Sulka
Henkilötiedot
Julkaisut
      Teokset
      Näytelmät
      Artikkelit
Kirjoituksia
      Ajankohtaista
      Esitelmiä / Puheita
      Kannanottoja
Palaute
Pääsivulle

Päiväkirja

Tiistai 1.7.08
Heinäkuu alkaa toivorikkaasti. Maalla on vaihteeksi mukavaa. Kone waltareineen vanhassa paikassa yläkerran työhuoneessa, huolto pelaa. Tosin Marja kiikkuu tänään Tarvasjoella.
     Lenkkeilin Maisemakahvilan kautta Myllykoluun; siellä Kauno kavereineen naulaa katsomon penkkejä vahvempaan uskoon. Hyvä kun korjaavat, mutta kokonaissuunnitelma odottaa vieläkin aikaansa. Huomenna vähän yritetään palaveroida asiasta.
     Heti perään Jussi hälyttää Sillanpään Seuran kokoukseen ja talkoisiin Töllinmäkeen. Tänne kun tulee, joutuu heti kiinni kaikenlaiseen. Laitoimme pukit ja penkit ensi sunnuntain Töllinmäki-päivää varten kuntoon, katselimme vähän Rauhamäen valtavaa remonttia naapurissa (siitä on siis päästy kunnialla ja kunnon hinnalla eroon) ja pystytimme lopuksi ilmoitustaulun parkkipaikan kylkeen. Nyt sekin museo voi rauhassa aloitella kesäkauttaan. Mutta se kokonaissuunnitelma... Huomenna palataan asiaan.

Kun nyt Ikaalinen hakkaa Hämeenkyrön 10-1 kesäteatterissa, ja kun minulta on vähän pyydetty perusteluja eiliselle pika-arviolle, tässä muutama kohta vielä Elokuusta:
     Kaikki Keravalle tehdyn sisäsovituksen erheet oli uskollisesti toistettu Myllykolun avarassa maastossa. Siellä sitten selluttiin ja yritettiin keksiä tekemistä, vaikka vessasta. Tästä yritin ennakkoon varoittaa, mutta sain vain henkilökohtaisia herjauksia vastaukseksi.
     Kun Sundvall kittaa koko ajan viinaa ja hortoilee tasaisessa humalassa, lahjapullon tärkeä merkitys hukkuu. Eikä alkoholisti ikinä roiski maahan pullosta. Eikä pyykkimuija tuo hänelle lisää viinaa romaanissa! Tämä omin päin lisätty kohtaus on niitä kuuluisia rikospoliisiasioita.
     Sundvall on joskus kirjoittanut näytelmiä ja haaveilee vielä siitä nelinäytöksisestä, mutta elää valhemaailmassa. Ei hän enää edes yritä kirjoittaa. On naurettavaa panna mies räpläämään konetta vahtikopissaan. Vielä naurettavampaa panna pyykkimuija tutkimaan hänen liuskojaan! Herrajumala.
     Joku uskollisuus alkuteokselle olisi sentään paikallaan. Tästä puuttui sitä paitsi tärkeä henkilö: tarkkailija Taave, mikä vaurioitti kokonaisuutta. Mistähän syystä?
     Henkilöistä Sundvall on koko ajan samassa amatöörimäisessä tekohumalassa ja Saima koko ajan tasaisen vihainen. Sundvall on ammattilaisen rooli, ottakaa mallia Ikaalisista! Ja Maija Länsilehdon pitää olla elegantti hotellinpitäjä Tampereelta eikä mikään homssuinen ruustinna kirkkohameessa. Eikä hän ryyppää Sundvallin kanssa! Eikä Sillanpään maailmassa klähmitä takapuolesta eikä rojahdeta noin vaan sänkyyn... Ei jumalavite, tulen vaan vihaiseksi taas jos jatkan.
     (Enkä sano mitään kammottavista kuolinnaamioista, jotka tuhlattiin alkuunsa ja esiteltiin hanhenmarssilla ja selin yleisölle!...)

x x x

Nyt on vielä kipaistava lukemaan Ihmiset suviyössä -maratonia kirjastoon. Siinä ainakin Sillanpään sana säilyy aitona ja oikeana.

