Sulka
Henkilötiedot
Päiväkirja
Julkaisut
Puheita
Palaute
Pääsivulle

Päiväkirja

Kiirastorstaina 2010
Kun aprillipäivä osuu tällaiseen kohtaan, ei nyt tehnyt mieli keksiä mitään pilaa edes Marjan kiusaksi. Sitä paitsi niitä on vaikea keksiä, siis kyllin hauskoja ja uskottavia.
     Outoa on olla kotona Villa Viehätyksessä, missä ei enää kuulu kissan tassujen rapsutus, ei loikkaa kissa syliin kehräämään kun istun keinutuolissa katsomassa telkkaria, ei loju enää silmiä hivelevän rennoissa asennoissa sohvallamme. Tähän Marja lisää, että eipä haise enää kissan pissa eikä näy lammikoita nurkissa tai sängynpeitteellä. Totta on, että Sima-vanhuksen elämänhallinta alkoi jo siihen mittaan rapistua ja kulkukin vähän vaikeutua, että veimme sen nukutettavaksi sopivasti hiljaisella viikolla. Alma, joka kissan meille aikoinaan pentuna toi, muistutti Puolasta, että Sima olisi täyttänyt 19 nyt 5.5. tänä vuonna. Olihan siinä jo kunnon kissalla ikää ja elämää kylliksi. Kevyttä matkaa vain kissojen yläville hiirimaille.
     Pääsiäinen on usein tv-tarjonnan juhlaa, niin tänäänkin. Katsoimme sekä Piafin rujon kaunista elämänkaarta että välissä Hamsunin raisuja nuoruudenvaiheita, molemmat erinomaisia henkilökuvia. Hamsunista (FST) tulee vielä pari osaa. Meillä joku luulee, että Hamsun on unohdettu klassikko, natsismiinsa kuopattu, mutta hyvät biografistit ja muutkin tuntijat uumoilivat dokumentissa, että Hamsunin aika on vasta tulossa, ja siihen uskon minäkin.
     Onnea muuten Sofi Oksaselle uusimmasta palkinnosta, hienoa kerrassaan. Kun katseli hänen koko sivun kirjamainoistaan tänään Hesarista, saattoi jo ounastella, ettei hän enää kanna suurtakaan kaunaa kustantajalleen teoksensa huonosta markkinoinnista...

Pääsiäisenä 2010
Himmeän hienostuneita sadepyhiä. Harsomainen sumupilvi leijuu maiseman yllä. Luonnossa käy lupaava kihinä.
     On lupa lukea, miettiä, katsella elokuvia, vetää henkeä. Ja nauttia leivinuunissa kypsytettyä lammasta. Levollinen pitkä pyhä, ei mitään paineita.
     Poikani Vilho kävi tervehtimässä meitä, samoin vihkipappimme Ari Kirstinsä kanssa. Ari on lähdössä Sveitsiin Waltari-seuran matkalle, jota Päivi Istala hallinnoi intensiiviseen tyyliinsä. Hauska kuulla sitten kuinka reissu sujuu.
     Valmistaudun pikkuhiljaa vastaväitökseen ja kirjakin tulee julki kuun puolivälissä, joten matka jää. Kerätään voimia koetoksiin.
     Tärkein luottamustoimeni, Huusarin-Mäkelän taloyhtiön tilintarkastajan tehtävä tuotti taas muhkeat pidot lauantaina. Saimme tutustua Ikaalisten Omalla Tuvalla 1930-luvun Pispalasta valmistettuun pienoismalliin, hieno työ, Lauri Viidan kuvailema Luojan palikkaleikki kirjaimellisesti. Se on tulossa kokonaisena Vapriikkiin.
     Alaa al-Aswanin Yacoubian-talon tarinat (WSOY 2009) on viime aikojen lukuelämyksiä, säälimätön kuva egyptiläisestä yhteiskunnasta kaikkine korruptioineen, kaksinaismoraaleineen ja islamistien aktiviteetteineen: al-Aswani on Naguib Mahfouzin kertomaperinteen väkevä jatkaja, Punaisenmeren matkalla alkanut kosketus täydentyi vasta nyt pyhien hiljaisuudessa.
     Vanha Bogart-leffa sunnuntaina askarrutti psykologisena kirjailijakuvauksena; kuinkahan paljon alkuperäistä romaania oli siinä muutettu? Ei mikään tavanomainen jännäri. Francon aika tiivistyy ja löytää uusia kulmia ajankuvaan ja muistuttaa aika monessa suhteessa al-Aswanin kuvaamaa egyptiläistä poliisivaltaa.
     Alma on lähettänyt edelleen hauskoja viestejä Puolasta, kuinka voimallisesti siellä pääsiäistä vietetään. Kärsimysnäytelmä Poznanissa lyö monin verroin näköjään laudalta vaisun Via crucis-perinteemme Helsingissä.

