Lauantai 1.4.06
Serkku, joka on sahalla töissä, soitti eilen ja kertoi, että M-Realin johdolta tuli paperi, jossa sanotaan selvästi: ellei jätteenpolttolaitosta rakenneta, tehdas suljetaan. Yt-neuvottelut alkavat joka tapauksessa, puolet väestä voi lähteä.
Sikäli sitten selvä peli ja odotettu uutinen. Tämän toivoisi tietysti olevan aprillipilaa, mutta taitaa olla totista totta.
Siihenkö lysähtää laitoksen vastustus. Kun työpaikat pannaan piippuun, keskustelun sävy myös kovenee.
Tuntuu taas yhä pienemmältä hiireltä pääministerin tekstarikohu, jota eilen vielä lämmiteltiin Pressiklubissa. Ukkola Suomen Kuvalehdessä antaa sentään vähän virkistävämpää näkökulmaa jupakkaan.
Ryhdyin oikein miettimään, mistä kaiken pohjalla on kysymys. Olisiko niin, että meillä miehillä on kaikilla erilaisia törmäyksiä ja nöyryytyksiä naissuhteissamme. Nyt on kiva heijastaa omat nolouden tunteet mahdollisimman korkealle taholle ja ilkkua rehtiä pääministeriä. Kun tuokin munaa noin raskaasti, on meidänkin helpompi muistojamme kantaa.
Naiset näyttävät ymmärtävän pääministeriä empaattisemmin kuin miehet. Syy on se, että he tuntevat miehet, ovat nähneet riittävän syvälle miehen munaskuihin. Miehet kuvittelevat itsensä kovemmiksi, taitavimmiksi, coolimmiksi kuin ovat. Monessa kolhiutunut itsetunto kohenee, kun pääministeri "antaa kasvot selvin päin töppäilemiselle" kuten Aamulehdessä tänään määritellään.
Kun piispa jäi kiinni sivusuhteesta, joka lienee pahempi moraalinen hairahdus kuin vapaan miehen naisenetsintä, median edustajat toitottivat, että piispakin on vain ihminen ja hänellä on siihen oikeus. Miksiköhän tämä armollinen ihmisyysnäkökohta katosi heti kun poliitikko saatiin nalkkiin?
Ervasti uhkaili hyvin perustein, että uusia paljastuksia on tulossa. Totta kai. Eikö meidän tulisi tietää vähän lähemmin siitä, kuinka pääministeri menettelee naisystävien kanssa. Tekstarit eivät riitä. Kuinka pääministeri sekstaa? Miten ilmaisee tunteitaan? Kuinka toimii kun suhde etenee kahvitteluasteelta? Kertojat voi lahjoa ja kameroita on joka kännykässä. Antaa palaa. Kyllä se siitä vielä avautuu ja lopulta prakaa, kun aikanne ahdistatte ja pidätte piiritysrengasta hereillä.
Maanantai 3.4.06
Säätiedote:
Räntäseula seudun päällä,
saappaan alla lotinaa,
lantajuova järven jäällä -
kesä tulee, ihanaa!
(L. Viita)
Miten hauska oli tavata vanhoja opiskelukavereita Paula, Hanna ja Saara Pesosen yhteisillä synttäreillä poliisien majassa Lauttasaaressa. Hienot juhlat, upeaa soitantaa, barokkinen musisointi huipentui Vivaldin Fionaan, niin että veret kuumenivat ja läikähtivät kiertoon, kun ruokaan ja viiniin päästiin.
Kuinka on voinut kulua yli 30 vuotta kaikesta? Suomenkielisiä Tieto-Sanomia toimitettiin Liisankadun mainiossa laitoksessa ja välillä Kristinan tai Killen mökeillä Helsingin liepeillä; tuntuu että siellä tapahtui kaikki nuoruuden ratkaisut. Kestäviä pariskuntia syntyi, Paula ja Pekka, Anja ja Jussi hyvinä esimerkkeinä. Minä vaan rilluttelin silloinkin.
Leena Krohn kirjoitti meille, sisarelleen Siljalle, Vesalle ja mulle kauniin runon, kun täytimme yhtaikaa 30: "Tänään kolmea juhlimme elämän puolitiessä". Selityksenä, että "Nel mezzo sommin della nostra vita" tarkoittaa noin kolmeakymmentä. Jos näin on, mikä on tilanne nyt? Kun toiset 30 on eletty?
Runoilija oli silloin kohteliaasti sitä mieltä että:
On kirjoitettu ja maalailtu yhtä jos toista,
Ylimalkaan ottaen enempi suurenmoista.
Heta Rahkon ikiin nyt ehditte yhtä jalkaa,
Pois nuoruus karkaa vaan elämä ehompi alkaa.
Niinpä kai, eletty on eikä loppua vieläkään näy. Pekan maratonretoriikka vahvisti, että paljossa tämä ikäluokka on onnistunut, monta professoria, taiteilijaa ja kustannusjohtajaa tuottanut. Ja ennen kaikkea lahjakkaita lapsia! Siinä sitä istuttiin ja iloittiin vaikka siitäkin, että jäätiin henkiin, oltiin taas tultu yhteen keväisenä räntäiltana ja vieläkin meillä voi olla yhtä ja toista tehtävissä.
