Henkil&ötiedot
Julkaisut
      Teokset
      Näytelmät
      Artikkelit
Kirjoituksia
      Ajankohtaista
      Esitelmiä / Puheita
      Kannanottoja
palaute
pääsivulle

päiväkirja

Maanantai 3.12.07
Palattu maalta, saatu paljonkin aikaan.
     Onkohan missään enää niin yltiöisänmaallisia juhlia kuin Hämeenkyrössä tämä lottayhdistyksen ja suojeluskuntien yhteisen historiateoksen julkistaminen Koskilinnassa. Se oli herranpoijjaat juhlallinen tilaisuus. Mikrofonin käytössä nyt oli vähän toivomisen varaa, mutta puheiden sisällön kyllä arvasimmekin me takana istuneet; Heimo Nordfors ja Tuomiston Pekka kertoivat sitä paitsi ihan kiinnostavaa tietoa. Ehkä oli kuten mainio emeritusrovastimme totesi kahvijonossa: "Kun kerran sodatkin on kestetty niin kyllä me kestämme tämän juhlankin.."
     Esko Lammin kirjoittama paksu juntikka Isänmaan parhaaksi (Suojeluskunta- ja lottatyötä Kyrösjärven seudulla 1917-1944) näyttää sinänsä pätevältä ja ainakin seikkaperäiseltä teokselta ja tulee kulumaan omankin työni lähteenä. Mutta heti osui silmään, että luku "Frans Emil Sillanpää ja maanpuolustus" on vähän kummallisella asenteella ja väärillä tiedoilla kirjoitettu; siihen täytynee totuuden nimessä puuttua myöhemmin. (Muuten: Pulla ja Waltari kirjoittivat 1932 näytelmän Isänmaan parhaat.. sama kaiku on askelten.. no se oli kyllä kevyt satiiri)
     Hauska oli poiketa Ylivakerille pitkästä aikaa ja kertoilla kuulumisia, molemmin puolin. Tauno tosissaan tokaisi: "Olipa virkistäviä tietoja." Olivat Hilkan kanssa juhlassa kutsuvieraina kuten mekin, joten riitti siitä sananvaihtoa ja monesta muusta. (Alisa ja Elisa, ent. kälyt, ovat juhlineet kuuskymppisiään railakkaasti Lontoon humussa, soittelimme illalla.)
     Matkan päätapaus Kutsumuksessa Risto ja Tarja Auttilan vieraina, entisessä kodossani tuolla rannassa; nyt tehtiin ne kauan hierotut vanhan saunan kaupat ja nautittiin päälle ruhtinaallinen iltapala. Uusi vaihe, samalla lähtee savusauna nousemaan toivon mukaan, sekin hitaasti mutta varmasti. Eihän olisi Katrin ent. Kutsumus voinut saada parempia nykyasujia kuin nämä Auttilat; osaavat antaa arvon persoonalliselle rakennukselle ja parantaakin huikeasti sen tasoa siitä mihin me jäimme.
     Siispä Viehätyksen kiihkeän joulusiivouksen (!) ja asioiden hoidon jälkeen tyytyväisin mielin räntävihman läpi jyräsimme Marjan korjatulla Golfilla takaisin Sepänkadulle. Kissamme Simakin kävi meitä ylhäisesti tervehtimässä kunnes vetäytyi taas talvikotiinsa Korkalan Tyynen hellään hoivaan, sekin pari mäen päällä metsämökissä kuin vanhasta satukirjasta. Helsinkiin oli kaiken jälkeen silti hyvä palata.

Tiistaiaamuna 4.12.07
Onpas Saska Snellman virkistynyt kovasti: jo toinen hieno kolumni lyhyen ajan sisään. Lenin-patsaan perusteista poika kirjoittaa todella terävästi ja vastaansanomattomasti. (Hesarin kulttuuri tänään) - Saarikosken sukua, epäilemättä.
     Mikään ei niin piristä aamua kuin hyvin kirjoitettu juttu. Valitettavasti hyvät ajankohtaiset pakinat ovat poistuneet, siis kokonaiset kaaret, johon Ukkola S Kuvalehdessä parhaimmillaan pystyy, mutta useimmat jäävät irtoheittelyjen, kevytvitsien varaan.
     Selvitetty viikonlopun lehtiä, Venäjän vaaleja etupäässä seulotaan. Vielä jatkuu keskustelu Smedsin Tuntemattomastakin. Eilen oli Eija Salon oivaltava palanen yleisönosastossa, kriittinen ja ajateltu. Kirsikka jatkaa kriitikkorintaman ylistystä kulttuurissa.
     Olin kyllä huvittunut ja kosketettukin siitä sattumasta, että Ilta-Sanomat julkaisi viikonloppuna peräti täyteläisen "PR -numeron" kuten toimittaja hauskasti ilmaisi. Tällaista sattuu harvoin, varsinkaan niin loistokasta kirjan (Kuningasajatus) esittelyä kuin on Kaarina Timosen ja Pekka Elomaan havainnollinen kaupunkikierros autenttisille tapahtumapaikoille. Katrikin sai kuvallaan mainostaa kerran ansiokasta tarinaa. Tuntemattomasta heittelin mitä mieleen tuli Marisa Lappalaisen soittaessa; siitäkin kertyi näköjään sivu täyteen. Heittely jatkunee.

