Sulka
Henkilötiedot
Päiväkirja
Julkaisut
Kirjoituksia
Puheita
Palaute
Pääsivulle

Päiväkirja

Sunnuntai 1. elokuuta 2010
Kotona odotti matkan jälkeen eilen iloinen yllätys: tyttäret olivat lämmittäneet savusaunan ja valmistivat muurinpohjapannulla kivan räiskäleillan. Niiden voimalla iloitsimme sitten Tero Pitkämäen pronssiheitosta. Thorkildsen on maaginen keihäsmies, saksalainen kaveri hillui riemukkaasti hopealle.
     Tänään oli vielä sonnustauduttava sukujuhliin: Kustaa ja Ulriika Tuomolan jälkeläiset viettivät yhdistyksen 60-vuotisjuhlaa täällä Hämeenkyrössä, ja siihen osallistui järjestävänä joukkueena Ylivakerin laajapohjainen klaani, kantaäitinä Leeni Ylivakeri o.s. Jaakkola. Suku on lähtöisin Varsinais-Suomesta, mistä oli tullut muita sukuhaaroja, joten juhlittiin kaikkiaan sadan hengen voimalla. Lauri ja Paula Ylivakeri saivat sukutaulun 400-vuotisen sukutilan nykyisenä isäntäparina.
     Muutakin ohjelmaa oli kirkon, hautakäynnin, ruokailun ja kokouksen lomassa. Kuultiin harvinaisuus, Sillanpään "Maamiehen laulu", Vilho Luolajan-Mikkolan säveltämä, joka ei noussut ihan "Marssilaulun" veroiseksi. Alma esitti Kirsi Kunnaksen runoja ja Matti Yrjölä veti sukuhaarojen välisen kuulantyöntökilpailun, jonka tietysti Jaakkolat ylivoimaisesti voittivat ylivakerilaisten voimamiesten johdolla.
     Verkkainen sukujuhla kallistui lopuilleen kahvittelun, arpajaisten ja yhteislaulun merkeissä. Ilmeisesti näillä on oma merkityksensä ihmisten sukutunteen vahvistajana ja muutenkin perheiden lähentäjänä. Vaan vaivansa on järjestelyissä ja oma rasituksensa osallistumisessakin, mutta voittopuolella ylivakerilaisen nuoren polven päivitys, kuulumisten vaihtaminen ja uusien tyyppien tapaaminen.
     Pituushypystä ei sitten suurta iloa lohjennut Barcelonassa, mutta naisten korkeus oli kaunista katseltavaa. Iloitsimme sekä Kroatian draamatähden että Ruotsin Emma Greenin loistavista hypyistä. Onneksi nekin kisat loppuivat.

Tiistai 3.8.10
Piipahdus Tampereen teatterikesässä.
     Entisen oppilaani Jussi Suvannon kritiikki Aamulehdessä innosti katsomaan, kuinka energisesti venäläiset Gogoliaan esittävätkään. Vetshera: Vesna perustuu novelliin 'Toukokuun yö', varmaan alkuteksti siellä jossakin häämötti. Mutta kollektiivinen keväthurmos ja erotiikkaa tihkuva reipastelu hallitsivat näyttämöä. Totisesti heillä oli energiaa ja he lauloivat suurenmoisesti, liikkuivat, tanssivat ja sätkyttelivät valloittavasti.
     Olihan tarinakin: koppaileva kyläpäällikkö viettelee poikansa morsiamen ja saa siitä ansaitsemansa rangaistuksen. Mystinen noituustaso kulki siinä rinnalla. Kaikesta ei ihan saanut selvää, mutta riittävästi kuitenkin - niin vetävä oli itse esitys. Jussi oli oikeassa: melkein teki mieli tempautua mukaan tanssimaan ja loilottamaan.
     Puutarhakadun Lukulaarista löysin jonkun Ahon painoksen ja Kai Laitisen aukileikkaamattoman esikoisteoksen Puolitiessä (1958) sekä tapasin yliopistoaikojen perästä Markku Ihosen. Hän väitti pokkana, että olen "julmetun hyvä kirjoittaja". Tällainen innostaa.
     Hauskaa sekin, että Tv1:n ostamat amerikkalaiset terapiaistunnot ovat taas alkaneet uusin jaksoin. Harvinaisen intensiivisiä puolituntisia. Walterin unettomuus tosin niin selvää, että tämmöinen keinutuoliterapeuttikin olisi voinut selittää syyt.

Torstai 5.8.10
Myrskyä totisesti täälläkin eilen, mutta vaurioitta selvittiin. Rauhassa voitiin illalla saunoa ystävien kanssa. Tuuli kävi, vesi velloi, sataa tihuutti, mutta päiväinen tornado rauhoittui nopeasti. Missähän luojan suojeluksessa täällä päin maata oikein eletään.
     Luonnonilmiöissä on se puoli, ettei voi panna komiteaa pohtimaan, kuinka ne voitaisiin estää. Suojautua ja varautua voidaan, mutta ei aina.
     Vielä oli poljettava tapahtumien iltaa viettämään Tampereelle: oli pieni sessio Suomalaisessa kirjakaupassa. Kävi hyvä tuuri ja sitten huono. Huomasin että se Miko Roihan kehuttu Juha menee Hällässä ihan siinä kirjakauppaa vastapäätä. Tilaisuuksien väliä puoli tuntia. Jospa ehdin näkemään viimein tämänkin. Mutta ihmisiä oli kirjakauppa pullollaan, haastattelu jatkui innoittuneesti ja signeerauksen hakijoitakin riitti sen verran, että myöhästyin teatterista 10 minuuttia. Siellä oli jumalauta ovet lukossa! Mitähän tärkeilyä sekin oli olevinaan. Yleensä ehdin pienen viipeenkin jälkeen hyvin kärryille.
     Kulunkitilille oli merkittävä lipun hinta 27 euroa. No paljonhan olen näitä aikoinaan ilmaiseksi katsellut, kun kuuluin teatterikesän johtokuntaan. Ajoin kotiin ja painuin järvelle: nappasi iso kuha heti lähteissä uistimeen. Kulunkitili sai tervetullutta kompensaatiota.

