Sulka
Henkilötiedot
Pääiväkirja
Julkaisut
Kirjoituksia
Puheita
Galleria
Palaute
Pääsivulle

Edinburgh torstaina 4.4.13
Asetuttu verraten mukavasti Royal Circusin varrelle vanhaan arvokkaaseen kerrostaloon, WSOY:n uuteen kirjailijaresidenssiin, josta korkeat ikkunat aukeavat yli harmaiden tiilikattojen ja pienten takapihojen. Kadun paraatipuolella on yksityinen puisto, jonne saamme pian avaimen. Sää on viileähkö, joten puistossa ei tee mielikään vielä istuskella.
     Tänään paistoi kirkas aurinko, kun kävelimme Howe Streetiä pubiin lounaalle ja edelleen Princess Streetiä National Portrait Galleryyn ihailemaan skottien kulttuurihistorian prominentteja hahmoja. Miellyttävää on astua galleriaan, jossa ovimies avaa kohteliaasti oven eikä kukaan peri pääsymaksua. Julkiset museot ovat ilmaisia. Tämä galleria on eloisampi kuin Lontoon vastaava (siitä on tosin aikaa kun siellä vierailin) - täällä jänneväli ulottuu aikamme pop-laulajista ja näyttelijöistä menneiden vuosisatojen heeroksiin. Teatteriosasto on hyvinkin rikas. Vaikutuksen tekivät kaksi Walter Scottin muotokuvaa, toinen se tuttu maalaus, mutta toinen Thorvaldsenin veistos jo sairaasta ja köyhtyneestä Scottista Roomassa - valahtanut ja silti ylevä.
     Puhuttelevia olivat myös Allan Ramsayn muotokuvat kiistelevistä filosofeista Rousseausta (hän kuulemma inhosi itse kuvaansa) ja David Humesta. Sekä tietysti komeita maalauksia kuninkaista ja hovin naisista, jylhistä metsämaista ja ennen muuta - curling-matseista. Se näyttää olevan vanha skottilainen kansallispeli, ettei vain olisi täällä keksittykin.
     Nautimme kahvit, ostimme muutaman postikortin ja tunsimme päässeemme hiukan jo laidalta sisään täkäläiseen hengenmaisemaan. Onhan tuttuakin, olen tässä muistojen kaupungissa kolmatta kertaa. Pubeissa on ihmeen maittavaa ruokaa ja kauniita nuoria tarjoilijattaria.
     Pahin riesa on koitunut langattomasta nettiyhteydestä, joka kustantajan tarjoaman avun turvin saatiin viimein toimimaan, mutta lähtevä posti ei toimi vieläkään! Yritän luikerrella yhteyksiin Marjan palvelimen kautta. Joten älkää ihmetelkö, jos täällä olla aika hiljaista poikaa toistaiseksi.

Saturday 6.4.13
Olihan metakkaa eilen illalla lähipubissa, Bailie sen nimi taitaa olla: kuin nuijalla täynnä ja duo kitara plus trumpetti piti valtaisaa menoa yllä. Soittivat rokahtavaa jazzia tai jatsahtavaa rockia, trumpetisti yhdellä kädellä, kiivaan liikunnan myötäilemänä, kitaristi lauloi, volyymi tyrmäävää, svengi tarttuvaa.
     No tänään rauhallisempaa. Lähdimme vaellukselle. Ensin ikivanhalle hautausmaalle, missä ajan hampaan viherryttämiä hautakiviä. Köydenpunojan kivessä oli kaksi pääkalloa. Huomasimme lapun St Guthbertin kirkon kyljessä, kutsu kahvitilaisuuteen. No sinnehän oli mentävä. Nautimme arvokkaiden harmaapäisten seurakuntalaisten parissa hyvät kahvit ja skonssit, ostimme marmelaadipurkin ja laitoimme ropomme kirkon parhaaksi. Saimme tavattoman kohteliasta kohtelua, kirkkoherra ilahtui kerrankin uusista naamoista. Tuli oikein pyhäinen olo.
     Jatkoimme torille, jossa leppoisan epäkaupallinen tunnelma, skonssit saimme sieltäkin pussiin. Ja niin alkoi kiipeäminen kohti linnan muureja. Säteilevä sää, vilpas tuuli.
     Kahdella aikaisemmalla kerralla olen ollut täällä niin toimessani, etten ole käynyt linnan lähelläkään. Ihailin sitä vain alhaalta laaksosta ja kai kuvittelin, että se on kolkko ja autio. Saattoi silloin ollakin, joskus vuonna 1965 tai 1988. Mutta nyt se tutkittiin läpikotaisin ja havaittiin aivan suurenmoiseksi: hienosti restauroitu, monta havainnollista museota niin sodasta, hallinnosta kuin linnan omasta historiasta. Komeita kanuunoita! Whiskymaistiaisia. Hyvä opas selosteli ja itse luimme loput. Antoisa käynti, Skotlannin ja Englannin verinen historia alkoi aueta uudella tavalla. Linna itsessään varmaan Euroopan komein, jylhällä paikalla. jyrkät kallioseinämät, huikaisevat näköalat.
     Henkisesti kylläisinä, fyysisesti nälkäisinä hoipuimme linnan kupeelle ravintola Witcheryyn, jota oli lähteissä suositeltu: heti iski silmään, että Samuel Johnson ja James Boswell ovat tavanneet samassa rakennuksessa! Siis biografisen kirjallisuuden kunniakkailla alkulähteillä! Hieno paikka muutenkin, huomaavainen palvelu, hivelevä sisustus - ja kaiken huipuksi hovimestari oli suomalainen. Saimme liiankin ruhtinaallisen lounaan ja silti reippailimme pitkähkön matkan takaisin kämpille.
     Loppuilta jalkapalloa tv:ssä, kaikista liigamatseista pitkät valikoimat kommentteineen, kesti tuntikausia. Täällä todella seurataan futista.