Sunnuntai 6.7.08
Suven ja runon ja Leinon päivä, mikäs tässä. Viileätä on mutta kaunista.
     Töllinmäki-päivää vietettiin perinteen mukaisesti, ja sattuikin aurinko juuri silloin iltapäivällä lämmittämään. Hyvin viihdyttiin pihamaalla ja kuultiin Raimo Siliuksen luetteloita ja tilastoja Tauno Palon elokuvista sekä Ullan ja Saran dialogi Taatan taiteilijarooleista; Ulla oli sitä ennen meillä lounaalla saaristolaisseurueensa kanssa, ja pienessä laitamyötäisessä purjehdittiin Töllinmäkeen ja hyvin kaikesta selvittiin. Sillanpään hengessä, sanoisin. Hauska oli nähdä taas Aarne Laurila joukossamme. Painelivat sitten vieraat Myllykoluun esitystä katsomaan, ja siunaavat ajatuksemme seurasivat heitä.
     Huomattavan kysymyksen heitti sentään Silius: koskahan viimeinkin filmataan Hurskas kurjuus? Onko kellään siitä aatelmia. Muinoin 70-luvun syvyydessä tv-teatteri sitä vähän suunnitteli, mutta siihen se jäi. Ei ollut ehkä kyllin punainen eikä poliittinen teos. Kukahan nyt näkisi mestariromaanin uudessa valossa?
     Tähän mennessä meidän esityksemme Myllykolussa on ainoa tulkinta! Eikö ole hiukan ihmeellistä, kun kaikki klassikot yleensä pyritään hyödyntämään. Eipä lueta Sillanpäätä koskaan radiossakaan, Ahoa ja Järnefeltiä kyllä. Eikä mikään kirjanurkkaus ole siellä edes suven päivinä Sillanpäähän kajonnut. Ikään kuin joku tyhjiö. Ja kun täällä Hämeenkyrössä vielä yritetään, tapahtuu sellaisia vahinkoja kuin nyt Myllykolussa.
     Tästä tuli mieleeni tutkimusavustaja Pollarin alakerta Leinosta eilen Aamulehdessä: hahmotteli Leinon pettymystä kansaan vuoden 1918 vaiheilla, mutta ohitti nopeasti Leinon valkoisen voitonhurmion, josta todistaa hänen kaksi teostaan, toinen Helsingin valloituksesta ja toinen Vöyrin sotakoulusta. Jos hän olikin kansaan pettynyt, saksalaisia hän ihaili oikein kovasti. Leinohan kuvasi Tampereen valloituksenkin innostuneesti valkoisen armeijan näkökulmasta. Mannerheimia hän puhutteli ranskaksi prinssikseen. Mutta tällaista ei oikein passaa kunnianarvoisen klassikon harteille painaa.

Maanantai 7.7.08
Pumpulihääpäivämme. Sen kunniaksi ajelimme muistelemaan vuoden takaisia Sastamalan kirkon nurkille ja sieltä Ellivuoreen hääpäivälounaalle. Hyvin onnellisia olemme Marjan kanssa, sen saatoimme yhdestä suusta jälleen todeta. Joskus elämä hellii vasta tässä myöhäisessä keski-iässä.
     Sittenpä ajelinkin taas Helsinkiin ottamaan loppuryntäystä Waltarin parissa. Vallattoman Waltarin uuden painoksen lahjoitin vaimokullalle ja sain häneltä Karita Mattilan laulun The Man I Love kokoelmasta Fever.