Tiistai 6.4.10
Kiinnitin huomiota kymmenisen vuotta sitten nuoreen naiseen, joka puhui teatterin tilaisuudessa ja Pentinkulman päivillä lämpimästi, säteilevästi. Kansanedustajana hän alkoi saada laajempaa näkyvyyttä. Ohimennen tapasinkin, välitön hauska ihminen. Ja tässä sitten ollaan: Marja Tiura on sekaantunut lähtemättömästi liikeveitikoiden rahaverkkoon, lähtenyt varomatta herrojen kanssa marjaan. Äkkiä voi lentävä noste romahtaa.
     Pääsiäisen ohjelmista jäi erityisesti mieleen se Villa Karon juhlakonsertti, siitä tehty dokumentti, joka näytti myös RSO:n vierailun hankaluuksia kaihtelematta. Mutta samaa mieltä olimme kuin yksi orkesterin jäsen: kyllä ne Grand Popon rytmitajuiset lapset pesivät tanssillaan 6-0 länsimaisen valiobändin.
     Ari Suutarla kertoi lukeneensa Antti Tuurin (kuulemma huonon) kirjan Erno Paasilinnasta ja kummasteli, mitä Tuurilla on siis minua vastaan. Vaikea sanoa. Arikin asioita vähän tuntevana tajusi heti, ettei Tuurin keittämä versio vanhasta tapauksesta Töllinmäessä voi kerrotun kaltaisena pitää paikkaansa. Olkoon omassa arvossaan.
     Vesa puolestaan kertoi, että radio Suomesta tuli yllättäen haastatteluni elämäkerroista. Siis se sama Anna Sirénin tekemä juttu Tampereen radioon pari viikkoa sitten. Riitta-Liisa taas ilmaisi, että sama tarina on Tampereen radion nettisivuilla. Ihmeellisesti jutut siis risteilevät nykyään ja elävät omaa jatkoelämäänsä eri muodoissa. Kukaties tämä on hyvääkin palvelua.
     Olen paneutuneesti katsellut Teemalta Viron Tv:n sarjaa Tuulten pieksämä maa, koska se on informatiivinen, karhean rehellinen ja jotenkin miellyttävällä tavalla harvapiirteinen. Siinä ei tavoitella mitään taiteellisia finessejä, vaan historian korutonta kertomaa. Monimutkainen sisällissota kuvattiin muutamilla avustajilla, ja silti siitä jäi kouraiseva mielikuva. Myös häpeämätön patrioottisuus on raikas ansio, sellaista ei meidän historiastamme hevin rakenneltaisi.

Keskiviikko 7.4.10
Juha Jokelan Esitystalous Espoon Kaupunginteatterissa.
     Täyttä on, loppuunmyyty esitys. Mekin tilasimme liput poikkeuksellisesti jo alkusyksystä. Siispä odotukset korkealla, pari edellistä Jokelan näytelmää ovat hissanneet riman vaateliaalle tasolle.
     Eikä petyttykään. älykkäästi Jokela käyttelee median hahmoja, kuvastoa, keinoja, jargongia, kaikkea mikä meitä ympäröi rahaliikkeiden, konsultoinnin ja politiikan kulisseissa ja pintasivuilla. Ehkä olisi pitänyt katsoa Diiliä ja muuta sellaista, jotta olisi voinut noukkia kaikki pistot. Mutta hyvin pysyttelimme kärryillä, koska sanoma perimmältään oli yksinkertainen. Naurettiin sekä rahan suuruudenhulluudelle että politiikan ikämiessarjalle, haluttiin uudistusta, vallankumousta, mutta ei konsulttien ja liikeveijareiden vaan sosiaalisesti vastuullisen nuoren naispoliitikon ehdoilla.
     Todellisuus on vain näyttäytynyt toisenlaiseksi kuin näytelmän toivemaailma. Nuoren naisen johdolla juuri yritettiin demareissa esitetyn kaltaista vallankumousta, mutta eipä aikaakaan kun piti jo huutaa vanha Heinäluoma apuun. Isänmurha ei onnistunutkaan.
     Näyttelijät olivat valioluokkaa, tekniikka samoin huipussaan. Oliko liiankin liukasta menoa? Lopussa syvennyttiin jopa ihmisen ja kuoleman äärelle. Martti Suosalo pystyy luomaan herkullisen tyypin mistä vain, vaikka mitättömiä jupisevasta lehden päätoimittajasta. Ja Tommi Korpelassa alkaa olla kristusmaista vahvuutta. Taitavat naiset Kataja ja Kiiskinen olivat kivoja, Henna Hakkarainen vetoava. Ja Raimo Grönberg miltei veti sympatiat puolelleen vanhan liiton demarina. Tommi Taurula oli uskottava tyyppi ay-henkisenä rasvanahkademarina. Ei tämä hassumpi ollut. Kovan nykynäytelmän teko ei ole helppoa.
     Muuten Katajanokan hotelli (joka onneksi kaatui, akateemikkojenkin ansiosta) edusti silmiemme edessä ihan samaa hulluuteen yltynyttä superurbaania ideologiaa, jota näytelmä karvaasti kuvasteli. Tässä Jokelan näytelmä marssi prikulleen tasatahtia todellisuuden kanssa.

