Sulka
Henkilötiedot
Pääiväkirja
Julkaisut
Kirjoituksia
Puheita
Palaute
Pääsivulle

Päiväkirja

Vappuna 2010
Aattona ehdimme maalle puolen päivän aikaan; illalla seurasimme Taatan lakitusta ja sen perästä otimme jo vastaan vieraita pienelle vappukalaasille. Pohjavalmistelut oli tietysti tehty jo edellisellä käynnillä viikko sitten.
     Oikein mukavat pippalot, vetreitä vieraita, rentoa meininkiä. Odotimme hiukan tiukkaa keskustelua kuntaliitoksesta, kun Kari Häkämies saapui, mutta ehkä nuori perheensä ja varsinkin pieni Veikko-poikansa hellytti vastavirran kamppailijat. Tai sitten vain kunnanjohtajaa henkilökohtaisesti tavattaessa ympäröi kauhun rauhoitusrinki
     Julkinen keskusteluhan myrskyää täällä varsin vilkkaana: Häkämiehen taloudellinen realismi viittoo Ylöjärven suuntaan, kun taas vastassa on perinteiden ja tunteiden ja vahvan vastarinnan elähdyttämä itsenäisyyspuolue. Jos kyröläisillä sarvipäillä jokin erityinen lahjakkuus on, ilmenee se erityisesti silloin kun jotakin hanketta on vastustettava. On vastustettu EU:ta ja sillanpääläistä kulttuuria ja nikkelikaivosta ja jätteenpolttolaitosta ja nyt siis maalina on kuntaliitoksen uhka. Minäkin vastustin aikani liikaa rakentamista näille idyllisille kotikulmille. Nyt on sitten ruvettava seuraamaan tätä ajankohtaista ottelua kunnan suunnasta.
     Ari Suutarla otti hieman kantaa, tosin lievässä muodossa, patsaan lakituspuheessaan, mutta täällä meillä puheltiin sitten vaan mukavia vappuisessa hengessä. Ja hyvä niin, sopu säilyi, semminkin kun soittelimme tasapuolisesti työväen ja talonpoikain lauluja, paikallahan oli kaikkien suuntien poliittinen jakauma, parikymmentä juhlijaa, lähinnä sillanpääläisiä aktivisteja. Marja ja Artsi vetivät dueton ja Marja lauloi lisää kitaransa säestyksellä ja loppuyöstä vähän tanssittiinkin. Kuohuviiniä ja simaa kului ja tippaleipiä, mutta kaikkein eniten mainioita Pärnusta tuotuja Saarenmaan makkaroita Stockmannin perunasalaatin kera.
     Joten nyt ollaan taas tasaisesti kartalla, kun kolme edellistä vappua on hilluttu hyvässä Helsingissä. Siellä näyttikin Ullanlinnalla satelevan, joten eipä tullut ikävä. Koleata oli sen puoleen täälläkin, kun viillytimme päitämme lenkillä Salmeluksen tiellä, mistä kohta hakataan näköjään kaikki metsät raiskioksi.

Tiistai 4.5.10
Kirjan ja ruusun päivää Helsingissä. Räntää tulee kuin jalkarättejä, silti paineltava Narinkkatorille todistamaan. Sen verran taukosi, että kuulijoitakin kertyi jokunen kymmen. Juha Roiha haastatteli urhoollisesti. Onneksi Vuokko ja Mari tarjosivat kustantajan puolesta lounaan lämmikkeeksi Lasipalatsissa. Maittavaa parsaa, hyvää taimenta. Taidettiin sopia seuraavasta kirjastakin.
     Pieni vaatteiden entraus kotona ja Akateemiseen jatkamaan päivän kiertuetta. Ilahduttava havainto: Lasinkirkas johtaa tietokirjojen top ten -listaa. Siellä keikkui kauan myös Unio mystica runsas vuosi sitten. Uusi johtaja Annamari Arrakoski-Engardt haastatteli kivasti, jonoa riitti signeeraustiskilläkin. Kuinka kaikki nyt näin hyvin menee?
     Kreikka on uusi syntipukki, kaikki kiukutelkaamme Kreikalle. Jospa siellä elää edelleen semmoinen välimerellinen hällä väliä -meininki. Turistit siitä ovat saaneet nauttia vuosikymmenet. Nyt ruvetaan maksumiehiksi. Pirusti suututtaa vai mitä. Heinolan reumaparantolaan ei riittänyt murto-osaakaan siitä rahakassista, joka kiikutetaan Akropoliin juurelle. Maailma on aina tämän verran mieletön, siinä riittää kuvaamista. Säännönmukaisesti toimiva systeemi olisi eloton, ei kiinnostaisi ketään.

Torstai 6.5.10
Tampereella sekä Suomalaisessa että Akateemisessa kirjakaupassa. Meitä oli kuusi kirjailijaa remmissä kertomassa kirjoistamme, muutamia kuulijoitakin saapuvilla. Rattoisaa, ehkä ei kovin tuottoisaa. Huomenna jatketaan Turussa.
     Aamulehti ja Hämeenkyrön Sanomat avaavat varsin näkyvästi ajatuksen kirjallisuusseminaarista pitkästä aikaa Hämeenkyrössä. Idea ja aloite on Kari Häkämiehen, ja minähän innostuin siitä heti. Elämäkertoihin keskittynyttä seminaaria ei olekaan kukaan keksinyt, ellei oteta näitä kansalaisten omaelämäkertoja lukuun, niistähän on jokin tapahtuma ollut Pohjanmaan suunnalla.
     Nyt juuri kun elämäkerrat ovat vahvassa nousukiidossa, tällainen kohtaaminen aiheiden äärellä on hyvinkin paikallaan. Voidaan pohtia niin kirjallisia, moraalisia kuin poliittisia kysymyksiä.
     Samana päivänä julkistetaan huhtikuun myyntilista: Lasinkirkas, hullunrohkea on kahdessa viikossa ponnahtanut tietokirjojen kakkoseksi. Uimosen kirja Viinasesta johtaa. Jotakin tämäkin kertoo lukijoiden suuntautumisesta. Ei muuta kuin syyskesällä tänne Kyröön kuulemaan ja todistamaan!

