Faustusta katsellessa. En oikein innostu hienoistakaan visuaalisista tehoista, elleivät ne jotenkin liity tekstiin ja tarinaan. Tällaista katsellessa jää auttamatta ulkopuoliseksi äimistelijäksi, sisin sisältö katoaa. Kvasitaidetta, uskaltaisin määritellä.
     Olihan omalla tavallaan hupaisaa lukea korkealta palkilta Otto Mannisen vanhaa yli 70-vuotiasta runomittoihin ja loppusointuihin sovitettua suomennosta. Teksti tuntui liukuvan omia aikojaan ohi sen mitä Nekrasov näyttelijöineen askarteli näyttämöllä. Meidän oli siirryttävä katsomon takaosaan ensimmäisen väliajan jälkeen, jotta niska taipuisi paremmin tekstin äärelle. Totta on sekin mitä Hannu Marttila on huomauttanut: kas kun Faustista ei ole saatu sen ajanmukaisempaa käännöstä. Pidetäänkö itse runodraamaa niin pölyttyneenä, että se kelpaa vain oopperan tai teatteritemppujen kohteeksi. (Poistuimme toisella väliajalla laskemaan verkkoja, anteeksi vain Nekrasov..)
     Madonnan konsertista ei tullutkaan riehujaista, meidänkin jälkipolvemme kuului nauttineen täysin siemauksin Jätkäsaaren tunnelmista. Vaaditaan hurja energialataus ennen kuin 100 000 kaiketi täysipäistä suomalaista saadaan paikalle kuulemaan ja näkemään pienen naisen äänellis-liikunnallista akrobatiaa. Kuka muu vetäisi?

Lauantai 8.8.09
Häitä ympäri Suomen, minä lämmitän savusaunaa. Autoja menee Myllykoluun, viimeinen esitys. Vahinko että Kuukausiliitteen ansiokas juttu Tulilahden murhista tuli vasta nyt elokuussa ja muutenkin tapahtuman 50-vuotismuisto jäi Runarissa ja Kyllikissä käyttämättä hyväksi. Näytelmä olikin ikään kuin sattumalta tulollaan sopivaan saumaan, mutta mistään Kylätaskun uudesta tulemisesta ei sentään kannata puhua niin kuin Hämeenkyrön Sanomissa yritetään uskotella.
     Aivan tyyni satumainen ilta järvellä, kun ennen saunaa laskemme verkkoa.

Sunnuntai 9.8.09
Yllätys: Hesarissa hyvä pääkirjoitus Knut Hamsunista! Vaikka kulttuurisivut eivät noteeraa, joku sentään on hereillä. Selvitin Syystähden alla - onnettomia, väräjäviä rakkaustarinoita Hamsunin kulkumiehet elävät. Ikäkirjailijan yhteys natsisimiin monisyisempi kuin Hesari antaa ymmärtää: pääasia oli industrialismin vastustaminen. Hamsun uskoi viimeiseen saakka ja sen ylikin, että Saksassa nousee uusi vitaali sukupolvi, kotiseutuhenki ja luonnon palvonta. Tietysti erehtyi pahan kerran, mutta ei koskaan perunut. Kannattaa lukea Hamsunia edelleen.
     Kristiina Malmio tekee kulttuurisivulla selvää jälkeä Helena Sinervon uudesta romaanista. Kerrankin hyvin ja railakkaasti kirjoitettu teilaus, jossa myös pätevän tuntuiset perustelut - vaikka en tietysti romaania tunnekaan. Ei oikein tee tämän jälkeen mieli tutustuakaan.
     Verkosta nousee kaksi kuhaa ja pulska ahven. Saamme mainion kalasopan, jota tytöt Taatan pirtistä ja Artsi tulevat nauttimaan puutarhamajaan - sekin ensi kerran käytössä tänä kesänä. Hellettä kestää.
     Ajelemme Ikaalisten kylpyläteatteriin katsomaan Sikaihanaa - rattoisa kokoelma kliseitä junttimaalaisuuden ja kaupunkilaistrendien eroista, ei hassumpi, ainakin kuvaa tätä aikaa ja tahtoo kovasti viihdyttää. Onhan tässä enemmän asiaa kuin mekaanisissa brittifarsseissa á la Ray Cooney: Leena Tammisen uutuusteksti, Kari Paukkusen ohjaama. Hyvin esitetty, siellä on löytynyt oma kepeän iloitteleva tyyli, vaikka tämä nyt ei parhaasta päästä ollutkaan.

