Sulka
Henkilötiedot
Pääiväkirja
Julkaisut
Kirjoituksia
Puheita
Galleria
Palaute
Pääsivulle

Maanantai 2.1.12
Tampereen teattereita kilpailutetaan tavan mukaan, ja Anne Välinoro huomaa Aamulehdessä että TTT on taas TT:n edellä taiteellisesti ja yleisön suosiossa. Näin on ollut lähes aina toisen maailmansodan jälkeen. Kummankin teatterin historiat kirjoitettuani vahvistan, että tämä on vahva perinne lehdistössä. Aamulehti piti jo Veistäjän aikaan työväen puolia Salmelaisen johtovuosista alkaen. Olisiko Rauli Lehtosen alkukausi ja West Side Story ainut vaihe, jolloin TT paistatteli jonkinlaisessa arvostuksessa.
     Katsoimme tässä pyhien painikkeeksi TT:n musikaalin I love you because, eikä se mikään ihmeteos olekaan. Vähän kuin annos lipeäkalaa: hulahtaa kevyesti, sulaa nopeasti eikä jätä ihmeempää jälkivaikutusta. Mutta eri mieltä olen kuin Välinoro siitä, etteikö siinä olisi sanomaa. Onhan siinä kohottava message: ei pidä paneskella ilman rakkautta. Nuoreen yleisöön se tuntui uppoavan aika hyvin.
     Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että suppeahkon otantani perusteella TT-Frenckellin Hiiriä ja ihmisiä on taiteellisesti parasta teatteria Tampereella.
     Tv viettää Meriluoto-viikkoa, mutta en saa katsotuksi uudelleen niitä putoavia enkeleitä, siinä määrin teennäisesti yhdistetty tytär-äiti rooli kiusaa. Tommi Korpelan tulkinta Viidasta on kyllä komeaa nähtävää ja kuultavaa.
     Vietin loppuiltaa sen sijaan Tshaikovskin (Pateettisen) ja Dostojevskin (Muistelmia kuolleesta talosta) synkässä seurassa. Kun lukee riittävän kurjasta kärsimyksstä, oma elämä alkaa tuntua peräti valoisalta.

Loppiaisaattona 2012
Alkoi putoilla sadunomaisia lumihiutaleita. Maa on valkea, puitten oksat huurteiset, kuin entisinä jouluina joskus.
     Ajelimme Tampereelle katsomaan Sudenmorsianta. Aino Kallaksen väkevä juttu, virolaisen kansantaruun perustuva, sävähdyttävänä esityksenä vanhalla kunnon Salmelaisen näyttämöllä, jolta on häpeällisesti menty poistamaan tämä teatterin kunniakkaasta historiasta kertova nimi.
     Mutta esitys korvasi senkin kömmähdyksen. Erityisen hienoja olivat tietysti Jukka Haapalaisen ja Sirpa Suutari-Jääskön tanssitulkinnat. Siteeraan vaimoani, joka huokaili, ettei ollut koskaan nähnyt niin lihallista, sensuellisti vaikuttavaa tanssia, ei missään baletissakaan. Koreografia oli heidän omansa ja sen huomasi. Muu Tiina Puumalaisen ohjaama toiminta kertoi keskitetysti maagisen legendan, jota sopii tulkita kuinka symbolisesti hyvänsä. Kallaksen ja Leinon suhdetta siinä ainakin on uumoiltu taustalla ja vaikka mitä.
     (Täällä maalla ei ole nyt käsillä Laitisen elämäkerran toista osa, joten en voi tarkistaa mitä Kai asiasta on arvellut.)
     Näyttelijöistä jäivät hauskasti mieleen Kristiina Hakovirran hyvin annostellut huumorinpilkahdukset Lembra-Liisun osassa. Joukko näytteli muuten yhtenäisesti, kuoron tavoin, joukkosuggestio tuli hyvin esiin. Musiikki toimi hyvin, Jarkko Tuohimaa ja kumppanit asialla, Kimmo Pohjostakin kuultiin (nimi väärin käsiohjelmassa).
     Tapasimme pitkästä aikaa tuttuja, entinen esimieheni yliopistolta Aarre Heinon Tarjoineen ja vanhan opiskelukaverin Seppo Kangasniemen vaimoineen. Tarjosin väliajalla kuohuviinit Sinalle ja Mailalle, ja jälkimmäisen taiteilija Böhmin luo ajoimme pikkujatkoille, joista tulikin muistettavat valloittavassa Peppi Pitkätossun talossa Siurossa. Herkuttelimme eleganttia iltapalaa, kuulimme pianonsoittoa ja tyttöjen huvittavia juttuja kylliksi saakka.
     Kotiin ajellessamme maisemat olivat peittyneet kauttaaltaan pehmeään lumivaippaan. Pehmeästi keinahdimme yön tuntina perille, eikä yhtään ajoneuvoa tullut vastaan. Olipa nautittava loppiaisaatto.

Sunnuntai 8.1.12
Railakka vanhan ajan talvi, yhtäkkiä! Hiihtelin Myllykolun lenkin, aurinko nousi ja punasi lumiset metsän puut. Aivan taivaallista paitsi että taksvärkkitien yli on kaatunut kymmenkunta runkoa, olihan vaikea keinotella suksinensa niiden yli. Vain Tauno on oman osuutensa (tai siis Laurin) polusta raivannut. Saisitteko muutkin metsänomistajat mukavan lenkkireitin vapaaksi?
     Näin kumminkin alkoi hiihtokausi ja jatkoa toivotaan. Alkava viikko näyttää suotuisalta.
     Täällä on ollut Sallan perhe useamman päivän pienine lapsineen, mutta minullapa on hyvä rauha omassa nurkkahuoneessani ja tarpeen mukaan voin seurustella. Lastenhoito vie nykyajan vanhemmilta kaiken ajan ja voimat. Mummi on täällä suurena apuna. Ruokaillessa saamme kaikin keskustella. Tänään juhlakauden viimeiset lipeäkalat.
     Onhan tv edelleen pyhien hyvä toveri ja radio vielä parempi. Kirjoista puhumattakaan. Joskus kuulee outoja väitteitä. Toimittaja haastatteli Pentti Holappaa, joka vielä jaksoi olla terässä. Mutta hölmistyimme, kun nainen laukaisi, että tv:n suuri homokeskustelu synnytti valtavan vihan homoja vastaan. Niinkö se tosiaan oli? Homovihaa osoittaakseen tuhannet erosivat kirkosta?
     Kun nyt ryhdyin Vesan kilpailijaksi, kehuttakoon radion hyvä kirjallisuusohjelma, missä kuultiin Mika Waltarin ja Antti Tuurin matkakokemuksista. Siinä oli Waltarista haastattelu, jota en ollut ennen kuullutkaan. Huhtikuussa on meillä edessä uusi kirjailijoiden Istanbulin matka, johon tämä antoi kiintoisaa lisävirikettä.
     Huippu oli tänä iltana, jolloin FST5 lähetti mainion elokuvan Molièren kokemuksista Jourdanin talossa. Puhdasoppinen kirjallisuudentutkija tietysti nyrpistää näin vapaan tulkinnan edessä, missä ansiokeikka risteytti useita Molièren tunnettuja näytelmiä hänen hupaisien kokemustensa kylkeen. Näytelmät tietysti syntyvät kirjailijan päässä, luetusta, eivät tällaisista elämänkokemuksista. Fantasiaa filmi kaiketi olikin, mutta harvinaisen osuvaa ja nokkelaa. Ja epäilenpä, että pitkälle paikkansa pitävää.
     Heittäydyttävä härkäviikkoihin ja tositöihin. Jo on aikakin.

