Henkilötiedot
Julkaisut
      Teokset
      Näytelmät
      Artikkelit
Kirjoituksia
      Ajankohtaista
      Esitelmiä / Puheita
      Kannanottoja
palaute
pääsivulle

päiväkirja

UUSIN

Vappu
itsessään vierähti rattoisasti ja lämpöisesti; ensin Tarkoilla nostalgisesti menneitä muistellen ja Waltarista (yllättäen) keskustellen, vaikka kai muut keskusteli vähän muustakin. Nautittiin Hannan tarjoilemaa loistavaa ruokaa ja viiniä hillitysti. Pekka on syksyllä diktaattori ja tekee lisäksi Lehtosen, mutta ehdinpä tällä Waltarilla alta pois, kun otan vielä kiivaan loppukierroksen.
     Jatkettiin aamulla reippaasti kuohuviini kassissa Ullanlinnalle, missä YL komeassa vedossa ja muutenkinn tunnelmaa, Retuperää olen aina suosinut. Teija oli mukana vielä Marjan brunssilla meillä ja Aino ja Heidi saapuivat, mikä ilo: Aino jättänyt gradun tiedekuntaan. Siispä juhlittiin vielä illan suussa, jolloin Eeva-Liisa tuli teatterilaisten bileistä ja ehtipä Almakin ennen yötä käymään, sama opinnollinen into on vallannut muutkin jälkeläiseni. Riemullista, kivet vierivät sydämeltä.

Perjantai 2.5.08
Vapun höyryt ulos ja maantielle: ajoin Hartolaan vielä katselemaan rauhassa Sinuhen ja Mikaelin tekomaisemia. Loistelias kevätpäivä. Eero Carlson isännöi Näsissä ja esitteli pontevasti taloa ja maisemia, sain tunnelmoida rauhassa siinä harmaassa mökissä, missä Sinuhe lähti syntymään 63 vuotta sitten, jokseenkin tähän vuodenaikaan. Pari kolme kertaa olen siellä ennen käynyt, aina jonkun joukkueen mukana. Kunnostaisiko joku taho kulttuurihistoriallisesti merkittävän mökin? Mainio Neljä päivänlaskua kertoo radiossa sunnuntaiaamuisin lisää. Viitasammakoita emme kuitenkaan kuulleet eikä röhkinyt metsäsika.
     Poikkesimme myös Leena Huurin puheille, tyylikäs daami ja arvokasta aineistoa esillä, Waltarin omistuskirjoituksia eri ajoilta. Nekin ovat kertovaa historiaa sille, joka osaa ne tulkita. Waltarilla oli vaimonsa puolelta huomattavan rikas sukuyhteisö ympärillään, ei hän mikään korven erakko ollut täällä kirjoittaessaan. Kerrattava näitä Satu Waltarin romaanista Haikeat leikit. Sain mukaani Kalervo Huurin väitöskirjan keskiajan asetekniikasta, eräs Waltarin tärkeitä lähteitä.
     Ajelin kauniissa kevätillassa hiljalleen Asikkalan kautta Hämeenkyröön. Siellä Marja tunnelmoi Törmän saunarannassa, aivan silkkisen tyyni ilta, Kirkkojärven pinta himmeää hopeaa. Mutta huomenna palattava Helsinkiin töihin.

Lauantai 3.5.08
Kirjoilla Linnassa -tapahtuma Hämeenlinnassa sikäli kiva, että tapasin tuttuja, Silja Sillanpäänkin pitkästä aikaa, puhui isoisoisästään ennen minua, mutta häipyi sitten epäkohteliaasti. Seminaareissa pitäisi olla muidenkin esitysten aikana, mutta tällä kerralla petin itsekin ja jatkoin matkaa lounastauon jälkeen. Minulla aiheena kuinka ollakaan Waltari, yleisenä teemana 'Suhteita'. Jatkettiin keskustelua Jussi Niemen kanssa siitä, mihin vappuna jouduttiin Tarkoilla: Waltarin ahdistettu tai unohdettu asema 50-luvulla modernistien halveksunnan kohteena. Etenen tätä ihmeellistä vuosikymmentä. Muuten puhelin vapaasti niitä näitä. Saara ja Taija ovat tapahtuman ihanat toimeenpanijat, heiltä en kieltäisi mitään; Saaran kanssa vähän murhetta juhlavuoden rahanjaostakin, johon ilmeisesti vielä palataan Avustuksia tullut kohtalaisen jalomielisesti,. viimeksi WSOY:n säätiöltä. Kyllä niiden kanssa juhlat syntyy.
    Vilaukselta ehdin tavata myös Anja Snellmanin, jonka sukupolvi Waltaria alkoi nostaa unohduksesta 70-luvulla. Mutta paneelikeskustelu ja illallinen jäivät nyt kokematta.
     Kuinka paljon merkitseekään isän kirjahylly. Se voi olla koko elämälle suuntaa antava. Tämä oli yksi kirjapäivän oivallus, jonka kehitin itsellenikin yllätyksenä: kuinka tulen ajatelleeksi sitä kunnolla vasta nyt. Muistan pikkupojasta saakka Sillanpään ja Waltarin houkuttelevat selkämykset, kuinka mietin mitä kaikkea noiden taakse kätkeytyy... Paljon sittemmin selvinnytkin.