Torstai 13.8.08
Käväisy Helsingissä parissa kokouksessa, tänään takaisin.
     Vaikka Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamalassa menivät osaltani pommiin, uutta kesää jo ideoidaan täydellä höyryllä. Ohjelmatoimikunta keskustelee vilkkaasti ja vaivattomasti, ei tarvitse paljon johtaa. Eiköhän me taas jotakin keksitä. Ongelmaksi näytti nousevan pikemminkin se, että ohjelmaa on liikaa ja liian hyvää, niin että kävijöillä ei riitä aikaa kierrellä kirjatiskeillä. Avtikvaarinen maailma on muutoksessa, ostajakunta vaihtumassa ja ohenemassa, nettikauppa valtaa alaa. Kaikki tällainen vaikuttaa kirjatiskien kiinnostavuuteen.
     Waltari-seura ja valtakunnallinen toimikunta taitavat viimeinkin saada juhlavuoden tilit ja raportin kuntoon voittoineen sekä selkkauksineen. Mittava tapahtumien ja julkaisujen vyöry koetteli seuraa, ehkä kuumensi päitä. Tosin valtaosa tapahtui monien järjestäjien toimesta täällä ja ulkomailla. Kahdeksassa maassa ja sadassa tilaisuudessa sain minäkin painella Waltarista todistamassa. Juhlavuoden julkaistu raportti näyttää koko monenkirjavan skaalan, jollaista vain harvan kirjailijan muisto voi synnyttää.
     Juhlaviikkojen eroava johtaja Risto Nieminen näkyy paukutelleen kovia sanoja kulttuuripolitiikasta, vähän ylimalkaisen huitaisevia, mutta ainakin huomio on herätetty ja keskustelu viriää. Raija Westergård ehdottelee samaa Hämeenkyrön Sanomissa, paikallisessa mittakaavassa. Jospa täälläkin viriäisi vähän keskustelua "pysähtyneisyyden ajan pitkän hiljaisuuden jälkeen" kuten Westergård toivoo. Teotkin olisivat ihan tervetulleita.
     Kari Häkämies on joka tapauksessa hypännyt kunnanjohtajana airoihin, joskin Aamulehti kuvasi tapahtuman etusivulleen (10.8.) väärin päin (moottori selän takana). Ehkä johtava toiminta lähtee kuitenkin sujumaan oikeaan suuntaan.

Lauantai 15.8.09
Marjan päivää vietetty ja vähän Marjatankin, kun Eeva-Liisa käväisi täällä savusaunareissulla. Christian laulaa loilotti Taubeaan ja Gripenbergiään ja Erna Tauroakin, joten siinähän tummuva elokuun ilta vierähti.
     Sitä ennen poikkesimme vilkaisemassa Tapahtumien yötä kirkolla. Kuuntelin muutaman sukuselvittelyn hautausmaakierroksella, missä aina oppii uutta ja tajuaa yhteyksiä. Kävimme sitten kolmisin päivänsankarittarien kanssa heittämässä muutaman tanssin Heiskan Tallituvalla Kylänmiesten tahdittamana ja sain sahtiakin pakkoruuan kylkiäisenä. Pitkäaikainen henkilääkärini Jarmo Puntalo vahvisti siinä tuvan kulmalla, että lievä infarkti hoidettuna voi olla hyväksi ja avata röörejä ja virkistää oloa, kuten on tapahtunutkin
     Voiko romaanista muuttaa käsitystään, vaikka ei ole lukenut sitä? Kirjallisissa keskusteluissa on se hankala puoli, että ne käsittelevät uutuusteoksia, joten ehtimätön kuulija on sokossa. Aamulla radiossa keskustelivat niin innostuneesti sitä Sinervon romaanista, että se alkoikin kiinnostaa. Puheenjohtaja Puttonen oli aivan lääpällään kirjan rivoudesta ja kuvottavuudesta, muutkin esittivät vain lieviä varauksia. Malmion esittämään kovaan kritiikkiin Hesarissa ei otettu kantaa. Muutenkin tuntuu, että ristiveto puuttuu näistä keskusteluista, pohtijat ovat kovin samanmielisiä, mikä koski myös Hotakaisen teoksen käsittelyä.
     Mutta olihan tämä toista kuin tv:n löpinät kymmenestä rakkauskirjasta. Viimeinen osa Tšehovin suurenmoisesta Lokista oli tyhjää taivastelua ja tuota trendikästä rentoilua, jolloin velttoon ilmaisuun peittyy vähäinen sanottava. Märta Tikkasen johtama juttu tuntui pureutuvan johonkin ytimeen, mutta silloinkin olisi pitänyt tuntea Enquistin käsitelty teos.
     Starttaavat MM-kisat, seurattava niitäkin. Kohta alkavat Sydämen asialla uudet jaksot, ja sunnuntai-iltana on Teeman hienossa sarjassa viimein tilaisuus nähdä Jättiläisen eeppinen kaari, joka jostain syystä on aina jäänyt väliin. Sitten siellä on amerikkalaista laatutrilleriä, Wilderia ja Hitchcockia... Joskus tuntuu, että tv tuhlailee hyviä elokuvia, mutta onhan liiasta parempi valita kuin niukkuudesta.