Monday 8 APR 13
Se alkoi The Beehive Innissä heinätorin varrella. Samassa paikassa, mistä kirjalliset pub-kierrokset täällä starttaavat.
     Nautimme rauhallista lounasta, kun tv huoneen katonrajassa alkoi välittää kuvaa Margaret Thatcherista. Onko nyt syntymäpäivä vai tasavuosia kulunut valtaannoususta tai väistymisestä? Sitten nauha kuvan alarajassa: Baroness Thatcher dead.
     Sen jälkeen BBC näytti taukoamatta kuvia Thatcherin vaiheista, kommentteja, haastatteluja, keskusteluja, muistelmia, puheita, väittelyitä, maailman johtajien tributeja, kaikkea mahdollista kellon ympäri! Vailla yhtään taukoa, jaa, säätiedotuksia taisi tulla joskus väliin.
     Jatkoimme katselua kämpillä, eikä oikein voinut irtautua, vaikka jotkut pätkät alkoivat toistua, mutta aina löysivät uutta. Ehtymätön arkistoaineisto Thatcheria, mutta myös tuoretta tämänpäiväistä kommenttia, railakasta, kunnioittavaa, ihailevaa, mutta myös vastarinnan ääniä. Ihailtavaa uutistoimintaa. Kuka meillä ansaitsisi vastaavaa?
     David Cameronin muistosanat suuresta edeltäjästä olivat komeat. "She didn't only lead the country, she saved the country." Kaiketi ne toistettiin Suomessakin, missä Thatcherille naurettiin ja häntä vihattiin ja vähäteltiin - kuten täälläkin ammattiliittojen, opposition ja vasemmiston piirissä. Nytkin muutamat nuoret ja myös entiset aktivistit todistivat, että oikeastaan hän tuhosi maan. Mursi lakot, nujersi ammattiliitot ja aloitti rajun yksityistämisen. Edelleen kansaa jyrkästi jakava rautarouva. Mutta kukaan ei enää kiistä hänen historiallista vaikutusvaltaansa - ei vähiten kylmän sodan kallistajana lännen voittoon.
     Minua tapaus kiinnosti erityisesti senkin vuoksi, että elin Lontoossa lukukauden 1986 juuri Thatcherin vallan huippuaikoina. Seurasin silloin tiiviisti maan politiikkaa, joka poikkesi niin jyrkästi Suomen untelosta konsensuksesta. Tukka pystyssä sai katsella suoria väittelyitä parolamentista ja muualta, niitä ei silloin vielä meillä televisioitu eikä olisi ollut aihettakaan. Thatcher oli aina esiintymisissään ylivoimainen, tehokas, hyökkäävä, ironinen ja myös hauska, yksityisesti lempeän oloinen. Kova täti kertakaikkiaan.
     Päivän kruunasi loppuillasta puolentoista tunnin dokumentti Maggien elämästä ja toiminnasta, erinomaisesti tehty. Tulihan lähihistorian kertausta kerrakseen. Ja seremonialliset hautajaiset vielä edessä...
     Nyt aamulla kun avasin BBC:n kului kolme sekuntia ennen kuin tuttu nimi kajahti ja muistelmat jatkuivat. Britit ottavat kaiken kirjaimellisesti irti maineikkaasta menneisyydestään. Joka sitä ennen oli kaikkea muuta kuin maineikasta, on toistettu monta kertaa kuinka polvillaan maa oli 1970-luvulla ennen rautarouvan ilmaantumista johtoon. Varmaan tulee vielä lisää tarkentavaa tietoa. Odotellaan.