Kirjan ja ruusun päivänä
Radion kolumneissa on paljon joko itsestään selvyyksiä tai keikailua, mutta toistuvasti huomaan, että Karin Taipale puhuu sydämestään, viisaasti ja asiaa.
     Oikeutetulta tuntuu myös Markun saama hieno huomio aforismeistaan aamun Hesarissa. Silmään niitä aina työn lomassa, aforismeja ei pidäkään lukea kuin muutaman kerrallaan. Ensin tuntui, että yllätykset ovat nyt vähissä, mutta viisaus tallella; loppua kohden aforistikko vertyy viekkaammaksi. Kirjan nimi Tanssia neulankärjellä.
     Kirjallisia tilaisuuksia riittää edelleen. Eilen puhumassa akateemisesta Waltarista yliopiston alumneille Runeberg-salissa, aivan täyttä ja monia kysymyksiä. Waltari herättää ajatuksia. Tilaisuuden jälkilaineilla sain sukulaisilta kiintoisia viitteitä Martti Haavion ja Tuomas Anhana jyrkkiin näkemyksiin tästä kollegasta; Haavio käänsi takkinsa ja näki Mikan kehittyvän, mutta Tuomas jäi Ekbergin takahuoneeseen.
     Tänään sain kauniin saaliin ennen julkaisematonta kuvitusta kirjaani, kiitos siitä! Ja illalla oli vaihteeksi vuorossa Sillanpää: nuori Sara Nykänen kertoi gradusuunnitelmastaan Lallukan Mari-salissa, meitä paikalla 25 henkeä professori Laurilasta ja rovasti Suutarlasta alkaen. Muistettakoon, että Sillanpäälläkin on juhlavuosi. Hakalan Kari on kääntänyt Taatan ääninauhat kiekoilta cd-muotoon, joka sekin vanhenee vähitellen. Sillanpään Seuran arkisto paisuu, mutta missä olisi sen oikean paikka? Kaiketi Hämeenkyrön kirjastossa.
     Saran näkökulma: Sillanpään taiteilijahahmot ja sivullisten roolit mitä kiintoisin - siitä saisi linjan ensimmäisistä novelleista viimeiseen romaaniin. Kannustimme kovasti, vaikka ei nuorella tutkijalla ihan helppoa tainnut olla siinä meidän kahden aiheesta väitelleen vanhan parran väliin puserrettuna. Hyvin selvisi.
     Kirjavinkki: ranskalaisen valokuvaajan Denise Bellonin kuvista koottu Onnen maa - Suomi elokuussa 1939 - on sykähdyttävää katseltavaa, Sillanpäästäkin pari jyhkeää muotokuvaa ja Honkalassa tuttuja lottia ylväässä rivissä. Viimeinen onnellinen suvi.