x x x

Tässä mietin mennyttä vilkasta viikonloppua. Kun on etäisyyttä, asiat tarkentuvat. Lueskelin Niinenmaan Jussin kirjeblogista hänen huomattavan leppoisia mietteitään Myllykolun Elokuusta. Eihän Jussikaan esitystä onnistuneena voi pitää, mutta näyttää iloitsevan siitä, että se sentään tehtiin. No jaa, karhunpalvelushan se Sillanpäälle on, ei voi mitään. Joku voi vielä luulla, että tällaista "puskista" (termi kirjailijan tyttärentyttären, käytyään katsomassa) se Sillanpää sitten onkin. Kamalaa.
     Miksi oikeastaan kiivailen moisesta? Joku tuossa ehdottaa, että taitaa olla oma lehmä ojassa. Niin totta vieköön onkin! Olen niin kauan roihuttanut sieluani Myllykolun tantereilla, että vieläkin laajasti luullaan minun siellä vaikuttavan. Kuinka nytkin oman paikkakunnan Alkon johtaja tiedusteli ystävällisesti: "No mitäs siellä sinun teatterissasi nyt menee?" Eikä hän ole suinkaan ainoa.
     Siksi kärsin verikyyneleitä, kun Myllykolussa tehdään milloin mitäkin rötöksiä, joista en ole enää vähääkään vastuussa kun olen viisi vuotta ollut sivussa ja pysynkin näillä näkymin. Varsinkin jos vedetään Sillanpäätä noin lonkalta kuvitellen, että se on samaa puskateatteria kuin joku muukin. Ei ole! Siihen pitää heittäytyä täysillä ja antaa vain parasta. Sitä ei voi tehdä vähän sinnepäin.
     Tietysti ajatellaan, että se luulee siellä että vain hän osaa ja tietää. No jotain tiedänkin näistä aiheista, ja tätä itsekylläistä Näytelmäseuraakin yritin ohjastaa edes pahimpien karikoiden ohi kun tunnen teoksen ja siitä tehdyt versiot läpikotaisin. Kyseessä on sentään yksi Sillanpään vaikeimpia teoksia, joka vaatisi erityisen satsauksen. Auttoiko mitään? Eivät edes kuunnelleet, päinvastoin motiivini raskaasti kyseenalaistettiin.
     Myllykolun näyttämöllä on ainutlaatuiset perinteet, vaikka itse sanonkin. Missä muualla on eletty semmoisia hetkiä? Jolloin kirjailijan sana ja kotimaisema ovat yhtyneet yhdeksi runoudeksi, ja oman kielen mehevyys on kajahdellut aitona. Siis parhaimmillaan, silloin kun on onnistuttu. On myös epäonnistuttu, tyytymätön olin monesti itseeni. Sillanpään dramatisointi on pirun vaikeaa. Siinä ei saa fuskata ja panna surutta omiaan. No turhaan tässä saarnaan. Eihän kukaan minua todesta ota. Ainut palaute on nimettömät herjaukset kuten ennenkin.
     Muuan syy vallitsevaan tilanteeseen on sekin, että esittäjät eivät saa eivätkä ota vastaan pätevää kritiikkiä, ja oma itsekritiikki on aikaa sitten hukkunut. Paikallislehti hellii heitä aina kehuilla, oli esitys millainen hyvänsä. Näin käy huomennakin, saattepa nähdä. Tällöin kaikki suhteellisuus katoaa ja on jo kadonnut.
     Hurskaan kurjuuden unohtumattoman onnistumisen jälkeen meillä olisi ollut kultainen tilaisuus kehittää laajapohjaista yhteistyötä seurojen välillä, käyttää harkitusti ammattilaisia ja nostaa teatteri valtakunnan huomion arvoiselle tasolle pysyvästi. Silloin meitä kiitti Helsingin Sanomien Lauri Merikin varauksettomasti muista puhumatta. Tv-dokumentti tehtiin, uutisiin päästiin. Myös pitkäjänteiselle markkinoinnille oli silloin hyvä perusta, katsojamäärä kävi ennätyksessä.
     Toisin kuitenkin kävi. Tahdottiin pikaisesti palata nurkkakuntaiseen näpräilyyn, seurojen väliseen typerään vuorotteluun, joka rikkoo kaiken linjakkuuden. Ja siinä pysytään niin kauan kuin Näytelmäseuran poppoo tahtoo yksin tällä pyhällä tantereella kerätä rahaa talvifarsseihinsa. Katsojamäärät ovat samalla romahtaneet, niitä ei enää edes julkaista. Haikeat jäähyväiset. Aika aikaa kutakin.
     Olisiko viisainta pitää miettimistauko ja lopettaa koko teatteri joksikin aikaa? Kun se on päästetty kaiken lisäksi niin kehnoon kuntoon. Tuntuu siltä, että Sillanpää on tällä erää loppuunnäytelty. Ja muille aiheille varmasti löytyy edullisempi paikka. Säästyisi museon miljöökin jatkuvalta kulutukselta, ja sitä voitaisiin sillä välin rauhassa ennallistaa.

x x x

Muistutettakoon samalla kaikille, että Elokuu jatkaa syksyllä Kuopion Kaupunginteatterissa, hienovireisenä esityksenä. Onhan se toisaalta vähän noloa, että Savon kaupungissa ymmärretään Sillanpäätä valovuoden verran paremmin kuin Hämeenkyrössä.

Tiistai 8.7.08
Hämeenkyröstä kuuluu kummia tänne Helsingin hiljaisuuteen. Paikallislehti on kuulemma paperoinut koko sivun päiväkirjamerkinnöilläni, lupaa tietenkään kysymättä. Onkohan kirjoittajan sana nykyään näin vapaata riistaa. Asiallinen julkaisu kuten Aamulehti on aina kysynyt luvan pientäkin sitaattia varten. Tänäänkin pyysivät. Iltapäivälehdet ja vastaavat nyt siteeraavat joskus vapaasti, pienin paloin, mutta aikakauslehtikin kysyy aina, jos johonkin asialliseen yhteyteen katkelma laitetaan.
     Subjektiiviset kommenttini saavat ihan toisen painoarvon, jos ne lehteen präntätään. Ihmiset tietysti luulevat, että olen lehteen ne tahtonutkin. Sanoin että luvan kanssa saa eilisiä mietteitäni siteeratakin jos tahtovat, saas nähdä.
     Toinen kummallinen juttu on se, että tämä hohdokas Näytelmäseura on vetäytynyt vastalauseena mielipiteilleni Sillanpään juhlatoimikunnasta. Johan jotakin. Minä en nyt ensinnä kuulu koko toimikuntaan enkä ole muutenkaan juhlia järjestämässä. Osoite menee koko lailla sivuun. Onkohan heillä edes käsitystä, missä mitäkin tehdään. Tuskin vetäytymisestä suurta haittaa kenellekään koituu, juhlien taso voi päinvastoin siitä kohentua.
     Näin yksityiset arvioni nousevat jonkunlaiseen viralliseen asemaan. Minähän olen vain yksi hiljainen kirjoittelija, en muuta. En kirjoita kritiikkiä mihinkään lehteen tai muuhun julkaisuun, puran vain oman henkeni painetta ja päästän höyryjä ulos. Lukee ketä huvittaa.
     Itse asiasta, Elokuu-romaanin ja teatteriesityksen vertailusta, ei kukaan virka halaistua sanaa. Eipä tietenkään. Eikö tällöin edes yhden päivystävän tutkijan kuulukin asiasta joku sana lausahtaa. Vai täyttä hiljaisuuttako odotetaan. Pitäisikö tosiaan aina maireasti kehua, meni syteen tai saveen. Siihen kai heidät on totutettu. Mutta ken leikkiin ryhtyy...
     Parasta painua taas vedosten ääreen, kustantajalla kuvitusta ja taittoa katseltiin ja aina vain hyvältä näyttää. Haastattelin Waltarista Aarne Laurilaa (joka kommentoi vaimean hienotunteisesti Myllykolun fiaskoa, mutta Töllinmäessä oli kuulemma mukavaa) ja Pekka Tarkkaa, jolta sain lainaksi leikekirjansa arvokkaita sivuja. älä hellitä, poika, paina paina!