Wednesday 10 APR 13
Harmajaa tihkusadetta, ulos ei huvita paljon mennä.
     Siispä luetaan. On päästy kirjoitustyön alkuun ja lisäksi luetaan paljon. On mainittava Marjan special löytö läheisestä kirjakaupasta: Kate Summerscalen romaani Mrs Robinson's Disgrace, joka ällistyttävästi alkaa tästä talosta, viereisestä rapusta 8 ! Marjan mukaan viktoriaanisen ajan kulturellit seurapiirit ja oikeuksistaan tietoisiksi heräävät naiset, tunnetut kirjailijat (mm. Dickens) ja tiedemiehet sekä koko historiallinen ajankuva on loistavasti kuvattu. Kuulemma täällä hyvinkin kiitetty ja tuore teos. Sitä hän nyt aivan koukussa tuolla sängyllään lukee.
     Minä selvitin John le Carrén yhden pääteoksen, Smiley’s People (suom. Värisuora, 1980) - hieno vakoiluromaani kylmän sodan loppuajoilta, jolloin agentit harhauttavat toisiaan, samoin valtiot ja myös kertoja välillä lukijaa, joten tarkkana saa olla. Vanha kyyninen vakooja nousee viimeiseen taistoonsa ja saavuttaa suuren voiton, mikä ei häntä kumminkaan ilahduta. Ihailtavan monimutkaisesti ja jännittävästi punottu juoni.
     Kysymys on myös balttiemigranttien hiipuvasta, jo epätoivoisesta taistelusta Moskovan mahtia vastaan. Näin Krossin romaaneissa ja muistelmissa välähtävä teema saa konkreettisen, maanläheisen, kalmanhajuisen tulkinnan. Pariisissa, Lontoossa, Hampurissa, Bernissä liikutaan, aina varman paikalliskuvauksen keinoin. Paitsi jännitystä myös tasokasta korkeakirjallisuutta, luonteenkuvausta, poliittisten tilanteiden hahmotusta jne.
     Täällä valmistaudutaan le Carrén uuden romaanin ilmestymiseen kuun puolivälissä. Mies on vasta 82 ja täydessä terässä. Lohdullista ja kannustavaa, tässä voi olla vielä kirjoitusaikaa itse kullakin jäljellä.
     Olemme hankkineet vähän Skotlannin historiaa, paksun nivaskan lehtiä (Thatcheriä!) ja kotoisia töitäkin on (liikaa) mukana, joten kyllä tässä sadepäivää hyvinkin hedelmällisesti voi viettää mukavassa asunnossamme teetä keitellen ja purkkikeittoa lämmitellen.

Thursday 11 APR 13
Basel voitti Tottenhamin Uefa-cupin äärimmäisen jännittävässä matsissa rankkarikisan jälkeen. Baselin loistava maalivahti Sommer pelasti yhden rankkarin ja toinen meni yli maalin Tottenhamilta. Alkoi jo muistua mieleen omat kisamme Kyröskosken kentällä. Rankkasateessa varmasti raskas peli, mutta ihmeen korkeatasoinen. Briteillä riittää surua.
     Thatcherin hautajaisia valmistellaan, niistä raportoidaan joka aamu ja ilta. Jokohan Jyrkin postilaatikko on kolahtanut. Samalla valmistaudutaan P-Korean ydiniskuun - no ei ihan, mutta valtavasti siitä kohistaan. Viimeksi Obamakin näkyy olleen väsyneen näköisenä valmiina mahdolliseen taistoon. Maailma on takajaloillaan. Yksi kahjo sai vilskettä kinttuihin kautta läntisen puoliskon.
     Tähän viritykseen sopi hyvin Argo, jonka viimein näin tuolla Caemo-leffateatterissa. Sen patrioottinen vire oli lähes pateettinen lopussa, vaikka idea sinänsä hirtehinen. Iranin mellakoiva kansa oli ällistyttävän aidosti saatu kuvatuksi. Tarvittaisiin vähintään J. Hämeen-Anttila selittämään nämäkin muslimit parhain päin. Melko yksitasoinen vaikkakin jännittävä elokuva, jossa ei suuria taiteellisia ansioita. Vähän ihmettelen sen Oscar-voittoa, joka vaikuttaa poliittiselta ratkaisulta.
     Le Carrén uudesta pian ilmestyvästä romaanista oli laaja ote viime lauantain Daily Telegraphissa. Tapahtumapaikka on Gibraltar, minne lähetetään tavallinen väritön virkamies (kirjailijan suosikkihahmo) salaiseen tehtävään. Pian hän sotkeutuu Al Quaidan terrorisuunnitelmaan. Vaikuttaa siis ajankohtaiselta ja varsin lupaavalta.
     Marja sai pikavauhtia luetuksi Kate Summerscalen romaanin ja on aivan vaikuttunut, suosittelee sitä pian suomennettavaksi. Hän on etsinyt hyvin varustetuista liikkeistä tavallista kirjepaperia huonolla menestyksellä. Niin katoaa vanha taito tietotekniikan ammottavaan kitaan.
     Löytynyt hienostunut Thai-ravintola läheisestä kivijalasta sekä kokeiltu vuoden 2012 kalaravintolaksi valittu Café Fish aivan nurkan takana, arvonimen veroiseksi todettu. Turska oli taivaallista. Hauskoja pikkukauppoja paljon, iloisia ja kohteliaita myyjiä. Avain tuli omaan puistoon, ylellistä. Scillat, krookukset, lumikellot, pääsäiäsliljat, esikot, tulppaanitkin kukkivat. Aamuvoimistelu yksinäisessä ylhäisyydessä. Huolettaa että oleskelumme täällä on pian jo puolivälissä.

