Pronssivalu

Valimoinstituutti, Hervanta, Tampere

 

 

 

 

 

Kuvassa silikonimuottiin jo aikaisemmin valettu punainen vaha asetellaan muovipurkin päälle josta tulee sulan pronssin "kaatokuppi", vahaan on tässä vaiheessa pistetty pilleistä ilmanpoistokanavat, jotta ilma pääsee pakenemaan sulan metallin tieltä, pillien sisälle on työnnetty myös puiset grillaustikut, tukevuutta ajatellen. Idea tässä on että kaadettaessa massaa pillit eivät täyty massasta, eli kaikki pillien saumat ja päädyt vuorataan vahalla.

 
 

 

Sen jälkeen vahaosat sivellään oksalakalla sekä tehdään yhdestä osasta kipsiä ja kahdesta osasta molokiittiä ja lisäksi vettä niin että massasta tulee "viilimäisen paksua". Massa sivellään pensselillä vahan pintaan. Kannattaa tehdä pieniä satseja, sillä massa alkaa kovettua nopeasti eikä levitystä enää siinä tapauksessa kannata tai voi jatkaa.

 
 


Sen jälkeen leikataan verkosta reunat ja kansi.

 
 

Verkon ympärille tehdään offset pellistä lieriö joka teipataan ilmastointiteipillä kiinni ja lieriön ympäri sidotaan rautalanka.

 
 

Vanhaa muottiainetta sihdataan uusiokäyttöön (keskimmäinen kuva). Oikeanpuoleisessa kuvassa tyhjiä purkkeja odottamassa valmiita sekoituksia, kuhunkin purkeista tulee 2 osaa puhallushiekkaa, 2 osaa vanhaa sihdattua massaa ja 1 osa kipsiä. Nämä sekoitetaan ensin kuivana sekaisin ja on hyvä arvioida kuinka paljon lieriö vaatii massaa. Lopuksi purkkeihin kaadetaan tarvittava vesimäärä, eli noin 2 osaa. Jos tehdään onttoja töitä niin mukaan lisätään märkää sahanjauhoa yksi kolmasosaa kipsin määrästä, muuten sama kuin alussa. Vasemmassa kuvassa sekoittaja joka helpottaa ja nopeuttaa hommaa huomattavasti.

 
 

Massa kaadetaan lieriöön suojaten vahamallia.

 
 

Uunissa muoteista poltetaan kaikki vaha pois. Kuvassa Valimoinstituutin taidevalukurssin vetäjä, Raimo Haverinen.

 
 

Muotit upotetaan hiekkaan jotta ne pysyvät tukevasti paikoillaan, sitten seuraa muottien imurointi, näin saadaan kaikki roskat muotin sisältä pois ennen valua.

 
 

Pronssi sulatetaan ja kaadetaan muotteihin.

 
 

 

 

 

Sen jälkeen muotit rikotaan ja jäljelle jää pronssi. Loput muottimateriaalit saa poistettua veistoksen päältä vedellä, puutikuilla ja astiaharjalla.