Lauantai 12.7.08
Niinenmaan Jussin kanssa nämä käytiin vielä kerran läpi saunassa, vettäkin ropisi välillä, mutta ei haitannut. Siis miksi Myllykolu on vajonnut tällaiseen alhoon kuin tämänkesäinen. Jussi muisti Sillanpään Seuran puheenjohtajana, että yhteistyötä tarjottiin nytkin tälle Näytelmäseuralle, mutta ei kelvannut. He vain ilmoitusasiana kertoivat, että tekevät omin päin Elokuun. Mitäs siinä sitten. Ehkä arvioivat, että meiltä ei mitään relevanttia asiantuntemusta voisi näihin Sillanpää-hankkeisiin herua.
     Mehän olisimme voineet varoittaa ainakin ottamasta ohjaajaa, joka ei tunne eikä ole kiinnostunut aiheesta ja keikkailee kahdessa muussa ohjauksessa samaan aikaan. Näin ei synny koskaan hyvää jälkeä. Toiseksi kirjoitin oikein lehteen jo toissa keväänä, että älkää ottako sitä Keravan heikohkoa sisäsovitusta, mutta tietysti ottivat. Kolmanneksi olisimme sanoneet, että katsokaa vähän omaa piiriä laajemmalle näyttelijöitä valitessanne, ettei mene ihan metsikköön. No totta kai tahtoivat mennä että ropisi.
     Ylöjärven Uutisissa oli Katariina Flemingin kova ja asiaan menevä kritiikki, josta Jussi kertoi ja minullekin ystävällisesti lehden lähettivät, eikä Aamulehden Kirsikkakaan kiittämistä löytänyt muualta kuin parkkipaikan ystävällisestä ohjauksesta. Mutta kyröläisillä nyt on se asenne, että me ollaan aina hyviä ja muilta turpa tukkoon. Ja tätä Hämeenkyrön Sanomat parhaansa mukaan pitää yllä. Jussi alkoi oikein pohtia, pitäisikö Sillanpään Seuran sittenkin vielä ruveta näytelmähommiin, kun se tommoiseksi muuten menee. Yhteistyöltä on pohja kumminkin viety.
     No otettiin vähän kaljaa siinä Kirkkojärven partaalla ja nautittiin Helinän salaattia ja Marjan kanansiipiä ja pari lasia punaviiniä painikkeeksi ja elämä alkoi valostua, ja puhuttiin jo muistakin asioista. Mutta voi sanoa, että meitä kahta näytelmäveteraania, jotka Hurskasta kurjuutta teimme jykevästi ja hartiavoimin, että meitä korpesi vieläkin hienon näyttämön alentaminen nyt nähtyyn tasoon.

