Skip to: site menu | section menu | main content

Currently viewing: antrea.fi » Juttuloi » Antrean Seurakunta I

Antrean Seurakunta I

Antrean Seurakunta 200 - vuotias (osa I)

Antrean Seurakunta

Kirkkoherra Salokkaan laatima kertomus seurakunnan vaiheista. Karjala 01.08.1924


Vuoksen laakso on ollut maamme vanhimpia asutuskeskuksia, ja jo historiallisen ajan alkaessa sen omistamisesta taistelivat länsi ja itä, Ruotsi ja Venäjä (Novgorod). Pähkinäsaaren rauhassa 1323 jäi Vuoksen yläjuoksun ympärillä oleva alue, n.s. Jääsken kihlakunta, Ruotsille ja siitä muodostettiin valtakunnan itäisin kirkollinen seurakunta, joka tuli alueeltaan sangen laajaksi. siihen kuuluivat nim. myös Ruokolahti, Rautjärvi, Kirvu, Antrea, Vuoksenranta, jopa osia Joutsenostakin. Jo uuden ajan alussa se oli Suomen väkirikkaimpia seurakuntia. Vuoden 1571 veroluettelojen mukaan on laskettu siinä olleen n. 9,000 asukasta. 1572 siitä eroitettiin Ruokolahti, johon Rautjärvikin kuului, ja ainakin jo 1611 oli Kirvusta tehty kappeli, jolla oli kirkkonsa ja pappilansa. Mutta vielä oli Ala-Vuoksen kyläkunnilla, jolla nimellä tarkoitettiin nykyistä Antrean seurakuntaa, pitkät matkat kirkolle, jonka vuoksi ne tekivät anomuksen, että saisivat rakentaa oman kirkon ja palkata oman papin, ja rupesivat toivorikkaina kokoamaan kirkon rakennustarpeitakin Lusikkasaareen (Muistiinpanoissaan seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra Alopeaus sanoo näitä kerätyn Naarmasaareen). Anomukseen kumminkin 1688 saatiin epäävä vastaus ja rakennushirret ja muut tarpeet saivat paikalleen mädäntyä. Sitten seurasi raskaita onnettomuuden aikoja, jolloin kirkon rakentamishanke hautautui. Ensin tulivat suuret nälkävuodet 1695-1697 ja rutto vei viidennen osan koko maan asujamistoa. Jääskenkin hautausmaahan haudattiin 1697 kaikkiaan 1029 vainajaa, tavallisen luvun ollessa vain 40. Huhtikuun 12 p. esim. haudattiin 150 ruumista ja vähän myöhemmin 90 kuollutta samana päivänä. Tällaisissa oloissa ei juuri tehnyt mieli seurakunnan perustamisajatuksissa liikkua.

Sitten Ruotsin nuori kuningas Kaarle XII alkoi 1700 suuren Pohjan sodan, joka pian heitti Suomen Isonvihan hirvittäviin pyörteisiin. Jääsken pitäjäkin oli jo muutamassa vuodessa joutunut venäläisten valtaan, mitkä julmuudella ja raakuudella kohtelivat maan asukkaita. Henkensä säilyttäneet pakenivat tai piileksivät salojen sydämmissä. Näiltä ajoilta on peräisin meidän päiviimme saakka säilynyt kansan keskuudessa tunnettu sanontatapa: "Koilinna kaatuu, mutta Sokanlinna seisoo", jolla tahdotaan ilmaista, että viholliset olivat löytäneet vain toisen Antreassa olevista kansan piilopaikoista. Jääsken silloinen kirkkoherrakin Ernst Gestrinius pakeni, kuten valtakunnan useimmat muutkin virkamiehet Ruotsiin ja kirjoitti tältä pakomatkaltaan kaksi liikuttavaa ruotsinkielistä valituslaulua, joista pakolaisten hätä ja vihollisten aiheuttama pelko erinomaisesti kuvastuvat.