x x x

Kaisu Mikkola osoitti urheutta, kun valitsi vaan oman suosikkinsa eikä vilkuillut sivuseikkoja kuten missä on asunut ja mitä harrastanut ja onko saanut muita palkintoja. Finlandia-kisassa valitaan paras teos ja sillä siisti. Minun on vielä tutustuttava paremmin Hannu Väisäsen kirjoihin, valitan että jääneet tähän saakka.
     Ovatkohan nostalgia, syntyjuuret, lähtökohdat nyt suurten ikäluokkien ohjelmassa erityisellä paikalla. Sitähän Heimat on Teemalla, mitäpä muuta. Sitä Hannunkin oululaistakautumat. Me rupeamme kaikki muistelemaan kun työ ja elämäntahti harvenevat. Väisästä on verrattu Proustiin; aika rohkea rinnastus, mutta jotain yhteistä löytynee.
     Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelma alkaa hahmottua, sen äärellä istuttiin Stockmannin yläkerrassa. Jos nyt kaavaillut kohdat pitävät, täytyy valmistautua yleisöryntäykseen. Waltari on teemana vetävä, mutta niin ovat esiintyjätkin. Vammalassa tavataan kesällä ja sitten tulevina kesinä kaiketi Sastamalassa.

Itsenäisyyspäivänä 2007
Sauli Niinistö hallitsi aamua niin Tähtitorninmäellä kuin radiohaastattelussa; hänen roolinsa kirjailijana tuntuu hämmentävän ainakin toimittajia. Onko hän nousemassa vähitellen arvojohtajaksi? Paikka on vapaana.
     Katselimme Laineen tuttua Tuntematonta tunnin verran ennen kaupungille lähtöä. Nyt kiinnittyi huomio Ahti Sonnisen taitoon käyttää vaihtuvaa marssimusiikkia taustalla, samoin edelleen tulee ihailluksi dokumenttiaineiston sulauttamista kerrontaan. Näyttelijäkaarti on vahva, ei voi vastustaa.
     Tihkuisella matkalla Lisa Sokolovan näyttelyyn törmäsimme Merja Rehniin, joka aikanaan toimi vuoden Hämeenkyrön kulttuurisihteerinä - nyt vähän laajemmilla aloilla. Sokolovan "Elämyksiä Helsingissä" näyttely on raikas, valloittava: tutut näkymät tuoreesti ja ulkopuolisesti, silti tai siksi rakastaen nähtyinä. Värimaailma kuin Pariisia, puistot kuin Pietaria. Ihastuimme siinä määrin, että tuttu näky Eiran puistosta tuli varatuksi.
     Reissun jälkeen ehdimme vielä nähdä Tuntemattoman lopun, vaikuttavaa. Siitä helppo siirtyä Åke Lindmanin elokuvaan Etulinjan edessä, samaa jatkosotaa käytiin. Harry Järvin esseitä olen lukenut (Konst är kvalitet), joten kiintoisaa oli perehtyä hänen sotamuistoihinsa. Elokuvalle toi oman dokumenttipohjan hänen autenttinen haastattelunsa ja valokuvansa. Jännää oli se, että Järvin konekiväärikomppania oli niin tuiki erilainen kuin Linnan, ilmeisesti: täällä oltiin sivistyneitä, kohteliaita, ei kiroiltu eikä purnattu, oltiin lojaaleja johtajille ja urheita silti taisteluissa. Uskon että tämäkin kuva sodasta pitää paikkansa. Ohjaajana sentään Lehtoa näytellyt mies. Oli erilaisia joukkoja, ruotsinkieliset hieman kultivoidumpia kuin suomalaiset korpisoturit. Sekin auttaa ymmärtämään Linnan romaanin ristiriitaista vastaanottoa aikanaan; ei se ollut pelkkää sokaistua idealismia ja sen tuottamaa torjuntaa, vaan myös kokemusperäistä erimielisyyttä.
     Marja laittoi loistavaa kuhaa à la Mannerheim; sen voimalla jaksoi hyvin katsella illan juhlat Linnassa, joita kommentoidaan nyt riittämiin kaikkialla. Surusilmäinen, yhä häikäisevän kaunis Tanja Saarela jäi mieleen. Tiia upeana, ansaitsi juhlavuotensa ja Katri mitalinsa. Ja vilahtihan siellä Istanbulin matkakumppani Jukka Parkkinenkin, palkittu mies, ja kirjailijoita sentään muutamia muitakin. Mutta akateemisia ja yliopistoväkeä, virkamiehiäkin vähän, poppareita, näyttelijöitä ja urheilijoita yhä enemmän. Hyvä kuva ajastamme.
     Mitä mieltä itsenäisyydestä? Minulle kelpaa tämä aste oikein hyvin, vielä on vähän omaa kansallista leimaa ja liikkumavapautta mielin määrin. Mitä puuttuisi? En juuri keksi mitään. Ilta-Sanomien haastatteluun 'Mikä parhainta Suomessa' vastasin: ilmaisvoimainen kieli ja valoisat suviyöt, vuodenaikojen mahtava vaihtelurytmi. Mutta se oli tiputettu lehdestä, ilmeisesti olin hillunut siellä kylliksi.
     Nokialla voidaan juuri nyt olla eri mieltä Suomen erinomaisuudesta. Aamulehden etusivu jää historiaan, samoin Matti Kuuselan loistava kolumni vesiongelmista Pakistanissa ja Nokialla. Onni täällä vaihtelee, kloorivesi voitelee.