Sunnuntai 13.7.08
Kangasalan Ramppi-teatteri: Suden hetki. Kirjoittanut Aulis Aarnio ja ohjannut Sina Kujansuu.
     Näin myöhäiseen meni tällä kerralla ennen kuin ehdimme tuttuun Ramppiin. Mutta kannattipa ajella aurinkoisena pyhäiltana. Eletään heleintä heinäkuuta, mikä kukkaloisto Törmällä ja Soinilassa, kun päivällä lenkkeilimme.
     Rampissa huomiomme kiintyi nyt erityisesti Sinan hienoon ohjaukseen. Ei ole koskaan näyttämökuva elänyt sillä tavoin Kangasalla, komeita joukkokohtauksia, aina jossakin tapahtui, mutta ei liian keksittyä ja tuputtelevaa, edes lasten kohdalla. Juhannusjuhlassa oli todellista tunnelmaa. Puvustus huolellista ja huippuluokkaa kun elettiin 30-lukua, apua saatu Hämeenlinnan Kaupunginteatterista.
     Tähän oli siis satsattu ja saatu sponsoritukea kuten ennenkin, mutta kuinka onkaan joukko siellä kehittynyt! Yhtään heikkoa roolisuoritusta ei silmä tavoittanut, ja äänet kuuluivat hyvin ilman poskimikrofoneja, yksi kokoava mikki edessä. äänimaisema hienosti hallittu, kuoro-osuudet tehostettu. Musiikki reipasta ajan iskusäveltä. Mutta rajantakaisen kommunismin uhkaa ei samalla tavoin tehostettu, ehkä ei vielä 1929-32 ollut sillä tavoin aihetta.
     Auliksen teksti on tutkittua ja punnittua kuten aina, mutta nyt taisi olla enemmän vivahteita poliittisessa kuvituksessa kuin joskus. Vasemmisto ja oikeisto halkesivat myös omassa keskuudessaan, Lapuan oikeus ei kaikkia IKL:n piirissäkään saati kokoomuksessa miellyttänyt. Sama taisto työväentalossa sosialidemokraattien ja kommunistien kesken. Tässä oli ihan kiintoisia dialogeja, vaikka historia sinänsä on tuttua. Jos jonkun toiveen esittäisi, tekstissä voisi joskus olla jokin irtonaisempi, ikään kuin odottamattomampi langanpää.
     Jalmari Finnen tyyppi oli näytelmän väriläiskä, siinä tuli uusia piirteitä esiin. En ainakaan muista lukeneeni Finnestä näin aktiivista poliittista toimijaa, valistuneen yksinvaltiaan ajajaa, mutta Aulis oli saanut tietoja Finnen ja Esko Riekin (EK) kirjeenvaihdosta. Sina puolestaan tehnyt Finnestä (hupaisa Jarmo Salo) sisäisen kuvan, tällaisen lennokkaan filmari-Jannen, jolta eivät ideat loppuneet.
     Monien hyvien roolien joukossa nousi vahva kommunisti Hongisto esiin (Pentti Aittokallio) ja eritoten esityksen tähti, sinimustien kärkihahmo Toivo Aunus Koskenvirta, jota Julius Haarla ihan oikean suvun edustajana esitti iskevästi ja terävästi. Kerrankin nähtiin näyttämöllä uskottava ja todellinen kotifasisti ilman karikatyyrin tai helpon pilkan koristeita. Se on jo jotakin. Isänmaalliseen luutnanttiin oli rohjettu sirottaa jopa jokunen rehti ja sympatiaa herättävä piirre. IKL:n kesäjuhlastakin kehkeytyi oikean ja puhtaan tyylin mukainen tapahtuma kauniine voimisteluesityksineen. Näin loppu nousi vaikuttavaksi, kun sen pohjaa ei ennalta purettu leimaamalla äärioikeisto pellejoukoksi; riittävää kritiikkiä kuultiin kyllä Tulenheimojen kotona. Hauska oli havaita, kuinka Hannu Kylä-Laaso oli kehittynyt tehtailijan pettyvässä roolissa ja vanhat konkarit Jussi Saari tannerilaisena työväenmiehenä ja Kalevi Pietilä sinimustana rovastina pitivät hyvin kutinsa.
     Uusia naisia oli, eteviä: varsinkin Trine Laurokari luokkien välissä seikkailevana Almana ja Heli Pajula tyylikkäänä pankkivirkailijana. Aina luotettava Marja-Liisa Niittynen kommentoi lääkärinä poliittisia liikahduksia, joita Aulis itse viisaana kansanedustaja Tulenheimona ikään kuin pani paikoilleen. Tietysti myös Pentti Lahti-Nuuttila toi parlamentaarista arvovaltaa suutarimestariin ja vallankin Ukko-Pekan radiopuheeseen, ja mainion Siirin (Terttu Koivuniemi) olivat työväenkokouksiinsa löytäneet.
     Kaikkiaan näytelmä on hyvin maltillinen ja humaani, vaikka esitteleekin yhteiskunnan ääripäät siekailemattomasti. Pessimistinenhän se myös on, loppu kiertyy takaisin alkuun: uusi uhri maassa, pieni poika todistajana. Kansan eheytymisestä ei vielä ole juuri aavistusta. Kokonaisuus toimi kuin kohdilleen trimmattu orkesteri, väkeäkin vilisee siellä nelisenkymmentä päätä. Myönteinen yllätys kertakaikkiaan, hatun noston arvoinen suoritus kaikilta. Ramppi on nyt noussut pysyvään painoluokkaan ja Pirkanmaan johtavaksi kesäteatteriksi Tampereen tarjonnan kilpaillessa edelleen keveyden ja tyhjän ilonpidon taidoissa.
     Suden hetki menee enää kerran, ensi tiistaina, joten mattimyöhäisillä on vielä tilaisuutensa.