Maanantai 9.1.12
Täysikuu tervehtii aamulla postin hakijaa. Tästä kolme kuun kautta olkoon uusi työkausi. Valmista saisi olla kevätpäivän tasausta seuraavan täysikuun aikaan, josta lasketaan pääsiäinen. Vähimmäismäärä, kolme liuskaa, tänään kirjoitettu.
     Sari Essayah on kaunis ja tyylikäs presidenttiehdokas. Tekisi mieli kannattaa häntä. On nopea kävelijä ja vastaa hillitysti. Ainoa ehdokkaista, jonka maahanmuuttajaisä on hylännyt. Kansainvälistä näkemystä löytyy. Puolustaa urheasti vakaumustaan.
     Paavo Lipponen vasta vakuuttava ehdokas on. Esiintyi tyynesti ja horjumatta, vaikka kaikki painavat: Aamulehti, Suomen Kuvalehti ja Hermunen. Asiaosaamista on vaikka muille jakaa. Olisiko kannatettava Lipposta, hän on varma. Ei mene kaikkiin narutuksiin. Näyttöä löytyy.
     Kumpikin päivän ehdokkaista suorastaan kilpaili kristillisen vakaumuksen aitoudella. Sari ja Paavo ovat pelastetut, on suora suhde Jumalaan ja Paavolla vielä omaan pappiin. Molemmilla kova kunto. Ei näistä ehdokkaat enää paljon parane.
     Miten hauskaa, että pitkästä aikaa kohtasimme Alcantaran rakastettavan perheen. Pariskunnat seikkailivat Gran Canarialla hupaisin ja traagisin tuloksin. Alkoi tehdä mieli heti etelään, mutta tästä talvesta on nyt nautittava kun se viimein saatiin. Pienempi hiihtolenkki tehty, laituri oikaistu.
     Iltakävelyllä ei kuuta enää näkynyt.

Tiistai 10.1.12
Juhani Siljon aforismit terästävät aamun, samoin rehtorin ansiokas aamusaarna Danten Divina commedian pohjalta. Kirjailijat elämäntahdon ja rakkauden asialla.
     Eva Biaudet on ihastuttava ehdokas, hyvin liberaali ja maailmoja syleilevä. Turhaan hän ryhtyi nikottelemaan, kun toimittaja vaati selvyyttä hänen uskontosuhteeseensa. Eikö ehdokas saa olla reilusti ateisti? Toisaalta uskonnollisen vakaumuksen urkkiminen on aika epähienoa. Kuinka sanoikaan vanha Waltari: eroottisesta elämästäni voin avoimesti puhua, mutta en suhteestani uskontoon.
     Muistamme kuinka Elisabeth Rehn kompastui Jeesuksen historiallisuuteen. Hänen tieteellisesti pätevää vastaustaan reviteltiin mediassa tarkoituksellisesti: Rehn ei usko Jeesuksen jumaluuteen! Ajat ovat siitä vapautuneet.
     Elina Grundström, Hiidenkiven entinen toimitussihteeri, levittää Hesarissa presidentin toimenkuvaa maailmanlaajuiseksi. Presidentin ei pidä johtaa arvoja, vaan matkailla kaukomailla. Varmasti Brasilian nousu on jäänyt ehdokkailta aivan liian vähälle huomiolle! Enemmän pitäisi myös keskustella Pohjois-Korean vallanvaihdoksesta ja Iranin uraanintuotannosta. Hannu Reime radiossa juuri vaati kannanottoja Lähi-idän ongelmiin. Presidentillä riittää tekemistä!
     Australiasta tiedämme perin vähän. Siellä asustavat meidänkin talomme entiset asukkaat, iloisia terveisiä joskus lähettelevät. Presidentti voisi käydä heitä tervehtimässä. Entä mikä on Suomen vastuu Thaimaan ja Uuden Seelannin luonnonkatastrofeista?
     Mitä hyvää olemme tehneet, kun Teema tarjoili mittavat Helsinki-illan. Sykähdyttäviä näkymiä vanhoilta puhtailta vuosilta. Muutokset eivät aina kulje parempaan päin. Helsingin kuvaajat ovat etupäässä pyörineet Kauppatorin, Espan ja Skattan nurkille. Koulutieni kulki juuri tuosta, vuoden 1956 vaalijulisteita katseltiin. Tulipa mieleen sekin, mitä lisää Guggenheim toisi tähän sinällään jo rakastettavaan kaupunkikuvaan. Lisää korskeutta, ulkoista uljautta? Tulkoon, en vastusta. Vaikka Skattan nerokas silhuetti riittäisi minulle tämmöisenäänkin.

Keskiviikko 11.1.12
Lumisade jatkui koko päivän. Vaikea kuvailla puhtaan valkeaa maisemaa, puut kuin pumpuloitu, joten en yritäkään. Hiihto iltapäivällä sujui tahmeasti umpihangessa, mutta näkymät korvasivat.
     Pekka Haavisto on fiksu ehdokas, tyylikäs ja tietäväinen, maailmaa tunteva. Olkoon pehmeä ja vihreä ja homo, ei tunnu haittaavan, vaikka varsinaisesti presidentin ominaisuuksiin näitä ei ole ennen liitetty. Pitäisikö johtajan sittenkin olla luja ja karu ja kansallisesti itsekäs?
     Kun tulin viime kesänä Sastamalassa sivunneeksi vihreiden kaunokirjallisuuden tuntemusta, Pekka on pariinkin otteeseen kuitannut hauskasti. Olisi helppo kannattaa Haavistoa, tosin opillinen suoritus on jäänyt puuttumaan. Sama vika Biaudetilla ja Arhinmäellä. Onkin paljon opintonsa heittäneitä ehdokkaissa näissä nuorissa. Eikö siis riitä pitkäpinnaisuutta? Politiikassa pärjää muilla avuilla, suulla ja supliikilla.
     Niinistö nyt on niin ylivoimainen, ettei kannata uhrata ylimääräistä kannatusta. Saattaa mennä kerralla läpi. Erittäin vakuuttava oli illan tentissä, tiukka juristi, jämerä kamreeri, jollaisia Eurooppa totisesti tarvitsee. Ahneuden ja tekemättömyyden vastaisuus tervehdyttäviä teemoja. Kuka vielä sanoo, että Niinistöstä ei saa selvää? Vika on tällöin kuulijan vastaanottolaitteistossa.
     Toimittaja Auvisen pikkuilkeilyt jäivät suutareiksi. Paras oli kahdenkymmenen vuoden takaa esiin kaivettu perheensisäisen raiskauksen juridinen kannanotto. Kuulunee presidentin tehtävien ydinalueeseen?
     On ihailtava kaikkien ehdokkaiden kestävyyttä. Miten ihmeessä jaksavat päivästä ja illasta toiseen vastata tyhmiin ja fiksuihin kysymyksiin. Aina on harjattava puku ja vedettävä kravatti kaulaan, kammattava tukka ja muistettava hymyillä ja hiukan vitsailla. Hiton rasittavaa, luulisin. Vielä puolitoista viikkoa. Toivon tosiaan, että homma ratkeaisi kerralla. Katsojankin kestävyyttä koettelisivat samoja kierroksia pyörittävät jatkokeskustelut.