Torstai 8.4.10
Miten iskikin halua katsella harmitonta farssia, nyt kun taas teatterin makuun päästiin. Olen tässä itsekin tehnyt vähän draamatöitä kirjan ilmestymistä odotellessa.
     Arnold & Bachin (keitähän nämäkin ovat?) Der keusche Lebemann eli Salaa rakas edustaa harvemman nähtyä saksalaista komediaa. Kaupunginteatterissa siitä oli Pentti Kotkaniemen johdolla väännetty ronski tyyppigroteski. Kyllähän sitä katseli, vaikka juttu oli perusteellisen saksalainen ja puoli tuntia ylipitkä (mihin vaikutti katsomossa sattunut sairaskohtaus) ja rautalangasta vääntyilevä, mutta vahvat näyttelijät Asko Sarkolan johdolla nostivat tämmöisenkin hölmöilyn sentään hyvin siedettäväksi. Heidi Herala on ihan hullu, hänen tekemäänsä rouvastyyppiä katseli ilokseen, äitinsä tytär ei voi muuta sanoa... Joillakin korostui vähän raskas tekeminen, mutta onhan tätä jo veivattukin koko vuosi. Tuskin täysin ravitsevaa näyttelijöille? Puvustaja Irmeli Toivaselle täydet pisteet. 20-luvun ajankuva toteutui muutenkin hassunkurisen maalailevasti. Erityisesti pidin Katja Sirkiästä Hanneloren taulutytön vaativassa roolissa, vaikka Marja totesi, että hänen avunsa olisivat vähemmälläkin koulutuksella (Actors' Studio, Sibelius-Akatemia, TeaK, Pop & Jazz Konservatorio etc) päässeet tässä esille.
     Wikipediastahan tekijätkin selviävät, ilmeisesti oikeita saksalaisia näyttelijöitä ja näytelmäkirjailijoita. Vaihteeksi hyvä ilmastonmuutos ikuisten brittifarssien jonossa.

Lauantai 10.4.10
Järkyttävä täräys Smolenskista, melkein koko Puolan johto kuollut lentoturmassa. Uusi Katyn, kuten konkari Lech Walesa luonnehti tuoreeltaan. Meitä tapaus kouraisee erikoisesti, kun Alma seisoo parhaillaan Varsovassa presidentinpalatsin edustalla ja lähettää viestejä tunnelmista. Kuuden päivän teatterifestivaali on peruttu. Tilanne tuntuu epätodelliselta, ihmiset ovat mykistyneitä. Seuraamme tiiviisti mitä siellä alkaa tapahtua.
     Olisipa nyt Markku, Puolan ystävyysmies, jaksanut elää tähän saakka. Tai ehkä parempi ettei hänen tarvinnut tätä järkytystä enää kokea.
     Suomen sohinat, Merisalon nauhat ja Tiuran tiuskaisut tuntuvat jotensakin pieniltä tämän rinnalla. Puolassa on pitkä suruaika, kaikki huvitukset peruutettu. Sopisi Suomenkin jollain lailla yhtyä tähän shokinomaiseen murheeseen.
     Kävin vielä kerran Yrjönkadun uimahallissa ja törmäsin Viiskulmassa Höyry Häyriseen: no siitähän ei puoleen tuntiin liikuttu, on Höyryllä aina sen verran kerrottavaa. Sain pikakurssin Viiskulman talojen omistussuhteista ja tarinarykelmän urheilutoimituksen legendoista, Tiilikaisesta ja Noposesta. Oi niitä aikoja.
     Ihmisten puolue pitää kutinsa, taitavasti kuittasivat Tiura-jupakan. Uutisvuoto ei jaksa enää vetää, mutta Kristiina Halttu oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Eilen juttelimme Eeva-Liisan kanssa viinin äärellä, kevät alkaa voittaa. Edessä vilkas tapahtumaviikko.

Sunnuntai 11.4.10
Käveltiin Lauttasaaren rannoilla, upea aamu. Marja tutki lintuja, paras bongaus kuitenkin Tiina Pystynen seuralaisineen. Saatoin kertoa, että Marja antoi just 5-vuotiskihlalahjaksi Tiinan uusimman opuksen. Saamme siitä eroottista potkua.
     Onerva-näyttelyssä Ateneumissa on monenlaista ainesta, joka aika ohuesti liittyy Onervaan, mutta ajankuva syntyy, nainen kaupungissa elää. Sain muutaman idean koskien ensi lauantain väitöstilaisuutta Tampereella. Silloinkin aiheena nainen kaupungissa, Waltarin Helsinki-romaaneissa.
     Suurin jysäys tuli kuitenkin Caj Bremerin valokuvanäyttelyssä, missä Waltari juhlii 50-vuotispäiväänsä ja Sillanpään elämää yleensä, minulle ennen näkemättömiä laukaisuja. Mutta se varsinainen mestarilaukaus on suuri värikuva Ala-Vakerin talon rappusilta Hämeenkyrössä - toisaalta mallit ovat niin väärentämättömiä, että mahdotonta kuvaajan olisi epäonnistuakin. Vasta kotiin palaillessa aloin muistella, että minähän Bremerin 1982 taisin usuttaa juuri Kallen ja Niilon kimppuun, kuinka hän sinne muuten olisi osannut - ja nyt vasta näen loistavan tuloksen.
     Muutenkin erinomainen näyttely, monet muistot heräävät. Tapasin tuttuja, Ateneum on hyvä kohtauspaikka. Marja lähti Turkuun ihmettelemään lapsenlastaan.

