Sulka
Henkilötiedot
Julkaisut
      Teokset
      Näytelmät
      Artikkelit
Kirjoituksia
      Ajankohtaista
      Esitelmiä / Puheita
      Kannanottoja
Palaute
Pääsivulle

Vappuna 2009
pantiin koko programmi toimeen. Ystäviä keräiltiin aaton viettoon parikymmentä, ja hyvin riitti voimat ja tarjoilukin, Marja emännöi ansiokkaasti. Kiva tavata joskus väkeä vähän eri aloilta, dipolaattikunnasta kirjalliseen sakkiin ja teatterikin edustettuna. Ainokin poikkesi ystävineen, Janne Tarkka edusti nykynorsseja.
     Olin näet aamulla tuomaroimassa Norssin ja Viikin normaalien välistä väittelykilpailua, kohtalaisella menestyksellä. Väittelijät etupäässä fiksua ja esiintymiskykyistä nuorta intellegentsiaa. Onko kirja parempi kuin elokuva? Onko tosi-tv parempi kuin dokumentti? Siinäpä aiheita. Norssi tosin hävisi, mikä tuntui oikeutetusti Jannea kaivelevan. Olkoon revanssin vuoro ensi vuonna.
     Kun vieraista oli vähin vaurioin ja iloisin mielin selvitty, koittikin aamu Ullanlinnan kentällä hyvin perinteiseen tapaan. Merituuli ja Retuperä puhalsivat illan höyryt mennessään ja YL kajautteli komeasti jopa Finlandiaa. Sää säteilevintä laatua.
     Jatkoimme Uunisaareen varhaiselle lounaalle, mikä olikin hyvä keksintö, mutta älkää nyt heti pöytää tilatko että mahduttaisiin ensi vuonnakin. Kolmen daamin seurassa viihdyin erinomaisesti, kunnes väsymys alkoi jo painaa ja toikkaroimme kotia kohti ehtiäksemme nähdä Lasse Pöystin henkevät muistelmat ja Suomen neljännen perättäisen lätkävoiton; niinköhän mennään kohti uutta mestaruutta?

Sunnuntai 3.5.09
Huumaava kevät maalla. Rakastun uudelleen Hämeenkyröön. Täällä on ihanaa.
     Haravoimme pihaa kuin vimmatut, kuuntelemme lintuja, kohentelemme haljenneita rappusia, istutamme ja suunnittelemme. Vaihdamme kuulumisia talven jäljiltä naapureitten kanssa. Syksyisen viemärityömaan jälkeen piha on murheellisessa kunnossa, työtä riittää. Aurinko paistaa, ilma helisee.
     Aamukahvilla hiljenin kerrankin kuuntelemaan radion kirjallisuusohjelmaa. Debytantti Raimo Pesonen puhui selkeästi järkeä, mikä ei ole ihan yleistä. Romaaninsa Erityisosaajia alkoi heti kiinnostaa. Harvoin kirjallisuus ottaa näin reippaasti, harkitusti ja kokemusperäisesti kantaa yhteiskunnan ilmiöihin.
     Kun päivän riehumisesta raukeina istahdimme iltamyöhään vielä katsomaan dokumenttia prissi Charlesin toiminnasta 60-vuotispäivänsä tiimoilta, yllätyimme peräti. Miten viisas mies onkaan tämä naureskeltu prinssi. Toimii pontevasti ja intensiivisesti yhteiskunnan epäkohtien korjaamiseksi, jopa maailman pelastamiseksi. Omaa punnittuja arvokonservatiiveja mielipiteitä, joista lyhyt harppaus todelliseen radikalismiin. Osaa vaikuttavasti kommunikoida ihmisten kanssa. On selvästi löytänyt oman kutsumuksensa.
     Voisiko meillä presidentti toimia samaan tapaan? Tuskin, ns. arvojohtaminen on jotakin yleistä puhelemista. Puuttuu konkreettisen toiminnan ulottuvuus. Entä Ahtisaari, voisiko hän valita myös kotimaisia kohteita suuren aktiivisuutensa ja kokemuksensa valaistukseen. Epäilenpä. Entäs Niinistö, hänessä voisi olla annos Charlesin rohkeutta ja potentiaalia. Jäädään odottelemaan.

