Sulka
Henkilötiedot
Pääiväkirja
Julkaisut
Kirjoituksia
Puheita
Galleria
Palaute
Pääsivulle

Sunnuntai 3.6.12
Sataa, myrskyää, eikä tapahdu mitään. Luen näitä Huovisen vedoksia. Eilen sentään naapurissa Iina Salmisen ylioppilasjuhlaa todistamassa, lahjakasta väkeä näillä kulmin. Venäjän taituri on tulossa kauniista Iinasta.
     Myös kuningatar Elisabetia on juhlittu, ei täällä mutta Lontoossa. Onkohan maailman suosituin hallitsija? Kun ei ole paljon valtaa, suosio säilyy. Samanlainen rautamimmi voi tulla naapurin Victoriasta. Naiset pitävät kansakunnat koossa.
     Illalla oli kiva katsoa Chaplinin poikaa ja miksei Miss Marpleakin, onhan ruumis kirjastossa kliseiden klisee Christiellä. Ei liian uutta eikä ravistelevaa. Ehkä tästä vielä kesä kehittyy, vaikkei siltä näytä.

Maanantai 4.6.12
Kohtalaisen asiallinen esittely Huovisen jälkeenjääneistä Aamulehdessä. Tämä kriitikko Brander on seurannassani sen jälkeen, kun vuosia sitten yltiötyperästi pilkkasi Vesan ja minun ihan kunnollista Jylhä-kirjaa Turun Sanomissa.
     Tulen kentältä ammuttuani kaikki rankkarit Askon aavistuksiin tai ohi. Masentavaa. Aina ei voi onnistua. Toni Kolehmainenkin epäonnistui ratkaisevassa rankkarissa Latviaa vastaan. Tämä ei ole Suomen laji. EM-kisat alkavat, tunteja kuluu taas palloilun katseluun.
     On heittäydyttävä taas vedoksiin, jolloin muut murheet katoavat. Vedin lipun salkoon ja taidan laittaa Marjan ottaman kuvan Aslasta ja Marskista tuonne pääsivulle, lippujuhlan kunniaksi. Edessä tiivis lukupäivä.

Tiistai 5.6.12
Eilen käytiin Ikaalisissa juhlistamassa Felix Frangin näyttelyn avausta ja Minni Huusarin kirjoittaman Frang-teoksen uuden painoksen julkistamista. Frangin syntymästä tulee 150 vuotta, samaa ikäluokkaa kuin Helene Schjerfbeck, Eero Järnefelt, Venny Soldan ja Juhani Aho. Akseli Gallénin ystävä, Pariisin ja Palestiinan kävijä.
     Ohjelmaa oli kovasti Omalla Tuvalla, puheita, huomionosoituksia ja näytöskappalekin. Matti Huusari esitteli taidekoulun johtajan roolihahmossa Frangin teoksia ja Minni kertoi kirjansa valmistumisesta. Frang-museota toivottiin Ikaalisiin, jospa se joskus toteutuisi. Muotokuva- ja maisemamaalarina erittäin arvokas paikallisen kulttuurihistorian tallentaja.
     Kuumeisesti luin vedoksia ja sain ne melkein selväksi. Tänään vielä porhallettava Helsinkiin tarkistamaan joitakin juttuja. Jaakko Syrjää haastattelin vielä puhelimessa, yhden haastattelunauhankin vuodelta 2004 olen postissa saanut. Ihan pian Huovinen on lopullisesti paketissa.

Keskiviikko 6.6.12
Juuri kun luulin kaiken olevan niin hyvin kuin kunnossa, Kansallisarkiston johtaja antoikin ystävällisesti luvan lukea Huovisen ja WSOY:n kirjeenvaihtoa, vaikka aineisto on siirron jäljiltä järjestämättä. Siinä päivä hurahtikin. Valtaosa tietysti raha- ja painosasioita, mutta ohessa muutamia kiintoisia, liikuttaviakin lisäviittoja. Nyt ne on vain Vuokon kauhuksi tungettava jo taitettuun tekstiin jollakin ilveellä.
     Mutta toisaalta mulla käy useinkin tällainen säkä: viime hetkillä aukeaa joku aineisto, jota ilmankaan ei voisi olla. Todettakoon että suurin osa Huovisen kirjeenvaihtoa on toki hänen kotiarkistossaan, jonka olen huolella käynyt läpi. Tänään vielä piipahdin yhtä käsikirjoitusta vilkaisemassa. Ja toden totta: Talvituristia on kuin onkin kustantajan silloisen (1965) tussikynän toimesta aika lailla loivennettu, kuten Jaakko Syrjä muisti.
     Kohta on kumminkin lopetettava tämä täydennysvimma. Ei auta, kun kone jää päälle. Tuntuu että ilman tuota ja tuota kirja latistuu kokonaan.
     Taas tuttua reittiä – tällä kertaa suoraan Ikaalisiin, missä pidettiin Huusarin & co asuntoyhtiön vuotuinen tilintarkastus, ja tällä kertaa olin yksin remmissä, toinen tarkastaa myöhemmin. Sitä ruhtinaallisemmin saimme Kari ja Leena Mäkelän kanssa nauttia Minnin ja Matin laittamia mullosia Ahon hengessä, ja Frangillekin vielä laseja kohoteltiin. Korvasieniä omasta pihasta! Se on jo liikaa, kun meillä päin ei näy tätä herkkua koskaan.