Perjantai 7.5.10
Turussa jatkui kirjakauppakiertue. Paras tunnelma Kansallisessa kirjakaupassa, jossa saamme hyvän huolenpidon ja kiinnostuneen yleisön. Tuttujakin poikkeilee. Täällä on ihan oma ilmapiiri. Käytiin myös Hansa-korttelin kaupoissa, Suomalaisessa ja Akateemisessa.
     Mutta mietteitä koko hommasta: onkohan tämä kauppahölinä sittenkään paras tapa lähestyä yleisöä? Kevyttä jutustelua, muutama kuuntelee keskittyen, toisia vaeltelee hyllyjen lomassa. Kirjoja sentään ostetaan ja signeerataan. Lasinkirkasta menee hyvin, Turun Sanomissa oli jo toinen, Kaisa Kurikan erinomainen arvio.
     Silti markkinahommaa voisi jotenkin kehittää ja keskittää. Karo Hämäläinen kyselee näppäriä, mutta pystyisi vaativampaankin keskusteluun, jos tilanne olisi toinen ja aikaa enemmän. Berliinissä muistan, kuinka intensiivisiä kirjallisia tilaisuuksia oli, teatteri täynnä yleisöä, vaikka vain runoja luettiin ja niistä puhuttiin. Olisiko mahdollista meillä? Mutta sellainen ei ehkä ole kovin markkinahenkistä. Tyydytään tähän. Isolla rempalla tulee joka tapauksessa liikaa toistoa ja tyhjää roikkumista, menee pari hyvää työpäivää. Vaikka hällä väliä näin kevään korvalla.
     Ajelin mennen tullen ja kuuntelin Reijo Mäen teosta Lännen mies. Kuka olisikaan parempi Turku-retken opas. Katsastin sateessa sitä Atrium-taloa, missä VAK asui Yliopistonkadulla. Roomalainen oli akateemikon residenssi.
     Muuten: Hämeenkyrön kulttuurikunta-nimityksellä alkaa taas olla vähän katetta, 2000-luvun syvän seisahduksen jälkeen. Pirkanmaan kultturirahasto muisti pitkästä aikaa kunnolla täkäläisiä hankkeita, ennen kaikkea Myllykolun ennallistamista. Hienoa. Iso esityö sen hyväksi talvella tehtiinkin. Voisiko olla niin, että talouden ahdinko ja kuntaliitoksen uhka panevatkin vauhtia omahenkiseen kulttuurielämään? Sieltähän kunnan identiteetti parhaiten löytyy, jos on löytyäkseen. Muu on kuntatekniikkaa ja budjettia ja sen sellaista, hoitakoot sen kyröläisten puolesta vaikka ylöjärveläiset?

Lauantai 8.5.10
Herätys aamuneljältä: Marja ja sisarensa Sirkku ponnivat tornien taistoon Sasin laaksoon. Sinne meni koko Norhan nelipäinen sisarussarja, myös pojat Kari ja Artsi. Törmäpääskyt värjöttelivät hyisessä sadesäässä iltapäivään saakka ja tekivät kuulemma oman piste-ennätyksensä, mutta eivät enää kyenneet puolustamaan viimevuotista Hämeenkyrön mestaruuttaan. Kiihkeä on lintuharrastus keväällä. Lämmitin kohmettuneelle joukkueelle lihasoppaa ja tarjoilin konjakkia lisälämmikkeeksi.
     Kun Peter Nyman jättää Uutisvuodon, koko ohjelman voisi huoletta päästää lepoon. Ihmisten puolue on ajanut tuoreessa hauskuudessaan ohi, vaikka tämänkertainen intro ei ihan onnistunutkaan. Jatko koheni.

äitienpäivänä 2010
Himmeä pisaroiva risujenpolttoilma. Aamu sujuu saunarannassa.
     Siinä mietin tätä kuntaliitosasiaa, mistä jokunen kommenttikin on tullut sen jälkeen, kun uhkarohkeasti arvelin kotiseutuhengen ja kulttuurielämän vain kohoilevan liitosuhkan edessä. Enhän minäkään jumankauta haluaisi missään Ylöjärvellä asua enkä edes viettää kesiä, mutta juuri tämä näkymä voi panna kyröläisiin uutta liikettä.
     Onko tämä perinteinen päätöksentekokulttuuri täällä sitten kovin korkeatasoinen ollut? Melko unteloa ja seisahtanutta on ollut viime aikoina - ennen kuin nyt uusi puhuri puhaltaa. Jätteenpolttolaitos sentään torjuttiin, mutta ei senkään vaiheilla oma päätös-demokratia mitään juhlaa viettänyt. Aikamoista sekoilua, jos vielä muistatte.
     Eikö Hämeenkyrö nukkunut onnensa ohi aikoja sitten päästäessään jopa vanhan kappelinsa Viljakkalan livahtaman Ylöjärvelle ja torjuessaan ylpeästi Ikaalisten lähentelyt?
     Uskon tosissani, että kun liitosuhka nyt on noussut pilvenä pellon laitaan, kunnon kyröläinen ikään kuin herää ja alkaa huomata omia vahvuuksiaan, joihin ei aiemmin ole mitään huomiota kiinnittänyt. Niitä on omapohjainen kulttuuriperintö, jota kannattaa taas elvytellä. Sellaisia ilmiöitä onkin, jopa Kyröskoskella, joka tapailee identiteettiään kadonneen tehdasmahdin jälkeen.
     Tässä kuussa eletään jännittäviä aikoja. Mikä nyt eteen, hyvä Hämeenkyrö?
     Eikä käy kateeksi Euroopan johtajienkaan äitienpäivä. Siellä runnovat kasaan tukipakettiaan aamuyöhön, jotta vain varsinaiset hallitsijat eli kasvottomat markkinavoimat olisivat aamulla jokseenkin tyydytettyjä. Koko vanha Eurooppa polvillaan Qatarin kuningashuoneen sijoittajien ja amerikkalaisten eläkeläisten edessä! Tai missä niitä lainahakemuksia ja korkopäätöksiä ja pörssinoteerauksia sitten arvioidaankaan. Joku visertelee vielä jotakin kansanvallasta! Kysyköön Delfoin oraakkelilta neuvoa - sielläkin on enemmän viisautta kuin Kreikan parlamentissa tai Brysselin huippukokouksessa.
     Muistinhan äitejäkin, omaani ja Elinaa ja Marjaa. Mitään äititraumaa ei ole jäänyt, hyvää hellää huolenpitoa olen saanut kylliksi niin lapsena kuin aikuisena avioliitoissa. Riittävästi on ollut myös omaa kasvuntilaa, kiitos vain äiti kulta.