Saturday 13 APR 13
Nyt alkoi kevät Skotlannissa. Aurinko helottaa, kukat loistavat, kansa istuu terasseilla.
     Retkeilimme läheiseen Botanic Gardeniin ja ihailimme eksoottisia kasveja, hikoilimme trooppisissa huoneissa, näimme merkillisiä kaloja ja kukkaan puhjenneita pensaita sekä avaria niittyjä. Ihmettelimme satojen miljoonien vuosien takaisia fossiileja ja valtavia saniaisia. Ihanteellinen koko perheen vierailukohde, totesimme, varsinkin kun suuret puistot täällä ovat järjestään suljettuja, yksityisiä ja tyhjiä.
     Sattumalta löysimme mainion uimahallin vanhasta tehdasrakennuksesta tästä läheltä, siellä vierähti terveellinen tunti. Illalla vuorossa Chisinaun oopperan vierailu Playhousessa, vanha kunnon Carmen aivan perinteisenä kuvakirjamaisena tulkintana, varmaankin lähellä Pariisin kantaesitystä 1875: asetelmallisesti ohjattu ja koreasti lavastettu, mutta solistit pitivät hyvin pintansa. Elävä aasi talutettiin näyttämölle, ja kaiken huippu oli valkoinen sirkushevonen, joka teki omana numerona temppujaan vailla mitään yhteyttä oopperan tapahtumiin. Ai niin lopuksi toreadori ratsasti sillä lavalle. Loppukiitoksissakin hevonen kumarteli joukon jatkona. Kukaan itseään kunnioittava ohjaaja ei moiseen kosiskeluun sortuisi, mutta tämäpä oopperaseurueen kotimaassa Moldoviassa ja Ukrainassa monesti palkittu Ellen Kent ei häikäillyt. Ja yleisö oli tietysti innoissaan. Vain elävä hevonen ja yksi humalassa kekkuloiva upseeri saivat sen lämpenemään.
     Tätä elämystä piti huuhdella läheisessä Conan Doyle pubissa, upea kirjallisesti valistunut paikka, jossa oli näytteillä jopa Sherlock Holmesin luojan alkuperäinen viulu koteloineen, niin ainakin kyltissä vakuutettiin.

x x x

Näin on työloman puoliväli saavutettu ja aika paljon jo ehditty. Kirjoittanutkin olen uutta tekstiä muutaman kymmenen sivua, mikä residenssimme auliille kustantajalle tiedoksi mainittakoon.
     Ihmeellinen hiljaisuus on laskeutunut. Ei yhtään nimetöntä haukkumakirjettä viikkoon. Se on ohi kuin äkillinen raekuuro. Paha veri on puhkaistu, toivottavasti helpotus seurasi. Pian unohtuvat typerät lööpit ja haavoittamishaluiset ilakoinnit (hei Sartti siellä Kuukausiliitteessä). Pääasiassa median nuoret vahingoniloiset naiset voivat ohjata halunsa mukaan yleistä mielipidettä ennen kuin kirja on edes saavuttanut oikeat lukijansa.
     Sitten vasta alkaa lukeminen. Kuuluu vain hiljaista sihinää, kun sivut kääntyvät. Kirjan kohtaaminen on aina kahdenkeskinen tapahtuma, siihen ei saisi sekoittua liikaa ulkokirjallista rähäkkää. Todellisten lukijain palaute tulee vähin erin, ajan kuluessa. Jotkut ovat nopeita, näkevät tuoreeltaankin hälinän lävitse. Useimmiten palaute on tällöin oivaltavaa, kiittävää tai sitten rakentavasti kriittistä kuten Matti Salon taannoin. Lehdissäkin kuulemma kunnollisia kritiikkejä kuten Eveliina Talvitien Satakunnan Kansassa. Kaikesta siitä voi tekijä olla pelkästään kiitollinen.

Sunday 14 APR 13
Tunnin kestää kävellä tästä meren rantaan pitkin loputonta Ferry Roadia. Mutta perillä odotti palkinto: kehuttu kala- ja äyriäisravintola Ship kanavan varrella, houkutteleva paikka ja sinne luiskahdimme. Nautimme kerrankin maittavaa vihanneskeittoa ja loistavaa Shetlannin lohta. Ei tätä suotta kehuttu.
     Päätavoite oli kuninkaallinen huvipursi Britannia, joka lojuu matkailijoiden ihailtavana satamassa. Kuninkaallinen perhe luopui siitä murhemielin 1997. Saimme peräti suomenkielisen opastuksen luuriin ja kiertelimme laivaa yläkannelta konehuoneeseen. Messissä tarjottiin ilmaispaukku viskiä! Hulppea purkki, kyllä tällä vain kelpasi imperiumin meriä kyntää.
     Bussi toi takaisin ihan kotikulmalle Hamiltonin sillan kupeelle. Katselimme hetken futista Bailiessa ja kellahdimme aika uupuneina levolle. Olipa päivä, oikein Marjan toivepäivä, hän onnellisena kiitteli.