Keskiviikko 16.7.08
Vaihteeksi tällaista kulttuuria: painelimme Parkanoon Käenkosken lavalle, missä Matti ja Teppo villitsivät tanssikansaa. Marja ja veljensä Artsi tuntevat nämä pojat jo nuoruutensa Turusta, joten meitä oli kova fanijoukko, Saara innokkaimpana. Koko juttu oli Marjan hohdokas idea. No tulipa ainakin tanssittua hiki selässä, irtonaista liikuntaa on sekin näiden poikain rivakassa tahdissa. Illan päätti mainio kappale, jossa vaaditaan pöytä täyteen kuplivaa juomaa, eikä olla ihan nuoriakaan enää, sen naamasta jo huomaa... Mutta jalka nousee sentään.
     Muuten pyöräilty myös Timin männylle ja katsastettu Paavo Yrjölän muistokivi, josta huomaammekin, että Amsterdamin kultamitalista on näinä päivinä kulunut 80 vuotta. Radio-ohjelma tässä Paavoa muistelikin ja siteerasi kirjaani Vesan kertoman mukaan. Kuka tietää että olen huomattava urheilukirjailija...
     Myllykoluun virtaili aika harvakseen autoja parvekkeen ohi, mutta Alisa sinne paineli sisarineen ja kävi täällä ensin ilmoittautumassa. Ne varmaankin tykkää että ihan kiva näytelmä. No mikäs siinä sitten ellei enempää vaadikaan. Kertoipa muuten, että Kangasalan Rampissa oli ollut hieno viimeinen näytäntö, katsomo aivan täynnä. Onnea heille komeasta kesästä! Minä luen tässä jo Ihmiskunnan vihollisia, helkatin monisyinen ja runsastietoinen romaani alkukristittyjen ajoilta Roomasta. Ei enää montaa piirtoa puutu elämäkerran viimeisistä luvuista.

Sunnuntai 20.7.08
Eilen sillanpääläiset iltamat Mahnalan lavalla. Taas nähtiin, että jos ihmiset vain vaistoavat, että siellä on vaarana kohdata jotakin kulttuurin tynkää, niin eivät tule. Tanssiväki loisti poissaololla eikä kirjaston ystäviäkään kovin paljon paikalle ilmaantunut. Kulttuurikunta elää elämäänsä.
     Voisihan ohjelma olla railakkaampikin, mutta idea oli hyvä: virittää iltamat Sillanpään mainion 'Ohjelmaa' -novellin henkeen. Jussi Niinenmaa sentään räväytti terveyspuheensa ihan ponnekkaasti "rivosuisen ja märkäviiksisen" suutari Seet Järvisen hahmossa. Oli luentaa ja lausuntaa ja ihmeellisen tolkutonta tanssinkekkalointia á la Jumehniemi. Muuten rohkenen olla vähän sitä mieltä, että Sillanpään teksti välittyisi jopa huumorissaan paremmin, jos sitä ei luettaisi vanhoin taatamaisin korostuksin.
     Tanssi nyt oli pääasia, ja Kylänmiesten johdolla iskettiin taas mokkasiinia permantoon - jo toisen kerran samalla viikolla. Poistokirjojakin myytiin kirjaston valikoimista, mikä aina riepoo, kun varastot hupenevat, mutta minkäs teet jos rahaa ja tilaa uupuu. Kirjaston hyväksi tässä juuri rahaa kieruttiin, mutta eipä ollut kansan käsi kyllin karttuisa. Arpajaisissa Marja voitti uuden kirjan, mutta hullummin kävi Kaunolle: sai Pitkon punavärisen taulun ja joutuu nyt ihmettelemään minne sen voisi kätkeä.

x x x

Pitkästä aikaa lempeän helteinen pyhäpäivä, saatoin lukea Ihmiskunnan vihollisia ulkona puutarhatuolissa. Ehkä synkein ja pessimistisin lukemani romaani, pahuuden, julmuuden, keinottelun, rappion ja karmeiden rikosten kyllästämä. Ihmisvihaajan kirjoittama?
     Elokuusta poikkesi pari katsojaa raportoimaan, kuulemma oli ankea ja tylsä näytelmä, mutta yleisömenestys hyvä. Pilvipoutainen sää ihanteellinen.
     Oli mentävä hakemaan henkistä kirkastusta Sastamalan Gregorianasta. Rakas harmaakivinen vihkikirkkomme täyttyi hartaasta kansasta, ja nautittiin soinnukkaasta keskiaikaisesta soitannasta ja laulannasta, arkkiluutun ja viola da gamban sävelistä, vokaaliyhtyeen valoisasta sanomasta, sopraanon kultaisesta kurkotuksesta taivaan korkuuteen. Rovasti Virtanen kertoili meille väliajalla kirkon historiasta ja rakenteista, ja muutenkin valaistuimme ja päivän raskas paino valahti harteilta.
     Yöllä luin Ihmiskunnan viholliset vahvistunein voimin sen lohduttomaan loppuun saakka.

