Sulka
Henkilötiedot
Pääiväkirja
Julkaisut
Kirjoituksia
Puheita
Galleria
Palaute
Pääsivulle

Päiväkirja

Keskiviikko 2.5.12
Lähetin Huovis-tiedostot kustantajalle. Hienompaa oli ennen viedä oikea käsikirjoituspinkka. Jotkut tekevät edelleen niin. Teen vielä lisäyksiä, nyt pieni tauko. Tekstin täytyy rauhoittua. Nimiongelmakin ilmeni, hitto. Kaikki ratkaistavissa.
     Tyhjä olo. Tuttu juttu vanhastaan. Mihin nyt tarttuisi. Vai oppisiko olemaan jouten. Olisi aina rästihommia. Järjestin papereita. Kärräsin multaa. Hakkasin puita. Nostelin katiskoja. Tervasin veneen. Kas löytyyhän töitä.

Torstai 3.5.12
Claes Olssonin ja Roope Alftanin Taistelu Näsilinnasta 1918 kannatti katsoa, vaikka sodan järjettömyys pistää vihaksi. Älyttömästi tuhotaan hienoa palatsia. Koko valtaus tuntuu heikosti suunnitellulta ja uhkarohkealta valkoisten puolella. Pieni joukko jää ilman tukea piirittävien punaisten tulitukseen. Oman pohjansa antoi se, että leffa pyöri Plevnassa autenttisten tapahtumapaikkojen tuntumassa.
     Sinänsä virkistävää, että sisällissotaa kuvataan kerran valkoisten puolelta. Ruotsin murteita oli kiva kuulla, muuta kivaa elokuvassa ei ollutkaan. Tasapuolisiakin oltiin. Mutta voiko olla, että kun Melinin miehet heti lahtasivat Näsilinnasta löytämänsä punaiset, nämä puolestaan saapuivat armahtajina sairaanhoitajat kärjessä? Varmaankin dokumenttipohja on tutkittu, ainahan tehdään silti valikointia. Elokuva on hyvin ja iskevästi kuvattu, mutta kollektiivisuus uupuu keskittävää inhimillistä näkökulmaa. Edes yhtä tutuksi tulevaa ihmistä. Yhtäkaikki surkea sota, jonka muistelemisen voisi pikkuhiljaa lopettaa.
     Hannu Rautkallio puhui radiossa päivällä jämerää asiaa Rytin muistelmista. Taisi väläyttää sotasyyllisyyskysymyksestä uutta kulmaa entistä vahvemmin todistein. Pitäisi kuulla uusintana. Ja lukea kirja, josta Hannu aiheellisesti ihmetteli, miksi sentään entisen presidentin esiin kaivettuja muistelmia yritetään toisten tutkijain toimesta meillä vähätellä.

Perjantai 4.5.12
Käsissäni on punakantinen käännös, Juhani Ahon Seul eli Yksin. Tosin vasta monisteena, Bénédicte Villain esittelee saavutustaan Kappelissa. Parin pariisilaisen kustantajan kanssa käydään neuvotteluja julkaisemisesta, vielä ei ole päätöksiä. Hitaasti jauhavat myllyt siellä. Eivät heti ensinäkemältä usko, että kyseessä on merkittävä 121-vuotias suomalainen teos. Lisää lausuntoja tarvitaan, toivossa eletään. Kohotamme shampanjalasit teoksen menestykseksi.
     Tiedustelen samalla, kuinka te nykyisin siellä Ranskassa luette Arto Paasilinnan teoksia. Miten hän ponnahti niin äkkiä suureen menestykseen? Hän on helppo, Villain väittää, lukeminen ei tuota vaikeuksia. Hän on luonnonläheinen, suoraviivainen ja joidenkin mielestä hauska, ehkä syvällinenkin. Hän ei tunteile, ei selittele, hän etenee. Syitä riittää. Paasilinnan suosio on pysyvää laatua. Heitä on kolme suomalaista, jotka tunnetaan: Paasilinna, Kaurismäki ja Oksanen.
     Miten sitten presidentinvaalit, kumpi valitaan? ”Todella tylsät vaalit, latteat kampanjat”, Bénédicte puuskahtaa. Valittakoon kumpi hyvänsä. Hänen tuttavansa vihaavat syvästi Sarkozyä, joten ehkä Hollande on pienempi paha. Ainakin joku muutos ilmapiirissä. Toivokaamme sitä.
     Hoitelin pikaisella Helsingin keikalla kirjastoasioita, palasin junalla. Lätkäkisat eivät hirveästi innoita, mutta katsottiinpa kumminkin, kuinka leijonat hädin tuskin selvisivät valkovenäläisistä. Haamumaisen loistava maalivahti heillä! Sisarukset Norha nousivat aamuyöstä tornien taistoon. Ulkona hyytävä vesisade. Kun käänsin kylkeä, iloitsin hetken etten ole lintuintoilija.

Sunnuntai 6.5.12
Veikko Huovisen seura täytti viisi vuotta Kajaanissa. Kodikas lämminhenkinen juhla. Vaimo Hilkka ja lapset Esko ja Ritva kutsuttiin kunniajäseniksi, samoin seuran ensimmäinen puheenjohtaja Eila Valtanen. Veikon lähes elinikäinen ystävä Unto (Uti) Korhonen muisteli yhteisiä vaiheita, ja Lampaansyöjistä kuultiin katkelmia.
     Pidin esitelmän Huovisen 70-luvun oppositioasenteista ja satiirin sivalluksista Kekkosen Suomessa. Tulevan kirjani yhteen lukuun se perustui, joten on luettavissa myöhemmin kokonaisena. Kainuun Sanomat sieppasi lunttani ja tekstannee sen pohjalta joitakin kohtia. Hyvä vastaanoton sai melko vapaamuotoinen puheenvuoroni todellisilta asiantuntijoilta.
     Juhlan jälkeen nautittiin Karolineburgissa oikeaoppinen ”Juhla-ateria Tenkkelemä-aavalla” tarkalleen Huovisen Kuikassa antaman valmistusohjeen mukaisesti. Mainio ateria, kokeilkaa itse! Tutustuin nyt paremmin Huovisen perheeseen, varsin sympaattista väkeä. Juttuja kuulin. Paikkakin oli verraton, vanha puukartano, jonka ruhtinaallisen kokoisessa sviitissä sain yöpyä. Sitä ennen vanha norssi Hannu Remes kutsui ystävällisesti iltakahville, nuoren vaimonsa emännöidessä. Kaikenlaista muisteltiin, kouluaikoja ja myöhempiä.
     Olipa jumaliste rattoisa päivä! Tätä Huovista kannatti ruveta tutkimaan.