Keskiviikko 7.5.08
Lounaalla Elitessä kääntäjä Piret Salurin kanssa. Antoisaa keskustelua. Sain käsityksen, että ystäväni Martti Turtola ei ole erityisen ihailtu historioitsija Virossa. Mikähän suomalaisiin on mennyt? Jokin korskeus ja isoveliasenne on työntynyt esiin. Näyttääkö Turtola Päts- ja Laidoner -kirjoissaan sormi pystyssä virolaisille heidän tekemiään virheitä aikojen kuluessa. Toisaalta on vähän noloa, että virolaiset eivät itse ole paremmin selvittäneet historiaansa, kuten Piret huomautti. On tyydyttävä suomipoikien tulkintoihin.
     Vielä karmeampi esimerkki on Leena Hietanen -nimisen toimittajan pamfletti, missä puolustetaan venäläisvähemmistöä väittämällä mm. että miehitys Virossa oli myytti! Uskomatonta. Kuka tommottia suustas päästää? Yhdyin Piretin näkemykseen: yksinkertaisesti sikamaista.
     Joskus tuntuu, että ei ole kiva olla suomalainen näinä aikoina. Talouskasvun aikana täällä on pullistuttu kuin sadun sammakot, siitä esimerkkinä vaikka älyttömät kauppakeskukset, joita Sukari huiteli lisää illalla a-studiossa. Onneksi ministeri Vapaavuorella on vielä järki tallella. Täysi tuki hänelle. Kun sen yhden kerran ajoin näihin kolosseihin syksyllä työpöytää hakemaan, se painajainen riitti pitkäksi aikaa. Rakastan Rööperin lähikauppoja, ne täyttävät hyvin tämmöisen miehen tarpeet.
     Piretin kanssa puhetta myös kirjallisuudesta, Jussi Salokanteleen Kross-kirjasta, jonka hän on kääntänyt viroksi. Siihen pitäisi tutustua, mutta ehkä masentuisin, jos se on niin hyvä kuin Piret vakuutti. Lisäksi hänellä on pöydällä menossa Sinuhen uusi käännös. Johannes Aavikin emigranttikäännöökset ovat auttamatta vanhentuneita, kuulin. Samoin kiintoisia tietoja Waltarin merkityksestä virolaisille. Kuinka Piret sanoikaan: Waltarin kirjat olivat heille kauan "tuulahdus kadonneesta maailmasta".
     Waltarin Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta tulee kuin tuleekin viroksi; kiivas aika on ehkä ajanut jo parhaan ajankohdan ohi, mutta silti kirjan tavattoman tarkat tiedot hämmästyttävät yhä virolaisia. Mart Laar on kuulemma luvannut paljastaa Waltarin tietolähteet. Ohoh, odotellaanpa.
     Tuoreeltaan europarlamentaarikko Andres Tarand on ottanut siellä Mikael Karvajalan esimerkkikuvaukseksi siitä, kuinka Eurooppa pysytyi 1500-luvulla yhdistämään hajaantuneet voimansa, mikä ei Tarandin mielestä enää onnistu. Vähän mutkat oikaisten tehty tulkinta, mutta perustaltaan oikea. Wienin piiritys Mikael Hakimissa tämän näyttää vielä paremmin.
     Nyt jatketaan elämäkertaa uusiutunein innoin.

Torstai 8.5.08
Luokkakokous Suomalaisella Klubilla. On kulunut 45 vuotta siitä, kun tämä tyylikkäästi harmaantuva sakki pääsi Norssista ylioppilaiksi. ällistyttävän vaivatonta on tavata näin viiden vuoden välein, luokkakaverit luulee tuntevansa kuin olisi eilen koulussa istuttu. Meitä kokoontui yli 20 veijaria, kuten Jukkis Virta promoottorina luonnehtii; hyvä otos, ylipäänsä aktiivisia on yli 80% mikäli oikein kuulin. Vain jokunen on kadonnut jäljettömiin.
     Monipuolinen joukko on haarautunut kuka minnekin klassilliselta linjalta. Eläkkeellä aika moni, mutta töissä kiinni useimmat. Everstiluutnantti pitää laskettelukoulua, yksi pelaa edelleen lätkää, toinen futista, yksi kääntää Mannerheimin muistikirjaa Aasian ratsastukselta, toinen johdattaa Arto Paasilinnaa Italiaan kirjakauppakierrokselle, yksi kirjoittaa maalle uutta perustuslakia ja toinen pelkää pian joutuvansa Stakesin pääjohtajaksi. Yrittäjiä, kovia liikemiehiä iso joukko. Yksi opettaa sosiaalipsykologiaa yliopistossa, toinen psykiatriaa sisä-Suomessa. Yksi on pappina Nairobissa ja toinen painuu lääkäriksi Bosniaan. Tällaiseen opetti meitä latinankoulu. Luin aiheesta Waltarin pääkirjoituksen Veikon juhlanumerosta 1957: "Latinanopetus valinkauhassa". Non scolae sed vitae discimus.
     Quuvee näytti nyt jo historiallisia kaitafilmejä kouluajoilta. Saatoimme todistaa, että olimme jo siihen aikaan herrasmiehiä: pikkutakit, valkoiset paidat ja kravatit kuuluivat kouluasuun. Väläyksistä heijastui iloinen kouluanarkia, ei mikään rettelö, mutta persoonallinen hulinointi kumminkin. Muisti vahvistaa, että se oli hauskaa aikaa. Siitä piti huolen putkimiesliiga takapenkissä. Hege Ryynästä ei näkynyt nytkään. Vanhat opettajat kulkivat kuvissa: Maca Castren opettamassa punakapinaa historiassa, Urho Johansson pilkkuja ja uutta kirjallisuutta, Tuomo Pekkanen tarkistamassa riveittäin latinanläksyä, Kustu opettaa segmenttiä matikassa, Lahtari nojapuilla puku päällä, Säde tekemässä epäonnistuneita kemian kokeitaan. Golgata-Olga kiusaa ruotsilla, Tenkilä hymyilee englanniksi. Kaikenlaisia saksankerholaisia ja purjehtijoita lisänä. Oke Peltonen, luokanvalvoja, pilakuvassa parhaimmillaan. Rehtori Aulis Ojajärven tulinen pohjalaiskatse valvoo rukouksissa. Kaikki ne ovat jonkun opinkerroksen tajuntaamme laskeneet. Rentoa ja rattoisaa muistelusta. Hauska nähdä vanhat veikot näinkin virkeinä.
     Viiden vuoden päästä on juhlaistunto. Vähän pitkät ryypynvälit, mutta koetetaan kestää.