Kun 30.8.1721 Uudenkaupungin rauha vihdoin teki sodasta lopun ja raja 1722 käytiin, jolloin halkaistiin seurakuntaruumis kahtia, joista toinen puoli jäi Ruotsin vallan alle ja toinen puoli liitettiin vihollisen maahan. Ruotsin puolelle jäivät molemmat kirkot, Jääsken ja Kirvun, jota vastoin ne 180 taloa, jotka liitettiin Venäjään jäivät ilman kirkkoa ja pappia. Heille ilmoitettiin vain, että elleivät he jaksa omaa kirkkoa rakentaa, ovat he liitettävät lähimpiin Venäjän puolella oleviin pitäjiin, siis Räisälään ja Muolaaseen. Tällaisissa oloissa heräsi oman seurakunnan perustamishanke uudelleen. Sen tarmokkain ajaja oli ruununvouti Sven Wising, joka omisti Käriniemen tilan nykyisessä Jääsken seurakunnassa. Kun hänenkin tilansa joutui Venäjän puolelle rajaa, otti hän kansan asian omaksi asiakseen. Hänen johdollaan pidetyssä kokouksessa päätettiin perustaa uusi seurakunta ja pyytää sen ensimäiseksi kirkkoherraksi Viipurin kappalainen Samuel Alopaeus. Tämän miehen luo tulivat kokouksen valtuuttamat lähettiläät, mukanaan kirjallinen anomus, joka oli päivätty Käriniemellä 16.6.1724, pyytäen häntä perustettavan seurakunnan esimieheksi. Alopaeus siihen suostui ja pian sen jälkeen ruununvouti Wising lähti Pietariin pyytämään, että ennen Jääskeen kuuluneet kyläkunnat saisivat oman papin ja saisivat samalla oikeuden rakentaa oman kirkon. 21.10.1724 hengellinen kollegio näihin pyyntöihin antoi suostumuksensa ja antoi samalla Alopaeukselle valtakirjan kirkkoherranvirkaan uudessa seurakunnassa. Näin sai Antrean seurakunta alkunsa.

Jo tätä ennen on Alopaeus muuttanut uudelle työalalleen. Ainakin näkyy hän 5.9.1734 täällä kastaneen lapsia.

Uuden seurakunnan ensi huolena on luonnollisesti oman kirkon rakentaminen. Sen vaiheista on Samuel Alopaeus siinä kertomuksessa, minkä hän on liittänyt kirkon ensimmäisen omaisuusluettelon alkuun, antanut vilkkaan kuvauksen. Sen mukaan valittiin kirkolle huolellisen harkinnan perästä paikka Hatulan kankaalla, jonne helmikuussa 1725 alettiin kyläkuntien yhteisvoimin kuljettaa hirsiä, lautoja ja muita rakennustarpeita. Pian näitä oli karttunut siinä määrin, että varsinaiset rakennustyöt voitiin "Kolmiyhteisen Jumalan nimessä" alottaa 28.4 ja jo seuraavan toukokuun 16 p. joka oli Helluntaipäivä, vietettiin siinä ensimmäinen jumalanpalvelus. Kirkossa oli silloin 9 hirsikerrosta kullakin seinällä. Jo 4.11. samana vuonna se saatiin lopullisesti valmiiksi. Oliko tappava rutto ja hävittävä sota siinä määrin vähentänyt työkuntoiset rakennusmiehet maassa, ettei tarpeeksi työvoimia omalla paikkakunnalla löytynyt, vai eikö näille uskallettu näin suurta rakennusyritystä antaa, se seikka ei asiakirjoista selviä. Sen vain Alopaeus mainitsee, että sekä rakennusmestari että rakennusmiehet ovat Venäjältä tuotuja, rakennusmestarina on ollut muuan Denis Danilovitsch ja rakennusmiehinä 12 nimeltä mainittua ryssää. Näitten rakentamina, kuten jo huomautimme, kirkko valmistui ½ vuodessa ja vihittiin juhlallisesti tarkoitukseensa 13.2.1726. Vihkimisen toimitti Venäjälle joutuneen Suomen kirkkohallinnon ylin johtaja, Viipurin tuomiorovasti Cristian Melartopaeus. Kirkosta tehtiin P. Andreaksen nimikkokirkko ja tahdottiin sillä ilmaista, että seurakunta on alkuaan kuulunut Jääskeen, sillä Jääsken kirkko on P. Pietarin nimikko ja kun Andreas ja Pietari ovat veljekset niin niiden kirkotkin, veljesten nimikkoina, muistuttavat yhteistä alkuperää. Kirkosta sai sitten koko seurakuntakin nimensä: P. Andreaksen seurakunta. Samalla kun kirkko vihittiin toimitettiin myöskin Samuel Alopaeuksen juhlallinen virkaan asettaminen.