Maanantai 7.5.12
Herään kuin sadussa kartanon laveassa makuuhuoneessa ja katsahdan tilavalta parvekkeelta Kajaanijokea. Suomi on sentään voittanut Slovakian ja Hollande on valittu Ranskan presidentiksi. Ennustin väärin, varmaan tämä oli silti parempi ratkaisu, aina muutos virkistää. Samoin käy Kreikassa.
     Hankkiuduin yhdeksältä Ylen Kainuun studioon ja paukuttelin ajatuksia huumorista, satiirista ja Huovisesta suoraan lähetykseen. Sitten ajoin Sotkamoon tapaamaan paremmassa rauhassa Uti Korhosta ja vaimoaan Leaa. Haasteltiin Utin ja Veikon kalareissuista, metsästyksestä, matkoista Ruotsiin ja Leningradiin ja kahden miehen lujasta ystävyyssuhteesta; kansakouluajoista saakka pitivät yhtä. Vaimo Lea on ollut Hämeenkyrön yhteiskoulussa liikunnanopettajana 50-luvun alussa. Kuka muistaa?
     Taas maantielle, kohti Iisalmen, jossa pidin iltapäivällä esityksen Juhani Ahosta hänen nimikkokoulunsa lukiolaisille. Hiiskumatta kuuntelivat nämä fiksut oppilaat.
     Ja sitten vaan pudottelin Citikalla viitisen tuntia kotio Villa Viehätykseen, missä kerkisin vielä järvelle ja katsomaan katiskat. Ensimmäiset hauet ilmaantuivat viime viikolla, nyt tyhjempää. Marja oli edustanut meitä Helmin päivillä tuolla vastarannalla. Tulihan ajetuksi toistatuhatta kilometriä, mennessä yövyin sunnuntaita vasten Karstulassa Pirjon luona ja muistelimme vielä kerran Jaskaa ja sen sellaista.
     Eikä reissut tähän lopu, huomenna jatkan Tallinnaan. Herätys kello viis.

Tiistai 8.5.12
Maimu Bergin eläkkeellelähtöjuhla Tallinnan kirjailijatalossa, mustakattoisessa salissa. Miksi olen paikalla? No siksi että kutsuttiin, ja toiseksi siksi että olemme syntyneet samana päivänä samana vuonna Maimun kanssa. Tunnemme sielujen sympatiaa. Sitä paitsi hän hoiti monet tilaisuudet, joissa kävin vuosien varrella puhumassa Suomen instituutissa.
     Onpa Tallinna taas nopeasti muuttunut! Ihmeellisiä pilvenpiirtäjiä ja lasitaloja nousee kuin sieniä sateella. Samaten kivoja pittoreskeja krouveja ja kuppiloita. Turisteja tavattomasti. Eloisa kylä, ei tuntisi samaksi, jossa vierailin ensimmäisen kerran 1968. Paitsi vanha kaupunki säilyy, onneksi.
     Maimulle pidettiin puheita, Tuula-Liina Varis ja Juhani Salokannel suomalaisten puolesta (V.Merta ja Kiveä käsiteltiin kovasti), sitten oli henkilökohtaisempia virolaisten esityksiä. Piret Saluri sanoi heti tullessa, että tämä on symposiumi, täytyy juoda paljon viiniä. No teimme kai parhaamme. Kunto säilyi silti. Jouko Vanhasta oli hauska tavata pitkästä aikaa, poika on muuttanut Tallinnaan. Ja olihan muita, ex-exellensin ja rouva Kalelan pöydässä sain kunnian istua. Muistettiin Waltari-seminaaria, joka oli edellinen tilaisuus tässä salissa.
     Ulkona lempeä kevätilta. Hotelli My City nurkan takana Vana Postilla. Lupasin Maimulle vielä illallisen, kun lahjaideani meni sattuneesta syystä pommiin. Hän on kaunis ja terävä kirjailija, kulttuuridaami. Palaamme.

Keskiviikko 9.5.12
Raatihuoneen torilla terassilla, kävelyllä Toompealla. Ihmeen kaunista.
     Laivassa keinahdettiin takaisin, Anja ja Jussi Salokannel henkevänä seurana. Luin Jussin valtionpalkinnon kunniaksi hänen kääntämäänsä Jaan Krossin Kuningasajatusta. Kiehtova romaani. Samalla valmistauduttava Huovis-keskusteluun Kallion kirjastossa. Ehdin käydä heittämässä laukun kotiin.
     Juttelimme niitä näitä Touko Siltalan kanssa, lähtökohtana Huovisen juttujen uusi valikoima, ennen julkaistuja ja osa kokonaan uusia löytöjä, nimi Luonnonkierto. Iskevä kansi. kannattaa tutustua vähemmän tunnettuun Huoviseen. Jatkoja istuttiin kirjaston alakerrassa, missä huomattava dekkarikokoelma. Taas muutama piirto herahti viimeisteltävään kirjaani.