Torstai 7.6.12
Voisiko kenraali Makarovin puhe vähän säväyttää myös Taipaleenjoki-oopperaa, jonka kolmannen kesän ensi-iltaa matkaamme huomenna seuraamaan, mukana parinkymmenen hengen iskujoukko täältä Kyröstä, Tampereelta, Pirkkalasta ja Helsingistä.
     Ainakin puolustukselliset mielialat Suomessa ovat parissa päivässä sähköistyneet. Eiköhän joku jo kaiva rensseleitä esiin, ja puolustusresurssit tulevat uuteen tarkasteluun. Perussuomalaiset jo avasivat tulen päin hallitusta. Draamallisia aikoja elämme, ooppera talvisodasta sopii tähän hetkeen kuin nyrkki silmään – käyttääkseni Yrjö Jylhälle hyvin sopivaa kielikuvaa.
     Myllykolussakin poikkesin seurailemassa Eemelin harjoituksia, railakasta laulunloilotusta kuulin ja vähän kauhuissani katselin ympäriinsä, kuinka hirveästi on vielä kunnostustöitä jäljellä. Pitänee täältäkin pian vyöttää housut talkookuntoon.
     Kaiken keskellä Joutsenten reitin jakajat jättivät Sillanpään juhlavuoden hankehakemuksen pöydälle. Julkista rahaa on aina tullut äärimmäisen niukasti näihin hommiin jos ollenkaan. Pirkanmaan kulttuurirahastokin äsken hylkäsi montakin täältä lähtenyttä hakemusta. Mutta sisua se vaan lisää, sano pojaat.
     Kun tiistaina kävimme vahvana delegaationa Aamulehden päätoimittajan Jouko Jokisen puheilla erilaisia yhteistyökuvioita piirtelemässä, tunnelma oli vielä hyvin toiveikas ja toivottavasti semmoisena pysyykin.
     Nyt sinne Ilmajoelle, viimeisiä reissuja. Sitten on Lasse Lehtisen vuoro heittää Kekkonen lavalle. Toivottavasti Urhoa ei laula nainen kuten Juha Hurmeen taiteellisessa sekoilussa.

Lauantai 9.6.12
Olihan turnee Ilmajoelle, tänään illan suussa palattiin.
     Johdattelin joukkoa bussissa oopperan aiheeseen, ja moni sanoi, että taustan selostaminen oli kovasti tarpeen elämyksen syventämiseksi. Tämmöisessä retkessä on ilonsa ja vastuksensa, nyt aikataulu osoittautui liiankin väljäksi, mutta mikäs oli aurinkoista iltaa odotella. Sitä paitsi ennen ensi-iltaa oli kaupungintalossa talvisotaseminaari, jossa oli luvannut todistaa samoista seikoista: kuinka libretto Taipaleenjokeen syntyi.
     Aterioimme Kestikartanossa, joka on komea rakennus, mutta ilmeisen vaikea pitää ja saada kannattamaan, kun vuokraaja vaihtuu joka vuosi. Suuri avara majoitushuone saatiin piharakennuksesta. Lähinnä ryhmiä siellä palvellaan ruokalan eli entisen renkituvan puolella, ihme ettei kartanoa saada käyntiin kunnon kesäravintolana. Ikkunoista ja terassilta näkee suoraan ooppera-areenalle ja kuulee arvattavasti hyvin.
     Itse esitys meni hienosti, ei siinä mitään. Hyvin pysyneet terässä, täyttöastekin kuulemani mukaan edelleen kolmantena kesänä 97%. Musiikkijuhlien talous on saatu kuntoon näiden kolmen kesän aikana ja siirtovelatkin maksettu. Lasse Lehtinen siellä jo verrytteli ensi kesän Kekkosta varten, lehdistöä informoitiin ja näkyvästi uutta juttua markkinoidaan.
     Kyröläis-tamperelainen kulttuuribussimme palasi esityksen jälkeen, mutta Eeva-Liisa jäi kanssamme hillumaan. Kävimme kaupungin kokkareilla ja vielä jatkoilla paikallisessa Krouvissa, missä karaoke tietysti kajahteli ja tanssikin sujui.
     Tänään kävin vielä tuttuja tapaamassa ennen päiväesitystä ja kuulin hyviä kommentteja serkuiltani, jotka retkeilivät Musiikki-Marjatan peesissä. Hyvä tunnelma jäi, päivä paistamaan, alkutahdit korvaan soimaan, kun ajelimme kotia kohti.
     Viimeiset esitykset ensi viikonvaihteessa, sitten on tämäkin talvisota ohi. Paras tunnustus, jonka sain: mies löi olalle kylänraitilla ja kehaisi notta ”tämä mies muistetahan Ilimajoella pitkään”. Muistan minäkin tämän joen.

Sunnuntai 10.6.12
Usko Juha Sipilään tuntui nousevan miesten saunassa Auttilassa. Jospa siinä on uusi aikaansaava mies. Tuntee etiikan ja talouden. Mutta mitäs Väyrysellä nyt tehdään? Riittääkö koulutus kiihkeän miehen lopputöiksi.
     Samalla pohdittiin mihin kaikki raha oikein katoaa tässä vauraassa maassa. Viisaat selittivät, että julkiseen hallintoon, joka kasvaa ja nielee yhä enemmän. Uskotaan toistaiseksi. Kohta sitä virtailee lisää Välimeren rannoille.
     Ei näet oikein päähän mahdu (sen paremmin kuin Timo Soinin) miksi meidän täältä pienestä pohjolasta on tuettava Espanjan vanhaa mahtavaa kuningaskuntaa, suuren armadan, löytöretkien, riiston ja turismin emämaata. Tässä voi kulkea kansan kärsivällisyyden raja, vaikka se hyvin venyvä onkin.
     EM-peleihin on päästy vasta pintapuolisesti, kun oli tätä oopperaa ja muuta kohinaa. Meillä on veikkaukset päällä omalla futisporukalla, kohta tiivistettävä seurantaa.
     Talossa on hulinaa, vieraita, lapsia ja kaikenlaista, joten tiivistän raporttini hiljalleen lämpenevästä Hämeenkyröstä tähän.