Perjantai 9.5.08
Tietokirjailijat ry juhlii pitkään ja näyttävästi Finlandia-talossa, täyttää 25 vuotta. Kuinkahan kauan olen ollut jäsen, ainakin pitempään kuin Kirjailijaliitossa. Kaikkein aluksi liityin Näytelmäkirjailijaliittoon yli 30 vuotta stten. Mutta varhaisempi sitäkin oli Arvostelijain Liitto, jonka sihteerinäkin toimin 70-luvun alussa. Joissakin maissa nämä kaikki mahtuvat samaan järjestöön, vaan eivät meillä.
     Istuin aamun arkistoissa ja kävin iltapäivällä kuulemassa Kaari Utrion rupattelevaa juhlapuhetta ja aika hauskaa tietokirjaraatia sekä paneelia, joka ei nyt ollut ihan niin puuduttava kuin semmoiset yleensä nykyään, kun ei mistään enää riidelläkään. Anto Leikola murahteli jotakin osuvaa, epäili kirjoittajakoulutusta. Kirjoittaminen on persoonallisuuslaji, jota ei voi opettelemalla oppia, tietysti vähän tekniikkaa ja rakennetta ja pilkkusääntöjä. Heräsi halu lukea joitakin kunnon tietokirjoja, mutta mistäs nyt otat ajan - ehkä tän elämäkertasession jälkeen. Kirsti Mäkinen vai kuka sanoikin paneelissa, että suomalaiset eivät lue Kalevalaa, vaan kirjoittavat sitä. Minä toimin tässä juuri näin.
     Marja tuli maalta katsomaan kuinka voin ja aika hyvin. Jännitimme Suomen ja Latvian lätkämatsia, ja vaivihkaa huomasimme kannattavamme Suomen vastustajaa, niin urhoollisesti Latvia pelasi ja niin surkean tehoton oli Suomen kallis tähtikaarti. Maalivahti Edgars Masalskis oli sankarimme, uskomaton kumiveikko!

Äitienpäivänä
Äitiä tervehtimässä Malmin hautausmaalla; sykähdyttävä kevätilta jatkui Lammassaareen, missä tuomi tuoksui ja satakieli kimautteli monipolvisia soolojaan. Elina jäi ensi kerran ilman kukkaansa Hämeenkyrön kirkkomaalla, ellei joku lapsista tai sisarista käynyt.
     Marja sai täällä kukkia ja huomiota, hänen ja minun lapsiani käymässä omaan tahtiinsa; turkkilainen Ani ja espanjalainen Amigo pitivät näillä kulmin kutinsa kunnon lounaspaikkoina. Sädehtiviä, puhtaan vehreitä päiviä rannoilla ja puistoissa. Joku rovaniemeläinen haukkuu Helsinkiä lehdessä; pitäisi tuoda tänne Kaivarin rantamille, johan hiljenisi.
     Nyt kannatimme lätkässä Suomipoikia, ja niinpä leijonat päihittivätkin jenkit kuumassa tiimellyksessä. Voiko maalin ampua sivuverkon läpi? Tanssin finaaliakin tuli kerran katsotuksi meidän himotanssijan seurana; joo, tuomaristo ei ymmärtänyt mitään Marian ja Mikon villistä vapaatanssista, tällä kertaa kansa oli viisaampi.
     Mutta kaiken pohjalla takoo elämäkerta tulista tahtiaan, helittämättä hetkeksikään.