Alueeltaan vastaperustettu seurakunta ei ollut mikään pikkuseurakunta. Pohjoisessa kulki sen raja Kaukolan nykyisestä pitäjästä lähtien länttä kohden eteläpuolitse Inkilän nykyisen rautatieaseman sulkien Antreaan Niukkalan ja Torajärven kylät Kirvussa sekä Käriniemen ja Kemppilänjärven kylät Jääskessä ja tunkeutuen syvälle nykyiseen Nuijamaahan, missä suuri Konnun kylä oli Antreaan kuuluva. Lounaassa ja etelässä oli sen rajana Viipurin nykyinen maaseurakunta ja idässä se rajoittui Räisälään ja Muolaaseen, sekä nykyiseen Heinjoen pitäjään. Asukkaita oli tässä seurakunnassa 1727 kirkonkirjan mukaan 3026 henkeä.

Samuel Alopaeuksesta Antrean seurakunta sai sangen sopivan miehen ensimäiseksi johtajakseen. Hän kuului sukuun, joka Itä-Suomen sivistyshistoriassa on suuresti ansioitunut ja vakaasti ja uutterasti hänkin näyttää työskennelleen saadaksensa uuden seurakuntansa olot kaikin puolin järjestykseen. Ensi vuodesta alkaen hän rupesi kirjoittamaan tarkkoja luetteloja kastetuista, vihityistä ja haudatuista sekä 1727 lähtien myöskin rippikirjoja, mitkä ovat nykyisten kirkonkirjojemme edeltäjät. niiden ja muidenkin kirkon arkistossa säilyneiden asiakirjojen avulla voidaan seurakunnan kehittymistä varsin tarkoin seurata.

Pappilaksi hankittiin ruununvouti Wisingin toimesta lähellä kirkkoa Hatulan Niemenkylässä sijaitseva talo, minkä Heikki Käppi oli ennen omistanut. Kamreeri J. Grove luovutti 1727 sen sekä muutamia lähitorppia alueineen varsinaiseksi kirkkoherran virkataloksi.

Seuraavan huolenpidon esineenä oli kellokastarin rakentaminen kirkon viereen. se valmistui 1730. Rakennusmiehinä olivat samat venäläiset kirvesmiehet, jotka olivat kirkonkin rakentaneet. 29.9.1731 saapui siihen kello, minkä Gerhard Meijer oli Tukholmassa valmistanut 1729. Sen paino oli 17 leiviskää, 6 naulaa ja hinta 76 ruplaa. Tämä kello vielä nytkin tekee palvelustansa Antrean kirkon kellotornissa.

Alkavan seurakunnan monenlaiset tarpeet kysyivät ehtimiseen varoja. Näihin aikoihin on kirjoihin erikoisesti merkitty seurakunnalla olleen 5 eri tulonlähdettä. Näistä ensimäisenä mainitaan haavirahat eli lipoilla kerättävät kolehdit. Toisena tulolähteenä on maksut hautasijoista kirkon lattian alla. Näitä maksuja on 6 eri luokkaa, riippuen siitä, miten lähellä kuoria hautasija on. Heti kirkon pääoven kohdalla on hautasijan hinta 16 kop., siitä vähän ylempänä 20, ja vieläkin lähempänä kuoria 32 kop. ristikäytävän kohdalle haudatuista vainajista on maksu 40 kop., siitä ylemmäksi kuoriin päin 50 kop. kuorin ja lattian alla hautasijan hintana on 64 kop. Kolmas tulolaji on hautauskellojen soitto. Voitiin soittaa samalle vainajalle kolmekin kertaa: Ruumissaaton lähestyessä hautuumaata, koulupaikalta lähdettäessä ja hautaa umpeen luotaessa. Kustakin soitosta suoritettiin-----. Neljäntenä tulolajina mainitaan paariveron käyttö, josta niinikään piti hellittää 8 kop. ja viidentenä ne sakkorahat, mitkä tuomittiin salavuoteudesta ja rikoksista yleensä. Näillä tuloilla koetettiin peittää seurakunnan juoksevat menot. 1732 saatiin seurakuntaan toinenkin pappi; silloin nim. Pietari Urenius nimitettiin Antrean kappalaiseksi. Kun hän seitsemän vuoden kuluttua siirtyi toiseen virkaan tuli kappalaiseksi Kristoffer Hoppius. Alopaeus näyttää tehneen parhaansa myöskin seurakuntalaistensa lukutaidon kohottamiseksi. Lukutaito olikin enemmän kuin 20 vuotta kestäneen sodan aikana tuntuvasti taantunut. Että kirkkoherran ponnistukset tässä kohdin eivät olleet turhat näkyy 1740 pidetystä seurakunnan tarkastuksesta. Tarkastuspöytäkirjassa nim. mainitaan; että lukutaito on viime tarkastuksesta lähtien (joka lienee pidetty kirkon vihkiäisten yhteydessä 1726) tuntuvasti parantunut. Suurin osa nuorisosta oli nim. lukutaitoinen ja vanhemmista useimmat osasivat katkismuksen pääkappaleet. Samassa tarkastustilaisuudessa otettiin puheeksi asia, joka tämänaikaisia uskonnollisia käsityksiä kuvaavana ansaitsee mainitsemista. kirkkoherra Alopaeus valittaa, ettei kansa pidä pitkäperjantaita oikeana pyhäpäivänä. Harvat seurakuntalaisista tulevat silloin edes kirkkoon. Sen sijaan pidetään apostolien nimipäiviä erittäin tärkeinä juhlapäivinä, jopa niin suuriarvoisina, ettei saa tehdä työtä edes tällaisen päivän edellisenä eikä jälkeisenäkään päivänä. Seurakunnalle selitettiin, ettei hengellinen eikä maallinen laki velvoittanut viettämään apostolien päiviä pyhinä, jota vastoin pitkäperjantai oli kristikunnan suurimpia juhlia.