Tiistai 5.5.09
Ruusun ja kirjan päivää Helsingissä. Kunhan flaneerasin, ja heti törmäsin Narinkkatorin liepeillä Touko Siltalaan. Tyytyväisen oloinen mies eikä syyttä: Aulis Aarnion kirja sai hyvän vastaanoton, ja tänään Raimo Pesosen romaani nousee kahdenkin kritiikin kuninkaaksi Hesarissa. Syksyllä tulossa lisää menestysteoksia Siltalasta. Itsenäistä kustantajaa hymyilyttää.
     Sivusimme myös Waltari-vuoden menestyksiä; Touko oli vielä silloin WSOY:llä panemassa liikkeelle elämäkertaa ja muitakin hankkeita, uusia painoksia. Hämmentävän hyvä sato näistäkin kaikista kertyi.
     Kuuntelin Heidi Krohnin muistelmia muutaman tovin, ostin kirjankin; muistutin Heidiä, että hän sitten valitsi toisen kirjoittajan - kerran kauan sitten kaavailimme tällaista yhteistyötä, mutta kohde ymmärrettävästi perääntyi. Ehkä näin oli parempi.
     Toinen hankinta: Kaarina Salan toimittama Isän huone SKS:n teltasta - kulttuurivaikuttajien tyttärien kertomaa. Komea opus, kiinnostava näkökulma kansalliseen: vihdoin perehdyttävä.
     Talsin lopuksi Suomalaiselle Klubille, missä potkaistiin käyntiin Mikko Pohtolan nimissä perustettua suomalaista kirjoituskilpailua. Vanha RUK:n kaveri Pekka Rapila sinne raatiin houkutteli, kehittävää seuraa koululaitoksesta ja Opetushallituksesta paikalla, mikäs siinä. Katsotaan mitä lukiolaiset syksyllä suomalaisuudesta ja muista kulttuureista kirjoittelevat.
     Ronaldon upeat maalit mestareiden liigan välierässä innostivat iltatoimien lomassa. Kuhkin yksin Sepänkadulla, Marja jäi jo maalle lintuja tiirailemaan ja puutarhapuuhiin. Mankellin teokseen perustuvaa sarjaakin tuli katselluksi, kun siinä oli tämä oikeampi Wallander roolissa.

Torstai 7.5.09
Ällistyttävä elämys: Ressussa tehtiin kaikkien aikojen ensimmäinen teatterisovitus Waltarin Suuresta illusionista! Elokuvahan on tehty, mutta tämä lukiolaisten itsensä toteuttama musikaali on kantaesitys, suurella innolla toteutettu. Totta kai yritys meni hiukan yli esittäjien kykyjen, mutta näin hullunrohkeita kannattaa kajauttaa. Esityksessä oli juuri sitä nuoruuden suloista kipeyttä, joka on Waltarin romaanin ydintä.
     Topi Rannan ja Johannes Vartian tekemä sovitus kohteli romaani vapaasti, mutta raikkaasti ja railakkaasti. Ajankuvaan puvustusta ja lavastusta myöten oli paneuduttu, taustafondit, filminpätkät tukivat hienosti esitystä. Jopa musiikkinumeroista selvittiin, joukossa myös ilmeinen kyky, Caritasta esittänyt Natalie Jääskeläinen. Mikael Keski-Marttunen ja Sami Markkula eläytyivät vilpittömästi keskeisiin miesrooleihin. Traaginen triangeli oli hyvin ymmärretty.
     Tästä oli viikolla vain muutama esitys, perjantai-iltapäivänä viimeinen. Koulun sisäinen ponnistus on maksuton, todellinen koulutusnäyte opettajiltakin. Täyden yleisön myötäeläminen kosketti. Voisiko nuoria paremmin Waltarin maailmaan johdattaa?
     Esityksen jalkapallo-ottelussa Norssi voitti Ressun, mutta tämän teatterin ja juhlavuoden osalta Ressu pesi kirkkaasti vanhan kouluni. Haloo siellä Ratakadulla! No olihan sielläkin mittava Waltari-viikko syksyllä ja varmaan muutakin.
     Omalta osaltani lopettelin Waltari-kiertuetta Lauttasaaren rotarien vieraana eilen. Luokkakaveri Antero Pajari johdatteli. Vanha ystävä Erkki Helamaakin paikalla. Innoittavaa kuulijakuntaa.
     Juttutuvassa pohdittiin eilen illalla niitä näitä Pultsi Karilan ja Juha Vakkurin kanssa, muun muassa suomalaisen matkakirjallisuuden niukkuutta. Juha julkaisee Afrikan matkansa Likeltä. Sieltä tuli myös Roger Mooren muistelmat; aiheesta erinomainen Jussi-Pekka Rantasen haastattelu ykkösen aamu-tv:ssä. Kerrankin paneutuva, osuvin filminäyttein varustettu juttu eikä mikään pintahuitaisu. Myös kohde vaikutti viisaalta, sympaattiselta tyypiltä.
     Kun Suomi putosi MM-kisoista, eikö vapautunutkin ihmeellisesti energiaa muihin asioihin? Eipä tarvitse enää olla huolissaan mitaliotteluista.

