Sulka
Henkilötiedot
Pääiväkirja
Julkaisut
Kirjoituksia
Puheita
Galleria
Palaute
Pääsivulle

Päiväkirja

Keskiviikko 1.8.12
Elokuu alkaa, minun kuukauteni. Heti virittyy uusi elämäntunnelma.
     Radion mietelauseet vanhasta kirjallisuudesta ei ole pöllömpi ajatus, vaikka säästösyistä johtuukin (ei tarvitse tekijänoikeudesta maksaa). äskettäin oli joku kekannut Epiktetoksen mainion sitaatin teoksesta Ojennusnuora - sopi olympiaviikkoon kuin nyrkki silmään. Muutenkin sivistymme aamu aamulta ja palauttelemme mieliin lyriikan tai mietelmien helmiä. Näin klassinen perintö elää keskuudessamme.
     Nyt kun olen palannut kentältä ja kirjoittelen tätä jo torstaiaamuna, muistuu mieleen aamuhartauden melko jykevä eetos, jossa Lenitan taannoinen möläys "tavikset on luusereita" pantiin kristinopin kehyksiin. Olihan Jeesus todella luusereiden kuningas, kuten saarnaaja muistutti. Ehkä ajan trendi vaatisi pian palvomaan kuningas Herodesta tai Daavidia pikemmin kuin jotakin ristille riipumaan naulittua luuseria.
     Aamulehden ylänurkasta (nyt 2.8.) osui silmiin merkillinen kehotus: Niinistö ota kantaa! Politiikan syvällinen tarkkailija nimeltä Noora Vaarala on kyllästynyt presidentin turhanaikaisiin "ravikommentteihin" ja vaatii todellisia kannanottoja. Johan jotakin. Tämä Vaarala ei ilmeisesti ole huomannut Niinistön puheenvuoroja olympialaisten aikaan mm. setelirahoituksen vaaroista, olympiakisojen liiasta laajenemisesta ja kehotuksesta valmistautua jo eurokriisin seuraamuksiin. Tähän viimemainittuun keskustan uusi puheenjohtaja heti tarttui ja perusti työryhmän. Kauempaa muistuu mieleen Niinistön harvinaisen jyrkkä kommentti kenraali Makarovin Nato-puheeseen. Johan tuli keskustelua. Näiden jälkeen tämä Vaarala kaipaa Tarja Halosen kipakoita mielipiteitä, jotka kuulemma herättivät keskustelua! Muistuttaisi nyt edes yhdestä sellaisesta, kun ei heti muistu mieleen.
     Uinteja seurataan edelleen, ja onhan aika epäoikeudenmukaista, että uintilajeja on niin monia ja lähekkäisiä, että sama mies tai nainen voi yhtenä iltana kahmia useampia. Kymmenottelija on taatusti monipuolisempi urheilija, mutta voi tavoitella kerralla vain yhtä mitalia. Uintia on myös hiukan vaikea seurata, kun radat roiskuvat ja kamerakulmat vaihtuvat ja joskus kuvataan alhaalta uimareiden mahoja, mistä ei ole mitään hyötyä kilpailun seurannan kannalta.
     Pian alkaa yleisurheilu!

Perjantaiaamuna 3.8.12
Tässä hätkähdin Aamulehden isohkoon juttuun Huovis-kirjasta. En tosiaan arvannut, että se heti noteerataan. Itse en ole kirjaa vielä nähnyt. Erik Ahonen kirjoittaa kohtuullisen myönteisesti, mutta ei alkutölväisystä päätellen tunne Aila Meriluodon päiväkirjoja tai romaaniakaan (Peter-Peter). Niissä vasta olisi hänelle nolosteltavaa, paljon enemmän kuin elämäkerrassani. Pikemmin pidättelin kuin tunkeilin mielestäni. Mutta naiskirjailijalle sallitaan ihan toiset vapaudet kuin tällaiselle "Suomen viriileimmälle kirjallisuusmiehelle", hehheh.
     Peli on kuitenkin avattu ja hyvä niin. Kirjasyksy sen kuin aikaistuu. Mutta toisaalta kaikki hukkuu nyt olympiahuumaan ja eurokriisiin ja Syyrian verilöylyihin. Hämeenkyrön Sanomat esitteli laajasti uuden rock-yhtyeen Egokills ja varsinkin sen rumpalin. Pankaas merkille!
     Eilen saunottiin Arin ja Sirpan kanssa, ja siinä vasta viriili nainen tämä kasvatustieteiden tuore tohtori, joka aloittaa lehtorina Jyväskylän yliopistossa. Ensi kesän näytelmää Myllykolussa markkinoidaan pian semmoisella vauhdilla, että kirjoittaja ei pysy perässä muista puhumattakaan. Sain jo nyt aiheelle omistetun paidan! Annas katsoa mitä vielä saadaan aikaan.
     Loistava tuokio oli muuten laituritanssi täyden kuun valaisemana Koskisen Sakarin valssin tahdissa. Sirpa on soittanut sen pikkutyttönä viululla ensimmäisten Sata Häme Soi -konserttien aluksi, ja sama kappale oli meidän häävalssimme aikanaan Elinan kanssa.
     Arin älypuhelin tiesi, että Michael Phelps voitti sittenkin sen henkilökohtaisen kullan sekauinnissa, mitä tapausta sopii juhlistaa kaiken muun ohessa. Mutta Suomi-parka. Onkohan kuten Kalle Isokallio äsken jälkiviisaana murjaisi, että huippu-urheilun tukeminen tulee meillä todella halvaksi, koska ei ole yhtään huippu-urheilijaa. Kaikesta huolimatta jähmetyn pian seuraamaan kuulantyönnön karsintaa - eikä yhtään suomalaista. Yrjölän Matti vuodattanee yhden lojaalin krokotiilinkyyneleen.

Lauantai 4.8.12
Pitkä urheilupäivä eilen. Innostuin jopa naisten 7-ottelusta. Ihmeellisiä naisia. Näyttää siltä, että brittien hellimä Ennis pitää pintansa, vaikka liettualainen voimanainen on kova vastustaja. Kuulantyönnössä, monessa muussakin lajissa vanhat mestarit jatkavat hallintaa. Uusien on vaikea ponnistaa esiin.
     Keskisalon juoksua finaaliin juhlitaan jo kuin kultamitalia. Vaatimukset ovat vähentyneet. Hyvä kiri Keskisalolla oli, mutta Sandells juoksi komeasti mutta tyhmästi ja simahti täydelleen. Sinänsä ihmeellistä nähdä suomalaisten juoksevan, jopa kärjessä. Yksi poika sen sijaan ui puoli minuuttia hitaammin kuin kotialtaissa.
     Rehkin itsekin ankarasti. Aamulla torilla, sitten ruohonleikkuu pihassa ja rannassa, saapuu sitten poikani Vilho ja rakensimme vanhoista parruista tyylipuhtaan terassin Tusculumin eteen; olen sitä suunnitellut vasta tämän vuosituhannen. Välissä saunan lämmitys ja illalla nautinnollinen saunonta. Pojan kuulumiset myönteisiä. Vaihtanut asuntoa ja perustanut uuden bändin, mikäs siinä. Uusia työtilaisuuksiakin tarjoutuu toimittajalle näinä kireinä aikoina.
     Saunasta tultua kuuntelimme radiosta kirjallisuuspiiriä, aika hyvä keskustelu Sillanpään eepillisestä sarjasta Ihmiset suviyössä. Erityisen ansiokasta oli, että Juha Hurme nosti Diktoniuksen kirjeet Sillanpäälle ja Koskela vahvisti pitkän Nobel-ehdokkuuden. Yhä vielä ihmiset luulevat, että palkinto tuli Sillanpäälle vain siinä talvisodan tuoksinassa. Lasse aivan oikein tähdensi, että ehdokkuus alkoi jo 1920-luvulla ja palkinto myönnettiin ennen kuin talvisota puhkesi. Sat sapienti, mutta kuka ottanee muistavaan varteensa. Innostuin itsekin soittamaan ohjelmaan, mutta ihan varma en ole sen puhutun unisitaatin sijaintipaikasta. Kunhan arvuuttelin. Muistutin Nokian puukotuksen hämmästyttävän tarkasta todellisuustaustasta ja kirjailijan tavasta kerätä aineistoa. Kaisa Pulakka uskalsi urheasti arvailla teoksen taiteilijan yhteyksiä Sillanpäähän itseensä. Tällaisia tulkinnan majesteettirikoksia tarvitaan. Kaikkiaan Sillanpään merkitys pikkusen taas koheni ohjelman myötä, kiitos siitä.
     Yllättävän vähän puhuttiin teoksen luontokuvauksesta, siitä suviyön fiiliksestä, jonka loihtijana Sillanpää on meillä ylivertainen ja tietysti kautta pohjolan, uskoisin. "Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan, on vain viipyvä ja viipyessään hiukan himmenevä ehtoo..." - Se alku kannattaisi vaatia kouluissa ulkoa, kuten ruotsalaiset tuntevat Strindbergin Röda rummetin alun ja ranskalaiset ja venäläiset omat klassikkositaattinsa.
     Mahtava brittiläisilta Lontoossa! Tässä ihan tempautuu englantilaiseksi mitä pitemmälle kisat etenevät. Ennis piti, pituushyppääjä Rutherford leiskautteli komeasti ja kaiken kruunasi kympin finaali, missä etiopialaisten ja kenialaisten rintama viimeinkin murtui. Upeata katseltavaa!

