ME -LEHTI N:O 21 1970

Tapasin Tapsan ensi kerran vuonna 1962.Silloin hän oli kahdenkymmenen ja lauloi , mutta ei kai kuvitellutkaan laulavansa laulujaan levylle tai listalle. Hän tuli kahden kaverinsa kanssa Euroopan halki Porvoosta Espanjan etelärannikolle Marbellaan punaisella avoautolla . Auto oli lastattu kukkuroilleen suomalaista ruokaa, purkkistroganohvia ja nakkimakkaroita, perunasosehiutaleita ja muuta taattua kotimaan ruokaa. Espanialaisesta ravinnosta ainoastaan kanamunat olivat tarpeeksi hygieenisiä epäluuloisille Suomalaispojille. Silloin Andaluusia eli vielä perinteellistä folklorekautta. Twistiä siellä tosin tanssittiin ainakin yhtä innokkaasti ja paljon paremmin kuin keskimäärin Pohjois-Euroopassa, mutta laulu oli arvossaan , muukin kuin iskelmälaulu, ja ihmisellä muutakin arvoa kuin turistin rahallinen arvo.

Espanialaiset ystävämme ihastuivat Tapsaan muutaman kitarannäpäytyksen ja muutaman laulun jälkeen. Ihastuivat niin , että intoutuivat opettamaan hänelle omia laulujaan, El Porompompomperoa, joka oli tullut juuri muotiin, ja muita vanhempiakin. Aloitimme laulun kadunkulmassa. Tiesimme, ettei kadulla saa laulaa, ja sen tiesi poliisikin, vaikka ei malttanutkaan hätistää meitä muualle laulamaan, ennenkuin oli kuunnellut hetken Tapsan ja muiden musisointia. Lopulta päädyimme laulamaan kattoterassille, eikä maailmassa taida ollakkaan parempaa laulunlähdettä kuin tähtien himmeästi valaisema kattoterassi Espanjan yössä kuulostakoon miten juhlalliselta ja äitelän romanttiselta tahansa.

Tapsa lauloi calypsosa, niin kuin usein vieläkin laulaa. ( Hän lopettaa yhä jokaisen laulutuokionsa Belafonten tutuksi laulamaan Jamaika Farewelliin. ) Tapsan epäluulo etälämaista puhtautta kohtaan oli kovin suhteellinen. Hän löysi rannikon kalastajakyläsä kulkukoiran, jonka laihuudesta ja laikukkaasta karvasta huolimatta jalo muoto vetosi hänen koiranystävänsydämmeensä.Kulkukoira sai kodin ja ruokaa ja sen karva harjattiin kiiltäväksi.Tosin se voi ensimmäisellä kotimatkallaan pahoin autossa, joka ei suinkaan ollut Tapsan, ja peloissaan uuden ystävänsä vastaanoton puolesta Tapsa hankasi otsa hiessä autoa puhtaaksi.Koira hyväksyttiin sillä kertaa, mutta vähitellen kavereista oli yhä vaikeampi hyväksyä sitä, että se halusi viettää yönsä vuoteessa ihmisten tavoin. Tapsa oli kuitenkin uskollinen ystävä eikä luopunut koirastaan.

Nyt tavatessamme hän muistelee vieläkin haikeana, miten hänen kotiin lähtiessä oli pakko jättää - kuten hän yhä vakavasti uskoo - jalorotuinen koiransa. Vähän nolona kyynel silmässä ja tuntien itsensä raukkamaiseksi hän hyppäsi autoon, mutta puolustautui laskemalla miten moneen maahan koira olisi matkan varrella joutunut jäämään karanteeniin. Tuskin se olisi koskaan päässyt elävänä Porvooseen. Sen koomin Tapsa ei ole käynyt kertaakaan Espanjassa eikä kuullut puolta sanaa rakkaasta koirastaan.

Tällä välin hän on tullut tutuksi laulajana. Listalle kiivenneen Julian Grimaun hän lauloi sen vuoksi että se on kaunis melodialtaan. Tuskin hänellä on mitään Lorcan ideoita vastaan mutta hän ei halua leimautua Kolmannen maailman laulajaksi. Hän ei halua olla myöskään Suomen Belafonte tai Becaud eikä hän halua olla kaimansa Tapio Rautavaaran seuraajakaan. Tahtoopahan olla Tapio Heinonen ja laulaa lauluja, joista pitää. Hän lauloi juuri niitä lauluja television Sinbad - ohjelmassa. Julian Grimau -levyn jälkeen hän on aivan äskettäin levyttänyt Ruotsissa sikäläisen levy-yhtiön pyynnöstä uuden LP;n,jolla häntä säestää suuri orkesteri. Nyt nähdään onko vika suomalaisen maussa vai kundissa, hän sanoo, sillä hänestä ei ole tullut suurten joukkojen suosikki. Onneksi, sanoisin, sillä suosikki on nykyään valitettavan usein pop - tähti, jonka laululliset arvot jäävät paljon rojun varjoon. Levyjä ei osteta laulujen eikä musiikin itseisarvon vuoksi, vaan aivan muilla perusteilla. Kuuluisuus saavutetaan muulla kuin laululla.

Istuimme iltaa Tapsan kodissa Etelä-haagassa . Isompi Tapsan tytöistä , vaimo , jota ei myydä lehtikuvissa eikä muussakaan mainonnassa, lähti iltakävelylle ystävättärensä luo, eikä hänestä kuulunut mitään ennenkuin myöhään, kun hän palasi keittämään meille yö kahvit. Pienempi kolmevuotias, poistui makuuhuoneen pinnasänkyyn, mutta antoi kuulua itsestään kauan. Hän istui peitteensä alla ja rummutti rytmikkäästi suomen- ja ruotsinkielisten lastenlaulujen säestykseksi. Hän ei suinkaan kaivannut olohuoneeseen aikuisten huomion keskipisteeksi, vaan viihdytti itsensä laulamalla uneen Haastatteluyritykseni jäi jotensakin vaimeaksi, sillä ei vanhaa ystävää haastatella. Puolileikilläni kysyin Tapsalta, mitä hän vastaisi,mikä on ollut hänen elämänsä herkin hetki. Siihen on helppo vastata , sillä sitä en unohda koskaan, sanoi Tapsa aivan vakavana . - Se oli silloin, kun näin tuon ensimmäisen kerran. Hän viittasi peukalolla viereisen huoneen rumpalia.

Tuntuu vaikealta kuvitella , että Tapsa suuttuu, ja hän väittikin, ettei suutu mistään. Kunnes sitten tuli puhe Sopotista ja muista tilaisuuksista, joissa hän on ollut mukana. Siitä olen iloinen, että osaan joskus pitää suuren suuni kiinni, hän sanoi, - sillä en tiedä, mitä sieltä olisi lipsahtanut, kun näin Joan Baezin kiskovan lähes puolen yön aikaan Sopotissa pientä itkuista lastaan esiintymiskorokkeelle. Lapsi oli surkean väsynyt, ja minä suutuin niin , että näin punaista. Olin vähällä sanoa viereeni istuutuvalle Baezille muutaman suoran sanan. Kaupallisuurellakin pitäisi olla jokin raja! Sopotin laulujuhlissa tapsa koki myös ylellisen riemastuttavan elämyksen: - Avasimme parvekkeen oven myöhään illalla. Parvekkeen alta kuului kirkasta huilun soittoa ja vaimeata laulua. Los Incas - yhtye lauloi Kotkaa. Taputimme heille, he kutsuivat meidät kuuntelemaan ja pitivät meille yksityisen yökonsertin.

Riitta Valajärvi