Perjantai 8.5.09
Norssin päivää kävin sentään viettämässä aamunavauksessa. Juhani Salonius veti viimeisen kerran vanhojen norssien komeaa rivistöä. Haukuimme matalamieliset ilmiantajat, jotka kampittavat Justusta uran viimemetreillä naurettavilla lahjussyytteillä. Onko jyrkempää oikeuden miestä kuin Salonius? Luokkakavereita oli paikalla ainakin Qv, maailmaa matkaava lääkärimme. Sitran yliasiamies Mikko Kosonen lakitettiin vuoden norssiksi, positiivinen tyyppi, piti hyvän puheen. Edustaa norssien dynastiaa kolmannessa polvessa. Nykynorssit voittivat vanhat norssit Helsinki-aiheisessa tietokilpailussa! Myös Norssin jääkärien muistotaulu paljastettiin.
     Puolelta päivin ajelin Hämeenkyröön.

Äitienpäivänä 2009
Jo kirkastui; eilen tarkkailivat lintuja sadesäällä tornissaan Sarkkilassa, Marja ja kaksi veljeään. Ei ihan heikko tulos: Törmäpääskyt voittivat taistossa Hämeenkyrön mestaruuden ja jättivät valtakunnassakin yli 70 tornia jälkeensä. Kävin joukkuetta tervehtimässä. Verraten staattista ja tarkkaavaisuutta kysyvää hommaa, johon minun häilyvillä hermoillani ei olisi asiaa.
     Niinpä viimeistelin Jylhää (yhteistä kirjaamme) täällä lämpimässä työkamarissa, kun Vesa oli saanut ongituksi poliisintutkintapöytäkirjat haltuumme runoilijan kuolemasta. Vielä runoilijan ruumiinavausta odottelemme. Nekrofiilista tutkimusta?
     Tänään pääsimme jo puutarhaan käsiksi, lannoitin kompostin mullalla omenapuita ja marjapensaita yms. Tuulinen kirkas päivä, lippu liehuu, äitejä muistamme. Marja saa huomioni, haudoillakin käyty. Illalla luojan kiitos loppuivat sekä tanssit tähtineen että lätkäkisat, elämä rauhoittuu niiltä osin.
     Ajattelen Katria ja poikaansa Juhaa. Suuri myötätunto hyökyy äitiä kohti, poikaa harva muistaa tai tunsikaan. Mikä oli hänen elämäntarinansa, loppuvaiheita en tunne. Tuliko hänen elämänsä jo valmiiksi kuten äitinsä maailmankatsomus tahtoo vahvistaa: lähtö kohti kirkkautta, parempaa.

