Skip to: site menu | section menu | main content

Rovasti Kaarina Salmisen onnistunut raportti ensimmäisestä Antrean matkasta.

Ensi kertaa Antreassa

"Muistele muinaisia päiviä,ajattele menneiden sukupolvien vuosia". Luulen,että me kaikki 17-19.5. Antrean hautausmaatalkoisiin osallistuneet tulimme toteuttaneeksi tätä Raamatun Mooseksen kehotusta. Joillakin meistä oli omakohtaisia muistoja, useimmat meistä olimme lukeneet ja kuulleet niistä aikaisemmilta sukupolvilta.


Karjalan yhdistää -ehkä Karjalan kunnailla- laulun vuoksi- kevääseen, koivikkojen tuuhettumiseen ja käen kukuntaan. Oli miten oli,mutta kun saavuimme Antreaan, koivikot olivat jo tuuhettuneet ja upeana musiikkina käki kukkui pikkulintujen säestämänä Soile-kollegan kanssa pitämämme aamuhartauden aikana ja päätteeksi kirkon raunioilla. Kaunis perjantai-päivä kirkonmäellä sisälsikin sitten menneiden sukupolvien muistelua ja heidän työnsä kunnioittamista palvelutyön muodossa. Oli ilo nähdä nuorimmankin sukupolven sitoutuneisuus talkootyöhön.

Haravointityön päättyessä illansuussa kävelin yksin hautausmaalla, johon lähimmistä sukulaisistani on haudattu vaijani ja yksi setäni. Siellä jossakin heidän tomumajansa lepäsi. Hautakiviä oli vain muutamia, mutta löysin yhden Olkinuoran hautakiven, ei liene kuitenkaan ollut läheistä sukua. Useimmat hautakivet oli viety uusien asukkaiden "parempiin tarkoituksiin". Veikko Partanen siteerasi bussissa kirjailija Marianne Alopaeusta, joka puhui jostakin, joka on fyysisesti poissa, mutta ei kadonnut. (Olisi hyvä saada tämän lauseen ajatus vielä näille sivuille) Katoavainen ja katoamaton kohtasivat!

Käynti vanhempieni kotitalon pihapiirissä oli unohtumaton. Hoidettu piha kertoi jo monennenko polven asukkaista, sininen väri ja ränsistynyt katto samoin. Mutta se oli ollut vanhempieni kotitalo, ja se riitti minulle. Tapasimme sitten pihalla talon vanhemman asukkaan, joka kertoi asuvansa dadzassa. Yhteys oli olemassa, vaikkei yhteistä kieltä. Hänelläkin oli kaulassaan risti, tosin krusifiksi. Lähtiessämme ojensimme hänelle kahvipaketin ja venäjänkielisen Uuden Testamentin.

Paljon jäi salatuksi kieliongelmien tähden, mutta Vuoksi, Hiijärvi ja maaperä, jolla esivanhempani olivat astelleet, kertoi omaa kieltään.

Anitan kotitalon katsastamisen jälkeen tallasimmme takaisin kirkolle väsyneinä, mutta onnellisina. "Juurihoito"= käynti isäni synnyintalon pihalla oli onnistunut.

Lämmin ja kaunis toukokuun sää seurasi meitä vielä lauantaipäivänäkin, kun ryhmän kanssa bussilla kiersimme Antreaa nykyisiä Antrean päättäjiä mukana matkassamme. Ennestään niminä tuttuihin Sokanlinnaan, Talikkalaan, Mansikkalaan jne jätimme jalanjälkemme. Emme niinkään osanneet yhdessä muistella, koska useimmilla meistä ei niitä muistoja ollut, mutta elävinä kertojina Veikko, Martti ym saivat meidät mielikuvituksessamme elämään ennen sotia olleessa Antreassa. Ne, joilla oli eläviä muistoja kuten Veikko, Irma, Erkki, Anita, Iris ja kaikki -30 luvulla syntyneet olivat yhdistämässä meitä arvokkaalla tavalla juuriimme.

Lauantain illansuussa poislähtiessämme katsastimme vielä siivoamamme kirkonmäen ja keräännyimme laulamaan Karjalaisten laulun "kirkon rappusille". Lähtiessä joku huomasi muistomerkille jättämämme kukan irtireväistyksi, aivan kuin kertoen "tänne ette saa tulla juurtumaan". Emmehän me ole tulossakaan, mutta kiitos, että saimme tulla juuriamme hoitamaan.


 
Kaarina Salminen (Rovasti) os.Olkinuora
 

Olli ja Kaarina Salminen Tepalan edustalla (Kaarinan vanhempien kotitalo). Lisää matkakuvia löytyy Galleriasta muiden reissun kuvien joukosta.


Back to top