Tiistai 11.5.10
Tänään jaettiin Pirkanmaan kirjoituskilpailun palkinnot Tampereen Metsossa. Lupaavia lahjakkaita kirjoittajia, tasainen kärki ja tasokas kilpailu. Yhä taitavammin kirjoitetaan, mutta täysin omaäänistä kykyä ei hevin erota. Kärki olisi voinut olla laajempikin. Arjen kuvaus ja dekkarinomaiset käänteet hallitsevat. Jokin huumorin pirahdus edes ilahdutti, nyt semmoista löytyi Hämeenkyrön Lavajärveltä, Hanne Mälkin novellista 'Hissi'. Vahvat kirjalliset perinteet täällä siis saivat tulevaisuuteen viittovaa jatkoa.
     Kaksivuotinen luku-urakka ohi, hauska oli tuomaroida varsinkin ihanien naisten Tuija Välipakan ja Katariina Romppaisen kanssa. Outi Viitasalo paimensi meitä lämpimästi ja jatkuvilla tiedonannoilla.
     Eilen pujahdin myös Tampereelle, Mummon kammariin, missä innokas kuulijakunta kallisti korvaansa Aila Meriluodon merkillisille seikkailuille. Arja tarjosi palkkioksi lounaan Coussiccassa, jonka maksa Pietarin malliin on maineensa veroinen.
     Täällä Kyrössä käydään kuumenevaa taistoa kuntaliitoksesta, minuakin haastettiin tänään mielenosoitukseen valtuustosaliin eteen, mutta onneksi olin estynyt tuon palkintojenjoen vuoksi. Hämeenkyrön nimestä, maineesta, perinteestä olisi valtavan sääli luopua, mutta mikä onkaan sisällöllinen tilanne? Seuraan ottelua toistaiseksi ulkopuolisena tarkkailijana, hahaa.
     Kevään tärkein ponnistus tapahtui silti saunarannassa: Taunon kanssa heilautettiin lip lap laituri taas järveen. Hyinen ja hikinen homma luonnisti hyvin, kiitos Taunon tanakan johdon. Tämä on suven alku, pian lämpenee ja riemujen aika repeää.

Helatorstaina 2010
Joka on samalla Floran päivä - ja niin hulmahti kesä vainioille.
     Savusaunan ensimmäinen lämmitys on kuin joku pyhä toimitus. Mahtava risukasa savuaa rannalla. Punakylkirastas tsyrryttää kiihkeästi. Järvi loiskuaa etelätuulella. Kas siinä tämän kevätrunouden tunnusmerkit.
     Tuija Välipakan kriittinen puheenvuoro Pirkanmaan palkintotilaisuudessa saakin kovan kommentin Aamulehdessä. Kenen lehmä lienee ojassa. Tuija korosti koulutuksen ja Viita-akatemian merkitystä. Ehkä Tampereen runomaailmassa on koulukuntaeroja. Runouskin voi herättää kiihkeitä tunteita.
     Marjan tyttärenpoika suoritti ensivisiitin meille Viehätykseen hyvällä menestyksellä, mutta ei vielä nelikuisena päässyt savusaunaan.
     Mikään ei väsytä niin nautinnollisesti kuin keväinen ilma, hikinen ulkotyö, hivelevän pehmeä löyly, ensikastautuminen järveen ja kylmä olut. Niin se on.

Kaatuneitten päivänä 2010
Sofi Oksasen Puhdistus jatkaa voittokulkua. Filmisopimusta saattoi odottaa. Me teimme väärinpäin: menimme katsomaan teatteriesityksen kirjan lukemisen jälkeen. Niin ei pitäisi tehdä, ja toisaalta kirjan tunteminen on välttämätöntä. Kansallisen kantaesitys jäi aikanaan näkemättä, niinpä ajattelimme korvata TT:n versiolla nyt kevään korvalla. Mutta romaani on niin paljon parempi kuin yksinkertaistettu, karkeahko ja alleviivattu näytelmä, ei olisi pitänyt. Sofi on itse huimasti parantanut alkuperäistä teostaan, siis näytelmää, proosamuodossa. Olihan palkitsevaa nähdä kuitenkin Tuija Vuolle ja Heikki Nousiainen ilmielävinä.
     Luen viikonloppuna Jaan Krossin "romanisoitua muistelmaa" Mesmerin piiri. Miten sekin on jäänyt aikanaan kymmenen vuotta sitten lukematta. Otan kiinni kaikenlaisia rästejä. Kylläpä tämäkin kuvaa puhdistusta, mutta miten moniäänisesti, laajalla tasolla, Tarton mainiosta ylioppilasmaailmasta käsin, useiden ihmisten kohtaloiden kautta. Krossin kertojanääni on vastustamaton: lempeä, leppoisa, terävä, ironinen ja pirullinen yhdellä kertaa, sävyjä vaihdellen.
     Neuvostovallan tulo ja vaikutukset ennen muuta älymystön elämään on tavoitettu niin, että kuvaus herättää yölläkin jatkamaan lukemista. Kirja ei päästä otteestaan. Kuinka niin karmeista tapahtumista voikin sentään kirjoittaa niin vapautuneesti, jopa hymähdellen, kevyesti mutta leikkaavan rehellisesti. Vain joskus Krossin ääni värähtää tuohtuneesti, varsinkin kun karkea neuvostopropaganda tunkeutuu yliopiston pyhien seinien sisälle. Juhani Salokannel on tämänkin suomentanut suurenmoisesti.
     Miksei Krossista tullut suurta maailmankirjailijaa, miksei Amerikan markkinoiden kuningasta, miksei koskaan saanut sitä Nobel-palkintoa huolimatta ehdokkuudestaan? Onko hän sittenkin liian älyllinen, hienovireinen, monitasoinen? Ja häneltä puuttuu kieltämättä Sofin valtti, häikäilemätön naiskulma, ihmiskaupan alastomuus. Saa nähdä kuinka Sofin sitten maailmalla käy. Ainakin terävässä, sanavalmiissa, kielitaitoisessa goottinaisessa riittää mediaseksikkyyttä laajemmillakin aloilla.
     Nii-in, huokailimmepa Taunon kanssa lauantaisaunassa, kuinka me saamme sentään elää yltäkylläistä ja turvattua elämää täällä Pohjolan Hämeenkyrössä. Kuinka tämän olemme ansainneet? Leijukoot tuhkapilvet Englannin yllä, sinkoilkoot luodit Bangokissa, vajotkoon Kreikan talous, hajotkoon EU - me täällä vain savusaunan lämmössä porskuttelemme. Eikä musta auto pysähdy portille aamuyöstä.