Perjantai 6.8.10
Kylän tapauksia rekisteröity saunaillassa, paikalla isäntäväet Auttilasta ja Ylivakerista sekä veikeät lapset Sanni ja Perttu. Toteamme että suurmestari Eero Pylsy on sanoittanut ja säveltänyt ihannoivan Kierikkala-valssin, jota on esittänyt kaikille, jotka on onnistunut sulkemaan sahtikellariinsa. Huomenna Eero isännöi tyttärensä Anninan häitä maisemakahvilassa. Risto puolestaan on isännöinyt poikansa Joonaksen häitä Finlaysonin palatsissa hyvällä menestyksellä.
     Samalla totesimme, että Saavutus oli Hämeenkyrön Sanomissa väärin sijoitettu Kierikkalaan, kun se tietysti sijaitsee Vanajan kylässä, missä kaikki asumme. Tauno oli ylittänyt itsensä ja oikaissut asian päätoimittajalle. Kylän nimi on jäänyt unohduksiin, pitäisikö tekaista vastineeksi repäisevä Vanaja-valssi?
     Saunan lämmityksen lomassa poljin Maisemakahvilaan, missä oli Aamulehdessä ilmoitettu Christianin ja Veronican laulukonsertti. Piti vain tervehtiä laulajia. Harvinainen tapaus: paikalla ei ollut yhtään kuulijaa, mutta eipä ollut esittäjiäkään eikä ketään järjestäjää tai tilaisuuden isäntää. Seisoin yksin pihamaalla konsertin alkamisaikaan saakka ja palasin kiireesti saunalle.
     Saunominen sujui mukavasti, samoin makkaran, oluen, kahvin sekä Marjan mustikkapiirakan nautinta. Juttua kulki enemmänkin, mutta kaikkea ei tässä jaksa muistaa.

Lauantai 7.8.10
Tuija Välipakan uusi runoteos Klovnin pelko (Gummerus) on ilmestynyt: sen kunniaksi sirkushenkiset iltamat Messukylässä. Juuri kun oltiin päästy hyvään alkuun, ukkosmyrsky räjähti yllä ja pihan teltta hajosi kasaan. Komeaa salamointia! Kuultiin sisällä runonluontia ja nautittiin tarjoilua pian pihamaallakin. Maistoin hattaraa viiden vuosikymmenen tauon jälkeen. Paikalla pirkanmaalaisen lyriikan establishment Ahdista ja Aronpurosta alkaen, valtaosa kuitenkin nuorta runoilijapolvea.
     Tuijan kokoelma on omistettu linnuille, linnunkaltaisille, joten Marja kiirehti pyytämään omistuksen itselleen. Kokoelman avausruno kertoo sirkuksen saapumisesta enteellisen uhkaavin sävyin, mutta juhlathan vain paranivat dramaattisesta alustaan. Tuija kirjoittaa pitkää tiheää kertovaa runoa, josta saa selvän. Odotellaan vastaanottoa. Hei Aamulehti, hereille kunhan teatterin ryminöistä on päästy.
     Jatkettiin saunomalla vaihteeksi Törmällä, minne Marjan kaksoissisko Sirkku oli Turusta tullut virkistäytymään. Kerrattiin pelituloksia. Kiertopalkinnon haltija Artsi on rankkarikisassa hännillä Pitkon kanssa, Esa ohitti torstaina loistokuntoisen mutta lievästi loukkaantuneen Askon. Minä olen edelleen pelikiellossa, terveyssyistä. Sen sijaan työnsin kentällä miesten kuulaa kunniakkaasti 6,16.

Sunnuntai 8.8.10
Kyllähän perhana helle paranee, mutta illalla iski rankka raesade. Luulin että katto lentää ilmaan. Myllykolun viimeinen esitys selvisi onnen kaupalla kuiville. Söimme ennen rymäkkää puutarhamajassa muurikkapannulla valmistamaani kanaa ja savustettua ahventa, Sirkku ja Artsi vastavuoroisesti vieraina. Hauskoja tarinoita Nyströmin kulttuurisivusta. Siinäkin olisi ainesta vaikka minkämoiseen näytelmään.
     Kalaa tulee heikosti! Uistelin aamulla viideltä ja taas illalla ihannesäässä sateen jälkeen auringonlaskun aikaan: ei sinttiäkään. Kuka lienee kähveltänyt kalat Kallioistenselältä. Sen sijaan kaksi uistinta jämähti pohjaan ja sinne jäi.
     Luen uudelleen Arvid Järnefeltin Vanhempieni romaania. Merkittävä väylä Juhani Ahoon käy Järnefeltin perheen kautta. Voisiko sen vaiheilta vielä oivaltaa jotakin uutta?

Tiistai 10.8.10
Pikkumaiset ja kateelliset, siis erittäin demokraattiset ruotsalaiset ovat kiukustuneet Victorian ja Danielin liian loistokkaasta häämatkasta. Jonka kustansi yksityinen liikemies. Ennen ne narisivat, että kuninkaalliset elävät valtion ja yhteisten vuussa suunnittelin jätelaudoista jotensakin välttävää arkisto- ja kirjahyllyä ja sen jälkeen painuttiin järvelle, Marja keksi tälle Kierikkalan puolella sijaitsevalle varastolle osuvan nimen. Olkoon se tästä lähin Kirjakka. Sieltä minut usein tapaa, ovi on auki.