Keskiviikko 5.4.06
Aamun avaus:
Satoi räntää, aina satoi räntää kun tapasimme.
Siitä tuli varsinainen lemmensää.
Tuuli kiskoi puita ja takinliepeitä.
Mikä hyvänsä taksiasema oli luoto
kun me säntäsimme onnellisina pois täältä,
hämillämme, posket palaen.
(Arja Tiainen)
Himmeä sää, jalkarätin kokoisia hiutaleita putosi kun tein pienen lenkin. Sulamisen loiske,
mustat linnut kuin lapaset taivaalla.
Eniten nauratti eilen sarjakuvataiteilija, jolla oli polttava tarve tarjota pyhä taiteensa tanskalaisten pilapiirrosten apinoimiseen. Kuorokeskustelu uskonnosta menee halvaksi sönkkäykseksi, ei voi mitään. Joukossa muutama ryhdikäs ajatus, sentään.
Luin samalla Paul Austerin Illuusioiden kirjan loppuun. Kiehtova kuvitelma mykän kauden elokuvaohjaaja Hector Mannista, joka katoaa ja löytyy. Kirja Zimmeristä, miehestä jonka perhe kuolee lento-onnettomuudessa ja joka hukuttautuu tutkimaan unohtunutta ohjaajaa, hänen löytyneitä elokuviaan. Jotain ihmeen tuttua, vangitsevaa tässä kertomuksessa. Tammen Keltaisesta kirjastosta löytyy.
Kun siinä iltayöstä vielä lurahti uusintapätkä Pressiklubia, niin ovatkohan itsevarmat journalistit yhtään tarkistaneet kantojaan sen jälkeen, kun pääministeri ilmoitti nimenomaan harkiten puuttuneensa tekstarin uutisointiin herättääkseen keskustelua yksityisyyden mahdollisuudesta. Olisiko tämä legaali peruste tulla ulos, Apunen ja Ervasti? Tuntui kummalta, että ammattilehtimiehet pitivät parhaana ohittaa, olla huomaamatta etusivun uutista, jonka vastuullinen päätoimittaja tuuppasi lehteen. Sekö onkin journalismin korkeinta etiikkaa: kohteen sopii olla kuin ei mitään olisikaan. Suu kiinni kun me kirjoitetaan. Vastaamisesta eli keskustelusta viaton (etusivun) juttu vain pahenee! Kutsumustyötä, epäilemättä.
Kun Uudisraivaaja viimein loppui, sitä ympäröikin hiljaisuus. Sarjaa harvoin arvioidaan kokonaisuutena. Oliko se moraliteetti eli opettavainen kertomus ajastamme? Tavallaan. Kun sulkee kuorensa ja pettää itseään ja muita, käy huonosti. Ei nyt kovin kummoinen sanoma. Puhdistautuminen kuvattiin kyllä viileän eleettömästi, mutta edelleen yksiviivaisesti, itsestään selvästi. Heiskasen hahmo piti yllä, mutta oli loppuun asti puiseva, kliinisen harvailmeinen, vahva ja tyhjä. Oliko hänen mielenmuutoksensa uuden löytämistä vai silkkaa luopumista? Illuusiota hänkin tavoitteli kuten Austerin sankari. Rahan abstraktit liikkeet versus äidin ja Masan maanläheisyys. Poika jatkaa lumeen tavoittelua. Sisko on simppeli, liikekumppani hyvänahkainen tollo, naiset tarpeettomia. Syvällistä? En sittenkään oppinut paljon ihmisenä elämisestä. Tämän verran sentään tiesin ennestäänkin.
Iltamyöhällä joutsenten huutoja himmeänkuultavan räntäsateen läpi. Liuku kesään voi alkaa.
Torstaiaamuna 6.4.06
Hesarin Akkanen on nimensä veroinen - paljon paremmalla syyllä kuin Vanhanen omansa. Pääsivun kolumni ansaitsee typeryyspalkinnon. Ei puhettakaan, että keskusteltaisiin asiasta eli yksityisyyden rajoista ja mahdollisuudesta - jopa levinnein lehti alentuu jauhamaan vanhoissa asemissa, lyömään lyötyä, mikä tietysti on suosittu julkisen sanan voimailulaji.
Akkanen ei näytä tuntevan sanojen merkityksiä, mikä olisi eduksi toimittajan työssä. Sääli = toisen ihmisen mielipahaan, suruun, kärsimykseen, onnettomuuteen tms. kohdistuva myötätunto, osanoton tunne. - No oliko tällaista sävyä Akkasen akkamaisuudessa? Ei vaan tavanomaista ylimielistä pilkkaa ja ilkkumista ja aiheetonta ylemmyyden tuntoa.
Onkohan Akkanen vilkaissut koskaan Anita Hallaman koostamaa kirjaa Sydämen kieltä sydämelle. Jos "vonkaamisesta" aletaan puhua korrektin tekstiviestin yhteydessä, kannattaisi katsoa, millaisin teinipoikamaisin aneluin todellinen lemmen vonkamies lähestyi tummaa rouvaa, molemmat naimisissa tahoillaan. Missä määrin tätä on kommentoitu säälin ja naurettavuuden asteikolla? Jos yksikin kirjelappu olisi K:n elinaikana livahtanut toimittajan hyppysiin, se olisi poltettu, sitä ei olisi edes Hymy rohjennut riekkua Hesarista puhumattakaan.