Torstai 10.5.2012
Lennähdin aamulla Brysseliin, ja siellä lentokentän loputtomia käytäviä painellessani ja satojen metrien taksijonossa seistessäni ajattelin, että en kyllä suinsurminkaan tekisi tätä joka viikko. Mutta monet ihan vapaaehtoisesti pyrkivät näihin matkahommiin jopa viideksi vuodeksi!
     Pääsin taksiin ja kevyesti Eurooppa-koulun portille, missä äidinkielen opettaja Jouko Isometsä oli vastassa ja sukelsimme suuren koulun sokkeloihin. Pidin kolme oppituntia Ahosta, tulenkantajista, dekkareista, Waltarista ja uudemmasta kirjallisuudesta. Paasilinnasta ja Huovisestakin puhuttiin. Sat sapienti. Virkkuina kuuntelivat lukiolaiset ja yläasteen kootut oppilaat auditoriossa. Hajanaiselta ja sirpaleiselta vaikutti tämä laitos, mutta kuri oli hyvä ja systeemiä pyöritettiin ilmeisen tehokkaasti noin kymmenellä kielellä.
     Bussilla ja metrolla löysin hotelli Standtonin helposti Central Stationin vierestä ja kuljeskelin vähän kaupungilla. Ihailin lennokkaita veistoksia ja Grand Placen huikaisevaa komeutta. Illalla Jouko nouti minut hyvään kalaravintolaan mainiolle illalliselle, mihin osallistui kolme naisopettajaa, fiksuja tietysti. Taitavat viihtyä siellä Rysälässä ja tehdä merkittävää opetustyötä, jota pieneltä osaltani yritin virkistää. Yksi oppituntiani seurannut sanoi, että puhettani olisi kuunnellut vaikka kuinka kauan. Kohteliaisuus?

Perjantai 11.5.2012
Eilen yksi oppilaista ilmoittautui Merja Rehnin tyttäreksi – tehtyään hyvän kysymyksen tunnin aiheesta – ja toi terveisiä. Otin yhteyden vanhaan ystävääni, ja niinpä aamulla Merja porhalsi kahville hotelliini. Juttelimme monenmoista hänen viihtyvyydestään ja kirjallisista töistään, myös Ollin riennoista. Hyvähermoinen kaveri taitaa olla. Huovinen osaisi kirjoittaa satiirin talousmiesten loputtomista neuvotteluista, mutta ilmeisesti ne ovat kestettävissä. Merja ei paljon Suomeen haikaile eikä elämistään valita, päinvastoin. Muistimme kauden, jolloin hän toimi Hämeenkyrön vt. kulttuurisihteerinä. Ehkä Brysselissä on kivempaa. Kuulin että yhteinen ystävämme Häksy on saanut hyvän viran Varsinais-Suomesta. Onnea!
     Merja heitti minut ystävällisesti lentokentälle, ja niin heilahdin viimein kotiin – vain lähteäkseni saman tien tapaamaan Vuokkoa WSOY:n vanhaan taloon ja sieltä Kosmokseen, missä aterioimme ja pistimme Huovis-kirjaani järjestykseen. Vuokko vaikutti tekstiin tyytyväiseltä ihan nykykunnossa, mutta lupasin ensi viikolla vielä vähän sitä lihottaa. Nimiehdotus on nyt: Hirmuinen humoristi.
     Ei auttanut, Kanada jyräsi meitin. Ehkä se vähän viilentää kuumaa kisahypetystä. Pitkästä aikaa rauhaisa koti-ilta Marjan kanssa. Hän kauhisteli mennyttä viikkoani: joka jumalan päivä jossakin riennossa. Mutta nyt rauhoitutaan perusteellisesti.

Lauantai 12.5.12
Snellmanin päivänä Svenska Teaterniin, sopii jo hyvin.
     Varmaan tämä kehuttu Kristina från Duvemåla olisi jäänyt meiltä tuonnemmas, ellei Kirsti olisi pontevasti järjestänyt lippuja. Niinpä eka parvella saimme ihailla tätä teosta. Onhan se nimittäin hieno! Voi miten vaivattomasti ja kauniisti toteutettu tarina, jossa olisi monumentin massiivisuutta, jos sille tielle olisi lähdetty. Muistamme Jan Troellin hitaan muhkeat elokuvat näistä Vilhelm Mobergin maastamuuttoeepoksista. Mikä aihe sopisikaan tähän aikaan paremmin. Nyt eepoksen kulkua oli kevennetty ja kirkastettu, mutta säilytti se silti kaiken koskettavuutensa.
     Ensemble on suurelta osin tuontipaketti lahden takaa, jo aiheeseen hitsautunut. Maria Ylipää omasta takaa loistaa pääroolissa. Mikä muuten kuvaa aikamme henkilökeskeisyyttä, että tämä on juuri Kristinan tarina. Voisiko Linnan Pohjantähdestä tehdä musikaalin: ”Elina Pentinkulmalta”? Tuskinpa. Mutta musikaali siitäkin vielä tehdään, saammepa nähdä. Tai peräti ooppera.
     Abba-veikkojen musiikki toistoineen, pelkistyneenä vietteli meidät Mobergin maailmaan, ei vieroittanut siitä. Tässä Kristinassa oli muutama huippukohtaus: maasta lähdön päätös miesten kesken vaimon vastustaessa, kullankaivajaveljen tilitys sekä riipaiseva Kristinan aaria Jumalalle: Du måste finnas. Paljon liikuttavaa, inhimillistä, lämmintä. Keskustelimme siitä, kuinka suomalaiset tekevät kireästi ja raskaasti, murheen murtamasti tai Smedsin tapaan vihaisesti karjuen kansalliset aiheensa: ei voisi kuvitella, että Linnaa tai edes Antti Tuuria voisi nähdä näin valoisassa ja kohottavassa hengessä, kaikesta kärsimyksestä huolimatta. Uskontohan on miltei pannassa meidän teattereissamme.
     Onnea Johan Storgårdille taiteellisesta ja myös kaupallisesta täysosumasta. Kaupunginteatterin vanha Viulunsoittaja saa todella tehdä syksyllä parhaansa pärjätäkseen edes samassa sarjassa. Entäs Kansallisteatteri? Koskahan siellä murtuu musikaalipato. Näitä ja muita mietimme jälki-istunnossa Viiskulman Primulassa Kirstin ja Marjan kanssa. Kiitos komeasta teatterikauden päätöksestä.

Äitien ja Floran päivänä 2012
Vehreä poutapäivä Hämeenkyrössä. Ihanaa on tänne aina palata. Marjan tulppaanit kukkivat punaisina. Toin hänelle lisäksi ruusun. Nautimme rauhasta ja kauneudesta.
     Eipä Suomen tappiokaan meitä murehdituttanut. Hauskaa oli nähdä jenkkien rivakkaa ja tuloksellista peliä. Suomen yletön lätkähypetys sai tervetullutta viilennystä. Ottelun paras välähdys oli Pitko kajauttelemassa Maamme-laulua Ahtisaaren ja Kummolan alapuolella. Pacius tuskin pyöri haudassa. Sen jälkeen tunnelma laski eikä Mattia enää näytetty laulamassa.
     Kesä tästä tulee. Kirjosiepponaaras on jo pesän valinnut. Urosta vielä laulattaa.