Tiistai 18.8.09
Kun Keskisalo juoksee hienosti kahdeksanneksi, olemme ylen onnellisia. Ja naiskorkeushyppääjä suorastaan itki ilosta, kun pääsi osallistumaan karsintaan, josta putosi. Näin kansa oppii tyytymään entistä vähempään ja iloitsemaan siitäkin.
     Isimbajevan itku oli toista luokkaa. On ilmeisen karmeaa pudota äkkiä huipulta, sitä ei usko todeksi, se järkyttää.
     Joku huomasikin kolumnissaan, että Usain Bolt jatkaa upeasti Jesse Owensin perinnettä Berliinin stadionilla. Amerikkalaiset juhlivat Owensia rintalätkällä JO. Hauskaa sillä Jesse kuului minun nuoruuteni idoleihin silloin, kun urheilusta ja sen historiasta innostuttiin.
     Kiekonheittäjä Kruger pääsi niukin naukin finaaliin, mutta hän tuntuu edelleen lainatulta vävypojalta. Outoa kun suomalaisurheilijaa haastatellaan englanniksi. Toista oli aikoinaan Carol Lindroos, salskea skandinaavi.
     Hyvä Terveys -lehti kyseli näiden päiväkirjojen perään, että miksi ja keitä varten. En osaa sanoa muuta kuin että hyvää kirjallista kuntoharjoitusta, virkeitä aamun avauksia, henkistä itseherättelyä. Tämä on vapaampi kuin mittaan sidottu kolumnipalsta, saa sinkoilla koska ja kuinka haluaa. Kun kaikkien suosima Facebook ei oikein innosta, tämä on sopiva omakohtainen kanava maailmaan, sekä tähän läheiseen että rajojen taakse. Unohtamatta kivaa interaktiivista palautetta.

Keskiviikko 19.8.09
Itse kouluneuvos, suven sankaritar, poikkesi saunomaan matkallaan mökille Mouhijärvelle. Pohdimme miltä näyttivät Tyrvään uusitun kirkon maalaukset lehtikuvissa. Koko komeus on vielä meiltä näkemättä omin silmin. Erityylisiä ovat ainakin Lavonen ja Rauhala töissään, saanevat aikaan kiintoisan kirkollisen dialogin kuvillaan. Kaipa sinne on pian mentävä töllistelemään. Hieno saavutus on kirkon vitkallinen ja perusteellinen korjaus kaikkineen.
     Käsittelimme myös ystävättärensä valtioneuvoksen esiintymistä Levengoodin ohjelmassa. Räpsäkästihän rouva siinä paukutteli totuuksiaan, osuvasti vaikkapa nykyisestä työuupumuksesta verrattuna sodan aikaisiin ja sen jälkeisiin ponnistuksiin. Marja nauttii Levengoodin ikiomasta suomen kielestä ja itse kehitellyistä uutuussanoista.
     Päivän jännitysmomentti: pääseekö Oskari Frösen korkeuden karsinnan uhkapelissä 230:sta, mutta ei. Radio on saunalla mukava kaveri, eikä tarvitse sitoa silmiään kuvaruutuun. Voi hakata samalla puita. Näin silti silmissäni Oskarin ponnettoman yrityksen, myös sen hiuksenhienon pudotuksen 227:stä. Mutta hänen tuloksellaan 224 voitettiin 40 vuotta sitten vielä olympiakultaa, kuten selostajat muistuttivat.
     Kiekonheittäjä Kruger jäi loppukilvassa viimeiseksi.