Onneksi vanha luokkatoveri Antsu Pietilä kirjoittaa aina kiinnostavasti ja sisältörikkaasti Aamulehden pääsivulla amerikkalaisten muuttuvista elämäntavoista. Sikäli oireellista, että samat tavat loikkaavat tänne ennen kuin huomaammekaan. Nyt on kyse aamuvirkkuisuuden lisääntymisestä, perusteena ruuhkien välttäminen, sekä paluumuutosta keskuksiin, syynä energian säästäminen. Tuttua jo täälläkin.
Hyvät dokumentit valaisivat eilisiltaa, mutta aina ne samalla masentavat, koska niitä ei tehdä iloisista ilmiöistä. Saddamin hirmuteot kääntävät sisuksia aina uudestaan, mutta oikeudenkäynnistä tullee yhtä loputon kuin Milosevicin hiilloksesta. Ranskalaiset olivat kekanneet matkailla Simenonin jäljillä Odessaan, missä Maigret'n isä havainnoi hirveää nälänhätää 30-luvulla. Hyvä aihe vain tärveltiin ranskalaisen ryhmän ylemmyydentuntoisella asenteella paikallisen byrokratian pakollisiin kuvioihin. Tutkivampi ote olisi tuottanut enemmän tuloksia. Jäi hämäräksi, mitä Simenon lopulta kirjoitti Stalinin ajan todellisuudesta.
Uppoudun jälleen J.H. Erkon elämään - no siinä olisi Akkaselle kaikkien aikojen vonkamies naureskeltavaksi. Jos tekstarit olisi keksitty Erkon aikoihin, tuskin yksikään naimaikäinen neito Suomessa olisi jäänyt niitä ilman ja satoja olisi singahdellut Berliiniin, Zürichiin, Riikaan.. Eikä mies päässyt koskaan edes naimisiin. Säälittävää, eikö totta?
Perjantai 7.4.06
Auringon kultainen reuna pilkisti pitkästä aikaa eilen illalla länsitaivaalla ja nyt aamulla, punersi toivehikkaasti pilvimassan läpi. Sulassa vedessä kaksi joutsenta haastelemassa, vähän rantapuita taas raivasin. Kantohanki.
Vanhusten hoidosta on paljon menneellä viikolla puhuttu, äsken taas Jälkiviisaissa. Tärkeä asia. Mutta hyviä uutisia kuulee harvoin, niitäkin on. Voisin todistaa, kuinka hyvin isääni on hoidettu Laakson sairaalassa ja nyt kotihoidon renkaassa. Faija kehuu puolen vuoden kokemuksella kuinka fiksusti toimii suomalainen sairaala, kuinka nopeita ja ystävällisiä hoitajat jne. Nyttemmin pitää kotihoitoa vähän liiankin aktiivisena, mutta hyväksi sekin koituu. On siis myös toimivaa hoitoa, mutta varmasti suuria puutteitakin, ammottavaa vajaahenkilöstöä, aikapulaa, loppuun palamista ja kaikkea alimitoitettua kurjuutta. Epäkohdat ovat uutisia, myönteiset kokemukset ikään kuin itsestäänselvyyksiä. Ongelmat vain kärjistyvät, kun vanhusten armeija sankkenee.
Mainio tv-ohjelma näyttelijöistä eilen, eli persooniensa varassa, Karhin ja Siimeksen opettajaparodiat huvittivat. On paljon tällaista kertomatonta kulttuurihistoriaa, tässä osuttiin suoneen aivan kuten Lauri Meren kirjassa sodanaikaisista teatterikoululaisista.
Kun taas kerran suunnitellaan Tampereelle uutta ja uljasta teatterintutkimuksen yksikköä, jääköhän siitä yhtään niin yksinkertaista opetusta mieleen kuin oli jäänyt Siimekselle, jääköhän siitä yhtään hauskaa anekdoottia, jääköhän edes elävän henkeä. Luojan kiitos en ole enää tässä rullassa mukana, sillä juuri tällaista yhdistymistä minä professoriaikanani ehdotin ja vastaus oli täysi tyrmäys. Renvall pani jyrkästi vastaan, nyt heiluu nokkamiehenä. Toivotaan tällä kerralla menestystä.
Maanantai 10.4.06
Hiljaisen viikon aluksi mietin vaikka Juudaksen evankeliumia, jota vanha pyöräily- ja juoksukaveri Juha Pentikäinen kommentoi aamulla Karhuvaaran sohvalla.
Olen aina kuvitellut, että Jeesus tiesi asiain kulkevan tahdottuun suuntaan Juudaksen toimien kautta. Kun kerran säädetty oli, ei ollut paljon vaihtoehtoja. On kai vain vivahdekysymys, antoiko Jeesus nimenomaan Juudakselle tehtäväksi "kavaltaa" hänet vai tiesikö hän muuten vain taivaallisen isänsä ohjailevan juttua käsikirjoituksen mukaisesti. Joka tapauksessa Juudas oli näytelmän tahdoton välikappale ja katalysaattori, niin olen uumoillut.
