Sulka
Henkilötiedot
Julkaisut
      Teokset
      Näytelmät
      Artikkelit
Kirjoituksia
      Ajankohtaista
      Esitelmiä / Puheita
      Kannanottoja
Palaute
Pääsivulle

Päiväkirja

Keskiviikko 1.10.08
Kirjan julkistamispäivä.
     Kuten sanoin tilaisuudessa: kun olen jo saanut onnitteluja sen johdosta, että kirja on saanut hienon vastaanoton, oli kohtuullista että se viimein myös ilmestyi.
     Kovia kokeneessa WSOY:ssä on nyt hyvä meininki. Julkistamistilaisuus järjestettiin vanhan ajan hienossa hengessä. Väkeä tulvi yli äyräiden, Tiia lausui Waltarin runoja kauniisti ja riemukkaasti, uusi sädehtivä johtaja Anna Baijars esittäytyi, Katri Wanner hoiteli varmoin ottein juontoa ja minäkin sain puhua sydämeni kyllyydestä.
     Kyllä siellä esiintyivät muutkin, Ritva Haavikosta ja Juhani Suomesta Matti Kassilaan ja Waltari-seuran aktivisteihin, kukkia, kuohuviiniä ja halauksia. Mitä ihminen enemmän tarvitsee?
     Tietysti kunnon jatkot, nekin vanhaan hyvään tyyliin Kosmoksessa. Kun Vesakin pysyi mukana, tuli ihan nuoruus mieleen. Oltiin me taas reippaita poikia, ja Marja ja Katri paimensivat meidät kunnialla kotiin.
     Ja kirja, Unio Mystica, sehän tässä pääasia oli. Tuossa se nyt lepää järkäleenä pöytäni kulmalla. Että sen sain aikaan, ihmetyttää vieläkin.

Torstai 2.10.08
Ensimmäiset kritiikit.
     Parnasson essee, Matti-Juhani Karilan, ylitti odotukset. Pultsi on vanha Waltarin tuntija, yksinäisen miehen junan dokumentaristi. Tietää mistä puhuu. Eikä tule mistään kirjallis-tieteellisestä kuppikunnasta.
     Eikä ollut hullumpi Matti Kuuselankaan revitys Aamulehdessä, kuva mainio ja juttu irtopisteineen herätti ainakin lukuhaluja, otaksuisin. Muutama hieno vakavikko Tampereelta on paheksunut. Olihan siinä vähän semmoista manselaista särmää, mutta pohjalla hellä ja liikahtanut sydän.
     Illalla vetäistävä taas smokki niskaan ja paineltava tällä kerralla Kämpin peilisaliin, missä WSOY:n perinteiset kirjailijaillalliset. Juhlavaa ja hauskaa, miltei kohottavaa. Annan puhe erinomainen, siinä on yhtiö saanut hyvän johtajan. Ja muutenkin. Daameinani johtajan pöydässä Ritva Haavikko ja Sirkka Selja, aivan hurmaavat naiset. Sirkka muisteli uimaretkiään Olavi Paavolaisen kanssa. Häneltä pitäisi pelastaa talteen vielä paljon muistitietoa, esikoisteoksensa ilmestyi 1942!
     Olihan myös norssiveli Eero Huovinen, joka jostain syystä ryhtyi piispaksi, oli Markku Envall, jonka kanssa ehdittiin vaihtaa kuulumisia ja oli örvellysvauhtinen menestyskirjailijakin, onneksi naapuripöydässä.
     Reippaana kotiin kello kaksi. Peräkkäiset illat koettelevat kuntoa, mutta se kestää, toistaiseksi.

Sunnuntai 5.10.08
Turun kirjamessut messuttu, aina hauska käydä Turussa, Marjan koulukaupungissa.
     Siellä olikin liikkeellä ennätysmäärä väkeä jo perjantaina, jolloin olin vuorossa lavalla. Anna-Liisa haastatteli varmalla rutiinilla ja kirjallakin näytti olevan menekkiä. Hyvin pärjäävät Helsingin kanssa kilpailussa. Vastaanottoja oli kirjastossa ja taidemuseossa. Kirjastossa vietin muutenkin aikaa: onpa upea ja hienosti uusi osa yhdistetty vanhaan.
     Tapailimme taannoisia matkakumppaneita, varsinkin Jukka Parkkista vaimoineen. Jukka on virittänyt uuden kirjansa Ali Mustan matka Miklagårdiin Istanbulin muistoihin, taitaa olla ripaus Waltarinkin henkeä mitä Marja sitä hotellissa lueskeli. Jukka sai Tirlittan-palkinnon, ansaitusti totta kai.
     Omaa mielenvirettäni nostatti Hannu Marttilan hieno arvio Unio Mysticasta Hesarissa. Marttila on kuten Parnasson Karilakin pitkäikäinen Waltarin harrastaja ja tuntija. Rinnastus Tawaststjernan Sibelius-elämäkertaan täräytti ilmat vähäksi aikaa pihalle. Mutta tottahan onkin, että Waltarin kirjeet Sihtolalle on miltei samanveroinen aineisto kuin Sibeliuksen päiväkirjat.
     Liisi Huhtala vähän nyrpisteli Kalevassa samoille seikoille, joita Kuusela täällä Aamulehdessä reteästi nosti etualalle. Mutta Waltarin boheemi puoli, "naiset ja viina", on esillä vain joissain osissa yli 800-sivuisessa opuksessa.
     Olihan vielä Waltari-seuran järjestämä keskustelu teemasta Waltari ja Välimeri, ilo tavata pitkästä aikaa terävä Leif Salmén, jonka tietoviisaita esseitä olin juuri lukenut. Vain Waltarin Saksan suhteista olimme, luonnollisesti, eri mieltä.
     Paljon tuttuja, paljon kohtaamisia, kummankin lapsia tapailimme ja heitä syötimme. Iloista syysilmaa Suomen Turussa, sitten kääntyi myrskyksi ja ajelimme tänne Viehätyksen kyröläiseen rauhaan hiukan hengähtämään.