Keskiviikko 14.5.08
Musertavaa katsoa uutiskuvia Myanmarista ja Kiinasta. Luonnonkatastrofi on kasvoton, ei voi syyttää muuta kuin hitaita pelastustoimia eivätkä nekään raunioiden alle jääneitä ehdi paljon auttaa. Kuinka satuimme syntymään näin järkkymättömän rauhalliseen maankamaraan kuin tänne pohjolaan, missä valo ja kevät juhlivat kauneimmillaan.
     Oliko Viron miehitys myytti? Tällaistakin on kuultu, mutta en sentään luullut että Tuglas-seuran kirjallisessa illassa Villa Kivessä, missä tuli piipahdettua. Kun Martti Turtolaa kuunteli, miehitys alkoi toden totta tuntua myytiltä. Ikään kuin he todella olisivat sen itse junailleet. Arvo Valton protestoi yleisöstä voimakkaasti ja Martti pillastui tästä provokaatiosta kysyjää pilkkaamaan. Tuntui että asiallinen keskustelu suomalaisten ja virolaisten välillä on mahdoton. Olisiko ihan kunnollisen historiantutkijoiden dialogin vuoro.
     Sitä levollisemmin selvitteli Jussi Salokannel Jaan Krossin kirjailijakuvaa; sain kirjankin, hienoa. Siihen on pikapuoliin perehdyttävä. Meillä on erilainen lähestymiskulma elämäkerran kohteisiin Jussin kanssa; silti voin oppia viime hetkillä jotain. Puhuin tilaisuudeessa Nauticuksen pamfletista Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Väkeä käytävät täynnä, mielenkiinto kova Viron historiaan ja kirjallisuuteen. Sofi Oksasen Puhdistus alkoi tuntua yhä tärkeämmältä kirjalta, kunpa ehtisi senkin lukea.
     Hämeenkyröstä poksahti postissa juhlava julkaisu nimeltä 'Saavutus'; yllättävänkin monitahoinen kokonaisuus, hyviä juttuja jos kummallisiakin, kuten tällaiseen kuuluu. Sara Nykäsen essee on raikas, Hannu Lehtipuu ja Aamu Nyström muistelevat ja mietiskelevät persoonalliseen tyyliin ja Timo Malmi yrittää herättää kyröläisiä räväkämpiin toimiin mestarinsa puolesta. Sillanpään nykyarvioista kiinnostuneet, hankkikaa 'Saavutus', ellei muualta niin Hämeenkyrön kirjastosta.

Torstai 15.5.08
Eikö tässä vaalirahoitusasiassa ole paniikkifarssin piirteitä? Yksi yhtäkkiä tunnustaa, sitten peruu ja toiset ryntäävät kuin koululaiset korjaamaan koevastauksia. Onko niin, että eduskunta ei osaa säätää sellaisia lakeja, joita voisivat itsekin noudattaa?
     Aika pahalta näyttää tosiaan se, että pääministeri kannattaa kauppajättiä blogissaan vastoin hallitustoverin näkemystä myötäillen liikemiestä, joka on antanut hänelle vaaliavustusta. Voiko tämmöinen jäädä tähän? Ennen Vanhanen tähdensi hallituksen sisäistä solidaarisuutta. Miksi hän nyt itse poikkeaa siitä?
     Ja miksi koko asia juuri nyt purskahti näkyviin? Onko taustalla hektisesti touhuava Sukari kaiken alkuun sysääjä? Hänhän kehui a-studiossa ministerikavereillaan. Vähän sama asia mutta laimeammmin kävi pinnan yllä Pallas-keskustelussa. Pertti Yliniemi on sentään tolkun mies ja hyvä yrittäjä, mutta joutuu altavastaajaksi. Puolueita hänkin on rahoittanut. Onhan tässä sekin kuvio, että kovat yrittäjät tahtovat yrittää, mutta muut heittävät kapuloita rattaisiin. Julkisella vallalla täytyy olla oikeus valvoa ympäristön arvoja silloinkin, kun yrittäjät itse julistavat samalla asialla toimivansa.
     Vielä jäivät vaivaamaan Turtolan historiatulkinnat, joissa tuntui olevan vinha perä, vaikka hän tarmokkaasti korostaa ja provosoi. Mutta edistääkö tällainen suomalaisten yliote historian kirkastumista Virossa? Pelkään että päinvastoin, siellä kilpistytään torjunta-asemiin. Parasta olisi, jos virolaiset tutkijat itse lähtisivät liikkeelle ja ryhtyisivät avoimeen dialogiin Turtolan kanssa. Tuglas-seuran eilinen nokittelu oli murhemerkki nykyisistä lukkoasenteista molemmin puolin.
     Illalla pantiin toimikunnassa syksyn Waltari-juhla aika komeisiin puitteisiin. Sitä kelpaa odotella. Taloudellinen kehyskin saataneen natisten kohdalleen.

Perjantai 16.5.08
Vapaussodasta on edelleen vaikea puhua. Vankileireistä ja teloitetuista on huomattavasti helpompi. Kun tv-uutiset kertoi vapaussodan muistotilaisuudesta Finlandia-talossa, perään liitettiin kuin mantra tiedote sodassa ja leireillä kuolleista. Siitä että maa vapautui punaisesta pakkovallasta ja venäläisestä sotaväestä, ei sanaakaan. Ei tietenkään. Ei meidän presidenttimmekään halua muistaa vapautusta, vaan hävinneen puolen uhreja. Hänellä oli nyt muistojuhlan naikaan tärkeä kokous turvallisuuspoliittisesta selonteosta linnassa. Perusteluna valinnalleen hän on maininnut työväenliikkeen taustansa.
     Ennen oli semmoinen käsitys, että presidentti kohoaa valintansa jälkeen puoluejakojen yläpuolelle. Onko nyt niin, että punaisten muistojuhla edustaa kansan eheyttä ja kokonaisuutta, mutta vapaussodan voiton muistojuhla päinvastaista, kansan kahtiajakoa? Jos kävisi molemmissa, olisiko se jotensakin linjatonta. Päinvastoin, sehän eheyttä edustaisi.
     Suvi Rihtniemi on saanut vasemmistolta moitteita puhuttuaan aivan asiallisesti vapaussodan muistosta jossakin tilaisuudessa. Valkoinen totuus on vieläkin tabu kuten on ollut Väinö Linnasta ja 60-luvulta alkaen.
     Ihmeellistä on mielestäni sekin, että Suomi taistelee noinkin tasaväkisesti lätkässä suurvaltoja vastaan, niillä kun sentään on materiaalia mistä valita pelaajia. Kaksi voittoa USA:sta oli ihme, mutta Venäjän rauhallisen tyylikäs peli oli jo täysin tavoittamaton. Saivatkohan nämä Selänne ja S.Koivu mitään näkyvää aikaan? Vanhojen miljonäärien tilalle on saatava "nälkäistä" (kuten he sanovat) nuorta voimaa. Muuten Sveitsi ja Latviakin menevät pian ohi.