Eli mikä tässä nyt esitellyn tekstin tulkinnassa niin rohkeata on kuten Juha pohdiskeli. Ehkä se, että pitikö Jeesuksen itsensäkin osallistua uhrikuolemansa järjestelyyn, eikö taivaallinen ohjaus riittänyt sinällään?
Varmaan maallisiin taistoihin ja juoniin tottunut kristikunta on tarvinnut tämän arkkikonnan tähänkin tarinaan, jotta se tulisi entistä ymmärrettävämmäksi. Jeesus kuitenkin suhtautui Juudakseen lempeästi vanhojenkin evankeliumien mukaan. Mitään kovin mullistavaa uutta ei ole amerikkalaisessa yliopistomaailmassa nytkään heitetty ilmoille. Juha näytti tuntevan kyllä heidän julkistamiskonstinsa entuudesta.
Tästä tuli mieleeni semmoinen profeetta kuin Dr. Phil, jonka ohjelmia ent. puolisoni kovin kehuskeli. Satuin näkemään pätkän, missä adoptiolapset kohtasivat biologisen äitinsä parinkymmenen vuoden päästä. Hirveätä tunteiden nostatusta, kyynelissä vellomista, simppeliä selittelyä. Kuinka tyylikkäästi ja asiallisesti meillä käsiteltiinkään samaa aihetta Punaisessa langassa tms. (Tv2) - siinä missä Tuula Kasasen ottotyttären ja tämän kummankin äidin vaiheet ja tunteet selvitettiin luontevasti ilman tällaista show-tunteiden paisuttelevaa suihkuttelua. Maassa maan tavalla.
Tulee muistettua Eero Ananias Silvastia, terävää reportteria, päivystävää kommentaattoria, historiasarjojen tekijää, näytelmäkirjailijaa, monen median taitajaa. Hänelle suotiin ilo nähdä poliittisen linjansa voittavan - kylliksi kiisteli aikanaan taistolaisten ja muiden uskovaisten kanssa, oli vääräoppisten, neuvostovastaisten ym. kirjoissa ja sai vastatuulta kyllikseen. Rauha rauhallisen väittelijän muistolle.
Tiistai 11.4.06
No nyt alkaa tapahtua hiljaisessa Hämeenkyrössä.
Kunnanhallitus on eilen äänestänyt täpärästi jätteenpolttolaitoksen kaavaa vastaan. Tähänkö todella pysähtyy pitkä vääntö laitoksen puolesta ja vastaan? Vai vieläkö löytyy joku Vaponreikä, josta laitoksen ajamista voidaan jatkaa? Yllättävä päätös antaa toiveita ainakin uudesta sijoitusharkinnasta. Mutta samalla rumpu kantaa tiedon, että Kyro Oyj olisi irtisanonut torpparinsa eli koko M-Realin.. Se tuntuu jo aika hurjalta. Tilannetta seurataan.
Samana historiallisena räntäpäivänä käymme Taunon kanssa katsastamassa hirveätä sorarallia moision suunnalla. Pahimman kelirikon aikaan rekat rylläävät kymmeniä kuormalasteja soraa tulevalle tiemaalle halki ennen viljavan peltomaan. Meidän kylätiemme on poikki, kun siinä seisoo aina vaihtolava keskellä ajorataa. Kivaa.
Nautimme samalla harjakaiskahvit Ylivakerilla: valituksemme rakennuslupaa vastaan on hylätty lääninoikeudessa. Odotettu päätös. Mutta valitusta ei katsottu perusteettomaksi, joten lääkärit saavat sentään itse maksaa ylihintaiset asianajokulunsa. Sikäli kohtuus toteutui, ja sitäkin sopii sentään juhlistaa. Oikeus on puhunut, pulinat pois. Kannatti kuitenkin ilmaista selkeä kantamme. Emme valita eteenpäin, mitä tehnee vastapuoli korvausvaateineen.
Mutta siitä olen vakaan isäntämiehen kanssa samaa mieltä, että harvoin jos koskaan olemme nähneet mitään näin järjetöntä rakennussuunnittelua. Vanhan kodikkaan kyläkulman kauneus ja tunnelma on iäksi tipotiessään. Tietysti raskas soraralli tapahtuu juuri kun tie oikein pehmenee kelvottomaksi ja ojamaat sortuvat. Se on menoa, ei auta. Menköön maisema ja rauha muu, luonto tuskin koskaan ennallensa palautuu.
"En olsi ikänä uskonu että jotakin tämmöistä voiraan keksiä", toistelee Tauno, joka on perusluonteeltaan harvinaisen vakaa, sopuisa ja auttavainen mies. Nähty ja koettu koettelee hänen vahvaa hermorakennettaan. Synkkä ja kiukkuinen on Hilkkakin, lämpimäisen kakon pisti kumminkin kainaloon lähtiäiseksi. Ylivakerin vanhojen peltojen myynti ja rakentaminen oli sivusta tulleen perijättären unohtumaton tempaus, ammottava haavanisku sillanpääläisen kansallismaiseman kohtuun. Mitä vielä seuraakaan.