Maanantai 6.10.08
Suomalaisella Klubilla todistamassa kirjasta, menestys mittava; sanoivat että vain Koivisto sai enemmän yleisöä muistelmillaan. Kertoo Waltarin suosiosta Klubin piirissä. Nautimme pitkän maittavan ja sisältörikkaan illallisen kirjallisuusvastaava Veikko Sonnisen johdolla, paljon mainioita tarinoita.
     Kirjan ensimmäinen painos on myyty loppuun. Toista varten tehdään Seppälän kanssa joitakin korjauksia, pieniä virheitä, epätarkkuuksia ovat silmämme havainneet. Tekijän kannalta erinomainen tilanne.

Tiistai 7.10.08
Ensimmäinen neuvottelu Taipaleenjoen oopperasta Ilkka Kuusiston luona, mukana ohjaaja Tuomas Parkkinen. Libreton ensimmäinen versio sai paljon rikastuttavia ideoita, mutta pohja ja rakenne pitävät. Innostava keskustelu!
     Abu Chakran kanssa Helsinki Times -lehden haastattelussa, Alexis Kouros tenttasi englanniksi kaikenlaista, hyvää harjoitusta tulevaa Lontoon Sinuhe-seminaaria varten British Museumissa. Lehdenkin lupasivat lähettää sitä ennen paikan päälle. Tapasimme myös iloisen Anneli Halosen, joka tapahtumaa lähetystön puolesta järjestelee.

Tallinnassa 8.-9.10.08
Olemme syntyneet samana päivänä ja samana vuonna Maimu Bergin kanssa. Ehkä senkin vuoksi tuntuu aina kodikkaalta tulla Tallinnaan. Puolityhjässä laivassa huomasimme Marjan kanssa, että tämähän on ensimmäinen yhteinen matkamme lahden yli. Hän on tehnyt ystävyyskuntavierailuja ja minä omia keikkojani aina vuodesta 1969. Emme ole ahkeroineet kaljanhakureissuilla, vaikka Ikaalisten Matkatoimisto oli nurkan takana.
     Luen vasta nyt Juhani Salokanteleen hienoa kirjaa Sivistystahto, Jaan Krossin elämäkertaa. Todellakin paras johdatus Viron kulttuurihistoriaan, kirjalliseen elämään erityisesti. Jussi tuntee alueen kuin taskunsa. Miten lohdullista, että meiltä Suomesta ilmestyy näin ymmärtävä ja syvällinen kirja naapurimaasta aikana, jolloin jotkut typerykset loiskauttavat merkillisiä provokaatioita ja isoveli-asenteen kuorruttamia "tutkimuksia" Viron lähihistoriasta. Sikäli tuntui kuin rantaan olisi laskeuduttava kaulukset pystyssä.
     Mutta säteilevä syyspäivä otti meidät lempeästi vastaan, taksikuski oli ystävällinen vaikken muistanut edes tutun hotellin nimeä, ja niin istuimme pian Olde Hansan keskiaikaisessa hämärässä mahtavan lounaan äärellä ja levähdyksen jälkeen kirjailijain talossa valmiina Waltari-sessioon, jälleen virkein voimin.
     Kyllä sali täälläkin täyttyi, ja tilaisuudelle antoi hohteen, että se Tõde Eestist, Lätist ja Ledust oli kuin olikin ilmestynyt juuri näinä päivinä. Kauan sitä on epäröity, hienoa että Jaan Krossin taannoinen toive on täyttynyt. Hänhän ihmetteli kuulemma vielä 2005 edellisen matkani aikana, kuinka suomalaisella kirjailijalla Mika Waltarilla saattoi olla niin tarkat ja hyvät tiedot Viron tapahtumista heti 1941, paremmat kuin virolaisilla itsellään vielä vuosikymmeniin. Näin propagandana pidetty kirja on kokenut jälleennousemisen niin meillä kuin siellä ja Latviassakin vai oliko se Liettuassa.
     Salokannel ei tosin mainitse Waltaria lähteenään, mutta kuvaa muuten Viron tapahtumat 1941 melkein pilkulleen samalla tavoin, koko näytösvaalien irvokkuuden jne. Ja sitten tämä nerokas Bäckman menee julistamaan ettei mitään miehitystä koskaan ollutkaan.
     No jaa, me selvisimme tilaisuudesta hyvin. Oma aiheeni oli juuri tuo yllämainittu vähän laajennettuna ja Piret Saluri kertoi meneillään olevasta Sinuhen käännöstyöstä (toinen jo viroksi) ja oikean rytmin löytymisestä, mikä onkin keskeistä. Kulttuurisihteeri Jenni Kallionsivu kertoi kouluvierailuistaan Tallinnassa ja lähiseuduilla Waltarin merkeissä: kuinka lukiolaiset ovat ottaneet ahmien vastaan tietoja suomalaisesta kirjailijasta, joka niin kauan oli tuntematon Virossa. Lopuksi Päivi Istala hehkutti Waltarin runoja roppakaupalla.
     Onnistunut tilaisuus. Suurlähettiläs Jaakko Kalelan kanssa oli sen jälkeen puhetta suomalaisten vähän muuttuneesta asemasta Virossa näiden venäläismielisten pamflettien jälkeen: onhan niillä vaikutusta, ja niiden saama huomio maassa on ollut aivan kohtuuton niiden tasoon nähden. Surkuttelimme että sentään kelpo tutkijana pidetty Martti Turtolakin on antanut vetää itsensä tällaiseen kolmikkoon (Hietanen, Bäckman) uusimmalla Laidoner-kirjallaan. Illallisella Pippurisäkissä jatkettiin samaa aihetta, Piret viileästi mutta purevasti analysoi näitä kirjallisia yritelmiä. Eipä ole kehumista, totesimme kaikin. Tämän jälkeen syveni kiitollisuutemme Salokanteleen Jussia kohtaan, jonka kirja kuulemma virolaisillekin tulee olemaan erityisen tärkeä. Piret viimeistelee käännöstä, talvella julkistetaan. Suomenkin maine samalla puhdistuu.
     Seuraavana päivänä tallustelimme kaikessa rauhassa vanhasta kaupungista satamaan ja seilasimme kotiin, Päivi kertoen kauheita kokemuksiaan Teatterikoulusta ja minä opiskellen lisää virolaista kulttuuria Salokanteleelta. Kiintoisasti hän selvittää konservatiivisuuden eri tasot ja erisuuntaiset vaikutukset neuvostoajan Viron kirjallisuudessa. Lukekaa jokainen Tallinnan kävijä niin matkanne syvenee monin verroin!