Monday 15 APR 13
Tulimme hyvillä mielin folk-illasta Traverse Theatre alakerrasta ja avasimme telkkarin: heti murheellisia uutisia. Bostonin maratonin loppusuoralla oli räjähtänyt pommi. Mieletöntä meininkiä! Kuvia toistettiin, yleistä sekasortoa, loukkaantuneita kuljetettiin, kolme kuollut. Hyvä mielemme masentui kerrassaan.
     Bostonin maratonilla on meilläkin kunniakkaat perinteet. Eikö Veikko Karvonen voittanut sen joskus 1954 tai sinne päin? Silloin vitsailtiin, että Karvonen polttaa Bostonia, syö Boston-kakkua ja voittaa Bostonin maratonin. Nyt ei naurata yhtään. Varmaan suomalaisia oli nytkin mukana, ei vielä tietoja loukkaantuneista.
     Etsin täällä Edinburghissa samoja folk-laulujen tunnelmia jollaisia koin pubeissa kesällä 1965, mutta eihän sama voi toistua kuin nuorena. Tämä ilta oli kuitenkiin aika lähellä. Caroline Gilmour lauloi itse tekemiään lauluja kuulaasti kuin Joan Baez aikanaan, vähän lyhyempi ruskeaverikkö, söpöjä ja voimallisiakin viisuja. Alan R. Davison lämmitti ensin omilla jutuillaan, eivät hullumpia nekään. Gilmour ilmoitti tämän illan jälkeen lähtevänsä kiertueelle ympäri maata. Ehkä hänestä vielä kuullaan. Rentouttava Guiness-istunto, sopiva edestakainen iltakävely Lothian Roadille..
     Obama näkyy pitäneen jämerän puheen ja luvanneen, että Bostonin syylliset saadaan kiinni. Täällä tihentyy jännitys kohden keskiviikkona pidettäviä Margaret Thatcherin hautajaisia. Mielenosoituksia on luvassa, täällä ei suuremmin kunnioiteta kuoleman majesteettia. 4000 poliisia on komennettu vartioon. Pääasiassa protestoidaan valtiollisia hautajaismenoja vastaan, jotka maksavat 10 miljoonaa puntaa. Mutta on siinä vielä poliittistakin jälkivihaa Iron Ladya kohtaan. Hävinneet eivät ole unohtaneet mitään. Tuntuu vähän oudolta. Ei meillä olisi tullut mieleenkään, että Kekkosen vastustajat olisivat demonstroineet hautajaisten varrella. Kai niitäkin vielä oli jokunen siihen aikaan. Entä Mannerheim! Sosialisti Fagerholm piti lämpimän muistopuheen valkoiselle kenraalille 1951. Vasemmisto vaikeni. Thatcher ei ymmärtänyt suomalaista konsensusta. Vain vastakohtaisuuksien kautta syntyi tulosta. Se ettei hän saa rauhassa tehdä edes viimeistä matkaansa on tavallaan huomionosoitus sekin. Ylihuomenna nähdään.

Tuesday 16 APR 13
Valtava tuuli oli kaataa kumoon, kun kierrettiin linnan sivua Grassmarketille ja edelleen Kansallismuseoon. Aivan upottava paikka, suureksi osaksi uusittu, loistavasti järjestetty teemoittain kokoelmineen. Täällä kiertelisi koko viikon. Saimme yleiskuvia, varsinkin giljotiinin edeltäjä 1500-luvulta kiinnosti, vaikutti tehokkaalta mestauslaitteelta. Skotit olivat edellä fransmanneja.
     Tämän kolkan historia näyttäytyi kymmenien tuhansien miljoonien (!) vuosien takaisista kalliomuodoista nykytekniikan keksintöihin, viikinkiaikaan, kuninkaisiin, luonnontieteeseen, kulttuurihistoriaan ja poliittiseen kehitykseen. Olimme äimistyneitä.
     Syksyllä täällä äänestetään Skotlannin itsenäisyydestä. Tullessamme lentokentältä jo taksikuski murahti, että aloite on 300 vuotta myöhässä. Tuskin irtoaa tämä ylämaa emostaan kuningaskunnasta.
     Nautimme kello viiden teen Ciao Romassa, joka olikin hieno ravintola, ihmiset tulivat sinne aterioimaan ennen oopperaa. Festival Theatressa 50-vuotias Scottish Opera esitti The Flying Dutchmanin. Loistava esitys! Ehkä paras ooppera minkä olen koskaan nähnyt. Vaikka tarina on sellainen kuin on, olivat saaneet siihen ihmeellistä eloa ja vetoa. Ohjaus joka kohdassa hallittu, elävä, rentokin, lopussa kiihkeä ja tunteikas. Lauloivat jumalallisesti, varsinkin Senta (Rachel Nicholls), jonka pitkä balladi jäi soimaan korvaan. Marja oli taas onnessaan. Olipa eroa lauantaiseen Carmeniin. Eroa myös vuosien takaiseen ulkoilmaesitykseen Turussa Aurajoen rannalla, missä esityksen intensiteetti ja osa laulantaa katosi taivaan tuuliin.
     Puhelimme oopperan kahvilassa vanhan herran kanssa, joka kertoi nähneensä Carmenin sodan aikana Hollannissa flaamiksi ja myöhemmin Pariisissa, jossa näyttämöllä ravasi 11 elävää hevosta! Meidän yhden hevosen kokemuksemme täällä oli siis verraten vaatimaton.
     Nostattavaa kävellä iltaisen jyrkkävarjoisesti valaistun Edinburghin halki Royal Cirkukselle, kun korvissa jylisivät vielä oopperan komeat loppukuorot.