Pääsiäisenä
ei tapahtunut suuria, harmajan himmeä hiljaiselo ympäröi hiiskumatonta onneamme.
Lapsia kävi, lammas maistui, muitakin vieraita sopivaan tahtiin, Sekunda toi uuden kirjansa ja Ari Suutarla kertoi, kuinka hänet poistettiin Porin ravintolasta "epähygienisen" opaskoiran ansiosta ja kuinka ravintoloitsijalle rapsahti siitä manööveristä kohtuullisen kokoiset sakot.
Tyttäreni Aino on palannut Malista ja vaikuttaa vakiintuvan taas kotoisiin oloihin. Tansaniassa oli Arikin seikkaillut sikäläistä vammaiskulttuuria katsastamassa. Katri on käynyt tervehtimässä isää Helsingissä, ja siellä käy naisia muutenkin jatkuvana virtana. Kivaa.
Marjan kanssa kunnostimme taloa supersiistiksi ja kiipesimme pääsiäispäivänä Jeesuksen Kristuksen syntymän 2000-vuotismuistokirkon laelle katselemaan uhkeata näkymää Mahnalanselälle. Siellä on ratkaisuja tehty.
Mitä vähemmän kerrottavaa, sen levollisempaa. Lausuntoa kirjoittelin välillä Waltaria koskevasta väitöskirjasta. Murheekseni kuulin, että raisun teatteritaiteilijan erittäin omaperäinen, sanoisiko omavaltainenkin väitöskirja on hylätty Tampereella.. Sen kanssa painimme aikamme Ekin kanssa, olisin suonut kovia kokeneen miehen viimein onnistuvan. No itsekin yritän tässä vähän kriittinen tämän toisen suhteen olla.
Pääsiäisen suurin elämys: Idiootin loppu Teemalla. Voiko tehokkaammin sarjaa enää päättää. Kun iso asia painetaan alas, silloin se vasta vavahduttaakin.
Keskiviikko 19.4.06
Pääsiäisen jälkeinen keskiviikkoaamu, kuten piispa Kari Mäkinen toisteli aamulla hartaudessaan. Hiljainen aamu, tuisku rakeita, taas tyyntä.
Keskityn J.H. Erkon merkillisiin vaiheisiin. Kuinka levotonta etsintää oli runoilijan elämä 1800-luvun lopulla. Jos halusi elää runoilemalla, mahdollisuudet olivat vähissä. Erkko piti opettajan virkaa vastentahtoisesti. Runebergillä oli virka, Lönnrotilla monta, Topelius oli professori. Vain Kivi yritti kirjailijana, ja huonosti kävi.
Kirjoittaminen vaatii itsekuria, mutta myös innoitusta. Ei voi tehdä väkisin, se näkyy heti. Erkkokin kirjoitti vain kun sai "henkeä päälle". Aika usein sai, runoa tuli kuin turkin hihasta.
Paljon löysää, myös monia kestäviä lauluja.
Kävelyllä eilen lähiteillä. Kuultava, ihmeellinen huhtikuun ilta. Maiseman muuttuva ilme murehduttaa. Olen edelleen ihmeissäni siitä, että se huolettaa niin harvoja, ei juuri ketään. Ei kysymys ole kylän museoinnista, vaan muutaman viimeisen ehjän peltoaukean säilyttämisestä. Jos Paimiossa tai Pöytyällä ollaan laajasti huolestuneita perinteisen peltomaiseman rakentamisesta, miksi ei täällä? Joskus tuntuu, että Sillanpään maailmankirjallisuuteen siirtämä maisemallinen kokonaisuus ei lopulta liikuta siinä tai sen liepeillä asuvia. Edes keskeisiä, kirjallisuushistorian kannalta kiintoisia pienoismaisemia ei välitetä suojella. Tätä on vaikea tällä järjellä ymmärtää.
Kaikki huomio on nyt suunnattuna Kyröskosken teollisuusmaisemaan. Mitä siellä tapahtuu? Faija kertoi hauskan jutun. Kun hän oli vt. nimismiehenä täällä 30-luvun alussa, maanomistajat haastoivat Kyro Oy:n oikeuteen koskea reunustavan kallion louhimisesta omalta puoleltaan. Alue oli vuokrattu yhtiölle sillä ehdolla, että kosken rantoja ei olennaisesti muuteta. Yhtiö kuitenkin räjäytteli kalliota uusia laitoksia rakentaessaan. Päätöstä odoteltiin. Kun vakituinen nimismies Tainio lähti lomalle, hän evästi sijaistaan: "Jos Korkeimmasta hallinto-oikeudesta tulee langettava päätös, alkakaa vaan rauhallisesti hajottaa tehdasta.."
Maanomistajien todettiin olevan kiistassa oikeassa, mutta tuomiota yhtiötä vastaan ei pantu toimeen kansantaloudellisista syistä.
Selasin von Bonsdorffin kirjoittamaa Kyröskosken tehtaiden historiaa, mutta en löytänyt siitä mitään mainintaa kiistasta, tietenkään. Täytynee vielä katsella Hämeenkyrön uudesta historiasta.