Maanantai 10.12.07
Luento Ikäihmisten yliopistossa Parkanossa; hupaisaa että tämä videotekniikka on näinkin kehittynyt, että kuulijoita ja näkijöitä samalla Kankaanpäässä, Ikaalisissa ja Hämeenkyrössä. Kun Matti Parjanne tämmöistä Tampereen yliopistossa kehitteli noin 15 vuotta sitten ja olin yhtenä koekaniinina, yritykset menivät etupäässä poskelleen.
     Edestakainen ajomatka märässä pimeydessä sujuu äänikirjaa kuunnellen. Henning Mankellin Riian verikoirat kiinnosti sikälikin, että Riika tuli tutuksi jokseenkin noina aikoina 90-luvun taitteessan joita Wallander kokee vierailullaan. Hotelli Latvian kuvaukset hyytävän tuttuja, hyvä kirjailija tämä Mankell. Minä nyt en ollut rikosasioissa liikkeellä, vaan itsenäisyyden juhlapuhujana Anglikaanisessa kirkossa tilanteen ollessa maassa äärimmäisen kriittinen. Vieläkin kylmää, mutta jännääkin oli.
     Kun söin päivällisen pitkästä aikaa Sarvessa, tapasin serkkuni Oskun ja kuulin taas juttua ihan arkisesta Suailakkaat pikkujoulut Villa Kivessä, lähinnä taas "pikku-Ollin" (noin kaksi metriä ja parisataa kiloa) ansiosta, joka meitä hauskuutti ja laulatti ja piti sitä paitsi ansiokkaan pakinan Pullan ja Waltarin tunnetusta aseveljeydestä 30-luvulla (Kapteeni Leo Rainio). Pulla-seura on kokenut vakavia menetyksiä lyhyessä ajassa, mutta Waltari-seura sen kun porskuttaa kohti juhlavuotta. Illan tähti oli entinen Istanbulin konsuli Esko Tammivuori (yli 90), joka veteli Üskadaraa turkiksi tehostaen esitystä aitoperäisellä liikunnalla. Kari Uusitalo voitti taas tietokisan, mutta varsinainen tietäjä on Leena Laakso, jonka tarjoilemia detaljeja nuoresta Waltarista, Saima Harmajasta, Uuno Kailaasta ja Yrjö Gustafssonista kuuntelin silmät pyöreinä.
     Samana iltana pohtii Sillanpää-seuran johtokunta Hämeenkyrössä Rauhamäen kohtaloa. Mitä ihmettä rapistuvalla kiinteistöllä tehtäisiin. Seuran suuri ponnistus oli 30 vuotta sitten hankkia ja kunnostaa Töllinmäki museoksi ja samalla pidettiin yllä naapurissa tätä Rauhamäkeä, joka tuli seuran omistukseen mutkikasta tietä. Onhan siellä pidetty tunnelmallisia tilaisuuksia vuosikymmenten mittaan. Mutta kunnon keskusta siitä ei tullut. Vankka hirsirakennus vaatisi perusteellista remonttia. Mielestäni pitäisi yhtiöittää kaikki nämä kohteet: Myllykolu, Töllinmäki ja Rauhamäki ja tehdä kokoava sillanpääläinen toimintasuunnitelma matkailullisin ja kulttuurisin tunnuksin, tukena kunta, joutsenten reitti ja joukko sponsoreita. Mutta näin suurisuuntaiseen tähtäykseen tuskin Hämeenkyröstä löytyy enää innostusta tahi toimijoita. Joka tapauksessa seura voisi vapautua raskaista kiinteistöistä ja keskittyä henkisiin harrastuksiin. Mutta oikea kulttuurityö siellä päin on juuri seiniä, rakentamista ja talkoita. Sillä linjalla saavutettukin näkyviä ja kunnioitettavia tuloksia.