Snellmanin päivänä 2009
Sopi hyvin, että suomenkielisen kirjallisuuden esitaistelijan päivänä julkistettiin Pirkanmaan kirjoituskilpailun tulokset Tampereen Metsossa. Vanhan kollegan Aarre Heinon kanssa puolustimme ja perustelimme raadin ratkaisuja. Kirjoittajia ja heidän kannattajiaan oli runsaasti paikalla.
     Vaikka ensin tuntui työläältä paneutua yli kolmeensataan runoon ja proosatekstiin, niiden läpi kahlaaminen oli lopulta palkitsevaa. Paljon oli koskettavaa kuvausta vaikkapa nuorten naisten elämästä, rakkaudesta, raskaudesta, synnytyksestä, myös vihlovista pettymyksistä. Totesimme että ihmiselämän biologinen puoli oli vahvemmin edustettuna kuin sanokaamme sosiaalinen saati yhteiskunnallinen. Monia sairaalakokemuksia saimme lukea. Tässä hyvinvointivaltiossa esiintyy arvaamattoman paljon pahoinvointia, senkin saatoimme havaita.
     Mitä jäimme kaipaamaan: rohkeampia kokeiluja, irrottelua ja huumoria. Itsenäisempää otetta, sillä monia vaivasi perinteisen modernismin sileä hyvin opittu kielivalmius. Hyvä kieli on perusedellytys, mutta mitä Viita sanoikaan: "Entä oliko hänellä asiaa?" Poliittista kirjallisuutta harva enää kaipaa, yhteiskunnallista kritiikkiä kyllä. Muutama satiirinen vetäisy vaikkapa seurakunnan byrokratiasta tai työpaikan irtisanomisen kiemuroista virkistivät lukijan mieltä.
     Voittajat, runosarjan Satu Lepistö ja proosan Katja Kaukonen ovat jo niin valmiin oloisia tekijöitä, että voimme odotella heidän julkaisujaan lähiaikoina.
     Pidin lopuksi luennon Mika Waltarin antamista ohjeista kirjoittajille teoksesta Aiotko kirjailijaksi? (1935) ja vertasin niitä kilpailun antamiin kokemuksiin. Melko täysi sali jaksoi kevään korvalla tulla tätäkin juttua kuulemaan. Waltarin ohjeet ovat hilpeitä, rentoja ja subjektiivisia, mutta pohjalla vakavaa sanomaa. Monet heijastavat aikansa asenteita, mutta joukossa kestäviäkin ohjeita. Kannattaa lukea huviksi ja hyödyksi.

Floran päivä 2009
on omistettu Yrjö Jylhälle. Teen kirjaan kuvatekstejä, ja Vesan kassa käymme Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella katsomassa runoilijan ulkoisen ruumiintarkastuksen pöytäkirjaa kuoleman jäljiltä vuodelta 1956. Laitoksella tapahtuu siis muutakin kuin sikaflunssan päivystystä. Meitä palveltiin arkistossa erittäin ystävällisesti.
     Iltapäivällä ajelen Lahteen, missä menossa runoviikko kaikkineen: viehkeässä kevytrakenteisessa pianopaviljongissa Vesijärven partahalla Sibelius-talon takana kuultiin runoa Risto Ahdin ja Kirsi Kunnaksen esittämänä, oli nuoria muita ja minäkin vähän tätä Jylhää esittelin, lähinnä varhaisempaa lyriikkaa, väkivaltaa ja satiiria. Iiro Kajas vetäisi komeasti runonäytteitä. Huoleton keväinen matinea.
     Akateemikko Kunnas teki pienen korjauksen Waltari-kirjaani: hänen isänsä ei maalannut Haanpäätä punainen kaulaliina kaulassa, se legenda syntyi tulenkantajien ja varsinkin Paavolaisen muistoissa, ei maalauksesta. Uskotaan niin, mutta joku liinahan sillä on siinä maalauksessakin. Päiväkirjansa mukaan Haanpää osti "punarantuisen kaulaliinan" Hämeenlinnan torilta ennen Helsinkiin tuloa. Legenda ei ole ihan perätön. Mutta tämä nyt ei liittynyt päivän runouteen millään lailla.
     Sen sijaan Kirsi valaisi minua 30-luvun runoilijoiden terveydellisistä oloista varsin hyödyllisesti. Keuhkotauti tai "kulttuurikuppa" oli joka toisella. Jylhän elämä on tänään saanut monenkertaista täsmennystä aina sen murheelliseen loppuun saakka.