Torstai 12.1.12
Lumisade ja satumaailma jatkuu. Olemme edelleen selvinneet jonkun minuutin sähkökatkoilla. Ansiona on yhtiömme Leppäkoski, jossa on valmistauduttu sään vaihteluihin paremmin kuin suurissa yhtiöissä. Aamulehti asiaa äskettäin selvitti. Kannattaa olla Leppäkoskella. Toista kuin vanha Hieru, jonka etukirjaimessa Sillanpää ilmoitti aina sekoavansa. Hänen vaikeuksiensa syynä olivat yleensä kyllä maksamattomat sähkölaskut.
     Vaalikeskustelusta Järvenpään lukiossa olisi voinut tulla jotain uutta. Olen käynyt mainiossa koulussa puhumassa valppaalle ja fiksulle yleisölle. Vanhat juontajat kiersivät ikävä kyllä kaluttuja ratoja. Olisi voinut antaa koko juontajavastuun nuorille. Nuoretkin kyllä äänestivät kärkeen ennakkosuosikkejaan ja lähinnä ikäisiään riippumatta mitä paneelissa puhuttiin. Helppotajuisin puhe meni näemmä parhaiten perille.
     Kiintoisaa nähdä realisoituuko Haaviston nouseva kannatus vaalissa. Vihreiden kohdalla on yleensä käynyt toisin. Soinin suivaantumisen ymmärsi, kun häntä ahdistettiin kollegoiden törttöilystä. Kuuluuko presidentin toimialaan? Voiko presidentti sanoutua irti osasta kansaa, kaikista väärinpuhujista? Kekkonen tätä harrasti ulkopoliittisin perustein. Jäljet pelottavat.

Nuutinpäivänä 2012
Uutta myrskyä yrittelee. Sähköt katkesi juuri kun olin saanut jutun valmiiksi enkä vielä tallentanut. Kehuinko hyvää tilannettamme liian aikaisin? No sähkö palasi taas parissa minuutissa. Ja uudelleen kirjoitettaessa juttu yleensä paranee.
     Täydellinen terveystarkastus kokeineen Pihlajalinnassa, tuloksia ensi viikolla. On tarkistettava vieläkö vanha kone toimii.
     Marja ja Mauri Lepolan kanssa nautimme illalla meidän Marjan tekemää maukasta lohipiirakkaa ja puhuttiin näitä Hämeenkyrön asioita. Suomen Kuvalehden vuotama kuntakartta eritoten puhutti. Lehti kääntyy tänne vasta maanantaina, mutta saimme riittävän kuvan. Hämeenkyrö siis sinnittelee raita-alueena kuulumatta vielä mihinkään. Jospa se jääkin yksinäiseksi saarekkeeksi? Olisi hauska eksperimentti. Iso rähinä vielä tulee kuntavaaleihin mennessä.
     Muisteltiin samalla Häkämiehen reippaita otteita taannoin, joita vastustettiin, mutta yhtä mieltä olimme siitä, että seisova vesi täällä oli syytäkin saada virtaamaan. Siinä Häksy onnistui hyvin. Nyt taas pohditaan rauhallisemmin, mutta kyllä toimitaankin. Uutta suurkoulua rakennetaan kohta kirkolle, ja kokonaan kunnan varoin! Vanhoja pikkukouluja samalla viimein karsitaan, mikä tietysti aiheuttaa tunteenomaista haikeutta ja viimeisiä vastaanpyristelyjä. Marja ja Mauri opettajina tuntuivat kannattavan vallitsevaa suuntausta.
     Oli myös syytä taas kiitellä Hämeenkyrö-seuran valtaisaa ponnistusta Myllykolun kunnostamiseksi. Nyt on talvitauko, mutta keväällä alkaa paukkua ja suvella onkin jo täysi rähinä päällä. Vilma suuntailee Eemelin uutta ohjausta. Kaikenlaista tulossa.
     Eiköhän ruveta purkamaan joulua huomenissa.

Sunnuntai 15.1.12
Kaksi hiihtolenkkiä, kaksi elokuvaa, yksi kirjakahvila, neljännes romaania. Raikas talvipäivä, pakkasta ja lunta, aurinkoa. Pururadan lenkin vedin ja sitten näillä lähitienoilla, missä Järvelinin Kari tekikin jo moottorikelkalla latua.
     Yritän pitää sunnuntain tietokonevapaana päivänä. Joskus on pää puhdistettavana. Luin David Grossmanin romaania Sinne missä maa päättyy lähelle puoltaväliä, paksu opus, kovin tiheästi kerrottu, Israelin sisäinen todellisuus suorastaan hengittää vastaan.
     Hannu Syväoja vieraili kirjakahvilassa, puhuttiin P. A. Gaddista, Mauno Rosendahlista, Finnestä ja Kiljusista, vähän Yrjö Koskisestakin. Leppoisa tilaisuus. Yllytin miestä kirjoittamaan Jalmari Finnen elämäkerran, värikäs tyyppi sen ansaitsisi.
     Miss Marple ei aina inspiroi, mutta tämä jakso elokuvatähden traumasta oli tavallista kiintoisampi ja hienosti tehty. Sen sijaan en tiedä tuleeko minusta nyt alkaneen amerikkalaisen kieltolakisarjan ystävä, paljon väkivaltaa ja ennestään tuttua ajan ja tapain kuvausta.
     Vieläkin Matti Salon lahjoittama Neljän tuulen talo odottaa kyllin keskittyvää ja muusta kohelluksesta tyhjää iltaa. Se tulee. Sängyssä olen lukenut aina jonkun Roald Dahlin jutun alkukielellä, helppoa eleganttia englantia, ovelaa kehittelyä, hyvä uni tulee.