Wednesday 17 APR 13
Olipa suurenmoiset hautajaiset. Ja kyllä niitä kuvattiinkin sekä raportoitiin, kehystettiin, kommentoitiin ja keskusteltiin. Mielenosoitukset jäivät lopulta vähiin.
     Aamuseitsemästä alkoi BBC:n lämmittely ja varsinainen lähetys yhdeksältä, tilaisuus kymmeneltä. Pelkkää Thatcheria kuudetta tuntia. He haastattelevat kadunmiestä, naisia reitin varrelta, uskollista autonkuljettajaa, entistä kabinetin jäsentä, vanhaa journanlistia ja professoria, perheystävää, kollegaa parlamentissa, ärhäkkää protestoijaa, kiivasta puolestapuhujaa jne. Margaret Thatcher hallitsee brittien tajunnanvirtaa taas aamusta iltaan.
     Itse seremonia oli loistava, hallitusti ja tyylikkäästi kuljetettu, juhlallinen kerrassaan. Tuskin kukaan enää paitsi kuningatar saa tällaisen lähdön. Elisabeth ja Philip vaikuttivat pirteiltä. Koko poliittinen, diplomaattinen ja hallinnollinen yläkerros kansoitti St Paulin katedraalin yli 2000 hengen voimalla. Valtiollisia vieraita 170 maasta. Meidän Alexander Stubbista ei näkynyt nenänpäätäkään, mutta kaiketi hän siellä jossain istui.
     Lontoon piispa piti hienon, lämpimän ja humoristisenkin muistosaarnan, Raamattua luettiin (pojantytär hyvin, samoin pääministeri) ja laulettiin virsiä niin että kirkko raikui. Britit osaavat senkiin taidon, siellä ei vaieten hymistä vaan todella veisataan, seisaaltaan jotta ääni klulkee. Olisi otettava oppia.
     Margaret Thatcherista on piirtynyt todellisen voimanaisen kuva, samalla inhimillisesti huomaavaisia ja lämpöisiä piirteitä on tuotu kosolti esiin. Hän kohdisti erityistä huomiota palveluskunnalleen. Onkohan ketään naista näin ylistetty vuosikymmeniin - ja samalla haukuttu, parjattu ja riekkuen iloitti hänen kuolemastaan. Merkillisen jyrkkä kahtiajakoisuus, mutta kuten joku haastateltavista sanoi: hän olisi itse ollut pettynyt, elleivät hautajaiset olisi tuoneet esiin myös vastustavia ääniä. Hän rakasti jakolinjoja.
     Olisiko Britannia onnellisempi, jos pehmeä jakolinja olisi jatkunut eikä tämä kova tahtonainen olisi kääntänyt kurssia? Toiset sanovat, että talous olisi lopullisesti raunioitunut ja maa vajonnut ilman Thatcherin rajuja otteita. Hän halusi Britanniasta taas suuren, ja monen mielestä onnistui. Toiset väittävät hänen romuttaneen vanhan turvallisen yhteiskunnan. Nyt ollaan taas alamäessä. Silti hautajaiset olivat David Cameronin suuri hetki, piispakin muisti häntä hauskalla tarinalla saarnassaan. Jospa taas henki tulee päälle ja uusi nousu alkaa.
     Huomenna luemme lehdistä lisää aukeamakaupalla Thatcheria, Thatcheria, Thatcheria...

Thursday 18 APR 23
Jos on huolissaan paperilehtien loppumisesta, kannattaa käydä Englannissa. Valtaisia, runsaita, painavia, hyvin toimitettuja, liiankin täyteläisiä sanomalehtiä joka jumalan päivä. Bussissa töihin menevistä kolmannes lukee paperilehteä. Teksti on pientä ja tiheää, pitkiä juttuja, seikkaperäisiä, aivan uuvuttavia.
     Nyt Thatcherin hautajaisia on kuvattu niin komeasti että kauhistaa. Suuria erityisiä liitteitä loistavine koko aukeaman kuvineen. Piispan koko puhe Timesissa. Tämmöistä ei koskaan näe Suomessa. Totuuden nimissä Guardian säilyttää viileän linjan eikä hehkuta Thatcheria. Täällä Skotlannissa ollaan myös hyvin kriittisiä, muistetaan kuinka Iron Lady mursi kaivoslakon ja lopetti kymmeniä kaivoksia.
     Historiaa on kuitenkin nähty ja tehty. Kuinka satuimmekin tänne näiksi päiviksi. Parempaa kertauskurssia lähihistoriasta ei olisi voinut saada.
     Tänään kuljeskelua puistoissa, kuultiin kello yhden kanuunanpamaus linnan harjalta. Taidelounas National Galleryssa. Kivaa ajankulua on vain flaneerata ja katsella ihmisiä miljöössään.
     Olen viihtynyt J.P. Donleavyn seurassa. Pentti Saarikosken suomentama The Ginger Man eli Holtiton mies on ollut hyllyssäni kai 60-luvulta asti - ja nyt jo luin sen. Letkeä kokemus, tyyliä luova romaani, joka saanut paljon seuraajia. Saarikosken suomennos selvästi innoittunut, tässä oli kirja hänelle, vaikutti näköjään hänen päiväkirjojensakin tyyliin (huomasikohan Tarkka). Dublinin boheemisakin kuvaus hilpeätä. Hyvää yölukemista, vaikka sekoilevasta päähenkilöstä ei voi varsinaisesti pitää. Jatkan saman tekijän A Singular Manilla, onkohan sitä suomennettukaan.
     Kirjan reipastuttamana illalla yksinäiselle pub-kierrokselle, Voodoo-klubilla laulettiin kauniisti, varsinkin afrotukkainen nainen - ja toinen soitti folkia harpulla! Dr Jekyll ja Mr Hyde täyttyi puolestaan heavy rockista. Poikani olisi ollut innoissaan sekä riehuvasta soitosta että karmeasta goottihenkisestä miljööstä. Joku väitti, että Edinburgh on maailman pubitihein kaupunki, voi pitää paikkansa. Ei ehditä kaikkiin.