Torstai 20.8.09
Kaksi kovaa rähinää aloittaa kirjasyksyn.
     Paavo Haavikon elämäkerran väännöstä on kuulunut tietoja keväästä alkaen; nyt Heikki näyttää olevan tosissaan ja lähtevän käräjille. Kysymys koskettaa läheisesti. Mikä oikeus omaisilla on puuttua vaikkapa juuri kirjailijan elämäkertaan. Mikä on haastattelujen tekijänoikeus? Vaikeita ratkaista. Ennakkosensuuri tuntuu kohtuuttomalta vaateelta, onneksi Satu Elstelä ei aikanaan vaatinut Waltari-kirjaani tarkastusluentaan. Ei sellainen mahdollisuus käväissyt mielessäkään. Yksi nainen kyllä onnistui jälkikäteen rahastamaan isänsä puolen sivun sitaatista, suotakoon se hänen ilokseen. Uskon että Mauno Saari selviää jupakasta mahtavalla ennakkomainoksella eikä käräjille lopultakaan mennä. Tuskin suorasukainen elämäkerta vasiten tahtoo syyllistyä vääristelyyn.
     Vähän samasta on kysymys näytelmässä, joka kertoo Veikko Vennamosta. Meri Vennamo paukutteli varsin kriittisiä mielipiteitä sekä tv:ssä että Ilta-Sanomissa. Mutta tässä hän tuntuu olevan ihan asiasta liikkeellä. Jos näytelmä ottaa hyvin suuria fiktiivisiä vapauksia ja kuvaa nimeltä mainitut henkilöt väärin ja naurettavina, syytäkin on pillastua. Merin oma kirja on todistamassa hänen tulkinnoistaan. Täytyypä tutustua kumpaankin, kirjaan ja näytelmään. Täälläkin jotain tiedetään: Meri on Marjan pikkuserkku, heidän äitinsä siis serkuksia. Muistan minäkin Merin hauskana ja terävänä tyttönä nuoruusvuosiltamme.
     Kisat tarjoavat edelleen huippuelämyksiä. Naisten korkeus on aina hienoa katseltavaa, nyt myös kihelmöivän jännittävä kaksinkamppailu, johon tumma venakko kiilasi mukaan. Kroatian drama-queen voitti, mutta hilkulla oli saksalaisen räyhätytön uhkapeli. Usain Bolt pelleilee ja loistaa ihan omassa sarjassaan. Tällaisia ilmiöitä syntyy harvoin. Ja Evilää kävi jo sääli, rehvakka tamperelainen potee huonoa tuuria kroonisesti. Ei silti kannata ruveta haastattelijalle haistattelemaan.

Perjantai 21.8.09
Viimeisiä korjauksia Jylhä-tekstiin; sitten illan suussa Helsinkiin. Sepänkadulla meidän rapun tutustumisscumpat kattoterassilla. Mikäs siinä, Lilu ja Tomppa panivat pystyyn, sääkin lempeä. Helsingin sähikäinen silhuetti levittäytyi eteemme. Rapussa asuu kiintoisaa väkeä, kuulin talon asioita. Tutustuimme muiden muassa Enbuske junioraan, jota Marja kanniskeli sylissään. Piharakennuksen katolla pesivä lokki aiotaan ensi kesänä häätää, niin pahoja ovat kuulemma rääkäisynsä aamuyöstä.
     Taiteiden yö taisi vähän verottaa osanottoa, mekin pikapäin tullessa Akateemisessa poikkesimme. Eikä terassinotkumisen jälkeen jaksettu enää tunkeilla kaupungille, väkeä riitti siellä ilman meitäkin.