Maanantai 16.1.12
Aamulla kun saattelin Marjaa Helsingin bussille, kuka seisoikaan pitkänä ja uljaana S-marketin pihassa muu kuin opetusministeri Jukka Gustafsson. Yritin pelästyttää hänet huutamalla korvaan: bö! Totesimme ettei ole mitään pelättävää. Jukka osallistuu urheasti kampanjaan, vaikka myönsi että vaalin tulos on sinällään selvä. Huomasimme kumpikin olevanne ”ikinuoria” ja hyvässä vedossa. Oli sinne kokoontunut sentään kymmenkunta toivorikasta demariaktivistia.
     Ensimmäisiä yhteydenottoja tulevasta Sillanpään 125-merkkivuodesta 2013. Kiertäen ja kaartaen ymmärsin, että jotain suurisuuntaista on kuororintamalla tekeillä, mikäs siinä. Rupesin minäkin vähän katselemaan kirjojani. Eikö nyt kannattaisi myös sitä voittoisaa nuorten kuoroa hyödyntää. Yllättävät tahot aktivoituvat. Virkeä kontakti sovittiin saman tien keskiviikoksi Helsinkiin Kosmokseen.
     Pirun kylmä, ei tehnyt mieli hiihtämäänkään. Täällä näitä yksinäni pusailen. Talo kumajaa tyhjyyttään. Francon jälkeen sai ansaittua kohotusta Aamulehdessä. Pitkä sarja pitää ihmeen hyvin tasonsa. Mutta miksi urheilugaala on viritetty noin hiton mahtipontiseksi ja tekoreippaaksi, ei sitä kestänyt kauan katsoa. Kuin mikäkin Venla-gaala. Kas kun ei kirjallisuudesta keksitä pian samaa: vuoden prosaisti, vuoden lyyrikko, vuoden lastenkirjailija, vuoden kustannustoimittaja, vuoden kriitikko, vuoden tietokirjailija, elämäntyö, kaikki samaan gaalaan. Tulos voisi olla yhtä karmaisevaa katsottavaa. Paras urheiluohjelma on edelleen rento Jälkihiki.
     Matti Vanhanen on muuten tehnyt hyviä kysymyksiä ehdokkaille SK:n nettisivulla. Näillä kohottaisi kummasti tv-tenttien vaisua tasoa. Älykkäästikin voi siis kysyä, myös vastata. Tähän saakka kykyjään koetelleet Haavisto ja Niinistö, nämä kaksi kärjessä. Väyryseltä vielä odottaisi vastauksia.

Tiistai 17.1.12
Kävin aamukahvilla Vepan baarissa, tapasin Pitkon ja muita jermuja, kunnon rovastinkin, puheita niitä sekä näitä. Pitkon kuvaama baari on puhdas fiktio paitsi että henkilöt ovat todellisia. Mitään ihmeitä siellä tuskin keksitään, mutta kaikenlaista pohditaan. Leppoisaa aamutörinää yhtä kaikki.
     Päivä sen kuin parani: lääkäri Jari-Vesa Isokotamäki (sanokaa nopeasti) luetteli loistavia arvoja viime viikon verikokeista. Ihme juttu. Taidan laittaa arvot raamien väliin seinälle kuten kunnon tohtori kehotti. Niistä voi tulla vain alaspäin. Mutta vielä on virtaa ja kulkee henki kuulemma poikkeuksellisen vetreästi, tähän ikään vertailtuna.
     Tällaisesta tulee ihmeen hyvä mieli, ja samaa todisti omasta puolestaan tohtorikin. Iltapäivällä kävivät toimittaja Meri Eskola ja kuvaaja Miguel puhuttamassa ja poseerauttamassa, pariinkin lehteen (Viva, Hymy) piti tehtämän juttua tulevan näytelmän Sylvi ja Anita vaiheilta ja vähän muistakin menossa olevista aikeista, joista en vielä paljon pukahda. Ihailivat taloamme eivätkä syyttä suotta.
     Tapaamisemme eilen Jukka Gustafssonin kanssa pääsi oikein Hämeenkyrön Sanomien etusivulle, joten media on joka rintamalla valppaana. Kumpi nyt sitten edelle kirii kalkkiviivoilla, Väyrynen vai Haavisto. Veikkaan edellistä. On julmettu kampanja ollut Paavolla, ja sitä paitsi ilmoitti kirjalistalleen Unio Mystican, mikä ei ole mikään kevyt suositus. Nelosen tentti olikin nähdäkseni ottanut varteen Vanhasen netti-ideoita, koska kysymykset kohenivat.
     Huvittavaa oli katsella illalla vanhoja vaalifilmejä porvarien säännönmukaisesti hävinneistä presidenttiehdokkaista: Tuomioja, Honka, Virkkunen, Holkeri. Surullista saattoa. Joten jokohan on aika porvarinkin voittaa. Huomiota kiinnitti, kuinka tarkoin vallinneen ulkopolitiikan mukaisesti Honka puhui ja muutenkin ytimekkäästi. Tarvittiin nootti ja Novosibirskin temppu Kekkoselta ennen kuin Honka kaadettiin. Muuten olisi todennäköisesti valittu. Hilkulla oli siinäkin isänmaan historia.
     Muistelin Kekkosen sanoja myöhemmin pojalleen Matille: - Mitähän tästä kaikesta olisi tullut, ellei minua olisi ollut.

Keskiviikko 18.1.12
Mukavaa keinahtaa suoraa tietä bussilla kirkolta Helsinkiin. Tämän mahdollisuuden kekkasin aika myöhään, ennen tulin aina Tampereelle autolla ja sitten junalla. Nyt auto saa levätä rauhassa, eikä junista tiedä kuinka kulkevat. Alkumatkan voi lukea lehtiä, sitten torkahtaa ja Hämeenlinnasta eteenpäin Haanpään juttuja. Samaa soittoa koko matka.
     Istuin taas arkistossa ja kuuntelin hauskaa kirjailijahaastattelua. Sitten Kosmokseen, missä tapasin nousevan baritonin Valtteri Torikan; erittäin kiintoisa keskustelu oopperan ja Sillanpään vaiheilta. Johan alkavat nuoretkin huomata mitä mahdollisuuksia aihe tarjoilisi.
     Vielä kipaisu Waltari-seuran tilaisuuteen Töölön kirjastoon. Professori Matti Kassila (88) oli vetreässä vedossa, kertoi tuttuja juttua Palmuistaan, mutta aina niitä kelpaa kuunnella. Tuon järjen kun säilyttäisi samaan ikään. Lisävaloa aiheeseen toivat Hasse Walli ja Sakari Warsell tarkastelemalla Kassilan elokuvien musiikkia, säveltäjiä, äänitekniikkaa jne. Istuttiin vähän vielä jatkoilla Janoisessa Lohessa. Hyvä ilta.
     Ehdin kotona nähdä jälkihenkosia vaalikeskusteluista, melko virkeää näytti olevan. Laittomista lakoista intettiin. Mitäs sitten lakeja laaditaan, jos niiden rikkominen oin yhteiskunnallisesti hyvin suositeltavaa. Niinistön kannalla ja Aarnion, joka aiheesta kirjoitti ansiokkaasti Aamulehdessä. Ehdokkaita arvioidaan edelleen ulkoisen esiintymisen perusteella (onko pirteä, sanavalmis, uuvahtanut, aktiivinen, kuivakka, mairea jne.) ja hyvin harvoin heidän sanomistensa ja esittämiensä asioiden perusteella. Niitäkin sentään kuullaan. Mutta mehän elämme huomiokulttuurin ja pintajulkisuuden pääsemättömässä kehässä.