Maanantai 12.4.10
Hulinaviikko alkaa. Toistaiseksi täysin rauhallista, kehittelin koko päivän vastaväitöstä, kirjoitin alkupuheenvuoron. Välillä lenkillä tuolla rannoilla, sädehtivää. Kevät on humahtanut äkkiä syliin. Meri on aukeamassa. Pienoisgolfrata avattu. Semmoista braijattiin ennen Skattalla.
     Marja palasi, käynyt Tarvasjoellakin vetämässä vanhasta muistista veteraanien vesijumppaa. Tätä sanoisin jo uskollisuudeksi.

Tiistai 13.4.10
Serkkuni Osku täyttää Kyröskoskella 60, onnittelin poikaa. Saanut kenkää sahalta kuten koko sakki, pitkien perinteiden saha seisoo eikä uutta toimintaa ole näkyvillä. Mutta Osku, pitkän linjan työnjohtaja, vaikuttaa levolliselta kuten aina.
     Ailan luona kuvattiin pätkä tv-uutisiin tulossa olevasta kirjasta, Satu-Lotta Peltola toimitti ja oli hyvin perehtynyt vedoksiin. Pitkä juttu siitä tuli, mutta leikataan pariin minuuttiin torstain alkuillan uutisiin, ehkä pääuutisiinkin. Me oltiin varmaan Ailan kanssa hyviä, mitäs, vanhat tekijät.
     Poikkesin lounaalle Suomalaiselle Klubille ja tapasin yllättävän monia tuttuja, jopa Heikki Tavelan (kauppaneuvos Paukun), jonka kanssa verestimme vanhaa ideaa suorasukaisesta Sillanpää-haastattelusta. Muutamat läheiset tuntevat hänen erikoissuhteensa Taataan.
     Annankadulla ponni kiivaasti vastaan Marja Tiura, tiukka mutru huulessa. Pysäytin Marjan ja tiedustin vointia. Sainkin voimakkaan katsauksen vainosta ja ajojahdista ja Merisalon luonteenlaadusta, ei mitään mairittelevaa luonnehdintaa. Toivotin Marjalle kestävyyttä ja potkua, mitä muutakaan voimme. Hän jatkoi tiukkaa askelta kohti eduskuntaa. Rohkeutta siinäkin vaaditaan.
     Istuin pari tuntia WSOY:llä kuuntelemassa kirjailijaforumin valituksia yhtiön markkinoinnin heikkouksista. Joni Pyysalo sitä virkeästi johdatteli. En voinut kovin paljon keskusteluun osallistua, kun omat kokemukseni yhtiöstä ovat nolostuttavan positiivisia. Minua on kohdeltu aina hyvin, ja markkinointi ja tiedotus on ollut hyvinkin terhakkaa, ainakin verrattuna tuoreisiin kokemuksiin toisesta kustannusyhtiöstä. Mutta kun kuuntelin muita, huomasin että kaikenlaista voisi kehittää ja virkeitä ideoita risteili. Hyvä että kirjailijat aktivoituvat. Tällainen ideointi, varsinkaan nettimarkkinointi, ei vain taida olla minun alaani.
     Istahdin vielä Ekbergille Risto Nikun kuultavaksi, hän kun kokoaa uutta laitosta suomalaisia tietokirjailijoita esittelevään teokseen. Olikin kiintoisaa muistella oman tuotannon alkujuuria, mistä kirjat kulloinkin lähtivät. Aika paljon niitä olikin, kun Riston listaa käytiin tunti läpi. Mukava istunto.
     Siinä oli kaupunkilenkkiä kerrakseen. Monia ihmisiä ehtii tavata, kun vain kiertelee vähän lähikatuja. Viron historiaa kuvaileva tv-sarja vietti rauhanajan suvantoa. Meidän Hovimäki taitaa olla sen esikuva eikä huonossa mielessä, samaa konstailematonta työtä.