Maanantai 17.5.10
Alma täyttää Puolanmaalla vuosia; sen kunniaksi hautasimme Siman uurnan Alman tuomen juurelle tähän kotipihaan.
    Pari kommenttia osunut silmään kirjasta. J. Seppälä malttaa Aamulehdessä (15.5.) tällä kerralla olla suuremmin pilkkaamatta, suorastaan rivien välistä pilkahtaa vastahakoinen mielenkiinto Meriluodon vaiheita kohtaan - tosin melko yksipuolinen. Maila Talvio ei muuten toiminut sutenöörin tavoin, vaan tähtäsi suosikkejaan kunniallisiin avioliittoihin. Eikä Koskenniemikään elostellut, vaan toimi suorastaan ritarillisesti suojattiaan kohtaan.
    S. Kuvalehdessä (19) Kaisa Neimala liioittelee muuten mukavassa jutussa subjektiivista asennettani. Parista ohiliukuvasta viitteestä hän antaa kuvan kuin "pysähtyisin" muistelemaan omia kokemuksiani "syrjittynä kirjailijana" - mitään tällaista en suoraan edes mainitse, eikö totta Kaisa. Minimoin muutenkin oman osuuteni, ja tätäkin paljoksutaan! Jospa olisinkin jotain kertonut... Sitä paitsi feministisessä tutkimuksessa muistan suositunkin tekijän subjektiivista ulostuloa, hehheh.
    Illalla oli kuunneltava Kyrösradion suoraa (kehnohkoa) lähetystä valtuuston kokouksesta. Monenlaista kuntamallia ehdoteltiin, ja lopulta järkevin eli vähiten huonoin taisi voittaa. Reino Tuomen harkittu esitys pelasti kaoottiselta tilanteelta. Hämeenkyrö tutkii nyt terveys- ja sosiaalialojen yhteistoimintaa Nokian kanssa, mutta säilyttää itsenäisyytensä (toistaiseksi) ja nimensä. Moni huokaisee. Mutta kyllä siellä niin paljon puuta heinääkin puhuttiin että ihmetellä täytyi Häkämiehenkin kärsivällisyyttä. Hänen esittämänsä malli kuntaliitosselvityksestä Ylöjärven kanssa tyrmättiin yllättävän selvin numeroin. Mutta prosessihan jatkuu.

Tiistai 18.5.10
Kivaa tää lentäminen nykyään. Singahdin Wingolla Ouluun ja takaisin, maksaa enemmän kuin täältä Roomaan ja takaisin, todisti poikani. Koneen piti lähteä varttia vaille 7 aamulla, mutta kentällä kerrottiin, että eipäs kun kolme tuntia myöhemmin. Kun palasin uudelleen annettuna aikana, lykkäystä myönnettiin vielä tunti. Ehdinpä kuitenkin toimilleni.
     Topi Kanninen järjesti erinomaisen kiertueen kirjani merkeissä ensin vanhain- kodissa, sitten oli Akateeminen ja illalla kirjasto; ja ihme juttu - sali tuli täpö- täyteen, joitain kiukkuisia jäi ulkopuolellekin (kun enää ei oteta seisomapaikoille!) ja kaikki kirjat laatikosta myytiin kuumille kiville. Hämmästyin tällaista menestystä. Oulussa on perinteisesti kirjallisuus kunniassaan.
     Oli muutenkin mukava rupatella Topin kanssa ja kuulla hänen kiemuraisista vaiheistaan, kun Riihisäätiötä taannoin epäiltiin monenmoisista "rikoksista" ja kaikki syytteet kaatuivat lopulta oikeudessa. Tämmöiset kirjalliset tilaisuudetkin kuuluivat kuulemma epäiltyjen rötösten piiriin. Siis ei kirjallisuus aina olekaan Oulussa kunniassaan.
     Asuin yön Apollossa ja viihdyin hyvin, katsoin kuinka leijonat saivat turpiin venäläisiltä ja luin loppua Krossin loistavasta Mesmerin piiristä. Ailan kirjaa menee hulisten, kolmas painos tulossa.

Keskiviikko 19.5.10
Paluulento sujui jo ihan kivuttomasti Oulusta.
     Jatkettu täällä Kari Häkämiehen kanssa rennon kirjallisuusseminaarin järjestämistä loppukesällä. Kuultu samalla Karin pohdintaa kuntatilanteesta maanantaisen valtuuston jälkeen. Kuinka kauan Hämeenkyrö kestää itsenäisenä? Näyttää siltä, että ne jotka vakaumuksellisimmin itsenäisyyttä puolustavat, vastustavat samalla kiivaimmin niitä taloudellisia toimia (leikkauksia, koulujen lakkauttamisia jne.) joita itsenäisenä sinnittely sitten edellyttää. Seuraamme tilannetta.
     Aamulehti kehaisee Hämeenkyrön osoittaneen isännän otteita ja hiukan ilkkuu kunnanjohtajan tappiota. Eipä Kari tuntunut raskaasti ottavan, vaan puolusti mielestään toiseksi parasta ratkaisua, joka tulikin.
     Aloiteltava verkalleen pihatöitä, toiset jo täydessä vauhdissa. Ihmeellinen helisevä suvi, Alman tuomi puhjennut kukkaan matkapäiväni aikana.