Keskiviikko 23.7.08
Voi voi sentään. Olenpa taas kirjoittanut pahasti. Aamulehti tempaisee koko sivun ohjaaja Söderströmin maineen palauttamiseksi. Taisin tosiaan arvioida häntä pikaisesti neljän minuutin puheenvuoron perusteella Maisemakahvilan pihassa. Eikä Olli Helen tietenkään kerro mihin arviointi perustuu. Jututhan pitää tehdä tarkoituksenmukaisesti valikoiden. Vilkaiskaa tuolta ylempää heinäkuun neljänneltä.
     Eilen saunottiin miehissä Taunon saunalla, naapurit tästä koolla ja paljonkin puhuttiin. Peuranmakkaraa ja olutta vauhdittajina. Mikä voisi olla vapauttavampi instituutio kuin kylänmiesten sauna. Ihmeteltiin vähän sitä Paasilinnan autotörmäilyä Westendissä. Uskon kyllä, että kirjailija voi olla niin syvissä mietteissä tai muuten erityisessä mielentilassa, ettei katsele kaistoja. Waltari ihaili nuoruudessaan automobiilien kiitoa, mutta ei viisaana miehenä koskaan tarttunut rattiin. Sillanpäästä nyt puhumattakaan! Mitähän siitäkin olisi tullut, olisiko pysynyt tiellä ollenkaan.
     Arvostan pitkiä sadepäiviä. Sisätyöläisen juhlaa! Elämäkerta ottaa pitkiä harppauksia loppumetreillä, mutta aina vain tuntuu maali kuin kiusallaan etääntyvän. Onkohan niin etten malttaisikaan luopua. En ole aikoihin tehnyt näin mieluista aihetta, seurustellut näin syvän ja hienostuneen hengen parissa. Olisikohan minulla jotain oppimista Waltarin tunnetusta nöyryydestä. Hän todella oppi painamaan päänsä kun eri puolilta lyötiin. Mutta hänen nöyryytensä pohjalla oli sekä herkästi haavoittuva että arvostaan varsin tietoinen persoonallisuus.

Torstai 24.7.08
Matkalehden fiksu toimittaja Sari Pöyliö pyörähteli eilen etsimässä Hämeenkyrön matkailuprofiilia. Ei sellaista oikein ole, lohdutin, oppaana toimiva Jouko Hannukin sanoi yrittäneensä turhaan tavoitella jotakin kunnan matkailuohjelmaa tuekseen. Mutta muuten katseltiin ja puheltiin.
     Sari kertoi kuvaavan puhelinkeskustelun, kun hän varasi ilmoituksen perusteella majoituksen maatilalta tuolta vastarannan maisemista. Hänestä tuntui kuin olisi pyynnöllään pahasti häirinnyt isännän päivärauhaa. Emännän piti keskeyttää kaivonpuhdistus ja ryhtyä mökkiä lämmittämään. Myllykolussa kun pyörähdimme, opas tiukkasi aggressiiviseen sävyyn millä asioilla oikein liikutaan. No Maisemakahvilassa sentään saimme totutun ylivuotavan ystävällisen vastaanoton ja munkkikahvit, hyvä Katariina.
     Kiva on joskus katsella tätä touhua vieraan vilpittömin silmin. Siitä tulikin idea, että Hämeenkyrö voisi profiiliaan vieläkin madaltaen poiketa kaikista kunnista maassamme. Täällähän on tietääkseni sinnikkäitä matkailuyrittäjiä, mutta yleinen ilmapiiri ei suosi heidän ponnistuksiaan. Mitä jos tämä tunnustautuisi reilusti maan matkailijaepäystävällisimmäksi kunnaksi, joka suhtautuu vihamielisesti vierailijoihin. Minimoidaan tarjonta ja käännetään selkä kyselijöille. Se voisi olla virkistävä valtti: kunta joka ei totisesti tuppaudu teitä miellyttämään! Koettakaa jotenkin selviytyä. Mitään ulkopuolisia kiinnostavaa kesätapahtumaa ei ole eikä tule. Loistava ajatus. Tällaista satakuntalais-hämäläisen kansanluonteen rehellistä ilmentymää voisivat tulla ulkomailtakin ihmettelemään tänne EU:n takamaille.
     Kansanluonteesta puheenollen, aina huvitun mielevistä mielenosoittajista. Jos kirjoitan näille sivuille oman mielipiteeni vaikka nyt näytelmästä, en saa tietenkään perusteltuja vastaväitteitä saati toisenlaisia tulkintoja, mutta erilaisia vähemmän kekseliäitä (nimettömiä) pudotuksia postilaatikkoon. Tältä pohjalta ei ole ihan helppo ponnistaa kukoistavaksi kulttuurikunnaksi, mutta miten olisi maan ainoa tyystin kulttuuriton kesäkunta. Se jotain olisi tässä kesätarjonnan kiehuvassa kirjavuudessa. Jos tänne meinaat, ole sitten hiljaa ja heitä henkiset huolet!