Lauantai 17.5.08
Tytär täyttää kolme vuosikymmentä ja valmistuu saman tien vanhalta laitokseltani teatterin ja draaman tutkimuksesta Tampereen yliopistossa. Samana päivänä toivorikas poikani jätti tiedotusopin gradun sisään samassa yliopistossa. Ja kun vielä vanhempi tytär on tänä keväänä hoitanut kirjallisuuden opintonsa loppuun Helsingin yliopistossa, on aihetta moninkertaiseen kohotukseen. Tästä näyttää tulevan kolmen maisterin kevät.

Sunnuntai 18.5.08
Onko nähty koskaan sellaista riemua kuin oli venäläinen voitonjuhla lätkän loppuottellun päätteeksi. He osaavat olla estottomasti onnellisia, miehet uskaltavat olla tunteellisia ja rakastaa toisiaan. Heille soi voiton kaikesta sydämestä, taukoa tulikin edellisestä mestaruudesta. Venäjä kokoaa voimiaan kaikilla rintamilla, mikä kannattaa panna merkille. Suomen pronssi on hieno saavutus, eivätkä huonoille hävinneet välierissä.

Tiistai 20.5.08
Vaalirahoitussotku on todellinen sotku. Kuinka tällainen vyyhti yhtäkkiä ja sattuman kautta alkaa purkautua? Vai onko jotain muuta takana. Kuinka kansanedustaja tai ministeri voi olla selvillä hoitamistaan asioista, ellei ole kiinnostunut edes omista vaalirahoistaan? Elävätkö he kuin entisajan aateliset, joiden ei tarvinnut huolehtia tulonlähteistä.
     Paras ehdotus on se, että kansanedustajan takkiin liimataan sponsorien tarrat kuten urheilijoille. Tällöin ainakin näkyvyys turvattaisiin kaikkien osapuolten kannalta.
     Teräsbetoni on reipas ryhmä ja pääsi ansaitusti jatkoon. Mutta kuinka näin miesiskuinen esitys saa rankaisematta edustaa naistietoista maatamme? Loordilla oli sentään joku nainenkin maskin takana. Mitähän heille nykyään kuuluu.
     Ja Vesa Keskisen bisneksistä olen huolissani, kun poikaa ei ole kuukausiin näkynyt lööpeissä; Sukari ja Kakkonen vieneet paalupaikat. Herää kysymys, kuinka liikemiesjohtoista politiikka nykyään on. Vastikkeetonta rahaa tuskin kukaan kylvää.

Keskiviikko 21.5.08
Kirjailijaliiton istunto Villa Kivessä, eri aiheita pitkin päivää, minäkin menin kertomaan 'Kollega Waltarista' ennen yleiskokousta. Kuinka kollegat suhtautuivat Waltariin, kas siitä on karvaita esimerkkejä riittämiin. Kirsi Kunnas oli oikeassa, kun tähdensi jälkikeskustelussa, etteivät nämä asenteet ole mihinkään muuttuneet, vaan vaikuttavat edelleen keskuudessamme. Ylivoimaista tai muuten poikkeavaa kykyä on toisten vaikea kestää, ja klikkipeli ja kollegiaalinen alasampuminen ovat ikiaikaisia käytäntöjä.
     Tästähän olisi voitu jatkaa siinä yhteydessä, kun käsiteltiin lyhyesti liiton hyväksymät uudet jäsenet. Kävi ilmi, että näitä ei voida millään eksplisiittisellä tavalla perustella, ne vain joko hyväksytään tai sitten ei. Kuten antiikin sirkuksessa: peukalo alas tai ylös. On vain uskottava, että pieni raati on tehnyt huolellisen kirjallis-taiteellisen analyysin ja sen perusteella valinnan, ja lista sitten siunataan vaitiollen. Uusista jäsenistä olisi kiva kuulla edes vähän läheisempi tuotannon esittely, kun useimmat ovat vielä outoja nimiä.
     Kata Kärkkäistä ei käsitelty, koska hänen uusi kirjansa on vasta ilmestynyt eikä ehtinyt puntariin. Onkohan hänkin vähän liian poikkeava kyky, että hänet voitaisiin heti nielaista. Olisi aikanaan hauska kuulla, millaisin arvoperustein uusi teos joko kohentaa Katan kirjailijakuvaa tai sitten ei, kun hänen tuotantonsa täydentymistä on taannoin jääty odottelemaan. Mutta tarkempia perustelujahan ei siis kokouksessa kuullun perusteella koskaan saada tietää.
     En ihmettele, jos tätä pidetään vähän salaseuraisena menettelynä, mutta niinhän jokaisella klubilla on oikeus valita jäsenet ihan oman halunsa mukaan. Vai voidaanko valtionapua nauttivat liitto rinnastaa klubeihin?