Lauantai 22.8.09
Kun aikaisin heräsimme, ehdimme junalla ja autolla jo kymmenen korvilla Kyrön tanhuville. aihetta oli, sillä Marssilaulun laulajat ja soittajat kokoontuivat ensimmäiseen harjoitukset kesän jälkeen Kosken Sykkeeseen. Pidin Kaunon pyynnöstä pienen puheenvuoron teoksen taustasta, ja sitten alkoivat Pentti Tynkkysen johdolla lauluja kajautella, nämä puolentoistasataa kuorolaista. Mitäs jos tästä tuleekin ihan komea juttu, tunnelma oli lupaava. Sina antoi ohjaajana joitain toiveita lisäteksteistä, jotka lupasin tehdä.
     Ilahduttaa sinänsä näin laajapohjainen yritys, jollaista ei aikoihin saada Myllykoluun aikaiseksi, kun lukee taas aiheesta lähetettyä kannanottoa Kyrön Sanomista. Siellä haluaa mestaroida yksi yhdistys liitännäisineen, ja pitäköön hyvänänsä. Katsojamäärät ovat pudonneet alle sen mistä 1972 aloitettiin ja viidennekseen vuodesta 2002.
     Luin junassa Meri Vennamon kirjaa isästään: tuntuu mainiolta lähikuvalta. Otavan kirjasarja täyttää ainakin tässä otsikkonsa. Kirjassa on hieno kuvaus Vennamon ainoasta käynnistä kotiseudullaan Karjalassa ja muutakin koskettavaa, läheltä nähtyä, ymmärtävää joskin myös kriittistä. Nyt on vain nähtävä se näytelmä kunhan ehditään. Lauri Meri antaa Hesarissa kiitosta, mutta rivien välistä pilkistää karrikatyyrinen turbulenssi.
     Veikko Vennamo oli mukana täällä "Elämän päämäärät" -seminaarissa 1987. Muistan hänet hieman surumielisenä ja lempeänä hahmona, joka ei aivan vastannut taistelevaa poliittista mielikuvaansa. Kun johdin paneelia, jäi mieleeni hänen puhuttelunsa: veli puheenjohtaja. Hän ei hyväksynyt herroja.

Sunnuntai 23.8.09
Saatiin loppuun nämä MM-sembalot Berliinissä; loppufloppi vastasi hyvin Suomen yleismenestystä. En kyllä odottanutkaan epävarman oloiselta keihäskvartetilta tämän kummempaa. Kuuban tai Japanin pojan kaltaisia repäisijöitä ei meiltä löytynyt. Onko joukkueella muuten ketään lääkäriä nykyään; olin kuulevinani, että valmentaja kuskasi Pitkämäkeä sotilassairaalaan korvan puhkaisuun. Thorkildsen oli suvereeni mestari, kättelikin rehdisti kaikki ennen finaalin alkua. Hän löysi ainoana oikean kulman, keihäs lensi pisteenä kauas.
     Kaikilla suomalaisilla tuntui olevan yhtä ja toista ongelmaa paitsi sillä Pielaveden vääräleualla. Eikö olisi aika löytää terveellisimpiä lajeja suomalaisten bravuureiksi. Eikö juoksu taas tauon jälkeen maittaisi? Vaan kuka pärjäisi Boltin ja Bekelen kaltaisille ihmekoneille.

Maanantai 24.8.09
Myllykolun ja Töllinmäen kunnostuksen esiselvitys on ainakin toiveissa saada rahaa Joutsenten reitiltä. Hitaita ovat suunnittelun myllyt. Pitko laski aamulla, kun vähän peippailtiin taas jalkapalloa kentällä, että yksi ranskalainen viiva maksaa 6000 euroa. Kunpa niistä päästäisiin myös käytännön toimiin.
     Ehkä tässä ollaan liikkeellä liian vaatimattomaan suuntaan. Olen saanut hyvän vinkin Suomen Kulttuuriperinnön säätiöön, joka on viimeksi kunnostanut mm. Elias Lönnrotin vanhuuden kodin Lammintalon Sammatissa. Eikö kannattaisi iskeä suoraan tällaisiin tahoihin, kun kyse on sentään Nobel-kirjailijan kodista. Aloite on Hämeenkyrö-seuralla, hyvä niin, mutta eihän kuntakaan voi ihan passiivisena sivusta katsella.
     Hieno elokuun päivä, työt lähtevät taas rullaamaan. Tein lisiä Marssilaulun librettoon, yhtä lehtijuttua ja silmäsin Jylhän sitaattien lyhennöksiä, kaikki kunnossa. Ja Ailan kirja lähti taas liikkeelle.
     Matti Kuusela kirjoitti Sinervon romaanista suorapuheisen kritiikin Aamulehteen. Harvoin kriitikko uskaltaa sanoa mitä noin mieskohtaisesti todella ajattelee, Matti uskalsi. Hänen kolumninsa äskettäin Turkuun hukkuneesta repusta kuuluu lajin helmiin.

