
Ajankohtaista nyt:
Kaikki maailman lapset - UNICEF -laulun sävelmä ja tekstinteko-ohjeet
Kymmenen vuoden tauon jälkeen on nyt ilmestynyt Mikon uutta laulutuontantoa aikuisille
levyllä Peilikuva hämärtyy (Roima RMCD 007). Tuttuun tapaan laulujen sisällöt liikkuvat
yhteiskunnallisista aiheista filosofisehkoon pohdiskeluun ja hilpeään irrotteluun.
Tyylikeinot puolestaan ulottuvat lähes haudanvakavasta paatoksesta hirtehiseen vinoiluun.
Levy sisältää Perkoilan omien laulujen lisäksi kolme käännösversiota amerikkalaisten
laulaja-lauluntekijöiden Tom Lehrerin, Kinky Friedmanin ja Merle Travisin levyttämistä kappaleista.
Tuottajana, sovittajana, äänittäjänä, miksaajana ja multisoittajana on toiminut kitaristivelho
Janne Louhivuori. Lisäksi levyllä soittavat Taito Hoffrén (tuuba), Anna Hänninen
(tinapilli, bodhran, luut), Ville Ojanen (viulut) ja Heikki Uimonen (kitara, National Steel).
Kuluvan vuoden aikana on tulossa myös uusi lastenlevy Kennel-yhtyeen voimin, työnimenä
levyllä on Taas ne haukkuu.
Muitakin projekteja riittää. Vuoden alkupuolella päivänvalon ovat nähneet KUT-teatterin
Paras Päivä -näytelmään tehdyt laulut ja Espoon Ymmerstan koulun oppilaiden ja kuvataiteilija
Marjo Poijärven kanssa tehty soiva näyttely Sirkusta - yötäpäivää. Lisäksi Espoon Auroran koulun
oppilaiden kanssa valmistettiin soittimet Kerhokeskuksen ja Kapsäkki -osuuskunnan tuottamaan,
Topeliuksen tekstiin perustuvaan näytelmään Suvikylän Syyne.
Roimamusiikki
Roimamusiikki on Perkoilan perheen edesmenneen Roima-kissan mukaan
nimetty levy- ja sekalaisyhtiö,jonka toimialoina ovat musiikkituotanto, äänitemyynti, ohjelmapalvelut,
soitinrakennus, soitinmyynti, musiikkikustannus ja kurssitoiminta. Peilikuva hämärtyy -CD on
ilmestynyt Roima-levymerkillä.
Roimamusiikin omat kotisivut löytyvät osoitteesta www.roima.fi
Roimamusiikki pitää myynnissä Mikon tuotantoa laajemminkin. Luetteloa saatavana olevista julkaisuista
voi tilata sähköpostitse täältä.
Roimamusiikki on aktivoitunut myös muiden kuin Mikon levyjen julkaisijana. Keväällä 2004 ilmestyivät
Roima-levymerkillä Vonkale-yhtyeen ensilevy "Seppo" (Ilona Korhosen lauluja tekijän sekä kanteletaituri
Pauliina Kauhasen esityksinä) sekä Herra Heinämäen Lato-orkesterin (Heikki Salo, Janne Louhivuori & co) uusi,
hämmästyttävä ja aikuistajuntaakin laajentava lastenlevy "Ilosofiaa".
Vuonna 2005 ilmestyi Tekijä Tuntematon -yhtyeen ensilevy ”Rakkauden ovi” joka sisältää modernia suomalaista
runoutta (Melleri, Mukka, Kotro, Tabermann, Hirvilammi jne) Jarmo Julkusen ja Mikko Perkolan (huom. ilman i:tä!)
tyylikkäinä sävellyksinä. Viime vuoden puolella ilmestyi myös valkovenäläisen cimbalistin Ina Sanfilippon ja
suomalaisen hanuristin Susan Ahon levy Cimbal Impressions.
|
Laulaja ja lauluntekijä Mikko Perkoila tunnetaan kekseliäästä
ja sujuvasta sanankäytöstään. Hänen laulujensa pienimuotoiset tarinat avaavat kuulijalle uusia näkökulmia
moniin tuttuihin asioihin.
Perkoilan ura levyttävänä taiteilijana on kestänyt jo 30 vuotta ja ensimmäinen soololevy ilmestyi vuonna 1980.
Viime vuosina tuotanto on painottunut lastenmusiikkiin, mutta uutta aikuismusiikkiakin syntyy pikkuhiljaa.
Myös kaikkialle maahan ulottuvat keikat painottuvat lastenkonsertteihin, joskin kuunteleva aikuisyleisökin on
Mikolle mieluinen.
Perinne- ja uusiosoittimien rakentelu on oleellinen osa Mikon musiikillista urakokonaisuutta. Useimmiten
lastenkonsertit päättyvät yleiseen soitinten kokeiluun. Musiikki on äänillä leikkimistä, ei sen kummempaa.
|