Perjantai 21.5.10
Jorma Kannila siunattiin Kalevankankaan kappelissa.
     Monet muistot kulkivat. Jorma oli harvinainen tyyppi kirjallisessa kentässä. Selitän miksi.
     Tutustuin Jormaan, kun hän puheenjohtajana vetäisi minut Pirkkalaiskirjailijain piiriin. Sain palkinnon Tampereen teatterikerhon näytelmäkilpailussa 1976, siellähän oli kovia nimiä kärjessä - Pekka Lounela, Inkeri Kilpinen, Ilpo Kaukovalta, Arto Seppälä, Heimo Susi - ja minä hännänhuippuna, kovasti polleana. Palkintotilaisuuden jälkeen TT:n yläkahvilassa Jorma otti minut kiinni ja kehotti liittymään Pirkkalaisiin: "Kun siellä Hämeenkyrössä ei varmaankaan ole paljon kirjallista seuraa ja tunnet itsesi yksinäiseksi, niin tule tänne joukkoon tapaamaan toisia kirjailijoita. Kokous on aina kuun viimeisenä perjantaina."
     Totta puhuen en vielä asunut Hämeenkyrössä enkä ollut kovin yksinäinenkään, taisin olla jo Helsingin yliopistossa assistenttina, mutta kutsu yhtäkaikki lämmitti. Niin lähdin tutustumaan Tampereen kirjalliseen elämään, kun Jorma portin avasi. Ja vaikuttavia hahmoja sitten kokouksissa tapasinkin ja heidän puheenvuorojaan kuuntelin: oli Väinö Linna Kerttuineen, Erkki Napi Lepokorpi, Väinö Kirstinä, Antti Eskola, Teuvo Saavalainen, Poika Tuominenkin taisi joskus olla mukana, Leena Päätalo oli rahastonhoitaja. Tietysti Kirsi Kunnas ja Jaakko Syrjä ja takapöydästä kuului Martti Joenpolven taukoamaton jyrinä. Tulisia keskusteluja, kovia väittelyitä, innostavaa niitä oli seurailla. Kolme jälkimmäistä olivat nyt Jormaa saattamassa, samoin Kari Aronpuro vaimoineen sekä Yrjö ja Renate Varpio. Timo Malmi ja Juha Siro laskivat Pirkkalaisten kukat kappelissa, tietysti Viitaa siteeraten.
     Mutta Jormastahan piti puhua. Hänen yhteydenottonsa oli kuvaava. Jorma hoiti kontakteja taustalla, järjesteli, linkitti, verkotti. Hän oli siitä harvinainen kirjailija, että tuntui vilpittömästi ajavan kavereiden parasta, auttavan ja edistävän heidän uraansa aktiiviseen tapaansa. Hän todella toivoi toisille menestystä. En koskaan kuullut hänen panettelevan toisia kirjailijoita. Häneen ei oikein sopinut Kai Laitisen aikanaan antama neuvo: "älä koskaan kirjailijan läsnäollessa puhu toisesta kirjailijasta, ainakaan hyvää."
     Jorman innostunutta toimintaa Klasun äidinkielenopettajana, hänen lukemattomia luottamustoimiaan, hänen varhaisia runokokoelmiaan, hänen kypsyyttään ja vilpittömyyttään ja monipuuhaisuuttaan muisteltiin laajasti sitten ystävien toimesta. Anssi Arohongan kanssa edustimme muiden muassa Vanhan kirjallisuuden päiviä.
     Muistin senkin, kuinka viimeisessä tapaamisessa Armin ja Riston kodissa muutama vuosi sitten - ennen kuin Jorma sairastui - hän vielä kertoili elävästi, kuinka oli järjestänyt hauskan päivän Eeva-Liisa Mannerille. Se oli erittäin tavallinen ja lapsellinen päivä Tampereella, juuri sellainen josta erakkomainen Eeva-Liisa nautti, minkä Jorma oivalsi ja uhrasi sille aikaansa.
     Kun täällä Hämeenkyrössä oli näytelmiä Myllykolussa ja hyviä seminaareja auditoriossa, tuntui jotensakin tyhjältä, ellei Jorman vaaleakiharainen pää tullut hymyillen vastaan jo eteisaulassa.
     Tyhjä kohta jääkin, mutta mieli täyttyy kiitoksella, nyt kun Jorma on lähtenyt.

x x x

Illalla saunottelimme railakkaasti vanhassa saunassani Auttilan rannassa, miesten porukalla (Tauno, Lauri, isäntä poikineen). Kovasti on maisema muuttunut, villi luonto muuntunut puistoksi, saunaakin entrattu, mutta lauteilla oli kuuma tunnelma ja uintikin maittoi, samoin kylmä olut ja tirisevä makkara, jopa lojuskelu Riston porealtaassa, jollaista en olisi koskaan keksinyt. Tokko tuntisi Katrikaan enää vanhaa pihamaataan. Viime vuonna tämä sai suuren vaivannäön palkaksi pihakilpailun voiton.
     Kuntaliitosta ei muuten tässäkään porukassa kannatettu, mutta kova talouskuuri on samalla edessä, se on ajoissa tiedostettava.