Maanantai 14.5.12
Selannut lehtiä ja vähän kirjojakin.
     Matti Mäkelä kirjoitti hyvin myönteisesti Huovisen jutuista, jotka on koottu Luonnonkiertoon, ja aivan aiheesta. Kyllä niistä aidon Huovisen löytää. Jotkut jutut oudostuttavat: mitähän tälläkin on meinattu. Mutta kiintoisia rosoja Huovisen kuvaan löydöt tuovat. Sitten on nuoruudennovelleja ja penkkiurheilijan purkauksia, selkeästi sijoitettu omiin osastoihinsa. Kova kirjailija osaa yllättää kuolemansa jälkeenkin.
     Anja Snellmanin Ivana B tuli luetuksi, otin siitä katkelmia esiin Brysselin Eurooppa-koulussa, kun esittelin uusinta kirjallisuutta. Satiiria sekin kirjailijana olemisesta kiihtyvän julkisuusmyllyn aikana, Anjan tapaan terävää ja trenditietoista.
     Jaan Krossia luen hitaasti, miettien ja nauttien: Kuningasajatus on vasta puolivälissä, Vilms vasta matkalla Helsinkiin. Miltei maneerina tuo epävarma historian palasten sijoittelu yhteyksiinsä, nuoren tutkijan oma tilanne vähintään yhtä tukala kuin kohteensa. Sama ilmapiiri kuin Sofi Oksasen Puhdistuksessa, tiheänä ja ilmavana, älyllisesti rakentuvana. Puuttuuko Krossilta se tunteen viilto, joka on nostanut Oksasen heti suurmenestyksen?
     Laittelen viimeisiä vetoja samalla omaan Huovis-kirjaani, tilkkeitä rivien väleihin. Oikeastaan nautittava työvaihe. Mikä nyt jää pois, se jää. Aamulehdessä oli jo myönteisiä mainintoja syksyn kirjasadosta.
     Kävimme Kierikkalan laella Vilja Pylsyn kutsusta ideoimassa tulevaa Sillanpään 125-vuotismerkkivuotta 2013. On helppoa heitellä kaikenlaista, eri asia miten niitä sitten toteutetaan. Sillanpää ei nyt ole mitenkään huomion keskiössä, joten raikkaat ja tuoreuttavat ajatukset ovat tervetulleita. Naisteema näyttää nousevan, Sillanpää oli Ahon työn jatkaja myös naisten mielenliikkeiden herkkänä kuvaajana. Aina klassikko kannattaa nostaa unohduksesta, kun tilaisuus tarjoutuu. Ylen kirjallisuusohjelmat eivät ole miesmuistiin maininneet Sillanpäätä. Kuinka otollinen kohde hän olisi valoisan suvi-illan lukupiiriin. Hyvä kun pysyy varastossa.

Tiistai 15.5.12
Myllykolun Eemeliä harjoitellaan Myllykolussa, mikäs sen hauskempaa. Iltakävelin katselemaan. Vilma Tala ohjaa riuskoin ottein, näyttelijäin joukossa vanhoja tuttuja ja uusia kasvoja. Onpa Suti Aittoniemikin vielä vääntäytynyt Ollilan isännän muhkeaan rooliin!
     Itse teatteri katsomoineen on vielä rakennusvaiheessa, toivottavasti se valmistuu ensi-iltaan kesäkuun loppuun. Jotenkin hellyttävää, 40 vuotta vanha näytelmäni kokee taas uudestisyntymän.
     Luokkatoverini Harry Haba Halén kertoi eilen tarkoin tiedoin ja hauskasti radiossa kiinalaisten vallityöläisten vaiheista Suomessa ensimmäisen maailmansodan aikaan. Tämä maanantaisarja maahanmuuton historiasta on todella valaiseva ja vailla opettavia asenteita. Rinnastukseksi tarjoutui taannoinen kirjallisuusohjelma Raili Mikkasen uudesta romaanista, joka käsittelee samaa aihetta ja ajanjaksoa, kiinalaismiehen ja suomalaistytön rakkautta. Haastattelussa ajanmukaisesti terotettiin, kuinka me pelkäämme ja suhtaudumme ennakkoluuloisesti kaikkeen erilaiseen. Haba kertoi, että kun kiinalaiset olivat tyytymättömiä suomalaiseen työnjohtajaan, he räjäyttivät tämän ilmaan. Ehkä tämmöinen erilaisuus vähän pelottikin.
     Kirjoitan tätä jo helatorstain aattona, silmäys lehtiin: Veikko Huovinen on kovassa nousussa! Hesarin pääkirjoitus käsittelee Kreikan tilannetta ja siteeraa lopuksi Havukka-ahon ajattelijan viisaita mietteitä kaukoviisaudesta. Sillä lailla.
     Aamulehdessä J. Brander arvioi Arto Paasilinnan elämäkertaa ja tekee pari pahaa virhettä. Ensinnä kirjallinen eliitti muka ”söi, joi ja lannoitti karvalakkirealismia” ja väheksyi Paasilinnaa. Varsinaisia realisteja kuten Päätaloa tai Linnaa kirjallinen eliitti ei koskaan suosinut. Toiseksi väheksyvä rinnastus Mauno Saaren Haavikko-kirjaan menee metsään, sillä Haavikko ei ollut Paasilinnan tapaan aivohalvauspotilas. Asiantuntemus ei tekisi pahaa. Kulttuuritoimitus voisi vähän katsoa, keitä se kelpuuttaa arvostelijoiksi.