Sunnuntai 5.8.12
Suuri jalkapalloturnee Valkeakoskelle. Pitko johdatti joukkueemme (Asko ja Artsi, Esa puuttui) kotikonnuilleen, ensin jalkapallomuseoon, joka onkin hämmästyttävän monipuolinen ja perusteellinen esitys lajin historiasta. Alansa ainut valtakunnassa, Euroopassa on kuulemma kolme vastaavaa. Saimme asiantuntevan esittelyn sulkemisajan jälkeen. Pitko kuuluu museon perustajiin.
     Erityisesti kohautti seuruettamme suomalaisen joukkueen käsin kirjoitettu pikkutarkka viisumi pelimatkalle Tukholmaan, oliko se 1945, valvontakomission aikaa joka tapauksssa. Johan on meitä silloin valvottu tarkasti, palloilijoiden pituutta ja aviosäätyä myöten!
     Sitten hilpaisimme tervehtimään Juhani Peltosta (liinatukkainen tuulennopea vasen laita, muistattehan) hänen galleriaansa. Jussi on kypsään ikään ehtiessään heittäytynyt taiteilijaksi ja muisteli meille jalkapallouraansa Hampurissa. Juuso Walden piti tähtipojastaan hyvän huolen vielä tämän lähdettyä kotimaasta. Vanha patriarkkainen Koski on tietysti kovasti muuttunut ja kutistunut, mutta saimmepa käsityksen sen entisyydestä ja nykyisyydestä.
     Pitko vei meidät lopulta VIP-tiloihin Tehtaan kentälle, missä nautimme safkaa ja olutta ja olimme pian hyvässä vireessä seuraamaan Haka-Inter matsia. Täällähän Pitko on kuningas omiensa joukossa, ja saimme jakaa kunniaa hänen siivellään: meitä kävivät kaikki merkkimiehet tervehtimässä Juha Niemelästä ja Jaakko Holkerista alkaen. Mixu Paatelainenkin siellä tutkiskeli peliä, jonka tasossa ei totta puhuen ollut hurraamista. Inter voitti 2-0 takkuisen pelin, ja Hakan tilanne näyttää entistä heikommalta, mutta ihmeen vaatimattomin ottein liigan kärkeäkin hallussa pidetään. Joku avainpelaaja on Interissä loukkaantunut, mikä näkyi kokonaisuudessa liiaksi.
     Mutta tutustuminen Tehtaan kenttään kannatti ehdottomasti, taas on yksi urheilupyhättö tutkittu. Seikko Eskola kertoi käyvänsä täällä silloin tällöin Urjalan mökiltään ihan tunnelman vuoksi. Ehkä se nyt ei ollut parhaimmillaan, mutta aavistuksia vaistosimme.
     Ehdimme hyvin kotiin seuraamaan vielä miesten satasen semifinaaleja ja finaalia. Usain Bolt on ihme, joita luoja joskus huvikseen muotoilee. Kaiketi hän pelleilyllään pitää yllä rennon vireen. Kazakstanilainen kolmiloikkaajatar oli vastakohtana hennon hurmaava heinäsirkka, ja Unkarin voimaveikolta lensi leka murskaavaan kaareen. Mutta voi Suomi-parkaa jälleen, kaiken päätteeksi Keskisalon keskeytys. Ei nyt enää huonommin voisi mennä. Naisten maraton sujui kuin Godot'n näytelmä: Waiting for Leena. Jonnekin sadan paremmalle puolelle hänen sijoituksensa sentään nousi. Iloitaan me vaan brittien juhlista, joita tennisvoitto jatkoi.

Maanantai 6.8.12
Muistimme sekä Marilyniä että Hiroshimaa aamulla kentällä. Peli ei suju mitenkään suurenmoisesti kohdaltani. Eilistä reissua vielä kiittelimme. Puhetta myös uuden kirkkoherran merkillisistä tempauksista, joista kylillä kohutaan. Mietintää olisiko niihin puututtava jollakin tavoin.
     Tämän urheiluhuuman keskellä Myllykolun Eemelin esitykset päättyivät eilen. Ehdin käydä lyhyesti kiittämässä näyttelijöitä. Olen katunut hiukan sitä, etten muokannut vanhaa näytelmää millään lailla. Mutta aina kun sitä ennen muuteltiin (kuutena kesänä) se taisi vain huonontua. Kun ensimmäinen lukija ihastui juuri alkuperäiseen versioon ("se on niin puhdas"), ajattelin, että voi olla hauska nähdä juuri se uusintana. Jotkut kömpelyydet sitten hyppäsivät kiusaamaan, tulkinnan modernisoinnitkaan eivät ihan onnistuneet. Mutta pääosin leppeä ja idyllinen esitys, yleisömenestys kaiketi kohtalainen.
     En ole tosin kuullut kenenkään sitä innostuneesti kiittelevän - paitsi Anssi Arohongan, joka vielä postikortissa sitä kehui ja ihmetteli, että olen semmoisen osannut tehdä 40 vuotta sitten! Aarne Laurila kirjoitti myös hyvin ystävällisen arvion Demariin, samoin Katariina Fleming Ylöjärven Sanomiin. Oman paikallislehden ilahtuneen jutun olenkin jo maininnut aiemmin. Ehkä esittäjäkunta on saanut enemmän palautetta.
     Pääasia että se tehtiin kuten Niinenmaan Jussi totesi. Tästä saatiin taas Myllykolu välivaiheiden jälkeen käyntiin. Katseet eteenpäin!
     Lontoo tarjosi jännittävän seiväskisan, jossa Isimbajeva joutui taipumaan. Kuuban likka oli kiva! Toivoin hänen voittoaan, mutta jenkki selvisi täpärästi ykköseksi. Olipa liikuttunut nelisatasen aituri palkintopallilla, samoin vankka valkovenäläinen naismörssäri. Missä suomalaiset? Hoitelemassa haavojaan. Kuinka monta jalkavaivaista: painijat, Keskisalo, Puotiniemi, yksi pyörtynyt uimari. Varsinainen vammaisjoukkue. Vielä on jokunen päivä aikaa täyttää tyhjä pussi.

Tiistai 7.8.12
Jumpassa juhlittiin Suomen ensimmäistä mitalia. Tauno ei pitänyt lajia minään, mutta vaikuttui Tuuli Petäjän iloisuudesta. Olihan siinä aikamoista roikkumista ja tuulten taitamista. Päätimme hankkia lainelaudan ja kokeilla. Artsi on kokeillut ja sanoi, että kun tuuli tyyntyy, siellähän olet keskellä järveä etkä kulje minnekään. Harkitsemme vielä hankintaa.
     Ei tämä sää oikein kesän papereita ansaitse. Helinä heilui talkoissa saunatyömaalla vesisadetta uhmaten. Ei oikein kulje täällä ajatus eikä työ. Huovis-kirjojanikaan en ole vielä saanut. Nykyisin ei postista (Siwasta) voi kyselläkään ellei tiedä lähettäjän tunnusnumeroa. Mistä hitosta minä sen tietäisin? Odotellaan rauhassa.
     Aitajuoksijat (miehet) kaatuilivat ja törmäilivät aitoihin alkuerissä. Onkohan rata liian nopea? Luulisi heidän trimmautuneen tähän herkkään lajiin. Naiset kulkivat noileammin. Miesten korkeus on kaunista katsella, samoin naisten pituushyppy. Kiekkojätit on tuimia äijiä, eikä suomalaisilla ole asiaa mihinkään näistä lajeista. Åstrandkin karsiutui hyvällä ajalla. Pysytään vaan siellä purjelaudoilla. Huomenna keihään karsinta!