Maanantai 11.6.12
Elämä uhkaa mennä pelkäksi jalkapalloksi. Aamulla kentällä pelaamassa poikain kanssa, illalla kaksi matsia telkkarissa ja yöllä luin Pekka Laihon aika mainiota muistelmateosta Poika ja kapakkasaatana – ja siinäkin jalkapallo nousee merkittävään rooliin.
     Voisi kysyä kuten kysyinkin aamulla Vepan baarissa: miten on mahdollista, että Suomi ei vieläkään pärjää, vaikka meillä on presidenttinä entinen Palloliiton puheenjohtaja, hallituksessa monta kiihkeästi pelaavaa ministeriä, komissaarina Brysselissä jalkapallomies jne.
     Ei tullut päteviä vastauksia. Pitko vain mutisi, että jalkapallo oli ennen maanalainen harrastus, jota hävettiin, mutta nyt se voidaan jo julkisesti tunnustaa. Kissalan viikset, Nobel-kirjailija Camus suorastaan palvoi jalkapalloa, kuten Laiho muistuttaa. Ainahan se on ollut pelien kuningas.
     Kun uhmapäissäni veikkasin ja kannatan Englantia, oli sentään hyvä nähdä, kuinka tiivis puolustus sillä oli ja kuinka vaikea Ranskan oli läpi puikkelehtia. Ruotsia ja Zlatania kävi vähän sääliksi, kansallissankarin oli tyytyminen yhteen maaliin ja niukkaan tappioon isäntämaa Ukrainalle. Mites tämä voitto nyt voisi vaikuttaa maan ihmisoikeusasioihin? Tarttuvan iloisia olivat ainakin pelaajat.
     Nyt jo tiistaiaamuna vakuutuin minäkin Juha Sipilän mahdollisuuksista nostaa Keskusta ja vaikka Suomi samalla: hyvä maltillinen haastattelu äsken aamutv:ssä, arvot paikallaan, luja mutta uhoamaton itseluottamus. Vaikuttaa hyvältä tyypiltä. Mutta miten on jalkapalloharrastuksen laita?

Tiistai 12.6.12
On siis löytynyt instituutio, jota Suomessa ei saa arvostella. Se on Korkein Oikeus. Ylipäänsä oikeuden päätöksiin ei saa mielipitein puuttua, ei varsinkaan, jos sattuu olemaan kansanedustaja.
     Tässä on tapahtunut aikojen saatossa raju muutos. Kun Hannu Salama puoli vuosisataa sitten tuomittiin jumalanpilkasta, oli kaikkien edistyksellisten, myös kansanedustajien, suoranainen velvollisuus arvostella ja vastustaa oikeuden päätöstä ja samalla lakia, johon päätös perustui. Laki sitten muuttuikin.
     Kysymys on arvoista. Jumalaa saa pilkata, mutta ei loukata kansanryhmää. Eduskunnan päätöksiä saa mennen tullen haukkua, mutta ei Korkeimman Oikeuden. Vaikka eikö eduskunta ole korkein lainsäätäjä? Kun laki on säädetty, sen tulkinnat voivat olla vain oikeita. Tuomari ei ole yksittäinen ihminen omine laintulkintoineen, vaan osa koskematonta instituutiota. Piispan tai paavin ajatuksia ei tarvitse kunnioittaa, mutta tuomareiden, ehdottomasti. Muuten yhteiskunta sortuu.
     Halla-aho ei muuten ole vastustanut itse tuomiota, sakot aikoo varmaankin maksaa, hän on vain rohjennut arvostella sitä. Tämä ei mahdu sananvapauteen. Blogijuttunsa hän kirjoitti vapaana kansalaisena. Jos hän olisi lausunut käsityksiään eduskunnan täysistunnossa, kukaan ei olisi mahtanut hänelle mitään. Kansanedustajilla on täysi sananvapauden suoja, todistaa Jukka Kemppinen tänään (keskiviikkona) Aamulehdessä.
     Muuan itsenäinen kaveri, maantieteen opiskelija Joona Räsänen, rohkenee panna sananvapauden kysymyksiä vähän suhteisiin aamun Hesarissa, kun taas rasismin tutkija Puuronen laukkaa ravakasti lauman mukana. Kun hän syyttää Halla-ahoa suomalaisten arvojen loukkaamisesta (kauhistus!), se juuri on kirjailijoiden ja satiirikkojen, jopa viihdevirnuilijoiden, luovuttamaton ja ikiaikainen tehtävä. Kansanedustaja tahdotaan eristää vapaasta keskustelusta.
     Oikeustieteilijöitä oli koolla hyvä joukko illalla Ramppiteatterin ensi-illassa, olikohan joku Korkeimmasta Oikeudestakin, mutta en rohjennut mennä kysymään tunnelmia Halla-ahon hirmuisen hyökkäyksen jälkeen. Siviilioikeuden emeritusprofessori Aulis Aarnio oli vaihteeksi kirjoittanut näytelmän omasta elämästään, kipeistä kasvuvuosistaan 1950-luvulla Kangasalan kauniilla mailla: Poika varjoisalta kujalta. Monenlaista ajankuvaa, eeppistä kavalkadia, keskiössä räätälinpojan kipuilu kohti korkeampaa oppia suorastaan Lönnrotin hengessä. Hyviä nuoria näyttelijöitä, Jukka-Pekka Rotkon toimiva ohjaus. Meidän 50-luvulla varttuneiden muistot sekoittuivat näyttämön tapahtumiin, vaikka omani ovat koko lailla toisenlaiset. Nuorempikin olin ja helsinkiläinen. Urheilu ainakin oli yhdistävä tekijä. Ehkä näihin on vielä syytä palata.
     Puolan tekemä maali oli upea! On joitakin arvoja, joita ei edes rämäpäisin perussuomalainen voisi kyseenalaistaa.