Lauantai 22.5.10
Kylvetty kasvimaa ja perunat! Tulkoon helteen jälkeen sateet.
     Pekka Tuomisto piti syntymäpäivät nuoruutensa areenalla Hämeenkyrön Mäntylässä. Kuinka ollakaan heti sen jälkeen, kun Liisa Hyssälä oli nimitetty vanhaan virkaansa. Pekan nimitys aikanaan ei herättänyt mitään poliittista pulinaa, mutta median hampaat Pekkakin sitten sai tuntea niskassaan. Mutta selvisi kurmootuksesta tyynesti ja tyylikkäästi.
     Muistan kuinka Pekka toi Kelan hallituksen tutustumaan Sillanpään maisemiin, ja minä sai toimia oppaana. Musta virka-auto haki portilta illalla Rosendahliin rapuillalliselle. Voisiko sellainen enää toimia nykyisinä kireinä aikoina?
     Illalla saunoteltiin vuorostaan Kaunon ja Aunen luona Ylöjärven (!) Inkulassa. Piti pidettämän syksyisen Marssilaulun loppukaronkkaa, mutta siitäkö paljon puhuttiin, vaikka Sina ja Maila olivat kunniavieraina ja laulajamestari Taskisen Markkukin porukassa. Sen sijaan järkytyin hiukan, kuinka vastakkaiset käsityksemme Kaunon kanssa ovat kyröläisen kulttuurielämän historiasta ja vähän nykyisyydestäkin. Niin paljon kuin olemme sentään yhteisissä hommissa kastuneet alkaen suvesta 1972. Kauno johtaa tiheillä lehtijutuillaan täkäläistä itsenäisyyspuoluetta ja hyvä niin, mutta ketkäs koko kuntaruljanssin panivat liikkeelle: Kepun ministerit Manninen ja Kiviniemi. Sinnittele siinä sitten, Kauno poika.
     Edelleen olen sitä mieltä, että Häkämies on jo nyt tehnyt suuren palveluksen Hämeenkyrölle pannessaan seisovat vedet kunnolla liikkeelle. Kaunokin on terhentynyt parhaaseen taisteluvireeseensä, monesta muusta suunsoittajasta puhumatta.

Sunnuntai 23.5.10
Olihan kivikkoinen ja jännittävä tämä tsekkien nousu täpärin voitoin mestariksi. Ilomielin sen heille soi, Suomenkin tappion.
     Jaan Krossin Pietarin tiellä on mainio salaovela kuvaus Raakveren asukkaiden yrityksestä saada vanhat privilegiot takaisin kartanon valloitustahdon alta. Sitä lukiessa nousee toisinaan mieleen tämäkin itsenäisyys- ja liitoskeskustelu hyvässä Hämeenkyrössä, vaikka aika ja mittasuhteet ovat peräti toiset. Itsenäisyys on aina ollut tavoittelemisen arvoinen, kaikkina aikoina, virolaiset sen tietävät jos ketkä.
     Draamasarja Tuulten pieksemä maa, jota silmä kovana seuraan, on ehtinyt sotavuosiin ja synkkeneviin vaiheisiin. Pätsin ja Laidonerin johtajuudesta annetaan kovin defaitistinen kuva, samoin useimpien asenteista.
     No Hämeenkyrössä ei ainakaan olla antautumismielellä, mutta myös kansanluonteen ikävät piirteet korostuvat keskusteluissa: muualtatulijan epäily jo lähtöasemissa, panettelu ja alhainen vihjailu sekä omakylläinen itsekehu.

Maanantai 24.5.10
Mika Waltari -seura järjesti toisen kerran keväisen keskustelun Villa Kivessä, aiheena nyt Kirjailija ja nainen. Korostettakoon että minä en tuota keksinyt, mutta puheenjohtajaksi jouduin. Yleisöä ei tullut sellaisena ryntäyksenä kuin viime keväänä (aiheena silloin inspiraatio), mutta sadeiltana silti sali sopivasti täysilleen.
     Leppoisastihan se meni. Leena Laakso kaskuili Mikan naissuhteista, Hannu K. Riikonenkin oli huomattavan perehtynyt Olavi Paavolaisen luvuttomiin naissuhteisiin ja vasta Suvi Ahola pureutui kirjailijan tekstiin, Haanpään naishahmoihin samalla tuoreella löytämisen ilolla kuin taannoin Jukka Sarjalan juhlaseminaarissa.
     Mitään mullistavaa uutta emme varmaan keksineet, mutta tulipa kertailtua keväisessä tunnelmassa näitä eroottisia elämyksiä. Olivatko kirjailijat koskaan onnellisia rakkauselämässään? Vai riittikö heille kirjoittamisen tuoma tyydytys? Oliko naisten paras osuus innoituksen lahjoittajina? Tällaisia lopuksi pohdimme. Uskollisten vaimojen osuus oli monesti ratkaiseva, siinäkin OP jäi vähän hunningolle. Ei häntä Hertta Kuusinenkaan pystynyt kannustamaan uudelleen kirjoittamaan. Yllättävin otaksuma: oliko Kurjensaarella ja Paavolaisella suhde? Ja millainen.
     Puolestani siteerasin Waltarin puhetta Paavolaisen 50-vuotispäivillä 1953, siinä naisiin melko uskaliaasti viittaillaan. Hauska puhe on painettu Vallattomaan Waltariin.
     Eiköhän Waltari-seura tämän myötä laskeutunut hyvillä mielin kesäteloille.