Keskiviikko 8.8.12
Pääsivät kaikki keihäsmiehet karsinnasta, vaikka Pitkämäki yllättävän vaivalloisesti. Lauantaina satelee pistesijoja. Mutta sellaista seiväshyppääjää on vaikea ymmärtää, joka menee olympialaisiin juoksemaan yhden hypyn läpi ja sukeltamaan kaksi riman ali - ensimmäisestä karsintakorkeudesta! Valto Oleniuksen, Eeles Landströmin, Pentti Nikulan, Antti Kalliomäen kunniakkaassa lajissa! Mihin onkaan jouduttu.
     Kuinka monta kertaa tämä poika istui stadikalla nimenomaan seiväspaikan läheisyydessä ja ihaili näitä entisajan urhoja, ennen muita Landströmiä ja Piirosta. Kun aurinko paistoi lämpimästi katsomoon ja kisa oli parhaillaan menossa, onkohan mikään onnenhetki niitä myöhemmin ylittänyt.
     Kun urheilu täyttää mielen, tartuin Jukka Pakkasen omaelämäkertaan Muistaakseni (2008). Siinä on omakohtaisestikin tuttua ajanjaksoa tekstitetty kovin lakonisesti, ikään kuin luurangonomaisesti, niin että sen jäsennyksen pohjalta voisi mielestäni vasta tosissaan ruveta kirjoittamaan. Monia asioita palautui mieleen lukijalle. Pakkasen suhde urheiluun on kireä, pateettinen, haudanvakava, mutta niin on monella muullakin. Pyöräily ja jalkapallo hallitsevat. Pitäisi kaivaa esiin miehen muita teoksia, monia jäänyt lukematta. Yhden arvostelinkin aikoinaan Hesariin.
     Kisat tuovat yllätyksiä. Huomaan seuraavani käsiä jännityksestä puristaen käsipallomatsia Islanti-Unkari. Tuntui äkkiä maailman tärkeimmältä asialta kumpi voittaa tasaisen tiimellyksen. Ja sitten, juuri ennen toisen puoliajan viimeminuuttien ratkaisua - kuva siirtyy purjehduksen maaliviivalle, missä purjeveneet laiskasti järjestyvät lähtöviivalle monen minuutin ajan. Raivostutti kerrassaan. Myöhemmin selvisi, että Unkari voitti kihelmöivän loppuratkaisun. Jännitysnäytelmä tuhottiin tökerösti siellä tv:n ohjauspöydässä.
     Tuulinen ja tihkusateinen päivä, ei tehnyt mieli ulos ennen kuin illalla, ja silloinkin oli järvellä tekeminen venettä soutaessa. Kalat kaikki kaikonneet pohjoistuulta pakoon.

Torstai 9.8.12
Reklaamireissulla Tampereella.
     Tulihan ne kirjatkin viimein pakettina postiin. Sieppasin laatikon Tampereelle kiitäessäni ja lehteilin vähän päällimmäistä: mukavasti käteen käypä kirja. Näin sitten Hirmuista humoristia markkinoimaan.
     Mutta ensin selvitin yhden näytelmän teatterikesässä: The Talented Mr Ripley - tuotu Berliinin Schaubühneltä. Ensin ajattelin, että tätä tyypillistä festarikamaa, helppo kierrättää, mutta sitten esitys tihenikin kunnon kolmiodraamaksi, joka onnistui käsittelemään pakollista homoteemaakin tavallista raikkaammin. Lopulta kiva juttu, julma mutta kummallisen keveä.
     Kolme kirjakauppaa selvitin peräjälkeen - Tiedon, Akateemisen ja Suomalaisen - ja kaikissa riitti kohtuullisesti yleisöä. No ei nyt sellaista menestystä kuin Mielensäpahoittajalla, mutta kelpo keskitasoa. Kirjaa ostettiin vielä varovasti. Tapasin tuttuja, olin puheissa, vastailin hyviin kysymyksiin, haastattelijat kaikki kirjaan perehtyneitä. Tuskin tämä Huovinen silti mitään suurempaa villitystä saa aikaan, seurataanpa varsinaisia kritiikkejä. Turun Sanomissa olikin jo ilahduttavan asiallinen juttu sunnuntaina, Kalervo Mäkinen se valppaana meille lähetti.
     Siellä Karjalaisen ja Keski-Suomalaisen mailla ei nyt oikein ole tajuttu tätä satiirin selvitystä (musiikkimies kriitikkona), Kaleva ja Kainuun Sanomat vielä vaikenevat, samoin Hesari. Hyvä kun ottavat maltillisesti.
     Vähän flaneerasin taiteiden yössä, yllättävän hiljaista oli viileässä illassa. Alma oli kotiutunut Puolasta ja myi lippuja vakiopaikallaan teltan suulla, mukava tapaaminen. Sitten ajoissa kotiin. Ajelin juuri Sasin aukeita, kun radion Puhe räjähti uudesta maailmanennätyksestä. Se jäi näkemättä, mutta tuli totisesti kuulluksi. Rudishan ihmejuoksu on sikäli harmillinen, että vanha kunnon puolimaili menee nyt tämmöiseksi kahden kierroksen pikajuoksuksi. Menetetään perinteisen sähköinen taktiikka- ja tönimislaji. Vaikka eihän kaikki ole näin suvereeneja, onnea vaan Keniaan.
     Usain Boltin upean voiton 200 metrillä sentään näin ja sitä juhlistimme seisaalleen nousten. Tuo huippukunnon, rentouden ja show-hengen yhdistelmä on ainutlaatuinen. Jesse Owens oli värinsä puolesta vielä puristuksissa Berliinissä 1936 eikä paljon pelleillyt. Jamaikan pikajuoksun juhlaa tämä on muutenkin, mustia hurjimuksia, välkkyviä hampaita, ihailtavia ihmissalamoita. Veikko Huovinenkin olisi hyvillään näitä seuraillessaan, vaikka murtaisikin mustoa haventa suomalaisten yleisurheilijoiden edesottamuksista (no keihäs, keihäs lauantaina...).

Lauantai 11.8.12
Teatterikesää vähän sivusilmällä, kuitenkin virolaisen ryhmän NO72 esittämä The Rise and Fall of Estonia oli eilen Tampere-talossa aika kiinnostava elämys. Rosoinen kooste poliittisia sketsejä Viron eri kausilta, mutta paikoin osuva ja tuore. Jokunen suunnattu sisäiseen elämään, useimmat hyvin ymmärrettäviä meillekin. Yllätti hiukan esityksen synkkä, paikoin raastava sävy. Onko Viro jo henkisesti näin suurissa vaikeuksissa? Selviytyjäkansa teki itsestään rankkaa pilkkaa, onhan se kypsyyden merkki. Riemukas oli juttu taksikuskista ja englantilaisturistista. Myös sen tytön tarina, joka sai vanhemmiltaan katkerat haukut liityttyään vastoin parempaa tietoa pioneereihin. Metsäveljistä rohjettiin jo laskea hirtehistä pilaa. Hyviä keksintöjä, mutta myös rasittavaa huutamista ja rähjäämistä.
     Koko esitys nähtiin jättivideolta liian voimallisen äänentoiston välittämänä, näyttelijät vain esittäytyivät alussa ja lopussa. Näin pikkuteatteri on kuulemma voinut maksimoida yleisönsä. Videotekniikka on viimeistä huutoa lähes kaikissa esityksissä nykyään.
     Tänään kävimme pikipäin vain katsomassa Alman suunnitteleman, ohjaaman, lavastaman etc nukketeatterieksperimentin Kiputyttö, joka on valmistunut osana hänen vaihto-opintojaan Wroclawissa. Tinkimätön on siinä tytön taiteellinen linja, ei kosi ainakaan suuria joukkoja, mutta sisältää satuttavan eetoksen, yleispätevän tässä sorrettujen lasten maailmassa. Taitavasti kuljetti Alma yhdessä Iwona Makowskan kanssa laatimaansa nukkeparkaa. Taustalla soi Monika Kusin ja Alman suunnittelema musiikki. Tekniikasta vastasi entinen oppilaani Janne Hannula. Näitä Draaman vanhoja kurssilaisia oli paikalla useampia, samoin muita tuttuja kuten Pirkko Pilvinen tyttärineen ja Tintu Kontro.
     Luovuimme suosiolla amsterdamilaisten esityksestä Husbands, sen sijaan veimme sisarensa esitystä katsomaan tulleen Ainon maalle kun oli näinkin kaunis ja harvinainen päivä. Nautimme savusiikaa ja aamulla keräämiäni kantarelleja, lämmittelin saunaa, uimme ja katselimme kisoja. Näin sujui päivä varmaan paremmin kuin teatterin pimeässä uumenessa.
     Luojan kiitos Ruuskas-Antti toi sen kaivatun yleisurheilumitalin ja purjehtijat vielä toisen, joten Suomen virallinen tavoite täyttyi, mutta riittääkö se? Keihäänheitto oli raikas ja yllätyksellinen kisa, vanhojen mestarien on aika väistyä. Usain Bolt kruunasi kisat kolmannella kultamitalilla ja viestin maailmanennätyksellä. Mutta kävely vasta karmeaa katsottavaa oli päivällä, eikö tämmöinen pitäisi jo kieltää ihmisrääkkäyksenä.