x x x
Arvokonservatiivina kauhistuisi kaupunkikuvan muutoksia, niin arvelimme. Markun kanssa jatkoimme juttua Aalto-kahvilassa, allamme hyörivät hullut päivät Akateemisessa. Mikä ilo puhella niitä näitä viisaan miehen kanssa, kirjastanikin sain lisää arvokasta palautusta.
     Suomen Kuvalehdessä on Mauno Saaren kiintoisa juttu Haavikon paluusta Otavaan. Jäämmekö kaipaamaan Haavikon synkkiä sivalluksia? Markku muistutti kuinka usein hän iski harhaan ja ennusti päin seiniä, niin nerokas talousmies kuin olikin. Loppuaikoina akateemikkoa ei otettu oikein todesta. Päiväkirjassaan hän haukkui suurin piirtein kaikki, kirja ohitettiin vaikenemalla. Mutta suurella kirjailijalla on oikeutensa ja heikkoutensa. Inhimillistä lämpöä Saari tavoittaa hänestä loppumetreillä.

Maanantai 13.10.08
Lokoisa ja työhuonetta järjestelevän viikonlopun jälkeen esitelmä Svenska Litteratursällskapetissa, teemana siellä Borgå lantdag 1809, siihen sopi siis Waltarin Tanssi yli hautojen taustoineen. Henrika Tandefelt kertoi ensin valtiopäivien seremonioista hauskasti ja eloisasti, siihen saatoin sitten tauon jälkeen lisätä Waltarin romaanin kaksi tasoa ja poliittisen paralleelin vuosien 1809 ja 1944 välille, lähemmin siitä vaikka Unio Mysticassa. Ruotsi sujui kohtalaisesti, vaikka juttua kirjoitin vasta samana päivänä.
     Hyvä ja lämmin tilaisuus, Agneta Rahikainen johti ja totesi, että heillä on aina paljon väkeä mutta harvoin näin paljon. Tilat erinomaisen viihtyisät, pitäisikö keksiä joku tutkimuskohde, joka antaisi aiheen vierailla tiloissa (vanhassa tyttökoulussa) useamminkin.
     Maailma humisee suuria aiheita, pörrsiheilahduksia ja kuntavaaleja, mutta kauas ne jäävät kun tässä on täysi työ näitä omia pieniä menemisiä hoidella. Ehkä niitäkin ehtii vielä miettiä ja jopa kommentoida.

Tiistai 14.10.08
Kyrkopressenin viehkeän haastattelijan puhuttelussa Ekbergillä ja Vanhan kirkon puistossa. Miten raikkaita nuoria toimittajia kohtaankaan.
     Sitten esitelmää englanniksi Sinuhesta British Museumin seminaaria varten. Illalla ajelin vielä Erkkolaan, Heikki Lund vetäisi taas monologinsa ja minä selitin näitä omiani, hirsinen pirtti on intiimi tila, saa hyvän kosketuksen yleisöön.
     Huomenna Lontooseen, Bloomsburyn tutuille nurkille missä seikkailin 1986 opettaessani lukukauden London Universityssä. Maltan tuskin odottaa.

Lontoossa 15.-19.10.08
Russell Square: iloinen jälleennäkeminen. Yliopiston harmahtava kolossi vartioi yhä puistoa, mutta siellä on kova remontti ja koko laitos hajoitettu collegeiksi campukselle. Löydämme hotellin puiston laitamalta, orientoidumme. Tämä on Marjalle ensikäynti Lontoossa, voin opastaa kaupungin vanhana asukkaana.
     Ensi-istahdus Museum Tavernissa vastapäätä British Museumia, Foster's ja Fish and Chips. Enää ei kaljahanan varressa ole sitä kylttiä: "Karl Marx drank here." Satelee hiljakseen, seisomme Leicester Squaren lippujonossa ja saamme puolen hinnan liput Old Vic Theatreen, kappale nimeltä Living together.
     Kävi tsägä: nautimme Waterloon lähellä uusitun teatterin hienosta hoidosta ja ennen kaikkea Alan Ayckbournen loistavasta, terävästä, hauskasta näytelmästä! Kyseessä on trilogian keskimmäinen osa, Norman Conquest: aika tavallinen tilanne, muutama pariskunta maakartanossa viikonloppua viettämässä, suhteiden kriisiä, tapainkuvausta, purkauksia, älykästä dialogia. Pienistä aineksista nautittava keskittymä. Lauantaina voisi nähdä kaikki kolme osaa peräkkäin, mutta yhdeksän tunnin istunto olisi sentään liikaa. Suositeltavia osia kaikki. Tämä ainakin oli itsenäinen, tarkasti ja rytmikkäästi näytelty kokonaisuus.