Sunnuntai 17.5.09
Norjan kappalehan oli aika hauska, yötä myöten viisuja oli katseltava. Nimenomaan katseltava: useimmat satsaavat visuaaliseen show-meininkiin, musiikki yhtä teknojumppaa kuten Suomenkin tulinen kappale, joka valtasi taas vakiopaikkansa jumbona. Tuli tuttu ja turvallinen olo.
     Uljaat kevätsäät pitävät muuten kaukana telkkarista ja tästä kirjoituskoneestakin. Paitsi että kerran katsottiin Jim-kanavalta dokkaria Dr Jekyllin ja Mr Hyden taustoista: kun ne liittyivät Edinburghiin, kiinnosti kovastikin. Olin uhkeassa kaupungissa kielikursseilla jo 1965, kerran myöhemminkin. Ohjelma innosti lukemaan Stevensonin teoksen kankeana suomennoksena yöhön saakka, eikä ruvennut edes pelottamaan. Kunnon klassikko.
     Ja olihan tänäänkin Teemalla tavallista kirpeämpi Katherine Hepburn -leffa Miehen kylkiluu varhaisfeministisestä oikeustaistelusta; toi mieleen äsken edesmenneen Helvi Sipilän, joka oli samantapainen rautainen naisten puolustaja. Amerikkalaisissa oikeussalidraamoissa on aina imua.
     Kuinkahan kauan J. Hämeen-Anttila ja kumppanit muuten jaksavat puolustaa islamin rauhanomaisuutta, kun nyt katselee Sri Lankan äskeistä historiaa, tamilisissejä Pakistanissa ja Etiopian ja Sudanin selkkauksia. Kaikki eivät ole edes jenkkien syytä, vaan sisäistä valtataistelua. No taistelkoot minun puolestani, täällä Vanajan kylässä on taivaallisen kaunista ja rauhallista, linnut laulavat ja maat vihottavat ja puutarhassa saa selkänsä vähällä vaivalla kipeäksi. Pieni häiriö maailmanlaajuisesti, sitäpaitsi olkapäät ja muut kirjoitusvammat vastavuoroisesti vertyvät.

Helatorstai 09
pudotteli sopivasti vettä kylvetyn kasvimaan ja taimien juuriin, hyvä ajoitus. Kiihkeät toukotyöt pitävät poissa koneen ääreltä, mikä suo lepoa ja liikuntaa. Ruumis muistuttaa talven istumisesta, kangistuminen uhkaa. Hyötyliikunta pihassa ja rannoilla on parasta elvytystä.
     Maailma näyttäytyy Hämeenkyrön horisontista ihmeelliseltä tuomien ryöpytessä valkeina, aukenivat tällä viikolla. Hellettä ei tullut, mutta pieni viileys pitää parhaiten liikkeessä. Sateen jälkeen alkusuvi on tuoksuja tulvillaan. Kalaparvi räpiköi uudessa katiskassa: joku sanoi joskus, että katiskan tulee olla sellainen, että kalaa menee sinne mielellään ja viihtyy siellä.
     Sitä paitsi savusauna valmistuu hiljalleen, sekä kirjaileva tyttärensä Tuuve muista puhumattakaan.
     Waltari pysyi hyvin yhteisenä nimittäjänä, kaikilla kirjailijoilla oli luontevia kosketuksia hänen tuotantoonsa. Nuorista Leena on uusi Helsingin kuvaaja ja Jani oli lukenut kuulemma aktiivisesti Waltaria. Jukka nyt kuuluu seuran johtokuntaankin ja muisteli taannoista Istanbulin turneetamme. Ja Nauticusta on pidettävä Sofi Oksasen varhaisena edeltäjänä Viron asioissa.
     Aika aikaa kutakin. Ehkä juhlavuosi nyt viimein laskeutuu kesän rauhaan, mutta Vammalassa eli Sastamalassahan pian tapaamme uusien tai paremminkin vanhojen kirjojen merkeissä.