Hetkinen.. ei ainakaan äkkiselauksella löydy mitään. Oliko niin pieni kahakka vai mistä johtuu. Olisi palattava vielä paikallislehden vuosikertoihin. Vai tietääkö joku asiasta enemmän?
Siinä olisi ollut Vepan baarillakin katselemista, jos Tainion tyyni käsky olisi pantu aikanaan toimeen. Nyt on uudet ajat, mutta yhtä kovat piipussa. Kiista jätteenpolttolaitoksesta on saanut sanoisiko historiallisia ulottuvuuksia Kyro Oyj:n irtisanottua koko tehtaan koskensa partaalta puolustaakseen omaa voimalaitostaan. Mitä seuraavaksi?
Torstai 20.4.06
Ensimmäinen oikea kevätaamu!
Luulin ensin että valo oli jäänyt halliin, mutta se olikin aamun kultainen säde kuuden aikaan. Tästä se käyntiin pannaan.
Samoin kuin huomattava kuvausprojekti, jota lykkäsimme alkuun Kapan kanssa täällä murtuvissa maisemissa pyörähdellen. Kun kansallismaisemaa näin rajusti muutetaan, kiinnostuu siitä jo ykkösluokan valokuvaajakin. Perästä kuuluu.
Lähdin Helsinkiin, istuin yhtiökokouksessa ja katselin Woody Allenin yllättävän vakavan rikoselokuvan Match Point - aika kauan vihasin elokuvaa, sen päähenkilön varomatonta törttöilyä, kunnes vanha kettu Allen kykenee lopussa kiepauttamaan käänteen, joka on vastoin kaikkia odotuksia. Taiturin työtä, pettää sovinnaiset juonikaavat, ei ihan tavallista.
Perjantai 21.4.06
Tää tuli Tampereelle ja istui puolestaan yliopiston Paavo Koli -saliin ja kuunteli koko armaan iltapäivän esitelmiä Lauri Viidasta.
Kirjailijan juhlavuosi (90) on hyvässä vauhdissa, Haulitornin tarinat täydentyivät nyt akateemisilla analyyseillä, mutta samaa mieltä kuin Sepon siteeraama isänsä: "On hyvä, että kirjallisuutta käsitellään, mutta ei minulla ole mitään sen lukemistakaan vastaan."
Tarkkaan lukivat Viitaa muutaman runouden tutkijat, ei siinä mitään. Väitöstä Kukunorista jäin suorastaan odottamaan, mutta kovin kapeiksi aiheet menevät. Paras juttu oli ainoan aikalaistodistajan Veikko Pihlajamäen muistelus - tanakkaa kerrontaa. Hyvässä vedossa oli Veikko sairaudesta huolimatta. Ja Arvo Ahlroosin dokumentin Nousu Pispalaan katsoi mielikseen taas uudelleen. Viita on siinä voimissaan, selvästi palaamassa elämään, kunnes kolari korjasi.
Muistan hyvin radiouutisen Viidan kuolemasta joulun alla 1965, samoin Kekkosen uudenvuoden puheen, johon Jouko Tyyri ujutti sen Onni-sitaatin. Matkasin pyhien jälkeen Tampereelle, kiertelin Pispalassa, pakkasta oli ja koski huurusi, istuin illan matkustajakodissa ja kertasin Moreenia ja Betonimylläriä, ja kirjoitin kotiin tultuani nekrologin Ylioppilaslehteen: "Viitakin suuri viisas".
Se oli ensimmäinen lehtijuttuni. Olisin voinut tammikuussa viettää seikkailevan skribentin 40-vuotistaiteilijajuhlaa. Jotain Viidasta on vielä kehiteltävä.
Seminaarin päälle katseltiin vielä Kaasuvalo Tampereen Teatterissa, paikattava viime hetkillä rästejä. Vanha klassinen trilleri, kohtalainen esitys. Kinnusella hyvä rooli ja Lymi tietysti ihana. Mutta aitoa kauhua on teatterissa vaikea kehittää. Jännää miten Hamilton täyttää kaikki odotukset, ei yritäkään yllättää, kun Allen sitä vastoin näytti elokuvassaan nykykirjoittajan valttikortin: kun ei tottelekaan totunnaisia kliseitä, yllättää parhaiten.
Lauantai 22.4.06
Kevät! Upea kevätpäivä.
Vene vesille, sauna höyryämään, linnunpöntöt puhtaiksi, uusi kottaraiselle puuhun, Voipaan nokan raivausta, Marja torneilla bongaamassa, ahvenfileitä verannalla, illalla ensimmäistä kertaa rantasaunaan, - kuohuviiniä, lempeä kaiken päälle. Ah eikö tämä ole onnea.
Sunnuntai 23.4.06
Ratiseva pakkasaamu, rannassa puuhailu jatkuu. Auringon kellervä hehku.
Taidesuunnistusta, nyt vain Kostulassa valokuvia, oikein hienoja, ja Kuustenlatvalla Ari Salmisen herkkää viivaa. Croquis-kivaa.