Torstai 19.1.12
Hienoja ehdokkaita, voihan olla että heitä tulee kohta ikävä. Kuinka ovatkin kestäneet pitkän prässit ja keskustelleet vilkkaasti. Tämäniltainen oli hyvin asiallinen ja kattava. Jokin kohta jäi silti uupumaan.
     Kävin nimittäin hakemassa pohjaa Maanpuolustuskurssin tilaisuudesta, missä Martti Ahtisaari esitelmöi Suomen turvallisuuden pehmeistä ja kovista haasteista. Kokenut sovittelija tarkasteli maailmaa varsin monipuolisesti ja luetteli tuttuja uhkatekijöitä. Oli hänellä myös avaus henkilökohtaisen vastuun suuntaan itse kullekin koskien terveydenhuoltoa. Mutta jatkokeskustelussa Ahtisaari pamautti suorastaan kärsimättömän määrätietoisesti tunnetun Nato-kantansa pöytään ja ihmetteli, ettei näin selvää asiaa meillä ymmärretä tai tahdota tunnustaa: että Suomi kuuluu kaikkiin läntisen demokratian järjestöihin, myös Natoon. Sen syvempiä turvallisuuspoliittisia perusteluja ei saatu.
     Sitten olivatkin tästä varsin kaukana kaikki ehdokkaat illalla keskustelussa. Väyrynen yrittää vieläkin vängällä pakkosyöttää Natoa Niinistön kurkusta alas. Keskustelu kulki niin toisella tasolla, että joutui ihmettelemään, tarkastelevatko entinen presidentti ja rauhan nobelisti sekä nämä ehdokkaat kuin myös valtaosa kansasta ylipäätään samaa maapalloa. Minähän en osaa sanoa tähän juuri mitään, mutta näin syvä kuilu kantojen välillä ihmetyttää.
     Onko muuten havaittu, että näissä vaaleissa Tarja Halosen perintö näyttää kärsivän roiman tappion: sekä hänen poliittinen kotinsa demarit että sukupuolensa kiikkuvat kaikkien gallupien pohjilla. Toisaalta on arveltu, että Halosen suvaitsevaisuusperintö liukuukin pikkuhiljaa Haaviston laariin.
     Oli toisaalta kiva huomata, että kokeneet kommentaattorit, niin poliittiset kuin Anja Snellmankin, noteerasivat Sari Essayahin vaalin positiiviseksi yllättäjäksi. Kun aluksi toimittajat rutiininomaisen ennakkoluulon vallassa ohittivat hänen fiksut ja eloisat puheenvuoronsa. Eihän nyt joltain kristityltä muijalta voi mitään odottaa. Samaa mieltä kuin Anja: Sarista vielä kuullaan.
     Vaalit klonksukoot omalla painollaan. Koiviston ulostulo oli kiinnostava ja paikallaan, varmasti presidentin valtaoikeuksia taas uudestaan lähitarkastellaan, kun valitaan aktiivinen, asioihin puuttuva presidentti. Sitä odotellessa.

Perjantai 20.1.12
Tapahtumarikas päivä. Venäläinen lumipyry jatkuu, autot hukkuvat lumeen. Tuntuu kevyeltä kun oma kärry lepää suojassa Hämeenkyrössä.
     Painelin aamusta Kaupunginteatteriin, missä kuvailtiin ja keskusteltiin ja sitten sain hivenen jännittyneenä seurata Sylvin ja Anitan toista läpimenoa. Jännittyneitä tunnustivat olevansa näyttelijätkin. Rentola nyt on rento poika ohjaajana, muukin työryhmä paikalla.
     En voi kommentoida mitään julkisempaa, mutta yleinen vaikutelma oli ehdottomasti positiivinen. Pienestä kamarinäytelmästä näyttää kasvavan ihan kunnon ihmissuhdedraama. Esittäjiä Heidiä ja Eeva-Liisaa parempia hahmoja ei voisi näihin rooleihin löytää mistään. Hienoja tuokioita koimme. Käytiin jälkikeskustelu Rentolan johdolla, joitain kohtia tietysti tarkisteltava. Toiveet kumminkin nousevat, ensi-iltaan vajaat pari viikkoa. Ennakkomyynti on sekin yllättänyt positiivisesti. Tytöt antavat haastatteluja täyttä päätä, ja minäkin jotakin tokaisin tänään Kotilieteen. Mutta varjoonhan me jäämme näiden loistavien näyttelijöiden rinnalla, kuten Kari asiallisesti totesi, ja näin pitää olla.
     Sieltä kiiruhtelin viimein illan suussa taas Päivälehden museoon, missä Nuorsuomalainen sanomalehtimiesyhdistys kokoontui sanan ja Ahon äärelle. Vetäisin runsaan kuukauden tauon jälkeen juttua Ahosta ihmeen sujuvasti sentään ja käytin kuvia apuna: ihan kohtuullinen luento, luulisin. Kiinnostusta ilmeni, kustantajan lahjoittamia kirjojakin arvottiin. Museoteatteri esitti eloisan mutta ylipitkän improvisoinnin Matin ja Liisan kaupunkimatkasta nykypäivän Helsinkiin.
     Vähän uuvahtaneena kertoilin kokemuksia Marjalle ja hän puolestaan kertoi, että Sauli Niinistöä oli pidelty epäreilusti pahoin MTV:n tentissä, vaan eipä provosoitunut, pärjäsi hyvin. Tuolla näkyi jo vallan sulaneen Korkojen kera -ohjelmassa. Ainoa joka ei mennyt mukaan ja kutsunut juontajia linnaan, hyvä sekin. Nukahdin kesken Woody Allenin elokuvaa, joten ei siitä sen enempää.

Lauantai 21.1.12
Tein vertailevan vaalikokeen.
     Kävin ensin Paavo Väyrysen vaalijuhlassa Finlandia-talossa. Mahtava tunnelma, väkeä sali ääriään täynnä, monet seisoivat. Vanhan ajan vaalijuhla lämmittelyineen (mm. Ilkka Herlinin hyvä puhe) , musiikkiesityksineen, maakuntalauluineen. Ja ehdokkaan kieltämättä loistelias, laajakaarinen, sopivasti pateettinen juhlapuhe. Jos joku ehdokkaista yleensä käsittelee maapallon ongelmia ja ekologiaa, niin sitten Väyrynen. Vuokkoa juhlittiin kovasti. Väki lämpeni ja veteli Maamme-laulua täysin palkein. Toista kierrosta pidettiin jo täysin varmana.
     Puheltiin katsomossa Risto Volasen kanssa Alkiosta, joka viettää juhlavuottaan. Samoja teemoja tulee esiin kuin Aholla. Risto sanoi tunteneensa Paavon 40 vuotta ja silti hämmästyneensä miehen voimaa ja sitkeyttä. Kampanja on jo nyt ollut suuri menestys. Tuntui että historian siivet viuhahtivat.
     Kun illalla poikkesin Apollo-teatteriin Sauli Niinistön vaalijuhlaan, tuntui kuin olisin tullut eri maahan. Täällä rokkasivat nuoret pukeutuneet jupit ja istuivat tyylikkäissä ryhmissä kuohuviinisyylareitten äärellä, näkyi kokoomuslaisia vaikuttajia, tunnettuja naamoja. Mutta ei mitään tungosta eikä kovin tiivistä tunnelmaakaan. Kun Väyrysellä oli tupa täynnä lämminhenkistä kansaa, täällä selvästi viileämpää, yksilöllisempää. Hyviä kannatuspuheita sentään, muiden muassa kirjailijat Arno Kotro ja Outi Pakkanen. Samaa mieltä kuin Outi: kyllä Niinistö on ehdokkaista selvästi paras kirjoittaja. Tärkeä suositus, Kekkosen ja Koiviston jälkeen ollutkin hiljaisempaa presidenttien kirjallisella rintamalla.
     Kun ehdokas sitten saapui, hän tajusi tilanteen hyvin, otti rennosti, jutteli kevyesti kuin tottunut lavaesiintyjä (kahdeksas puhe tänään), mutta vakuutti myös uskottavasti sitoutuneisuuttaan tulevaan virkaan. Jenni Haukio kiskaistiin hiukan vaivautuneena lavalle. Siinä on nätillä runoilijalla kova tehtävä edessä, jos ja kun miehensä valitaan. Täällä vain jännitettiin, meneekö kerralla läpi.
     Näistä nyt on valittava, molemmat todella kovia ja tavallaan tasaisia ehdokkaita, vaikka aivan erilaisia. Kummankin johdolla maa menestyisi. Kumpikin panisi itsensä täysillä peliin, Paavo vähän ylikin. Niinistö on kaikesta huolimatta varma voittaja, ja hyvä niin. Vaaka kallistuu…
     Verryttelimme vaali-intoa vielä K 50 discossa Königissä, jossa olikin hauskaa ja vapauttavaa. Parin tunnin musiikillinen liikunta panee veret kiertämään ja mahdolliset kireydet unohtuvat. Sitä paitsi siellä tapaa hyviä tyyppejä, sitä sekulaaria ja sanavalmista kansaa, joka vaalit pian ratkaisee.