Lauantai 14.8.10
Tapahtumien yö Hämeenkyrössä - täälläkin, totta kai.
     Kohottavin tapaus oli tietysti Hiltun ja Ragnarin maratonluenta kirjastossa. Kolmisen tuntia kuudentoista lukijan voimin: sopiva mitta. Kun tekstiä kuunteli eläytyvin luentajaksoin, huomasi havainnollisesti kuinka hienosti pieni kertomus on kirjoitettu. Kuinka herkkää ja terävää, toisaalta ironisoivaa mutta pohjimmaltaan hellästi ymmärtävää on sen ihmiskuvaus. Sillanpää on luonnonkuvauksen ohessa (jota tässä on vähän) syvällisin ihmisen salattujen mielenliikkeiden kuvaaja. Marja sai osuudekseen finaalin, Hiltun hukuttautumisen, ja liikuttui niin ettei voinut jatkaa. Minä sain hoitaa luennan voitolliseen loppuun. Tapahtumasta vastasi luonnollisesti F.E. Sillanpään Seura.
     Sitten oli yhtä ja toista kansanhuvia, jossa virkistyen vaeltelimme. Laskuvarjohyppääjät liitelivät komeasti sinitaivaalta Heiskan pellolle. Vanhojen traktorien paraati esittäytyi. Tallituvassa tanssittiin ja sikaa ja sahtia tarjoiltiin. Täällä oli väkeä kaiketi tuhatkunta, kirjastossa toistakymmentä. Siinä harrastusten suhteet.
     Pitko vertasi kunnanjohtaja Häkämiestä Kim Il Jongiin. Satiiri onnistuu paremmin, jos se tavoittaa kohteen edes jokseenkin sattuvasti. Ylikarkea liioittelu liitää ohi ja vesittää hyvän yrityksen. Taustalla Hämeenkyrön Sanomien antama tila Häkämiehen ensimmäisen vuoden arvioille, jotka varmaan yllättivät monet myönteisyydellään. Ilmeisesti annetaan arvoa ripeälle ja vahvalle johtajalle, vaikka oltaisiin eri mieltä hänen kanssaan.

Sunnuntai 15.8.10
Marjan päivä, huomioitu aamulla.
     Ihmeellinen kesä jatkuu. Poikani Vilho poikkesi poimimaan karviaisia ja kiirehti paikallisreportterina Kyröskosken kävelyretkelle, mistä minäkin sain sytykkeen ja ajoin perässä. Jouko Hannu johdatti joukkoa vanhaa myllytietä harjun laella ja kertoili leppoisasti tehdaskylän varhaisvaiheista. Paikallistin nyt vasta täsmällisesti, missä sijaitsi suurten laulujuhlien 1904 kenttä ja missä vanha seurahuone. Laulujuhliin osallistui myös lyseolainen Emil Sillanpää, joka on kuvannut niitä mainiosti kokoelmassaan Viidestoista (1936). Tieto Bobrikovin murhasta tuli juhliin ja aiheutti vain lievää hämmennystä. Entisen hyppyrin paikankin löysimme. Kiitos näistä.
     Muuan aktiivinen daami kyröläisestä sukutalosta myönsi, ettei ollut täällä koskaan käynyt eikä tämmöisiä paikkoja tiennyt olevankaan. Hän sanoi tuntevansa Rooman ja Barcelonan paremmin kuin Kyröskosken. Moni voisi sanoa samaa. Kävelyretken järjesti Hämeenkyrö-Seura.
     Iltapäivällä oli "Sulosen mökin" uusien asukkaiden Kirsin ja Tepon juhla Maisemakahvilassa, paikalla yliopistoväkeä, ystäviä ja meitä naapureita. Oikea vanhan ajan kesäjuhla kahvitteluineen ja irkkumusiikkeineen kulttuuriladossa. Juhlan kohokohta sattui minulle siinä, kun suurmestari Eero Pylsy kutsui meidät Marjan kanssa sahtikellariinsa kuulemaan sanoittamaansa ja säveltämäänsä Kierikkala-valssia. Komeasti kaikui Eeron baritoni kellarissa ja vaikuttava oli laulu. Arvatenkin se kuullaan vielä monissa tilaisuuksissa vähän laajemmallekin yleisölle.
     Pitko vakuutteli jälleen hurskaasti, että Myllykolussa pitää näytellä vain ja aina Sillanpäätä. Mikäs siinä. Kahvilan aurinkoisella terassilla rupatellessa hän ja Auttilan Risto lupasivat näytellä, jos teen kyläkomedian. Pannaan korvan taakse.

Maanantai 16.8.10
Marjanpoimintaa, hauki nousi järvestä, sieniäkin alkaa löytyä. Marja paistoi hauen spelttijauhossa, parempaa ei voi ollakaan. Pientä kirjoitustyötä kaiken lomassa.
     Illan suussa Tampereelle tapaamaan rotary-naisia ja puhelemaan vielä kerran Meriluodosta. Maittava ilta Saludissa, sain mahtavan kukkakassillisen. Ajelin Helsinkiin ja ehdin katsomaan terapiaa, pitää kutinsa.
     Kun ajattelen omaa päivääni, on yhdyttävä Newsweekin arvioon: en kovin syvälti tunne, kuinka hyviä muut maat ovat, mutta mitään enempää en voi näiltä puitteiltani kaivata. On omasta päästä kiinni, ellen pysty elämään onnellisesti.