1.11.1745 kuoli Samuel Alopaeus, joka jo jonkun aikaa oli ollut niin kivuliainen, että hänen oli täytynyt ottaa apulaisekseen pastori Henrik Passelberg. Uudeksi kirkkoherraksi tuli silloin Johan Schvindt, joka 16.1.1746 juhlallisesti asetettiin virkaansa. Tämäkin kirkkoherra lienee suorittanut varsinaiset papilliset tehtävänsä moitteettomasti, mutta seurakunnallisten luettelojen, niin kuin rippikirjojen ja tilikirjojen pito, oli melkoisesti puutteellisempaa kuin Alopaeuksen aikana. Siitä papistoa muistutettiinkin seurakunnan tarkastuksessa, mikä pidettiin 1752. 1700-luvun puolivälissä ruvettiin meidän maassamme entistä tarmokkaammin työskentelemään kansan lukutaidon kohottamiseksi ja samanlaisia pyrkimyksiä huomataan n.s. "vanhassa Suomessakin", joka kuului Venäjälle Niinpä määrättiin tarkastuksessa 1752 papisto entistä tarkemmin huolehtimaan rippikoulun pidosta ja kun kirkkoherra Schvindt valitti, että nuoriso vastenmielisesti tulee rippikouluun, määrättiin, että papisto ei saa laskea ainoatakaan nuorukaista tai neitosta ensi kerran Herran Ehtoolliselle, ellei tämä ole käynyt rippikoulua. Lukemisen opetuksesta huolehti täällä siihen aikaan niin kuin muuallakin etupäässä lukkari ( jossa virassa näihin aikoihin oli Ahokas- eli Ahockius-sukuun kuuluneita henkilöitä), mutta 1756 pidetyssä seurakunnan tarkastuksessa ehdoitti tuomiorovasti Magnus Alopaeus, että tänne perustettaisiin erityinen pitäjänkoulu. "Monien vastaväitteiden jälkeen" - sanotaan tarkastuspöytäkirjassa "antrealaiset suostuivat palkkaamaan erityisen pitäjän koulumestarin". Näin siis saatiin Antreaan ensimäinen koulu. Se toimi n.s. pitäjäntuvassa, joka oli rakennettu etupäässä kihlakunnan käräjien pitämistä varten ja sijaitsi alussa Naarmasaaressa.

Jo 1752 v:n tarkastuksessa seurakuntalaiset valittivat, ettei kirkkoherra aloittanut jumalanpalveluksia täsmällisesti, vaan usein sangen myöhään. kun vielä 1756 ilmeni samanlaisia valituksia, velvoitettiin papit alkamaan jumalanpalveluksen täsmälleen klo 9 aamulla. Jos oli ruumissaarnoja, olivat ne pidettävät siksi ajoissa, että jumalanpalvelus kumminkin voi alkaa klo 9. Kirkkoherra Johan Schvindt kuoli 1757 ja hänen seuraajakseen nimitettiin samana vuonna hurskasmielinen Johan Lindström. Hän oli uuttera ja jumalaapelkäävä mies ja nautti ulkopuolella seurakuntaansakin niin suurta luottamusta, että hänet valittiin tuomiokapitulin asessoriksi Viipuriin.