Torstai 14.6.12
Aamulla jätetty viimeisetkin korjaukset ja lisäykset vedoksiin Huovisesta, ja sinne jäi luntta Vuokon hyvään hoitoon. Mikä kevennys!
     Kesäaamuna ajelin Helsinkiin ja kävin iltapäivällä Tuusulassakin eli Järvenpäässä, missä Ahola avasi uusituin ilmein ovensa. Näyttely kauniisti kunnostettu. Jenni Haukio piti niin hyvän avauspuheen, että kaverit (kaksi Jussia) luulivat sitä minun kirjoittamakseni. Mutta kyllä Haukio sen varmaan itse kirjoitti, osoittaen samalla huomattavaa perehtyneisyyttä aiheeseen. Siteerasi Sillanpäätä, mistä lisäbonus. Muutamakin iloitsi ääneen siitä, että meillä on taas kirjallisesti sivistynyt presidentin puoliso.
     Tuttuja oli tietysti paljon, sukulaisia ja muita asiantuntijoita. Ahon juhlavuotta ei saada millään pysähtymään. Jussi Brofeldtin jyhkeä hahmo hallitsi pihamaata. Juttelimme Lauri ja Arja Paavolan kanssa, ja Sirkku Lindholm (Pahta) edusti ansiokkaasti Waltari-seuraa. Sylvi Honkkilan tapasin ja muistelimme Mäkelänrinteen aikoja 1970-luvun alussa. Lyhyeksi jäi opettajanurani. Aurinkoinen tilaisuus!
     Muutama toisinajattelijan kommentti on sentään näkynyt Jussi Halla-ahon tapauksesta. Heikki Peltonen teki hyviä kysymyksiä radiossa, selittelyksi meni Jani Vapaavuorella ja Johannes Koskisella. Bisquit kirjoitti asiasta vakavan pakinan Iltsikkaan. Ja Ilkka-lehti jytisteli osuvasti Halla-ahon asemasta ja tulevaisuudesta. Nähtäväksi jää. Tuskin omapäistä miestä heti nujerretaan. Voi hyvin olla, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kiinnittää huomiota Suomen toistuviin sananvapauden rajoituksiin (20 tapausta) ja puuttuu Jussin tuomioon.
     Nokian katastrofin saattoi ennakoida viimeistään silloin, kun Esko Aho päätti karata toisen kerran Harvardiin. Kun kiviseinä nousee eteen, vikkelä mies ottaa pitkät. Mutta eikö juuri nyt Nokialla kaivattaisi tehokasta yhteiskuntasuhteiden johtajaa? Helppoahan niitä on hyvinä päivinä hoidella. Taustalla voi tietysti olla jotain, mitä emme tiedä.
     Italialla menee vaikeaksi päästä jatkoon futiksessa, mutta Espanja pelaa suvereenisti ja varmistuu vain. Jos talous ei oikein suju, pallopeli sitä paremmin.

Sunnuntai 17.6.12
Vihdoin kotona. Kukaan järkevä ei tekisi tällaisia lenkkejä.
     Ajoin perjantaina Helsingistä Tampereelle, jätin auton asemalle ja nousin junaan, josta poistuin – Lapinlahden asemalla. Olipa luonteva kellahdus Juhani Ahon maisemaan. Majoituin aseman vahtitupaan, jossa on mukavat huoneet matkustaville, ja tapasin Tuulan ja Kirstin naapurihuoneesta sekä Laura Jäntin ja Eeva Litmasen lattialta joogaamasta. Kaikilla meillä sama kohde: Papin rouvan dramatisointi Väärnin pappilassa.
     Kun sitä viime kesänä niin hillittömästi kehuttiin ja Minna Kettunen ystävällisesti kutsui tulemaan, olihan se nähtävä. Eikä kaduta yhtään. Matkan rasitukset katosivat (osa taipaleesta Jyväskylästä Kuopioon tultiin bussilla, kun rata katkesi). Oikein hyvä ja hienosti virittynyt oli tämä Lauran sovittama ja ohjaama esitys. Taas ihmetys siitä, ettei kyseistä teosta ole filmattu tai aiemmin nähty missään isommassa teatterissa. Onhan se hienoimpia naisen sielunliikkeiden kuvauksia kirjallisuudessamme. Eila Halonen tulkitsi ne hyvin, samoin nuori Elli (Aino Ojanen) ja salskea Olavi Kalm (Jukka Peltola) ja kaikki muut, joista suosikikseni nousi Markku Söderströmin esittämä pastori Aarnio: muhkean hyväntuulinen ja ärsyttävä aviomies. Hyvin ja riittävän vaihtelevasti asettui tulkinta pappilan saliin, katsojia mahtuu viitisenkymmentä.
     Jos kuka haluaa nähdä aitoa Ahoa aidossa ympäristössä (Jussin syntymäpappilassa), toimikoon nopeasti, sillä esityksiä on rajattu määrä ja tämä kuulemma viimeinen kesä.
     Katselimme Tuulan ja Kirstin kanssa, kuinka Englanti päihitti Ruotsin (ilahduttavaa, veikkaukseni kannalta) ja keskustelimme nähdystä, meissä sentään huomattava koostumus Aho-asiantuntemusta hehheh. Hyväksyimme näytelmän vain lievin varauksin. Ihailimme erityisesti kuinka aikatasot vaihtelivat siinä joustavasti.
     Kun en saanut aamiaista (juna lähti seitsemältä) aseman rouva juoksutti laiturille neljä uunikuumaa karjalanpiirakkaa! Kun kassiini oli lisäksi illasta jäänyt tilkka valkoviiniä, nautin unohtumattoman aamiaisen siinä auringonpaisteessa Lapinlahden asemalla. Ei ollut Matilla ja Liisalla näin hyviä eväitä. Onkohan vain Savossa tämmöinen mahdollista?

x x x

Marja oli kyllä viisas kun ei lähtenyt kelkkaani, vaan jäi taloa hoitamaan. Kertoi nauttivansa kaikessa rauhassa parvekkeella kahvista ja aamun lehdistä ihmeen kauniina aamuna, ja minä kökötin samaan aikaan junassa Pieksämäellä.
     Otin auton Tampereelta ja porhalsin Ilmajoelle, kun oli luvannut Ilkka Kuusistolle mennä oopperan viimeiseen esitykseen ja loppukaronkkaan. Se kyllä kannattikin. Harvoin olen niin lämmintä kiitosta saanut vähäiselle osalleni kuin tästä. Kymmenen metrin välein joku pysäytti väliajalla tippa silmässä. Liikuttava, muistiin painuva esitys. Niin kesti taas Taipaleenjoki ja kesti esittävä joukkue orkestereineen ja huippusolisteineen ja koko ihmeellinen järjestelykoneisto talkoovoimineen.
     Uutta Kekkosta pannaan putkeen täyttä häkää, mutta kaukaisemmastakin tulevaisuudesta oli alustavaa puhetta. Jospa vielä jotakin rytäkkää siellä kehitettäisiin. Uudistin yöpymisen Kestikartanossa ja poikkesin hyvästelemässä Krouvin. Ilmajoki jäi.
     Joten kotona vihdoin ollaan ja sopivasti ottaa pollaan, kun Marjan varoituksista huolimatta join jonkun lasillisen ja nyt kyllä lepään tämän kaiken päälle. Hyvä kuitenkin että jäätiin henkiin.