Tiistai 17.8.10
Asioiden hoitoa Helsingissä. Talo Kankurinkadun nurkalla nousee pikkuhiljaa. Paikoitustiloista koveneva pula. Hannu Mäkelän romaani Kivestä saa näkyvää tilaa Hesarissa.
     Kävelin kirjastoon ja Akateemiseen, oikeastaan kaipasin Teemu Keskisarjan kirjoja, mutta en niitä vielä tavoittanut.
     Iltapäivällä meillä oli Café Ursulassa Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmavaliokunnan kokous. Onpa pitkä nimi. Ei ihme että sitä aina silloin tällöin ehdotetaan lyhennettäväksi. Tarkasteltiin tämän kesän päiviä ja todettiin ne hyvinkin onnistuneiksi. Yleisöä oli parahultainen määrä, ohjelma tasokasta, jopa sykähdyttävää, kauppa kävi kirjatiskeillä, hinnat nousivat huutokaupassa ja kaikki oli muutenkin kohdallaan. Tästä on hyvä jatkaa. Kaavailtiin ensi kesää teemasta Rikos - ja ideoita, ehdokkaita, esiintyjiä alkoi tulla yli äyräiden. Tutkittava tehtyjä ehdotuksia.
     Piipahdimme kokouksen jälkeen Vesan kanssa lasilliselle Sea Horseen ja mietimme, mistä saisimme lisää valtaa. Nykyinen on aika ohkaista ja sitäkin tulee kovin vähän käytetyksi. Hesari listasi meidät ystävällisesti kirjallisuuden vallankäyttäjiksi lauantaina. Kokouksessa kummasteltiin, että tietokirjallisuus puuttui kentästä, mutta eihän yhdelle sivulle kaikki mahdu. Sinänsä tällainen on aika harmitonta kirjallisuuspoliittista viihdettä. Mutta jos joku ottaakin tosissaan..?
     Tapasin ohimennen Paulankin ja pahoittelin, etten ehtinyt häntä kuulemaan taannoin Hämyvestareille Kyröskoskelle. Deletoimme oman ymmärryksemme mukaan huhut Katrin uudesta poikaystävästä. Vaan mistä sitäkään tietää..
     Kuinka olla, kiersin kapakasta korttelin ja osuin kaupunkikävelyryhmän joukkoon: kolmattakymmentä naista lähdössä tutkimaan teemaa Helsingin ihanat naiset. Siitä ei voinut kieltäytyä! Olin ainoa mies, onneksi tuli sitten toinenkin. Kiva kierros naisvaikuttajien ovilla ja patsailla. Lopusta Espalta vähän oikaisin ja livahdin Kino Engeliin: A Single Man oli aika ohut yhden päivän tarina homoystävänsä menettäneestä kirjallisuuden professorista, aika jotain 60-lukua ehkä. Loppu yllätti hivenen ontosti, mutta hyvin näytelty pieni kohtalon täyttymys.
     Mainio päivä päättyi tv-terapiaan, josta alan tulla riippuvaiseksi.

Keskiviikko 18.8.10
Aamusta tielle ja Kyröön takaisin. Aina hauska palata, kunnes syksyn kurakelit koittavat.
     Marja, tytär ja tyttärenlapsi teiskaroivat kahvipöydässä. Lounaaksi järvestä nostamaani kuhaa piparjuurella terästettynä, jumankauta täällä saa juhla-aterioita aina omasta takaa. Newsweek on oikeassa, tämä on paras maa ja parhaat naiset.
     Rakennan varastohyllyä Kirjakkaan, luovaa työtä, kun on käytettävänä kokoelma erilaista jämälautaa. Mutta se kohoaa! Herkullisia pieniä punikkitatteja ihan tuossa nurkalla. Lämmin elokuinen autere jatkuu, marjojakin vähän poimin. Onkohan nämä loppukesän ihanat päivät laskettu mukaan Newsweekin tutkimuksissa?

Torstai 19.8.10
Oli asiaa Ruovedelle ja samalla poikkesin Muroleessa. Hieno käynti!
     Ensinnä kanavan miljöö tekee edelleen vaikutuksen, melkein herää eloon Kassilan Elokuu, joka on siinä filmattu. Sundvallin valkea huvilakin on yhä paikoillaan.
     Noitakäräjien aikaan Vinhan kirjakaupassa tapasin Jussi Salmen, joka kertoili kiintoisia juttuja Lauri Viidan ja Aila Meriluodon oleskelusta Muroleen Majasaaressa 50-luvun alussa. Heräsi ajatus kuulla joskus lisää, ja nyt se toteutuikin korkojen kanssa. Jussi oli vastassa kyläkaupan pihassa, ja siitä lähdettiin hänen kotiinsa kahville ja siitä edelleen itse sinne Majasaareen soutuveneellä. Sain nähdä varsin alkuperäisen tuntuisen huvilan ja miljöön, missä runoilijat pari vuotta sinnittelivät. Ilmeni että saari oli varsin lähellä mannerta eikä siellä nyt niin eristettyinä eletty kuin joistain kuvauksista on voinut ymmärtää. Salmen talo oli tärkeä tukipiste.
     Helppoahan alkeellinen talous ei tietenkään ollut. Aila ei ollut varsinaista emäntätyyppiä. Hän pysyikin enimmältä lasten kanssa saaressa. Paljon tarinoita on jäänyt elämään Viidan seikkailuista Muroleen kujilla ja kylillä ja vaikkapa Salmen talon saunassa, missä kaverinsa Väinö Linnakin vieraili. Näitä kuuntelin ja huomasin, että Aila-kirjasta jäi pois joitakin hauskoja vivahteita, mutta ei sentään ratkaisevia. Voihan näitä jossain vielä käyttää.
     Viita-tietous vielä täydentyi, kun Jussi Salmi vei minut Olli Sorkkalan luokse kallion laelle. Osoittautui että Sorkkala oli osuuskassan johtajana tärkeä linkki Viidalle: sen kautta tulivat Moreenin rahat. Niiden turvin Muroleessa elettiin, Ailan Lasimaalauksesta oli jo viitisen vuotta aikaa. Aktiivisesti Viita osallistui kylän elämään ja lausui runojaankin joissakin juhlissa ja tilaisuuksissa. Ja opetti tietysti pojille kuulantyöntöä. Viita viipyi johtajan huoneessa vaikka kuinka kauan eivätkä muut asiakkaat päässeet, joten hänet oli ohjattava keittiön puolelle. Rouva Kerttu Sorkkala oli Viidan hyvä kuuntelija, jolle tämä tilitti tuntoja avioerostaan ja entisestä perheestään. Vähän hän ehti niistä käydessäni kertoilla.
     Sain mukaani vankan Murole-kirjan, jossa on lisää juttua näistäkin aiheista. Samoin Yrjö Jylhän juuret Muroleessa ja Kekkosen kylässä saavat kirjassa valaisua. Ajelin Kekkosen kautta, hauskoja mutkittelevia maanteitä, kovin kaunista. Ilmeni että Sorkkala oli sukua Jylhälle, joten toiseenkin kirjaan olisi täältä pirskuttunut joitakin lisäpiirteitä. Elämäkerran kirjoittaja on aina enemmän tai vähemmän myöhässä eikä ehdi joka lähteeseen.
     Elämäkerroista oli puhetta vielä illalla Kari Häkämiehen luona Hämeenkyrön Rantakaarella, kun viimeistelimme ajatuksia tulevaa (4.9.) seminaaria varten. Ohjelma on jo koossa ja julkistetaan ensi maanantaina. Laura tarjoili mainiota piirakkaa ja marjaisaa jäätelöä ja paimensi voimallisen oloista Veikko-poikaa. Kari kuului tehneen kirjallisia töitä helteillä ahkerammin ainakin kuin minä, perästä kuullaan. Kunnan asioita käsittelimme vähän, enemmänkin yleistä kyröläistä perinnettä, missä aina riittää ihmettelemistä, hyvässä jos pahemmassakin.