Keskiviikko 14.4.10
Aina yhtä jännittävää, kun kirja pullahtaa uunista. Vuokko Hosia lähetti viestin, ja menin heti Bulevardilta hakemaan lämpimäisen. Lasinkirkas, hullunrohkea. Hyvältä näyttää, ei hullumpaa. Yksi kuvahaksahdus voidaan korjata seuraavaan (toivottavasti) painokseen. Muuta virhettä en nyt huomaa. Lehteilen ihmeissäni, että tämäkin siis saatiin aikaan.
     Illan suussa Pasilaan puoli seitsemän lähetykseen, rentoa meininkiä. Juho-Pekka Rantala on vastassa, Peter Nyman ja Marja Hintikka johdattelevat. Hyvää huolta pidetään. Huomaamme Peterin kanssa, että meillä on samansuuntaiset geneettiset taustat: sekoitus suomenruotsalaista länsi-Uuttamaata ja hämäläis-satakuntalaista Pirkanmaan perimää. Siinä lienee charmimme salaisuus? Kaiketi selviämme melko notkeasti hieman erisuuntaisista juttupyrähdyksistä makasiinin sokkeloissa. Ailan kirja pääsee näkyvästi esille.
     Marja kehuu kotona, kaikki siis hyvin. Avaamme pullon kuohuviiniä ilmestymisen kunniaksi. Mutta liikaa ei sovi vielä kohotella. Huomenna varsinainen koetos, julkistaminen WSOY:llä.

Perjantai 16.4.10
Kirjan julkistamisrumba onnellisesti takana, sato suorastaan hirvittää. Taisi käydä kuten Tuuli Leppänen kustantamossa ennusti: kirja saa maksimaalisen julkisuuden. Eikä ihme kyllä kritiikkikään ruhjo sitä, ei ainakaan toistaiseksi. Hbl:n kritiikki, Pia Ingströmin kirjoittama, on suorastaan innoittuneen kiittävä.
     Joten syytä hengähtää helpotuksesta. Eilen vietettiin pitkä iltapäivä Bulevardilla puhuen ja vastaillen, tuttuja ja mediaa tapaillen, Ailan elämästä todistaen. Tommi Korpela lausui runoja, Ailaa haastateltiin ja minäkin sanoin sanani, ja sitten meidät kiikutettiin kabinettiin lisähaastatteluihin, joten ihmisten tapaaminen jäi valitettavan vähäiseksi. Sitten kun oli aikaa istuskella ja nauttia lisää kuohua, useimmat olivatkin jo lähteneet. Mutta pieni ydinpiiri jäi puimaan juttuja. Aila jaksoi hienosti istua ja puhua ihan tappiin saakka. On hän ihme ikityttö!
     Hienoa että myös varttuneet leidit Ritva Haavikko ja Irma Laitinen tulivat paikalle, ja harvoin tapaamme Markku Envallinkaan kanssa - eikä siihen nytkään oikein tullut tilaisuutta. Mutta ollaan tietysti tyytyväisiä median vilkkaaseen mielenkiintoon. Eeva-Liisa nautti sydämensä pohjasta tällaisesta kirjallisesta hulinasta, ja vilahtihan siellä Ainokin joukossa. Vanha taistelutoveri Vesa risteili sujuvasti salongissa.
     Kirjan toista toimittajaa Olvi Seppälää en ehtinyt tavata ollenkaan, mutta Vuokko Hosiaa kiitin sitäkin aiheellisemmin tarkasta työstä. Pari pikkuvirhettä korjataan toiseen painokseen, joka otetaankin kuulemma heti. Lupaavaa.
     Tänään tarjoutui oivallinen toipumistauko, kun reipas kunnanjohtaja Kari Häkämies tarjosi lounaan Lasipalatsissa ja esitti kirjallisen idean kulttuurikunnan piristykseksi - tällaisia aloitteita ei koskaan ennen ole tullut kunnan taholta! Kun ajatus lähtee tältä tasolta, saadaan varmasti jotakin kunnollista aikaan. Aina ennen on räpistelty vapaaehtoisin ja vajavaisin voimin näytelmiä, seminaareja ja sen sellaisia. Uudet tuulet puhaltavat Hämeenkyrössä...