Torstai 13.12.07
Kaunis Lucia Tammisaaresta toi valon. Pimeätä onkin.
     Pari sivua taas eteenpäin, liian hidasta. Lounaalla Café Engelissä Faruk Abu Chakran kanssa. Kuulen tietoja erilaisista kongresseista ja suunnitelmista. Lontooseen tähtäämme, Kairo esillä, Pariisissa suuri suomipromootio ensi vuonna. Faruk näitä tutkailee aktiivisen verkostonsa kautta. Lähdössä Dubaihin, josta lupaa etsiä Sinuhen vastaanottoon liittyvää, saas nähdä.
     Illalla Otavan takkatuli-ilta ja väkeä puristuksiin saakka, joulupöytä ja viiniä, paikalla kaikki. Matti Klinge kiskaisi sivuhuoneeseen puhumaan viisaita Pekka Tarkan ja Matti Suurpään kanssa, sinne tilattiin sitten Sirpa Kähkönen kaunistukseksi ja tuli Jyrki Nummikin. Sotilasasioista paljon puhuttiin, Smedsin paukkuteatteri ei saanut kannatusta, mutta myöhemmin illalla Jane kehui sitä innokkaasti, varsinkin alkua, joten naisten esitys kuten jo todettu. Huomasin Klingen päiväkirjasta kuinka hän tyrmäsi Varpion "virallisen" Linna-kirjan, ei kiveä kiven päälle, kuten hän tyytyväisenä myönteli, joten varauduttava kovaankin kritiikkiin näissä elämäkerroissa. Onneksi en tee mitään virallista eikä niskassani ole mitään toimituskuntaa, vaan saan kirjoittaa Waltaria oman intoni ilossa. Pekka tosin siihen, että kun tämmöisen "naistenmiehen" kirja ilmestyy, tulee heti tarve tilata virallinen.. Haha, katsotaanpa vaan. Viron historiasta puhuttiin ja kaikesta mahdollisesta. Kunnes Eija Bastman tuli ja tempaisi takaisin yleiseen hyörinään.
     Monia kivoja kohtauksia. Katariina Romppainen kertoi sopeutumisestaan Akaaseen, minne muutti Hämeenkyröstä joskus loppukesästä. Olihan sekin menetys. Siljan (Sillanpään) Ukko-poika voi kuulemma hyvin. Outi Pakkanen lisäsi tietojani teatteriasioista. Lauri Meri kirjoittaa Tauno Palosta kaiketi jo neljättä kirjaa, ehkä tästä tulee se varsinainen. Pentti Siimes muisteli äsken Taunoa televisiossa varsin eloisasti, samoin Kassila toissailtana Lallukassa. Myös Palolla on juhlavuosi 2008, kuuluihan Waltarin parhaisiin ystäviinkin. Vesa tietysti ja Kirsti pyörähtivät kuvioissa ja ketä kaikkia, toimittajia ja kaunottaria. Pysyin kohtuudessa, kävelin ennen kymmentä virkeänä kotiin katsomaan rikostarinoita tv:stä.