Sunnuntai 22.8.10
Kuten saattoi odottaa, kotimainen media tekee parhaansa murentaakseen Newsweekin epäilyttävän vedätyksen, että Suomi muka olisi maailman paras maa. Eihän se voi mitenkään pitää paikkansa. Ainakin käy selväksi, että parhaassa maassa asuu itsekriittisin, tyytymättömin ja epäluuloisin kansa. Onhan sekin joku saavutus.
     Kuinka hyvin ja onnellisesti suuri osa meistä kuitenkin elää, tuli mieleeni kun ajelimme Lietoon onnittelemaan Marja Luseniusta, joka on toiminut kahdeksan vuotta meidän Marjan kollegana Liedon kokeiluperuskoulussa 70-luvulla. Marja opetti äidinkieltä ja meidän Marja liikuntaa. Olivat kuulemma villejä ja vapaita vuosia, koulussa nuoret opettajat, henki nousi korkealle.
     Marjan syntymäpäivillä saimme ihailla valtaisia rakennussaavutuksia, joita Aki ja Marja kaksin voimin vireinä eläkeläisinä ovat saaneet aikaan. Kuivalle kalliokukkulalle on kaivettu ällistyttävä uimalampi ja sen partaalle muhkea hirsihuvila saunoineen, grillikatoksineen ja muine laitoksineen. Vielä enemmän silmäni revähtivät, kun Aki esitteli vanhaa mustunutta savusaunaansa entisen maatilansa kupeella sekä sen parina jymöttävää komeaa museopirttiä. Harvoin olen nähnyt näin huolekasta ja samalla iätöntä rakennustaidetta. Ihmettelin syvästi, että joku osaa käsillään taituroida tällaista. Oma hellitty savusaunamme kutistui näiden rinnalla varsin vaatimattomiin mittoihin.
     Juhlassa oli kepeä ja iloinen tunnelma. Hyviä puheita ilmeisen lämpimästä perhe- ja ystäväpiiristä, laulua, tarjoilua ja loppukesän seesteistä hyvää tuulta. Juhlakalun säihkyvä olemus kukisti kevyesti väitetyt vuosikymmenet. Sain tilaisuuden puhella Joni Pyysalon kanssa ajankohtaisista kustannuspoliittisista kiemuroista, joista varmaan enemmän syksyn mittaan. Toinenkin kirjailija oli joukossa, Marjan sisar Silja Mansikka. Seurassamme myös toimelias Vuokko Valkamo, jonka kanssa aikoinamme istuimme MTV:n ohjelma-asiain neuvottelukunnassa jakelemassa hyviä ohjeita toimivalle johdolle. Kunnes sekin poppoo lopetettiin. Liekö ohjelmat sen jälkeen parantuneet tai pahentuneet. Ainakin kilpatanssia saamme taas ihailla, Marja meillä on lajin innokas harrastaja, nykyisin vain katsojana.
     Hieman haikeina katselemme lehdistä, mitä kaikkea Helsingissä nyt tapahtuu, konserttia, tanssia, katujuhlaa, performanssia, puistohulinaa, taidetta, teatteria tuutin täydeltä. Hesarin etusivulla suuri kuva meidän nurkilta, karnevaalikansaa Pursarin ja Kankurin tutulla kulmalla. Ja me vaan täällä maalla kuhkitaan ja kurvaillaan. Tapahtumia on tosin täälläkin ihan tarpeeksi, ja Tampere suorastaan pullistelee pitkin kesää mitä moninaisimmilla happeningeillä.
     Näiden kokemusten ja havaintojen mukaan kallistun siihen käsitykseen, että tämä vireä ja iloinen kansa taitaa sittenkin asua parhaassa maassa.