Torstaina oli keskityttävä Sinuhe-seminaariin illalla British Museumissa. Sitä ennen kävelyretki tuotti yllätyksen: valtava kansanjuhla Trafalgar Squarella Pekingin olympialaisten brittisankareille: kulkue halki kaupungin ja vastaanotto aukiolla, suora tv-lähetys, kansaa kuin merta ja mutaa, into korkealla, mekin heilutimme innolla lippuja tuntematta yhtäkään juhlituista sankareista. Mitalisteja oli kaiketi puolisensataa, joten aihetta oli näinkin myöhäiseen ilonpitoon.
     Seminaarista selvisimme hyvällä menestyksellä. Suomen lähetystö ja Anneli Halonen vastasivat järjestelyistä yhdessä British Museumin kanssa. Paikka paras mahdollinen, täällä kai maailman paras egyptologinen kokoelma Louvren ohella. Asiantuntijoita riittää. Kuulijoita kertyi auditorioon noin kahdeksankymmentä.
     Osani oli esitellä Waltaria yleisesti ja sitten Sinuhen taustaa ja syntyä sekä vastaanottoa maailmalla erityisesti. Jälkeeni tohtori Richard Parkinson puhui alkuperäisestä egyptiläisestä Sinuhe-tarusta, sen suhteesta Waltarin romaaniin ja myös Hollywood-elokuvasta (murskaavasti); erinomaisen terävä ja paneutunut esitelmä, kaveri todella tunsi tämän aiheen. Kolmantena lehtori Faruk Abu Chakra selitteli Sinuhen asemaa arabimaissa ja Taha Husseinin esipuhetta käännökseen, joka on täysin kadonnut markkinoilta. Uutta täydennettyä kaivattaisiin. Itsekin huomasin vasta tätä juttua valmistellessani kuinka rajusti Naomi Walfordin englanninkielistä käännöstä on aikanaan lyhennetty.
     Lopuksi oli lyhyt paneelikeskustelu puhutuista aiheista. Yleisöä kiinnostivat entinen juuri Sinuhen käännökset ja niiden lyhennökset sekä mahdolliset uudet laitokset, tietysti myös romaanin levinneisyys maailmalla.
     Päätteeksi oli aulassa viiniä ja purtavaa, tavattu ainakin Hannele ja Michael Branch, Eeva Lennon, Marjo Sanderson ja koko joukko muita, brittejä ja suomalaisia, joita puhutut aiheet kovin kiinnostivat. Waltarin fanaattisia lukijoita tapaa kaikkialla, samoin Egyptiin fakkiutuneita tutkijoita ja harrastajia. Kriittinen yleisö antoi tunnustusta tapahtumalle.
     Anneli tarjosi illallisen Groucho-klubilla Sohossa, kiva ja rento päätös kovalle päivälle.

Perjantaina meidän oli muutettava majaa Russell Squarelta kauemmaksi East Londoniin, missä Faruk Abu Chakra oli lupaillut 400 neliön ihmelukaalia uima-altaineen vapaasti käyttöömme! Kuulosti epäilyttävältä, mutta totta se oli. Kyseessä oli professori Alin Lontoon asunto, joka etupäässä tyhjillään, ja Ali taas Farukin ystäviä. Jumalauta olipa luukku kaikkine deltistisine taideteoksineen, jotka peittivät seinät. Kyllähän me siellä pärjäilimme.
     Mutta ensin oli lounas lähetystön residenssissä Kensingtonin alueella, vanha RUK-kaverini Jaakko Laajava tarjosi, paljon puhetta ajankohtaisista talousromahduksista sekä Ahtisaaren vierailusta Lontoossa, joka oli juuri päällä. Vanhanen on kuulemma pitkään konsultoinut Gordon Brownia siitä kuinka Suomi selvisi pankkikriisistä, jälkiä näkynyt Brownin omissa ratkaisuissa, näin kuulimme. Brown noussut täällä sankariksi, jota konservatiivien Cameron toisaalta syyttää koko kriisin alkusyyksi.
     Illalla olimme kutsutut vanhaan tuttuun turvapaikkaan: Branchien luo New Crossiin. Jälleen sain verestää muistoja vuoden 1986 opetuskaudeltani ja myös edelliseltä käynniltä 2001 Michaelin läksiäisiin yliopistolla, jota ei siis enää semmoisenaan olekaan. Marja sai silloisiin isäntiini tutustua. Kuulimme tietysti A.J. Sjögren-tutkimuksen nykyvaiheesta sekä virkeiden eläkeläisten uudesta elämänrytmistä, jossa voisi olla oppimista. Hannele seuraa edelleen suomalaista kirjallisuutta, saikin nyt tämän Waltari-juntikan vaivoikseen. Lopuksi illallispöydässä kiersi Port myötäpäivään, oliko se nyt Oxfordin malliin vaiko Cambridgen?