Miksei muuten Mannanmäen näkötorni ole koskaan auki? Eikä mitään tiedonantoakaan? Pyynikin näkötornissa saa aina munkkia ja kahvia.
Luontolenkki Myllyjoen koskille, kuohuvaa, komeaa. Kaikki voimat myllertävät, niin myös Taatan taipaleen vaiheilla, missä idylli katkeaa sepelisoratiehen ja uuteen tonttitonttuiluun. Mutta löytyipä ensimmäinen sinivuokko Pöllömäestä, kuovikin kirkaisi. Se on sitä nyt. Ekat kahvit parvekkeella!
F.E. Sillanpään Seurakin alkaa taas nousta jaloilleen, kun Jussi Niinenmaa ryhtyi sitä luotsaamaan ja Aulikki Plihtari suostui sihteeriksi, edes vuodeksi, suurenmoista. Uusia suunnitelmia kihisee, niistäkin kuullaan.
Marja lähti, tanssijana katsoi tanssia kotonaan, mutta minä uppouduin Donin vastavallankumouksellisten traagisiin vaiheisiin Teemalta. Paljon on Linnakin oppinut Sholohovilta, uskoisin. Komea filmatisointi, parasta klassikkokuvausta.
Ihmeellinen, eheä viikonloppu takana. Elämä tarjoaa suuria iloja, vaikkei ole optioita, ainoastaan liikoja kiloja. Nekin katoavat.
Maanantai 24.4.06
Erkko matkustaa, Erkko rakastaa, Erkko tapaa Dresdenissä kreivi Carl Snoilskyn ja mitä sitten.
Kuljen samaa matkaa, opiskelemme draamaa saksalaisen mallin mukaan, Goethe ja Schiller ainoat oikeat kirjailijat. Pian Erkko kirjoittaa Tietäjän.
Pitäisi samalla tehdä esitelmää Mikkelin Erkko-juhlaan, mikä lähtökulma? Merkittävin runoilija Kiven ja Leinon välissä ja siihen väliin jäikin.
Vauhti kiihtyy aina loppua kohti; koko päivän urakan jälkeen Mahnalan kouluun seuraamaan valtuuston kokousta. Parempaakin rentoutusta olisin voinut keksiä. Ihmeen laimeaa meininkiä, vaikka pöydällä polttelee kuuma jätelaitos ja sen sijoitus. Kun valtuustoryhmien puheenjohtajat yrittävät aloitteella uudelleen laitosta pystyyn vastoin kunnanhallituksen päätöstä, luulisi siitä jo juttua syntyvän. Ei muuta kuin asialliset perustelupuheenvuorot hallituksen suunnalta ja turvat tukkoon. Kunnanvaltuusto ei ole keskustelua tai väittelyä varten, se käydään näemmä paikallislehdessä ja Vepan baarissa. Off the record tiedetään, että Vapon laitokselle etsitään kuumeisesti uutta paikkaa jostakin Heiskan metsästä.
Järvellä katiskoita katselemassa, sinttejä. Kuultavan punerva kevätilta. Päivällä Stiller kuulutti radiossa, että Tv:n katselu on hukkaan heitettyä aikaa ja tähän vuodenaikaan siltä todella tuntuu.
Espoossa räjähti, täällä rikkumattoman rauhallista.
Sentään valvon ja katson, kuinka Riitta selviää isänsä Kalle Päätalon muistosta. - Napakasti, selväjärkisesti puheli. Sinällään tuttuja juttuja, muistorikkaita. Olin aikanani MTV:n puolesta tuottajana panemassa alkuun näitä Niskasen Päätalo-elokuvia, sovitinkin ja seurasin kuvauksia.
Varsin aitoja ne vieläkin ovat tunnelmiltaan, mutta kyllä niitä silloin väheksyttiin ankarasti. Matti Kuusi ymmärsi yhdessä esseessään loistavasti, mistä oli kysymys.
Kirjoitin 1978 laajan arvion Hesariin Miinoitetusta rauhasta - sen jälkeen Päätalon teokset tippuivat meille joka syksy siroin omistuksin varustettuina. Vielä Pyynikille pääsin tuottamaan kesällä 2000 sen viimeisen jutun, Pohjalta ponnistaen. Syksyllä Kalle kuoli.
Totta mitä Riitta sanoi; ei tainnut Kalle lopultakaan saada ihan mittaansa täyteen tunnustusta. Nyt sitten tutkitaan, varmaan kohta väitelläänkin.
Mirja Pyykön sarja loppui, hyvä kun aikanaan. Tasonsa säilytti kuta kuinkin, parhaat tosi sykähdyttäviä. Uusinta alkaa varmaan pyöriä kohdakkoin eikä syyttä. Keitä puuttui: Väinö Linnan jälkeläisiä ei näkynyt, ei tietenkään Waltarin eikä Paavolaisen eikä Paasikiven, P. Mustapään, Arvo Ylpön, Olavi Virran, Repe Helismaan, Lauri Viidan, Edwin Linkomiehen, Matti Kuusen, Martti Talvelan.. Ministerit, teollisuusjohtajat? Sarjaahan voisikin joskus alkaa uuden kierroksen.