Maanantai 18.6.12
Tuskin on Ilmajoesta selvitty, kun on jo keskityttävä kotoisen Myllykolun suveen.
     Kun seurailin illalla harjoituksia ja talkoita, täytyi kyllä hämmästellä, kuinka energinen toimeliaisuus on paikan vallannut nykyisin. Valtavasti on saatu aikaan eikä kuitenkaan turmeltu herkän luonnonmiljöön alkuperäistä luonnetta – ainakaan liiaksi. Katsomo alkaa olla valmis, ja mukava uudella penkillä on istua. Joku väitti että parempi kuin Pyynikillä, saattaa ollakin. Lavastuskin näyttää onnistuneelta. Ja upouusi huoltorakennus kohentuu kaiken aikaa. Kahvilaa nyt illalla tyhjennettiin ja sinnekin sukeutuu pian entinen eheä tunnelma, uskoisin.
     Esa Koivunen määräsi minut kunniatehtävään: kylvin nurmea kahvilan edustan tantereelle. Saa nähdä ehtiikö nousta ensi-iltaan. Järvelinin Kari ajaa kuormittain tarpeetonta sälää tiehensä. Kaikki tuntuu ihmeen kaupalla järjestyvän, väkeä paikalla kymmenittäin heilumassa lempeänä kesäiltana.
     Pransu harjoittelee hevosella ajoa, ja tuolla kirmaa Eemeli lakki silmillä. Miina pitää huolta ainoasta pojastaan. Kaikenlaista tungettelijaa, sälliä ja herrasväkeä, sekoilee töllin pihassa. Vilma ohjaa ja sanoo, ettei vielä ole paniikki iskenyt. Mitä, eikö jo pitäisi? Vielä ehtii. Tätä Eemelin läpimenoa katselin ensimmäisen puoliskon ja nielin välillä kyyneleitä, niin tuttua ja rakasta, sykähdyttäviä kohtia jos kohta pitkää taatamaista kertoiluakin. Paikkakunnan historiaa samalla kun yhteistä kirjallisuushistoriaa. Vähän epätasaista, mutta yhtäkaikki nuoren miehen sillanpääläistä innoitusta silloin 40 vuotta takaperin. Oi aikoja entisiä!
     Poikkesin mennessä Pylsyllä, oli jotain asiaa olevinaan, ja istuskeltiin siinä rappusella ilta-auringossa Eeron kanssa sahtilasillista maistellen. Eero esitteli mahtavia rakennussaavutuksiaan, kaksikerroksista saunaa ja Parkanosta siirtämäänsä aittaa. Jotkut ne saa aikaan. Kehuin Viljan tehokasta paperien tuottamista ja tiedotusta.
     Ja nyt tiistaiaamuna, kun tätä naputtelen, Aamulehdessä onkin komea kuvaus Myllykolun rakentamisesta ja näytelmän paluusta vuosikymmenten jälkeen. ”Hämeenkyrö sai teatterinsa takaisin.” Totta joka sana. Semmoinen paluun ja uuden alkamisen tunnelma leijuu vahvana. Katse tähtää jo tulevaan. Ensi vuonna on Sillanpään syntymästä kulunut 125 vuotta. Suunnitelmat kehittyvät kilvan rakennustöiden kanssa.
     Eikä enää kovin suuresti jaksanut kiinnostaa, kumpi nyt voittaa, Kroatia vaiko Espanja. Ja kuinka se Kreikan hallitus siellä yrittää kokoontua. Eiköhän nekin hoidu. (Huomatkaa lehdestä myös Kuuselan juttu urheiluvalinnoista!)

Tiistai 19.6.12
Myllykolun Eemelin juhlanäytännön valmistelua. Kävin Helmin tykönä, kaivelin arkistojani. Pientä jäynää suunnitellaan. Isommat on suuremmis käsis.
     Tapio Niemi tuli kylään Raumalta, hänenkin kanssaan draamallista juonittelua ja tuloksellista päiväkahvittelua verannalla. Pomarkun tapaus kolhaisi meitä Satakunnan miehiä. Mutta jos mies oli niin perikunnollinen kuin kuvataan, milläs yhteiskunta tällaiset tapaukset osaa ennalta löytää niitä auttaakseen?
     Kun tulin veikanneeksi Englantia kärkeen, iloitsin tietysti voitosta, vaikka sympatia oli kallistumaisillaan Ukrainan puolelle. Pelasivat niin virkeästi ja yritteliäästi, huonommalla tuurilla. Yksi selvä maali jäi huomiotta.

Keskiviikko 20.6.12
Niin kiivaita pihatöitä ja rantakentän kunnostelua, että unohdin Myllykolun talkoopippalot. Siellä olis sentään ollut vahvaa sahtia, hyvää hirvenlihaa ja kauniita naisia, kertoi Asko, joka esitelmöi paikalla talkoiden vaiheista.
     Sitä paitsi täällä poikkesi kylän uusin tulokas, oopperalaulaja Valtteri Torikka esitellen suuria suunnitelmia. Kaikkea voi vielä tapahtua! Valtteri uskoo muuttaneensa kulttuuripitäjään, ja toivokaamme, ettei ihan väärässä olisikaan.
     Marjan ja Artsin joukkue voitti kuulemma illalla Sarven tietovisan, joten tavatonta toimeliaisuutta tällä päin juhannuksen alla. Mihin vielä ehditään.