Seurakuntatarkastuksessa 1761 mainitaan, että kirkonkirjat ja tilit ovat oivallisessa kunnossa ja että papit ovat ahkerasti julistaneet jumalansanaa ei vain kirkossa, vaan pitäjän kaukaisimmillakin syrjäkulmilla. Lindströmin vaikutus ei kumminkaan tullut pitkäaikaiseksi. Hän kuoli nim. jo 1763. Kappalaiseksi oli hänen aikanaan tullut Hoppiuksen sijaan, joka siirtyi Uudenkirkon kirkkoherraksi, kirkkoherra Johan Schvindt-vainajan poika Lauretius Schvindt 1760.

Lindströmin jälkeen Viipurin justitsikollegio nimitti tänne kirkkoherraksi Johannes Laureniuksen, vaikka seurakunta vaalitilaisuudessa ei ollutkaan häntä kannattanut. Hänen saarnansa oli sanasta sanaan julkaistuista painotuotteista lainattu ja mitä siinä omintakeista oli, sillä hän koetti itseään seurakunnalle suositella. Hänen mielestään oikea pappi antaa seurakuntalaisten viat 10 kertaa anteeksi ennen kuin hän edes syyllistä nuhtelee. Ja oikea seurakuntalainenkaan ei rikkovaa lähimmäistään esivallalle ilmianna. tämänlainen saarna ei seurakuntalaisia miellyttänyt, mutta siitä huolimatta Laureniuksesta tehtiin Antrean kirkkoherra.

Laureniuksen ensimmäisinä vuosina kirkon uudestaan rakentaminen muodostui tärkeimmäksi seurakunnalliseksi kysymykseksi. Olivatko ryssät hutiloimalla työnsä tehneet vai mikä lienee ollut syynä siihen, että kirkko jo nelisenkymmenen vuoden kuluttua sen rakentamisesta oli niin rappeutunut, että sen uudelleen rakentaminen tuli tarpeen vaatimaksi. Tämä työ suoritettiin 1767. rakennusmestarina oli Collenius niminen mies ja kirvesmiehistä olivat useimmat suomalaisia, joskin muutamia venäläisiäkin vielä näkyy mukana. Uusi kirkko vihittiin juhlallisesti tarkoitukseensa seurakuntatarkastuksen yhteydessä 9. 3. 1768 ja pöytäkirjassa mainitaan erikoisesti että kirkko oli arkkitehtuuriltaan kaunis. Kirkon rakentaminen tuli tällä kertaa maksamaan 654 ruplaa.