Sunnuntai 22.1.12
Vaalikävelyllä Eliaksen koulun kautta Kaivarin rannoille. Hiljaista oli äänestyspaikassa vielä yhdentoista jälkeen. Tapasimme Matti Klingen, joka ulkoili jälkeläisineen ja kommentoi viileän tyynesti vaaleja: - Pintaväreilyä, lehdistön juhlaa.
     No tähän väreilyyn kumminkin väkisin tempauduimme. Nautimme blinejä Kappelissa ja käväisimme kahvilla vielä Niinistö Caféssa. Haavisto ja Antonio porhalsivat Espan toista puolta vastaan, iloisin ilmein.
     Seppo ja Leena Siukokin lounastivat Kappelissa, olimme kuulemma samassa vaalijuhlassa eilen.
     Siellä kannatti käydä, sanoisiko viimeisessä vanhanaikaisessa vaalijuhlassa. Tyyli on muilla muuttunut, sosiaalimedia vallannut kentän, mutta Paavo yritti vielä läpi vaikka harmaan kiven.
     Ei se nyt sitten auttanut. Kaksi nostalgista ehdokasta, kaksi Paavoa katosi kuvasta. Uutta aikaa eletään. Kaikki yhteiset jälkeläisemme kannattivat kavereineen Haavistoa, ei siis mikään yllätys, että loppurynnistys oli noin vahva. Nuorisovaaleista on puhuttu, mutta se koskee väkirikasta etelää. Maakunnissa Niinistön kannatus on tasaisen vahvaa. Väyrysen pottia hän jakaa ja perussuomalaistenkin. Vasemmistosta ei ole valitsijaksi. Tuskin silti läpihuudoksi menee. Voittajaahan tässä lopulta valitaan eikä hopeasijaa.
     Onkohan Haavisto helpompi vai hankalampi vastustaja Saulille? Paavo olisi pannut kampoihin niin perkuleesti, nyt tulee maltillisempaa keskustelua. Jaksaako Pekan lumipallo vyöryä vielä kaksi viikkoa? Ainakin voimme nyt ottaa lokoisemmin ja keskittyä vaihteeksi omiin töihin.
     Antaa siis viisaampien kommentoida, minä lähden tästä Kyröön kirjoittamaan ja hiihtelemään.

Maanantai 23.1.12
Hautautuneena hankien keskelle. Juuri pääsin kahlaamaan ulkorapuille. Reipasta lumentuloa Pirkanmaalla. Huomenna lumitöitä.
     Vaalien jälkipyykkiä. Nyt vasta Haaviston joukot innostuvatkin. Puheltiin poikani kanssa Tampereella Napoli-pizzeriassa aiheista ennen kuin jatkoin Kyröön. Saan tuntumaa mitä nuorten päissä liikkuu, lisäksi hyviä vinkkejä keskusteluihin ja haastatteluihin, kun olen kankea liikkumaan netissä.
     Uskottava kuitenkin, että Niinistön etumatka kestää kovankin rynnistyksen. Halonen näytti virnuilevan uutisissa siihen malliin, että ääni menee Haavistolle. Tuskin olisi vahva suositus. Globaali pehmoilu presidentin perintönä jatkuisi. Niinistö toisi muutoksen, uutta jämäkkyyttä.
     Jatkakoot loputtomia keskusteluja, mä käärin hihani ja ryhdyn yläkerrassa omiin töihin. Onhan työ Niinistön vaalislogan.

Tiistai 24.1.12
Kaikenlaisia alkuvaikeuksia. Pieni vesivahinko pannuhuoneessa, omaa huolimattomuutta. Sitä sitten kuivateltava. Yritän säädellä pattereita. Lehdet luettava. Lumityöt odottavat.
     Sitten on koneella yksi haastattelu, jota yritän korjata. Ei niitä koskaan saa oman tyylisekseen, kun on ensin varomattomasti pulissut niitä näitä. Toimittaja ne valikoi ja suodattaa ja painottaa. Pitäisi noudattaa Tyyrin linjaa, joka ei antanut haastatteluja: jos on asiaa, kirjoitan itse. Sehän olisi taloudellisestikin järkevämpää. Toisaalta on vaikea kieltäytyä, kun virkeät tytöt haluavat tavata.
     Aikaa kuluu ennen kuin pääsen työhön. Ja sitten huomaan, että tärkeä muistiinpanovihkoni on jäänyt kaiketi Kansalliskirjastoon! Marja sitä kävi kiltisti etsimässä uintimatkallaan, mutta tyhjin toimin. Jos joku löytää pienen mustakantisen vihkon, jonka sisus on kansista irronnut, viekää please vaksille. Persana soikoon! Kirjoitettava toistaiseksi muistin varaisesti ja katso: se käy suorastaan sujuvammin.
     Juuri kun viimein alkaa tulla vire päälle, auringon punerva suunnikas heijastuu seinään. Hitto, nousee upea talvipäivä. Ei muuta kuin hiihtämään. Valkea lumi on kertynyt kuusten oksille, latukin peittynyt ohuesti pehmeään lumeen, mutta hiljalleen kun hiihtelee, nautinto kasvaa.
     Sainhan sitten jotain aikaankin, kävin yhden luvun läpi. Ja palkitsin itseni illan suussa uudella hiihtolenkillä. Taivaallista.
     Hauskan Joanna Lumleyn Niilin matkakertomus on ollut hienoa seurattavaa. Lisää persoonallisia retkiä ihmeellisille seuduille! Ja Kekkosen valtiovierailut vasta huvittavilta näyttävät nyt jälkikäteen. Silloin oli leikki kaukana. Siellä Sylvi tepsutteli ja Anitakin vilahteli, oli poliittista eliittiä rivissä Karjalaisesta ja Väyrysestä alkaen, vakavia naamoja. Juhani Suomi teki taustalla alustavia muistiinpanoja elämäkertaan. Kirgisiassa UK kiitteli kuinka luonto on tehokkaasti alistettu palvelemaan talouselämää. Vihreä liike oli vielä tuntematon, kestävästä kehityksestä ei kuultukaan. Mitä ukko tuumaisi Haavistosta virkansa mahdollisena perijänä?