Sunnuntai 12.8.12
Kisat päättyvät, rauha koittaa viimein. Vaikka hauskaa tämä on ollut, haikealtakin tuntuu.
     Oli leppeä kesäpäivä pitkästä aikaa, marjoja poimittiin, grilli savusi, sulkapalloa sivallettiin, perunoita kaivoin maasta, uidakin voi hyvin vielä. Aino on käymässä, puhuttiin paljon kirjojen toimittamisesta ja SKS:n ajankohtaisista kuulumisista. Annoin oman tuoreen kirjan tyttärelle, tutkikoon vaihteeksi huumorin olemusta kaikkien tiedekirjojen lomassa.
     Hesarin listalla kirjani loistelee edelleen vanhalla nimellä, joka sitten vaihdettiin. Ainahan se, mikä ensin jossain esiintyy, jää elämään. Tampereen kirjakauppakierroksella esiintyi kolmekin eri otsikkoa aiheesta. Aika vähän oli kirjallisuuden alalta lehdessä nimikkeitä, syksyn lista laihtuu kerta kerralta. Aino puolusti vankasti Muumikirjaa omasta kustantamostaan. Se antaa kuulemma uudenlaista tietoa muumien ja todellisuuden suhteista. Uteliaana odotan puolestani Wreden kirjaa Henrik Tikkasesta.
     Sitten vain maratonin jolkutusta sivusilmin vilkuiltiin (suomalaiset jatkavat Tahkon perintöä hitaasti kiiruhtaen), käsi- ja koripalloa jännättiin, naisten ihmeellistä kuviovoimistelua ihasteltiin ja nautittiin grillikanaa ja lekoteltiin, kerättiin voimia päättäjäisten katseluun keskiyöllä. Kestin hyvin tappiin eli kello kahteen ja näin olympiatulen sammuvan. Siinä se sitten oli. Britit järjestivät loisteliaat kisat ja pärjäsivät itsekin kolmanneksi parhaana maana lajeissa. Hurja urheilukansa, sekä kentillä että yleisönä. Vain noita poppareita oli päättäjäisissä liikaa, kaikkiaan juhla oli mennä överiksi, mutta kestin silti, koska visuaalinen viimeistely oli niin suurenmoista. Tämmöisiä kisoja ei ole ollut eikä enää tule. Rajat tulevat jo vastaan. Kannatti nämä elää.

Maanantai 13.8.12
Media ei enää tunnista ironiaa saati satiirin yritystä. James Hirvisaaren avustaja Helena Eronen heitti vastavetona johonkin ehdotukseen (poliisin ulkomaalaisratsioihin) tuon hihamerkkivitsin. Timo Vihavainen analysoi viimeisimmässä Kanavassa ansiokkaasti heiton sisällön ja vastaanoton. Kannattaisi lukea joskus tämmöinen syvempi tulkinta ennen kuin taas leimataan nuori nainen. Mutta eikö vain tänäänkin radio ja muut toitottaneet, että Eronen oli "ehdottanut" hihamerkkejä maahanmuuttajille, mitä hän nimenomaan ei tehnyt. Ulkomaita myöten levitettiin tämä median omaehtoinen väärä tulkinta. En ihmettele, että Eronen kyllästyi politiikkaan tällaisessa ilmastossa.
     Asia kiinnostaa sikäli, että vähäiseltä osaltani olen muutaman kerran joutunut samantapaisen tosikkomaisen väärintulkinnan ja siteeraamisen kohteeksi. Nykyisin vain suora tasapaksu sana menee perille, vivahteet katoavat tai pahimmassa tapauksessa käännetään tarkoituksellisesti itseään vastaan. Ihme että joku Mielensäpahoittaja sentään osataan lukea oikein. Ilmeisesti Kyrön käänteinen ironia on kyllin selvämerkkistä peruskauraa. Tai jos se luetaankin semmoisenaan ja sen vuoksi on niin suosittua?
     Ihmeellisen rauhallinen ilta: ei ylipitkiä kisaselostuksia. Kaikenlaista omaehtoista liikuntaa ehti harrastaa. Kisoista jäi päällimmäisenä mieleen jamaikalaisten aito ilo, joka henki todellista urheiluhurmaa. Ylivoima tuo rennon euforian, heikko menestys supisuomalaisen kireyden.
     Päivällä muuten piti vain vilkaista vanhaa monesti nähtyä leffaa Omena putoaa, mutta kiinni jäin. Valentin Vaalan ihmeen hyvä näytelmäfilmatisointi, vaikka juonta oli vähän muodosteltu simppelimmäksi. Tauno Palon taitoa tuli taas ihailluksi, hänen Ventti-Villensä on pikkupiirteiltään elävää työtä. Toini Vartiainen oli parempi Ilona kuin aikalaiskriitikot väittivät. Pena Viljanen sai Murto-Kallena sivuosa-Jussinsa aika vähästä silmien pyörittelystä. Waltari itse talutti mäyräkoiraa alussa ja lopussa. Muistaakseni se ei ollut hänen oma koiransa, joka vastusti filmiroolia ja pureskeli protestina kuvausryhmän lahkeita.

Tiistai 14.8.12
Joskus poikkeaa spontaanisti ilahduttava ohikulkija kuten nyt Kirsti Kontio-Ollila, taannoisten Längelmäen pitojen emäntä. Hän oli viihtynyt Frantsilan ruokakursseilla ja ajeli tänne kello kolmen kahveille. Rikasta kulttuurihistoriaa hän tuo muistoineen, varsinkin palasi mieleemme edesmenneen Aarni Krohnin joviaali hahmo ja koko Krohnien kulttuurisuku. Pekka Pöte Parkkistakin muistelimme, vanhaa norssia, hänkin jo kauan autuaitten runomailla. Tällaiset tapaukset virkistävät.
     Samoin virkisti Marjan jumppa, jota voitiin pitkästä aikaa harjoittaa sinisen taivaan alla meidän pihassa eikä Ylivakerin konehallissa. Kuinka kovaksi kunto tässä kehittyykään, eilen jalkapalloa, tänään uintia ja soutua ja saunomista. Pyöräkin viipottaa kylätiellä.
     Kesä on parhaimmillaan! Verkossa muhkea lahna. Ahvena ja hauki sukelsivat kalasoppaan. Olen aina luottanut elokuun pehmeisiin päiviin ja öihin, eikä ne petä nytkään.

Keskiviikko 15.8.12
Marjan päivän aloitin asiallisesti lahjoin ja lauluin ja kukkasin, tosin vain ensinmainittu oli nyt käytössä. Annoin Reidar Palmgrenin uuden romaanin Sudenmarja, kun sillä on päivään osuva nimi ja siinä on kuulemma raivoisaa erotiikkaa. Tutkikoon vaimokulta sitä jos vaikka innostuisi.
     F.E. Sillanpään Seuran johtokunta saapui päivällä, ei nyt nimipäiväkesteille, mutta kokoukseen kumminkin. Verannalla kahviteltiin ja keskusteltiin, kaikenlaista suunniteltiin. Lukumaraton on jo ensi lauantaina klo 10 Kurjenmäessä. Marja sai lisää kukkia ja lahjoja, ei vieläkään laulua.
     Mahtavan lahnan savustin, tuli oikein maukasta ja mehukasta. Samaa ei voi sanoa elokuvasta Levottomat 3, josta muutaman kohtauksen katselimme. Seksiriippuvuudesta oli kysymys. Koleita ihmiskuvia.
     Elokuvasta puheenollen, kovin valmiita ollaan sekä moittimaan että puolustamaan tätä loistavaa ideaa kuvata Mannerheimia etnisin voimin ja swahilin kielellä Keniassa. Ennen kuin metriäkään on nähty. Tähän tekijät ovat kaiketi tähdänneetkin, helppoon huomioon ja halpatuotantoon. Tällä linjalla kannattaa jatkaa. Kekkosta voisi seuraavaksi näytellä joku pieni kiinalainen ja Paasikiveä pystytukkainen eskimo. Kansa voisi näin osoittaa suurta sivistyneisyyttään ja liberaalia taideaistia, mitä radion mimmi jo ennakolta Mannerheimin kohdalla hehkutti. Oman firman tuotosta on tietysti jo kynnyksellä kiiteltävä. Odotukset siis katossa.