Helatorstaina 2012
Savusaunakausi alkoi eilen. Sama ihmeellisen pehmeä löyly kuin ennenkin. Järvessä uskalsin vain viruttautua. Tyyni runollinen ilta. Itku oli päästä pelkästä ilosta.
     Siinä paisuu vanha puuvene ja odottaa kalaan pääsyä. Uusi katiska saalistaa sillä välin kohtalaisesti.
     Tänään viimeiset piirrot kirjaan. Vielä pari haastattelua, sitten vedokset ja sillä siisti. Jossakin vaiheessa on lopetettava, vaikka mieli koko ajan kehittää uusia lisäyksiä.
     Illalla todettiin, että jääkiekko voi kehittää parhaan trillerin. Jähmetyimme katsomaan kuinka Suomi 8 sekuntia ennen loppua ratkaisi voiton USA:sta. Pieni Suomi mahtavaa Amerikkaa vastaan. Ihmeellinen on maailman meno.
     Lauantaina on välierä Venäjää vastaan. Minä muistan vielä, kuinka punakone jyräsi Suomen Hesperian puiston avokaukalossa 10-0 tai jotain sinne päin. Pakkasessa seistiin isojen äijien takana eikä nähty paljon mitään. Nyt nähtäneen toiset luvut.

Perjantai 18.5.12
Vilkkaasti liikennöity. Ajoin Helsinkiin ja tapasin Niemenmäessä rouva Hilkka Toivosen, Veikko Huovisen vanhemman sisaren. Terävä, asioista tietoinen daami. Haastattelin vajaan tunnin. Viimeisiä piirtoja kirjaan.
     Painelin Kosmokseen, ja Vanhan kirkon puistossa tuli vastaan Aarne Laurila museokierroksellaan. No kimppuun heti parilla Huovista koskevalla kysymyksellä. Lisää muuan pikapiirto kirjaan.
     Kosmoksen loosissa nautimme paistetut silakat Arto Seppälän kanssa ja puhuimme pitkäänkin Huovisesta, josta Arto teki sen ensimmäisen puolimatkan elämäkerran jo 1975. Taas muutamia tarkentavia piirtoja, jotka siirsin vielä tiedostoihin kotona ja sinkautin viimein koko letkan Vuokolle WSOY:n uumeniin. Hitto kun helpotti. Nyt en ajattele koko kirjaa ainakaan viikkoon.
     Puhuimme Arton kanssa kaikkea muutakin ja sovimme Töllinmäen kesäpäivän ohjelmasta 8.7. joka käsittelee, kas kummaa, Veikko Huovista. Arto lupasi tulla puhumaan.
     Ravistauduin tästä aiheesta irti illalla Kaupunginteatterissa, missä meni vielä viimeisiä kevään kertoja Sylvi ja Anita. Näin sen viimeksi ensi-illassa helmikuun alussa. Puhuin ensin aiheesta Matka-Sunin teatterimatkalaisille, joukossa monia tuttuja kyröläisiä ja ikaalislaisia. Vaikuttivat tyytyväisiltä näkemäänsä. Esitys oli hyvin pysynyt kuosissaan. Heidi oli tainnut lisätäkin Anitan temperamenttia. Lähetin näyttelijöille pullot viiniä, jotta voivat huuhdella talven repliikit kurkuistaan. Aloitimme tätä tointa naisten kanssa heti esityksen jälkeen Juttutuvassa, missä oli vilkasta ja pöytään tulijoita tyrkyllä. Torjuimme urhoollisesti. Heidillä on muuttoputki, ja Eeva-Liisakin vapautuu ja ihmettelee vain, että kuinka tästä tämmöinen menestys tuli. Syksyllä esitykset jatkuvat, nekin myyty jo pitkälle.

Lauantai 19.5.12
Lähdin aamusta Kyröön ja ehdin hyvin puolilta päivin Töllinmäen talkoisiin, missä oli toistakymmentä henkeä ja erinomainen tarjoilu: sihteerikkö Johanna toi kahvia ja voileipiä ja Vilja Jeren tekemää suppilovahverokeittoa. Hieno tunnelma, siivottiin, haravoitiin ja saatiin paljon aikaan, ideoitakin syntyi juhlavuoden varalle.
     Loppupäivä olikin keskityttävä lätkään. Venäjä peittosi niin suvereenisti Suomen, ettei jäänyt mitään seliteltävää. Vanha punakone tuntui nousseen haudasta, niin tarkkaa ja ihailtavaa oli veli venäläisen peli. Kuumentunut läktähype sai kenties tervetullutta viilennystä.
     Suuresti ilahduimme Slovakian hienosta voitosta illalla, lähinnä sen vuoksi, että pelaajien oma riemu oli niin tarttuvaa. Kisojen suuri yllättäjä! Tuleepa kiinnostava finaali huomenna. Entä kuinka leijonat jaksavat terästyä pronssipeliin tsekkejä vastaan?
     Futistakin vähän jaksettiin saunan päälle silmäillä, mutta tasaista tahkoamista oli, kesken oli jätettävä. Sitten aamulla kuultiinkin, että Chelsea voitti peräti jännän rankkarikisan jälkeen. Olisihan se ollut nähtävyys, mutta sänky kutsui.

Sunnuntai 20.5.12
Helpottavaa taas, kun tämä matsibuumi loppuu. Suomi olisi vähän paremmalla onnella voinut nousta pronssille, mutta tappiot terästävät ja puhdistavat henkeä. Slovakia oli vailla mahdollisuuksia rautaista Venäjää vastaan. Itäblokkiin on luisunut lätkän kuninkuus. Eihän lajia laajasti harrastetakaan, mutta sitä kiihkeämmin siellä missä harrastetaan.
     Aamulehti sai uuden kolumnistin Kari Häkämiehestä, joka aloitti eilen terävästi. Hyvän kolumnin tuntee kahdesta: juttu alkaa kiinnostavasti, mutta ei vielä tiedä mihin se päätyy. Ja loppu on napakka, looginen. Täytyy olla jännite. Enimmäkseen kirjoitetaan aika löysiä lorotuksia, joista heti näkee mihin tähdätään.
     Talvivaaran kaivoksesta valtava juttu Hesarissa. Taas muistan, kuinka tännekin meidän takamaille tutkittiin nikkelikaivoksen mahdollisuuksia joskus 1990. Terästyin hirmuisesti vastustamaan – hehheh – niin kuin se mitään olisi vaikuttanut. Kirjoitin näytelmän Sarvipäiden paratiisi ja vetosin sillanpääläiseen maisemaan ja kaikkea. Loka Laitinen pilkkasi moneen kertaan tällaista asennetta. Nyt voi huomata, kuinka oikealla asialla oltiin, eikä kaivostakaan onneksi tullut. Ei kai löytynyt tarpeeksi nikkeliä. Olisihan hienoa, jos tässä olisi pantu maisema sileäksi, kaivos haissut ja saastuttanut seuraavat 60 vuotta.
     Mitä Veikko Huovinen kirjoittaisi Talvivaarasta? Ei ehtinyt havaita vaaroja kotinurkillaan. Ympäristöministeristä saa viitteitä. Turhasta luonnonsuojeluhössötyksestä Veikko ei pitänyt, mutta kyllä hänkin todellisen ongelman olisi nähnyt ja repinyt siitä sapekasta satiiria, uskoisin.