PS Tarkan elämäkerran mukaan Saarikoski ei saanutkaan Holtitonta koskaan valmiiksi, vaan sen suomensi Erkki Haglund. Hänet pantiinkin myöhempään painokseen suomentajaksi. Olihan holtiton suomennosrupeama. Virtuoosimainen lopputulos joka tapauksessa. Ja A Singular Man on suomennettu nimellä Anteeksiantamaton herra Smith. Wikipediasta on hyötyä.

Saturday 20 APR 13
Bussi 36 vie tästä nurkalta paitsi merelle myös toiseen suuntaan Holyroodin linnan ja uuden upean parlamenttitalon väliselle päätepysäkille. Molemmissa harjoitimme tutkimuksia. Kun olen lukenut Nigel Tranterin populaarista Skotlannin historiasta kuvauksia katolisen Queen Maryn ja uskonpuhdistajan John Knoxin taisteluista, tuntui merkilliseltä astella samoja linnanhuoneita, missä nämä kohtasivat vajaat 500 vuotta sitten. Ajan syklinen läheisyys hipaisi.
     Täällä kuninkaalliset edelleen viihtyvät kesäisin. Hienossa elokuvassa, missä Helen Mirren esitti kuningatar Elisabethia, tämä oli yksi tapahtumapaikka. Tänään näimmekin ilmielävän kuninkaallisen, kun pinsessa Anne jakoi kunniamerkkejä Afghanistanista kotiutetuille sotilaille. Osuimme paikalle kiipeiltyämme tunnin läheisellä vuorella, mutta kuningas Arthurin istuin jäi toistaiseksi valtaamatta. Saimme sen sijaan vastaanottaa sotilaiden komean ohimarssin, skottiasuinen soittokunta kärjessä.
     Parlamenttiin palaamme ensi viikon kyselytunnilla.
     Säteilevä päivä päättyi illalliseen intialaisessa ravintolassa Hamiltonin sillan kupeella. Hienostunut ravintola on kätketty mahdollisimman huomaamattomasti entisen varastorakennuksen näköiseen parakkiin. Valkoiset pöytäliinat ja valkotakkiset superkohteliaat miestarjoilijat.
     Hyppäsin vielä taksiin ja hurautin King's Theatreen, missä Millennium Forum Productions (kiertävä seurue) esitti Brian Frielin näytelmän Translations. Se kertoi kielitaistelusta Irlannissa 1833, jolloin brittisotilaat oli komennettu muuttamaan iirinkieliset paikannimet kunnollisiksi englanninkielisiksi. Karttatyö aiheutti monenlaista kahakkaa paikallisten asukkaiden kanssa, joita ylinnä edusti vanha latinaa ja kreikkaa taitava koulumestari, vähän taskumattiaan kallisteleva veikkonen. Irlantilainen kansallisylpeys ja brittiläinen ylivalta törmäsivät sekä koomisin että traagisin tapauksin. Puhuttiin iirinsekaista englantia ja proper English, pääpiirteet sentään sieppasin. Näinkin voi sympaattisen näytelmän tehdä peräti kielipolitiikasta. Isossa teatterissa vähänlaisesti yleisöä.
     Pieni esimerkki käytöseroista. Kysyin väliajalla ohjelmaa makeisia myyvältä tytöltä. Tämä kutsui toisen kaverin "to help the gentleman to get program". Hujoppi lähti viemään minua toiseen kerrokseen oikealle tiskille, missä niitä siis oli. Mites Suomessa: "Niit on kai siäl aulassa."
     Shakespeare pubissa paluumatkalla kova meno, jalkapalloa ja polttareita. Marja jäi kotiin lukemaan Gillian Flynnin tämän kevään bestelleriä Gone Girl, jota kehuu mukaansa nieleväksi trilleriksi.

x x x

Ilahdutti muuten eilen kustantajan tänne skannaama Juhani Seppäsen kolumni Ilta-Sanomista. On siis myös älykkäitä, oivaltavia lukijoita, vastaanotto ulottuu ihan laidasta laitaan. Seppänen toteaa, että "Rajalan kirja on hienompi kuin hän itse tietääkään". Hyvä tietää.
     Toiselta laidalta ihmetyttää edelleen, että jotkut näkevät minun "haukkuvan ex-vaimoa sivistymättömyydestä". Miten niin! Koko sanaa sivistys en käytä kertaakaan. Jos kuvaan joitain keskusteluja, tulkinta on lukijalla. Jos Me Naisten palstanpitäjä siellä haluaa nähdä "haukkumisena" huvittuneet, hienovaraiset kommentit niin nähköön. Lukijathan kirjan viime kädessä luovat, kukin omista edellytyksistään (ja ennakkokäsityksistään).