Perjantai 14.12.07
Marja täyttää vuosia, kahvia sänkyyn, pari Doris Lessingin suomennosta ja amaryllis; eiköhän se mennyt hyvien nuottien mukaan. Postiluukusta rapsahti puoli kahdeksalta kuori, jossa paperinukke: Marja pukeutuu hääpukuun kesällä. Kaikkea hauskaa keksivät nämä ystävät.
     Juhla jatkuu lounaalla Katajanokalla, vanha kunnon Skatta! Siellä vietin parhaan lapsuuden, Laivastokadulla, meri aukeni viidennen kerroksen ikkunoista, jäätä hiihtää ja luistella, Korkeasaari kutsuvana, varastoja ja seinustoja missä braijata, Vedenkantajan puiston urheilukisat. Uspenskin katedraali ja houkuttelevat kalliot. Skattan ympärijuoksu! Mitä kaikkea. Taru päättyi kun muutimme Sepänkadulle 1958. Olin Norssin kolmannella.
     Lounastettiin Rännäleillä Kanavakadun päässä uudessa talossa, loistokas näkymä sieltäkin Suomenlinnaan. Ilmeni että he ovat asuneet täsmälleen samassa asunnossa kuin minä lapsena, Laivastokatu 12 A 24. Maailma on pienehkö! Lähetystöneuvos kertoili lohikeiton äärellä kokemuksia vaiherikkaalta uralta, viimeksi Prahasta. Suomen eduskunnan valiokuntien tutustumismatkat, juuri semmoista kuin me kuvittelemme eli mahdollisimman turhaa. Kuten Loka Laitinen irvii Avun verkostosivuilla, shoppailua ja tutustumista - lähinnä toisiinsa. Loistavaa. Jaa oli kuulemma yksi järkevä ja tuloksellinen matkaremmi ja se oli Timo Kallin vetämä maatalousvaliokunta. Sitä ei tarvinnut hävetä. Uskottavaa.
     Lisäksi Risto puntaroi monipuolisesti Kosovon itsenäistymispyrkimystä ja piti sitä vaarallisena ja mahdottomana. Ottaako EU vastuun uudesta räjähdyksestä ruutitynnyrissä? Naiset puhuivat naisten juttuja, muistelivat kai yhteisiä kouluvuosiaan Turun Tyttölyseossa. Palatessa kierrätin Marjaa näille lapsuuteni kultarannoille. Voi kuinka kaikki on säilynyt hyvin ennallaan, mitä nyt vankilasta on tullut hotelli. Mutta kansakoulukin tallella ja sen piha, ihan sydäntä kouristi. Niin tuttua, kuin voisi heti siirtyä aikakoneella 50-luvulle.
     Ilta taas Villa Kivessä, kävin sen saunassakin ensimmäistä kertaa ja terassilla viillytellessäni katselin upeaa näkymää Töölönlahden yli valaistuun oopperaan ja Finlandia-taloon. On hassumpiakin saunapaikkoja, mutta tungosta ei tullut, sain saunoa omassa ylhäisyydessäni. Helsingin kirjailijoiden pikkujoulu sujui sitten aika leppoisasti pienen purtavan, marilaisen laulannan ja tangojen merkeissä.

Lauantai 15.12.07
Hartwall-areenalle on kyllä hankala mennä, oli sitten mikä peli hyvänsä ja vaikka paikka on harkitusti ratojen välissä ja liikenteen keskellä. Miten kuninkaallista astella kaikessa rauhassa vaikka Finlandia-taloon, keskellä elävää kaupunkimiljöötä. Toiseksi isossa hallissa selluaminen on kuin antiikin colosseumia, kaljaa ja sirkushuveja.
     Nämä varaukset muistaen Katrin ja Jari Sillanpään joulushow oli tietysti merkittävä paalu viihteen historiassa. Ei kai näin välkkyvää, mahtavaa, pauhaavaa ja loistavaa ole ennen tehty. Ihailtavan viimeisteltyä, harkittua, tarkasti laskelmoitua. Tähtien karisma kyllä puree vaikka punaisella torilla, mutta jotakin ainakin Katrin herkkyydestä hukkuu massiiviseen pauhinaan. Alussa isorumpu löi tuttuihin joululauluihin tahtia kuin sotaväen paraatissa, liekö tarkoituskin. Mutta parhaat numerot pysäyttivät kyllä, varsinkin jos taustaa maltettiin vaimentaa. Katrin "Sydämeeni joulun teen" oli edelleen vaikuttava ja Sillanpään "Jouluyö, juhlayö", jota katsomossa haahuilukaan ei niin pahoin häirinnyt. "Adamin joululaulu" oli sentään liikaa hänen äänivaroilleen, se vaatii oikean tenorin. Mutta täyttä hollywoodiahan tämä on, amerikkalaisen joulun maihinnousua toden teolla. Semmoisena ajan merkki, tienviitta toisillekin: yhä suurempaan, yhä komeampaan.
     Katri oli kiltti kun lähetti liput, laskeutukoon hänelle joulurauha menestyksekkään kiertueen jälkeen. Rauhasta laulaminen tuntui varmaan paradoksilta tämän suuren huminan keskellä. Nyt on nähty maan kaksi suurinta showta, tämä ja Smedsin Tuntematon. Molemmissa presidentti paikalla, mutta tässä häntä ei ammuttu eikä muitakaan. Yhteisiä piirteitä oli tekniikan ylivalta, näyttävyys, melu ja pauhu, jonka lomasta tuikkii joitakin tuttuja väläyksiä kadonneesta suomalaisesta joulutunnelmasta tai Väinö Linnan romaanista, jota kukaan ei enää tunnistaisikaan myöhempien esitysversioiden sekalaisesta tulkintaryteiköstä.
     Konsertti oli niin pitkä ja ryysis takaisin niin kova, että päätimme suosiolla jättää Suomi-Puola yhdistyksen houkuttelevan pikkujoulun väliin ja palasimme katsomaan Oscar-palkittua Crashia televisiosta. Se kannattikin, hieno elokuva. Kerrankin kovasta rikollismaailmasta ja rotujen vastakohdista tehtiin inhimillinen kehityskuvaus, suorastaan optimistinen. Lämmitti lähes enemmän kuin upea joulukavalkadi.