Maanantai 21.5.12
Marja lähti Turkuun, autotonna jäin mä tänne. Mutta hyvin pärjätään.
     Vierailin FES 125 toimikunnan kokouksessa Vilja Pylsyn kyydissä. Juhlavuotta 2013 jälleen suunnitellaan. Pääasia on saada hankeanomuksen kautta kuntaan rahaa, kuten puheenjohtaja Eero Norokorpi realistisesti tiivisti. Sitä hankesuunnitelmaa siinä pyöriteltiin, pyörryttävä määrä ideoita on siihen varistettu. Saa sitten nähdä mitkä toteutuvat, tuskin on tarkoituskaan kaikkia toteuttaa. Muutamaa seikkaa kommentoin. Näissä hankkeissa on se merkillisyys, että tapahtumat eivät saa tuottaa, sillä muuten kuulemma pääsylipputulot liukuvat kaikenlaisten Ely-byrokraattien ahnaisiin käsiin. Tätä on jotensakin vaikea ymmärtää.
     Toinen seikka on se, että Sillanpään tasoista kirjailijaa ei pitäisi tarkastella kovin paikallisesti, vaan saatava laajemmat piirit näkemään tämän merkillisen ajattelijan ominaislaadussa tähänkin aikaan osuvia piirteitä. Se vain ei ole kovin helppoa.
     Vilja kumminkin tehokkaasti tuottaa papereita ja hoitaa siinä sivussa lapsiaan Tuurea ja Saagaa, jotka keikkuivat kyydissä mukana.
     Polttelin takapihan risuja ja hukkasin siinä savussa silmälasit rintataskusta. Etsinnät jatkuvat.

Tiistai 22.5.12
Yksi järjetön juttu. Istuttiin F.E. Sillanpään Seuran johtokunnassa ja laitettiin hankesuunnitelmaa kuntoon vuodeksi 2013. Vilja sen on äärettömän huolekkaasti laatinut, me vain siunailimme. Mutta nyt näissä verrattomissa joutsenten reiteissä ja muissa hankkeissa on Eu-periaate, jonka mukaan kaikki valinnat ja hankinnat on kilpailutettava. No hyvä. Vilja Pylsy on syvällä näissä asioissa ja tehnyt jo pirusti töitä ja tiedottanut ja siis ainoa mahdollinen valinta projektivastaavaksi, mutta eikö mitä – on pantava tämän älyttömän muodon vuoksi ilmoitus lehteen ja tehtävä julkiseen hakuun! Sama koskee kaikkien yli 500 euron nippelien hankintoja, joita näissä hommissa riittää. Kuinka paljon tuikiturhaa työtä teetetään jonkun teoreettisen periaatteen tähden! Voi pyhä yksinkertaisuus.
     Onko niin, että me suomalaiset vain suostumme tällaisen narutukseen omaa tyhmyyttämme ja kiltteyttämme. Jokainen byrokraattinen pilkkusäännös otetaan täällä haudanvakavasti. Ei osata oikaista edes siinä, missä terve järki sanelisi luonnollisia ratkaisuja.
     Murheviesti kantautuu Myllykolusta: Suti Aittoniemi luopuu roolista Eemelissä, terveys ei kestä. Hyvä kun ilmoitti ajoissa, paikkaaja jo saatu. Muheva tyyppi menetettiin. Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvää: Suti on Suomen kurittomin ja omavaltaisin näyttelijä, joka panee säännönmukaisesti omaa savimultahuumoria repliikkien sekaan. Ehkä paikkaaja pysyy paremmin alkutekstissä, toivoo kirjoittaja.

Torstai 24.5.12
Tapausten riento kiihtyi. Kun Kari Suomalainen oli kirjoittanut Veikko Huoviselle repäiseviä kirjeitä (tallessa arkistossa), yritin jäljittää Huovisen mahdollisia vastauskirjeitä. Lippe Suomalaisen vihjeestä ja Päivi Myllylän etsintätyön ansiosta selvisi, että niitä onkin muutamia Visavuoressa Karin paviljongin kätköissä pahvilaatikossa. Päivi jo viittoili, että ovat kieleltään varsin meheviä. No niitä kiidin lukemaan suoraan futisharjoituksista aamulla.
     Riemukkaita hetkiä paviljongissa! Päivi tarjosi ystävällisesti kahvia ja lukurauhan. Huovinen ja Kari kalistivat railakkaasti kilpiä suhteestaan sotaan ja rauhaan. Tästä saan värikkään jakson lukuun, joka käsittelee Rauhanpiippua ja pasifismia. Vielä ehdin lisätä ne tiedostoon. Joskus onni potkii tutkijaa.
     Viivähdin katselemassa näyttelyssä Karin kuvia, vieläkin ne naurattavat. Ylivoimainen kyky hän oli alallaan. Kuinka sanoikaan päätoimittaja Tikkaselle, kun hänelle etsittiin Hesarissa seuraajaa eikä tuntunut löytyvän: - Eihän Sibeliuksellekaan ole löytynyt seuraajaa...
     Marja tuli eilen ja elämä palasi mallilleen. Heti kolmisen tuntia etsittyään hän löysi kuin löysikin silmälasini takapihalta! Siinä tarvittiin tosi tarkka silmäpari. Mummi oli iloinnut Aslan (2 v) seurasta Turun puistoissa ja kirkossakin. Pannut pojan penkkiin istumaan ja pitänyt saarnan lukupulpetista. Asla kuulemma nauroi katketakseen.
     Muuten kun katselin Tauno Palon ja Ansa Ikosen ensimmäistä elokuvaa Kaikki rakastavat (1935), tuli taas esiin millaiselta moraalin perustalta vanhempamme tulivat. Ennakkosensuuri puuttui kohtaukseen, jossa renki (Matti Lehtelä) sylkäisee kolme kertaa ja läimäyttää piikaa (Elna Hellman) kerran takamuksille. Tämä oli 30-luvun kasvatusideologiassa liikaa! Alkaa ymmärtää entistä paremmin edeltäviä sukupolvia.
     Turha iloita liian aikaisin tutkijan onnenpotkusta. Aurinkoisella parvekkeella join eilen kahvia ja luin postia. Tuore Hiidenkivi niuhottaa hyvin tyypillisin ennakkoasentein Aho-kirjasta Naisten mies ja aatteiden. Asialla turkulainen kulttuurintutkija. Turusta en ole juuri saanut kiitoksen sanaa. Syksyllä kirjani teilattiin Turun Sanomissa koko sivun laajuisesti, aiemmista puhumatta. Olen jo tällaiseen paatunut, hällä väliä.
     Sitä paitsi aamulla futiksessa sain vain kaksi rankkaria sisään, maanantaina sentään neljä. Onni ei voi potkia kaikilla alueilla. Perunat ja tillinsiemenet sain sentään maahan. Tulosaunassa Marjan kanssa vallitsi leppeä tunnelma, sehän tässä on pääasia.