Antrean seurakunnan pohjoisrajana oli 1722 sangen mielivaltaisesti käyty valtakunnan raja ja siitä oli seurauksena, että tämän rajan lähellä olevat kyläkunnat joutuivat seurakunnallisten tarpeittensa tyydyttämisessä varsin omituiseen ja tukalaan asemaan. Ne olivat paljon lähempänä entisiä Jääskessä ja Kirvussa olevia kirkkojaan kuin Antrean kirkkoa ja kun tietkin vanhastaan johtivat niille kirkoille päin, oli niihin paljon helpompi pääsy, kuin Antrean kirkolle. Sen jälkeen kuin Jääski ja Kirvukin 1743 olivat tulleet Venäjään liitetyiksi, kävivät näiden kylien asukkaat paljon useammin Jääskestä ja Kirvusta saamaan papillista palvelusta, kuin Antreasta ja siitä johtui seurakuntien välillä monenlaisia hankauksia. Jo 1756 likellä Kirvun rajaa olevat kylät pyysivät, että saisivat kastattaa lapsensa ja haudattaa vainajansa Kirvussa ja että ainakin vanhukset saisivat käydä siellä Herran Ehtoollisella. Viipurin hiippakuntahallituksen johtaja Magnus Alopaeus antoi luvan, että he saisivat siten menetellä niinä vuodenaikoina, jolloin pääsy Antreaan oli erikoisen vaikeaa. Mutta asia kaipasi tarkempaa järjestämistä, varsinkin kun Jääsken lähellä sijaitsevat kyläkunnatkin yleisesti kävivät Jääsken kirkossa. 1768 Antreassa pidetyssä seurakunnan tarkastuksessa ehdotti Jääsken kirkkoherra Esaias Pollack, että näille kyläkunnille annettaisiin oikeus käydä Jääsken ja Kirvun kirkoissa ainakin huonon kelin aikana ja että näiden seurakuntien papit saisivat kantaa niistä hautauksista ja lapsenkasteista, mitkä he antrealaisille suorittivat, kohtuullisen maksun. Tuomiorovasti Alopaeuksella oli monenlaisia epäilyksiä tällaisen järjestelmän suotavuudesta, mutta kun Antrean papit puolestaan suostuivat kirkkoherra Pollackin ehdotukseen ja kysymyksessä olevien kylien edustajat, etenkin Antti Suni, hartaasti tällaista järjestelyä pyysivät, ratkaistiin asia vihdoin seuraavasti. Kirvun lähellä olevat kylät saivat kastattaa lapsensa ja haudata vainajansa Kirvussa ja vanhukset saivat siellä käydä Herran Ehtoollisella vuosittain maarianpäivästä (25. 3.) antinpäivään (30. 11.) asti ja Jääsken likellä asuvat seurakuntalaiset saivat tehdä samoin Jääskessä keväisin maarianpäivästä vappuun asti ja syksyllä mikkelistä (29. 9.) antinpäivään asti. Tälle kannalle asia jäi, mutta sen järjestelyyn täytyi palata vielä useita kertoja myöhempinä aikoina.

Laureniuksesta ei seurakunta saanut kunnollista johtajaa. 1776 pidetyssä seurakunnan tarkastuksessa havaittiin, että kirkonkirjat ja omaisuusluettelot olivat mitä suurimmassa epäjärjestyksessä ja seurakuntalaiset valittivat ettei koko Laureniuksen kirkkoherrana oloaikana oltu pidetty pitäjänkokouksia. Kun huomautettiin, että kirkkokassasta ja tileistä kokonaan puuttuivat edellisen vuoden tulot, selitti Laurenius lainanneensa pojillensa, jotka opiskelivat Turussa. Lisäksi Laurenius oli niin juoppouteen vajonnut, että hiippakuntahallitus hänet lopuksi 1780 erotti virasta. Ei siis auttanut se, että hän jo vaalisaarnassaan oli tällaisten tapahtumain varalta teroittanut molemmin puolisen anteeksiantamisen merkitystä.

Kirkkoherraksi määrättiin nyt ilman vaalia seurakunnan kappalainen Laurentius Schvindt. Hänen jälkeensä kappalaiseksi tuli Andreas Saelan. Heidän ensimmäisinä virassaolovuosinaan kirkko laudoitettiin kauttaaltaan. Laurentius Schvindtin kirkkoherrakaudelta on kirkonarkistossa säilynyt niukasti seurakunnallisia tietoja. Se olikin ainakin taloudellisessa suhteessa vaikeata aikaa, sillä Vuoksi tulvi usein, ainakin 1780, 1784,1785 ja etenkin 1787. Myös tuli 1786 alituisten sateiden tähden kato. Lisäksi aiheutui 1788-1790 monenlaisia hankaluuksia Venäjän sodasta Ruotsia vastaan. Pian rauhan tultua Laurentius Schvindt kuoli 1. 11. 1791.

1794 tuli Antrean kirkkoherraksi fil.maist. David Starck, josta seurakunta sai varsin tarmokkaan ja lahjakkaan esimiehen. Hän oli samalla Wiipurin Tuomiokapitulin asessorina ja rovastikuntansa kontrahtirovastina, joten hänen vaikutuksensa ulottui laajemmallekin kuin omaan seurakuntaan. Hänen saarnalahjojaan kiitetään erikoisesti. Starck hoiti alusta alkaen rippikirjoja ja muita seurakunnallisia luetteloja erittäin huolellisesti ja piti tarkkoja pöytäkirjoja pitäjänkokousten päätöksistä. Kirkkoa korjattiin monin tavoin. Kun se tuntui vetoiselta, siveltiin kivijalka uudelleen muurilaastilla. Katto ja ulkoseinätkin tervattiin. Kirkkoherra valitti erikoisesti, että kirkko oli pimeä ja määräsi, että saarnastuoli oli rakennettava uudestaan ja siirrettävä miesten puolelle, jossa oli jonkun verran valoisempaa, jotta pappi edes näkisi lukea evankeliumitekstit. jotta kirkkoa voitaisiin tuulettaa oli neljä ikkunaa tehtävä avattaviksi.