Sunnuntai 16.12.07
Tamminiemen museossa on hiljaista, vaikka uusi näyttely on kiintoisasti koottu. Presidenttien esineistä huvitti Ståhlbergin matkalaukku ja Paasikiven puhelin, missä on ääntä vahvistava puhetorvi. Sillä kelpasi haukkua päätoimittajat. Kekkonen oli kyllä ylivertainen haukkuja; nähtävillä kirjeet, joilla vuorineuvos Honkajuuri nöyryytettiin julkisesti ja "saatanan tunarit" vedettiin häpeäpaaluun. Nuorempi polvi tuskin muistaa mistä oli kysymys. Elävistä presidenteistä Halonen ja Ahtisaari valitsevat ylevät objektit, kun taas Manu rennosti sikariportaan lentopallon.
     Väkeä vaelsi kirjaimellisesti kuin pipoa Seurasaareen, missä odotti koko perheen joulupolku. Lenkkireitit Hietaniemen ja Meilahden ranoilla ihanteelliset; siinä Sikomäen lenkkikin Kierikkalassa kalpenee. Aurinko kimmeltää, raikas merituuli vilvoittaa aatoksia.
     HelsinkiMissio kirjoittaa nimensä juuri noin typerän epäsuomalaisesti, vaan väkeä oli kerääntynyt Agricolan kotikirkkoomme ääriä myöten, kun Tuomasmessun kuoro ja joku Jippu vetelivät epäsovinnaisia joululauluja varsin eläytyvästi. Piti vain hilpaista kesken katsomaan Fritz Langin film noir klassikkoa Ministry of Fear (1944), ei nyt mikään mestariteos, mutta kiintoisa sodanaikaisen vakoojaparanoian kuvaus.
     Kun jatkoksi tuli väläyksiä vanhoista tv-teattereista, iskihän ikävä oikeita draamoja, joita ennen televisiossa näytettiin. Ja skandaalien skandaali on se, että julkisella Ylellä ei ollut varoja tai muillakaan instansseilla tallentaa keskeistä tuotantoa jälkipolville. Barbariaa! Vain Peter von Bagh on siitä vähän riehunut, tietysti tuloksetta. Itsekin pakotettuna allekirjoitin noita hävityslistoja aikanaan MTV-teatterin toimituksessa. Kyllähän säästettiin taas väärässä paikassa. Eikä ole Ylellä helppoa nytkään, kun tuota tempoilevaa turbulenssia katsomosta seurailee. Mitä laajemmaksi maailmaa avataan, sen heppoisammiksi kapenevat resurssit.