Keskiviikkoaamuna 26.8.09
Kiintoisa oikeudenkäynti Jussi Halla-ahoa vastaan. Täytyy tässä jokaisen nettikirjoittajan vähän skarpata. Ehdollista vankeutta? Palautuu mieleen Hannu Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäynti, tosin siinä kysymys kaunokirjallisuudesta ja fiktiivisen henkilön suuhun asetetusta pilasaarnasta. Mutta motiivihan perimmältään sama. Salama myönsi lopulta halunneensa pilkata Jumalaa. Sittenpä hänet armahdettiin.
     Olisiko vieraan jumala vähän suuremman arvonannon kohde kuin tämä oma kristillinen. Mohammedia ei hevin pilkata, senhän saivat tanskalaisetkin tuntea jopa valtiollisissa suhteissaan. Silloin sananvapauden nimissä täälläpäin puolustettiin lehden pilapiirrosta, mutta kuinka käynee nyt? Perimmältään taitaa ratkaista se, kuka sanoo ja kirjoittaa, ei niinkään mitä viesti sisältää. Halla-aho on merkitty mies, tuskin häntä sananvapauden ritarit käyvät puolustamaan.
     Päivi Tiilikka esitti aamutelevisiossa järkeviä kriteerejä, mutta Hbl:n laajemmasta tarkastelusta huomaa hyvin asian moniselkoisuuden ja vaikeuden. Sieltä myös näkee, mitä Halla-aho on kirjoittanut: mm. Mohammedin lapsiavioliitosta, joka siis oikeuttaa pedofilian islamin maailmassa. Yrsa Stenius arvelee, että Ruotsissa tällainen reaktio ei olisi mahdollinen, sikäläisessä klimaatissa Halla-aho ei olisi moista kirjoittanutkaan. Miksi näin? Vaikka vain Mankellin Wallandereita lukiessa huomaa havainnollisesti, kuinka hankala kysymys maahanmuuttajien vapaa pääsy maahan on vapaamielisessä maassa.
     Jäätävä odottamaan oikeuden ratkaisua. Sakoilla selvinnee poika, ja sananvapauden puoltajat pysyvät hiljaa.

Torstai 27.8.09
Do you still need me, when I'm sixty-four..?
     Vastaus taannoiseen Beatles-viisuun alkaa häämöttää. Tämä ikä tuntuu tähän asti parhaalta, kumma kyllä.
     Anja Snellman ilahdutti aamulla ottamalla kipakasti mediakyökissä kantaa Halla-ahon käräjiin ja sananvapauteen. Myös ex-siippansa Saska kirjoitti Hesarissa samasta asiasta. Kyllä täällä sentään hereillä ollaan, hyvä niin.
     Aamulla puitiin Vepan baarissa sivistysjohtajan valintaa, joka lähestyy. Siellä on yksi kova hakija, saa nähdä onko samaa itsestään selvää kykyä valita kuin oli kunnanjohtajan kohdalla.
     Illalla meillä oli miesten sauna Ylivakerin Taunon ja Laurin ja poikani Vilhon kanssa, hiukan sahtia ja makkaraa ja paljon puhetta poikien asioista. Ville tuntee yhteiskuntaa ihmeen paljon, sitähän paikallislehdessä oppii jos mitä. Ja Lauri on virtuoosi traktorien moottorien suunnittelussa. Viisastuin minäkin.
     Puinnit hyvässä vauhdissa, kypsä elokuu jatkuu ja kantaa satoa.

Perjantai 28.8.09
Syntymäpäivien suma jatkuu näin Taunon päivänä, minkä kunniaksi kävimme kahvikutsuilla Ylivakerilla. Sunnuntaina on Hilkan päivä, ja muutakin seurallista ohjelmaa tässä. Sitä paitsi poimin marjat ja tein mehua.
     Illan kohokohta: Sydämen asialla jatkuu uusilla osilla. Hyvä oivallus tuoda Aidensfieldiin moderni, nokkela ja omavaltainen poliisi - hiukan tällaisia Wallanderin otteita. Hurmaava tyyppi, joka panee kylää sekaisin mutta nappaa konnat neuvokkaasti.
     Kirjoitin pienen kuvailun viime huhtikuun ajelusta aidoilla tapahtumapaikoilla Yorkshiressa, ja Matkalehti sen ottikin, Marjan kuvat mukana. Näin täytyy taas alkaa työt ja tienestit syksyn lähetessä. Juttu ilmestyy varmaan vasta vuoden vaihteen tienoilla.