Keskiviikko 27.5.09
Suuren Suomalaisen Kirjakerhon 40-vuotisjuhla Vanhalla ylioppilastalolla.
     Oli syytä muistella omaakin varhaisvaiheittani kirjoittajan uralla. Kirjoitin Kirjakerhon lehteen pakinoita vakio-otsikolla 'Kirjojen takaa' heti sen alusta 1969 ja sain niistä pyörryttävän 300 markan palkkion per kerta. Opiskelijan kukkarossa se todella tuntui silloin. Kerran erehdyin kirjoittamaan ironisesti eräästä Otavan julkaisemasta bestselleristä, käännöskirjasta, ja sain heti Erkki Reenpäältä selväsanaisen oikaisukirjeen. Tarkoitus oli kehua kirjoja eikä arvostella niitä.
     Hauska oli tavata silloinen toimeksiantajani Kyösti Nuotio noinkin reippaassa kunnossa sekä muita sen aikaisia työntekijöitä. Videokavalkadi muistutti nostalgisesti menneistä. Kerhon entisen toimitusjohtajan Pauli Leimion kanssa hyvästelimme huojentuneina Waltarin juhlavuoden, joka Paulinkin mielestä jää historiaan ainutlaatuisena.
     Illan ilahduttavimpia tapauksia: kaksi niinkin erilaista lukijaa kuin Hannu Tarmio ja Reijo Mäki kiittivät vilpittömän tuntuisesti Unio Mysticasta. Mäki väitti saaneensa siitä suorastaan idean uuteen dekkariinsa. Hannu kehotti lukeman tuoretta Humphrey Bogartin elämäkertaa vertailukohtana, kaivetaanpa esiin. Heikki A. Reenpään kanssa oli puhetta Sillanpään Seuran tutustumiskäynnistä hänen kirjakokoelmaansa Kansalliskirjastoon syksymmällä. Pidetään samalla pieni show Otavassa, Heikki A. ehdotti.
     Showta pidettiinkin päivemmällä Jylhän merkeissä ja kuunneltiin Vesan kanssa Anja Salokanteleen ohjeita viimeistelyn varalle. Kyllä siitä vielä kirja kietaistaan. Mutta vähintään yhtä innoissaan Södikan ihanat naiset valmistautuvat runouden suureen kevääseen 2010. Koskenniemestä aletaan ja jatketaan - niinpä niin.
     Kaikkiaan hauska ilta Vanhalla, Tiinan kanssa menneistä juteltiin, Lailaa lempeästi suudeltiin, Anna-Leenaa palkinnosta onniteltiin ja Jaanaa herkistyen kuunneltiin. Kadehdittavaa eikö totta. Mutta pian kaipaan jo kesäkotiin Kyröön ja Marjan hyvään hoitoon.

Torstai 28.5.09

    Almalle onnittelut päivän kunniaksi, sitten Petterin penkkiin Eerikinkadulle muistelemaan Mikko Niskasta. Petteri tekee dokumenttia, johon sai aikanaan valtuutuksen itseltään Mikolta ennen tämän kuolemaa. Paljonhan tarinaa ponnahti mieleen taannoisista filmihankkeista Mikon kanssa. Niissä temperamentti kuohahteli ja laulu kaikui, mutta oli myös vakavia keskittymisen hetkiä. Ikäni muistan kun kirjoitin 'Tulipunakukkaa' Käpykolon savuntuoksuisessa riihessä kesällä 1971 ja Mikko huuteli ohjeitaan selän takaa.
     Sitten tulivat vielä 'Kianto - Omat koirat purivat' ja suuri Iijoki-hanke, jota Petteri äityi yllättävästi kehumaan erääksi suomalaisen elokuvan suurteokseksi. On se ainakin tähän asti paras Päätalo-tulkinta, tuottajana ja käsikirjoitusryhmän johtajana olin silloin MTV:n puolelta. Mieleen jäi erityisesti kuinka tutustutin Mikon ja Kallen toisiinsa Messukylässä 1985: eivät olleet samantapaisilta juurilta ja metsätöistä lähteneet professorit ennen koskaan tavanneet. Vähitellen kontakti virisi, lisää kerron dokumentissa.
     Aikaa on näistäkin vierähtänyt, mihin lienevät vuodet vaipuneet. Tyypillistä että heti kuvauksen jälkeen tulee mieleen kaikenlaista mitä vielä olisi voinut kertoa. Mutta saihan Petteri tunnin verran leikattavaa matskua sentään kasaan.
     Kirstille olin luvannut lähteä Minna Canthin seuran matkaan Tuusulaan ja Erkkolaan vielä kerran kertomaan J.H. Erkosta ja hänen toivottomista naimayrityksistään. Pitkäksi venähti matka iltapaloineen Kallio-Kuninkalassa, mutta tasokas seura palkitsi vaivat: mukana Laila Rantatien asukkina, Kaari, Leena Otavasta, Suvi Hesarista, Kaarina ja Hilpi arkistosta ja Salme ja keitä kaikkia aktiivisia kulttuuridaameja siellä olikaan. Minnoiksi pääsee vain naisia, joten poikkeukselliselle kutsulle oli ainoana miehenä annettava asianmukainen arvo. Laila kertoi matkastaan Pietariin, Pihkovaan ja Tarttoon - tulossa romaani 'Pihkovan kellot', ja Kaari kertoi varsin kiinnostavasti suomalaisen lasiteollisuuden alkuvaiheista. Siispä sivistyinkin minnojen matkassa.