Tähän aikaan oli kellotapuli, joka 1767 kirkkoa uusittaessa nähtävästi oli jäänyt korjausta vaille, käynyt niin ränstyneeksi, että kellot oli täytynyt siirtää oikealta paikaltaan melkoisesti alemmaksi. Jo aikaisemminkin oli pari kertaa päätetty rakentaa tapuli uudestaan (6. 1. 1779 ja 5. 1. 1791), mutta nyt vasta Starck asian toteutti.1796 tapuli tuli valmiiksi;- rakennusmestarina oli Juho Salonen. Kun yksi seurakunnan kolmesta kellosta oli 1780 särkynyt, päätettiin se myydä huutokaupalla enimmän tarjoovalle ja seurakuntalaiset suostuivat ostamaan uuden kellon, joka 1798 tuotiinkin Pietarista. Sitä ei hankittu kirkon varoilla, vaan talolliset sitoutuivat tilojensa manttaalin mukaan maksamaan summan kellon ostoon sillä ehdolla, ettei heidän ruumiin soitosta tarvinnut maksaa mitään, kunhan vaan hautaustilaisuudessa toimittivat jonkun miehen kelloa soittamaan. Torpparien ja työmiesten, jotka eivät suostuneet ottamaan osaa kellon ostamisen tuottamiin kustannuksiin, oli sen sijaan maksettava soitosta 16 kopeekkaa kerralta, lukuun ottamatta 8 Kavantsaaren torpparia, jotka yhdessä talollisten kanssa olivat olleet mukana kirkonkellon hankkimisessa. Kellolla soitettiin ensi kerran 11. 4. 1798 Hannilasta kotoisin olleen talollisen Elias Erkinp. Kostiaisen hautajaistilaisuudessa, ja sen muistoksi annettiin kellolle nimi "Elias"

Jotta pohjoisrajalla olevat kylät, jotka edelleen enimmäkseen kävivät Jääsken ja Kirvun kirkoissa voisivat ottaa osaa omankin seurakunnan kirkolliseen elämään, pidettiin vuosittain 2 jumalanpalvelusta Konnun kylässä ja 2 jossakin Kirvun lähellä olevista kylistä. Määrättiin sen vuoksi, että kyläläisten oli tultava näihin tilaisuuksiin Herran Ehtoolliselle, eikä sitä varten käytävä naapurikirkoissa. kuitenkin heille jätettiin ne oikeudet ruumiiden hautaamiseen nähden, mitkä heille 1768 oli myönnetty; ja kun näiden kylien asukkaat seurakunnantarkastuksessa valittivat, etteivät Jääsken ja Kirvun papit enää tahdo käydä sairasmatkoilla heidän luonaan, lupasi Wiipurin tuomiorovasti neuvotella asiasta Haminan tuomiokapitulin kanssa, jonka alaisia Jääski ja Kirvu olivat. Antrean papiston ponnistuksista huolimatta lienevät asiat edelleen jääneet sille kannalle, että noiden kylien asukkaat paljon enemmän käyttivät Jääsken ja Kirvun kirkkoja, kuin omaansa.

Seurakuntalaisten siveellistä elämää valvottiin Starckin aikana tarkasti. Kuudennusmiehet olivat velvolliset kukin alueellaan pitämään huolta siitä, että kodeissa vietettiin sopuisaa ja vakavamielistä elämää. Törkeitä rikoksia tapahtui harvoin, mutta perhe- ja naapuririitoja oli joka pitäjänkokouksessa useita ratkaistavana. Rangaistuksina käytettiin eri asteisia varoituksia ja jalkapuuta, johon Starckin aikana turvauduttiin varsin ahkerasti. Starck kuoli 1803 v:n viimeisenä päivänä. Jo sitä ennen oli Antrean kirkossa asetettu virkaansa hänen seuraajansa Friedrich Samuel Srandmann, joka aikaisemmin oli ollut koulunopettajana Lappeenrannassa.

Lopulliseen ulkoasuunsa eri lähtesitä muokannut ja jälkipolville muistiin tallentanut Terttu Talja

Back to top