Sunday 21 APR 13
John le Carrén uusi romaani A Delicate Truth saa hieman viileän ja jakautuneen vastaanoton. Sunday Timesin kriitikko Stephen Amidon pitää kirjailijaa yleensä mainiona eritasoisten konnien kuvaajana, mutta tällä kerralla hän ei suo heille riittäväää huomiota. Hän ei ole vaivautunut kyllin moniulotteiseen henkilökuvaukseen, vaan on tyytynyt kokoelmaan inhonsekaisia attribuutteja. Konnat taitavat olla etupäässä läntisiä vehkeilijöitä. Amidonin mielestä kirjailija takoo vasaralla tärkeinä pitämiään totuuksia lukijan päähän.
     Tämä on kiintoisaa sen kannalta, että täkäläisen lehden Scotland on Sundayn kriitikko Hannah McGill kaipaa le Carrélta selvempiä kannanottoja, onko hän läntisten arvojen puolella vai ei. Hänen katsotaan yleisesti hämmentäneen jo kylmän sodan rajalinjoja, eikä hänen omista arvoista ole saatu täyttä kuvaa. Kirjailija on yhtä monikasvoinen kuin kaksoisagenttinsa. Kylmän sodan kahtiajakoa hän itse on viimeksi hämmentänyt Guardianin haastattelussa pari viikkoa sitten. Siinä hän muisteli erityisesti läpimurtoromaaninsa The Spy who came in From the Cold syntyä ja vastaanottoa. Romaani ilmestyi 50 vuotta sitten.
     Le Carré otti kantaa Irakin sotaan romaanissa Absolute Friends, ja siinä hän kääntyi suorastaan raivokkaasti länttä ja maahantunkeutumista vastaan. Uuden kirjan osalta odotushorisontti on siis ollut täynnä kysymyksiä. Vastaukset ovat näköjään tulkinnanvaraisia. Lännen salaisesta operaatiosta Gibraltarilla on kysymys, ja terrorismi ja sen uhka on tietysti pohjimmaisena aiheena. Mustavalkoiseksi kirjailijaksi kukaan ei le Carréta väitä, sen sijaan väisteleväksi ja vaikeaselkoiseksi ideologialtaan. Ei oikein uskota, että hän on kääntynyt lännen tiukaksi kriitikoksi.
     Observerin Robert McCrum on arvostelijoista myönteisin, hän vetää pitkän linjan le Carrén aikaisemmasta tuotannosta ja toteaa uusimman luontuvan linjaan kyynisyydessään, juonen punonnan briljanssissaan ja tehokkaassa jännityksessään. Kun jotkut pitävät kirjailijaa jo melko ennakoitavana, McCrum näkee hänen etsivän aina uusia rintamalinjoja. Arvostelija pitää romaanin synkkää lopetusta suorastaan loisteliaana. Kirjan paljaaseen epätoivoon maailman tilasta sekoittuu ja tuo kuitenkin lämpöä kirjailijan kiihtyvä kuuma raivo (the heat and velocity of itse author's rage).
     Le Carrén myöhäistä radikalisoitumista voi pitää Kyösti Salovaaran tavoin epäuskottavana ja teennäisenä, mutta kohtuullisen hyvin hän näyttää kertojana säilyttäneen otteensa. Yhteenvetona le Carré on arvioiden perusteella kirjoittanut tasoltaan suurin piirtein tuotantonsa keskivaiheille sijoittuvan romaanin.

x x x

Enpä olisi ikänä uskonut istuvani kirkossa veisaamassa englantilaisia virsiä kurkku suorana. Niin vain kävi Marjan yllytyksestä. St Cuthbertin kirkossa oli keväinen lauluilta - Old Songs Bright and Beautiful - Malawin, Zambian ja Zanzibarin köyhien alueiden hyväksi. Komeasti täysi kirkollinen veisasi kuoron johdattelemana, siinä suorastaan itsekin innostui. Välillä kuultiin speakerin Bill Copelandin irtonaisia letkautuksia. Miten täällä onkin niin iloluontoista kristillisyyttä. Taidamme ennen lähtöä liittyä St Cuthbertin seurakunnan ulkojäseniksi.

Praise the Lord, praise the Lord,
Let the earth hear His voice!
Praise the Lord, praise the Lord,
Let the people rejoice!

Monday 23 APR 13
Huomasin että tutkivan journalismin tähti David Walsh luennoi Lance Armstrongista kertovasta kirjastaan Royal Lyceum Theatressa. Päätin poiketa kuulemaan. Teatteriin paineli väkeä yhtenä virtana. Onkohan tää nyt oikea paikka? Siellä menee tavallisesti Ibsenin A Doll's House, jospa nämä menevät sitä katsomaan. Ehkä luento on jossain sivuhuoneessa. Mutta ei tällainen nuorten miesten virta voi mistään Nukkekodista olla näin kiinnostunut.
     Vähitellen uskottava, että kaikki työnnyimme suureen teatterisaliin kuulemaan David Walshia. Suosio vähän kuin Esa Saarisella. Valkotukkainen Walsh esiintyi kuin lavatähti ainakin, esitti ensin videopätkiä pyöräilijän vaiheista ja haastatteluista ja puhui sitten yli tunnin väsymättömästä 13 vuotta kestäneest&aum