Lauantai 17.4.10
Historiallinen väitöstilaisuus Tampereella keräsi salin täyteen kuulijoita. Taru Tapioharju puolusti tulkintojaan Tytöstä kaupungissa Mika Waltarin Helsinki-romaaneissa. Juhani Niemi istui tyynesti kustoksena ja minä esitin vaihtelevaa, hyvinkin perusteltua kritiikkiä lähinnä väittelijän ylipaisuneesta narratologisesta terminologiasta ja kiihkeistä ylitulkinnoista itse teksteistä. Uusi nainen tuli kyllä monipuolisesti käsitellyksi, samoin nuori Waltari modernina kertojana. Innostunutta tutkimusta vastaan oli tietysti hauska väitellä - olihan kyse ensimmäisestä Waltaria koskevasta väitöksestä. Niitä on sentään ollut, joissa Waltarin tuotanto on ollut osana väitöstä, esim. tulenkantajista tai uskonnosta puheen ollen. Uusi arkkipiispakin on ollut asialla.
     Tapioharjun väitös tuli hyväksytyksi, minkä totesimme kahvitilaisuuden yhteydessä pidetyssä arvostelulautakunnan kokouksessa. Sitkeä yritys palkittiin, vaikka rima vaappui välillä uhkaavasti. Hyvän väitöstilaisuuden dramaturgiaan kuuluu, että yleisöön hiipii jähmettävä kauhu hylkäyksen mahdollisuudesta - kunnes loppulausunto armahtaa.
     Tilaisuus kesti lähes kolme tuntia, minkä jälkeen vähän levähdimme Marjan kanssa hotellissa ja siirryimme Finlaysonin palatsiin karonkkaan, jonka väittelijä oli järjestänyt komeasti parhaiden akateemisten perinteiden mukaan. Totta kai olimme jo päivällä frakeissa Juhanin kanssa ja naiset iltapuvuissa, mikä ei Tampereella ole kovin tavallista. Puheita pidettiin, Harri Saksala yhtyeineen esiintyi esittäen Waltarin runoihin sävellettyjä lauluja, nähtiin hauska nukketeatteriesitys ja nautittiin muhkeista tarjoiluista. Erityisiä piirteitä: väittelijä lähetti vastaväittäjän puolisolle 20 punaista ruusua, ja väittelijän puoliso huolehti, ettei vastaväittäjän lasi ollut koskaan tyhjä. Näin hienossa karonkassa en ole ennen ollutkaan - paitsi omassani. Silti jaksoimme kipaista keskiyöllä vielä Ilvekseen jatkoille sympaattisen urjalalaispariskunta Rantalan huoneeseen korkealle Tampereen kattojen yllä.

Sunnuntai 18.4.10
Rasittava päivä ei silti vienyt kaikkia voimia, vaan virkeästi oli herättävä Scandicissa uusiin toimiin. Lehtiäkin on ehditty katsella sen verran, että Matti Kuuselan mainiot jutut Aamulehdessä Ailan kirjasta eilen ja toissapäivänä nostattavat kovasti tunnelmaa. Nyt en totisesti voi mistään valittaa.
     Saunan ja aamiaisen jälkeen ajelimme Matkailumessuille todistamaan Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmasta tiedotustilaisuudessa, joka ei tosin pysäyttänyt kovin monia kuulijoita. Mutta parhaamme teimme Päivin ja Kirstin kanssa Tuija Välipakan esittäessä kauniita runoja syksyllä ilmestyvästä uudesta kokoelmastaan. Onhan teema kesällä perin runollinen: Lyriikka lentoon! Esiintyjiä kova rivi Jörn Donnerista Vilja-Tuulia Huotariseen, laulua ja runoa joka tuutista ja huutokaupassa kuulemma varsinaisia kirja-aarteita, Koskenniemeä ja Meriluotoakin esitellään.
     Messut ei sittenkään ole paras paikka puheenomaisen viestin perille saamiseksi, hallitseva tangokuningas keräsi enemmän yleisöä kahvilan lavalla. Hauska oli sinänsä vilkaista, mitä kaikkea eri puolilla maata järjestetään. Suomen suvi näyttää yhä vain vilkkaammalta tapahtumakarusellilta.
     Illalla viimein kotio Hämeenkyröön, missä maat ovat paljaat ja jäät lähteneet - saunarantakin odottaa saapujia valmiina uusiin koetoksiin. Ulkona on harmaa kevätyö, sydän rinnassa niin maltitonna lyö... taidettiin laulaa siinä Waltarin runossakin.