Lauantaina kävimme ihmeellisellä vierailulla Waybridgessä, minne Faruk meitä puuhakkaasti johdatti tapaamaan ystäväänsä Professori Alia, asuntomme omistajaa. Perillä asemalla odotti mustasilmälasipäinen, kookas, mafiapomoa muistuttava möreä hahmo, joka lähti ystävällisesti autollaan näyttämään neljän joen risteymää ja tätä rikkaiden vartioitua asuma-aluetta, missä oli rinnan John Lennonin entinen talo ja venäläisten uusrikkaiden residenssejä. Alin pienempi asunto oli lempeästi ilman puomia, ja siellä nautimme isännän ja hänen Marja-rouvansa (Myllykoskelta) sekä kahden tyttärensä ja heidän perheidensä seuraa.
     Varsinkin kuuntelimme isännän jyhkeää puhetta luomastaan taidesuuntauksesta, deltaismista, joka on kuulemma postkubistinen tyyli ja ainoa uusi luomus Picasson jälkeen. Hänen taidettaan ja avioliittoaan on näköjään esitelty Suomenkin lehdistössä 80-luvun lopulla. Hänen muotorakennelmansa perustuu deltan eli kolmion jatkuvaan käyttöön ja muunteluun; kieltämättä muodon taju on vahva ja ilmaisu sanoisiko ainakin suurisuuntaista ja rohkeaa. Lisäksi Ali on runoilija, lahjoitti kaksi kirjaansa omistuksin. Entiseltä ammatiltaan hän on tekniikan professori, ryhtyi taiteilijaksi äkkirysäyksellä kuusissakymmenissä. Ideoita tuntui edelleen riittävän.
     Myös isäntäämme kiinnosti suuresti Waltarin elämäkerta ja hän vaati jyrkkään sävyyn, että sen pohjalta on tehtävä elokuva. Olin vähällä pyytää pientä pesämunaa, ehkä senkin aika koittaa... Tuntui olevan Markus Selinin ja monien muiden suomalaisten tuttava ja hyvin perillä Mannerheim-elokuvan vaiheista.
     Nautimme intialaisen illallisen ja palasimme Lontooseen pää hieman pyörällä tästä rikkaasta eksotiikasta.

Lisäksi olemme kävelleet Thamesin rantoja, ihailleet Towerin linnaa ja siltaa, poikenneet All Hallows kirkkoon by the Tower todistamaan musikaalisen killan todistustenjakoa, uineet residenssimme lämpöisessä altaassa, tutkineet loistavaa Hadrianus-näyttelyä British Museumissa, käväisseet Buckinghamin palatsin edustalla ja istuskelleet vihreissä puistoissa, mutta paljon jäi toiseen kertaankin Marjalle esiteltävää. Lontoo ei kerralla tyhjene eikä kolmannellakaan. Täyteläisen onnellisina seikkailimme sunnuntai-iltana kotiin British Airwaysin varmoilla siivillä, vaikka juna Heathrown terminaaliin hajosikin ja jouduimme pieneen junanvaihtioturbulenssiin, mutta kentällä kaikki sujui kuin voideltuna ja tässä sitä taas ollaan. Valmiina uusiin kierroksiin. Lehdet pinossa ja postia rästissä, mutta asunto tallella ja terveys samoin.

Keskiviikko 22.10.08
Palattu kirjakiertueelta Tampereelta ja Turusta; sinänsä vallan hauskaa seurustella vaihteeksi kollegojen kanssa iltamyöhään eikä käynyt edes rasittavaksi, siitä piti huolen vaikkapa Jari Tervon yöshow Ilveksen baarissa. Esiinnyimme silti kunnialla Kino-Palatsissa ja Turussa sitten Hamburger Börsissä, Akateemisen kirjakaupankin löysin pienen tihkusateisen ruuhkaharhailun jälkeen. Tavattu siis kirjakauppiaita ja innokkaita lukijoita. Kustantaja WSOY hoiteli joukkoa anteliaasti ja mallikkaasti, kukaan ei horjunut ei eksynyt.
     Sain tilaisuuden onnitella liiton uutta puheenjohtajaa Tuula-Liina Varista, joka uhkuu toimintatarmoa ja naisellista energiaa. Ei kun siis kirjallista energiaa. Muutenkin hauskaa joukkokuntaa nämä kirjaniekat. Sofi Oksanen tiesi yhtä ja toista vakavoittavaa Virosta ja Venäjältä. Johan Bäckmanilla on oma instituutti Pietarissa!
     Tänään lähdin päätä raikastavalle kävelylle Kaivariin Matti Salon kanssa, nautimme meillä lounaan ja annoin kirjani. Matti on aina ollut parhaita ja tarkimpia palautteen antajia. Hänestä kirja ei ole enää painonsa puolesta tiiliskivi vaan piano.
     Faruk Abu-Chacran (näin nimi on oikein) tapasin libanonilaisella kahvilassa ja toivotin hyvää matkaa Kuwaitiin. Kairosta tulee terveisiä, mahtavatko saada Waltari-kongressiansa aikaan.
     Illalla vielä Ateneum-saliin hoitamaan omaa osuuttani tasokkaassa esitelmäsarjassa, Sali viimeistä paikkaa myöten täynnä, puhetta Waltarin uskontaistelusta ja sukelluksesta islamin maailmaan. Kävelin Akateemisen kautta kotiin ja huomasin: Unio Mystica johtaa listalla tietokirjallisuuden myyntiä. Nosti kieltämättä askeleita iltahiljaisessa Helsingissä.

Torstai 23.10.08
Palautin Pekka Tarkalle leikekirjan lehtiä Waltari-kritiikeistä; lyhyesti puhuimme kirjoista. Kerroin Finlandia-diktaattorille, että Jari Tervo puhui Tampereella painavasti Olli Jalosesta: hyvin vakava, hyvin syvällinen... Kärkikolmikkoon veikkaillaan näiden lisäksi Sofi Oksasta. Pekka ei tietenkään ottanut mitään kantaa.
     Käväisin jo messuilla, mahtava yleisömeri kuunteli Stubbin, Hakalan ja Tervon keskustelua Venäjästä. Tervo ampui aika nasakasti alas Stubbin lennokkaan optimistisia näkemyksiä. Kun Stubb puhui suomalaisten asenteista Venäjää kohtaan (niitä olisi muutettava), Tervo kysyi tarkoittiko hän asenteella kokemusta. Tai kun Stubb kehui Medvedevin rauhantahtoista politiikkaa, kysäisi Tervo: - Entäs hänen esimiehensä?
     Ajoin kolmostielle ja Hattulaan, missä esitelmän aiheena olivat tällä kerralla Waltarin hämäläiset sukujuuret. Heti kärkeen panivat jauhot suuhun: kun viittailin arveluun, että suku oli alkuaan lähtöisin Pohjanmaalta, pari tietäväistä naista tyrmäsi näkemyksen. Uusin tietoa kertoo kuulemma, että suku on ikivanhaa hattulalaista juurta. Hyvä näin. Juhlavuosi on virkistänyt monenlaista tiedonkeruuta, sukututkimus on kuulemma vireillä. Muista seikoista oltiin sitten aika yksituumaisia. Käsittelin Helsinki-trilogiaa ja yleisökysymysten pohjalta muitakin teemoja. Kiitokseksi sain hienon kirjan Juteinin runoja, hänkin muuten Waltarin sukua mikä jäi mainitsematta.
     Vaalikeskustelu pörisi kotona, Marja valokuviensa kimpussa. Huomenna messuille tositoimin, aamusta alkaen. Esiintymisaikani (10.30) merkillinen, samoin paikka Kullervo-salissa, mutta kaiketi ne ovat sen näin viisaasti tuumanneet.