Tiistai 24.8.10
Tieto tulevasta elämäkertaseminaarista näyttää menevän täällä läpi eilisen infon jälkeen. Tosin tilaisuus museolla meni enimmältä rupatteluksi meidän äijien Häkämiehen, Pitkon ja minun välillä, mutta pääasia että mielenkiinto tuntuu heräävän. Erik Ahonen ihmettelee Aamulehdessä, että kas kun kukaan ei ole aiemmin näin hyvää ideaa keksinyt.
     Iltapäivällä poikkesivat Seppo ja Solja Kievari kahville; Marja tuntee Sepon jo Ojaniemen kesäpoikana 50-luvulta, minä taas Soljan seuraajanani MTV-teatterissa anno taannoin silloin. Katselivat hivenen sateista Hämeenkyröä pitkästä aikaa, paljon muuttunut, puskittunut, totesi Seppo. Marja isänsä albumin kaivoi todisteeksi, kuinka avara oli maisema silloin ennen. Onhan moottorisaha keksitty, heitti Seppo. Meilläkin puut puskat rehottaa, vaikka Tauno kaatoi kasaan aika roimasti viime syksynä.
     Kustannuspolitiikkaakin sivusimme, Seppo joutunut Hesarin yhtenä päätoimittajana tekemisiin myös WSOY:n kanssa Kaimion aikana. Eihän niissä Eijkensin puheissa muuta ihmeellistä ollut kuin että hän sanoi sen mitä suuren konsernin johtajana ajattelee, mikä on hänen kulmastaan todellinen tilanne. Meille Södika on suomalaisen kirjallisuuden pyhä linnake, hänelle pieni haara isompaa ja kannattavampaa bisnestä. Sopisi silti kunnioittaa pienen maan kirjallisuutta, jolle identiteetti sentään rakentui.
     Solja on kirjoittanut hyvän jutun isästään Martti Rapolasta Kaarina Salan toimittamaan kirjaan Isän huone. Muistimme kuinka Matti Klinge kritisoi kirjaa liian familiääristä lähestymisestä kansallisiin merkkimiehiin, mutta tarkoitushan ei ollutkaan heidän töitään valaista vaan heitä läheisinä tai kaukaisempina ihmisinä. Suositeltava teos. Kaikkiaan kiva vierailu, fiksujen kanssa on vaivatonta puhella niitä näitä maailman asioista.

Keskiviikko 25.8.10
Sitten ajoin taas Helsinkiin ja avasin sisäänaukevan oven Bulevardilla. Kustantaminen näytti edelleen jatkuvan WSOY:ssä, vaikka huhut kertovat sekasorrosta ja yhtiön myyntiaikeista. Istuimme hedelmällisen lounaan Vuokko Hosian, Mari Wärrin ja Joni Strandbergin kanssa, ja toivorikkaasti pukattiin liikkeelle kirja Juhani Ahosta. Olen vasta luonnostellut runkoa ja ensimmäistä lukua, kirjan varsinainen hahmo jäi vielä kehitteille.
     Illalla tuntui, että kyllä juhlaviikoilta joku siivu olisi siepattava; niinpä askelsin Bio Rexiin katsomaan Tatin maineikkaan elokuvan Riemuloma Rivieralla (Les vacances de Monsieur Hulot) juhlanäytäntöä, paljon kulttuurikansaa paikalla. Muistan kuinka elokuvan mainokset herättivät hilpeitä mielikuvia kouluaikoinani, mutta näkemättä se silloin jäi. Nyt korjasin vahingon puolen vuosisadan jälkeen. Lupaava alku! mutta sitten toistuvat pikkukommellukset alkavat jo puuduttaa. Silti Tatin hillityn absurdi komiikka puri monissa kohdin. Elokuva on kuvattu Bretagnessa eikä missään Rivieralla.
     Totta mitä takanani istunut Matti Klinge sanoi: ranskalaisen elokuvan, myös kirjallisuuden, valtasuoni on porvariston pilkka. Ja loma siellä on kokonaan toinen käsite kuin meillä mökkiläisillä. Pilkka on tässä hellää. Marketan mielestä liikuttavin kohtaus oli se, missä pikkupoika ostaa kaksi jäätelötötteröä eikä pudotakaan niitä! Tati pettää usein koomiset odotukset ja katkaisee kehittelyn leikkaamalla uuteen tilanteeseen.
     Klinget kutsuivat ystävällisesti grogille luokseen, missä jatkoimme elokuvan analysointia. Sain ihailla Matin valtavia kirjahyllyjä ja muutenkin upeaa jugendasuntoa Ullankadulla. Kova historian harrastaja Heikki Tavela asuu yläkerrassa. Kustannusasioita käsiteltiin nytkin, lähinnä Otavan asioita, joista Matilla ja Marketalla oli yhtä ja toista sanottavaa. Sain Juhani Ahosta muutaman hyvän viitteen, Matin Iisalmen ruhtinaskunta (SKS) on käytävä läpi. Aiheeni tuntuu laajenevan, mitä WSOY:ssä vähän toivottiinkin. Mutta kaikkea tieteellisyyttä yritän vältellä. Tapaamme Matin kanssa arvatenkin huomenna Siltalassa, hänhän on monen kustantajan kirjailija, minä vain kahden nykyään.
     Terapia jäi näkemättä, mutta Marja selosti jakson pääkohdat puhelimeen, kun askelsin hilpeänä kuutamossa Vuorimiehenkatua, jonka varrella (siinä silitysrautatalossa Klingen naapurissa) kerran synnyin.

Torstai 26.8.10
Siltalassa on vetovoimaa. Siltaloiden bileissä on tunnelmaa ja kodikkuutta, sinne kerääntyvät näköjään pikkuhiljaa kaikki. Siellä on sekä vanhaa kaartia että nuorta runopolvea. Ailan päiväkirjat on Siltalan tämän syksyn päähitti, muutakin tulee. Odotellaan.
     Taisin juoda yhden lasillisen liikaa, sillä huvilateltan konsertissa alkoi nukuttaa, ja hipsin vaivihkaa kotiin. Juhlaviikot jäivät nyt aika vähiin, mutta taiteitahan voi aina omatoimisesti harrastaa senkin edestä. (Vesa väitti että Siltalassa hilluttiin puoleenyöhön saakka, kova turneekestävyys edelleen eräillä.)