Tiistai 25.4.06
Pieni näppärä näytelmä täällä auditoriossa, Katariina Romppaisen kirjoittama "Ihan näin meidän kesken", ohjaus Vilma Talan.
Sisarusten ja äidin välistä selvittelyä isän hautajaisissa - ei nyt mikään tuoreudella pilattu idea, mutta luontevaa sanailua ja kivasti kehitetty käänne lopussa. Hauska nähdä Leena Majavesi ärtsyn äidin roolissa, ja muutkin hyviä, vaivattomia. Tällaisessa on jo palkkiona se, että katsojan ei tarvitse mistään kiusaantua. Kirjoittaja näytteli mukana, sekin saattoi vahvistaa joukkoa.
Katariina Romppainen valittiin Sillanpään Seuran johtokuntaan, mikä tietää hyvää. Hän on Otavan lastenkirjailija eli meitä on johtokunnassa nyt kolme saman tallin kirjailijaa kun Silja Sillanpääkin pysyy mukana. Seura nuortuu, varokaa vaan kyröläiset.
Onkohan se Heiskan metsäkään sopiva paikka jätteenpolttolaitokselle, siitähän on suora putki Pappilanjokea tänne alajuoksulle. Pitko heitti vahvaa herjaa Aamulehdessä, vaihtaakohan poika leiriä. Kamppailu varmasti jatkuu. Tässä sentään nähtiin yleisen kansalaismielipiteen vaikutus: ilman kiivasta keskustelua laitos tönöttäisi pian aiotulla paikalla Kyrösjärven rannassa. Meneillään on vasta toinen näytös.
Torstai 27.4.06
Mikkelissä, Paukkulan nuori-opistossa; muistellaan J.H. Erkon kirjoituskilpailuja ja niissä palkittuja, meitä on joitain paikallakin. Sain palkinnon kilpailussa 1966, muistan että se innosti silloin kovasti suomen ja kirjallisuuden hiljaista opiskelijaa. Iltapäivän seminaarissa puhun itse Erkosta (kirja pitkällä) ja kuulen ilokseni Liisa Enwaldin hauskan, itseironisen muisteluksen kirjoittajakoulutusvuosiltaan. Liisa oli älykäs ja täysin estynyt kirjallisuudenopiskelija aikoinaan, muistan hyvin; nyt tuommoinen terävä tohtori ja henkevä nainen. Oli myös toisenlaisia juttuja, valmistelematonta sönkötystä. Tilaisuus pitkittyi, jouduin lähtemään sovittuun tapaamiseen. Sain arvokasta lisätietoa Waltarista.
Tyhjä ilta Mikkelissä, mitä tehdä. Menin vanhasta muistista teatteriin - siellä tuli paljonkin käydyksi ystäväni Markku Kontron johtajavuosina anno dazumal. Paikallaan sama vanha palokunnan rakennus, ravintola hyvässä kuosissa ja teatterinjohtajana entinen oppilaani Pekka Laasonen - onkohan gradu vieläkään tehty? Tapasimmekin ohimennen. Estys hänen esikoisohjauksensa, Michael Cooney juniorin täysin posketon farssi Puhtaana käteen - niin älytön että suorastaan nauratti muutamassa kohdin. Yllättävän reipas esitys, kaikkine karmeine alleviivauksineen. Mieleen jäi vahva näyttelijä: Ismo Sievinen, joka esitti totisena harppovaa hautausurakoitsijaa, saatana että hohotutti - semmoisia tyyppejä näkee enää harvoin. Yleisöä tupa täysi, eläkeläisiä, isosti iloitsivat.
Perjantai 28.4.06
Kolkutin aikomaani aikaisemmin junalla takaisin. Pääjuhla jäi näkemättä, sillä järjestely ihmetytti: kuka nyt kahta koko päivää jaksaa Mikkelissäkään roikkua.
Niinpä ehdin illalla Kehäkukkaan, minne Simo Parhankangas oli koonnut iskujoukkoa jatkamaan jätteenpolttolaitoksen vastustamista. Kovaa keskustelua, myös painavaa asiatietoa kuultiin. Olisi paikallaan pitää paneeli, missä myös laitoksen kannattajia paikalla - saataisiiin enemmän sähinää ja vastavalotusta. Tästä tuli vähän tämmöinen samanhenkisten uskonvahvistusiltamat. Nimiä kerätään, ja neuvoa antavaa kansanäänestystä vaaditaan ja mikä ettei, onhan asia pitkästä aikaa sitä suuruusluokkaa, että jättää tuskin ketään kylmäksi Hämeenkyrön kunnassa, ja laajemmallakin tämä jo huomataan. Jäteongelmasta ja energianhankinnasta tullaan puhumaan paljon lähiaikoina. Sekin selvisi, että mitään Heiskan metsää ei tosissaan suunnitellakaan laitoksen paikaksi - onpahan vain ovela sumuverho, jolla keskustan asukkaita säikytellään entisen sijoituspaikan kannattajiksi.
Kun juttuni Lauri Viidasta oli Pirkanmaan Sanomissa, laitankin sen oheen - juhlavuosi jatkuu ja Viidastakin on taas syytä keskustella. Sanan shamaani, runon runnoja parhaasta päästä.
|