Torstai 16.8.12
Viimein tunsin saaneeni täyttä oikeutta Matti Mäkelän komeassa kritiikissä aamun Hesarissa. Mäkelällä on kaksi vahvuutta: hän on Huovisen tuntija eikä hänessä ole liikaa tartuntaa akateemisesta rypistelystä. Näin syntyi kunnon juttu, myös kriittinen. Tällaisesta kirjoittaja on hyvin kiitollinen.
     Ajelin valoisin mielin Raumalle, missä pidimme palaveria kaupunginteatteriin tekeillä olevasta näytelmästä. Tapio Niemi on sen päälähde eräällä elämäkertateoksellaan, minä olen mukana apumiehenä. Kirsi-Kaisa Veikontytär Sinisalo meitä emännöi erinomaisesti, mukana myös musiikkimies Perttu. Perästä kuulunee.
     Alma tuli vähän lepäilemään kovan teatterikesäpuristuksen jälkeen. Keskustelimme juuri tästä Mannerheim-leffasta, josta ei vallinnut keskellämme ihan täyttä yhteisymmärrystä. Tällaisia sananvaihtoja käydään kaiketi monissa seuroissa näinä iltoina. Kun tuottaja taivasteli päivällä radiossa, kuinka suuri yllätys oli elokuvan ennakkoon herättämä huomio (!), hän joko hurskasteli tosissaan tai sitten ei tunne Suomen kansaa. Vähän heikkoja merkkejä molemmat vaihtoehdot.
     Sain monia lämmittäviä tervehdyksiä ja onnitteluja kirjani kritiikin johdosta. Oikeastaan onnittelut pitäisi suunnata Matille, hänen lukutaitonsa ansiotahan tämä on. Tervetullutta vaihtelua yhtäkaikki joidenkin taannoisten niuhotusten jälkeen.
     Tänään alkoivat taas Sylvin ja Anitan esitykset Helsingissä. Vähän aikaiselta tuntuu, lähetin rohkaisevan tervehdyksen näyttelijöille. Helteet jatkuvat.

Perjantai 17.8.12
Tauno lausui tyytyväisyytensä siitä, että hänen ei tarvitse missään esittää mielipidettä tästä Mannerheim-elokuvahankkeesta. Muuten kuin aamulla postilaatikolla. Eikä tarvitse katsoakaan sitä, mies lisäsi huojentuneena. Riittää kuulemma kun hillitysti naureskelee.
     Mutta minun täytyy lausua ihmetykseni siitä, että kirjallinen historia tunnetaan siellä Ylessä niin kehnosti. Tuottaja Lyytinen väitti tv:ssä, että meillä ei tiedetä mitään Mannerheimin yksityisestä puolesta ja ettei sitä ole uskallettu ennen kuvata. Että on olemassa vain tämä koskematon myytti ja pronssipatsas. Hei hei nyt sentään, onko yhtään tuttu vaikka Paavo Rintalan romaanitrilogia Mummoni ja Mannerheim. Siinähän sukellettiin jo 60-luvun alussa (puoli vuosisataa sitten) Marskin mukana sänkyyn ja suudeltiin jonkun kreivittären alavatsaa. Saas nähdä pääseekö tämä kenialainen versio niinkään pitkälle.
     Kirjasota silloin syntyikin. Sitä paitsi ei pidä paikkaansa, ettei kukaan tietäisi Mannerheimin sisäisistä ajatuksista jne. mitään todellista. Kyllä muuan Stig Jägerskiöld julkaisi siitä niin paljon faktaa kuin oli löydettävissä, monta paksua osaa varsin läheistä biografiaa. Kunnioittavaa kyllä, mutta samaahan tämä tuottaja julistaa: kunnioitusta ja sankaruutta. Siis mitä uutta on tiedossa paitsi yllättäen vaihtunut ihonväri?
     Vielä sopii muistaa, että Ilmari Turja kirjoitti näytelmään Päämajassa varsin kriittisen kuvan Mannerheimista sodanjohtajana, vaikka Jopi Rinne sitten vähän koki kohentaa hahmon arvovaltaa sekä teatterissa että Kassilan leffassa. Silloin vielä kelpasi tähtiluokan valkoinen mies Marskia näyttelemään, nythän suomalaiset näyttelijät ovat liian pönäköitä näin mittavaan rooliin solakkaan ja komeaan Solanaan verraten, kuten Matti Klinge draamallisen auktoriteetin varmuudella tv:ssä veisteli.
     Aika hyvän kommentin luin jostakin: sääliksi käy esimerkiksi brittejä, jotka yleensä tyytyvät omiin kansalaisiin, kun on kuvattava oman historian henkilöitä. Pääsevätkö koskaan murtamaan myyttejä ja saavatko edes näkyviin uusia tuoreita näkökulmia? Joku kalvakka Merryl Streep Thatcherin roolissa, mitä se nyt on tämän Marski-keksinnön rinnalla? Suomi kulkee kaikesta päättäen edistyksen etukärjessä Euroopan filmitaivaalla!

Lauantai 18.8.12
Osallistumista tapahtumien päivään Hämeenkyrössä.
     Meiltä lähti kolmihenkinen joukkue lukumaratoniin Kurjenmäen vanhainkotiin lukemaan Sillanpään Elokuuta. Lukiessani alkujaksoa huomasin, kuinka läheisesti teksti kosketti kuulijoita, näitä elämää ja vastuksia kokeneita naisia. Kun Saima Sundvall häärii tuskastuneena saadakseen huushollin pyörimään ei-halutun vieraan häiritessä ja lopulta kamppailee varjellakseen miestään Viktoria lahjapullolta, näkyi selvästi kuulijain silmissä ja joissain myötäelävissä äännähdyksissäkin itsetunnistuksen värähdyksiä.
     Marja ja Alma hoitivat omat osuutensa mallikkaasti, sitten oli tauko, jonka aikanamme häippäsimme ja jätimme lukuhommat Jussille, Maijalle, Helinälle ja Raijalle, joka koko homman Sillanpään Seuran puolesta järjesti ja aluksi kertoikin valaisevasti vanhainkodin historiasta pitäjässä.
     Toinen tapahtuma oli illan suussa kiertokävely vanhassa kirkonkylässä. Voi kuulostaa haukotuttavalta, mutta Marja ja Mauri Lepolan vetämä kierros olikin mitä kiinnostavin. Minua se kosketti erityisesti, kun isovanhempieni vaiheet liittyvät niin olennaisesti tänne, Tuokkolaan ja Raipalaan, ja entisen apteekin eli Kynnöksen kulmalla on se isoäitini Suoma-vainaan ompelupirtti, josta hän sitten lähti Villensä matkassa Helsinkiin tuntemattomaan tulevaisuuteen. Näitä olen kolmessa romaanissa käsitellyt, silti kierros toi joitain uusia vivahteita varsinkin apteekin historiaan, josta Pekka Kynnös itse kertoi. Myös Kansallispankin talosta, eläinlääkäri Härkösen ja ihmislääkäri Valtimon talosta kuulimme Pia Härkösen selvitystä. Mukana oli monia asiantuntijoita, näillä kulmin asuneita, jotka lisäilivät opastukseen omia tarinoitaan.
     Muistin myös, että faija toimi täällä vt. nimismiehenä sen pelätyn Tainion tuuraajana 30-luvulla vasta valmistuneena tuomarina. Silloin toimisto oli vuokralaisena pankin talossa, vasta 1945 Tainio rakennutti oman talon. Paikallishistoria heräsi taas eloon ja alkoi uudelleen kiinnostaa! Romaania on joskus jatkettava.
     Saunakamarissa kuunneltiin Marjan ja Alman kanssa Tristania ja Isoldea, varsinkin sitä kohtaa missä "meidän kylän poika" Valtteri Torikka veteli. Komea teos on kuunneltava joskus rauhassa. Saunalla pehmyt pimentyvä tunnelma kynttiläin valossa. Jäin kamariin yöksi uneksimaan.