Perjantai 24.10.08
Kirjamessuilla tungosta. Meidän Waltari-juttumme oli siis työnnetty Kullervon suljettuun saliin, josta osa yleisöä heitettiin kylmästi ulos, koska seisomapaikkoja ei suvaittu turvallisuuden nimissä. Me jo keväällä viestimme, että paikka eikä aikakaan ole hyvä, mutta sekös auttoi. Varsinaisia Waltarin tuntijoita jäi käytävään, vihaista vikinää kuului. Itse tilaisuudesta selvisimme kaiketi hyvin, Taina West haastatteli ensin kevyeen tyyliin ja sitten puhelimme Reijo Vahtokarin kanssa vähän syvempiä asioita. Yleisö oli hiiskumatta mukana, sikäli tietysti suljettu tila hyvä, että voitiin rauhassa ja ilman hälinöitä keskittyä aiheisiin.
     Kirjaa ja omistuksia jonotettiin ilahduttavasti, tosin aikataulussa oli jotain hämminkiä ja jouduin loikkimaan myöhässä standiltä toiselle. Pahoittelut, syy ei varsinaisesti ollut minun. Sarjala sanoi, että jokainen valtuustoehdokas olisi vihreä kateudesta näitä jonoja katsellessaan.
     Waltari-seuran osastolla nojailtiin ja tapailtiin tuttuja, kuunneltiin vähän keskustelua eduskunnan viihteellistymisestä Kivi-salin liepeillä, Eira Mollbergiakin kuuntelimme ja sieppasin kirjansa Otavalta; siihen, sen rankkaan antiin on pian palattava.
     Illalla vielä vastaanotto Ruotsin suurlähetystössä. Tein Jari Tervon kanssa sopimuksen, joka toivottavasti pitää. Ilmoittautui myös ruotsintaja Unio Mysticalle, jos niin pitkälle edetään. Muuan riikinruotsalainen kirjailija (nimi meni ohi) sanoi nyt lukevansa lisää Waltaria - "han är ju i världsklassen" - tunsi entuudesta vain Den stora illusionen ja Sinuhen. Ja uusistakin suunnitelmista puhuttiin. Akateemisen Nalle Nyberg povasi kirjalleni huimaa myyntiä, saas nähdä, epäillä tuota vielä sopii.

Lauantai 25.10.08
Vain Vanhan kirjallisuuden päivien ohjelmatoimikunnan kokous kirjamessuilla; teemasta sovittiin ja ohjelmaakin hahmoteltiin pitkälle peruskuntoon. Waltari-seuran standilla oli vilkasta, muutenkin hurja tungos.
     Pitkästä aikaa Mäkelänrinteessä uimassa, rentouttaa harteita. Illalla vietimme Hemingway-teemaa, mutta kanadalainen elokuva Pariisin kuuma kesä niin sietämättömän ulkokohtainen ja epäaito, että heitettävä kesken. Ei ollut edes filmattu Pariisissa!

Sunnuntai 26.10.08
Piti vain katsoa alkua Petterin Tauno Palo -dokumentin uusinnasta, mutta niin vain oli jäätävä äärelle. Itsestään selvätkin lausumat saavat erityistä lämpöä ja syvyyttä Palon elämänkatsomuksesta. Liikuttava henkilökuva.
     Messuilla viimeinen pyrähdys. Lisää Palosta kuultiin Lauri Meren puhumana, sieppasin vankan kirjansakin, jota Hesarissa kiitetään. Oma juttuni Petäjän kanssa Hesarin lavalla alkoi hyvin, kunnes mikrofonit mykistyivät. Joku oli heittänyt vettä johdoille. Kenen sabotaasi? Muutenkin pieniä järjestelyharmeja kautta linjan, liian pieniä huoneita, aikataulut jatkohaastatteluissa ontuivat. Mutta pääasiassa menestys jymisevä, ei valittamista.
     Vaalituloksia uuvuttavasti illalla. Tv pysyy valtakunnan yleistasolla, kuntakohtaiset tulokset etsittävä netistä. Jatkuvaa toistoa: mitä merkitsee valtakunnan politiikassa ym. Kokoomuksesta tullut dynaaminen veturi, demareiden "torjuntavoitto" ihmetytti, keskusta väsähtänyt, Soini on rautaa - ainakin huulenheiton tasolla. Vihreät venyivät. Vasemmisto haipuu takavasemmalle. Hienoa oli meidänkin äänestää aamulla tuossa Elias-koulussa, vakiintuneina helsinkiläisinä. Matkaa 80 metriä, ei päässyt sade paljon haittaamaan.
     Myös Hämeenkyrön tuloksia tuli katselluksi, ja huomionarvoista on että miltei kaikki jätepolttolaitoksen sijoituspaikkaa vastustaneet menestyivät erinomaisesti. Varmasti herättää jatkokeskusteluja, uusi valtuusto voi tehdä nyt uusia viisaampia päätöksiä kuin vanha. Toinen huomio: ne jotka olivat sekaantuneet kulttuuriin ja Sillanpään juhlavuoteen, putosivat tai eivät päässeet alkamaankaan. Kuvaavaa kulttuurikunnalle.

