ME
-LEHTI N:O 21 1970
Tapasin Tapsan ensi kerran vuonna 1962.Silloin hän
oli kahdenkymmenen ja lauloi , mutta ei kai kuvitellutkaan laulavansa
laulujaan levylle tai listalle. Hän tuli kahden kaverinsa
kanssa Euroopan halki Porvoosta Espanjan
etelärannikolle Marbellaan punaisella avoautolla . Auto oli
lastattu kukkuroilleen suomalaista ruokaa,
purkkistroganohvia ja nakkimakkaroita, perunasosehiutaleita ja muuta
taattua kotimaan ruokaa. Espanialaisesta
ravinnosta ainoastaan kanamunat olivat tarpeeksi hygieenisiä
epäluuloisille Suomalaispojille. Silloin
Andaluusia eli vielä perinteellistä folklorekautta.
Twistiä siellä tosin tanssittiin ainakin
yhtä innokkaasti ja paljon paremmin kuin
keskimäärin Pohjois-Euroopassa, mutta laulu oli
arvossaan , muukin kuin iskelmälaulu, ja ihmisellä
muutakin arvoa kuin turistin rahallinen arvo.
Espanialaiset ystävämme
ihastuivat Tapsaan muutaman kitarannäpäytyksen ja
muutaman laulun jälkeen.
Ihastuivat niin , että intoutuivat opettamaan hänelle
omia laulujaan, El Porompompomperoa, joka oli tullut juuri muotiin, ja
muita vanhempiakin. Aloitimme laulun kadunkulmassa. Tiesimme, ettei
kadulla saa laulaa, ja sen tiesi poliisikin, vaikka ei malttanutkaan
hätistää meitä muualle laulamaan,
ennenkuin oli kuunnellut hetken Tapsan ja muiden musisointia. Lopulta
päädyimme laulamaan kattoterassille, eikä
maailmassa taida ollakkaan parempaa laulunlähdettä
kuin tähtien himmeästi valaisema kattoterassi
Espanjan yössä kuulostakoon miten juhlalliselta ja
äitelän romanttiselta tahansa.
Tapsa lauloi calypsosa, niin kuin usein vieläkin
laulaa. ( Hän lopettaa yhä jokaisen laulutuokionsa
Belafonten tutuksi laulamaan Jamaika Farewelliin. ) Tapsan
epäluulo etälämaista puhtautta kohtaan oli
kovin suhteellinen. Hän löysi rannikon
kalastajakyläsä kulkukoiran, jonka laihuudesta ja
laikukkaasta karvasta huolimatta jalo muoto vetosi hänen
koiranystävänsydämmeensä.Kulkukoira
sai kodin ja ruokaa ja sen karva harjattiin
kiiltäväksi.Tosin se voi
ensimmäisellä kotimatkallaan pahoin autossa, joka ei
suinkaan ollut Tapsan, ja peloissaan uuden
ystävänsä vastaanoton puolesta Tapsa hankasi
otsa hiessä autoa puhtaaksi.Koira hyväksyttiin
sillä kertaa, mutta vähitellen kavereista oli
yhä vaikeampi hyväksyä sitä,
että se halusi viettää
yönsä vuoteessa ihmisten tavoin. Tapsa oli kuitenkin
uskollinen ystävä eikä luopunut koirastaan.
Nyt tavatessamme hän muistelee vieläkin
haikeana, miten hänen kotiin lähtiessä oli
pakko jättää - kuten hän
yhä vakavasti uskoo - jalorotuinen koiransa.
Vähän nolona kyynel silmässä ja
tuntien itsensä raukkamaiseksi hän hyppäsi
autoon, mutta puolustautui laskemalla miten moneen maahan koira olisi
matkan varrella joutunut jäämään
karanteeniin. Tuskin se olisi koskaan päässyt
elävänä Porvooseen.
Sen koomin Tapsa ei ole käynyt kertaakaan Espanjassa
eikä kuullut puolta sanaa rakkaasta koirastaan.
Tällä välin hän on tullut
tutuksi laulajana. Listalle kiivenneen Julian Grimaun hän
lauloi
sen vuoksi että se on kaunis melodialtaan. Tuskin
hänellä on mitään Lorcan ideoita
vastaan mutta hän ei halua leimautua Kolmannen maailman
laulajaksi. Hän ei halua olla
myöskään Suomen
Belafonte tai Becaud eikä hän halua olla kaimansa
Tapio Rautavaaran seuraajakaan. Tahtoopahan olla Tapio Heinonen ja
laulaa lauluja, joista pitää.