Sunnuntai 19.8.12
Käytiinpä katsomassa se Suoma-vainaan ompelupirtti, kun Leena Kynnös sitä ystävällisesti esitteli. Hienoon kuntoon ovat laittaneet vanhan mökin, siellä viettäisi huoletta lomaa ja töitäkin tekisi. Kannattaisi avata matkailulle. Sieltä Rajalan Ville-rontti kävi Suoman iskemässä ja vei mennessään Helsinkiin, vaikka Suoma olisi hyvin halukkaasti jäänyt tutuille maille Hämeenkyröön. Lyhyt riiuumatka oli Villellä, kun toimi maantiemutkan takana Tuokkolassa etumiehenä eli pehtorina, ja siellä sitten suuret häätkin loppukesästä 1906 vietettiin, vieraina mm. Sillanpään vanhemmat ja lyseolainen Eemeli itsekin. Sekä kaikki Sillanpään romaanien henkilöt, kuten faijalla oli tapana huomauttaa.
     Kirkkoherra Ilvonen parin vihki, ja Ilvosen suvulla tämä mökkikin pitkää oli, eiköhän Suomakin ollut heidän vuokralaisenaan siinä. Yhä enemmän alkaa taas tällainen historia vetää puoleensa. Muutama henkilö pitäisi pikimmiten haastatella.

Maanantai 20.8.12
Parin kuukauden maalaiselon jälkeen taas Helsinkiin. Marja starttasi Turkuun, joten Alma jäi taloa pitämään.
     Meillä oli Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmavaliokunnan (pitkä nimi!) kokous Tietokirjailijoiden toimistossa, kevyt lounas saatiin ja tämän kesän tapahtuma kehuttiin, etupäässä. Jotain pientä kritiikkiä toki keksittiin. Ja sitten jauhettiin kohtalaisen pitkään ja vilkkaasti ideoita seuraavaan ja sitäkin seuraavaan kesään. Tämä joukkue toimii erittäin hyvin, tuntee kentän ja keksii esiintyjiä, skarppaa teemaa ja toivoo vain päivien ilmeen nuorentamista. Saas nähdä kuinka siinä onnistutaan. Perusilmeen antavat kuitenkin kunnon antikvaarit, heidän intressejään yli muiden kunnioitettava. Ja tietysti suuren yleisön. Kuten Anu Laitila oli huomannut, missään kirjallisuustapahtumassa ei näe sellaista monituhatpäistä yleisömäärää kuin Sastamalassa Sylvään koulussa.
     Jatkoistunto Vesan ja Mikko Lahtisen kanssa Teatterin terassilla. Mikolla on mainio hanke meneillään: kartoittaa kirjailijoiden muistomerkkejä maassamme. Viimeksi tutki läpi kaikki kirjastot. Siinä on matkailemista ja löytämisen iloa. Vesan kanssa lisäsimme Mikon tutkintalistaa, seuraavaksi voisi kartoittaa kirjailijoiden hautakivet (Kivet kertovat!) ja kirjailijakodit. Pitkään siinä iltapäivän auringossa viivähdimme. Vesa kertoili kuulumisia Otavan pihajuhlasta, Mannerheim-leffa sielläkin oli ollut keskeisenä puheen (hyväntahtoisen naurun) aiheena.
     Huomasin muuten vasta nyt, että Kainuun Sanomat on julkaissut (14.8.) loistavan arvion Huovis-kirjastani, kirjoittajana lehden kulttuuritoimittaja Sinikka Viirret. Kerrassaan oivaltava ja ytimeen osuva juttu. Totta kai tuntee aiheen, Huovisen omassa kotilehdessä. Nyt kun tärkeimmät julkaisut, Hesari ja Kainari, ovat sanansa sanoneet, voin olla hyvällä ja rauhallisella mielellä.
     Kun keskustassa pitkästä aikaa seippailin, kävin vielä Engelissä katsomassa sen Kilimandjaron lumet, jota pirusti on kehuttu. Humaani ja lämmin elokuva olikin, toisenlainen kuin kuvittelin nimestä päätellen, muistutti hengeltään ja yhden näyttelijänkin osalta aika lailla Aki Kaurismäen teosta Le Havre. Kauniita, ihmisen hyvyyteen luottavia satuja kumpikin.

Tiistai 21.8.12
Saattoi olla hyväkin, etten saanut lippua Tristaniin ja Isoldeen - sehän oli viimeistä sijaa myöten pakattu. Viisituntinen wagneriaani olisi ollut hermoilleni epäilemättä koettelemus. Saatoin huojentuneena hilpaista Bottalle kaljalle ja kierrellä vähän kapakoita, joihin siis Art goes and so did P. Rajala. Kauneinta oli Irina Björklundin ranskalainen laulelu Kluuvikadun Fazerilla. Myös St Urho's Pubin irlantilaishenkinen rämpyttely meni mukiin tumman oluen ohessa. Paljon riitti folkkaa tätäkin ns. taidetta nautiskelemaan.
     Mutta korkeakulttuuri on kurssissa kun katseli lippujen tavoittelujonoa Musiikkitalossa. Tapasin Kirstin päivällä Akateemisessa ja puolustimme E-P Salosen kannanottoa ministerin merkilliseen linjaan. Mutta kun täällä joku jotakin painavaa lausuu, heti ovat virnuilijat kimpussa. Nytkin joku peräti Kritiikin Uutisten tyyppi keuhkosi radiossa, ettei ole enää mitään korkeaa ja populaaria, vaan kaikki on samaa sössöä, amen. Salonen naulattiin uinahtaneeksi konservatiiviksi. Karita Mattila tuli miehen avuksi, samalla sanomalla. Vaikea väittää, että ainakaan klassisen musiikin rahojen puolesta taistelisivat omakohtaisesti. Alansa edustajina kyllä. Kannatettavaa.

Keskiviikko 22.8.12
Tuli tärkein arvio tästä Hirmuisesta humoristista, kun vanha kustantaja Ville Viksten tokaisi Siltalan syysbileissä: "Kirjoitit yllättävän hyvän kirjan Huovisesta." Ville jos kuka Huovisen tunsi ja tämän teokset sisältä päin. Käsittelen kirjassa miesten suhteita, joissa oli omat mutkansa, mutta tärkein tukipylväs Ville aina Veikolle oli. Keväällä haastattelin lyhyesti Villeä, joka tunnetusti ei turhia kirjailijasuhteistaan puhele. Sitä paremmalta tuntui nyt saamani tunnustus.
     Toista laitaa edustaa sitten tämän laulajan ja sanoittajan Suonna Konosen kriitikontoiminta, joka on levinnyt jo kolmeen maakuntalehteen. Siellä poika päästelee outoja arvioitaan. Koskaan ennen ei minua ole syytetty akateemisesta kuivuudesta, päinvastaisesta useinkin. Pitäisikö ottaa kunniana? Sain näet Lahdesta viestin, että "Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa potaskaa". Totta puhui sanansaattaja. Mutta sama juttu on kiertänyt aiemmin jo Karjalaisen ja Keskisuomalaisen. Eikö lehdillä tosiaan ole varaa enää omiin kriitikoihin? Onko Arvostelijain Liitto kiinnittänyt asiaan jyrkkää huomiota? Näin kritiikin kirjo kapenee, työt vähenevät ja lukijain valinnat köyhtyvät.
     Siltalassa oli sentään fiksua väkeä koolla, hyvinkin erilaista: Seela Sella, hänen elämäkerturinsa Anne Mattsson, Kalle ja Ritva ja Anninakin Holmberg, Peter von Bagh, Matti ja Marketta Klinge, Pekka ja Hanna Tarkka, Pekka ja Paula Pesonen, Matti Suurpää, Anja Snellman, Aulikki Oksanen, Taina Haahti, Teemu Keskisarja - muista puhumatta. Toukon ja Aleksin firma kerää ystäviä. Sanoin Kallelle, että yritän kirjassani kumota hänen Petterin Sinisessä laulussa heittämänsä väitteen, että Huovinen tyhjeni jo Havukka-ahon ajattelijassa. Kalle täsmensi, että arvio oli hänen subjektiivinen lukijan kokemuksensa. Kaj Kalin osoittautui suureksi Sillanpään taiteen ystäväksi, minkä tiesinkin. Sanoi hankkineensa viimein elämäkertani kolmannen osan. Design-mies liikkuu suvereenisti myös kirjallisuuden sarakkeilla.
     Tulin siinä ravintola Siltasen terassipöydän äärellä iltapäivän auringossa miettineeksi, kuinka arvokkaita ovat nämä hetket, jolloin vielä tapaamme ja voimme puhella monista asioista vanhojen kunnianarvoisten kaverien Pekan ja Villen, Matiaksen ja Vesan kanssa. Pekka totesi, että hänen ikäluokkansa alkaa olla jo kypsää kauraa korjattavaksi. Kunhan ei vielä sentään.
     Katsoin vasta nyt päivänäytöksenä Oscar-voittajan The Artistin - erinomainen, tyylejä lainaileva, hauska ja sentimentaalinen pastissi. Taitavasti tehty! Kummeksuin keväällä, että mykkäleffa sai pääpalkinnon, mutta en enää. Eeva-Liisa paineli Pitkääsiltaa, näin ratikan ikkunasta. Illalla taas Sylvin ja Anitan esitys, voimia heille.