Sunnuntai 30.8.09
Toteutui kesän tärkeä vierailu, vaikka ensimmäinen yritys pari kuukautta sitten epäonnistui: makasin lasaretissa. Vesa ja Jane ajelivat eilen pihaan sateessa, mutta sitten sääkin selkeni leppeäksi saunaillaksi. Pilkkopimeään saakka koluttiin lauteita ja pulahdeltiin järveen, sahtiakin Vesan kanssa kallisteltiin, sehän on välttämättömyys. Pääaiheena oli juhlistaa sitä, että Jylhä-kirjamme on mennyt taittoon! Jane lausui syntysanat joskus joulun jälkeen, ja näin pitkälle sentään päästiin, hienoa. Toivottavasti kustannuspäällikkö saa olla tyytyväinen meidän poikien ponnistuksiin.
     Nyt pyhäpäivän kuluksi ajelimmekin Pyhän Olavin kirkkoon tuonne Sastamalan sydämeen ja katsastimme Osmo Rauhalan ja Kuutti Lavosen paljon puhutut maalaukset. Sankasti oli väkeä paikalla ja osuimme juuri esittelyn alkuun, joten saimme ihailla kirkkotaidetta selitettynä, symboleineen ja muine saloineen. Yleinen turkoosiin pohjautuva värimaailma on kerrassaan rauhoittava ja kaunis. Rauhalan älyllinen ja symbolisesti tihennetty taide ei ehkä sytytä tunteita, mutta panee aivot askartelemaan ja miettimään syntyjä syviä. Lavonen vetäisee rohkeita, tahallisen kömpelöitä, hiilipiirroksenomaisia väkeviä lähikuvia apostoleista ja Via crucis -vaelluksesta. Eritahoisina teokset käyvät dialogia ja ehkä täydentävät toisiaan. Kummallakin taiteilijalla on yksi yhteinen teema tai pyrkimys: yhdistää luonnontieteellinen ja ekologinen ajattelu uskonnon ihmeisiin ja myytteihin. Tämä pinnanalainen keskustelu on tämän kirkkotaiteen uudistava, kiinnostava piirre.
     Kirkosta ajelimme vielä Sarveen loppulounaalle ja kohottelimme laseja Jylhän, Janen, Otavan ja itsemme kunniaksi, Marjan sävyisästi myötäillessä.
     Vielä oli katseltava kuinka lammasmaisen sisuton Suomi hävisi Ruotsille kaikilla yleisurheilun rintamilla. Vae victis.

Maanantai 31.8.09
Kesän viimeinen päivä, lorun loppu. Lämmintä on vielä, puinnit jatkuvat, marjat ylikypsyvät.
     Vesa soitteli ja kiitti viikonlopusta: savusauna ja sahti maistuivat, molempien kova tuntija on poika. Harmitteli vain, että talkoot jäivät liian vähiin, mutta lautaa sentään taaplattiin. Liiteri vielä saunan kylkeen nouskoon.
     Meri Vennamo puhui taas kirjastaan aamulla tv:ssä, ihan asiaa. Kirja lähti meiltä kiertoon, sen verran ansiokas ja osuva muotokuva Veikosta kokoutuu. Vesa toi tullessaan Sakari Kännön Souvin (2004), joka on kuulemma Pentti Linkolan mielestä mestarillisin suomalainen romaani aikoihin. Jäi ilmestyessään kokonaan vaille huomiota. Vaikuttaakin jämerältä, konkreettiselta kerronnalta automiehistä sodassa.
     Linkolasta oli sunnuntaina huithapeli ohjelma, jossa toimittajalikka puski pieniä töitä Penan tilalla. Olisihan aiheesta saanut irti vaikka mitä, kun on kuunnellut Vesan tarinoita kokemuksistaan Penan soutajana ja apumiehen. Siellä sattuu ja tapahtuu.
     Mutta päivän hartaushetki koitti, kun Francon aika sentään jatkuu näin maanantai-iltaisin, erinomaisesti etenee perheen draama. Dokumentti samasta ajasta FST:llä myöhemmin illalla sen sijaan pettymys, kaivauksia ja riipaisevia muistoja, mutta ei ajan kuvaa minkäänlaista.

henkilötiedot | kalenteri | päiväkirja | julkaisut
kirjoituksia | palaute