Hän lauloi juuri niitä lauluja television Sinbad -
ohjelmassa. Julian Grimau -levyn jälkeen hän on aivan
äskettäin levyttänyt Ruotsissa
sikäläisen levy-yhtiön
pyynnöstä uuden LP;n,jolla häntä
säestää suuri orkesteri. Nyt
nähdään onko vika suomalaisen maussa vai
kundissa, hän sanoo, sillä hänestä
ei ole tullut suurten joukkojen suosikki. Onneksi, sanoisin,
sillä suosikki on nykyään valitettavan usein
pop - tähti, jonka laululliset arvot
jäävät paljon rojun varjoon. Levyjä
ei osteta laulujen eikä musiikin itseisarvon vuoksi, vaan
aivan muilla perusteilla.
Kuuluisuus saavutetaan muulla kuin laululla.
Istuimme iltaa Tapsan kodissa Etelä-haagassa .
Isompi Tapsan tytöistä , vaimo , jota ei
myydä lehtikuvissa eikä muussakaan mainonnassa,
lähti iltakävelylle
ystävättärensä luo, eikä
hänestä kuulunut mitään ennenkuin
myöhään, kun hän palasi
keittämään meille yö kahvit.
Pienempi kolmevuotias, poistui makuuhuoneen pinnasänkyyn,
mutta antoi kuulua itsestään kauan. Hän
istui peitteensä alla ja rummutti
rytmikkäästi suomen- ja ruotsinkielisten
lastenlaulujen säestykseksi. Hän ei suinkaan
kaivannut olohuoneeseen aikuisten huomion keskipisteeksi, vaan
viihdytti itsensä laulamalla uneen
Haastatteluyritykseni jäi jotensakin vaimeaksi, sillä
ei vanhaa ystävää haastatella.
Puolileikilläni kysyin Tapsalta, mitä hän
vastaisi,mikä on ollut hänen
elämänsä herkin hetki. Siihen on helppo
vastata , sillä sitä en unohda koskaan,
sanoi Tapsa aivan vakavana . - Se oli silloin, kun näin tuon
ensimmäisen kerran. Hän viittasi peukalolla viereisen
huoneen rumpalia.
Tuntuu vaikealta kuvitella , että Tapsa suuttuu, ja
hän väittikin, ettei suutu mistään.
Kunnes sitten tuli puhe Sopotista ja muista tilaisuuksista, joissa
hän on ollut mukana. Siitä olen iloinen,
että osaan joskus pitää suuren suuni kiinni,
hän sanoi,
- sillä en tiedä, mitä sieltä olisi
lipsahtanut, kun näin Joan Baezin kiskovan lähes
puolen yön aikaan Sopotissa pientä itkuista lastaan
esiintymiskorokkeelle. Lapsi oli surkean väsynyt, ja
minä suutuin niin , että näin punaista. Olin
vähällä sanoa viereeni istuutuvalle Baezille
muutaman suoran sanan. Kaupallisuurellakin pitäisi olla jokin
raja! Sopotin laulujuhlissa tapsa koki myös ylellisen
riemastuttavan elämyksen: - Avasimme parvekkeen oven
myöhään illalla. Parvekkeen alta kuului
kirkasta huilun soittoa ja vaimeata laulua. Los Incas - yhtye
lauloi Kotkaa. Taputimme heille, he kutsuivat meidät
kuuntelemaan ja pitivät meille yksityisen
yökonsertin.
Jutellessamme Tapsa ottaa ilman kehoitusta
puolihuomaamattaan kitaran ja alkaa soittaa. Tuskin
esiityäkseen. Enemmänkin tottumuksesta,
sillä hän on juuri
päättänyt pitkän tiiviin
harjoituskauden
ruotsalaista levyään varten.
Hän laulaa muun kansainvälisen ohjelmiston
lisäksi myös ruotsalaisia lauluja, Dan Andersonia,
Nils Ferliniä, Bellmannia, kansanlauluja. Hänet on
hyväksytty toiseksi ainoana suomenkielisenä
jäsenenä pohjoismaisten laulunystävien
seuraan nimeltä Visans vänner.
Hän on tottunut puhumaan Ruotsia jo pikkupoikana Porvoossa, ja
Ruotsi on myös hänen vaimonsa äidinkieli.
Tasan kahdeksassa vuodessa Tapsa on muuttunut tuskin lainkaan. Kenties
kuuluisammaksi, mutta ei mieleltään. Minä,
uskon, että hän pystyisi yhä omimaan
hylätyn kulkukoiran yhtä sydämellisesti kuin
ennen, vaikka hän rentoutuukin yhä
metsästämällä vapaa - aikoinaan
yhtä sydämestään kuin ennen.
Riitta Valajärvi
|