Tiistai 28.10.08
Kirjamessuilta tarttui muutama kirja hihaan, niistä kommentteja.
     Eira Mollbergin kirja isästään Mollesta on ihailtavan suorasukainen ja hienosti kirjoitettu. Tuli suorastaan ahdistava olo, niin paljon muistui omaankin mieleeni kun tässä huushollissa kävin ja asuin ajoittain 1969-73. Onneksi osasin irtautua heti Syntisen laulun jälkeen. Riittävästi näin ja kuulin ruhjovan taiteilijan riehumista vaikka se ei vielä ollut edes pahimmillaan. Ihmeellisesti Eira on selvinnyt pää kirkkaana, äitinsä ja veljensä sen sijaan murtuivat.
     Eira vähän dumppaa minun osuuttani parin elokuvan käsikirjoittajana, se sallittakoon, se on sentään mietoa verrattuna isänsä tapaan mitätöidä yhteistyökumppaneitaan ja varsinkin käsikirjoittajia, joille hän ei antanut mitään arvoa. Olenkohan "korostanut" omaa osuuttani, pikemmin olen maininnut mielelläni olleeni mukana Syntisessä laulussa, mutta totta kai Molle veti linjat enkä aina pitänyt hänen "teurastajan estetiikastaan" kuten Enska Suominen luonnehti - eipä Eira Enskankaan merkittävää osuutta juuri nosta. Olisimme halunneet elokuvaan enemmän balladinomaisuutta, mutta Molle repi siitä rehevää naturalismia oman luontumuksensa mukaisesti. Siunatun hulluuden osalta Eira sivuuttaa osuuteni kokonaan, ihmetteleepä missä välissä isä ehti sen kirjoittaa. Muistutuksena vain: se kirjoitettiin siellä Sorsasalon saunakamarissa jo kesällä 1969, alkuaan tarkoituksena koko illan elokuva, mutta tv-sarjaksi se sitten paljon myöhemmin kääntyi. Mehukas työ vaikka toivottoman hidas.
     Joka tapauksessa Eiran kirja kannattaa lukea, jos on henkistä kanttia kestää kaikki karmeus josta kirja kertoo.
     Lauri Meren kirja Tauno Palosta on perusteellisen tutkimustyön tulos, kerrankin kirja näyttelijästä, jossa todella dokumentoidaan ja analysoidaan kohteen ura, roolityöt ja laatu näyttelijänä. Onhan Palo kiitollinen kohdekin, edustaa suomalaisuutta niin paljossa, niin ylivertaisesti. En ole vielä lopussa, kiinnostaa tietysti kuinka Lauri kuvailee Palon ja Waltarin läheisen suhteen; uutta tulee minullekin.

x x x

Illalla Riihimäen kirjastossa kertomassa siitä kuinka Waltari käytti historiaa oman aikansa heijastajana. Lämmin ja hyvä tilaisuus, väkeä yli äyräiden, innostuneita kysymyksiä, signeerauksen hakijoita ja perehtyneitä lukijoita. Kirjastonjohtaja Maikki Meriluoto tätä järjesti antaumuksella jo keväällä, ja hyvin selvittiin huolimatta mustasta rankkasateesta. Tällaiset ovat palkitsevia kohtaamisia, mitään juhlavuoden väsähdyksen merkkejä ei ole havaittavissa, päinvastoin yltyvää kiinnostusta.

Keskiviikko 29.10.08
Tehokas pyrähdys Ouluun: lento päivällä, kentältä vanhainkotiin, sieltä radioon ja Kalevan toimitukseen, intialaiseen ravintolaan ja lopuksi kirjastoon, missä tupa täysi ja ylikin Waltarin harrastajia. Minuuttiaikataulu toimi, radion pallille istahdin kuulokkeet korvilla 20 sekuntia ennen suoran lähetyksen alkua. Kotona iltakymmeneltä.
     Aina muistuvat ajat Hiukkavaarassa Pohjan prikaatissa 1967, nämä kadut ja puistot joita kierreltiin iltalomilla. Kirjastoon ilmaantui vanha ruotukaverikin samasta 2. komppaniasta, Mäkituurin poika.
     Tilaisuudet junaili Riihi-säätiö, joka ollut myrskyn silmässä, mutta Topi Kanninen hoiti ainakin tämän kiertueen mallikkaasti ja hyvällä yleisömenestyksellä, suhteet toimivat. Kalevassa vanha työkaveri Risto Uimonen pohti mihin ryhtyisi eläkkeellä. Sain lehden, jossa Liisi Huhtalan arvio kirjastani: iso ja myönteinen, rivien väleistä heijastuu hienoinen harmi siitä että tämmöinenkin on tässä tehty.