Juhannusaattona 2012
Säteilevä aamu, mitä se lupaakaan. Ja se eilinen peli, Ronaldon häikäisevä taituruus! Taunon kanssa yhtä jalkaa postilaatikolla, kohta meillä on urkuharmonin siirtotalkoot. Tehdään korkeataiteellinen juhannusaattoehtoo. Kokko jo valmiina komeilee, sauna lämmitysvalmiina. Marjan kanssa pyörähdämme vielä torilla, sitten tulevatkin Sina ja Maila ja aloitamme juhlat. Kokkovieraita virtailee lisää pitkin iltaa.
     Kiitollisena ja keventyneenä jätän kevään hommat ja siirryn niin sanoakseni vapaalle, Marjan hyvät varoitukset mielessäni. Sahtia nimittäin on kaksi vankkaa kympin punttua, on nuorta ja vanhempaa, aika jytyä kun vähän maistelin. Varotaan ja nautitaan. Iloitaan ihmisiksi.
     Toivotan kaikille, jotka tällöin ja tuolloin näilläkin sivuilla pujahtelevat, OIKEIN HYVÄÄ, INNOITTAVAA JA HELISEVÄÄ JUHANNUSTA.

Juhannuksena 2012
Sehän oli loistava idea ja toimi kuin... nimittäin se urkuharmonin roudaus kokkopaikalle.
     Maila sillä soitteli monet luritukset, me laulettiin ja Sina esitti antaumuksella Hellaakoskea. Harvalla kokkopaikalla on näin korkeahenkistä ohjelmaa, sano. Ja tietysti uljas kokko itse päällimmäisenä, taas se roihahti ilman apuneuvoja yhdellä iloisella tikulla. Ja näkyi kauas ja paloi aikansa. Makkaraa paistettiin. Tohtorismiekalla pidin järjestystä yllä.
     Kuten Tauno totesi, Hämeenkyrössä alkaa olla tairetta niin paljo että on vaikee sitä enää sulatella. Aattona avattiin Tarja Auttilan taidenäyttely taas Maisemakahvilan kulttuuriladossa, siellä silmäilimme pariinkin kertaan uudentyylistä tuotantoaan. Lämmitin samalla saunaa parhaaseen kuntoon, ja siitä nautimme ruokailun päälle vieraiden kanssa. Ja sitten sinne kokolle.
     Jollakin lailla kaikki sujui levollisesti ja maukkaasti ilman turhaa paniikkia. Hauskat vieraat luovat juhlat kuten hyvin tiedetään. Marja onnistui nieriän laitossa ja muissa tarjoiluissa erinomaisesti, mistä häntä kiittelimme. Iloitsimme parvekkeella ihanteellisesta juhannussäästä. Ja sahti oli tukevaa ja iski päähän kuin metrin halko, kuten Tulonen tuodessaan lupasi. Yhdet saappaat nähtiin suviyössä sojottavan kohden taivasta, mutta siitäkin selvittiin hyvien auttajien voimin. Muilta välikohtauksilta vältyttiin.
     Joten kädet ristiin kiitokseksi. Topelius oli aivan oikeassa: oi Herra intoa anna ain' maatamme rakastamaan! Tänä juhannuksena se olikin hyvin helppoa.
     Liitänpä pääsivulle Marjan ottaman tuoreen kuvan ihmisistämme suviyössä.

Maanantaiaamuna 25.6.12
Rankkarien laukaisu on hermolaji jos mikään. Pulssi kiihtyi kun katseltiin yöllä Italian voittoa Englannista. Mestaritkin voivat epäonnistua, ampua ohi tai ylärimaan tai maalivahdille. Tämä on erittäin lohdullista, sillä omassa rankkarikisassamme Kyröskosken kentällä pidän perää ja tänään juhannuksen jälkeisessä kunnossa vedin kirkkaan nollan, kaksi tolppaan, yhden ohi ja kaksi molarille eli Askolle. Katkeraa. Artsi veti kaikki viisi sisään, mutta Pitko johtaa edelleen pisteissä.
     Hetken masennuksesta voi toipua vain terästymällä uusiin tehtäviin. Sitä paitsi itsensä nöyryyttäminen on terveellistä, karisevat liiat luulot. Jos niitä nyt on ollutkaan. Hapuilen tässä mihin oikein ryhtyisin. Kun yksi työ eli Huovinen purjehtii jo omia teitään, uhkaa tyhjyys. Onneksi on tossa yksi keskeneräinen näytelmä ja pari suunnitelmaa sekä seuraava kirja kimmeltää mielessä, lauseita tulee jo mieleen. Tyhjyys ei kestä kovin kauan.

Tiistai 26.6.12
Hyvin toteutunut rengasjunamatka VR:n 150-vuotisen jyskeen kunniaksi.
     Aamulla Helsinkiin ja Ekbergille pieneen näytelmäpalaveriin, sitten flaneerausta kaupungilla, istuskelua Teatteriravintolan terassilla auringossa ja paluumatkalle paikallisjunassa: ensin Riihimäelle, vaihto Turenkiin ja siellä vanhan asemarakennuksen ohi Pyhämäen kesäteatteriin.
     Esitettiin Juhani Ahon Rautatie, tosin krouvisti hämäläistettynä sovituksena, josta Ahon hienovireinen henki kaikkosi tai ainakin kovasti muuntui. Juoni sentään säilyi. Sovittaja Ari Kiipula oli pannut suruttomasti omiaan klassikon tiliin. Olen alkutekstin suuremman kunnioituksen kannalla. Oili Ruukin ohjaus on helppotajuisesti alleviivaavaa. Elisa Göös (joka lähetti ystävällisesti kutsun) esitti muhkeaa ruustinnaa. Valopilkkuja: musiikki, pappilan muutos näppärästi junaksi, Martti Jantusen pehtoori ja parrakas pullon tarjooja.
     Paikallisjunalla edelleen Tampereelle, missä auto odotti. VR palvelee näinkin hyvin, aikataulut täsmäsivät.