Keskiviikko 26.5.10
Tiheä päivä, kaikenlaista.
     Jukka Petäjä väitteli Bellow'n Herzogista Metsätalossa. Tulihan modernin subjektin postmoderni hajoaminen meille kuulijoille selväksi. Hyvin ystävällinen vastaväitöstyyli on usein nykyisin vallalla: väittelijälle tarjotaan tilaisuuksia kertoa työstään sen sijaan että hänet pantaisiin tiukoille. Mutta Petskusta tulee tohtori että paukahtaa. Paikalla paljon väkeä varsinkin Hesarin kulttuurista. Kirjaakin voisi joskus katsella lähemmin.
     Kävelin siitä Pitkänsillan yli Kaupunginteatteriin kevään viimeiseen palaveriin päädramaturgi Merja Turusen kanssa. Muutamasta hankkeesta voi vielä tullakin totta, innostava palaute. Askokin siellä istuskeli puolityhjentyneessä teatterissaan rentoutuneen oloisena.
     Ja illaksi sonnustauduttava Otavan kevätbileisiin, missä tuttuja pörräsi ja ensimmäistä kertaa diskokin paukahti soimaan ruokalassa. Villiä menoa, tanssin ainakin A-L Härkösen, Sirpa Kähkösen, Katariina Romppaisen ja tietysti Janen kanssa. Valistuneita keskusteluja käytiin sen sijaan perähuoneessa Vesan, Salokanteleen Jussin, Tarkan Pekan ja Matti Suurpään kanssa, kävi siinä Juhani Lindholmkin ja joku muu. Jaan Krossista puhuttiin ja SS-pataljoonan vaiheista, elämäkerroista juttelin John Simonin ja Lauri Meren kanssa. Taavi Kassilan henkistynyt hahmo oli Suomessa käymässä.
     Anja Salokannel kehui reilusti naapurikustantamon Aila-kirjaani, mikä tuli sikäli tarpeeseen, että Suomenmaassa oli Ile Kylävaaran karkea solvaus - ei niinkään kirjaa, vaan tekijää kohtaan henkilökohtaisesti. Todettava että tulihan se sieltä, pakollinen parjaus, ollutkin kumman myönteistä. Mitä tulee tekijän väitettyyn narsismiin, kannattaisi Ilen vilkaista vaikka Marja Kuparisen fiksua juttua Kirkossa ja kaupungissa viime viikolta: siinä kriitikko sentään tajuaa itseironiani sävyjä ja paljon muutakin.

Torstai 27.5.10
Sosiaalinen vilkkaus jatkuu.
     Puhuttiin Sillanpäästä, kun poikkesin heittämässä Lasinkirkkaan Tarkan Pekalle; täytyyhän hänen yhtenä kirjan kohteista se sentään lukea. Uhkasin koota vielä kolme Sillanpäätäni yksiin kansiin päivitettyinä, mitä Pekka piti hyvänä ideana. Käy itse läpi sitä Lehtosta, yhteisiä vuosikymmeniä mennään.
     Tämä oli johdantoa siihen, että istuimme lounaalla pääkonsuli Heikki Tavelan kanssa Olossa ja puhuimme entistä enemmän Sillanpäästä. Kauan sitten piti haastattelemani pääkonsulia aiheesta, ja nyt se lopulta onnistui. Tavela asui kouluvuosinaan Ilvestiellä Saaran ja Ollin luona ja seuraili paljonkin Taatan myöhäisvaiheita, vielä enemmän poikain Eeron ja Jussin toilauksia, kuten nyt kuulin. Riemukkaita juttuja jos kohta surullisiakin. Lisäksi hänen sisarensa oli naimisissa Esko Sillanpään kanssa. Olisi paljonkin tuoreutettavia aineksia FE:stä, totesimme molemmat. Mutta saanko Sillanpäätä enää myydyksi, sitä Tavela hieman epäili, eikä syyttä.
     Lounas tunnetun gastronomin kanssa oli elämys sinänsä, Olo kuulemma Helsingin toiseksi paras ravintola (Savoyn jälkeen) ja paljon hyödyllistä tietoa täkäläisistä ja suuren maailman ravintoloista sain runsaan parituntisen aikana oppia. Mutta varsinaiseksi herkkusuuksi minusta ei taida sittenkään olla. Ellei sitten vanhemmiten, kun ei enää muita nautintoja ole tarjolla.
     Suunnittelimme Ari Suutarlan kanssa Waltari-seuran Israelin matkaa Toiviomatkojen toimistossa ja saimme kuulla erinomaisen selvityksen Tapani Oksaselta mitä kaikkea olisi nähtävillä ja koettavissa. Valtakunnan salaisuus olkoon johdattajamme matkalla ensi keväänä.
     Vielä ehdin tavata Tiian Carusellissa ja puhella ajankohtaisista teatteriasioista. Kun Tiia on asettumassa Kaarina Virolaisen kenkiin, muistin kuinka tämän hieman katkeroituneen daamin tapasin joillakin teatterimatkoilla: miten mieluusti ja lämpimästi hän toistuvasti palasi yhteisiin aikoihin Johanneksen kanssa. Tulinhan sitten tuntemaan Kyllikinkin MTV:n aikoina, mutta se on jo toinen juttu. Tuskin pääsemme tätä Virolaisnäytelmää katsomaan, päivät sattuvat ruuhkaiseen saumaan.
     Irtauduin illaksi leffaan, pitkästä aikaa: The Ghost Writer - jäntevä poliittinen trilleri, mutta ei käsittääkseni aivan uskottava kehitelmä Irakin sodan jälkilaineilla.

Perjantai 28.5.10
Matkapäivä, pieniä markkinointitehtäviä.
     Ajelin Tampereelle, tapasin kymmeneltä Aamulehden Harri Hautalan ja kuvaajan, joka räpsäisi muutaman otoksen Jylhän patsaalla Sepänkadun ja Satakunnankadun kulmassa. Hyvä keskustelu käytiin Siperian uumenissa.
     Ilmajoen oopperaa Taipaleenjoki puffailtiin vielä iltapäivällä täällä Hämeenkyrön Myllykolussa, minne saapui Seinäjoelta Markku Kulmala, Antti Tuurista väitellyt mies, taiteellisine valokuvaajineen. Ilkka-lehteen tekivät ilmeisen seikkaperäistä juttua, sillä keskustelumme tutun teatterin katsomossa kaartoili monenlaisia aihelmia, joihin Markku oli hyvin perehtynyt ja tunsi taustoja.
     Kun Rondo-lehti (Jarmo Papinniemi) ja Classic-radion samanniminen jatkajakin (Tuulikki Närhinsalo) ovat kyselleet oopperan vaiheista ja tilanteesta Ekbergillä, voin kai sanoa jo tehneeni kohtuullisen osuuden tulevan tapauksen hyväksi. Nyt tekisi mieli ajella Ilmajoelle katsomaan vaikkapa jo harjoituksia.
     Myllykolussa valmisteltiin näköjään pärekattotalkoita ja näytelmän kulissejakin oli rakenteilla. Huomenna pidetään talkoot Töllinmäessä. Mukavalta tuntui palata taas viikon lopuksi tänne maalle, missä Marja on sentään voinut rauhassa seurustella tyttärensä Kaisan kanssa.
     Katselimme Mikael Jungnerin voitonpuhetta, ja mietin mitähän lakkautetun tehtaan työntekijät tuumivat, kun puoluesihteeri tulee heitä tapaamaan, pyytää himmentämään valot, heittämään tuolit huitsinnevadaan, ottamaan mehulasin käteen - ja sitten puhutaan hiukkasen rakkaudesta. Ehkä siitä nousee ankarakin kumouksellinen aktio yhteiskunnan vääryyksiä vastaan.