Perjantai 27.8.10
Täytän jo 65, eikä yhtään tunnu siltä. Aamulla pinnittävä radioon suoraan lähetykseen. Ajattelin ettei sinne kukaan soita, sen takia käskin edes Vesan yrittää. Mutta niitähän tuli oikein kivoja ja yllättäviä onnitteluja siinä määrin, että Pitko ja Tauno eivät päässeet läpi - niin kertoivat. Ihmeellistä. Tekstiviestejäkin sateli. Eikä yhtään pottuilua (päästetty läpi), jollaisia ounastelin, vanhasta muistista. Tulin niin hyvälle tuulelle, että ohjelmastakin kehittyi aika lennokas, väittivät kuulijat.
     Alman kanssa juteltiin, kun tyttö yöpyi Sepänkadulla. Hän käy vielä Puolassa ja palaa sitten Turkuun. Iltapäivällä ajeltiin Ainon kanssa Kyröön Ruoveden kautta (tärkeä noutoasia, josta myöhemmin) ja mikäs odotti Viehätyksessä: Marjan laulu ja lahja ja kauniisti veljensä kanssa laittama rapupöytä. Kyllä meidän kelpasi, ja helan går kaikui.
     Kaikenlaisia ilostuttavia viestejä ja onnitteluja pitkin päivää. Ei voisi syntymäpäivä sujua paremmin. Maisemakirkossa jäi nyt ehtoolla käymättä, anteeksi vain Katariina, mutta rapupöytä piti hallussaan eikä ollut kuutamoakaan. Kaikkea muuta olikin yllin kyllin. Eipä kaivattu taiteiden yötä, ja maaottelukin jäi vähälle huomiolle.
     Tämä on hyvä ikä, tähän asti paras. Tuntuu että viimein osaa ja ymmärtää jotakin, eikä nuoruuden kipinä ole vielä sammunut. Marjan mukaan ikuinen pikkupoika elää ja voi hyvin sisälläni. Yritän väittää, että viisauttakin on karttunut, mene tiedä. Onnea ainakin, yli kohtuuden.

Lauantai 28.8.10
Valtavasti päällekkäisyyksiä joskus. Tänään on Petterin dokumentti Mikko Niskasesta, jossa minäkin jotain muistelen, Bio Rexin näytännössä. Odotettava kärsivällisesti joulukuulle, jolloin se tulee telkkarista. Lisäksi on Työväen kirjallisuuspäivä Vapriikissa ja VPK:n kesäjuhla Kyröskoskella. Alkuaan piti lähteä Marjan siskon Sirkun ja Riston mukana venetsialaiselle purjehdukselle. Suomi-Ruotsi maaottelu jatkuu Helsingissä.
     Mitä tekee P. Rajala: lämmittelee kaikessa rauhassa savusaunaa koleahkossa säässä. Tulikin äijäsauna: tukimies Tauno täyttää vuosia tänään, Marjan veli Artsi ensi kuussa. Töristiin pimenevässä illassa kynttiläin valossa olutta ja makkaraa nauttien semmoisia kuin nyt äijät törisevät: urheilusta, politiikasta, sairauksista. Ollaankohan me tulossa vanhoiksi? Kieltäydyn ajatuksesta. Vesi oli jo viileää, silti uitiin. Suomi voitti maaottelun paitsi naiset. ärsyttää joskus, kun urheilijoista on tehty taiteilijoita esittelyineen, kumarruksineen ja muine keekoiluineen. Maskotit hiiteen! Olisiko Voitto Hellsten voinut maalata siniristilipun poskeensa?

Sunnuntai 29.8.10
Sieniäkin tulee valtavasti, korit pullollaan kanniskelen herkkutatteja. Marja niitä kuurnitsee tarkasti, mutta niin vain jääkin puhtaan kimmoisaa sientä vatiin ja siitä pannuun, loistavaa soosia porisee. Sitä tarjoiltiin lohen kanssa, kun kaikki lapset tulivat iltapäivällä onnittelemaan isää.
     Aamulla Teemalta pari mainiota dokumenttia vanhasta Tampereesta: Pispalaa, Viitaa ja Amuria. Edellisen katsoin ties monenneko kerran, aina hyvä. Arvo Ahlroos on aikoinaan tehnyt arvokasta työtä. Unohti vain, että Sillanpää on paras Amurin kuvaaja (Poika eli elämäänsä, Miehen tie, Ihmiselon ihanuus ja kurjuus).
     Nyt se toissapäiväisen Ruoveden kierroksen sato: annoin digitoida laatikollisen vanhoja kaitafilmejä perheen alkuvuosilta 1977-1983. Pidimme lasten kanssa muistorikkaan täysistunnon, kyllä nauratti ja vähän itkettikin heidän kompastelunsa ja laulunsa ja kaikki silloinen elämä milloin Sepänkadulla, Ylivakerilla, Mäkelässä tai Iittalassa. Elina rakas äitinä ja ehtoisena emäntänä. Kyröläistä kulttuurihistoriaa joukossa: Töllinmäen kunnostusta, Myllykolun näytelmää. Promootiokulkue 1977! Juhlamenojen ohjaaja Klinge muisti äsken osuuteni ultimuksena. Vilho oli kuolla nauruun, kun Kekkonen käveli pokkana kotifilmiin. Varmaan näitä kiekkoja löytyy vielä lisää kaapin uumenista. Vaikka taso ei hipaise täydellisyyttä, on tällaisilla dokumenteilla oma kullattu tunnearvonsa.