Helluntaina 2012
Juomme aamukahvia parvekkeella, selaamme lehtiä ja ihmettelemme ympäröivän maailman kauneutta. Alman tuomi kukkii hulluna, samoin rannan rehevät tuomet. Tämä on oikein tuomien kevät. Huumaava tuoksu täyttää ilman.
     Toukotyöt on tehty, maat kylvetty, nurmi leikattu, pari katiskaa järvessä, kirjakin hyvää vauhtia menossa painoon. Kaikki niin hyvin kuin kunnossa eikä kuitenkaan.
     Suuret tapaukset vyöryvät ylitsemme. Suomi tippui euroviisuista, mutta Ruotsi rynnistää. Prinsessakin siellä kastettiin juhlavin menoin. Mitä meillä on? Hesarin Toisen miehen tavoin voimme vaipua myöhäisiän masennukseen, ellemme pidä varaamme. Kun kaikki menee metsään, lehtikin omistaa metsäteemalle monta sivua.
     Vakava juttu on, jos joku ammuskelee huvikseen ihmisiä. Minusta on selvää, että tämä on osaksi virtuaalipelien ansiota eikä vain ahdistuksen seurausta. Joku haluaa jännitystä elämään ja kertoilee vapautuneesti poliisille, kuinka kaikki tapahtui. Presidentti vastasi hyvin toimittajalle, joka kysyi mitä tämä kertoo arvoistamme. Niinistön mielestä tapaus ei kerro arvoista mitään, vaan pikemmin epäarvoista.
     Tässä huminassa eivät pienen ihmisen tekemiset paljon paina. Ajattelen silti lämpimästi naisia, jotka vetivät perjantaina viimeisen näytännön Sylvistä ja Anitasta. Ansaitsevat kunnon loman. Esitykset jatkuvat elokuulta näköjään vuoden loppuun saakka. Hyvin ehtii vielä. Poistan pikkuhiljaa haikeana näiden sivujen otsikkokuvan, joka kertoo helmikuun ensi-iltatunnelmista. Pannaan se galleriaan talteen, syksyä odottamaan.

Maanantai 28.5.12
Kari Häkämiehen kolmas poliisiromaani Poliittinen ruumis on tekijänsä paras, erityisesti taidokkaasti punotun juonen ansiosta. Henkilökuvaus voisi kaivata lisää väriä ja elävyyttä, miksei syvyyttäkin, mutta päähuomio on kiinnitetty erityisesti muutaman harhautusjuonen kehittelyyn, ovelaa kieltämättä. Tapahtumat kiinnittyvät tämän ajan poliittiseen todellisuuteen, kuitenkin niin, että suorat ja helpot yhteydet vältetään. Hyvä yhteiskunnan tuntemus ja paikallistuntemus Helsingissä ja Tampereella lisäävät kirjan mielenkiintoa. Loppuratkaisu onnistui ainakin minut yllättämään.
     Sikäli ihmettelen vähän Hesarin kritiikkiä, missä vaadittiin kehiin lisää Häkämiehen vahvuuksia. Miten niin? Pitäisi muka kurkistella eduskunnan saunaan. Eikö lukija huomannut, että teos kulkee hyvinkin läheltä tekijän omia kokemuksia, muutettavat on vain muutettu. Sisäinen pääteema on entisten ”ikävien asioiden” paino ihmisten uralla ja mielissä. Mukana välkähtelee myös poliittisen paluun mahdollisuus ja mahdottomuus, ortopedin ja ent. kansanedustajan Jaakko Raskin kohdalla. Sivujuoni liittyy rikoksiin ja vaivihkaa myös sisäiseen pääteemaan.
     Mutta entisen poliitikon ja virkoja vaihtavan risteilyohjuksen kirjaahan luetaan vähän noin käsivarren mitan päässä kulttuuriosastoilla. Näin myös Aamulehdessä tänä aamuna. Nopeat kritiikit kertovat kuitenkin, että kirjoittaja herättää jatkuvaa mielenkiintoa.
     Kun tulin vielä kerran katsoneeksi Komisario Palmun erehdystä päivällä, mehevän henkilökuvauksen merkitys korostui. Kassila on sen hienosti noukkinut Waltarin kirjasta ja vähän korostanutkin. Ehkä Häkämiehen poliisikaksikko jää vähän luonnekuviltaan valjuksi, enemmänkin hän keskittää jonkun luuserin kuten Mauri Takametsän uskottavaan kuvaukseen. Jäljillä ollaan, lisää ytyä ihmisiin!
     Matti Kassilan uuden kirjan Suurten elokuvaohjaajien jäljillä luin myös, siinä on paljon toistoa ja tuttua Kassilan uralta, mutta myös uusia välähdyksiä mm. kv. yhteistyöelokuvien surkuhupaisista vaiheista. Bergmanin ja Hitchcockin ohjaajaprofiileihin on syytä palatakin. Eniten Kassila kuitenkin luonnehtii itseään, ja kyllä hän silloinkin on suuren ohjaajan jäljillä. Mieltäni ilahdutti Carnén Paratiisin lasten esiinnosto, kun katsoin sen äskettäin tallenteelta – hieno työ. Myös Jean Renoir kuuluu suurten joukkoon. Mutta kotimaisia kollegoitaan ja nuorempiaan Kassila rusikoi turhankin ärtyneesti, hänellä olisi varaa kohota jo kotisarjan yläpuolelle.