Sunnuntai 30.5.10
Sakari Virtasen lähtösaarna, kirkonmäki täynnä autoja. Joku varmaan toivoi, että olisipa jo Häkämiehen lähtösaarna, niin kovaksi parjauskampanja on yltynyt.
     Mutta Hannu Lehtipuu kirjoittelee mukavalla tyylillä kuntaliitosta vastaan Heiskan "noin seitsemän veljeksen" kynämiehenä, painottaen Hämeenkyrön perinteitä, historiaa ja identiteettiä. Matti Lähteenmäki taas paukutteli uudistusten puolesta ja liitosta kannattaen. Eli ristiin menevät vanhojen kyröläistenkin käsityskannat.
     Me hoitelimme hautoja ja lenkkeilimme ja pohdimme muita asioita. Eilen pidettiin talkoot Töllinmäessä ja saatiinkin kaatunutta aitaa siistityksi ja kunnollisia korjaussuunnitelmia tehdyksi. Pieni tehokas joukko sai paljonkin aikaan parissa tunnissa, lähinnä haravointia ja puutarhan hoitoa sekä perustavaa sisäsiivousta, missä sihteerimme Johanna kunnostautui hengityssuoja suun edessä. Aamu toi uudet hienot tekstitaulut seinille ripusteltaviksi. Ehdittiin pois ennen sateita.
     Yksikin kuva, kuten Karlssonin tänään Hesarissa, voi saada heti aamusta hyvälle tuulelle. Euroviisuista ei jäänyt paljon muisteltavaa; eikö se saksalainen teknohumppa ollut ihan tavallista tusinakamaa. Israelin pateettisesta kaverista pidimme, tekstikin suorastaan runoutta.

Maanantai 31.5.10
Lukaisin vasta nyt A.-P. Pietilän kirjan Oikean Paukun tarina, joka kertoo 'tasavallan takapirun' Heikki Tavelan elämästä ja toiminnasta. Se on lojunut hyllyn kätkössä joskus hankittuna, ja kuten usein käy, kirja löytää oikean hetkensä. Sehän on tällainen auktorisoimaton elämäkerta, jollaisista nyt paljon puhutaan, kirjoitettu ilman kohteen suostumusta ja hänen nimenomaisesta kiellostaan huolimatta. Tavela tarjoutui jopa ostamaan Gummeruksen estääkseen kirjan, mutta huomasi ajoissa, että maassa on muitakin kustantajia, jotka sen ilman muuta ottaisivat.
     Vielä viime viikolla tavatessamme Tavela murisi kirjasta tyytymättömänä, ja hän sai myös liittää sen loppuun oman kirjeensä, jossa reippaasti tuomitsee kirjan ja koko hankkeen. Kun häntä pidetään taannoisen tv-sankarin eli kauppaneuvos Paukun esikuvana, ilmeisiä yhtymäkohtia jos erojakin on helppo havaita.
     Kirjan ilmestymisestä (1992) on kulunut pian pari vuosikymmentä, joten voisi arvioida, oliko se turhaan tehty ja julkaistu. Kirja on kirjoitettu reippaasti ja vähän krouvisti, kohteen omassa hengessä epäilemättä. En pysty arvioimaan, missä määrin sen talouspoliittiset seikat ovat todenperäisiä, mutta henkilökuvauksen osalta siinä on paljon osuvaa. Oma kuvani Tavelasta rikastui kirjasta, vaikka se ei mihinkään kattavaan elämäkertaan pyrikään. Auktorisoimattomuus eli kohteen vaikeneminen tietysti näkyy, vaikkapa nuoruudenvaiheiden lyhykäisyydessä (edes Ilvestien jaksoa ja Taatan perheen tuttavuutta ei ole mukana) ja muissakin aukoissa, mutta muutamat Tavelan tuttavat näyttävät sitä railakkaammin antaneen tekijälle tietojaan.
     Ei siis ihan turha kirja. En muutenkaan ymmärrä hieman suvaitsematonta suhtautumista tämäntapaisiin teoksiin (Loiri, Niinistö) - sillä onhan niin kuin Tuomo Lappalainenkin Suomen Kuvalehdessä toteaa: paljon tehdään virallisia kiiltokuvia tiukasti kohteen ohjauksessa. Eiväthän ne ole mitään kunnon elämäkertoja. Kun itse olen etupäässä tehnyt elämäkertoja kuolleista kirjailijoista, ovathan nekin auktorisoimattomia luonnon pakosta: kohde ei pääse vaikuttamaan enää mitään painotuksiin, vaan on kirjoittajan armoilla täysin jälkimaineineen.
     Tämä ei poista sitä, että yhteistyö eli auktorisoitu kirja Aila Meriludosta oli innoittava elämys ja olisi ilman muuta kovasti köyhtynyt, ellei kohde olisi itse tarjoillut tietojaan ja muistojaan ja kaivellut hedelmällisesti hyllyjään.
     Näistä pintaan nousseista kysymyksistä voimme jatkaa keskustelua vaikkapa Hämeenkyrön elämäkertaseminaarissa 4. syyskuuta. Sen ohjelmaa taotaan juuri kuntoon, ja mukaan on tulossa sekä auktorisoitujen että auktorisoimattomien elämäkertojen kirjoittajia, myös heidän taustavoimiaan. Aiheeseen on syytä palailla.

henkilötiedot | kalenteri | päiväkirja | julkaisut
kirjoituksia | palaute