Keskiviikko 25.1.12
Mauno Koivistolla on edelleen huumorintajunsa: nyt peruutti katumuksensa valtaoikeuksien rajoituksesta nähtyään vaalituloksen. Helppo tulkita tunnelmansa. Suora valinta houkuttaa jos minkälaiseen karnevalismiin. Kevyt ehdokas voi nousta korkeuksiin, painavin pudota.
     Eikö Mikael Jungner luvannut heittää tuolit syrjään ja ottaa mehulasit käteen ja porukan lattialle päättämään asioista. Ei ihan toiminut tämä vaalistrategia. Pitäisi kohdata myös äänestäjiä eikä vain työtovereita. Muodikkaat johtamisen oppaat sopivat firmoihin, heikommin vaalikentille. Ihmisjoukot ovat arvaamattomia.
     Kun katseli postiin tullutta vertailua kahden ehdokkaan urasta, taustasta ja ansioista, tulos näyttää musertavaa ylivoimaa Niinistölle. Mutta asiaperusteet eivät ratkaise. Ihmiset valitsevat intuitiolla ja tunteella, ja hyvin usein äänestetään jotain vastaan, ei niinkään puolesta. Nyt vapaamieliset joukot rynnistävät liikemaailmaa, rikkaita, juridiikkaa, kaikenlaista asiapohjaa, otsanrypistystä, talouden kylmiä realiteetteja vastaan. On kuvitelma, että jossain on pehmeämpi maailma ja sen tuo meille vihreä kandidaatti, joka syleilee koko globusta.
     Muuten kun kaikki pitävät koulutusta tärkeänä ja Suomea koulutuksen mallimaana, näissä vaaliasioissa sillä ei näytä olevan mitään merkitystä. Peräti kolme ehdokasta yritti ponnistaa korkeimpaan virkaan ylioppilaspohjalta. Eikö opintojen jättäminen todista jotakin luonteen lepsuudesta? Ellei sitten boheemista itseluottamuksesta. Tai sitten kiireestä eli ahneudesta työn ääreen. Nykyinen presidentti on usein vedonnut juristin koulutukseensa, laillisuutta hän heti virkansa alussa korosti yhtenä kolmesta peruspilareistaan. Kyllä uusikin presidentti hyötyisi juristin kokemuksesta enemmän kuin kiertelystä Afrikan kapinapäälliköitä toppuuttamassa. Puhumatta talouden reaalisesta tajuamisesta.
     Parhaat hiihtokelit jatkuvat, sauna ja sahti lenkin päälle maittavat. Sitten rauhaisa ilta radion äärellä. Chopinia, Savikangasta, Janáčekia. Oli virtuoosimainen pianisti, sitten modernia natinaa ja värinää ja lopuksi jylhää kuolemansoittoa. Tein kokeen: silmäilin Gogolin Taras Bulbaa Janáčekin säestyksellä, mutta vaikea on äkkiä tavoittaa yhtymäkohtia tarinan ja musiikin väliltä. Tunnelmat joka tapauksessa yhteneväiset.

Torstai 26.1.12
Ei suurta huolta vaalista enää, eiköhän kaikki ole jo sanottu. Tellervo Koiviston kanssa samaa mieltä, että näihin alkaa kyllästyä. Mutta hyvä oli huomata, että Niinistö terästyy, alkaa ottaa tosissaan. Ennakkosuosikki saattoi vähän passata alkukierroksia. Tätähän eivät tiukat dosentit ja kommentaattorit ota huomioon. On eri asia olla haastajana kuin suosikkina.
     Onko pakko muuten riidellä ja ottaa eroja, jollei niitä erityisesti ole? Nyt elämme niin yliherkässä korrektisuusyhteiskunnassa, että on kaikki syy kaihtaa irtiottoja. Niistä tulee vaan lunta tupaan. Ihmiset eivät enää kestä suoraa, pelkistettyä, kärjistettyä puhetta. Ne puretaan nimettömästi nettiin, kun julkinen kenttä on pakko pitää puhtaana. Väittele siinä sitten kieli keskellä suuta jotain sanallista nyrkkeilymatsia.
     Miksi muuten toimittajilla on aina kiire hoppuilla aiheesta toiseen? Tämä toimittaja Skön voisi keksiä jo muun ylimenon kuin ”mennään eteenpäin”. Eikö mistään aiheesta voi keskustella kunnolla? Mikähän hätä niillä on aina täyttää oma agendansa, kun meillä katsojilla olisi ihan hyvää aikaa kuunnella syvempiäkin mietteitä.
     Kiireessä saadaan tokaisujen kampanja, pakosta pinnallinen. Sitäkö halutaankin? Paras oli nyt aamulla Turun tutkijanainen Mari K. Niemi, joka olisi vaatinut 30 sekunnin vetoomuspuheenvuoroista enemmän konkretiaa!
     Tyynnyttävää oli kuunnella edesmenneen Paavo Berglundin johtamaa Kokkosen sävelrunoa Durch einen Spiegel ja päälle tuli lujasti Bartókia Lontoosta Salosen johtamana. Nämä eivät heilahtele poliittisista intohimoista. Ei myöskään Dostojevski, joka tuossa vielä kesken odottelee, puhumatta kotimaan romaaneista, vaikka Raija Orasen Kekkosesta. Vaatiko joku Kekkoselta vaalikeskustelussa enemmän irtiottoa ja hymyä ja konkretiaa vaikkapa idän suhteisiin? Sitä tuli Novosibirskistä sen verran, että keskustelu loppui siihen.