Torstaiaamuna 28.6.12
Olemme Pitkon kanssa yhtä mieltä siitä, että on sulaa mielettömyyttä katsella yömyöhällä neljä tuntia maalitonta jalkapalloa. Meillä surtiin lisäksi Portugalin putoamista. Ronaldo ei päässyt edes laukaisemaan rankkaria. Kaikki menee liiaksi käsikirjoituksen mukaan. Seuraavaksi Saksa pääsee loppuotteluun. Vielä on kestettävä kaksi peliä.
     Sain kentällä jo kolme sisään nyt aamulla. Toiset ovat kaukana karkuteillä. Sitten hyppäsin portilta Arin ja Kirstin autoon ja huristimme Myllykoluun. Mahtava meininki siellä! Talkoot kuumimmillaan, istutuksia ja viimeistelyä syntyy. Veimme Arin kanssa laatikollisen Sillanpään teosten ensipainoksia vitriiniin, etupäässä Arin keräämiä, minä vain hiukan täydensin. Nyt on komea rivi kultaista Nobel-proosaa Järvelinin tekemässä vitriinissä! Kelpaa sitä ihailla.
     Sanoinkin toimittajalle, että siinä on tämän museoalueen ydin, sen sydän. Ilman näitä teoksia ei olisi täällä mitään muutakaan, ehkä lahonnut pirtti ja pitkää heinää.
     Keskitymme superviikonloppuun: huomenna alkavat Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamalassa, samana iltana kuin kaupungin vastaanotto ja ehtoohuvit on Myllykolun Eemelin ensi-ilta ja Sirpan tohtoriskaronkka. On ilmeisesti jakauduttava kolmeksi persoonaksi Lauantaina päivät jatkuvat ja sunnuntaina on Myllykolun 40-vuotisjuhlanäytäntö. Lisäksi jalkapallon ja yleisurheilun EM-kisat huipentuvat. Yritämme selvittää kaiken hengissä ja huippukunnossa.
     Pistän pääsivulle viimevuotisen kuvan Sastamalasta, hetkeä ennen kuin Juhani Aho -paneeli piti yleisöryntäyksen vuoksi siirtää auditoriosta juhlasaliin. Siinä keskitymme Tuula Uusi-Hallilan, Simo Juvan ja Eppu Nuotion kanssa. Uskottavasti huomenna alkaa paikalla vastaavanlainen yleisömenestys. Vähän rahaa mukaan, sillä sehän on teemana. Tapaamisiin Sylvään koululla!

Perjantaiaamuna 29.6.12
Pieni päivitys ennen lähtöä Sastamalaan. Olihan nautittava peli vaihteeksi eilen, ja Italia ansaitsi voittonsa. Pelaamalla saatu voitto tuntuu aina toiselta kuin rankkareilla hermoiltu. Manniokin vaikuttaa kylmähermoiselta kaverilta, mutta Pitkämäen housuissa alkaisin jo lopetella näitä turhauttavia yrityksiä. Eikö Zelesnyn pitänyt häntäkin valmentaa? Tässäkö tulos, tekniikka sekaisin. Keihäsprofeetan oma maanmies karkasi kärkeen.
     Koko sivun jutut Aamulehdessä sekä Eemelistä että vanhoista kirjoista. Hyviä juttuja, emme voi olla tyytymättömiä, päinvastoin vähempikin riittäisi. Näitä nyt siis selvittämään, ensi-ilta häämöttää illalla. Vanhojen kirjojen kimppuun ensin, avajaisiin Erkki Liikasta ja seminaariin kirjailijoita Karoa, Tainaa sekä ex-kustantajaa Anna Baijarsia kuulemaan tästä starttaamme tunnin päästä. Sää säteilee kuten aina näiden kirjallisuuspäivien aikaan.

Lauantai 30.6.12
Terveiset Sastamalasta. Päivät takana, kerrassaan onnistuneet.
     Alku aurinkoinen kuten aina. Raha toimi teemana yllättävänkin hyvin. Puheet, tapahtumat, keskustelut kietoutuivat tiiviisti teeman ympärille, samoin tietysti kirjapöydät, huutokauppa, näyttelyt, jopa Heikki Kiljanderin jokavuotisesti uusiutuva Ex Libris näyttely.
     Avajaiset eivät tosin vieläkään pysyneet aikataulussa, mutta erilaisten palkinnonjakajien puhehalut ovat toisaalta ymmärrettäviä. Heikki Ylikangasta juhlittiin elämäntyöstä Warelius-palkinnon saajana. Pääjohtaja Erkki Liikanen oli poiminut vähän tunnettuja kohtia Adam Smithin, Anders Chydeniuksen ja J. V. Snellmanin teoksista. Talousoppineet osoittautuivat sosiaalisesti ajatteleviksi, ajankohtaisiksi filosofeiksi. Timo Harakka kietaisi vauhdikkaasti avajaiset loppuun.
     Suomen Pankki tarjosi nähtäväksi Peter von Baghin tekemän dokumentin 200-vuotisjuhlansa kunniaksi: raha, taide, talous ja kauppa nivoutuivat Petterin tutulla tyylillä yhteen iskevien elokuvakatkelmien siivittäminä. Hyvä idea oli J-P Pietiäiseltä haastatella Tuija Braxia mielilukemisista; tuli esiin monia kirjoja, joihin heti virisi kiinnostus. Vallankin Henrik Meinanderin kirja vuodesta 1944 pitäisi viimeinkin lukea.
     Murean lihamurkinan jälkeen saatoimme keskittyä pääseminaariin, Raha ja sana. Juonsin Leinon, Jotunin ja Huovisen sitaatein ja päästin kirjailijat valloilleen. Karo Hämäläinen heitteli eloisasti mietteitä rahamarkkinoiden raadollisista ja antoisista puolista trilleristin kannalta, Taina Haahti taas pohdiskeli rahan vaihtuvia arvoja, kaikkinaista suhteellisuutta. Kumpikin kertoi myös tuoreiden kirjojensa taustoista, romaaneista Erottaja ja Kaikki mitä tiedän huomisesta. Tuli selvästi esiin, että kirjailijoiden suhde rahaan ja vaurauteen on muuttunut: entiset nousukkaiden satiirikot ovat saaneet seuraajikseen monipuolisempia, räväköitä kertojia ja voisiko sanoa positiivisempia pohdiskelijoita.
     Odotetuin ja vetävin juttu taisi sittenkin olla Anna Baijarsin tunnustuksellinen, kirpeä ja suorasukainen puhe rahan ja sanan suhteista entisen kustannusjohtajan ja toimitusjohtajan näkökulmasta. Osansa saivat niin kustannusmaailman muutokset, omistajien ja kirjan ystävien vastakkaiset intressit kuin myös ristiriitaisesti reagoivat kirjailijat, jotka haluavat menestystä ja hyvää markkinointia, mutta vihaavat a priori puhetta kirjallisuuden kaupallistumisesta. Huomasimme että Annaa ja vähän muitakin selostettiin mutkat suoriksi Hesarissa, mutta ilahduttava juttu kumminkin ja hyvä kuva, kiitos siitä.
     Loppu perjantain osalta meni Eino Leinon merkeissä Heikki Sarmannon ja Juki Välipakan uudistetuin soundein. Esitys jatkui ehtoohuveissa.
     Sitten täytyikin pitää kiirettä, sillä oli ehdittävä Marjan kanssa Sirpa Eskelä-Haapasen tohtoriskaronkkaan Hämeenkyrön vanhaan pappilaan ja sieltä minun vielä karattava Myllykoluun, missä Eemelin ensi-ilta oli lopuillaan. Runsas yleisö, hiukan vielä vaimea tunnelma. Ruusuni sain ja kiitin ohjaajaa, näyttelijöitä ja tekijöitä antaumuksellisesta ponnistuksesta. Jos puutteita näkyy, ne johtuvat vanhasta tekstistäni ja kenties kertojan runsaasta käytöstä. On myös liikuttavia kohtauksia, kuten olen kai jo todennutkin. Uusittu katsomo edesauttaa elämystä.
     Malttamattomana noudin vielä Marjan pois karonkasta, ja kiidimme suviyössä takaisin Ellivuoreen, missä Kirjatoukkain ehtoohuvit jatkuivat. Olihan siellä vanhoja kavereita: Vesa, Pekat Tarkka ja Pesonen, Touko Siltala ja monet muut seurueineen. Tietokilpailu oli just pidetty, ja hurraten huuteli pöytämme, että olisivat voittaneet jos olisin ollut paikalla. Niinpä tietysti. Ja sitten vähän hillutttiin ja paljon tanssittiin (kustantajat Anna ja Jane vauhdissa, Vesakin tanssi!) kohden seuraavaa vuorokautta. Olihan totisesti päivä.