Torstai 23.8.12
Testasin kirja-arvostelun. Kun Antti Majander kehui rutosti Riikka Ala-Harjan romaanin Maihinnousu, oikein ostin ja luin sen. Oikeassa oli Antti, erinomaisesti kirjoitettu, intensiivinen, imevä teos huolimatta ahdistavista aiheista: toisaalla Normandian maihinnousun muistot, toisaalla lapsen leukemia sekä vielä avioero kaiken tuskan päälle. Viimemainittu kuvattu riuskasti, kerrankin naisen syyttävät ja raivoisat mietteet saavat tehokkaan julkitulon. Ei mitään hienostelua tai surun voittamista tai muuta psykologista mallisössöä. Naisen suoraa puhetta. Ala-Harja tykittää lyhyin lausein, nopein assosiaatioin, pitäen lukijan hyvin hallussaan. Olipa hauska lukea kotimainen teos, jonka lause elää ja toimii ja vie. Vaikka eihän se hauska kirja ole, todellakaan. Varmaan antaa monille (naisille) kiitollisia samastumismahdollisuuksia.
     Ainon kanssa lounaalla rav. Juuressa, hyvää nieriää. Satoi. Painelin asioilla, lepäsin ja keskityin iltaan. Oma pieni osuuteni Taiteiden yössä, Akateemisen kohtauspaikalla. Sitä ennen katselin tovin Chaplinin Nykyaikaa (kun mykkien makuun olin päässyt) tuossa nurkalla Agricolan kirkossa, kunnes joku tekninen vika keskeytti esityksen. Uusi musiikki (Orma ja kumpp.) ei kuulostanut taustalla ainakaan Chapen omaa sävellystä paremmalta.
     Ei kai se haastattelu Huovisesta huonosti mennyt, varsinkin kun Anna-Riikka Carlson teki hyviä kysymyksiä. Väkeä ilahduttavan paljon, tuttujakin näkyi, Sirkku tuoreen sulhonsa kanssa ja Vuokko testaamassa kuinka pärjään. Kirjaakin meni kai toistakymmentä. Kivoja kontakteja, pari Veikon tuntenutta ystävääkin. Törhönen kysyi, teenkö mitään muuta kuin kirjoitan. Onhan tässä jotain elämäntynkää välissä. Osuuteni taasen hoidettu.
     En jäänyt yöhön hillumaan, vaan talsin kämpille. Kuka voisi kiinnostua kaatuilevista betoniharkoista? Taiteen nimissä voi keksiä mitä vaan. Ehdin sentään kuulla pätkän J. Heinämäen ja toisen tyypin moraalikeskustelusta. Kaupungilla kohtalaisen vilkasta, Fredan torillakin oli jotain musiikin möykkää. Tyytyväisenä nukkumaan.

Lauantai 25.8.12
Vielä kesäisen lämmin päivä, viimeinenkö?
     Yritin kalaa (pieniä) ja lämmitin saunaa. Alma viihtyy vielä mailla. Marja palasi torstaina, minä eilen ja Aino tänään. Täysi vahvuus Viehätyksessä.
     Myllykolussa Jaakko Ryhäsen ja Seppo Hovin konsertti. Täyteen olivat lions-veljet myyneet katsomon hyvään tarkoitukseen. Naapurimme Auttilat olivat aktiivisina järjestelyissä. Me ostimme lippumme presidentti Järveliniltä, joka avasi tilaisuuden. Sitten Seppo pääsi irti hervottomine juttuineen ja virtuoosimaisine soittoineen. Olihan Jaskakin vireessä, joka vain koheni väliajan jälkeen. Tuttuja lauluja, Merikantoa, musikaalia, Malmstenia. Nautimme ihanteellisen tyynessä säässä. Nähtiin ja kuultiin, että uusittu kesäteatteri sopii hyvin tällaiseenkin tarkoitukseen.
     Tytöt pyöräilivät Koskella, ja illalla saunottiin kaikessa rauhassa tummuvassa illassa.

Sunnuntai 26.8.12
Kesän hienoimpia päiviä sisällöltään.
     Kun Vilhokin tuli, olivat kaikki lapset koolla. Otettiin nelinpeliä sulkapallossa, poimittiin marjoja, pelattiin vanhaa hauskaa Lukuset-peliä ja nautittiin Marjan valmistama nieriä-ateria kaikkine lisukkeineen. Oli ihmeen hauskaa ja vapautunutta. Huomenna täytän taas vuosia, sitä vähän juhlistettiin. Vilhon kanssa pikarakennettiin yksi arkistohylly varastooni Kirjakkaan.
     Kun kävin läpi postia, syvä tyydytyksen tunne valtasi Hilkka Huovisen lähettämästä kauniista kortista Sotkamosta: "Lämpimät kiitokset kirjasta, jota arvostaisi myös Veikko." Tiedetäänhän, että kirjailija oli äärimmäisen nirso ja herkkä itseään koskeville arvioinnille.
     Jos Hilkka Huovinen ja Ville Viksten hyväksyvät, muiden on turha tulla naputtamaan. No jaa, saahan sitä aina arvostella. Kaiken lisäksi Markku Envall lähetti tiiviin kriittis-kiittävän kommenttinsa. Tyytyväinen varsinkin Koirankynnen leikkaajan analyysiin. Siinä panen parastani tekstin tulkitsijana.
     Aamulla hätkähdytti Hesarin koko sivun maalaus Riikka Ala-Harjan romaanin sisarkriisistä. Ymmärrystä kahvipöydässämme saivat sekä kirjailija että sisaren perhe. Onneksi luin kirjan jo ilman mitään tietoa tällaisesta taustasta. Aavistella saattoi omakohtaista tai ainakin läheistä kokemuspohjaa. Keskustelu jatkunee, kirjailijan vapautta puolustetaan, myös eettistä ongelmaa käsitellään. Iltapäivälehti ehti jo soittaa minullekin illan suussa. Mitähän sieltä on tulossa.

Maanantai 27.8.12
Syntymäpäivä. Verannan kahvipöydässä odottamassa hauska tervehdys ja lahja Marjalta. Nousen keskimäärin kaksi tuntia ennen ihanaa vaimoani. Päivä potkaistaan sateessa liikkeelle.
     Synnyinkin maanantaina, olen myöhästynyt sunnuntailapsi kuten äitini kertoi. Marja loruili jotain lempeää maanantain lapsesta. Yritän siis olla sellainen.
     Puhelimeen ja koneelle tulee kivoja tervehdyksiä. Käytiin pitkästä aikaa lounaalla Sarvessa, missä tapasin tietysti serkkuni Oskun ja sain lisää onnitteluja. Teimme hankintoja: Marja uuden tehopölynimurin ja minä virvelin, kun poikani vei vanhan. Tuimme kuihtuvan Valtakadun liike-elämää.
     Elämäntilanne tuntuu nyt hyvältä, jopa toiveikkaalta. Vielä riittää terveyttä ja vapautta ja työintoa. Ulkoisissa olosuhteissa ei valittamista. Vielä voisin keskittyä paremmin tärkeisiin ja karsia kaikkea toisarvoista. Mutta elämää sekin on.
     Vilkaistiin Ilta-Sanomia. Siellähän komeilen taas kommentilla siitä Ala-Harjan tapauksesta. Sanoma menee harvoin semmoisena perille. Sanoin puhelimeen, että tämä loukattu sisaren perhe varmaan ajattelee, että heidän kriisillään tehdään nyt rahaa. Jutussa kommentti tietysti kääntyi minun käsityksekseni. Kirja on hyvä eikä ansaitse näin rajua sivumyllytystä. En silti usko tahalliseen mainostemppuun. Ei vakava kirjailija saati lähipiirinsä niin kyyninen voi olla. Kysymys sinänsä on vaikea sikäli, että kirjailija käyttää väistämättä lähiympäristönsä aineistoa, vaikka teoreettinen kirjallisuudentutkimus sivuuttaa sellaiset seikat. Kun törmätään konkretiaan kuten tässä, teoriat karisevat. Todellisuus tunkee tekstiin, ei voi mitään.
     Rikollisliigat valtaavat Suomea, prätkäremmit iskeytyvät jo pohjoisiinkin kyliin. Mikä on yhteiskunnan vastaus: poliisin resursseja leikataan radikaalisti. Hyvin menee, roistot nauraa.