Maanantai 19.4.10
Valittiin voittajat ja palkinnonsaajat sekä kunniamaininnat Pirkanmaan kirjoituskilpailussa. Kokous Metsossa sujui kivuttomammin kuin viime vuonna, olimme jokseenkin yksimieliset. Ihmeen samoihin teksteihin neljän jäsenen valinnat osuivat, vaikka kirjoituksia oli yli 300 ja taso varsin tasaväkinen, erityisesti proosan puolella. No näitä kommentoidaan sitten lähemmin palkintojenjakotilaisuudessa toukokuussa.
     Jälleen yksi urakka selvitetty. Tästä alkaa vapaampi kevätelämä, mikä lieneekin ansaittua.
     Naapuriin on syntynyt Ylivakerin 16. isäntä alenevassa polvessa; kävimme tervehtimässä ja onnittelemassa vanhempiaan.
     Francon ajassa oli ennakoitavissa, että rakastettava huijml; kiivaasti. Ehkä kylpykaupunki vielä nousee uuteen kukintoon; toistaiseksi näiden virtaviivaisten kylpylöiden ja muun kylän välillä vallitsee kuilunomainen ristiriita. Mutta viihdyimme yhtäkaikki, vaikka sää oli kolean kevätviimainen.
     Löysimme Koidulan museon sieltä joen vastarannalta, seikkaperäinen ja hellyttävä paikka, missä opastajana toimi oikea vanhan kansan lämminhenkinen Lydia-entusiasti. Marja huomasi tarkkana museon esitteessä kuolinpäivävirheen, jota kukaan ei ole 60 vuoteen huomannut. Korjaavatkohan?
     Toinen kulttuuripiste oli Endla-teatteri, missä seurasimme Ronja Ryövärintyttären ensi-iltaa - ihan vain, että nähtiin millainen meininki täällä oli. Lapset oli katsomossa huomattavan kauniisti puettu, tunnelma innostunut. Esitys kohtalainen, menestys varma.
     Nykytaiteen museota silmäilimme (hyvä nukkekokoelma ja upeita lintukuvia Marjan iloksi), Edelweississa ja Postipoississa istuimme illallisia ja muuten nautimme Estonian vieraanvaraisuutta. Sielläkin oli yhdet mieleenpainuvat iltatanssit, reipasta veteraaniväkeä. Voi suositella rauhaa ja reippailua kaipaaville.
     Tulin vasta täällä lukeneeksi Jaan Krossin kouraisevan novellikokoelman Silmien avaamisen päivä - valinnut ja suomentanut Juhani Salokannel. Kyllä onkin Jussi hyvin suomentanut säilyttäen Krossin jutustelevan virolaisperäisen poljennon. Erinomainen kirja, joka sai sitten kotiin tullessa lukemaan uudelleen ja tarkemmin kuin jatkona Sofi Oksasen palkintoromaania Puhdistus. Näitä taustoja vasten sekin parani entisestään, hieno teos, näin on viimein tunnustettava.
     Sitä mietinkin, mikä huimaava ero eri matkailukausien välillä: kuinka sotavuosina ja myöhemmin pyrittiin sieltä lahden yli Suomeen salaa ja hengen kaupalla mitä moninaisimmin keinoin (joita Kross nautittavan terävällä sarkasmillaan kuvaa) ja etupäässä matkailtiin härkävaunuissa Siperiaan; kuinka sitten minunkin polveni tunnusteli 60-luvulta (ensimmäistä kertaa Siulan opiskelijaseurueessa keväällä 1968) hartaita ja vakaita kulttuurimatkoja, kuinka monia asiallisia esitelmämatkoja sittemmin Georg Otsilla (harvemmin silloin ryypättiin) - ja kuinka nyt meidän porolaumat retostaen tulevat ja menevät hotellilaivoilla jonottaen ja valtavia viinapakaaseja sataman superparakista mukana kantaen, hyllyviltä pöydiltä itseään täyteen ahtaen. Maailman muutos melkoinen, tuskin uskoisivat Krossin sankarit tai Kekkonenkaan, joka väylän sitten uudestaan avasi. Suomen silta on totisesti ollut historiallisten muutosten ilmentäjä.

Keskiviikko 28.4.10
Aamulla Maikkarin tutussa uutisstudiossa. Sanna Kiiski teki hyviä kysymyksiä, vastailu alkaa olla liiankin vaivatonta.
     Jarmo Papinniemenkin tapasin Ekbergillä, puhetta Rondo-lehteen Ilmajoen oopperasta ja Taipaleenjoesta. Liityin jopa Teostoon. Se tässä kaikkien järjestöjen ryteikössä enää puuttuikin.
     Illalla painelimme lempiteatteriimme Lillaniin, missä meni viimeisiä kertoja Maria Blomin Bondjävlar. Elokuvan aiheesta olen nähnyt, tämä oli ikään kuin supistettu ja Pohjanmaalle sovitettu versio, mutta näytelmä taisi sittenkin olla ajallisesti varhaisempi. Maalla elämisen ahdistus näkyi tragikoomisessa valossa. Elokuvaan juttu oli vähän lihoteltu? Joka tapauksessa mukiinmenevä esitys, hyviä näyttelijöitä. Varsinkin ilahdutti nähdä pitkästä aikaa Christina Indrenius-Zalewski täysissä voimissa ja hyvässä vireessä. Pia Runnakko, niin ikään mainio hahmo, viettää huomenna torstaina viimeisessä esityksessä taiteilijajuhlaansa.
     Seuraamme osui huomattavan hilpeä nainen, ruotsinkielinen daami, joka nauroi ja pulputti taukoamatta läpi koko esityksen. Lopuksi hän totesi, että vakaville asioille naurettiin tässä liikaa ja ilmoitti kirjoittavansa vielä itse paremman näytelmän. Toivotimme onnea. Lillanissa on välittömyyttä.