Torstai 22.5.08
Keskustelu Välimerestä ja Waltarista Tieteiden talossa: yllättävän antoisa. Hannu Raittila oli aiheesta ansiokkaasti perillä, tietysti myös tuore professori Tuomo Melasuo ja Esa Aallas veti virkeästi paneelia. Tännekin riitti yleisöä irtotuoleille ja ovensuuhun saakka. Eniten puhuttiin poliittisista allegorioista Waltarin romaaneissa sekä Raittilan ajatuksesta, että Waltari toi suomalaiset Välimerelle eikä niinkään Välimerta Suomeen. Mikael tietysti olikin turkulainen, ja Johannes kreikkalaisena omaa suomalaisia piirteitä talvisodan hengessä, mutta ainakin Turms on aidosti esilatinalainen tyyppi vai mitä.
     Ei näitä Välimeren kuvaajia meillä tosiaan monta ole, lähinnä Göran Schildt purjehduskirjoissaan ja Johannes Salminenkin esseissään. Waltari on monessa suhteessa ainutlaatuinen, varsinkin islamin maailman kuvaajana jo 40-luvulla.
     Nyt näitä helsinkiläisiä tilaisuuksia on ollut riittävästi, ja näkökulma alkaa siirtyä kesäksi maakuntiin: seuraavaksi Sahalahdelle, Hattulaan, Iittalaan ja tietysti Vammalaan, missä varsinaiset Waltari-festivaalit puhkeavat kesäkuun lopussa. Törmäsin WSOY:n ovella kirjailija Paavo Lipposeen ja saatoin varmistaa, että hänkin on tulossa Vammalaan todistamaan suhteestaan valtaan ja Waltariin.
     Kirjoitan tätä perjantaiaamuna ja katselin juuri Kata Kärkkäisen haastattelua aamutv:ssä; nyt häntä on kai mahdoton enää jättää hieman koomiselle odottelulistalle Kirjailijaliitossa. Uusi teoskin tuntui aikatasoiltaan kiinnostavalta. Riiputtaminen on tuonut hänelle paljon lisämainosta, mikä tuskin oli liiton viisaan raadin tarkoitus.
     Iltapäiviin kiivaasti töitä, sitten suunta Hämeenkyröön Villa Viehätykseen, missä Marja ja kissa Sima toivon mukaan vetreinä odottavat.