Tiistai 31.8.10
Vetämätön päivä, biorytmi sukeltaa pohjille. Mitä silloin tehdään? Hoidetaan rutiineja.
     Kirjoitan kirjeen (käsin paperille) kivalle tädille Sveitsiin, kortteja ja raha-anomusta, mikä verkon kautta yllättäen onnistuukin. Pyöräilen Töllinmäkeen, missä sovitaan alkuun aidankorjaus Osaran oppilastyönä. Matkalla koppaan sieniä, jotka osuvat silmiin.
     Keräilen lounaan jääkaapin jämistä, lempipuuhaa. Marja on asioillaan. Onnistun tilaamaan lentoliput ja hotellin Puolaan netin kautta! äärimmäistä tarkkuutta ja kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa, miten paljon hauskempi olisi puhella jonkun lämminäänisen virkailijan kanssa. Sellaisia ei juuri enää saa puhelimiin.
     Kiertelen lähinurkkia, tuloksena täysi tattikori. Käyn laskemassa verkon pitkästä aikaa. Vilpas tuuli järvellä. Katselen kannustavasti kun Marja perkaa sieniä. Vien kellarista siivotut vanhat lehdet Kirjakkaan muka tarkistamista varten. Siivoan saunalla Alkaa sataa.
     Luen Teemu Keskisarjan railakkaa suomalaisen terrorismin kuvausta Vääpeli T:n tapaus. Illalla katsomme vielä Terapian, jossa Walter on yrittänyt itsemurhaa. Imevä, hiljaisen draamallinen mielentilojen draamasarja. Luen sängyssä Carol Shieldsin Kaiken keskellä Mary Swannia, joka on kesken aina vaan, vaikka on todella hyvä ja kiinnostava kirja.
     Tällainen on vetämätön päivä. Elokuu päättyy, huomenna alkaa uusi kuukausi toivottavasti nousuun kääntyvin biorytmein.

henkilötiedot | kalenteri | päiväkirja | julkaisut
kirjoituksia | palaute

it pullollaan kanniskelen herkkutatteja. Marja niitä kuurnitsee tarkasti, mutta niin vain jääkin puhtaan kimmoisaa sientä vatiin ja siitä pannuun, loistavaa soosia porisee. Sitä tarjoiltiin lohen kanssa, kun kaikki lapset tulivat iltapäivällä onnittelemaan isää.
     Aamulla Teemalta pari mainiota dokumenttia vanhasta Tampereesta: Pispalaa, Viitaa ja Amuria. Edellisen katsoin ties monenneko kerran, aina hyvä. Arvo Ahlroos on aikoinaan tehnyt arvokasta työtä. Unohti vain, että Sillanpää on paras Amurin kuvaaja (Poika eli elämäänsä, Miehen tie, Ihmiselon ihanuus ja kurjuus).
     Nyt se toissapäiväisen Ruoveden kierroksen sato: annoin digitoida laatikollisen vanhoja kaitafilmejä perheen alkuvuosilta 1977-1983. Pidimme lasten kanssa muistorikkaan täysistunnon, kyllä nauratti ja vähän itkettikin heidän kompastelunsa ja laulunsa ja kaikki silloinen elämä milloin Sepänkadulla, Ylivakerilla, Mäkelässä tai Iittalassa. Elina rakas äitinä ja ehtoisena emäntänä. Kyröläistä kulttuurihistoriaa joukossa: Töllinmäen kunnostusta, Myllykolun näytelmää. Promootiokulkue 1977! Juhlamenojen ohjaaja Klinge muisti äsken osuuteni ultimuksena. Vilho oli kuolla nauruun, kun Kekkonen käveli pokkana kotifilmiin. Varmaan näitä kiekkoja löytyy vielä lisää kaapin uumenista. Vaikka taso ei hipaise täydellisyyttä, on tällaisilla dokumenteilla oma kullattu tunnearvonsa.

Tiistai 31.8.10
Vetämätön päivä, biorytmi sukeltaa pohjille. Mitä silloin tehdään? Hoidetaan rutiineja.
     Kirjoitan kirjeen (käsin paperille) kivalle tädille Sveitsiin, kortteja ja raha-anomusta, mikä verkon kautta yllättäen onnistuukin. Pyöräilen Töllinmäkeen, missä sovitaan alkuun aidankorjaus Osaran oppilastyönä. Matkalla koppaan sieniä, jotka osuvat silmiin.
     Keräilen lounaan jääkaapin jämistä, lempipuuhaa. Marja on asioillaan. Onnistun tilaamaan lentoliput ja hotellin Puolaan netin kautta! äärimmäistä tarkkuutta ja kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa, miten paljon hauskempi olisi puhella jonkun lämminäänisen virkailijan kanssa. Sellaisia ei juuri enää saa puhelimiin.
     Kiertelen lähinurkkia, tuloksena täysi tattikori. Käyn laskemassa verkon pitkästä aikaa. Vilpas tuuli järvellä. Katselen kannustavasti kun Marja perkaa sieniä. Vien kellarista siivotut vanhat lehdet Kirjakkaan muka tarkistamista varten. Siivoan saunalla Alkaa sataa.
     Luen Teemu Keskisarjan railakkaa suomalaisen terrorismin kuvausta Vääpeli T:n tapaus. Illalla katsomme vielä Terapian, jossa Walter on yrittänyt itsemurhaa. Imevä, hiljaisen draamallinen mielentilojen draamasarja. Luen sängyssä Carol Shieldsin Kaiken keskellä Mary Swannia, joka on kesken aina vaan, vaikka on todella hyvä ja kiinnostava kirja.
     Tällainen on vetämätön päivä. Elokuu päättyy, huomenna alkaa uusi kuukausi toivottavasti nousuun kääntyvin biorytmein.

henkilötiedot | kalenteri | päiväkirja | julkaisut
kirjoituksia | palaute