Lauantaiaamuna 28.1.12
Katja Kettu on lupaava kirjailija (voi saada Runebergin palkinnon), mutta aloittaa Aamulehden kolumnistina vähemmän onnistuneesti. Miksi pitää jatkaa pilkkakirveiden iänikuista perinnettä ja tölväistä heti alkuun rumasti Jenni Haukiota? Tätä kaunista ja nuorta runoilijaa, kaiken lisäksi Ketun ikätoveria ja kollegaa. Jota todellakaan ei ole kierrätetty liikaa toreilla ja turuilla kuten Kettu yliolkaisesti heittää (”kuin pissatautista koiraa”).
     Onkohan vain niin, että kolumnisti ei oikein tunne pätevänsä median räkätyskuorossa, ellei pistä toisten tavoin naismaisesti halvalla jotakin näkyvää kohdetta. On oltava ronski ja piikikäs ja mieluummin vähän rajumpi kuin kaverit, jotta kävisi hyvästä kolumnistijätkästä. Toivottavasti Kettu järkiintyy ja itsenäistyy jatkossa.
     Antonio onkin lähtenyt Brysseliin sukuloimaan ja ”vetämään henkeä”, minkä hän varmasti kovan ja rasittavan kampanjan päätteeksi hyvin ansaitsee. Hän on luontumukseltaan suojassa julkiselta pilkalta, vaikka netissä roimitaan. (En ole tosin ensimmäistäkään kommenttia sieltä katsonut enkä katso.)
     Onhan puolisoilla merkitystä, ja varmasti he leikkiin ryhtyessään tiesivät mihin joutuvat. Ehkä ei ollut paljon valinnan varaa. Sylvi Kekkonen kesti sairaana ja haurastuvana paljon kovemman leikin aikoinaan, eikä näytä nurkuneen muuten kuin joissain kipakoissa aforismeissaan. Häntä ei koskaan julkisesti käsitelty kuten Kettu Haukiota ( - mikä sanaleikin mahdollisuus!) Ei myöskään ylvästä Tellervo Koivistoa. Mutta sitten räyhäkkä media reipastui ja alkoi pilkata oikein olan takaa viatonta ja hentoa Eeva Ahtisaarta, aivan henkevää naista. Oli sekin uroteko.
     Kun Arajärvi on mies ja tohtori, hän on saanut olla jokseenkin rauhassa. Vain heikompaa ja suojatonta on hauska lyödä. Haukio saa vielä kestää vaikka mitä, sopii ennustaa. Taannoin häntä toruttiin kahvikupin lusikan asennosta! Läppäreiden näppäimet on hiottu teräviksi, aiheita löytyy varmasti. Jos hän julkaisee uuden runokirjan, se revitään armotta palasiksi. Ja silti, viimein meillä voisi olla linnan emäntänä kirjailija, lyyrikko, kielen taitaja. Sylvin perillinen saattaisi perustaa uuden kirjallisen salongin. Eikö kelpaa, Katja Kettu? Tässä on kuorossa valiteltu, ettei kirjailijoita enää kutsuta linnaan. Eikö mikään kollegiaalinen tunne värähdä?

Sunnuntai 29.1.12
Paras hiihtopäivä. Pari havaintoa:
     Mikä murhe, että jäällä hiihtäminen on ollut vuosia estetty tehtaan mainion voimalaitoksen ansiosta. Sieltä pumpataan epäsäännöllisesti vettä tänne alavesistöön, niin että sitä on salakavalasti jään ja lumen välissä kovallakin pakkasella kuten nyt. Ei ole nautinto, kun suksi losahtaa lumen läpi äkkiä sulaan veteen. Hiihtoretki melkein pilalla, pirullista hinkata jäätyvää paakkua pois eikä kokonaan lähdekään. Mutta mitäpä emme uhraisi työn ja tekniikan hyväksi.
     Toinen onkin iloinen havainto: taksvärkkitiellä oli hyvä latu ja rungot korjattu pois tieltä. Suurkiitos metsänomistajille siitä! Eilen hiihtelin lentokentän mailla Pirkan loistoladuilla, vähän jo liiankin ylellistä menoa. Vastaan porhalsi Ikaalisten Veikko Huuska lasit huurussa ja selvitti lyhyesti ajankohtaisia Titanic-tutkimuksiaan. Emme antaneet hien jäähtyä.
     Aamulla ilahduin siitäkin, että Eeva-Liisasta on niin hieno ja tyylikäs juttu Aamulehdessä: siinä peilailee Sylvin roolissa Tamminiemessä. Kiitos innostavasta tekstistä Simopekka Virkkulalle. Näytelmämme ensi-ilta lähestyy peljättävää vauhtia. Huomenna pääsen minäkin katsomaan läpi ”vainajien omaiset”.
     Elettyäni viikon hyvin Saarioisten maksalaatikolla ja Jalostajan hernekeitolla palkitsin itseni porsaanleikkeellä Sarvessa. Tapasin serkkuni Oskun, jonka kanssa päivitimme elämämenoa ja sukulaisten kuulumisia. Merkillistä tosiaan että yksi maan parhaiten tuottavia sahoja M-Realilla suljettiin pari vuotta sitten kylmästi. Onneksi Oskulla, joka oli sahan kantava työnjohtaja, eläkeputki jo häämöttää.
     Olihan kuiva ja kallis, silti kokeellisen kiintoisa elokuva tämä Tatin joutsenlaulu Playtime. Siinä seippaili Monsieur Hulot satenvarjoineen viimein ulos elokuvatuotannosta. Näinkin voi elokuvan tehdä: pääosassa moderni miljöö ja vaihtuvat kollektiivit. Molle nautti tästä muistaakseni, hänhän vihasi kaikkia uuden ajan ilmiöitä. Vahinko vain että Tati menetti elokuvassa rahansa, mutta niin menetti lopulta kohtalontoveri Mollekin.
     Olen tehnyt kohtalaisesti työtä, lukenut ja kirjoittanut ja kuntoillut, joten hyvillä mielin heilahdan tästä aamulla Helsinkiin katsomaan kuinka lumi, pakkanen ja vaalikuume ovat pääkaupunkia pidelleet.

Maanantai 30.1.12
Aamulla Eeva-Liisa ja Heidi vilkkaina tv:ssä, Vapautuneempia kuin perjantaina radiossa. Ehkä silloin hämääntyivät toimittajan ylevistä Haavikko-sitaateista.
     Matkustuspäivä. Illalla katson läpi esityksen vainajan omaisten kanssa Kaupunginteatterissa, Ilahdun monella tavoin, siitäkin että yleisö nappaa hereästi esityksen melko hienovireisen komiikan. Näyttelijät kerrassaan ihailtavia! Joitain kohtauksia kohennettu. Lupaava tunnelma, ei syytä vielä mihinkään murheeseen. Kerätään rohkeutta torstain ensi-iltaan.
     Vaali etenee omalla painollaan. Uskon Niinistön etumatkan kestävän, tuskin sitä tukikonsertit tai muut sosiaalipippalot enää horjuttavat. Haavisto-liike kiehuu etelän kaupungeissa, kansa äänestää oman päänsä mukaan. Kipakka pakkanen säestää tapahtumarikasta viikkoa.

Tiistai 31.1.12
Taas taapertelua täällä pakkasen kourissa: istun arkistossa, käyn kokouksessa, istun taas arkistossa ja painelen illan suussa esittelemään näytelmäämme Kaupunginteatterin lämpiöön. Ihmisiä tulee ihmeen paljon siihen nähden, että Sanomatalossa on joku kilpaileva tilaisuus. Presidenttiehdokkaat siellä tentattavina, meillä täällä entisen presidentin naiset puheenaiheina. UKK, Sylvi ja Anita tunnettiin tässä kuulijakunnassa hyvin, mutta näytelmän tarkoitus on näyttää heidän pinnanalaiset tunteensa. Pian nähdään kuinka onnistutaan.
     Marja palannut Turusta, katsottu Downton Abbeyn todella raskasta ja suruntäyteistä tarinaa. Miten arvokasta on tämän rauhan aika, se toisinaan tuppaa unohtumaan.

henkilötiedot| kalenteri| päiväkirja| julkaisut
kirjoituksia | galleria | palaute