x x x

Kun tää oli vasta ensimmäinen päivä, täytyy lyhentää litaniaa ettei tule ihan liikanainen. Tänään toinen päivä alkoi uutisella: presidentti on tulossa. Olihan yllätys. Miksei kukaan kertonut ennalta. Sain selityksen myöhemmin.
     Sauli Niinistö seurasi aamun seminaarin, jossa Pekat puhuivat komeasti ja urheasti klassikoiden suhteesta rahaan: Pesonen Balzacista, Dickensistä, Dostojevskista ja Tarkka Lehtosesta, Joenpellosta ja Haavikosta. Jämeriä juttuja, kelpasi presidentin kuunnella. Sari Kivistö viimeisteli viisaudet satiirisilla huomioilla osin samoista kuin minäkin eilen, mutta syvemmin: Leinosta ja Jotunista, myös Onervasta ja muista nousukkaiden kuvaajista.
     Sain tilaisuuden kiittää Jenni Haukiota hänen hyvästä puheestaan taannoin Tuusulassa Aholan pihamaalla. Hienoa että meillä on nyt kirjallisesti harrastunut presidenttipari. Heitä tuntuivat nämä päivät aidosti kiinnostavan. Edellinen presidentti täällä oli Martti Ahtisaari parikymmentä vuotta sitten.
     Mutta olihan aika sopimatonta, että kaupungin johto valtasi presidenttiparin täysin omaan hoitoonsa sivuuttaen päivien toimivan johdon. Johanna toiminnanjohtajana sai vain äkkikäskyn adjutantilta näyttää paikat ja reitit, mutta lounaalle ei häntä kutsuttu. Näin kohdellaan ansioitunutta työvoimaa Sastamalassa, mutta emme anna sen mieltämme pahoittaa.
     Pari vilkasta keskustelua kuultiin vielä iltapäivällä kirjallisista liikemiehistä sekä flopeista ja bestsellereistä. Varsinkin jälkimmäinen toimi hyvin ja jaksoi kerätä vielä suuren yleisön ja nousukohtia päivien päätteeksi. Raija Oranen, Virpi Hämeen-Anttila, Mikko Aarne ja Jussi Lähde heittelivät kyllin provosoivia väitteitä suhteestaan yleisöön, menestykseen ja kustantajiin, jotta keskustelu pysyi vireänä. Jarmo Papinniemi heitteli heille sopivia virikkeitä.
     Olihan sentään helpotus suunnata auton nokka kotia kohti. Kyyditsin ensin Kirstiä sateessa Mouhijärvelle ja seuloimme päivien saldon. Positiivisen puolelle meni kirkkaasti. Kirsti kokeneena konkarina antoi ohjelmalle vahvan tunnustuksen, niin moni muukin. Miten sitten sujui kirjamyynti? Ainakin minulle kertyi kaksi painavaa kassia, toivotaan että antikvaaritkin ovat kohtuullisesti hyvillään.
     Mikä putous sitten kotituolilla: muuan juoksija kiersi stadikalla yksinäisenä kymppitonnin viimeistä kierrosta päälle 31 minuutin aikaan! Ville Ritolakin pystyi parempaan. Tätä ei voi käsittää. Mitä murisikaan Veikko Huovinen päiväkirjassaan: jollei Suomi pärjää juoksulajeissa, koko kansallinen menestyksemme ja itsetuntomme on vaarassa. Hohhoh. Paras pysyä vain vanhoissa kirjoissa.

henkilötiedot| kalenteri| päiväkirja| julkaisut
kirjoituksia | galleria | palaute