Tiistai 18.12.07
Risto Volasen juttu totalitaarisesta ja väkivaltaan yllyttävästä teatterista iski kyllä virkeäksi aamun Hesarissa. Siinä oli suorastaan syvyyttä, koska siteerasi Smedsin entistä näytelmää Huutavan ääni korvessa Kajaanissa. Edes ammattikriitikot eivät yllä tällaisiin sisäisiin yhteyksiin tai yleensäkään syvyyssuunnassa vertaileviin arvioihin. Ilmankos IS kiinnostui asiasta ja soitteli kannanottoa; saas nähdä mitä ovat huomiseen keränneet.
     Aihe puhutti eilen Kirjailijaliiton joulupäivälliselläkin, ja arvata saattaa, ettei kirjallisen teoksen näin rämäkkä käyttö ohjaajan tarkoituksiin innostanut suuresti alan ammattilaisia, joiden pääaiheena tuntuu tapaamisisssa olevan tekijänoikeuksista ja kustannussopimuksista huolehtiminen.
     Kyröläinen tipahtaa luukusta ja kertoo kuinka hyvin menivät joulukahvit Rauhamäessä. Hienoa. Haikeaa oli jäädä ensimmäisen kerran 32 vuoteen pois, mutta pätevät syyt pitivät täällä. Ja muistojen kiinteistöä ryhdytään sitten kauppaamaan, mikäs siinä. Nyt voisi joku kulttuuritahtoinen taho heräillä, jos sellaisia vielä niillä leveyksillä liikuskelee.
     Löysin Myyrmäen antikvariaatista kaipaamani kirjan - antikka.net on käyttökelpoinen palvelu kieltämättä. Toinen kiva elämysten kauppa on Compact, joka muutti Pursasilta Fredalle. Lahjat kertyvät. Tytär kylässä ennen joulua, kaikenlaista valmistelua, leppoisaa vaikka työrauha säröilee. Onneksi Heimat eli Kotiseutu loppuu pian; sen hieno jännite pitänyt hallussaan ties kuinka monta tuntia tänä syksynä. Palkinnutkin katsojan. Mutta mitä kaikkea olisin säästyneenä tuntimääränä saanut aikaan?

Torstaiaamuna 20.12.07
Valtiosihteerin ei olisi oman etunsa vuoksi missään nimessä kannattanut lähteä sohimaan taiteen kentälle, sehän on selvää. Eikä yleensä maallikon. Taiteilijat ja kriitikot tietävät aina yksin ja parhaiten, mikä on oikea tulkinta, kuinka joku esitys on nähtävä. Näytti kuin Hesarissa olisi oikein odotettu provokaatiota, ja kun sellainen taivaanlahja tipahti, kahtena päivänä peräti viisi asiantuntijaa riensi kaatamaan tämän onnettoman Volasen näkemyksen Smedsin teatterimissiosta. Olisi kyllä eduksi, jos kommentoija on nähnyt esityksen, josta kirjoittaa.
     Yhtä vähän ihmettelen. Smeds halusi itse erottaa taiteen ja politiikan. Mutta jos Huutavan ääni korvessa halusi toisaalta yllyttää huolehtivaan yhteiskuntaan kuten Moring tänään selittää, mitä muuta se on kuin politiikkaa? Mistä muusta poliitikot tänään puhuvat? Tai jos Tuntemattoman loppua tulkitaan vihanpurkauksena Suomen itsenäisyyden menetyksestä, eikö sekin vähän liity politiikkaan. Tai Tšehovin sisaret, jotka pantiin selvittämään Kajaanin kunnallispolitiikkaa. Kun teatteri osallistuu kovalla vimmalla yhteiskunnalliseen keskusteluun, eikö siinä ole politiikankin raja aika lähellä ja ylitettävissä.Vai onko tämäkin jotain 70-luvun kaikua, ja nyt viha on puhdasta vihaa ilman yhteiskuntapoliittisia osoitteita?
     Minusta virkamieskin saa sanoa vaikka sitten hölmönkin oman ajatuksen, ja jotain jyvää siinä oli. Siihen ei vain tahdottu tarttua, koska aihe on vähän liian polttava. Parempi puhua asian vierestä ja tyrmätä a priori asianomaisen horisijan pätevyys. Kukaan ei ole vielä esittänyt varsinaista kontekstiin sijoittavaa analyysia Smedsin jatkosodasta, kuohuntaa vain puolesta ja vähän varovin varauksin vastaan. Yksinäinen keskustelija ei hevin lähde kuopasta etenemään, kun tietää että siellä on vastassa tämä viisinkertainen taiteen puolustuspanssari.
     Eilen muistelin Tyttönorssia, kun Marja-Liisa ja miehensä Jore kävivät lounaalla ja joulutervehdyksellä. Tyttönorssit olivat meidän poikain salaisia ja julkisesti väheksyttyjä unelmia 60-luvulla. Marja-Liisa on lajin ehdottomasti puhdashenkisin tuntemani edustaja, ihana nainen. Paljonhan siinä muisteltiin kadonnutta nuoruutta. Muisteltiin myös repäisevää isäänsä Mikko Mensosta, joka kuulemma olisi pitänyt minua sopivana miehenä tyttärelleen, mutta toisin kävi, minkäs sille enää voi. Muisteluikään on tultu, hauskaa sekin.
     Joten loppuiltaan sopi hieno joulukonsertti Johanneksen kirkossa, Kauppakorkean ylioppilaskunnan kuoro oli herkän taspainoisessa vireessä, kaikki kauneimmat laulut vedettiin ja parvelta Laura Pyrrö ja Raimo Sirkiä valoivat lisää loistoa lämpimään iltaan. Tästä joulu alkaa virittyä.