Helluntaina 09
Hei eikö ole taivaallista. Suvi helähti ja helluntai hehkuu.
     Sääliksi käy niitä, jotka juhlivat eilen liikaa eivätkä herää nauttimaan jumalaisesta päivästä.
     Maalla ollaan ja toistaiseksi pysytäänkin. Koskahan viimeksi olen maannut riippukeinussa lukemassa dekkaria?
     Sitä paitsi eilen oli pyhä toimitus: kiuaskivet ladottiin saunamestari Pentti Hakalan johdolla. Antsu Kaasalainen oli hankkinut asianmukaiset keraamiset ja oliviinidiabaasit, ja niistä piakkoin levitköön lempein löyly. Vähäisillä kynsitulilla kiviä totuttelen. Savun tuoksu leviää jo tanhuville...
     Katherine Hepburn -sarja päättyi. Kun katseli hänen ja Monty Cliftin elämäkertoja, täytyi ihmetellä että Äkkiä viime kesänä oli niinkin solidi (tosin mahdikkaasti paisuteltu) elokuva, kun ajattelee sen tekemisen tuskia. Tennessee Williams oli seksuaalisten intohimomelodraamojen vimmainen mestari.
     Siksi toiseksi Sirkka Mertala vaikutti haastattelussa fiksulta ja täysin konstailemattomalta naiselta. Media saa ponnistella kaivaakseen hänestä kielteisiä tai naurettavia puolia esiin.
     Tytär kertoi, että olin saanut Aristoteleen kantapäiltä fraasirikostuomion lauseesta "Romaanin pitkä ja kirkas varjo..." tai sinnepäin. Varjo ei kuulemma voi olla kirkas. Olen eri mieltä. Muistan että aivan harkiten käytin tuota runollista kuvaa, en nyt enää muista missä yhteydessä Unio Mysticassa. Hyvä kun kirjaa luetaan noinkin tarkkaan.
     Toinen ilmianto kertoi, että radion kirjallisuusohjelmassa ei saatu selville lauantaina, millainen suhde Joel Lehtosella ja Waltarilla oli. Sekin olisi helposti selvinnyt samasta elämäkerrasta. Nuori Waltarihan kävi Huopalahdessa hakemassa Lehtoselta vahvistusta kokoelmalleen Lauluja Saatanalle. Kokoelmaa ei koskaan julkaistu. Muutakin hauskaa tapahtui vappuna Klippanilla. En voinut soittaa ohjelmaan, kun oltiin saunassa Törmällä.
     Myös vanha klisee kuulemma toistui: Waltari ei muka ollut kielellisesti Lehtosen tai Sillanpään tasolla. Erilaiset aiheet vaativat eri kielen, hyvät lukijat. Laajaa historiallista panoraamaa ei maalailla deskripitiivisellä kansankielellä, eipä edes Sillanpään melodisella tyylitaiteella. Waltarin sanapinta on ylittämätön.
     Mutta minunhan piti jättää tämä aihe! Lepoon ja uusiin mietteisiin. Nytkin pitäisi olla potkimassa palloa kavereiden kanssa, mutta polvi edelleen reistailee. Täytyiskö hoitaa kuntoon. Riippumatossa menee tämmöisenäkin.