Perjantai 31.10.08
Eilen vielä kerran Töölön kirjastossa, nyt aiheena Waltarin ja Saima Harmajan suhde, josta puhuivat myös Kari Uusitalo ja Päivi Istala. Harvinaisen paljon kirjallisia tilaisuuksia samana iltana, silti sateessa kertyi Waltarin nimikkosali taas täyteen.
     Eeva-Liisa ja Marja keittiössä kun tulin, viiniä ja juustoa, kuulumisia teattereista. Eeva-Liisa oli Rikhardinkadun kirjaston Lontoo-illassa lausujana, Marja kuuntelemassa. Uusittu keittiö toimii jo asunnon keskuksena.
     Tänään Raila Kinnunen kyseli kuulumisiamme, juttua tulee, ei auta. Puhuimme myös teatterikirjoista, Tauno Palosta ja minunhan pitäisi paremmin perehtyä Railan kirjaan Kyllikki Forssellista. Ehkä se kesken jäänyt Ida Aalberg -hanke aikoinaan on vähän jarrutellut. Lauri tekee Palosta hyvin perusteellista jälkeä. Jääkö ihminen vähän hukuksiin silti?
     Tapaan Papa Giovannissa Marjatan, joka johtaa pian Waltari-turneen Roomaan. Voi olla rentouttava matka, ei virallisia esitelmiä.
     Illalla Yövieras Työväenopistossa, Hannu Huuskan ohjaus. Tapaan toisenkin entisen alaiseni MTV-ajoilta, Aapo Vilhusen sekä tietysti Päivin ja tyttärensä ja Päivin esimiehenkin, Mikael Jungnerin. Onhan meitä kova porukka Waltarin komediaa katsomassa. Esitys luontuu aika hyvin, näytelmä on hauska ja henkevä, loppua kohti vähän liian rujoksi lyhennetty mutta toimii silti. Ilta kohoaa Hannun juhlaksi, hän lopettaa 30 vuotta kestäneen ohjaustyönsä opistossa tähän ja saa hyvin ansaitsemansa kultaisen ansiomerkin.
     Huomaan muuten vasta, että Waltari on näytelmään pannut enemmän omaa perhe-elämäänsä kuin aiemmin huomasin: aina tiukkaa kotiapulaista myöten. Kaija ei anna isännälle ryyppyä. Waltari valitteli kuinka kotiapulainen Anni Tuovinen terrorisoi hänen perhettään vuosikymmenet.
     Pitkästä aikaa katsomme yhdessä Sydämen asialla, hyvin tehty osa, sarjaa pitää harvenneenakin pintansa.

henkilötiedot | kalenteri | päiväkirja | julkaisut
kirjoituksia | palaute

kko 29.10.08
Tehokas pyrähdys Ouluun: lento päivällä, kentältä vanhainkotiin, sieltä radioon ja Kalevan toimitukseen, intialaiseen ravintolaan ja lopuksi kirjastoon, missä tupa täysi ja ylikin Waltarin harrastajia. Minuuttiaikataulu toimi, radion pallille istahdin kuulokkeet korvilla 20 sekuntia ennen suoran lähetyksen alkua. Kotona iltakymmeneltä.
     Aina muistuvat ajat Hiukkavaarassa Pohjan prikaatissa 1967, nämä kadut ja puistot joita kierreltiin iltalomilla. Kirjastoon ilmaantui vanha ruotukaverikin samasta 2. komppaniasta, Mäkituurin poika.
     Tilaisuudet junaili Riihi-säätiö, joka ollut myrskyn silmässä, mutta Topi Kanninen hoiti ainakin tämän kiertueen mallikkaasti ja hyvällä yleisömenestyksellä, suhteet toimivat. Kalevassa vanha työkaveri Risto Uimonen pohti mihin ryhtyisi eläkkeellä. Sain lehden, jossa Liisi Huhtalan arvio kirjastani: iso ja myönteinen, rivien väleistä heijastuu hienoinen harmi siitä että tämmöinenkin on tässä tehty.

Perjantai 31.10.08
Eilen vielä kerran Töölön kirjastossa, nyt aiheena Waltarin ja Saima Harmajan suhde, josta puhuivat myös Kari Uusitalo ja Päivi Istala. Harvinaisen paljon kirjallisia tilaisuuksia samana iltana, silti sateessa kertyi Waltarin nimikkosali taas täyteen.
     Eeva-Liisa ja Marja keittiössä kun tulin, viiniä ja juustoa, kuulumisia teattereista. Eeva-Liisa oli Rikhardinkadun kirjaston Lontoo-illassa lausujana, Marja kuuntelemassa. Uusittu keittiö toimii jo asunnon keskuksena.
     Tänään Raila Kinnunen kyseli kuulumisiamme, juttua tulee, ei auta. Puhuimme myös teatterikirjoista, Tauno Palosta ja minunhan pitäisi paremmin perehtyä Railan kirjaan Kyllikki Forssellista. Ehkä se kesken jäänyt Ida Aalberg -hanke aikoinaan on vähän jarrutellut. Lauri tekee Palosta hyvin perusteellista jälkeä. Jääkö ihminen vähän hukuksiin silti?
     Tapaan Papa Giovannissa Marjatan, joka johtaa pian Waltari-turneen Roomaan. Voi olla rentouttava matka, ei virallisia esitelmiä.
     Illalla Yövieras Työväenopistossa, Hannu Huuskan ohjaus. Tapaan toisenkin entisen alaiseni MTV-ajoilta, Aapo Vilhusen sekä tietysti Päivin ja tyttärensä ja Päivin esimiehenkin, Mikael Jungnerin. Onhan meitä kova porukka Waltarin komediaa katsomassa. Esitys luontuu aika hyvin, näytelmä on hauska ja henkevä, loppua kohti vähän liian rujoksi lyhennetty mutta toimii silti. Ilta kohoaa Hannun juhlaksi, hän lopettaa 30 vuotta kestäneen ohjaustyönsä opistossa tähän ja saa hyvin ansaitsemansa kultaisen ansiomerkin.
     Huomaan muuten vasta, että Waltari on näytelmään pannut enemmän omaa perhe-elämäänsä kuin aiemmin huomasin: aina tiukkaa kotiapulaista myöten. Kaija ei anna isännälle ryyppyä. Waltari valitteli kuinka kotiapulainen Anni Tuovinen terrorisoi hänen perhettään vuosikymmenet.
     Pitkästä aikaa katsomme yhdessä Sydämen asialla, hyvin tehty osa, sarjaa pitää harvenneenakin pintansa.

henkilötiedot | kalenteri | päiväkirja | julkaisut
kirjoituksia | palaute