Tiistai 28.8.12
Vepe Hännisen romaani Minä, vakuutustarkastaja (WSOY) on kova hyökkäys vakuutusyhtiöiden moraalia vastaan. Satiirin keinoin laajahkoksi paisuva juoni paljastaa monenlaista keinottelua ja ihmissortoa Kullervo-yhtiön vaiheilla. Kuinka uskottava tarina on? Osuuko maaliinsa? Vaikea arvioida, mutta jutun kuljetus synnyttää kiintoisia kysymyksiä.
     Veijariromaani vakuutusetsivän ihmeellisistä toimista on lajissaan harvinainen meillä, joku John Grisham on vastaavaa tehnyt. Jutussa on myös loukkonsa, päähenkilön yksityiselämän ja isyyden koukerot vievät paljon tilaa ja anastavat välillä päähuomion. Yhtiön uhrien kohtalot uhkaavat painua taka-alalle. Muttap;   Olemme nähneet Matin lukuisia teoksia nojallaan seinää vasten hänen asunnossaan, joten niistä oli poimittu vain pieni osa tähän retrospektiiviseen läpileikkaukseen pariin gallerian huoneeseen. Taiteilijalle tämä galleria tuntui olevan hyvin mieluinen, hän on tutkinut ja arvostanut Fredrik Cygnaeuksen elämäntyötä, ja onhan miljöö mitä historiallisin. Tarkoitus onkin, että näyttely innostaa ihmisiä käymään tässä hieman syrjään jääneessä kauniissa rakennuksessa Ullanlinnan vaiheilla..
     Tilaisuus avautui yläkerrassa, mistä siirryttiin alakertaan itse maalausten äärelle. Lukuisia kansalaisia saapui paikalle, "suurriistaa" ja meitä tavallisia tallaajia. Hauska oli tavata pitkästä aikaa Olli Alho, Anto Leikola ja Pentti Linkola, viimemainittu varsinkin hyväkuntoisen näköisenä. Pekka Korpisen kanssa muistimme kesäistä Ilmajokea ja kuulimme talvisodan muistomerkin toiveista täällä pääkaupungissa. Suomalaista veistotaidetta, viimeaikaisia monumentteja, arvostelimme verraten ankarasti.
     Matin maalauksista Marjan suosikiksi nousi Luxembourgin puisto, minä puolestani arvostin kaunista koti-interiööriä. Klassinen öljymaalari on Matti, paksun värin käyttelijä, myös jokunen kevyempi työ joukossa. Yleisesti ihasteltiin hänen tuotteliaisuuttaan, tänä vuonna ilmestyy peräti kuusi teosta, joten ei ihme, että maalaukset eivät olleet uusimmasta päästä.
     Taiteilija viittasi nachspieliin asunnossaan, mutta koska alku olisi arvatenkin venynyt, siirryimme Espalle, ensin Jugend-kahvilaan ja lopulta Kappeliin Jaanan ja Kuku Koistisen sekä Vesa vekkulin kanssa, Pehmeästi tummui elokuun lopun ilta kauppatorin vaiheilla juttujen risteillessä taiteesta ja kirjallisuudesta Lohjan miljöökysymyksiin. Samaan aikaan juhlittiin Tallinnassa Sofi Oksasen uutta romaania melko mittavin menoin. Kysymys leijui keskuudessamme: onko se riennettävä lukemaan heti vaiko vasta kiihkeimmän kohun laannuttua.

henkilötiedot| kalenteri| päiväkirja| julkaisut
kirjoituksia | galleria | palaute

ronnan tunkeilevuudesta ja ällistellä tai kauhistella koko sekavaa vyyhteä, joka näyttää lopullisesti selvittämättömältä.
     Ja sitten pamahtavatkin lehtiin nämä lontoolaisen miljardöörin rouvan uudet vihjeet, joita Perssonkin heti riensi kommentoimaan. Näytti vanhastaan tuntevan tämän epäillyn, liikemiehen, johon nyt viittoillaan. Hänen missionsa (kuten monen muun harrastajan) näyttää olevan selvittää lopulta murha, jonka tutkimukset niin pahanpäiväisesti tukkeutuivat heti alkumetreillä. Yhä vain kiinnostava tapaus. Murha ei vanhene koskaan - vai oliko niin, että Ruotsissa onkin joku ikäraja? Sitten alkaa tulla pikkuhiljaa kiire. Olin Lontoon yliopistossa töissä kun uutinen iski - neljännesvuosisata sitten!
     Marjojen poimintaa, Mehu-Marja porisee hellalla. Hilloakin aikoo emäntä keitellä. Talveen ryhdytään valmistautumaan vaan ei sentään semmoisella perusteellisuudella kuin Huovisen Hamstereissa.

Torstai 30.8.12
Matti Klingen taidenäyttelyn avajaiset Cygnaeus-galleriassa Helsingissä.
     Olemme nähneet Matin lukuisia teoksia nojallaan seinää vasten hänen asunnossaan, joten niistä oli poimittu vain pieni osa tähän retrospektiiviseen läpileikkaukseen pariin gallerian huoneeseen. Taiteilijalle tämä galleria tuntui olevan hyvin mieluinen, hän on tutkinut ja arvostanut Fredrik Cygnaeuksen elämäntyötä, ja onhan miljöö mitä historiallisin. Tarkoitus onkin, että näyttely innostaa ihmisiä käymään tässä hieman syrjään jääneessä kauniissa rakennuksessa Ullanlinnan vaiheilla..
     Tilaisuus avautui yläkerrassa, mistä siirryttiin alakertaan itse maalausten äärelle. Lukuisia kansalaisia saapui paikalle, "suurriistaa" ja meitä tavallisia tallaajia. Hauska oli tavata pitkästä aikaa Olli Alho, Anto Leikola ja Pentti Linkola, viimemainittu varsinkin hyväkuntoisen näköisenä. Pekka Korpisen kanssa muistimme kesäistä Ilmajokea ja kuulimme talvisodan muistomerkin toiveista täällä pääkaupungissa. Suomalaista veistotaidetta, viimeaikaisia monumentteja, arvostelimme verraten ankarasti.
     Matin maalauksista Marjan suosikiksi nousi Luxembourgin puisto, minä puolestani arvostin kaunista koti-interiööriä. Klassinen öljymaalari on Matti, paksun värin käyttelijä, myös jokunen kevyempi työ joukossa. Yleisesti ihasteltiin hänen tuotteliaisuuttaan, tänä vuonna ilmestyy peräti kuusi teosta, joten ei ihme, että maalaukset eivät olleet uusimmasta päästä.
     Taiteilija viittasi nachspieliin asunnossaan, mutta koska alku olisi arvatenkin venynyt, siirryimme Espalle, ensin Jugend-kahvilaan ja lopulta Kappeliin Jaanan ja Kuku Koistisen sekä Vesa vekkulin kanssa, Pehmeästi tummui elokuun lopun ilta kauppatorin vaiheilla juttujen risteillessä taiteesta ja kirjallisuudesta Lohjan miljöökysymyksiin. Samaan aikaan juhlittiin Tallinnassa Sofi Oksasen uutta romaania melko mittavin menoin. Kysymys leijui keskuudessamme: onko se riennettävä lukemaan heti vaiko vasta kiihkeimmän kohun laannuttua.

henkilötiedot| kalenteri| päiväkirja| julkaisut
kirjoituksia | galleria | palaute