Päiväkirja

henkilötiedot | kalenteri | päiväkirja | julkaisut
kirjoituksia | palaute

ien asukkina, Kaari, Leena Otavasta, Suvi Hesarista, Kaarina ja Hilpi arkistosta ja Salme ja keitä kaikkia aktiivisia kulttuuridaameja siellä olikaan. Minnoiksi pääsee vain naisia, joten poikkeukselliselle kutsulle oli ainoana miehenä annettava asianmukainen arvo. Laila kertoi matkastaan Pietariin, Pihkovaan ja Tarttoon - tulossa romaani 'Pihkovan kellot', ja Kaari kertoi varsin kiinnostavasti suomalaisen lasiteollisuuden alkuvaiheista. Siispä sivistyinkin minnojen matkassa.

Helluntaina 09
Hei eikö ole taivaallista. Suvi helähti ja helluntai hehkuu.
     Sääliksi käy niitä, jotka juhlivat eilen liikaa eivätkä herää nauttimaan jumalaisesta päivästä.
     Maalla ollaan ja toistaiseksi pysytäänkin. Koskahan viimeksi olen maannut riippukeinussa lukemassa dekkaria?
     Sitä paitsi eilen oli pyhä toimitus: kiuaskivet ladottiin saunamestari Pentti Hakalan johdolla. Antsu Kaasalainen oli hankkinut asianmukaiset keraamiset ja oliviinidiabaasit, ja niistä piakkoin levitköön lempein löyly. Vähäisillä kynsitulilla kiviä totuttelen. Savun tuoksu leviää jo tanhuville...
     Katherine Hepburn -sarja päättyi. Kun katseli hänen ja Monty Cliftin elämäkertoja, täytyi ihmetellä että Äkkiä viime kesänä oli niinkin solidi (tosin mahdikkaasti paisuteltu) elokuva, kun ajattelee sen tekemisen tuskia. Tennessee Williams oli seksuaalisten intohimomelodraamojen vimmainen mestari.
     Siksi toiseksi Sirkka Mertala vaikutti haastattelussa fiksulta ja täysin konstailemattomalta naiselta. Media saa ponnistella kaivaakseen hänestä kielteisiä tai naurettavia puolia esiin.
     Tytär kertoi, että olin saanut Aristoteleen kantapäiltä fraasirikostuomion lauseesta "Romaanin pitkä ja kirkas varjo..." tai sinnepäin. Varjo ei kuulemma voi olla kirkas. Olen eri mieltä. Muistan että aivan harkiten käytin tuota runollista kuvaa, en nyt enää muista missä yhteydessä Unio Mysticassa. Hyvä kun kirjaa luetaan noinkin tarkkaan.
     Toinen ilmianto kertoi, että radion kirjallisuusohjelmassa ei saatu selville lauantaina, millainen suhde Joel Lehtosella ja Waltarilla oli. Sekin olisi helposti selvinnyt samasta elämäkerrasta. Nuori Waltarihan kävi Huopalahdessa hakemassa Lehtoselta vahvistusta kokoelmalleen Lauluja Saatanalle. Kokoelmaa ei koskaan julkaistu. Muutakin hauskaa tapahtui vappuna Klippanilla. En voinut soittaa ohjelmaan, kun oltiin saunassa Törmällä.
     Myös vanha klisee kuulemma toistui: Waltari ei muka ollut kielellisesti Lehtosen tai Sillanpään tasolla. Erilaiset aiheet vaativat eri kielen, hyvät lukijat. Laajaa historiallista panoraamaa ei maalailla deskripitiivisellä kansankielellä, eipä edes Sillanpään melodisella tyylitaiteella. Waltarin sanapinta on ylittämätön.
     Mutta minunhan piti jättää tämä aihe! Lepoon ja uusiin mietteisiin. Nytkin pitäisi olla potkimassa palloa kavereiden kanssa, mutta polvi edelleen reistailee. Täytyiskö hoitaa kuntoon. Riippumatossa menee tämmöisenäkin.

henkilötiedot | kalenteri | päiväkirja | julkaisut
kirjoituksia | palaute