Tiistai 29.5.12
Hyvinkään ampumisia ajatellessa tulee mieleen, että kovaan pärjäämiseen yllyttävässä yhteiskunnassa mentaaliset häiriöt tietysti yleistyvät. Hyvä skribentti Matti Apunen ruoskii toistuvasti nuoria yrittämään ja rikastumaan sekä hylkäämään leppoisan elämän, työnantajansa uskollisena palkkarenkinä. Käsky on käynyt. Mutta jos ei pärjää, ei halua eikä onnistu, mites sitten. Joka taholla loistavat superpärjääjien esimerkit, niihin kuuluu menestyneesti myhäilevä Apunen itsekin. Tulkaa perässä! Mutta jos ei niin sitten ei. Karvas katkeruus kasvaa. Voi olla lyhyt askel oikosulkuun ja mielettömään tekoon. Että edes kerran mainittais.
     Väkivaltapelit antavat helppoja keinoja, ideoita, matalia kynnyksiä itsekin yrittää kerran tosimielessä. Tuskin paljon auttaa, vaikka aseet suljettaisiin suureen kaappiin ja upotettaisiin syvyyteen. Halukas löytää aina aseensa. Tämähän on asekätkijöiden luvattu maa, historia todistaa. Laki puree keskivertoon, mutta ei poikkeustapauksiin.
     Samaan aikaan mieletön väkivalta rehottaa jossakin Syyrian kylässä. Tuntuu kuin ei keskiajalta olisi paljon edistytty, illalla alkanut uusi sarja katedraalinrakentajasta ja vallanperimyskiistoista Britanniassa sisälsi paljon reilumpaa, taistelevaa väkivaltaa kuin Syyrian sotilasjoukkojen alkeellinen teloitusvimma. Tämmöisessä maailmassa on vain elää kolkuteltava.
     Jospa nuorentuneet demarit parantavat taas kerran vanhan maailman. Olisiko mitään toivoa? Ainakin Urpilainen tuuletti vankkaa asemaansa kovin toisenlaisin ottein kuin vaikkapa Rafael Paasio ennen vanhaan. Pomppivin rinnoin rauhaan ja rakkauteen! Ei kai nyt talouden taisto paikasta valossa voi koko ihmisen osaa määrätä. Varmaan voi, sanoo Apunen, ja on tietysti oikeassa. Odotellaan vaan uusia ammuskelijoita ja epätoivon purkauksia.
     Oikeassa ovat muuten nekin parkaisijat yleisönpalstoilla, jotka syyttävät kurin katoamista kodeista, vanhemmuuden häviötä ja lasten heitteille jättöä henkisesti. Milläs ponnistat onneen ja menestykseen, jos heti kasvupohja pettää.

Torstai 31.5.12
Teen come backia kentällä, kuten Pitko voi todistaa (johtaa pisteissä). Peli kulkee taas, ja kohtuullisesti rankkareita uppoaa ihmetorjuntoihin toisinaan venyvän Esan taakse. Kyllä tämä tästä. Matti oli ollut puhumassa Sääksmäellä Ritvalan Helka-juhlilla. Vertailimme kokemuksiamme. Vahva yleisömenestys pitää vanhimman kesätapahtuman hyvin hengissä.
     Arabikevään huuma valloitti taannoin, mutta nyt on ääni kellossa muuttunut. Egyptissä vaadittiin kiihkein mielenosoituksin vapaita vaaleja, ja kun ne saatiin, osoitetaan melkein yhtä kiivaasti mieltä vaaleissa menestynyttä vastaan. Taisin aavistella jotakin tällaista, Sinuhen opetuksiin vedoten: valta vaihtuu, mutta köyhä kansa kärsii aina eniten. Historia voi vielä osoittaa, että Mubarak oli sittenkin edistyksellinen ja luja presidentti. Huonompaan mennään, jos islamiveljeskunta saa yliotteen. Eikä Mubarakin luottomiehelläkään helppoa tule olemaan, jos hänet valitaan. Demokratia vaatii opettelua, jos se yleensä on luonnistuakseen. Suo siellä, vetelä täällä, paitsi että onko Egyptissä edes kunnon soita.
     Erkki Helaniemi kertoo tuulahduksen menestyneitten maailmasta Hesarissa. Juuri nämä esikuvat voivat ihmisiä lannistaa, joitain tietysti innostaakin. Mutta onneksi on sentään Ben Z huutelemassa vähän tolkun ääntä vastatuuleen. Yltiörikkaudesta on viimein tehty häpeilemätön hyve täällä kateellisten pohjolassakin.
     Jaan Krossin Kuningasajatus on suurenmoinen romaani, yhdistää kuluneesti sanoen nerokkaasti kertojan tutkimuksen Viron varhaisen itsenäisyysmiehen Jüri Vilmsin kohtalosta tutkijan omaan kohtaloon. Mikä paralleeli! Tällaisen kun laskee kädestään, on pitkään sekä onnellinen että surullinen, niin ahdistava on kuvattu poliittinen tilanne. Onnellinen olen laskiessani levolle: saan nukkua omassa pehmeässä sängyssäni eikä tarvitse virua vankityrmässä tai työleirissä.
     Tulee olemaan hyvinkin jännittävää syksyllä lukea, mitä Sofi Oksanen kirvoittaa esiin uutta tästä varsin käsitellystä aihepiiristä. Voiko olla enää Krossin ylittäjää?

henkilötiedot| kalenteri| päiväkirja| julkaisut
kirjoituksia | galleria | palaute