x x x

No nyt on oikaistava ylläolevasta eräs kohta, kun Myllykolun oppaana toimiva Antti reippaasti soitti ja kielsi olleensa aggressiivinen toimittajalle. Päinvastoin hänen tulkintansa mukaan toimittaja käyttäytyi hyökkäävästi. Mutta miksi hän niin olisi tehnyt? En ollut juuri paikalla, joten relata refero.
     Positiivista on se, että kerrankin joku ottaa reilusti suoraan yhteyttä ja selvittelee asiaa. Tämä on noteerattu ja otettu vastaan.
     Mutta on täällä ripeätä toimintaa muuallakin. Aamulla muuan hortoilija tuolta kivitalon puolelta anasti Hesarini ja muutenkin häiriköi aamukahviamme, joten pyysin viranomaisia ja talon isännöitsijää vähän pitämään silmällä häiriöpesäkettä, kun siellä muutenkin bilettäminen tuntuu yltyvän ja mopoilu tiellä kiihtyvän. Kyllähän panivat heti toimeksi ja täällä kävi aamupäivän mittaan kolmekin valvovaa henkilöä tarkistamassa tilannetta.
     Jos jotain vaikkapa kulttuuriasiaa kuntaan soittelee, niin eipä konsanaan samalla rivakkuudella asioihin tartuta. Kunpa edes kohentaisivat sen Myllykolun repaleisen ja ikivanhan kirjanäyttelyn, näin juhlavuoden kunniaksi.
     Waltarin plagiaatti sävähdytti, kun viimein sain anastetun ja lyttyyn käännellyn Hesarin käsiini. Juuri Ihmiskunnan viholliset, jota olen viimeksi lukenut. Mika ei pitänyt pintaansa ulkomaan huijareiden kanssa, niinpä veijarit yrittävät vieläkin hänestä hyötyä. Kiinnostavaa.

Perjantaiaamuna 25.7.08
Eilen katselin BBC:n sarjan avausta antiikin Roomasta. Sattui sama ajanjakso kuin Waltarin Ihmiskunnan vihollisissa, mitä nyt on plagioitu Amerikassa. Melkoisen pelkistetty kuvaus Neron ajasta, jos vertaa Waltarin valtaisaan ja rönsyilevään kuvaukseen. Tämä sarja oli sitä mieltä, että Nero ei tervehtinyt laulaen Rooman paloa. Sen sijaan Poppaean kuolema kuvattiin aitoon sarjafilmityyliin, samoin Pison salaliitto ja sen kukistaminen. Olin kyllä odottanut karumpaa ja asiallisempaa käsittelyä.
     Kauno poikkesi Myllykolusta palatessaan, istuimme parvekkeella ja pohdimme kulttuurikunnan hieman umpinaisia kysymyksiä. Satakunta henkeä oli upeana iltana katsomossa, tätä tahtia pääsevät parintuhannen katsojamäärään Elokuussa. Kukahan enää uskoisi, että Hurskas kurjuus veti heti 7700 ensimmäisenä kesänään ja toisenakin 3500. No olenpa ainakin osaltani yrittänyt vilkastuttaa mielenkiintoa esitystä kohtaan. Paikallislehti panee minua paikalleni taas kolmen jutun verran. Ikävä kyllä toimitus lopetti asiallisen keskustelun Annika Erosen kanssa alkuunsa. Kaiketi oli vaarana, että lukijat valistuvat liikaa itse pääasiasta, Sillanpään romaanista. Helpompi heitellä löysää henkilöherjaa kuten näytelmäseuran veteraani Mäensivu tuossa näkyy heittelevän.
     Kaunon kanssa puhelimme korkealentoisia, ja siitä pamahtikin mieleeni, että Sibelius-akatemian vt. professori Anssi Hirvonen soitti päivällä ja kertoi vaikutelmansa Elokuun esityksestä. En henno toistaa kun ovat niin loukkaantuvaisia siellä seurassa. Mutta asiantuntevat katsojat näkevät, missä nyt mennään, ikävä kyllä. Varsinkin ne, joilla on entistä vertauspohjaa Myllykolusta. Anssikin herkistyi muistelemaan Helmi Tarkin taituruutta, vivahteita ja murteen käyttöä silloin entisinä kultaisina vuosina. Kyllä harrastajakin voi olla mestari, kunhan saa oikean tehtävän, itselleen luontuvan.
     Waltarin finaali: Koiranheisipuu. Pala kurkussa luin iltamyöhällä. Nyt se on selvitetty. Tekijänsä avomielisin novelli näyttää kuinka elämäkerrallinen tieto voi avata sen tunnustukselliset ja eroottiset tasot, jotka puolestaan käynnistävät kertojan luovan prosessin.

Lauantai 26.7.08
Christian W. Lindberg on etevä ja hauska muusikko, trubaduuri, joka Tukholmasta vierailee näillä rannoilla kesäisin. Hän antoi jälleen pienen konsertin partnerinsa Veronican kanssa Maisemakahvilan kellarissa, ohjelmassa omien laulujen lisäksi Bellmania, Evert Taubea, sävellyksiä jopa Bertel Gripenbergin runoihin. Hyvin ja sydämellisesti esittivät. No meitähän oli kulttuurikunnassa heitä kuul