Torstai 29.4.10
Maanpuolustuskurssi kokoontui Säätytalossa, kuultiin kerrassaan suorasukainen ja dramaattinen kuvaus Afghanistanin rintamalta - parempaan suuntaan ollaan kuulemma koko ajan menossa - sekä ajantasainen näkemys Matti Ala-Huhdalta Aalto-yliopiston alkuvaiheista. Suomalainen taistelee hyvällä menestyksellä talebaneja ja rikollisryhmiä vastaan ja opiskelee pian tieteen ja taiteen välisiä huipputaitoja uudessa yliopistossa. Uskokaamme kaikki.
     Piti karata kesken puheiden ja ennen buffetia Päivälehden museoon, missä oli lämminhenkinen kirjallinen ilta ET-lehden, Suomalaisen kirjakaupan ja WSOY:n merkeissä. Aila oli iloisena ja reippaana paikalla! Tuttuja tapailimme, Pirkko Arstila johdatteli. Ehdimme siinä puhella illan viimeisinä esiintyjinä niitä sekä näitä ja kirjaakin ostettiin oikein innokkaasti, nimikirjoituksia saimme riipustella. Kultainen Eeva Kilpi piti niin kauniin kiitospuheen kirjastamme, että tunnelma suorastaan kuohahti. Joten kannatti rynniä paikalle kesken maanpuolustuspuheiden.
     Kirsti Mäkisen kanssa illastelimme Viiskulmassa miettien mm. Vanhan kirjallisuuden päivien tulevaisuutta. Jotain uudistumista epäilemättä kaivattaisiin, mutta nyt mennään vielä ensi kesänä täysin palkein lyriikkaa lennättämään.
     Sitten vaan päin vappua.

henkilötiedot | kalenteri | päiväkirja | julkaisut
kirjoituksia | palaute

meidän porolaumat retostaen tulevat ja menevät hotellilaivoilla jonottaen ja valtavia viinapakaaseja sataman superparakista mukana kantaen, hyllyviltä pöydiltä itseään täyteen ahtaen. Maailman muutos melkoinen, tuskin uskoisivat Krossin sankarit tai Kekkonenkaan, joka väylän sitten uudestaan avasi. Suomen silta on totisesti ollut historiallisten muutosten ilmentäjä.

Keskiviikko 28.4.10
Aamulla Maikkarin tutussa uutisstudiossa. Sanna Kiiski teki hyviä kysymyksiä, vastailu alkaa olla liiankin vaivatonta.
     Jarmo Papinniemenkin tapasin Ekbergillä, puhetta Rondo-lehteen Ilmajoen oopperasta ja Taipaleenjoesta. Liityin jopa Teostoon. Se tässä kaikkien järjestöjen ryteikössä enää puuttuikin.
     Illalla painelimme lempiteatteriimme Lillaniin, missä meni viimeisiä kertoja Maria Blomin Bondjävlar. Elokuvan aiheesta olen nähnyt, tämä oli ikään kuin supistettu ja Pohjanmaalle sovitettu versio, mutta näytelmä taisi sittenkin olla ajallisesti varhaisempi. Maalla elämisen ahdistus näkyi tragikoomisessa valossa. Elokuvaan juttu oli vähän lihoteltu? Joka tapauksessa mukiinmenevä esitys, hyviä näyttelijöitä. Varsinkin ilahdutti nähdä pitkästä aikaa Christina Indrenius-Zalewski täysissä voimissa ja hyvässä vireessä. Pia Runnakko, niin ikään mainio hahmo, viettää huomenna torstaina viimeisessä esityksessä taiteilijajuhlaansa.
     Seuraamme osui huomattavan hilpeä nainen, ruotsinkielinen daami, joka nauroi ja pulputti taukoamatta läpi koko esityksen. Lopuksi hän totesi, että vakaville asioille naurettiin tässä liikaa ja ilmoitti kirjoittavansa vielä itse paremman näytelmän. Toivotimme onnea. Lillanissa on välittömyyttä.

Torstai 29.4.10
Maanpuolustuskurssi kokoontui Säätytalossa, kuultiin kerrassaan suorasukainen ja dramaattinen kuvaus Afghanistanin rintamalta - parempaan suuntaan ollaan kuulemma koko ajan menossa - sekä ajantasainen näkemys Matti Ala-Huhdalta Aalto-yliopiston alkuvaiheista. Suomalainen taistelee hyvällä menestyksellä talebaneja ja rikollisryhmiä vastaan ja opiskelee pian tieteen ja taiteen välisiä huipputaitoja uudessa yliopistossa. Uskokaamme kaikki.
     Piti karata kesken puheiden ja ennen buffetia Päivälehden museoon, missä oli lämminhenkinen kirjallinen ilta ET-lehden, Suomalaisen kirjakaupan ja WSOY:n merkeissä. Aila oli iloisena ja reippaana paikalla! Tuttuja tapailimme, Pirkko Arstila johdatteli. Ehdimme siinä puhella illan viimeisinä esiintyjinä niitä sekä näitä ja kirjaakin ostettiin oikein innokkaasti, nimikirjoituksia saimme riipustella. Kultainen Eeva Kilpi piti niin kauniin kiitospuheen kirjastamme, että tunnelma suorastaan kuohahti. Joten kannatti rynniä paikalle kesken maanpuolustuspuheiden.
     Kirsti Mäkisen kanssa illastelimme Viiskulmassa miettien mm. Vanhan kirjallisuuden päivien tulevaisuutta. Jotain uudistumista epäilemättä kaivattaisiin, mutta nyt mennään vielä ensi kesänä täysin palkein lyriikkaa lennättämään.
     Sitten vaan päin vappua.

henkilötiedot | kalenteri | päiväkirja | julkaisut
kirjoituksia | palaute