Maanantai 26.5.08
Levätty maalla, ladattu akkua. Ajettu pihanurmet, käännetty kasvimaa, tervattu vene. Ihmeen kaunista ja runollista oli taas Hämeenkyrössä. Marja ja Sima-kissa emännöivät Viehätystä kotoisalla tyylillään. Kumpikin tarkkailee lintuja, mutta eri tarkoituksessa.
     Taivalsin pitkästä aikaa Myllykoluun ja opastelin reipasta miesporukkaa Tampereen seudulta: metsämiehiä, museon tuntijoita, ympäristöaktivisteja, saunaklubilaisia, yksi pappikin. Katselimme hiukan arvellen kovin repsahtanutta miljöötä. Eikö tälle kunnianarvoiselle Nobel-museolle nyt pitäisi äkkiä tehdä jotain? Kummastelivat veikot, miksi ei haeta reilusti EU-rahaa ja panna kerralla koko maisemaa museoineen kuntoon. Sitä sopiikin ihmetellä. Kunta museon ja ympäristön nyttemmin omistaa. Kauan on puhuttu Myllykolun kunnostuksesta teattereineen, mutta suunnitelmat ovat jääneet jonnekin pölyttymään. Intouduin kirjoittamaan terveiset paikallislehteen, vaikka turpiin siitä tavallisesti tulee eikä ainakaan asioita edistä. Merkitsinpä kuitenkin tilanteen aikakirjoihin, kun nyt "kulttuurikunta" kumminkin tahtoo viettää Sillanpään juhlavuotta. Museo- ja kotiseutuyhdistys muuten osti Myllykolun tasan 50 vuotta sitten ja pani toimeksi; siinäkin yksi hyvä syy kääriä hihat ja laittaa paikka viimein juhlakuntoon. Ei kuitenkaan liian komeaksi, vaan sillanpääläiseen tyyliin sopivaksi leppoisaksi mäkitupamiljööksi, alkuperäisestä aitoudesta vähääkään tinkimättä.
     Mäkelöiden ja Huusareitten taloyhtiön tilitkin tarkastettiin Ikaalisissa, ja sain Matilta ansaitut moitteet, kun en ole merkinnyt mihinkään ansioluetteloon tätä merkittävää luottamustointa: pian kai parikymmentä vuotta tilintarkastajana! Vailla moitteen häivää! Tämä onkin erityinen tarkastus, sillä se palkitaan perinteisesti ruhtinaallisilla pidoilla, saunalla ja vilkkaalla kulttuurikeskustelulla. Lisäksi tutustuttiin Leenan johdolla taideteollisten opiskelijoiden runsaaseen näyttelyyn ja ihailtiin mitä kaikkea nuoret saavat aikaan.
     Sunnuntaina oli kyllä ponnittava Sahalahdelle pitämään esitelmää Waltarista, ja näin Pekka Pesosen arvatenkin riemukkaat kuusikymppiset jäivät Helsingissä väliin, mikä oli harmi. Mutta vankat onnittelut Pekalle heittelimme. Sahalahdella oli Moona Metsoilan luona egyptiläistä kontaktipintaa, ja kaavailtiin taas sitä mutkallista Kairon kongressia Waltarista joskus joulukuulle. Saas nähdä.
     Paluumatkalla Helsinkiin tapasin Hämeenlinnassa nuoria teatterintekijöitä, jotka suunnittelevat jotain repäisyä Waltarista. Teattereissa onkin aiheen tiimoilta toistaiseksi verraten hiljaista. Klaukkalassa neuvottelin laatasta, joka syksyllä lyödään Sillanpään asuintaloin seinään Fredalla. Hieno siitä tulee.
     Näin vierivät keväiset päivät, ja tauko omassa kirjoitustyössä antaa taas uutta puhtia. Hirveä loppurynnistys alkamassa.

Perjantai 30.5.08
Kun vain kirjoittaa ja istuu kirjastossa, ei ole paljon kerrottavaa.
     Ihmeellinen kesä on tällä välin hulmahtanut Helsinkiin. Lekottelin lukemassa illan auringossa Engelin aukion penkillä kuin joskus koulupoikana.
     HeSa urakoi oikein tosissaan vaalirahoitusta aukaisemassa, ja tämä nyt onkin jonkun arvoinen asia toisin kuin Kanervan pieni sivuvipellys. Mitähän sieltä vielä repeää. Ei ole kiva olla poliitiikko näinä aikoina: kaikki hauska kuten rahan kahmiminen ja naisten hätyyttely on kielletty. Mitä kielletään seuraavaksi? Kaiketi kaikkinaisen vieraanvaraisuuden vastaanottaminen, sillä lahjuksen rajaa on vaikea veteen tai viinaan piirtää. Maakunnissa mietitään, että maksakoon ministeri itse illallisensa edustusrahoistaan. Ja myydään sille myös se kuvakirja kunnan maisemista.
     Totta puhuen tilanne näyttää vakavalta. Entinen työtoveri maikkarista, tämä Överbastubacka, on saanut selittää naamansa punaiseksi näitä puolisalaisia rahavirtoja. Pannaankohan kraanat pian kokonaan kiinni? Miten olisi vaalit ilman yhtäkään mainosta. Samoin täyskaranteeni televisioon. Ohjelmat paranisivat puolella ja lehdissä olisi enemmän luettavaa. Siinä ehdokkaiden todellinen kansalaiskunto koeteltaisiin.
     Ja tämähän ei minulle kuulu sentin vertaa, telmikööt niin kuin huvittaa vatukoissa ja valtateillä. Maailmasta et vääryyttä, et korruptiota, et kohtuuttomuutta etkä kaikenlaista kurittomuutta koskaan kitke. Vähän voit yrittää karttakeppiä heiluttaa, pian sama peli jatkuu. Kunhan mielettömän julmuuden edes saisit hillityksi, mutta et sitäkään. Waltarin lukeminen on paras neuvo kaiken suhteellisuuden ymmärtämiseksi. Kuinka historia toistaa itseään eikä ihminen muutu, vaikka hänen laatimansa lait ja asetukset muuttuvat ja hänen pukunsa ja puheenpartensa muuttuu. Pohjimmiltaan hän on sama vanha kiero ja itsekäs paskiainen.

henkilötiedot | kalenteri | päiväkirja | julkaisut
kirjoituksia | palaute