Ja näin Tuomaanpäivän aamuna
nousemme pulkkaan ja helistelemme Helsingistä kohden Hämeenkyrön joulupitäjää, missä pyhät vierähtävät. Joten on vain toivotettava kaikille käväisijöille, viivähtäjille, vastaajille, ilahduttajille

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta

henkilötiedot | kalenteri | päiväkirja | julkaisut
kirjoituksia | palaute

ä yleensä maallikon. Taiteilijat ja kriitikot tietävät aina yksin ja parhaiten, mikä on oikea tulkinta, kuinka joku esitys on nähtävä. Näytti kuin Hesarissa olisi oikein odotettu provokaatiota, ja kun sellainen taivaanlahja tipahti, kahtena päivänä peräti viisi asiantuntijaa riensi kaatamaan tämän onnettoman Volasen näkemyksen Smedsin teatterimissiosta. Olisi kyllä eduksi, jos kommentoija on nähnyt esityksen, josta kirjoittaa.
     Yhtä vähän ihmettelen. Smeds halusi itse erottaa taiteen ja politiikan. Mutta jos Huutavan ääni korvessa halusi toisaalta yllyttää huolehtivaan yhteiskuntaan kuten Moring tänään selittää, mitä muuta se on kuin politiikkaa? Mistä muusta poliitikot tänään puhuvat? Tai jos Tuntemattoman loppua tulkitaan vihanpurkauksena Suomen itsenäisyyden menetyksestä, eikö sekin vähän liity politiikkaan. Tai Tšehovin sisaret, jotka pantiin selvittämään Kajaanin kunnallispolitiikkaa. Kun teatteri osallistuu kovalla vimmalla yhteiskunnalliseen keskusteluun, eikö siinä ole politiikankin raja aika lähellä ja ylitettävissä.Vai onko tämäkin jotain 70-luvun kaikua, ja nyt viha on puhdasta vihaa ilman yhteiskuntapoliittisia osoitteita?
     Minusta virkamieskin saa sanoa vaikka sitten hölmönkin oman ajatuksen, ja jotain jyvää siinä oli. Siihen ei vain tahdottu tarttua, koska aihe on vähän liian polttava. Parempi puhua asian vierestä ja tyrmätä a priori asianomaisen horisijan pätevyys. Kukaan ei ole vielä esittänyt varsinaista kontekstiin sijoittavaa analyysia Smedsin jatkosodasta, kuohuntaa vain puolesta ja vähän varovin varauksin vastaan. Yksinäinen keskustelija ei hevin lähde kuopasta etenemään, kun tietää että siellä on vastassa tämä viisinkertainen taiteen puolustuspanssari.
     Eilen muistelin Tyttönorssia, kun Marja-Liisa ja miehensä Jore kävivät lounaalla ja joulutervehdyksellä. Tyttönorssit olivat meidän poikain salaisia ja julkisesti väheksyttyjä unelmia 60-luvulla. Marja-Liisa on lajin ehdottomasti puhdashenkisin tuntemani edustaja, ihana nainen. Paljonhan siinä muisteltiin kadonnutta nuoruutta. Muisteltiin myös repäisevää isäänsä Mikko Mensosta, joka kuulemma olisi pitänyt minua sopivana miehenä tyttärelleen, mutta toisin kävi, minkäs sille enää voi. Muisteluikään on tultu, hauskaa sekin.
     Joten loppuiltaan sopi hieno joulukonsertti Johanneksen kirkossa, Kauppakorkean ylioppilaskunnan kuoro oli herkän taspainoisessa vireessä, kaikki kauneimmat laulut vedettiin ja parvelta Laura Pyrrö ja Raimo Sirkiä valoivat lisää loistoa lämpimään iltaan. Tästä joulu alkaa virittyä.

Ja näin Tuomaanpäivän aamuna
nousemme pulkkaan ja helistelemme Helsingistä kohden Hämeenkyrön joulupitäjää, missä pyhät vierähtävät. Joten on vain toivotettava kaikille käväisijöille, viivähtäjille, vastaajille, ilahduttajille

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta

henkilötiedot | kalenteri | päiväkirja | julkaisut
kirjoituksia | palaute